Part-time worker entitled to 30 days annual leave; employer fined union for supervision failure.

Kokoaikainen työntekijä oli sopinut työnantajansa kanssa siirtymisestä määräajaksi työskentelemään osa-aikaisesti niin, että hänen työaikansa puolittuu. Käytännössä työajan lyhennys oli toteutettu niin, että työntekijä oli työskennellyt joka toinen viikko ja ollut joka toinen viikko vapaalla. Näin ollen hän oli työskennellyt alle 14 työpäivänä kuukaudessa, mutta myös näinä kuukausina hän oli ollut työssä vähintään 35 työtuntia. Erimielisyydessä oli kysymys siitä, oliko työntekijä myös osa-aikaisena työskennellessään vuosilomalain 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisen 14 päivän ansaintasäännön piirissä.

Tuomiossa on katsottu, että vuosiloman ansaintasäännön määräytymisessä ratkaisevassa asemassa on työsopimus ja sen ehdot. Kun työntekijä oli työskennellyt sopimuksen mukaan säännönmukaisesti vähintään 35 tuntia kuukaudessa, hän ansaitsi vuosilomaa tältä ajalta vuosilomalain 3 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaisesti.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 24

KANTAJA Metallityöväen Liitto ry, Helsinki

VASTAAJAT Autoalan Keskusliitto ry, Helsinki,

Automarkku Oy, Pori

ASIA Työehtosopimuksen tulkinta ynnä muuta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 15.12.1999

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 19.12.1997 allekirjoitetussa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa 1998 - 1999 on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

VI SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

22 §

Vuosiloma

Mom. 1

Työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut, että työtuomioistuin

vahvistaa, että Automarkku Oy:n palveluksessa työskentelevällä A:lla on työehtosopimuksen 22 §:n 1 momentin nojalla oikeus lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1998 - 31.3.1999 30 lomapäivään,

tuomitsee Automarkku Oy:n työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

tuomitsee Autoalan Keskusliiton työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, ja

velvoittaa Autoalan Keskusliiton ja Automarkku Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Perusteet

A on vuodesta 1979 alkaen työskennellyt Automarkku Oy:n palveluksessa autonasentajana. Hän on ollut kokoaikatyöntekijä, joten hänen työsuhteessaan on sovellettu vuosilomalain 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaista 14 päivän ansaintasääntöä. A on siten ansainnut vuosilomaa niiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana hän on ollut vähintään 14 päivää työssä.

A:n ja työnantajan välillä sovittiin 23.7.1998, että A siirtyy kokoaikaisesta työstä puolen vuoden ajaksi 14.9.1998 - 14.3.1999 työskentelemään osa-aikatyössä siten, että hänen kuukausittainen työaikansa puolittuu. Sopimuksen mukaisesti A työskenteli mainittuna ajanjaksona joka toinen viikko yhtiön palveluksessa ja joka toinen viikko omakotitalotyömaallaan. Kuukaudessa työtunteja kertyi noin 80. Kyse oli pysyvästä työajan muutoksesta mainituksi ajanjaksoksi.

Vuosilomalain 3 §:n 3 momentti sisältää kaksi eri lomanansaintasääntöä. Toistaiseksi voimassa olevassa kokoaikaisessa työsuhteessa 14 päivän sääntö on ensisijainen ja 35 tunnin sääntö toissijainen. Mainittuun lainkohtaan 35 tunnin sääntö on otettu täydennykseksi koskemaan osa-aikatyöntekijöitä.

Koska A teki sekä syyskuussa 1998 että maaliskuussa 1999 työtä vähintään 14 työpäivää, hän oli vuosilomalain 3 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaisesti 35 tunnin säännön piirissä ajan 1.10.1998 - 28.2.1999. A työskenteli tuolloin työnantajan ja A:n väliseen sopimukseen perustuen vähintään 35 tuntia kalenterikuukaudessa, joten hänellä oli oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin kalenterikuukaudelta. A:lla on tällä perusteella oikeus 30 lomapäivään lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1998 - 31.3.1999.

Työnantaja tulkitsi vuosilomalain 3 §:n 3 momenttia kuitenkin siten, että myös ajanjakso 1.10.1998 - 28.2.1999 kuuluisi A:n työajan muutoksen tilapäisyyden vuoksi 14 päivän säännön piiriin, joten hänelle ei syntyisi ajanjaksolta lainkaan täysiä lomanmääräytymiskuukausia eikä kertyisi lomapäiviä. Työnantajaa on asiasta tuloksetta huomautettu ja kehotettu noudattamaan työehtosopimusmääräyksiä. Työnantaja rikkoi tietensä työehtosopimuksen määräystä, kun se ei antanut A:lle vuosilomaa niin kuin vuosilomalaissa säädetään.

Autoalan Keskusliittoa on kehotettu ryhtymään toimenpiteisiin työehtosopimuksen vastaisen tilanteen korjaamiseksi. Se ei ole kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin asiassa. Mainittu liitto oli nimenomaan ilmoittanut työnantajalle, että A:lle ei ollut työehtosopimuksen mukaisesti kertynyt lomapäiviä siltä ajanjaksolta, jonka tämä työskenteli osa-aikatyössä. Se on siten laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Asiasta 16.6.1999 käyty liittoneuvottelu jäi erimieliseksi.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Autoalan Keskusliitto ja Automarkku Oy ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä. Ne ovat lisäksi vaatineet Metallityöväen Liiton velvoittamista korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Kanteen kiistämisen perusteet

A esitti kesällä 1998 työnantajalle, että hän työskentelisi työpaikalla vain joka toinen viikko ja rakentaisi omakotitaloaan muina aikoina. Väliaikaisen työaikajärjestelyn kestoksi A esitti ajanjaksoa 14.9.1998 - 14.3.1999. Työnantaja suostui A:n esitykseen ilman, että siitä olisi tehty minkäänlaista erillistä sopimusta. A on siten omasta aloitteestaan lomanmääräytymisvuoden 1.4.1998 - 31.3.1999 aikana halunnut tilapäisesti lyhentää työaikaa niin, että hän työskenteli säännöllisen kahdeksantuntisen vuorokautisen työajan sijasta vain joka toinen viikko täysimääräisiä työpäiviä. Hänelle ei mainitulta ajanjaksolta täten kertynyt täysiä lomanmääräytymiskuukausia, vaikka työtunnit ylittivätkin 35 tuntia kalenterikuukaudessa.

Vuosilomalakia koskevan hallituksen esityksen 105/1985 mukaan toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 14 päivän sääntö on ensisijainen 35 tunnin sääntöön verrattuna. Myöskään saman lomanmääräytymisvuoden aikana eri ansaintasääntöjä ei sovelleta rinnakkain, vaan vuosiloman pituudesta ja muista vuosilomaetuuksista päätettäessä ensin on ratkaistava se, kumman säännön piiriin työntekijä kuuluu. Jos työntekijän työsuhteen ehdot kuitenkin muuttuvat kesken lomanmääräytymisvuoden pysyvästi, joudutaan vuosiloman pituutta määrättäessä soveltamaan kumpaakin järjestelmää. Tällöinkään edellä mainittuja ansaintasääntöjä ei sovelleta samanaikaisesti.

Sen sijaan vuosilomalaissa ja sen esitöissä ei ole otettu nimenomaisesti kantaa siihen, miten työntekijän vuosiloma määräytyy silloin, kun työaika muuttuu kesken lomanmääräytymisvuoden tilapäisesti niin, että tilapäinen työaikajärjestely palautuu alkuperäisen työsopimuksen mukaiseksi ennen lomanmääräytymisvuoden päättymistä. Epäselvää on, sovelletaanko tilapäisen ja tietyn määräajan kestävän työaikajärjestelyn vuoksi saman lomanmääräytymisvuoden aikana lomittain kahta vuosiloman ansaintasääntöä vai määräytyykö työntekijän vuosiloma hänen alkuperäisen ja pysyväksi tarkoitetun työajan ansaintasäännön perusteella. Silloin kun lomanmääräytymisvuoden aikana kysymys on ollut ainoastaan työntekijän työajan tilapäisestä järjestelystä, vuosiloman ansaintasääntö määräytyy työntekijän pysyvän työajan mukaisesti niin, ettei saman lomanmääräytymisvuoden aikana sovelleta lomittain kahta eri järjestelmää. Tätä kantaa tukee myös työneuvoston 14.5.1987 antama lausunto nro 1209.

A ansaitsi vuosilomaa 14 päivän ansaintasäännön mukaan lomanmääräytymisvuoden alusta alkaen syyskuun 1998 loppuun asti ja uudelleen maaliskuun 1999 ajan. Kanteen kohteena olevana aikana kysymyksessä on ollut ainoastaan tilapäisestä syystä aiheutunut työajan määräaikainen järjestely, jota osoitti työajan lyhentämisen peruste ja lyhentämisen kesto. A:n vuosiloman ansaintaan tuli tämän vuoksi koko lomanmääräytymisvuoden ajan soveltaa vuosilomalain 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaista 14 päivän ansaintasääntöä. Yhtiön ei ole missään vaiheessa tarvinnut muuttaa A:n vuosiloman ansaintasääntöä.

Automarkku Oy on pieni perheyritys, jolla ei ole palveluksessaan työoikeuden ammattilaisia. Kun yhtiö lisäksi on noudattanut asiassa työnantajaliiton ohjeistusta, tulee työnantajaan kohdistettu hyvityssakkovaatimus hylätä.

Työnantajaliitto on vuosilomalain 3 §:n 3 momentin tulkinnanvaraisuuden vuoksi yrittänyt selvittää säännöksen sisältöä erimielisyysneuvotteluissa ja myös niiden jälkeen. Työntekijäpuoli on kuitenkin kieltäytymällä hankkimasta työneuvoston lausuntoa ollut haluton myötävaikuttamaan asiassa. Tähän nähden ja vaikka työtuomioistuin päätyisi vuosilomalain riidanalaisesta kohdasta toisenlaiseen tulkintaan, hyvityssakkovaatimus myös työnantajaliittoa kohtaan tulee hylätä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyys

Autonasentaja A on työskennellyt kokoaikaisena työntekijänä Automarkku Oy:n palveluksessa vuodesta 1979 alkaen. Hän on sopinut työnantajansa kanssa siirtymisestä työskentelemään osa-aikaisesti ajaksi 14.9.1998 - 14.3.1999 siten, että hänen työaikansa puolittuu. Käytännössä A on kanteessa kerrotuin tavoin ollut työssä joka toinen viikko ja joka toisen viikon hän on työskennellyt omakotityömaallaan.

Sovellettavassa työehtosopimuksessa on sovittu, että työntekijä saa vuosiloman vuosilomalain mukaan. Vuosilomalain 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan lomanmääräytymisvuoden sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työnantajan työssä vähintään 14 päivänä. Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, ettei hänelle tästä syystä kerry ainoatakaan 14 päivää sisältävää lomanmääräytymiskuukautta tai tästä syystä vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 päivää, katsotaan täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi kuitenkin sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijä on ollut työnantajan työssä vähintään 35 työtuntia.

Kokoaikaisena työntekijänä A:lle on kertynyt vuosilomaa vuosilomalain 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen perusteella 14 päivän ansaintasäännön mukaisesti. A on työskennellyt vähintään 14 päivää myös syyskuussa 1998 ja maaliskuussa 1999. Erimielisyydessä on kysymys siitä, onko A ollut tämän ansaintasäännön piirissä myös ajan 1.10.1998 - 31.3.1999, jolloin hän on työskennellyt alle 14 päivänä kuukaudessa ja jolloin hänelle ei tältä ajalta olisi tämän ansaintasäännön mukaan kertynyt vuosilomaa. Asiassa on riidatonta, että myös mainittuna aikana A on työskennellyt vähintään 35 tuntia kuukaudessa.

Sopimuksen tulkinta

Vuosilomalakia sovelletaan edellä todetun mukaisesti osana auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimusta.

Vuosilomalain soveltamisen kannalta 35 kuukausityötunnin mukaan määräytyvä loma ja lomapalkka ovat vuosilomalakia koskevan hallituksen esityksen (HE 105/1985) mukaan toissijaisia 14 työssäolopäivään nähden ja ne tulevat kysymykseen, jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, ettei hänelle tästä syystä kerry ainoatakaan 14 päivää sisältävää lomanmääräytymiskuukautta tai tästä syystä vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työpäivää. Sopimuksella puolestaan tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan sitä, että työntekijä työsuhteensa ehtojen mukaan on säännönmukaisesti eikä tilapäisten syiden vuoksi kalenterikuukausittain työssä niin harvoina päivinä, ettei niistä kerry 14 työpäivää, mutta kuitenkin vähintään 35 tuntia. Jos työsuhteen ehtoja muutetaan pysyvästi kesken lomanmääräytymisvuoden, lomanansaintasääntöä muutetaan ja loman määräytymisvuoden aikana joudutaan soveltamaan kahta järjestelmää peräkkäin, jolloin lomapalkka määrätään näiltä jaksoilta erikseen.

A:n työsopimuksen työaikaa koskevia ehtoja on muutettu määräajaksi sovittaessa osa-aikaisesta työskentelystä. Näin ollen tämä järjestely on perustunut työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen. Tämän sopimuksen mukaan A:n on ollut määrä työskennellä ja hän on myös työskennellyt kaikkina sopimuksen kattamina täysinä lomanmääräytymiskuukausina alle 14 työpäivänä kuukaudessa. Työskentely tällä tavoin ei siten ole tapahtunut hallituksen esityksen perusteluissa tarkoitetulla tavalla tilapäisten syiden vuoksi siitäkään huolimatta, että osa-aikaisuus on sovittu määräaikaiseksi. A:n työsuhteessa sovellettava lomanansaintasääntö on näin ollen muuttunut kesken lomanmääräytymisvuoden 1.10.1998 lukien.

Yhteenvetona työtuomioistuin viitaten lisäksi työneuvoston vastaavassa asiassa 2.3.2000 antamaan lausuntoon TN 1366-2000 katsoo, että vuosiloman ansaintasäännön valinnassa ratkaisevassa asemassa ovat työsopimus ja sen ehdot. A on sopimuksen perusteella työskennellyt osa-aikaisena työntekijänä 1.10.1998 ja 28.2.1999 välisenä aikana alle 14 työpäivänä kuukaudessa. Näinä kuukausina hän on kuitenkin ollut työnantajan työssä vähintään 35 työtuntia. Kun A on työskennellyt säännönmukaisesti tämän työaikajärjestelyn piirissä, häneen on tullut mainitulla ajanjaksolla soveltaa vuosilomalain 3 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaista 35 tunnin ansaintasääntöä. Näin ollen A:lla on oikeus 30 lomapäivään lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1998 - 31.3.1999.

Työehtosopimuksen vastainen menettely

Automarkku Oy on edellä todetun mukaisesti menetellyt työehtosopimuksen 22 §:n 1 momentin vastaisesti jättäessään antamatta A:lle vuosiloman ajalta 1.10.1998 - 28.2.1999. Kuitenkin työtuomioistuin toteaa, ettei vuosilomalain 3 §:n 3 momentti ole yksiselitteinen tilanteessa, jossa työntekijän työaikaa on kesken lomanmääräytymisvuoden muutettu. Kun lisäksi Automarkku Oy on toiminut asiassa Autoalan Keskusliitolta saamiensa ohjeiden mukaisesti, yhtiön ei ole katsottava rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Autoalan Keskusliiton olisi sen sijaan tullut havaita Automarkku Oy:lle ohjeistamansa tulkinnan työehtosopimuksen vastaisuus ja huolehtia siitä, että yhtiö viipymättä oikaisee menettelynsä työehtosopimuksen mukaiseksi. Kun Autoalan Keskusliitto ei kuitenkaan ole tällaisiin toimenpiteisiin ryhtynyt, on liitto laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Oikeudenkäyntikulut

Autoalan Keskusliitto on velvollinen korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut. Metallityöväen Liitto on ilmoittanut kulujensa määräksi oikeudelle esitetyn erittelyn mukaisesti arvonlisäveroineen yhteensä 22 448 markkaa. Autoalan Keskusliitto on paljoksunut vaadittua korvausta myöntäen kohtuulliseksi määräksi asiaan perehtymisestä 1 500 markkaa ja esiintymisestä valmisteluistunnossa 2 500 markkaa sekä muut vaaditut korvaukset sellaisenaan.

Metallityöväen Liiton määrältään kiistetyt oikeudenkäyntikuluerät johtuvat asiamiehen käyttämisestä. Asiamies on laskuttanut liittoa asiaan perehtymisestä arvonlisäveroineen yhteensä 4 800 markkaa ja vastaavasti esiintymisestä työtuomioistuimessa 3 800 markkaa. Työtuomioistuin katsoo, että asian laatu huomioon ottaen myös näiltä osin on vaadittua korvausta pidettävä määrältään kohtuullisena.

Työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin toisesta virkkeestä ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti Automarkku Oy:n on asian laatu ja lopputulos huomioon ottaen vastattava itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Automarkku Oy:n palveluksessa työskentelevällä A:lla on työehtosopimuksen 22 §:n 1 momentin nojalla oikeus lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1998 - 31.3.1999 30 lomapäivään.

Automarkku Oy:tä vastaan esitetty hyvityssakkovaatimus hylätään.

Työtuomioistuin tuomitsee Autoalan Keskusliiton työehtosopimuslain 8, 9 ja 10§:n nojalla maksamaan Metallityöväen Liitolle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 18 000 markkaa.

Autoalan Keskusliitto velvoitetaan korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut 22 448 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Automarkku Oy saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Tuulensuu, Leivo ja Palomäki jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.