Labor court dismisses union claim that dismissal was unjustified due to employee's depression-related work capacity decline.

Työntekijä oli ollut vähäisin keskeytyksin sairauslomalla masennussairauden vuoksi irtisanomisajankohtana noin 15 kuukautta. Työnantaja oli ilmoittanut olevansa valmis harkitsemaan irtisanomisen peruuttamista, jos työntekijän työkyky palautuu irtisanomisaikana. Sairausloma oli kuitenkin edelleen jatkunut.

Tuomiossa katsottu, että työntekijän työkyky oli alentunut irtisanomissuojasopimuksessa ja työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla niin olennaisesti ja pysyvästi, ettei työnantajalta voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 47

KANTAJA

Postiliitto ry, Helsinki

VASTAAJA

Työantajaliitto Allianssi TLA ry, Helsinki

KUULTAVA

Suomen Posti Oyj, Helsinki

ASIA

Työsopimuksen irtisanominen

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 14.3.2002 ja 25.4.2002

Pääkäsittely 6.5.2002

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Toiselta puolen Työnantajaliitto Allianssin ja toiselta puolen muun muassa Postiliiton välillä 15.2.2000 - 31.1.2001 voimassa olleessa postialan tehtäviä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § Työntekijästä johtuvan irtisanomisen perusteet

KANNE

Vaatimukset

Postiliitto on vaatinut työtuomioistuinta

vahvistamaan, että postinjakaja A työsuhteen irtisanominen päättymään 10.3.2001 työkyvyn olennaisen ja pysyvän heikkenemisen perusteella on tapahtunut perusteettomasti ja ilman työehtosopimuksen 3 §:n ja tuolloin voimassa olleen työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittamaa erityisen painavaa syytä,

velvoittamaan Suomen Posti Oyj:n suorittamaan A:lle työehtosopimuksen ja työsopimuslain vastaisen irtisanomisen johdosta vanhan työsopimuslain 47 f §:n tarkoittamana korvauksena 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 194 000 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, ja

velvoittamaan Työnantajaliitto Allianssi TLA:n korvaamaan Postiliiton oikeudenkäyntikulut asiassa laillisine korkoineen.

Perusteet

A toimi postinjakajana ja jakeluauton kuljettajana vuodesta 1980 lähtien, kunnes hänen työsuhteensa irtisanottiin päättymään 10.3.2001 työnantajan väittäessä irtisanomisperusteluissaan A:n olleen pysyvästi ja olennaisesti työkyvytön työsopimuksensa mukaisiin tehtäviin. Työnantajan irtisanomisperuste ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, eikä irtisanomisperuste muutoinkaan ollut erityisen painava, varsinkaan irtisanomishetkellä voimassa olleen työsopimuslain 37 §:n edellyttämän kokonaisharkinnan huomioon ottaen.

A oli kärsinyt depressio-oireiluista ja hän oli vuoden 1999 kesälomien jälkeen jäänyt niiden hoitamiseksi sairauslomalle saaden oireiluunsa lääkehoitoa. Sairausloma jatkui toukokuun loppuun 2000, jonka jälkeen A palasi entisiin tehtäviinsä ja hoiti niitä kuten ennenkin. Asiaa tuntevan lääkärin ennuste A:n tervehtymisestä oli positiivinen. Sama oireisto kuitenkin syksyllä vaivasi sen verran, että A jäi kuukauden pituiselle sairauslomalle, jonka aikana hänen työsuhteensa irtisanottiin.

Työnantajan toimenpide oli täydellisessä ristiriidassa A:n hoitotoimenpiteiden kanssa ja työnantajan ratkaisu vaikeutti A:n tervehtymistä. Työnantajan tietoon oli tuolloin saatettu, että lääkärit olivat ennustaneet A:n parantuvan oireistostaan, vaikka mitään arviota työkyvyttömyyden päättymisestä ei ollut esitetty.

A ei ennen irtisanomista ollut ollut sairauslomalla vuottakaan. Irtisanomistilanteessa ja silloin jatkunut kuukauden sairausloma huomioon ottaen A ei ollut kyseisenä vuonna ollut työkyvytön kuin 127 päivää. Irtisanomisperusteen painavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon, ettei työnantajan irtisanomisoikeus saanut olla ristiriidassa potilaan hoitopyrkimysten kanssa. Irtisanomisajan päätyttyä A:n tilapäinen työkyvyttömyys on päättynyt ja hän on hakeutunut työttömänä ollessaan työnhakijaksi työvoimatoimistoon. A oli siitä saakka saanut työttömyyskassaltaan työttömyyspäivärahaa.

A oli saanut työttömyyskassaltaan työsuhteensa päätymisen jälkeen 47 445 markkaa bruttona ja maksanut ennakonpidätystä siitä 6 399 markkaa. A on tänä aikana maksanut jäsenmaksua 114 markkaa 10 penniä.

Vuodelta 2000 A:n työpalkka-ansiot ovat olleet 97 214 markkaa 44 penniä.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Työantajaliitto Allianssi TLA, jonka lausumaan Suomen Posti Oyj on osaltaan yhtynyt, on vaatinut kanteen hylkäämistä ja kantajan velvoittamista korvaamaan vastaajan ja kuultavan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

A toimi Postin työtehtävissä vuodesta 1980 ja 3.10.1988 lähtien Nummelassa jakelutehtävissä, lukuunottamatta lyhyttä ajanjaksoa, jonka hän oli Lohjan osoitepalvelun tietojen tallentajana. Tämän jälkeen hän palasi Nummelaan entisiin tehtäviinsä. A:n työtehtäviin kuului työsopimuksen mukaan postinjakelu ja siihen läheisesti liittyvät tehtävät.

Posti irtisanoi A:n työsuhteen 11.10.2000 perusteena työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen. A:n työsuhde päättyi irtisanomisajan jälkeen 10.3.2001.

A oli usein toistuvien pitkien työkyvyttömyysjaksojen aikana täysin kykenemätön tekemään työsopimuksen mukaista tai siihen läheisesti verrattavaa työtä. A:n työkyvyttömyyden pitkäaikaisuutta ja toistuvuutta kuvaa se, että A oli vuoden 1999 heinäkuusta alkaen työkyvyttömänä yhdenjaksoisesti yhteensä 166 päivää ja vuoden 2000 aikana sairauslomalla yhteensä 248 päivää ja lisäksi pyynnöstään työkyvyttömyyden kestäessä vuosilomalla 43 päivää. A oli siis puolentoista vuoden aikana työkyvyttömänä yhteensä 457 päivää.

A oli sairautensa vuoksi poissa, joko sairauslomalla tai sairausloman keskeyttävällä vuosilomalla, yli vuoden ennen työsuhteen irtisanomista. A:n sairauspoissaoloprosentti vuonna 1999 oli 46. Vastaavasti vuonna 2000 sairauspoissaoloprosentti oli 84. Poissaoloprosenttia on yleensä pidetty merkittävänä seikkana työkyvyttömyyden pysyvyyttä arvioitaessa. Merkitystä oli annettava myös sille, että sairauslomat johtuivat samasta sairaudesta tai saman sairauden eri ilmenemismuodoista.

Yhteensä yli puolentoista vuoden ajanjaksolla A oli työssä vain 40 päivää. Työssä ollessaan A:n työkyky oli siinä määrin alentunut, ettei hän selviytynyt tavanomaisista töistään.

A:lle myönnettiin määräaikainen työkyvyttömyyseläke ajalle 1.1. - 15.1.2001. Tämän lisäksi A:lle oli osittain takautuvasti ajalle 1.7.2000 - 31.1.2001 myönnetty määräaikainen työkyvyttömyyseläke eli kuntoutustuki. Vaikka työsuhde- ja eläkejärjestelmät olivat erilaisia järjestelmiä, myönteinen eläkepäätös on nähty riittävänä osoituksena irtisanomiskynnyksen ylittymisestä. Määräaikaisenkin työkyvyttömyyseläkkeen saamisen voidaan katsoa tukevan irtisanomisperustetta. Huomion arvoista on, että määräaikainen työkyvyttömyyseläke kattaa myös huomattavan osan niistä vähistä päivistä, jotka A oli työssä. Käytännössä työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen tulee kyseeseen vain, kun työntekijän sairaus johtaa työstä selviytymättömyyteen. Tämä osoitti sitä, että A ei ollut lyhyinä työssäolojaksoineen ollut työkykyinen.

Pitkäaikaiset ja usein toistuvat sairauslomat merkitsivät työntekijän olennaista ja pysyvää työkyvyttömyyttä varsinkin, kun työntekijä ei pitkien sairauslomajaksojen jälkeen töihin palatessaan kyennyt suoriutumaan työstään normaaliin tapaan.

Lääkärin hoitoennuste, joka oli annettu irtisanomisen jälkeen 6.11.2000 päivätyssä lausunnossa, oli eri asia kuin työkykyennuste. Työkyvyn alentumisen pysyvyyttä voitiin arvioida jo ennen lopullisen, sairauden parantumattomuuteen liittyvän arvion valmistumista. A:ta hoitanut psykiatri ei A:n irtisanomisen jälkeenkään osannut arvioida, milloin A:n työkykyyn voitiin ottaa kantaa. Psykiatri totesi lääkärinlausunnossaan, että työkykyyn voitiin ottaa kantaa vasta määrittelemättömän ajan jälkeen. A:n terveydentilassa ei osoitettu olevan odotettavissa kohtuullisessa ajassa sellaista muutosta, jonka perusteella voitaisiin arvioida hänen työkykynsä palautuvan työhön palamiseksi riittävälle tasolle.

A:n sairauslomat osoittivat paitsi työkyvyn alentumisen olennaisuuden, myös työkyvyttömyyden pysyvyyden. A:n sairaudesta johtunut poissaolo oli kestänyt ennen irtisanomista jo yli vuoden eli niin pitkään, että se osoitti A:n työkyvyn pysyvästi alentuneen. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa oli yleisesti hyväksytty myös alle vuoden kestänyt poissaolo työkyvyn pysyvän heikkenemisen osoituksena.

Se, että A oli ollut työnhakijana työvoimatoimistossa, ei osoittanut, että A olisi työkykyinen. A oli olennaisesti ja pysyvästi työkyvytön työsopimuksensa mukaisin tehtäviin. Työnantajalla olisi ollut riittävät perusteet jopa A:n työsopimuksen purkamiseen.

A:n oireilu alkoi vuonna 1998. Kesällä 1999 ennen ensimmäistä pitkää työkyvyttömyysjaksoa A ei selviytynyt enää pakettilajittelusta. A:n esimies otti yhteyttä työterveyshuoltoon ja pyysi apua työntekijän työkykyisyyden selvittämisessä. Työterveyshuolto ohjasi A:n psykiatrin vastaanotolle.

A:n esimies selvitti ennen ensimmäistä A:n sairauslomaa, voitaisiinko A:lle tarjota jotain muuta työtä. Esimies ehdotti A:lle, että hän tekisi osan päivästä jakeluun liittyvää tietojenkäsittelytyötä työasemalla. Työ oli samankaltaista työtä, jota A oli tehnyt olleessaan osoitepalvelussa. Tätä työtä ei kuitenkaan olisi ollut kuin osaksi päivää. A kieltäytyi vastaanottamasta muuta työtä ja ilmoitti, ettei hän ollut kiinnostunut tietojenkäsittelytyöstä.

A:n esimies kävi selvityskeskusteluja A:n tilanteesta työsuhdepäällikön kanssa. Keskusteluissa todettiin, että A:n työtehtävät olivat työpaikan kevyimmästä ja helpoimmasta päästä. Työnantajan mahdollisuudet järjestää A:n työtehtäviä rajoittuivat postinjakeluun.

Ottaen huomioon A:n peruskoulutus eli neljä vuotta kansakoulua, tiedot, ammattitaito ja kokemus sekä alentunut työkyky, ei työnantaja olisi voinut kohtuudella järjestää mitään A:lle tarkoituksenmukaista ja kohtuullista koulutusta, jonka turvin hänet olisi oletettavasti voinut työllistää muihin tehtäviin.

A:ta hoitava lääkäri ei ollut selvittänyt, eikä A:kaan ollut kertonut työnantajalle, minkä tyyppisiin tehtäviin hänellä olisi ollut työkykyä, eikä työantaja voinut yksipuolisesti järjestää työkokeilua tai määrätä työntekijää mihinkään muuhunkaan työtehtävään. A oli itse useaan kertaan todennut voivansa huonosti esimiehen tiedustellessa hänen vointiaan.

A:n irtisanomisen johdosta järjestetyssä kuulemistilaisuudessa A oli sanonut olevansa halukas tulemaan töihin irtisanomisaikana. Tilaisuudessa A:lle kerrottiin, että mikäli hän tulisi töihin, harkittaisiin irtisanomista uudelleen ja työsopimusta voitaisiin mahdollisesti jatkaa. A ei kuitenkaan tullut töihin kertaakaan irtisanomisajan kuluessa, eikä muutoinkaan pyrkinyt osoittamaan työkykynsä palautumista. Ilmeisesti A katsoi itsekin olevansa työkyvytön. A:n irtisanomisperuste oli siis myös työsuhteen päättymishetkellä arvioituna erityisen painava.

Irtisanominen tapahtui postialan tehtäviä koskevan työehtosopimuksen ja tuolloin voimassa olleen työsopimuslain edellyttämillä perusteilla. A:n työsopimuksen irtisanominen oli perusteltua, kun edellytykset työsuhteen ylläpitämiselle eivät enää olleet voimassa. Postissa oli jo vuosia kestänyt vakiintunut ja riitauttamaton käytäntö, jonka mukaan yli 300 päivää kestäneiden työkyvyttömyysjaksojen jälkeen työsuhteet oli päätetty, kun työntekijä oli ollut olennaisesti ja pysyvästi työkyvytön.

Mahdollista korvausta vähentävinä seikkoina piti huomioida A:lle maksetut työttömyyspäivärahat, työkyvyttömyyseläke tai sitä vastaava korvaus. Lisäksi työnantaja oli tarjonnut A:lle mahdollisuutta töiden uudelleenjärjestelyyn, mistä A oli kieltäytynyt. Työnantaja oli myös ollut valmis harkitsemaan irtisanomista uudelleen, mikäli A olisi palannut työhön irtisanomisaikana.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

A:n työsuhteen päättäminen

Postinjakaja A on työskennellyt Suomen Posti Oyj:n ja sen edeltäjien palveluksessa vuodesta 1980 lähtien. Työsuhde on irtisanottu 11.10.2000 päättymään 10.3.2001. Irtisanomisperusteena on ollut pysyvä ja olennainen työkyvyttömyys työsopimuksen mukaisiin tehtäviin.

A:n sairauspoissaolot

A on ollut masennussairauden vuoksi sairauslomalla 19.7.1999-31.5.2000, jona aikana hän on pitänyt lyhyitä jaksoja vuosilomaa. Kesä-heinäkuussa 2000 A on ollut työssä 32 päivää ja jäänyt sitten vuosilomalle. Elokuussa 2000 A on ollut työssä 21 päivää, jonka jälkeen hän on pitänyt vuosilomaa 6 päivää. Elo-syyskuun vaihteessa A on ollut pääasiassa sairauslomalla, työpäiviä on ollut viisi. A on jäänyt 14.9.2000 sairauslomalle, jota on jatkunut keskeytyksettä irtisanomisajan päättymiseen saakka. Työsuhteen päättymisen vuoksi A on kuitenkin pitänyt vuosilomaa 16.1.2001-10.3.2001.

A:n työkyky

Irtisanomista edeltäneenä yli vuoden pituisena ajanjaksona A on ollut pitkällä, masennussairaudesta johtuvalla sairauslomalla. A:n työkyvystä kesällä 2000, jolloin hän on ollut työssä yhteensä noin kahden kuukauden ajan, on esitetty oikeudessa erilaisia arvioita. Todistaja B, joka tuolloin toimi A:n työtoverina, on kertonut, että hän ei ollut havainnut A:n työnteossa mitään poikkeavaa tai mitään puutteita tämän työkyvyssä. Todistaja C, joka oli A:n esimies, on kuvaillut A:n työntekoa kesällä 2000 hitaaksi ja tahmeaksi. A oli ollut unisen oloinen ja muissa maailmoissa. A oli myös itse useaan otteeseen kuvaillut vointiaan siihen tapaan, että hän on väsynyt eikä saa itseään "niskasta kiinni".

Irtisanomisajankohtana 11.10.2000 A:lla on ollut meneillään yhteensä 80 päivää kestävä sairausloma vakavan masennuksen johdosta. Jälkikäteen A:lle on myönnetty väliaikainen työkyvyttömyyseläke ajalle 1.7.2000-31.1.2001.

Todistaja C:n mukaan irtisanomistilaisuudessa A:lle oli ilmoitettu, että mikäli A:n työkyky palautuu irtisanomisajan kuluessa, työnantaja on valmis harkitsemaan irtisanomisen peruuttamista. A ei kuitenkaan ollut esittänyt irtisanomisaikana mitään selvitystä työkykynsä palautumisesta vaan ainoastaan lähettänyt työnantajalle lisää lääkärintodistuksia.

A:n työkyvystä on kuultu todistajana häntä keväästä 2000 vuoden 2001 alkupuolelle hoitanutta psykiatrian erikoislääkäri D:tä. D on kertonut, että A:n hoitoennuste on ollut suhteellisen hyvä muun muassa hoitomotivaation, yhteistyökyvyn ja olemassa olevan ihmissuhdeverkoston vuoksi. D ei osannut sanoa, pitkittääkö yleisellä tasolla masennuspotilaan irtisanominen sairautta, mutta se ainakin tyypillisesti pahentaa oireita. Sinänsä on normaalia, että masennussairauksien hoito on pitkäkestoista, eli sekä keskusteluterapia- että lääkehoitoa jatketaan, vaikka työkyky olisikin palautunut. D oli todennut A:n työkyvyttömäksi vielä tammikuussa 2001, jolloin irtisanomisaikaa on ollut jäljellä alle kaksi kuukautta. D ei pitänyt mahdottomana, että työkyky olisi voinut parissa kuukaudessa palautua. D ei osannut vastata siihen, onko työkyvyn palautuminen tuossa ajassa ollut todennäköistä.

Todistajana on kuultu myös Posti-konsernin ylilääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri E:tä. E ei ole ollut käytännössä tekemisissä A:n tapauksen kanssa, mutta hän on arvioinut A:n työkykyä käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella. E on korostanut vaikea-asteisen masennussairauden paranemisen vaatimaa pitkää kestoa. Ainakaan asiakirjoista ei voida saada sellaista selvitystä, että A:n työkyky olisi voinut palautua irtisanomisajan loppupuolella.

A on syksyllä 2000 kärsinyt masennuksen ohella myös jännetupen tulehduksesta. Todistajankertomuksista päätellen jännetupen tulehduksella ei ilmeisesti ole ollut merkittävää vaikutusta A:n työkykyyn tai masennussairauden kehittymiseen.

A:n työnkuvan muutokset

A:n ollessa pitkällä sairauslomalla 1999-2000 Nummelan jakelupiirissä toteutettiin eräitä uudistuksia työn organisoinnissa. A:n työnkuva poikkesi näin ollen kesällä 2000 jonkin verran siitä, mitä se oli ollut aiemmin. Pakettien hyllyköinti ja numerointi oli poistunut ja tilalle oli tullut oman jakelureitin esityötä. Todistajina kuullut postinjakaja B ja luottamusmiehenä toimiva autonkuljettaja F ovat kertoneet, että A:n jakelupiiriä pidetään yleisesti erittäin vaativana. Todistaja C on toisaalta kertonut, että jotkut jakajat ovat pärjänneet hyvin siinäkin piirissä. C on myös kertonut ehdottaneensa A:lle, että hän siirtyisi hoitamaan jakelutyötä vain osan päivästä, ja tekisi lopun aikaa työtä osoitetietopalvelussa näyttöpäätteellä. A oli tästä kieltäytynyt.

Työnantajan noudattama aikaisempi käytäntö ja uudelleensijoitusmahdollisuus

Työsuhdepäällikkö G:n todistajankertomuksen mukaan työnantajan menettely A:n irtisanomisasiassa on ollut yrityksen noudattaman aikaisemman käytännön mukaista. Ennen irtisanomista A:n terveydentilaa ja työkykyä oli selvitetty erittäin pitkältä ajanjaksolta. Lisäksi oli selvitetty mahdollisuudet sijoittaa A muihin tehtäviin Posti Oyj:n palveluksessa. Myös G on kertonut, että A:lle on ilmoitettu mahdollisuudesta peruuttaa irtisanominen jos työkyky palautuisi irtisanomisajan kuluessa.

Arviointi ja johtopäätökset

Irtisanomispöytäkirjan mukaan työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman vuoden 1970 työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Työsopimuslain 37 § 2 momentin mukaan irtisanomisperusteena ei voida pitää työntekijän sairautta, mikäli sairaudesta ei ole ollut seurauksena työntekijän työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen.

A on ennen työsopimuksen irtisanomista 11.10.2000 ollut masennussairaudesta johtuvalla sairauslomalla 19.7.1999 alkaen niin, että hän on ollut työssä vain lyhyitä jaksoja kesällä 2000. Irtisanomishetkellä A:n diagnoosi on ollut depressio mentis gravis, ja odotettavissa on ollut useita kuukausia jatkuva sairausloma.

A:n työkyky kesällä 2000 on jäänyt asiassa esitetyn näytön perusteella osittain epäselväksi. Ottaen huomioon A:n sairauden luonne, vakavuus ja pitkä kesto sekä ennen että jälkeen kesän 2000 työtuomioistuin pitää kuitenkin todennäköisenä että A:n työkyky on ollut alentunut myös kesällä 2000. Tätä tukee myös todistaja C:n kertomus A:n työnteosta ja A:n kanssa käydyistä keskusteluista. Työtuomioistuin on myös arvioinut, että A:n työtehtävien muutoksilla ei ole ollut ratkaisevaa vaikutusta A:n työssä selviytymiseen ja työkykyyn, vaan kysymys on ollut ennen kaikkea A:n pitkäaikaisesta sairaudesta.

Täyttääkseen työehtosopimuksen mukaisen irtisanomisperusteen työkyvyttömyyden ei tarvitse olla täydellistä eikä lopullista. Jos työntekijän työkyky on sairauden vuoksi niin olennaisesti ja pysyvästi alentunut, että hän ei pysty suoriutumaan työsopimuksensa mukaisista velvoitteista, ei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. A:n työkyky on ollut olennaisesti alentunut ainakin yli vuoden ajan ennen irtisanomista, eikä A ole toimittanut irtisanomisaikanakaan työnantajalle selvitystä työkyvyn palautumisesta. Irtisanomisperusteen täyttymistä tukee myös A:lle myönnetty väliaikainen työkyvyttömyyseläke. Esitetyn selvityksen mukaan työnantajan menettely A:ta irtisanottaessa on ollut yrityksen aiemman käytännön mukainen eikä A:lle ole ollut tarjolla yrityksessä muuta työtä, jonka suorittamiseen hänen työkykynsä olisi riittänyt.

Edellä esitetyillä perusteilla työtuomioistuin katsoo selvitetyksi, että A:n työkyky on alentunut irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitetulla tavalla olennaisesti ja pysyvästi. Näin ollen Suomen Posti Oyj ei ole menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti irtisanoessaan A:n työsopimuksen, eikä A:lla siten ole oikeutta vaadittuun korvaukseen.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Postiliitto ry on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n nojalla velvollinen korvaamaan Työnantajaliitto Allianssi TLA ry:n ja Suomen Posti Oyj:n oikeudenkäyntikulut. Työnantajaliitto Allianssi TLA ry:n ja Suomen Posti Oyj:n asiamies on ilmoittanut oikeudenkäyntikulujen määräksi 1 000 euroa, eikä Postiliitto ry:n asiamiehellä ole ollut huomauttamista ilmoitettuun määrään.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Postiliitto ry velvoitetaan korvaamaan Työnantajaliitto Allianssi TLA ry:n ja Suomen Posti Oyj:n oikeudenkäyntikulut 1 000 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Kröger, H. Rautiainen, Niskanen, Vertanen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Engblom.

Tuomio on yksimielinen.