Labor court dismissed union claim that employer could not lower standby pay without specific restrictions changes.

Työnantaja oli määräaikaisten päivystysjärjestelyiden alkaessa määrännyt varallaolokorvauksen suuruuden ainakin osittain muidenkin kuin työehtosopimuksessa sovittujen perusteiden mukaan. Tämän vuoksi työnantajalla oli ollut oikeus alentaa varallaolokorvauksen suuruutta siirryttäessä jatkuvaan varallaolojärjestelmään, vaikka työehtosopimuksen mukaisia alentamisen edellytyksenä olevia varallaolon aiheuttamien rajoitusten muutoksia ei olisi tapahtunutkaan. Alennettu varallaolokorvaus oli ollut suuruudeltaan edelleen työehtosopimuksen mukainen.

Työnantaja ei siten ollut menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti alentaessaan varallaolokorvauksen suuruutta. Asiassa ei ollut myöskään laiminlyöty valvontavelvollisuutta.

Oikeudenkäyntiväite jätetty tutkimatta vasta pääkäsittelyistunnossa tehtynä. (Ään.)

KANTAJA Suomen Konepäällystöliitto ry

VASTAAJAT Kunnallinen työmarkkinalaitos Helsingin kaupunki

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kunnallisessa yleisessä virka ja työehtosopimuksessa 1995 1996 on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

72 § Varallaolo ja sen korvaaminen

Määritelmä

1.mom. Varallaololla tarkoitetaan viranhaltijan/työntekijän olemista asunnossaan (asuntovarallaolo) tai muualla (vapaamuotoinen varallaolo) valmiina tarvittaessa ryhtymään työhön. Varallaoloksi ei katsota työpaikalla työvalmiudessa oloa, paitsi silloin kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Asunnolla tarkoitetaan viranhaltijan/työntekijän varsinaista asuntoa ja kotia. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu ohje- tai johtosääntöön taikka muuhun määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Kunnan ao. toimielimen tulee päättää, onko viranhaltija/työntekijä velvollinen olemaan asuntovarallaolossa vai vapaamuotoisessa varallaolossa. Vapaamuotoisesta varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava).

Vapaamuotoisen varallaolon korvaus

6.mom. Muualla kuin asunnossa tapahtuvasta varallaolosta maksetaan kultakin varallaolotunnilta 20-30 %:n rahakorvaus korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaa-aika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika. = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Suomen Konepäällystöliitto on vaatinut työtuomioistuinta

- vahvistamaan, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 72 §:n 6 momenttia on tulkittava niin, että työnantaja voi yksipuolisesti alentaa noudatettua varallaolokorvausta vain, kun varallaolon työntekijälle aiheuttamissa rajoituksissa tapahtuu helpotuksia,

- vahvistamaan, että varallaolokorvauksen alentaminen 30 prosentista 25 prosenttiin on ollut edellä mainitussa kohdassa mainitun työehtosopimuskohdan vastainen,

- velvoittamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen maksamaan kantajayhdistykselle työehtosopimuslain 8 - 10 §:n nojalla hyvityssakkoa edellä mainitun työehtosopimuksen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä,

- velvoittamaan Helsingin kaupungin maksamaan kantajayhdistykselle työehtosopimuslain 8 - 10 §:n nojalla hyvityssakkoa edellä mainitun työehtosopimuksen rikkomisesta, ja

- velvoittamaan vastaajat yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajayhdistyksen oikeudenkäyntikulut korkolain mukaan määräytyvine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Suomen Konepäällystöliitto oli 9.12.1997 saakka ollut Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n jäsenyhdistys. KTN oli ollut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 1994 ja 1995-96 sekä teknisten sopimuksen 1995-97 pääsopijapuoli. Mainittujen työehtosopimusten voimassaolo oli päättynyt viimeistään 31.12.1997, mihin saakka SKL oli työehtosopimuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ollut sidottu edellä mainittuihin työehtosopimuksiin.

Kunnallinen työmarkkinalaitos sekä AKAVA-JS ry, Kuntaalan unioni ry ja Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry olivat tehneet kunnallista teknistä henkilöstöä koskevan virka- ja työehtosopimuksen (TS-98) ajalle 1.1.1998 - 15.1.2000. Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Suomen Konepäällystöliitto olivat puolestaan 2.4.1998 solmineet keskenään työehtosopimuksen, jossa oli sovittu muun muassa noudatettavaksi Suomen Konepäällystöliiton jäseninä oleviin kuntien ja kuntayhtymien työntekijöihin ja virkamiehiin TS-98:n työ- ja virkaehtoja.

Helsingin kaupungin vesilaitoksen Viikinmäen vedenpuhdistamossa oli sen käyttöönotosta 2.5.1994 alkaen järjestetty teknisten toimintojen häiriöiden varalta varallaolopäivystys. Päivystys oli toteutettu varsinaisen työajan ulkopuolisena niin sanottuna vapaamuotoisena varallaolona.

Päivystys oli aluksi järjestetty määräaikaisin päätöksin 30.11.1995 saakka, jotta päivystyksen tarpeesta, laajuudesta ja muodosta olisi varma käsitys ja näkemys. Päivystys oli toteutettu kone- ja sähköpuolen päivystyksenä siten, että aluksi varallaoloon oli osallistunut kerrallaan yksi konepuolen mestari sekä asentaja tai pumppumies ja yksi sähköpuolen mestari, asentaja tai korjaaja. Konepuolen päivystyksen oli 2.1.1995 lukien hoitanut kerrallaan yksi mestari ja vastaavasti 30.11.1995 lukien sähköpuolen päivystyksen yksi sähköpuolen mestari. Päivystykseen oli osallistunut yhteensä 11 työntekijää siten, että päivystysjakso oli aina kalenteriviikon pituinen. Osa päivystäjistä oli järjestäytynyt Suomen Konepäällystöliittoon.

Yhteydenpitovälineinä päivystäjillä oli 30.11.1995 saakka ollut hakulaitteet ja sen jälkeen käsipuhelimet tai hakulaitteet.

Päivystyskorvaus oli ollut 30.11.1995 saakka 30 prosenttia korottamattomasta tuntipalkasta. Työnantaja oli 30.11.1995 lukien yksipuolisin ilmoituksin alentanut päivystyskorvauksen 25 prosenttiin tuntipalkasta.

Päivystyksen liikkumisalueen laajuutta ja työpaikalle saapumisen enimmäisaikaa määrittävät kirjallisen päivystyssäännön olivat olleet seuraavat:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Päivystyssääntö 30.11.1995 saakka

Päivystäjät pitävät kukin mukanaan hakulaitetta (piippari), joka toimii häiriötilanteissa yhteysvälineenä. Vuorossa olevien päivystäjien on oleskeltava hälytyslaitteen kuuluvuusalueella. Varallaolijan on varmistettava hakulaitteen toimintakyky kussakin oleskelupaikassa. Hälytyksen jälkeen päivystäjän on viipymättä otettava yhteys hälyttäjään Viikinmäen puhdistamolle ja siirryttävä häiriöpaikalle mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään 1 « tunnin kuluessa hälytyksestä.

Päivystyssääntö 30.11.1995 - 31.12.1997

Päivystäjät pitävät kukin mukanaan kännykkäpuhelinta, joka toimii häiriötilanteessa yhteysvälineenä. Vuorossa olevien päivystäjien on oleskeltava kohtuullisella etäisyydellä Viikinmäen puhdistamolta. Varallaolijoiden on varmistettava kussakin oleskelupaikassa "kännykän" toimintakyky. Hälytyksen ja paikalle kutsun jälkeen päivystäjän on viipymättä ja mahdollisimman nopeasti siirryttävä Viikinmäen puhdistamolle selvittämään häiriötä.

Päivystyssääntö 1.1.1998 lukien

Varallaolijan yhteysvälineenä valvomoon on kannettava puhelin ja/tai hakulaite. Vuorossa olevien varallaolijoiden on oleskeltava kohtuullisella etäisyydellä Viikinmäen puhdistamolta. Varallaolijan on varmistettava kussakin oleskelupaikassa yhteysvälineen toimintakyky. Valvomon vuoromestari hälyttää tarvittaessa varallaolijan työpaikalle häiriötä selvittämään. Hälytyksen ja paikalle kutsun jälkeen varallaolijan on viipymättä (tunnin kuluessa) tultava selvittämään häiriötä. = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 72 § 6 momentin mukaan rahakorvauksena maksettavan varallaolokorvauksen suuruus oli 20-30 prosenttia korottamattomasta tuntipalkasta. Säännöksen mukaan korvausta määrättäessä otettiin huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle tai työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

Sopijajärjestöt olivat 6.5.1997 keskusneuvotteluissa yksimielisesti todenneet, että työnantaja saattoi yksipuolisesti muuttaa varallaolokorvauksen suuruuden muuttuneen varallaolojärjestelmän mukaiseksi, jos varallaolojärjestelmään oli tullut muutos esimerkiksi liikkumisalueen laajuudessa tai työpaikalle saapumisen enimmäisaika oli muuttunut. Yksimielistä kannanottoa oli kantajaliiton käsityksen mukaan tulkittava niin, että varallaolokorvauksen yksipuolinen alentaminen oli mahdollista vain, jos muutos oli helpottanut työntekijän varallaoloa. Pelkkä muutos varallaolon sisällössä ei ollut riittävä peruste korvauksen alentamiseen.

Varallaolojärjestelmästä työntekijälle aiheutuvat rajoitukset eivät olleet 30.11.1995 tai sen jälkeen vähentyneet, eikä työnantajalla ollut ollut oikeutta yksipuolisesti alentaa varallaolokorvausta. Päinvastoin varallaolojärjestelmä oli 30.11.1995 ja sen jälkeen muuttunut niin, että siitä oli tullut työntekijöille lisärajoituksia. Pikemminkin olisi ollut olemassa perusteet varallaolokorvauksen korottamiselle.

Harkittaessa varallaolokorvauksen määrää tai sen muuttamista oli kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan arvioitava varallaolon työntekijälle aiheuttamia rajoituksia. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen säännöksessä oli esimerkkeinä edellä mainituista rajoituksista mainittu liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika. Tämän asian ratkaisuun vaikutti vielä edellä mainitun sopimuksen 72 §:n 1 momentista ilmenevä soveltamisohje. Soveltamisohjeen mukaan vapaamuotoisesta varallaolosta tuli antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija tai työntekijä tiesi varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet.

Varallaolon järjestelyissä oli tapahtunut 30.11.1995 ja sen jälkeen kaksi muutosta. Ensinnä hälytys oli 30.11.1995 alkaen tehty pääsääntöisesti työntekijän käsipuhelimeen aikaisemman hakulaitteen sijasta. Hakulaitteeseen tulleen hälytyksen jälkeen työntekijän oli tullut ottaa puhelimella yhteys hälyttäjään. Käsipuhelimella hälyttäjä sai suoraan yhteyden varallaolijaan. Uudistus ei kuitenkaan ollut laajentanut varallaolijan liikkumisaluetta, koska varallaolijan tuli paikalletuloajan lyhyyden vuoksi, joka oli 1,5 tuntia, joka tapauksessa oleskella pääkaupunkiseudulla ja suhteellisen lähellä puhdistamolaitosta. Oleskelualueella oli hälytykseen vastaamiseen soveltuvia puhelimia aina lähellä käytettävissä. Päinvastoin oli todettu, että hakulaitteen kuuluvuusalue oli kattavampi ja siten salli vapaamman oleskelualueen. Hakulaitteen varmemman kattavuuden takia käyttivät edelleen eräät työntekijät käsipuhelimen rinnalla hakulaitetta.

Toinen muutos oli ollut se, että työnantaja oli muuttanut 30.11.1995 alkaen paikalle- tuloaikaa lyhyemmäksi. Ennen 30.11.1995 varallaolijan oli tullut saapua Viikinmäen puhdistamolle viimeistään 1,5 tunnin kuluessa hälytyksestä. Edellä mainitun päivämäärän jälkeen varallaolijan tuli viipymättä ja mahdollisimman nopeasti siirtyä puhdistamolle. Uudessa päivystyssäännössä ei enää ollut mitään määrättyä aikarajaa puhdistamolle saapumiselle, mutta varallaolijat olivat ymmärtäneet muutoksen niin, että paikalle oli saavuttava nopeammin kuin aikaisemmin. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen soveltamisohjeen mukaan työnantajan olisi tullut kuitenkin ilmoittaa kellonaika, missä ajassa työpaikalle oli viimeistään saavuttava. Työnantaja kantoi vastuun epäselvistä ohjeistaan.

Työnantaja oli täydentänyt kirjallista päivystysohjettaan 1.1.1998 lukien siten, että varallaolijan oli saavuttava Viikinmäen puhdistamolle tunnin kuluessa hälytyksestä. Tämä paikalletuloaika vastasi alunperin 30.11.1995 muutetussa ohjeessa tarkoitettua aikaa.

Työpaikalle saapumisaika oli lyhentynyt oleellisesti eli 1,5 tunnista 1 tuntiin. Varallaolon työntekijälle asettamat rajoitukset olivat sen vuoksi lisääntyneet 30.11.1995 edeltäneestä tilanteesta.

Työnantaja oli eri yhteyksissä korostanut, että 30.11.1995 tapahtunut korvauksen alentaminen johtui varallaolon rajoitusten helpottumisesta, kun työntekijöille annettiin hälytyksiä varten käsipuhelimet. Peruste ei ollut todellinen. Tuohon aikaan vesilaitoksella otettiin yleisesti käyttöön käsipuhelimia, eikä niitä otettu käyttöön vain varallaolossa tai sitä varten. Voimassaolevassa varallaolosäännössäkin puhelin ja hakulaite olivat vaihtoehtoisia yhteydenpitovälineitä. Lisäksi vesilaitoksen muillekin päivystäjille oli annettu tuohon aikaan hakulaitteen sijasta käsipuhelimet, mutta työnantaja ei ollut alentanut heidän varallaolokorvauksiaan.

Työnantajan todellinen varallaolokorvauksen alentamisperuste oli tullut esiin Helsingin kaupungin kaupunginkansliassa 5.3.1996 pidetyssä neuvottelussa, missä oli ollut esillä vesilaitoksen 24.11.1995 päivätty laskelma varallaolokorvauksen alentamisen kustannussäästöistä. Korvauksen alentaminen oli tehty ilmeisesti vain kustannussäästöjen saavuttamiseksi.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli saanut 17.6.1997 ja 19.8.1997 kirjeellä Helsingin kaupungilta/Helsingin Vedeltä yksityiskohtaisen selvityksen Helsigin Veden päätöksestä ja sen perusteista alentaa varallaolokorvausta 30.11.1995 lukien. Korvauksen alentamiselle ei ollut ollut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia perusteita, mutta työmarkkinalaitos ei ollut kuitenkaan puuttunut työehtosopimuksen väärään soveltamiseen. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli sen vuoksi työehtosopimuslain 8 - 10 §:n nojalla velvoitettava maksamaan kantajalle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Helsingin kaupunki ja Helsingin Vesi ovat olleet tietoisia kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 72 §:n oikeasta sisällöstä. Näin ollen Helsingin kaupunki oli tahallisesti rikkonut työehtosopimuksen säännöksiä.

VASTAUS

Oikeudenkäyntiväite

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin kaupunki ovat jutun pääkäsittelyssä vaatineet jäljempänä työtuomioistuimen käsittelyratkaisussa todetuilla perusteilla kanteen jättämistä tutkimatta siltä osin kuin kannevaatimukset koskevat kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 1995-1996 tulkintaa.

Vastaus kannevaatimuksiin

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin kaupunki ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä sekä Suomen Konepäällystöliiton velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut asiassa laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksen mukaan vapaamuotoisesta varallaolosta maksettavaa korvausta määrättäessä otettiin huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset työntekijälle. Määräyksen sanamuodosta ilmeni selvästi, että määräyksessä ei ollut puututtu siihen, millä perusteella työnantaja saattoi yksipuolisesti alentaa tai korottaa aiemmin maksettua varallaolokorvausta. Työnantaja saattoi alentaa yksipuolisesti varallaolokorvausta esimerkiksi siksi, että korvaus oli määritetty ottamatta huomioon varallaolosta työntekijälle aiheutuvia rajoituksia tai siksi, että korvaus oli määritetty erehdyksessä suuremmaksi kuin mainittujen rajoitusten huomioon ottaminen edellytti.

Myös siinä tapauksessa, että työnantaja oli määrittänyt varallaolokorvauksen määräajaksi suuremmaksi kuin varallaolosta työntekijälle aiheutuvien rajoitusten huomioon ottaminen antoi aihetta, saattoi työnantaja määräajan päättymisen jälkeen määrittää varallaolokorvauksen uudelleen ja tällöin alentaa korvausta. Tällainen määräaikainen järjestely saattoi aiheutua esimerkiksi siitä, että työkohde oli uusi eikä sen toimintojen yksityiskohtia vielä varmuudella tunnettu. Tästä aiheutuva haitta työntekijöille saatettiin pyrkiä korvaamaan maksamalla työkohteen käyttöönoton ajalta korkeampaa varallaolokorvausta kuin muissa oloissa maksettaisiin. Näin oli tapahtunut Helsingin kaupungin vesilaitoksen Viikinmäen jätevedenpuhdistamon käyttöönottovaiheiden aikana.

Helsingin kaupungin Viikinmäen jätevedenpuhdistamo oli valmistunut ja otettu käyttöön vaiheittain vuosina 1994 ja 1995. Puhdistamon häiriöttömän toiminnan ja turvallisuuden varmistamiseksi oli järjestetty määräaikainen 2.5.1994 - 2.1.1995 voimassa ollut varallaolo. Varallaolo oli järjestetty kone- ja sähköpuolen varallaolona siten, että varallaoloon oli osallistunut kerrallaan yksi konepuolen mestari ja asentaja sekä yksi sähköpuolen mestari ja asentaja tai korjaaja. Varallaolo oli toteutettu vapaamuotoisena, hakulaitteen mukana pitämiseen perustuvana varallaolona. Varallaolosta oli maksettu 30 prosentin suuruinen korvaus. Poikkeuksen oli muodostanut ajanjakso 30.9. - 17.10.1994, jolloin sähköasentajat ja mittarinkorjaajat olivat tilapäisesti asuntovarallaolosta saaneet 50 prosentin suuruista korvausta.

Puhdistamon varallaolojärjestelmän voimassaoloa oli jatkettu puhdistamon käytön johtajan 19.12.1994 tekemällä päätöksellä ajaksi 2.1. - 31.5.1995, jotta viimeisetkin urakat olisivat valmistuneet ja koko puhdistamon toiminta olisi normalisoitunut niin, että lopullisesta varallaolon tarpeesta, laajuudesta ja muodosta olisi ollut varma käsitys.

Varallaolopäivystykseen olivat osallistuneet päätöksen mukaan kerrallaan arkisin yksi konepuolen mestari ja yksi sähköpuolen mestari, asentaja tai korjaaja sekä viikonloppuisin yksi konepuolen mestari ja koneasentaja ja sähköpuolen mestari, asentaja tai korjaaja. Varallaolo oli toteutettu vapaamuotoisena, hakulaitteen mukana pitämiseen perustuvana varallaolona, josta oli maksettu 30 prosentin suuruinen varallaolokorvaus.

Kaupunki oli tehnyt 31.5.1995 päätöksen edellä kuvatun varallaolojärjestelyn määräaikaisesta jatkamisesta ajaksi 31.5. - 30.6.1995. Tämän päätöksen perusteena oli ollut se, että lopullisesta varallaolon tarpeesta, laajuudesta ja muodosta ei vieläkään ollut ollut varmaa käsitystä ja se, että kaupunki myös oli pyrkinyt saavuttamaan varallaolokorvauksen määrästä yhteisen näkemyksen työntekijäpuolen kanssa. Kaupunki oli päättänyt 28.6.1995 jatkaa mainittua varallaolojärjestelyä sanotuin perustein ajan 30.6. - 2.10.1995. Kaupunki oli päättänyt 29.9.1995 samoin perustein kuin 28.6.1995 jatkaa tätä varallaolojärjestelyä vielä määräajan 30.11.1995 asti.

Kirjallisen, 2.10.1995 päivätyn varallaoloa koskevan ohjeen mukaan 30.11.1995 asti oli noudatettu menettelyä, jossa työhön kutsuminen oli tapahtunut työntekijän mukana olevan hakulaitteen avulla. Otettuaan hälytyksen vastaan työntekijän oli otettava viipymättä yhteys hälyttäjään Viikinmäen puhdistamolle ja siirryttävä häiriöpaikalle mahdollisimman nopeasti, kuitenkin puolentoista tunnin kuluessa hälytyksestä.

Kaupunki oli päättänyt 30.11.1995 toistaiseksi jatkuvasta varallaolojärjestelystä, joka oli alkanut 30.11.1995 kello 15. Tämän päätöksen mukaan Viikinmäen puhdistamon työntekijäin vapaamuotoinen varallaolo oli järjestettävä niin, että varallaolijalle annettiin käyttöön kannettava matkapuhelin, jonka avulla kutsu työhön tarvittaessa annettaisiin. Uuden järjestelyn mukaan varallaolijan oli hälytyksen ja paikalle kutsun jälkeen viipymättä ja mahdollisimman nopeasti siirryttävä puhdistamolle selvittämään häiriötä. Varallaolosta oli päätetty maksaa työntekijöille 25 prosentin varallaolokorvaus.

Varallaolo oli toteutettu kuukausipalkkaisen henkilöstön kone- ja sähköpuolen varallaolona siten, että siihen osallistuivat kerrallaan yksi konepuolen ja yksi sähköpuolen mestari.

Varallaolokorvauksen ollessa 30 prosenttia oli sen suuruus perustunut uuden puhdistamon sisäänajovaiheen tilapäisjärjestelyyn. Puhdistamon toiminnan varmistaminen oli edellyttänyt etenkin sisäänajovaiheessa varallaolojärjestelmään turvautumista. Varallaolon alettua laitoksella oli ollut vielä keskeneräisiä urakoita. Viikinmäen uusi puhdistamo oli edustanut viimeisintä tekniikkaa maailmassa ja teknisiä ratkaisuja, joista ei ollut ollut käytännön kokemusta. Jäteveden puhdistamisessa sovellettiin biologista menetelmää, jossa puhdistusprosessi ei saanut keskeytyä. Uuden menetelmän soveltamisen vaikutuksia oli alkuvaiheessa vaikea yksityiskohtaisesti ennakoida. Puhdistamon käyttöönotto- ja käynnistysvaiheessa eli sisäänajovaiheessa oli ennakoitu sattuvan poikkeuksellisen paljon hälytyksiä.

Edellä mainituista syistä ei vielä tässä vaiheessa ollut ollut mahdollista päättää siitä, mikä olisi todellinen varallaolon tarve sen jälkeen, kun laitos oli valmistunut ja sisäänajettu. Tämän vuoksi varallaolon aiheuttamat rajoitukset työntekijöille ja heidän liikkumisalueensa laajuuteen olivat olleet poikkeuksellisen suuret. Työnantaja oli ollut tässä vaiheessa valmis tilapäisesti maksamaan varallaolosta 30 prosentin suuruisen korvauksen varallaolijoille. Varallaolojärjestelyn määräaikaisuus oli johtunut myös siitä, että oli odotettu, että viimeisetkin urakat olisivat valmistuneet ja koko puhdistamon toiminta normalisoitunut niin, että lopullisesta varallaolon tarpeesta, laajuudesta ja muodosta olisi ollut varma käsitys.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 72 §:n 6 momentin mukaan vapaamuotoisesta varallaolosta maksettiin varallaolokorvauksena 20-30 prosentin suuruinen korottamattomasta tuntipalkasta laskettu rahakorvaus tai annettiin vastaava vapaa-aika. Varallaolokorvauksen enimmäismäärän eli 30 prosentin suuruisen varallaolokorvauksen maksaminen edellytti, että varallaolosta johtuva työntekijän sidonnaisuus oli laajimmillaan. Näin ei esillä olevassa tapauksessa ollut laita. Puhdistamon työntekijäin varallaoloon liittyvä sidonnaisuus saattoi olla nykyistä selvästi tiukempi ja sellainen sen tulisi myös olla, jotta varallaolokorvausta voitaisiin maksaa enimmäismäärä.

Muutetun varallaolojärjestelmän mukaisen varallaolokorvauksen suuruus perustui Helsingin Vedessä noudatettuun korvauslinjaan. Uuden puhdistamon toiminnan vakiinnuttua vuoden 1995 lopulla siellä työskenteleville ei tasapuolisuudenkaan vuoksi ollut ollut perusteltua suorittaa suurempia varallaolokorvauksia kuin muille henkilöstöryhmille korvauksena samanlaisesta velvollisuudesta ja sidonnaisuudesta.

Koska Helsingin kaupunki ei ollut tulkinnut eikä soveltanut väärin riidanalaista työehtosopimuksen määräystä, ei ollut perusteita Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemiseen maksamaan kantajaliitolle hyvityssakkoa työehtosopimuslain nojalla valvontavelvollisuuden rikkomisesta eikä myöskään Helsingin kaupungin velvoittamiseen maksamaan kantajaliitolle muutenkaan työehtosopimuslain nojalla hyvityssakkoa työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen rikkomisesta. Helsingin kaupungin tuomitsemiseen maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuslain nojalla ei ollut perusteita siinäkään tapauksessa, että Kunnallinen työmarkkinalaitos tuomittaisiin maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuutensa rikkomisesta, koska Helsingin kaupunki oli noudattanut asiassa Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta saamiaan työehtosopimuksen riidanalaista määräystä koskevia tulkintaohjeita.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin kaupunki ovat jutun pääkäsittelyistunnossa vaatineet kanteen jättämistä tutkimatta siltä osin kuin vaatimukset koskevat kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 1995 - 1996 tulkintaa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Helsingin kaupungin käsityksen mukaan sopijapuoli ei ollut pyytänyt asiassa kunnallisen pääsopimuksen 11 §:n mukaisesti paikallis- eikä keskusneuvotteluja vuoden kuluessa vuoden 1997 päättymisestä, jolloin käytyjen keskusneuvottelujen yksimielisen lopputuloksen täytäntöönpanoa koskeva paikallinen erimielisyys eli kunnallisen pääsopimuksen 11 §:ssä tarkoitettu olosuhde oli syntynyt.

Työtuomioistuimesta annetun lain 25 §:n 1 momentin mukaan vastaajan tulee tehdä väite siitä, ettei asiaa voida laillisesti ottaa tutkittavaksi, vastauksessa. Mikäli väite tehdään myöhemmin, sitä ei oteta tutkittavaksi, ellei väite koske seikkaa, joka on viran puolesta huomioon otettava.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Helsingin kaupungin pääkäsittelyistunnossa tekemä oikeudenkäyntiväite koskee seikkaa, jota ei ole työtuomioistuimen viran puolesta otettava huomioon. Koska väitettä ei ole tehty vastauksessa, se jätetään työtuomioistuimesta annetun lain 25 §:n 1 momentin nojalla tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

1. Työehtosopimuksen tulkinta

KVTES:iin ei sisälly määräyksiä siitä, millä edellytyksillä työnantaja voi alentaa sopimuksen 72 §:n 6 momentin mukaista varallaolon korvausta. Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Suomen Konepäällystöliittoa tuolloin edustanut Kuntien tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestö KTN ry ovat keskusneuvottelussa 6.5.1997 olleet yhtä mieltä siitä, että jos varallaolojärjestelmään ei ole tullut muutoksia, tulee varallaolokorvauksen suuruus säilyttää entisellään.

Kanteessa on edellä mainittuun keskusneuvotteluun viitaten vaadittu vahvistettavaksi, että KVTES:n 72 §:n 6 momenttia on tulkittava niin, että työnantaja voi yksipuolisesti alentaa noudatettua varallaolokorvausta vain, kun varallaolon työntekijälle aiheuttamissa rajoituksissa tapahtuu helpotuksia. Kunnallinen työmarkkinalaitos on kiistänyt vahvistusvaatimuksen sillä perusteella, ettei edellä todettu keskusneuvottelussa yhteisesti hyväksytty pääsääntö voi koskea tilanteita, joissa varallaolokorvaus on erehdyksestä tai tarkoituksella vahvistettu ottamatta huomioon varallaolosta työntekijälle aiheutuvia rajoituksia tai se on määräajaksi määrätty korkeammaksi kuin mitä kyseisten rajoitusten huomioon ottaminen antaisi aihetta.

Työtuomioistuin toteaa, että sopijapuolten yhteinen tulkinta, joka on annettu nyt kysymyksessä olevassa erimielisyysasiassa, on keskusneuvottelupöytäkirjan mukaan perustettu sille, että kysymyksessä on ollut sopimuksen 72 §:n 6 momentin tarkoittama tilanne, jossa korvausta määrättäessä on otettu huomioon sopimuksessa edellytetyllä tavalla varallaolon työntekijälle aiheuttamat rajoitukset, kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika. Varallaolokorvauksen suuruuteen saattaa edellä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vastauksessa todetuin tavoin vaikuttaa myös muita tekijöitä. Sopijapuolten yksimielinen keskusneuvottelutulos kuitenkin osoittaa, että silloin, kun varallaolokorvauksen suuruus on määrätty mainitussa sopimusmääräyksessä sovittujen perusteiden mukaan, osapuolten yhteistä tarkoitusta vastaa tulkinta, jonka mukaan korvauksen alentaminen edellyttää näiden perusteiden muuttumista.

2. Varallaolokorvauksen alentaminen

2.1. Viikinmäen jätevedenpuhdistamon varallaolojärjestelmä

Helsingin kaupungin omistama Viikinmäen jätevedenpuhdistuslaitos on otettu käyttöön vuonna 1994. Häiriöttömän toiminnan ja turvallisuuden varmistamiseksi puhdistamolla on ollut sen toiminnan alusta lähtien kone- ja sähköpuolella varallaolopäivystys, aluksi määräaikaisin järjestelyin ja sittemmin jatkuvana varallaolojärjestelynä 30.11.1995 lähtien.

Varallaolo on esitetyn selvityksen mukaan järjestetty alkuvaiheessa määräaikaiseksi sen vuoksi, että jätevedenpuhdistuslaitos on ollut vielä keskeneräinen eikä tulevan toiminnan vaatimasta varallaolon tarpeesta, laajuudesta ja muodosta ollut vielä käsitystä. Laitoksen valmistuttua varallaolojärjestelyn määräaikaisuutta on jatkettu samoista syistä ja syksyllä 1995 myös sen vuoksi, että henkilökunnan kanssa on pyritty saavuttamaan yhteinen näkemys varallaolokorvauksen suuruudesta siirryttäessä jatkuvaan varallaolojärjestelmään.

Työtuomioistuimessa todistajana kuultu kehityskoordinaattori, joka oli ollut mukana suunnittelemassa, rakentamassa ja käynnistämässä Viikinmäen puhdistuslaitosta, on kertonut, että laitos, jossa on kattava keskitetty tietojenkäsittelypohjainen prosessinhallintajärjestelmä, edusti Suomessa kokonaan uutta tekniikkaa. Laitteiden testausvaiheen jälkeen alkoi laitoksen käyttöönotto keväällä 1994 vaiheittain niin, että syksyyn mennessä kaikki Helsingin jätevedet ohjattiin Viikinmäen laitokseen. Biologisen puhdistamon virittäminen toimintakuntoon edellytti, että laitos oli toiminnassa ainakin vuoden ajan, jolloin saatiin kokemuksia eri vuodenaikojen vaikutuksista esimerkiksi virtaamamääriin ja lämpötiloihin. Todistajan mukaan laitos on erittäin monimutkainen ja siitä aiheutui erityisesti ensimmäisinä kuukausina paljon häiriöitä, kunnes nämä alkuvaiheen ongelmat saatiin hoidettua ja tilanne vähitellen vakiintui.

Mainitun todistajan mukaan etukäteen ei ollut selvää, että varallaolojärjestelmä olisi tarpeen myös jatkossa, koska esimerkiksi Helsingin kaupungin jätevedenpuhdistamoyksiköissä ei ennen Viikinmäen puhdistamoa ollut lainkaan vastaavanlaista varallaolojärjestelmää.

Työtuomioistuimessa kuullut apulaissähkömestari ja sähkösuunnittelija, jotka kumpikin ovat osallistuneet varallaolopäivystykseen, ovat kertoneet, että vapaaseen varallaoloon siirryttäessä työnantaja oli määrännyt korvauksen suuruuden ilman, että korvauksen määrästä olisi erityisemmin neuvoteltu tai sen 30 prosentin suuruutta perusteltu. Todistajana kuultu henkilöstöpäällikkö on puolestaan kertonut, että käyttöönotettu varallaolojärjestely oli alunperin tarkoitettu määräaikaiseksi ja vain käyttöönottovaiheen järjestelyksi. Uudessa käynnistyvässä teknisessä laitoksessa oli odotettavissa sähkö- ja koneongelmia ja siinä vaiheessa oli kiire saada varallaolopäivystys käyntiin ilman, että asiasta voitin jatkaa loputtomiin neuvotteluja. Kun oli myös odotettavissa, että häiriöitä tulee aika paljon ja varallaolon todellista rasittavuutta ei voitu määritellä, työnantaja oli valmis maksamaan varallaolosta enimmäiskorvauksen määräaikaisena siihen saakka, kunnes normaalin toiminnan tila saavutetaan.

2.2. Oikeudellinen arviointi

Työehtosopimuksen sopijapuolet eivät ole keskusneuvottelussa 6.5.1997 ottaneet lopullista kantaa siihen, oliko Viikinmäen jätevedenpuhdistamon varallaolojärjestelmä muuttunut siten, että työnantajalla oli ollut oikeus alentaa varallaolokorvausta kanteessa todetulla tavalla.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan työnantaja on määrätessään varallaolojärjestelmästä määräaikaisesti samalla kirjallisesti perustellut järjestelyn määräaikaisuutta edellä todetulla tavalla. Asiaan osalliset ovat tämän vuoksi olleet selvillä, että järjestelyn määräaikaisuus on liittynyt laitoksen käyttöönottovaiheeseen ja siihen on liittynyt myös se mahdollisuus, että järjestely voi määräajan päätyttyä ja laitoksen toiminnan vakiinnuttua muuttua.

Työtuomioistuin on edellä pitänyt oikeana tulkintaa, jonka mukaan varallaolokorvauksen alentaminen edellyttää korvauksen suuruutta määrättäessä KVTES:n mukaan huomioon otettavien seikkojen muuttumista, jos korvaus on alunalkaen määrätty mainitussa sopimuksessa määrättyjen perusteiden mukaan. Vastaavasti milloin varallaolokorvauksen suuruus on poikkeuksellisesti määrätty muiden seikkojen kuin varallaolon työntekijälle aiheuttamien rajoitusten perusteella, näiden muiden seikkojen muuttuessa on korvausta voitava työehtosopimuksen estämättä myös muuttaa.

Työtuomioistuimelle esitetty selvitys osoittaa, että työnantaja on Viikinmäen laitoksen käynnistysvaiheessa turvautunut määräaikaisiin järjestelyihin muun muassa sen vuoksi, ettei tuolloin ole ollut luotettavasti arvioitavissa, minkälaiseksi tekniikaltaan monimutkaisen laitoksen varallaolo rasittavuudeltaan muodostuu laitoksen käydessä normaalisti. Toisaalta esitetyn selvityksen perusteella on pääteltävissä, ettei työnantaja ole tässä tilanteessa määrännyt varallaolokorvauksen suuruudeksi työehtosopimuksen mukaista enimmäismäärää 30 prosenttia tuntipalkasta yksinomaan sillä perusteella, minkälaisia korvauksen suuruuteen työehtosopimuksen mukaan vaikuttavia rajoituksia varallaolon on tuolloin arvioitu aiheuttavan työntekijälle, vaan ainakin osaksi perusteena on ollut uuden laitoksen käynnistyksen turvaaminen ja sen edellyttämän varallaolon järjestäminen.

Edellä todetuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että Helsingin kaupunki on ottaessaan laitoksen toiminnan vakiinnuttua käyttöön jatkuvan varallaolojärjestelmän 30.11.1995 lukien voinut arvioida uudelleen vapaamuotoisen varallaolon korvauksen suuruuden ottaen huomioon varallaolon tuolloin työntekijöille aiheuttamat rajoitukset siitä huolimatta, että varallaolon aiheuttamissa rajoituksissa sinänsä ei kenties ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia. KVTES:n 72 §:n 6 momentin mukaan varallaolosta on maksettava kultakin varallaolotunnilta 20-30 prosentin suuruinen rahakorvaus korottamattomasta tuntipalkasta. Näin ollen työnantaja ei määrätessään korvauksen suuruudeksi 25 prosenttia mainitusta tuntipalkasta ole menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti.

Päätyessään edellä todettuun arvioon työtuomioistuimella ei ole tarvetta tarkemmin ottaa kantaa siihen, onko korvauksen määrään vaikuttavissa olosuhteissa tapahtunut 30.11.1995 sellaisia helpotuksia, jotka sellaisenaan olisivat oikeuttaneet Helsingin kaupungin alentamaan varallaolokorvauksen 30 prosentista 25 prosenttiin edellä tarkoitetusta tuntipalkasta.

Helsingin kaupungin ei siten ole näytetty rikkoneen kanteessa väitetyin tavoin työehtosopimusta eikä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

3. Oikeudenkäyntikulut

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ja ottaen huomioon työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:stä ilmenevän oikeusohjeen jutun asianosaisten on puolin ja toisin vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 72 §:n 6 momenttia tulkittava niin, että työnantaja voi yksipuolisesti alentaa mainitun sopimusmääräyksen mukaisin perustein määräytynyttä varallaolokorvausta vain, jos varallaolon työntekijälle aiheuttamissa rajoituksissa on tapahtunut helpotuksia.

Enemmälti kanne hylätään.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Niskanen, Sulkunen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Niemitalo.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Jäsen Palomäen lausunto, mihin jäsen Sulkunen yhtyi:

Esitetyn selvityksen perusteella on tosin pääteltävissä, ettei työnantaja määrätessään käyttöönottovaiheen alkaessa varallolokorvauksen suuruudeksi 30 prosenttia tuntipalkasta ole perustanut päätöstään yksinomaan niihin rajoituksiin, joita varallaolon on voitu arvioida aiheuttavan työntekijöille, vaan ainakin osaksi perusteena on ollut uuden laitoksen käynnistyksen turvaaminen ja sen edellyttämän varallaolon järjestäminen.

Kuitenkin käyttöönottovaiheen jatkuessa työnantajalla on kunkin tekemänsä määräaikaisen päätöksen yhteydessä ollut työehtosopimuksen mukaan mahdollisuus arvioida työehtosopimukseen kirjattujen perusteiden mukaisesti uudelleen varallaolokorvauksen suuruus ottamalla huomioon varallolojärjestelyistä saadut kokemukset arvioidessaan varallaolosta vastaisuudessa aiheutuvia rajoituksia.

Toukokuun 5 päivänä 1997 pidetyssä keskusneuvottelussa sovittiin kuitenkin siitä, että varallaolokorvauksen alentaminen on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos varallaolojärjestelmään on tullut muutos 1.12.1995 alkaen. Neuvottelupöytäkirjassa mainittiin esimerkkeinä liikkumisalueen laajuuden ja/tai työpaikalle saapumisen enimmäisajoissa tapahtuneet muutokset perusteina varallaolokorvauksen alentamiseksi. Mielestäni työtuomioistuimella ei ole perusteita poiketa tästä tosiseikkojen arvioinnin varaan rakentuvasta sopimuspuolten yksimielisestä tulkinnasta, jolla ei ole ainakaan tietoisesti poikettu ratkaistavana olevassa erimielisyysasiassa kummankaan osapuolen vahingoksi (ks. Suviranta, SLY C-sarja N:o 11 s. 340-341).

Näin ollen työtuomioistuimen tehtävänä onkin mielestäni arvioida, onko esitetyn selvityksen valossa varallalojärjestelmään tullut 1.12.1995 edellä mainitussa keskusneuvottelupöytäkirjassa tarkoitettu muutos.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mielestä kannettavien matkapuhelimien käyttöönotto vuoden 1995 lopusta alkaen on lieventänyt varalloloa koskevia rajoituksia helpottaessaan yhteydenpitoa hälyttäjän ja varallaolijan välillä. Toisaalta Konepäällystöliiton kuulustuttamat todistajat ovat kertoneet, että ainakin aluksi puhelimien kuuluvuusalueella oli katveita, jotka edellyttivät näillä alueilla liikuttaessa myös perinteisen hälyttimen mukanaoloa. Lisäksi asiassa on selvitetty, että sanotun muutoksen vuoksi liikkumisalue ei ollut laajentunut. Tähän vaikutti osaltaan sekin, että työnantaja oli lyhentänyt sitä aikaa, jonka kuluessa varallaolijan oli ilmoittauduttava häiriöpaikalle.

Näyttämättä onkin jäänyt, että varallaolojärjestelyissä olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat oikeuttaneet työnantajan alentamaan varallaolokorvauksen suuruutta keskusneuvottelussa lähtökohdaksi sovitusta 30 prosentista.

Näillä perusteilla harkitsen oikeaksi kanteessa esitetyt vahvistusvaatimukset sillä tavoin hyväksyen vahvistaa, että Helsingin kaupungin vesilaitoksen Viikinmäen jäteveden puhdistuslaitoksen varallaolojärjestelmässä ei 30.11.1995 lukien tapahtunut sellaisia muutoksia kuin 6.5.1997 allekirjoitetussa keskusneuvottelupöytäkirjassa on asetettu varallaolokorvauksen määräämiseksi pienemmäksi kuin 30 prosenttia.

Jutun tulkinnanvaraisuuden vuoksi hylkään esitetyt hyvityssakkovaatimukset.

Asian tulkinnanvaraisuus huomioon ottaen saavat asianosaiset itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.