Labor court dismissed union claim that employees earn weekend pay and lodging when staying at work site by choice.

Tuomiossa oli kysymys siitä, oliko työntekijällä maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen mukaan oikeus päivärahaan ja työnantajan järjestämään majoitukseen viikonlopulta silloin, kun hän työnantajan siihen määräämättä oleskelee viikonloppuna työmaapaikkakunnalla.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 52

KANTAJA Rakennusliitto ry, Helsinki

VASTAAJA Suomen Maarakentajien Keskusliitto ry, Helsinki

ASIA Työehtosopimuksen tulkinta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 29.8.2000

Pääkäsittely 25.9.2000

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 26.1.2000 allekirjoitetussa maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset matkatyöstä ja kustannusten korvauksista:

23 §

Matkatyö ja kustannusten korvaukset

A. Matkat työmaatehtävissä

Näitä määräyksiä noudatetaan työntekijöihin, joilla ei ole varsinaista (kiinteää) työpaikkaa ja jotka työskentelevät pysyvästi työmailla.

1. Yöpymistä edellyttävät matkat

Päiväraha

Työntekijän yöpyessä työmatkalla hänelle maksetaan päivärahaa 157 mk matkavuorokaudelta.

Majoitus

Työnantaja järjestää työntekijän käyttöön korvauksetta paikalliset olosuhteet huomioonottaen kohtuullisen majoituksen.

Soveltamisohje:

Milloin kyseessä ei ole matkustajakoti-/hotellimajoitus, tulee majoitustilassa tai sen välittömässä läheisyydessä olla ruoanlaitto- ja peseytymismahdollisuus.

Mikäli on sovittu, ettei työnantaja järjestä työntekijälle majoitusta, työntekijälle maksetaan lisäksi yöpymisrahaa 35 markkaa.

Matkakustannusten korvaaminen

Työnantaja maksaa työmaan alkaessa ja päättyessä matkakustannukset julkisen kulkuneuvon mukaan työntekijän asunnosta työmaalle ja matka-ajan palkan enintään 12 tunnilta henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan.

Matkatyössä työntekijälle korvataan jouluna, juhannuksena sekä vuosiloman aikana, ellei loma satu edellä mainittujen pyhien aikana, matka asuntoon ja takaisin. Samoin korvataan matka asunnosta ja takaisin työntekijän käydessä kotonaan sellaisissa sairaustapauksissa, joiden osalta yhteisesti todetaan, että työntekijän on tarkoituksenmukaista matkustaa kotiinsa sairastamaan.

Matkakustannuksia ei korvata, mikäli työnantaja on järjestänyt kuljetuksen.

2. Päivittäiset matkat

Päivittäiset matkakustannusten korvaukset

Työntekijän matkustaessa päivittäin asunnostaan tai työnantajan järjestämästä työmaamajoituksestaan työmaalle maksetaan päivittäisenä matkakustannusten korvauksena asunnon ja työpaikan välisen etäisyyden mukaan seuraavasti:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

D. Yhteisiä määräyksiä

Matkavuorokausi

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa työntekijän lähtiessä työpaikaltaan tai asunnoltaan ja päättyy hänen palatessaan edellä mainittuun paikkaan. Kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden yli 6 tunnilla, päivärahaa maksetaan 157 markkaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Rakennusliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n oikeaksi tulkinnaksi, että työntekijällä on työmatkallaan oikeus saada viikonlopun ajalta päiväraha ja työnantajan kustantama työehtosopimuksen mukainen majoitus, vaikka hänellä ei olisikaan viikonlopun aikana työntekovelvollisuutta, tai että vaihtoehtoisesti työnantajan on maksettava työntekijän matkakustannukset tämän asunnolle ja takaisin sekä matka-ajalta päiväraha, vaikka kyse ei olisikaan työehtosopimuksessa tarkoitetusta varsinaisesta työmaan alkamisesta tai päättymisestä.

Perusteet

Työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä oli jäänyt käsittelemättä, miten tulisi suhtautua sellaisiin työmatkoihin, jotka kestävät yli viikonvaihteen, mutta joiden yhteydessä ei tehdä viikonloppuna töitä. Alalla vallinnut käytäntö oli entisen työehtosopimuksen perusteella se, että mikäli työntekijä jäi viikonlopuksi työkohteeseen, hän sai viikonloppupäiviltä päivärahan ja sai myös asua samassa asunnossa kuin työpäivinäkin. Mikäli työntekijän työkohde oli yli 150 kilometrin päässä tämän kodista, myös kotona vietetyiltä viikonloppupäiviltä maksettiin päiväraha taikka korvattiin matkakustannukset kotiin.

Tulkintaetuoikeuteensa vedoten työnantajaliitto on lähettänyt jäsenyrityksilleen ohjeen, jonka mukaan työkomennuksen aikana työskentelypaikkakunnalla vietetyiltä päiviltä ei tarvitse maksaa päivärahaa, jos työntekijällä ei ole työntekovelvoitetta. Työnantajaliitto oli antanut myös ohjeen, että tällaisissa tapauksissa ei työntekijän käyttöön tarvitse työehtosopimuksen perusteella antaa edes asuntoa.

Työnantajaliiton edustama tulkinta on työehtosopimusosapuolten tarkoituksen vastainen. Työmatkakorvaussääntelyn tarkoitus nyt puheena olevassa työehtosopimuksessa samoin kuin työtekijäliiton solmimissa muissa sopimuksissa ja eri teollisuudenalojen työehtosopimuksissa on selvä ja yhteneväinen. Työnantaja kustantaa työmatkasta aiheutuvat kulut, käytännössä matkakulut ja päivärahan, ja järjestää työntekijälle asianmukaisen asunnon. Tämä periaate ilmenee myös työehtosopimuksen sanamuodosta. Sopimusta on tulkittava yleisen tulkintakäytännön mukaisesti. Työnantajaliiton esittämä tulkinta johtaisi ääritapauksessa siihen, että Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen työmatkalle lähetetyn työntekijän nettoansio kuluisi viikonlopun aikana lisääntyneiden elinkustannusten ja majoituksesta syntyneiden kulujen kattamiseen.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Suomen Maarakentajien Keskusliitto on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Kanteen kiistämisen perusteet

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa 1995 - 1998 oli asetettu matkakustannusten korvauksia selvittävä työryhmä, joka oli aloittanut työskentelynsä alkuvuonna 1996. Syynä muutoshalukkuuteen oli se, että osa työehtosopimuksen mukaan maksettavista matkakustannusten korvauksista oli verollisia, mistä oli aiheutunut niin työnantajille kuin työntekijöillekin vero-, viivästys-, ja sosiaaliturvamaksuseuraamuksia. Matkakustannusten korvausten verovapauden lisäksi lähtökohtana oli muutoksen toteuttaminen kustannusneutraalisti.

Verotuksen kannalta ongelmallisia olivat ensinnäkin tilanteet, joissa työntekijälle oli maksettu päivärahaa ilman, että tämä yöpyi työkohteessa. Toinen ongelma koski viikonlopun kotimatkoilta maksettuja matkakorvauksia, jotka olivat lähtökohtaisesti verollisia.

Myös työnantajaliiton sisäisestä kirjeenvaihdosta ja luonnostelusta ilmeni, että päivärahojen maksamisen lähtökohtana oli sen maksaminen työpäiviltä. Selvä ilmaisu työpäivistä poistettiin sen vuoksi, että haluttiin maksaa päivärahaa paitsi työpäiviltä myös välittömästi niitä ennen tai niiden jälkeen kuluneelta matka-ajalta. Matkavuorokausikäsitteen avulla työntekijälle säilyi mahdollisuus saada määrältään korotettua päivärahaa, jos työn suorittaminen edellytti esimerkiksi matkalle lähtöä jo työpäivää edeltäneenä iltana tai vastaavasti paluuta työpäivää seuraavana päivänä.

Kokouksessa 10.9.1996 oli erimielisyyttä työnantajaliiton ehdotuksen kustannusvaikutuksista ja tekstit olivat Rakennusliiton mielestä kaivanneet täsmennystä. Työntekijäliiton kannan mukaan kummankaan osapuolen taskuilla ei kuitenkaan käydä.

Seuraavassa kokouksessa 22.10.1996 oli edelleen käsitelty työnantajaliiton ehdotusta ja 30.10.1996 pidetyssä kokouksessa työnantajan esitys hyväksyttiin työryhmän työn päätökseksi. Myös Rakennusliitto oli pitänyt ehdotusta valmiina ja ilmoittanut vievänsä sen jaostokokouksen käsittelyyn. Kokouksessa 18.11.1996 oli asiaa edelleen käsitelty ja pyritty luonnostelemaan tekstejä yhteisiksi soveltamisohjeiksi ja neuvottelupöytäkirjan kirjauksiksi.

Tämän jälkeen työntekijäliitto ilmoitti, että jaostokokous ei ollut hyväksynyt työnantajaliiton esitystä ja sitä ei sen vuoksi myöskään ollut viety työntekijäliiton hallituksen käsiteltäväksi.

Työntekijäliitto oli kokouksessa 25.2.1997 halunnut edellä mainittuun esitykseen täsmennyksiä seuraavista asioista: erityisen alan työntekijät, varsinainen (kiinteä) työpaikka, majoituksen taso, ateriakorvauksen maksuperusteet, matkan mittaamisen lähtökohta ja korvausten maksaminen. Erimielisyyttä ei ollut viikonlopun päivärahakysymyksen osalta. Kokouksessa oli sovittu, että työnantajaliitto parantaa esitystä ja laatii erityisesti edellä mainituista kohdista tarkennetut soveltamisohjeet.

Seuraava esitys oli toimitettu työntekijäliitolle 5.3.1997 päivätyn kirjeen mukana. Tätä työnantajaliiton ehdotusta oli käsitelty työntekijäliiton jäsenilleen järjestämässä maarakennusosaston kokouksessa Siikaranta-opistolla 15. ja 16.3.1997. Kokouksessa asiasta olivat alustaneet työnantajaliiton toimitusjohtaja ja osastopäällikkö. Asiaa oli esitelty myös työntekijäliiton Rakentaja-lehden 9.4.1997 julkaistussa artikkelissa. Siitä ilmeni, että osapuolille oli neuvottelujen alusta alkaen ollut selvää, että viikonlopulta ei makseta päivärahaa, jos viikonloppuna ei työskennellä. Työehtosopimustekstin tarkoitus oli osapuolille ilmeinen eikä työntekijäliiton taholta ollut missään neuvottelujen myöhäisemmässäkään vaiheessa ilmaistu, että jo vuonna 1997 sopimusluonnoksessa olleen tekstin pohjalta asiaa tulkittaisiin nyt toisin.

Kuten edellä mainitusta Rakentaja-lehden artikkelista ja neuvottelujen alkuvaiheessa esitetyistä esimerkkilaskelmista ilmeni, työntekijäliitto ymmärsi jo vuosina 1996 ja 1997, että matkakorvaustekstin mukaan viikonlopuilta ei makseta päivärahaa, jos viikonloppuna ei työskennellä. Teksti ei ollut tältä osin muuttunut eikä asiasta ollut sovittu muunlaisia tulkintoja. Työntekijäliiton jaostosihteerin mainitussa artikkelissa esittämän mukaan olivat avoimia kysymyksiä vielä olleet matka-ajan palkka, ateriakorvausten maksamisperusteet, majoituksen järjestäminen ja sen taso sekä oman auton käyttö. Viikonlopun päivärahaa ei jaostosihteeri ollut nähnyt ongelmaksi, vaikka sen poistuminen ilmeni jo artikkelista. Työnantajaliiton esityksen mukainen viikonlopun päivärahojen poistuminen oli työryhmän neuvotteluissa niin selvä asia, että sitä ei ollut kirjattu tarkemmin, vaan neuvottelut olivat keskittyneet enemmänkin ateriakorvauksen ja sen maksamisedellytysten ympärille.

Seuraavan kerran asiaa oli käsitelty kokouksessa 18.6.1997. Työntekijäliitto oli etukäteen toimittanut työnantajaliitolle oman esityksensä muutosesitykseksi työnantajaliiton 10.3.1997 jättämään esitykseen. Työntekijäliiton esityksessä oli huomioitu Siikarannan kokouksessa työntekijäliiton luottamusmiehiltä saadut kommentit. Siinä ei sanallakaan ehdotettu muutosta työnantajaliiton ehdottamaan sopimustekstin pohjalta vallinneeseen yksimieliseen ja yhtenäiseen tulkintaan, että viikonlopulta ei makseta päivärahaa. Työntekijäliitto ei siten ollut nyt jälkikäteen esille tuomastaan sopimustekstin epäselvyydestä aikaisemmin huomauttanut.

Kokouksessaan 18.8.1997 työryhmä pääsi neuvottelutulokseen. Sen pohjana oleva teksti oli viikonlopun päivärahojen osalta sama kuin mitä oli käsitelty jo Siikarannan kokouksessa, jossa viikonlopun päivärahojen poistuminen oli ilmennyt varsin selvästi.

Työnantajaliiton hallitus ei hyväksynyt työryhmän neuvottelutuloksen mukaista ratkaisua, koska ehdotuksessa ateriakorvausta olisi tullut maksaa ilman kilometrirajaa ja koska kustannusneutraalisuuden vaatimus ei tällöin olisi täyttynyt. Tämän jälkeen asia oli jäänyt lepäämään ja neuvottelut olivat käynnistyneet uudelleen vasta kesällä 1999. Ne jatkuivat sitten niin, että niitä käytiin vielä työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä.

Matkakustannusten korvausta koskeva työehtosopimusmääräys oli siten syntynyt pitkällisten neuvottelujen ja useiden eri tarjousten jälkeen. Työnantajaliiton käsityksenä oli koko ajan ollut viikonlopun päivärahojen poistaminen. Työntekijäliitto ei ollut missään vaiheessa ennen sopimuksen allekirjoittamista ilmoittanut, että sen mielestä kyseisen sopimustekstin nojalla viikonlopun ajalta tulisi maksaa päivärahaa, jos työntekijä vapaaehtoisesti jää työntekopaikalle ilman työnteko-, päivystys- tai muuta sellaista velvollisuutta.

Viikonlopun päivärahojen tai kotimatkakorvausten menetys oli ollut selvä vuoden 1996 ja 1997 luonnosten pohjalta ja jopa herättänyt keskusteluakin työntekijäliiton järjestämässä tilaisuudessa. Tästä huolimatta työntekijäliitto ei ollut vaatinut silloisiin eikä sen jälkeisiinkään sopimusluonnoksiin minkäänlaisia muutoksia viikonlopun päivärahojen suhteen. Työnantajaliitolla ei ollut ollut mitään syytä olettaa, että viikonloppupäivärahojen maksamattomuutta koskenut yhteinen tulkinta olisi sopimusneuvottelujen aikana muuttunut, kun teksti ei tältä osin ollut muuttunut eikä työntekijäliittokaan ollut nyt väittämästään muuttuneesta tulkinnasta ennen tätä kevättä ilmoittanut.

Kanteessa esitetty vaatimus on sekä työehtosopimuksen sanamuodon että tarkoituksen vastainen. Kysymys ei ole työmatkasta enää silloin, kun työntekijä on työvuoronsa ja työviikkonsa päätteeksi vapaa lähtemään kotiin, mutta omasta tahdostaan jäi työmaapaikkakunnalle. Myöskään kanteessa esitetylle vaihtoehtoiselle vaatimukselle ei löydy mitään tukea työehtosopimuksesta.

Työehtosopimuksen korvausmääräykset ovat tyhjentävät. Jos viikonloppumatkojen korvaamisesta tai vaihtoehtoisesti viikonlopun päivärahojen maksamisesta olisi sovittu, tämä olisi kirjoitettu työehtosopimuksen tekstiin. Myös yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan toisen osapuolen erityiseksi velvoitteeksi kuuluva seikka kirjoitetaan sopimukseen.

Matkakorvausmääräysten uusimisessa työntekijäliiton tulkinnan mukaiseksi ei olisi ollut järkevää tarkoitusta, koska vain toinen työntekijöitä ja yrityksiä rasittavista vero-ongelmista olisi poistunut viikonlopun päivärahojen tai matkakustannusten jäädessä edelleenkin verollisiksi. Tällainen sopimusmuutos ei olisi vastannut osapuolten tarkoitusta, joka oli matkustussäännön muuttaminen sellaiseksi, että kaikki sen nojalla maksettavat matkakustannusten korvaukset olisivat jatkossa verovapaita. Tällaiseen muutokseen ei olisi työnantajaliiton taholta suostuttu.

Työehtosopimuksessa ei myöskään ole määräystä, jonka mukaan työnantajan olisi järjestettävä työntekijälle viikonlopunajaksi majoitus, jos viikonloppuna ei työskennellä.

Missään neuvottelujen vaiheessa alan sopimusta ei ollut verrattu muiden alojen sopimuksiin eikä muiden työehtosopimusten määräyksistä siten voida saada minkäänlaista tukea tämän riidan ratkaisemiseen. Sellaista kanteessa mainittua käytäntöä, jonka mukaan työkohteen oltua alle 150 kilometrin päässä työntekijälle olisi maksettu päivärahaa, jos hän jäi viikonlopuksi työkohteeseen tekemättä työtä, ei ole olemassa.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Rakennusliitto ja Suomen Maarakentajien Keskusliitto ovat 26.1.2000 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa sopineet uusista matkatyötä ja kustannusten korvausta koskevista määräyksistä. Sopimuksen 23 §:n A 1 kohdassa on määräykset yöpymistä edellyttävistä matkoista työmaatehtävissä silloin, kun työntekijä, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa, työskentelee pysyvästi työmailla. Niiden mukaan työntekijän yöpyessä työmatkalla hänelle maksetaan päivärahaa 157 markkaa matkavuorokaudelta, minkä lisäksi työnantaja järjestää työntekijän käyttöön korvauksetta paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen majoituksen.

Sopijapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, että työntekijän matkustaessa viikonlopuksi kotiinsa hänellä ei ole uusien työehtosopimusmääräysten perusteella oikeutta päivärahaan viikonlopulta vaan ainoastaan matkavuorokausien mukaiseen päivärahaan. Edelleen yksimielisyys vallitsee siitä, että jos työnantaja kuitenkin määrää työntekijän työn vuoksi oleskelemaan viikonloppuna työmaalla, työntekijällä on oikeus päivärahaan myös viikonlopulta. Sen sijaan sopijapuolet ovat jääneet erimielisiksi siitä, onko työntekijällä oikeutta päivärahaan ja majoitukseen viikonlopulta myös silloin, jos hän työnantajan siihen määräämättä oleskelee viikonloppuna työmaapaikkakunnalla tai jossakin muualla kuin asunnossaan (kotonaan).

Rakennusliitto on kanteessaan katsonut, että työntekijällä on työmatkallaan oikeus saada viikonlopun ajalta päiväraha ja työnantajan kustantama työehtosopimuksen mukainen majoitus, vaikka hänellä ei olisikaan viikonlopun aikana työntekovelvollisuutta. Muussa tapauksessa Rakennusliiton kannan mukaan kysymyksessä on komennuksen keskeytys, jolloin työnantajan on maksettava työntekijän matkakustannukset tämän asunnolle ja takaisin sekä matka-ajan päiväraha, vaikka kyse ei olisikaan työehtosopimuksessa tarkoitetusta varsinaisesta työmaan alkamisesta tai päättymisestä.

Sopimusmääräysten uudistaminen

Aikaisemmin voimassa olleen työehtosopimuksen mukaan päiväraha maksettiin työpäivältä. Jos matka kotikunnan asunnosta työpaikalle oli kuitenkin yli 150 kilometriä, työnantaja maksoi päivärahan kaikilta päiviltä tai vaihtoehtoisesti korvasi viikonloppuisin työpaikan ja asunnon väliset matkat yleisten kulkuneuvojen mukaan. Työehtosopimuksen mukaan työnantaja ei ollut velvollinen järjestämään majoitusta, mutta jos sellainen oli järjestetty, työnantajalla oli oikeus pidättää korvauksena majoituksesta osa päivärahasta.

Järjestely osoittautui verotuksen kannalta ongelmalliseksi. Verottaja ei hyväksynyt verovapaiksi kulukorvauksiksi kotiin maksettuja päivärahoja eikä myöskään matkakulujen korvauksia, jotka eivät liittyneet työmaan alkamiseen tai päättymiseen. Muun muassa näiden ongelmien poistamiseksi sopijapuolet asettivat vuona 1996 työryhmän laatimaan uusia määräyksiä. Tässä uudistamistyössä yhtenä lähtökohtana oli myös, että uudistus toteutetaan niin, ettei kummallekaan osapuolelle aiheudu taloudellisia menetyksiä.

Työryhmässä saavutettiin 18.8.1997 neuvottelutulos, jonka Suomen Maarakentajien Keskusliitto kuitenkin hylkäsi. Neuvotteluja jatkettiin ja uusista määräyksistä sovittiin edellä todetun mukaisesti 23.1.2000. Tässä sopimuksessa riidanalaiset määräykset ovat sanamuodoltaan vastaavat kuin mainitussa neuvottelutuloksessa.

Työehtosopimuksen sisältö ja tulkinta

Päivärahojen maksamisvelvollisuus työntekijän viettäessä viikonlopun työntekopaikkakunnalla on sen sijaan ollut jollakin tavalla esillä ainakin Rakennusliiton 15.-16.3.1997 jäsenilleen järjestämässä tilaisuudessa, johon osallistui myös Suomen Maarakentajien Keskusliiton edustajia. He ovat esitellessään työnantajapuolen tekemiä sopimusesityksiä esittäneet kantanaan, että työnantajalla ei olisi päivärahan maksuvelvollisuutta sellaiselta viikonlopulta, jolloin työntekijät eivät työskentele. Tällä tavoin myös Rakennusliiton oma lehti on asian uutisoinut. Kuitenkin Rakennusliiton neuvotteluedustajat ovat työtuomioistuimessa kuultuina kiistäneet ymmärtäneensä asian tällä tavalla.

Matkakustannusten korvausmääräyksiä uudistettaessa on edellä kerrotun mukaisesti pyritty poistamaan todetut verotukselliset ongelmat. Ongelmia olivat aiheuttaneet erityisesti viikonloppumatkoilta maksetut kotimatkakorvaukset ja kotona vietetyiltä viikonlopuilta maksetut päivärahat. Sen sijaan työtuomioistuimelle esitetyn ristiriitaisen selvityksen valossa on jäänyt epäselväksi, onko tällaisia ongelmia aiheutunut myös sellaisista päivärahoista, joita oli maksettu työntekijälle hänen vietettyään viikonlopun työntekopaikkakunnalla.

Kun sopijapuolten yhteinen tarkoitus on jäänyt epäselväksi, on määräyksiä tulkittaessa annettava keskeinen merkitys niiden sanamuodolle. Sopimuksen sanamuodon mukaan päiväraha maksetaan työntekijän yöpyessä työmatkalla hänen ollessaan työmaatehtävissä. Jos työntekijä omasta halustaan tai omista henkilökohtaisista syistään jää työntekopaikkakunnalle, hänen ei voida katsoa olevan viikonloppuna sopimuksessa tarkoitetulla tavalla työmatkalla. Vielä vähemmän olisi perusteita katsoa työntekijän olevan työmatkalla silloin, jos hän matkustaa työntekopaikalta muualle kuin asuinpaikkakunnalleen. Sopimusneuvotteluista ja sopijapuolten kesken käydyistä keskusteluista esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, etteivät sopijapuolet ole myöskään tarkoittaneet sopia asiasta niin, että työnantaja olisi tällaisissa tapauksissa velvollinen päivärahan maksamaan.

Edellä todettu ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että työmaa poikkeuksellisesti sijaitsee niin, että kotimatkan pituus, kohtuullisten kulkuyhteyksien puuttuminen tai muut näihin verrattavat syyt huomioon ottaen työntekijä ei ehtisi käydä asuinpaikkakunnallaan viikonlopun aikana tai hänen ei voitaisi kohtuudella edellyttää matkustavan sinne viikonloppuisin. Tällöin työntekijän on yleisten matkakustannusten korvaamista koskevien periaatteiden mukaisesti perusteltua katsoa olevan työmatkalla myös viikonlopun ajan, vaikka hän ei varsinaisesti tuolloin työskentelisikään, ja siten olevan tuolta ajalta oikeutettu työehtosopimuksen mukaiseen päivärahaan ja majoitukseen.

Aiemmin voimassa olleen sopimuksen mukaan työnantaja oli ollut velvollinen maksamaan päivärahat myös viikonlopulta, mutta ei järjestämään majoitusta sen enempää viikolla kuin viikonlopullakaan. Uudessa sopimuksessa majoituksen järjestäminen tuli työnantajan velvoitteeksi ja samalla sovittiin majoitukselta edellytettävästä tasosta. Nämä määräykset koskevat myös edellä todettuja tilanteita, joissa työmatka edellyttää poikkeuksellisesti yöpymistä viikonloppuna. Sen sijaan työnantajalla ei työehtosopimuksen perusteella voida katsoa olevan muissa tapauksissa tällaista velvollisuutta järjestää majoitus myös viikonloppuisin.

Työehtosopimuksessa on nimenomaiset määräykset siitä, missä tapauksissa työnantaja on velvollinen korvaamaan työntekijälle asunnon ja työmaan väliset matkakustannukset ja maksamaan matka-ajan palkan. Näin on muun muassa silloin, kun työmaa alkaa tai päättyy. Esitetyn selvityksen perusteella ei voida katsoa, että näitä määräyksiä voitaisiin kanteessa vaaditulla tavalla soveltaa myös silloin, jos työnantaja töiden vielä jatkuessa ei järjestä työntekijälle viikonlopuksi majoitusta ja maksa päivärahoja.

Kanteessa on yleisessä muodossa vaadittu vahvistettavaksi, että työntekijällä on oikeus saada viikonlopun ajalta päiväraha ja majoitus, vaikka hänellä ei olisikaan tuona aikana työntekovelvollisuutta. Edellä on todettu, ettei työntekijällä sovellettaessa työehtosopimuksen matkatyötä ja kustannusten korvausta koskevia määräyksiä voida katsoa olevan oikeutta vapaasti itse valita, matkustaako hän viikonloppuna asuinpaikkakunnalleen, vai jääkö hän työntekopaikkakunnalle. Näin ollen työehtosopimukselle ei voida vahvistaa vaadittua sisältöä.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Virtanen, Tiitola, Sulkunen ja Vertanen jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.