Labor court dismisses claim that employment contract binds state to cover uniform replacement costs.

Kysymys siitä, oliko virkaehtosopimuksella sovittu sitovalla tavalla rajavartiolaitoksen virkamiesten partiointipuvun hankintamenojen korvausvelvollisuudesta.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 8

KANTAJA

Palkansaajajärjestö Pardia ry, Helsinki

VASTAAJA

Valtiovarainministeriö

ASIA Virkaehtosopimuksen tieten rikkominen ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 11.10.2000

Pääkäsittely 27.11.2000

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Rajavartiolaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoja koskevassa 11.12.1997 tehdyssä tarkentavassa virkaehtosopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

7 § Allekirjoituspöytäkirja

Tähän tarkentavaan virkaehtosopimukseen liittyvän allekirjoituspöytäkirjan määräykset ovat voimassa sopimuksenvaraisten asioiden osalta tarkentavana virkaehtosopimuksena.

Virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraava määräys:

5 § Erityisvaatetus

Partioinnissa virkapukuna käytettävän vaatetuksen osalta selvitetään ja toteutetaan 1.6.1998 mennessä järjestely, jossa nykyinen partiopuku joko sisällytetään työnantajan kustantamaan rajavartiolaitoksen erityisvaatetukseen tai säilytetään se virkapukuna kuitenkin niin, että sen uudishankintaoikeus on kerran kahdessa vuodessa ja uudishankinnan virkamiehen kustannettava osuus on tämän virkapuvun osalta perushankintaosuuden suuruinen.

KANNE

Vaatimukset

Palkansaajajärjestö Pardia on vaatinut työtuomioistuinta

vahvistamaan, että valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuna palvelussuhteen ehtona, josta virkaehtosopimuksella voidaan sopia, on pidettävä virkapuvun hankinnasta virkamiehelle aiheutuvaa kustannusta,

vahvistamaan, että tarkentavan virkaehtosopimuksen 7 §:n ja virkaehtosopimukseen liittyvän allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n nojalla virkamiehille on syntynyt oikeus 1.6.1998 lukien siihen, että partiopuku on työnantajan kokonaan kustantama erityisvaate,

vahvistamaan, että valtio on rikkonut valtion virkaehtosopimuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla virkaehtosopimusmääräyksenä voimassa olleen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n sopimusmääräystä,

tuomitsemaan valtion virkaehtosopimuslain 19 §:n 1 momentin ja 20 §:n nojalla maksamaan virkaehtosopimuksen rikkomisesta hyvityssakkoa Palkansaajajärjestö Pardialle, ja

velvoittamaan valtion korvaamaan Palkansaajajärjestö Pardian oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

Tarkentavan virkaehtosopimusratkaisun tekemisen yhteydessä vuonna 1997 oli sovittu partioinnissa virkapukuna käytettävästä vaatetuksesta, että 1.6.1998 mennessä toteutetaan järjestely, jossa käytössä oleva partiointipuku joko sisällytetään työnantajan kustantamaan rajavartiolaitoksen erityisvaatetukseen tai säilytetään virkapukuna, mutta annetaan virkamiehelle sen uudishankintaoikeus kerran kahdessa vuodessa niin, että uudishankinnasta virkamiehen kustannettava osuus on perushankintaosuuden suuruinen.

Asiaa selvittänyt osapuolten välinen työryhmä sai valmiiksi ehdotuksen hyvissä ajoin ennen sovittua määräaikaa. Rajavartiolaitos toteutti muutoksen sisällyttämällä partiointipuvun työnantajan kokonaan kustantamaan erityisvaatetukseen yli vuotta myöhemmin eli 1.7.1999 lukien. Osa virkamiehistä oli hankkinut partiointipuvun kustantamalla sen itse virkapukua koskevien hankintamääräysten mukaisesti ajalla 1.6.1998-1.7.1999. Tästä heille oli rajavartiolaitoksen menettelyn seurauksena aiheutunut taloudellisia menetyksiä.

Tarkentavan virkaehtosopimuksen partiointipukua koskeva sopimusmääräys oli virkaehtosopimuslain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla sopimuksenvarainen asia. Tämän sopimusmääräyksen oikean tulkinnan mukaan osapuolet selvittävät 1.6.1998 mennessä kumman tarkentavassa virkaehtosopimuksessa sovitun vaihtoehdon mukaan sopimusmääräys käytännössä toteutetaan ja että selvitystyön perusteella sovittu vaihtoehto toteutetaan 1.6.1998 lukien. Rajavartiolaitos oli rikkonut virkaehtosopimusta edellä kuvatussa tilanteessa jättämällä toteuttamatta tarkentavan virkaehtosopimuksen sopimusmääräyksen sovitusta ajankohdasta lukien.

Pääsopimuksen edellyttämät paikallisneuvottelut oli käyty 7.6. ja 4.9.2000. Neuvottelut olivat päättyneet erimielisiin kantoihin.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Rajavartiolaitoksen esikunta on valtion puolesta kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Rajavartiolaitoksen esikunta on lisäksi vaatinut Palkansaajajärjestö Pardian velvoittamista korvaamaan rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Rajavartiolaitoksesta annetun asetuksen (1026/1994) 51 §:n mukaan rajavartiolaitoksen virkapukuna on sisäasianministeriön vahvistama rajavartiolaitoksen sotilaspuku. Tarkempia määräyksiä virkapuvun kokoonpanosta ja käytöstä sekä rajavartiolaitoksen virkamiesten suoja- ja erityisvaatetuksesta antaa sisäasianministeriö.

Virkapukuun kuuluvien pukineiden hankkimista varten suoritetaan valtion virkapukuavustuksista annetussa asetuksessa (850/1969) säädetty virkapukuavustus. Asetuksen 1 §:n mukaan valtion virkamiehelle, jolle asetuksella on säädetty tai muuten määrätty velvollisuus käyttää virkapukua, suoritetaan tulo- ja menoarvion rajoissa virkapukuavustusta sen mukaan kuin asetuksessa säädetään.

Rajavartiolaitoksen nykyiset virkapuvut olivat kokeilukäytössä niiden vahvistamiseen 1.7.1999 saakka. Asusteiden kokoonpanoa ei kokeilun takia voitu vahvistaa aikaisemmin ja saattaa yleisön tietoon. Vahvistamisen viivästymisen vuoksi ei rajavalvontatehtävissä maastopartioinnissa käytettävää partiointiasua voitu sisällyttää 1.6.1998 lukien valtion kustantamaan erityisvaatetukseen.

Rajavartiolaitoksen virkapuvut vahvistaa sisäasiainministeriö. Vasta ministeriön vahvistamat virkapuvut tulevat valtion virkapukuavustuksista annetun asetuksen piiriin. Vaikka rajavartiolaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehdoista 11.12.1997 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n mukaan partiointipuku olisi 1.6.1998 mennessä tullut sisällyttää erityisvaatetukseen tai mahdollistaa sen uudishankinta perushankintaosuuden suuruisena joka toinen vuosi, kuului asian päätösvalta julkisen yhteisön yksinomaiseen määräysvaltaan. Kyseisen allekirjoituspöytäkirjan 5 § oli katsottava lähinnä tavoitteelliseksi eikä se ollut valtion virkaehtosopimuslain 19 §:n 1 momentin mukainen sopimusmääräys.

Rajavartiolaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoja koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 § ei rajoittanut julkistyönantajan valtaa päättää asiasta haluamallaan tavalla. Kyseessä ei ollut virkaehtosopimuslain 19 §:n 1 momentin mukainen sopimusmääräys. Asianosaisilla ei ollut edes kelpoisuutta sopia asiasta sitovasti, koska virkapukujen vahvistaminen kuuluu rajavartiolaitoksesta annetun asetuksen nojalla sisäasiainministeriölle.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyys

Rajavartiolaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehdoista 11.12.1997 allekirjoitetun tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n mukaan partioinnissa virkapukuna käytettävän vaatetuksen osalta selvitetään ja toteutetaan 1.6.1998 mennessä järjestely, jossa silloinen partiointipuku joko sisällytetään työnantajan kustantamaan rajavartiolaitoksen erityisvaatetukseen tai säilytetään virkapukuna kuitenkin niin, että sen uudishankintaoikeus on kerran kahdessa vuodessa ja uudishankinnan virkamiehen kustannettava osuus on tämän virkapuvun osalta perushankintaosuuden suuruinen. Käytännössä partiointipuvun sisällyttäminen erityisvaatetukseen on tarkoittanut sitä, että sen hankintahinta korvataan virkamiehelle kokonaisuudessaan. Jälkimmäinen vaihtoehto puolestaan on merkinnyt sitä, että virkamies maksaa itse uushankintaosuuden 10 prosenttia hankintahinnasta myös silloin, kun hän uusii kyseistä partiointivaatetusta, kun omavastuuosuus muutoin olisi tässä tapauksessa 40 prosenttia.

Sisäasiainministeriö on rajavartiolaitoksesta annetun asetuksen nojalla tehnyt 16.6.1999 päätöksen rajavartiolaitoksen virkapuvusta sekä erityis- ja suojavaatetuksesta. Päätöksen 5 §:n mukaan erityisvaatetukseen kuuluu muun ohella partiointipuku. Edelleen päätöksen 10 §:n mukaan erityisvaatetus hankitaan valtion varoin. Päätös on tullut voimaan 1.7.1999.

Erimielisyydessä on kysymys siitä, ovatko virkamiehet oikeutettuja saamaan korvatuiksi erityisvaatetuksena myös 1.6.1998 ja 1.7.1999 välisenä aikana hankkimansa partiointipukuun kuuluvat varusteet.

Sopimusneuvotteluista esitetty selvitys

Työtuomioistuimessa on allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n tarkoituksesta kuultu todistajina sopimusneuvotteluihin osallistuneita Rajavartiolaitoksen hallinnollisen osaston silloista osastopäällikköä A:ta ja Rajavartioliiton pääluottamusmiestä B:tä.

A, joka oli osallistunut sopimusneuvotteluun työnantajan edustajana, on kertonut laatineensa allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n tekstin. Allekirjoituspöytäkirjaan oli otettu eräitä määräyksiä asioista, joiden valmistelu oli vielä kesken. Partiointipukukysymys oli yksi näistä asioista. Partiointipukuun kuuluvaa vaatetusta ei ollut vielä kaikilta osin ratkaistu, mutta se arveltiin saatavan kesään mennessä valmiiksi. Virkamiespuoli oli vaatinut puvun saamista käyttöön korvauksetta, mutta asiaan ei voitu ottaa lopullista kantaa, koska muodollista virkapukupäätöstä ei ollut tehty. Tässä tilanteessa allekirjoituspöytäkirjaan otettiin määräys siitä, että siinäkin tapauksessa, että partiointipuku määritellään virkapuvuksi, sen hankintamenettely olisi edullisempi kuin tavallisen virkapuvun niin, että enimmäiskustannus olisi 10 prosenttia hankintahinnasta. Partiointipuku oli ollut kokeilukäytössä vuodesta 1994 ja sinä aikana sitä oli pidetty virkapukuna.

Arviointi

Tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n määräyksellä on sovittu partioinnissa käytettävän vaatetuksen hankinnasta virkamiehelle aiheutuvien kustannusten korvaamisesta määräyksestä ilmenevin vaihtoehtoisin tavoin.

Sopimusmääräyksen mukaan asiaa tuli selvittää ja jompi kumpi järjestelyistä toteuttaa 1.6.1998 mennessä. Asiasta näin sopiessaan sopijapuolet ovat esitetyn selvityksen mukaan olleet tietoisia siitä, että toteuttaminen on edellyttänyt joko virkapukuasetuksen muuttamista tai sisäasiainministeriön päätöstä partiointipuvun sisällyttämisestä erityisvaatetukseen, joten se ei ole ollut pelkästään virkaehtosopimusosapuolten toimin lopullisesti toteutettavissa. Kun kysymys on ollut viranomaisen yksinomaiseen päätäntävaltaan kuuluvasta asiasta, osapuolet eivät ole voineet sopia myöskään ajankohdasta, mihin mennessä viranomaisen on tätä määräysvaltaa käytettävä.

Osapuolet ovat riidanalaisesta määräyksestä sopiessaan olettaneet, että asian edellyttämät päätökset olisi tehty 1.6.1998 mennessä. Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuimella ei ole perusteita katsoa sopijapuolten tarkoittaneen sopia partiointipuvun hankintamenojen korvaamisesta erillään edellä tarkoitetuista viranomaispäätöksistä. Näin ollen virkaehtosopimuksella ei voida myöskään katsoa tarkoitetun luoda yksittäisille virkamiehille oikeutta saada partiointipuku korvauksetta siinä tapauksessa, että järjestelyn edellyttämiin viranomaistoimenpiteisiin ei ryhdytä sovittuun määräaikaan mennessä.

Asiallisesti allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n määräys on sisältänyt ainoastaan tavoitteen partiointipuvun korvauskysymyksen järjestämisestä sovitulla tavalla ja vastaavasti velvoitteen toimia niin, että tämä tavoite saavutetaan. Partiointipuvun lukeminen erityisvaatetukseen ja sen hankintamenojen korvaaminen perustuu siten yksinomaan sisäasiainministeriön päätökseen. Sen tulkitseminen, onko virkamiehillä tuon päätöksen perusteella mahdollisesti oikeus saada korvatuksi hankintamenoja ennen päätöksen vahvistamista tehdyistä hankinnoista, ei ole työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluva kysymys.

Edellä todetuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei virkaehtosopimuksella ole sovittu sitovalla tavalla partiointipuvun hankintamenojen korvausvelvollisuudesta. Tämän vuoksi ja koska virkamiehet ovat tässä tapauksessa jo saaneet partiointipuvun erityisvaatetuksena korvauksetta suoraan viranomaisen päätöksen perusteella, työtuomioistuimella ei ole tämän asian yhteydessä perusteita ottaa yleisellä tasolla lopullista kantaa siihen, voidaanko virkapuvun hankinnasta virkamiehelle aiheutuvista kustannuksista sopia virkaehtosopimuksella.

Virkaehtosopimuksen sisällöstä edellä lausuttu huomioon ottaen on jäänyt näyttämättä, että valtiotyönantaja olisi rikkonut virkaehtosopimusta kanteessa väitetyllä tavalla, minkä vuoksi tähän perustettu hyvityssakkovaatimus on perusteeton.

Oikeudenkäyntikulut

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ja ottaen huomioon työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:stä ilmenevän oikeusohjeen jutun asianosaisten on puolin ja toisin vastattava itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asianosaiset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Lonka, Virtanen, Saipio, Koivistoinen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.