Employer dismissed employee without reassignment due to illness, violating collective agreement requiring reassignment.

Työntekijän kyky suoriutua tavanomaisista työtehtävistään oli sairauden johdosta heikentynyt oleellisesti ja pysyvästi. Työtuomioistuimessa on jäänyt näyttämättä, ettei työnantaja olisi voinut kohtuudella sijoittaa työntekijää muihin, hänen työkykyään paremmin vastaaviin tehtäviin. Irtisanoessaan työsopimuksen tarjoamatta työntekijälle muita työtehtäviä oli työnantaja menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Työnantajaa velvoitettu maksamaan korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

Työnantajaliitto ei ollut asiassa laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan.

KANTAJA Postiliitto ry

VASTAAJA PT:n Työnantajaliitto ry

KUULTAVA Suomen Posti Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

PT:n Työnantajaliiton ja Postiliiton välillä 29.9.1995 31.1.1998 voimassa olleessa kuljetus, käsittely ja jakelutehtäviä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Työnjohto sekä työsuhteen alkaminen ja päättyminen

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Irtisanomiseen ja lomauttamiseen nähden noudatetaan, mitä siitä tämän sopimuksen liitteenä olevassa irtisanomissuojapöytäkirjassa on sovittu (liite 1). = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Edellä mainitussa irtisanomissuojapöytäkirjassa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta toistuvaa poissaoloa ja ilmeista huolimattomuutta työssä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12 § Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen työntekijästä johtuvien irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijän, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

13 § Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat seikat.

Työnantajaa ei voida tuomita tässä pykälässä tai 15 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen työsopimuslain 47 f tai 51 §:n mukaisen vahingonkorvauksen lisäksi tai sen sijasta. = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Postiliitto ry on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Suomen Posti Oy on irtisanomissuojapöytäkirjan 2 §:n vastaisesti irtisanonut A:n työsopimuksen.

Postiliitto ry on lisäksi vaatinut Suomen Posti Oy:n velvoittamista korvaamaan A:lle perusteettomasta työsuhteen päättämisestä irtisanomissuojapöytäkirjan 12 ja 13 §:n nojalla 24 kuukauden palkkaa vastaavat 202500 markkaa ja tälle vuotuista korkoa 7 prosenttiyksikköä yli kulloinkin voimassa olevan Suomen Pankin vahvistaman viitekoron 21.9.1997 lukien.

Postiliitto on vaatinut edelleen PT:n Työnantajaliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla maksamaan hyvityssakkoa Postiliitolle valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Postiliitto on vielä vaatinut PT:n Työnantajaliiton ja Suomen Posti Oy:n velvoittamista korvaamaan yhteisvastuullisesti Postiliiton oikeudenkäyntikulut ja niille vuotuista korkoa 7 prosenttiyksikköä yli kulloinkin voimassa olevan Suomen Pankin vahvistaman viitekoron siitä lähtien kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä.

Perusteet

A oli työskennellyt Suomen Posti Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 1.9.1986 alkaen. Suomen Posti Oy oli irtisanonut A:n työsuhteen 14.5.1997 päättymään 21.9.1997. Irtisanomisen perusteeksi Suomen Posti Oy oli ilmoittanut A:n työkyvyn olennaisen ja pysyvän heikkenemisen, käyttäytymisen työilmapiiriä heikentävällä tavalla sekä kielteisen suhtautumisen työnantajaan.

A:n työkyky ei ollut alentunut siten olennaisesti ja pysyvästi, että työnantajalla olisi ollut perusteet irtisanoa A:n työsopimus työsopimuslain 37 §:n nojalla. Kaikki A:n terveydentilasta käytettävissä olevat selvitykset osoittivat, että A:n työkyky oli rajoittunut lähinnä siltä osin, kun työtä jouduttiin tekemään pitkiä aikoja paikallaan seisten. A ei pystynyt tekemään yksitoikkoista seisomatyötä, mutta muutoin hänen työkykynsä oli tallella. Monipuolisempaan työhön A olisi ollut kykenevä. Työnantaja ei ollut ollut halukas tarjoamaan A:lle sellaista työtä, joka olisi ollut monipuolisempaa eikä vain pelkkää paikallaan seisomista.

Kun työterveyslääkärin laatima lääkärinlausunto oli toimitettu Kansaneläkelaitokselle sairauspäivärahojen maksamista varten, oli Kansaneläkelaitos vaatinut fysiatrian erikoislääkärin B-lausuntoa, koska työterveyslääkärin lääkärinlausuntoa ei ollut pidetty riittävänä selvityksenä sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan maksamiselle.

A oli hakenut työterveyslääkäriltä lähetteen ja mennyt 8.4.1997 fysiatrian erikoislääkärin vastaanotolle. A ei siis ollut oma-aloitteisesti mennyt toisen lääkärin vastaanotolle käytyään ensin työterveyslääkärin vastaanotolla vaan toiselle lääkärille meno oli perustunut Kansaneläkelaitoksen vaatimukseen ja työterveyslääkärin lähetteeseen.

Fysiatrian erikoislääkäri oli määrännyt A:lle sairauslomaa ajalle 8.4.-30.4.1997 ja katsonut, että A saattoi palata tämän sairausloman jälkeen entiseen työhönsä. Pelkästään tämä erikoislääkärin antama lääkärinlausunto osoitti, että A:n työkyky ei ollut heikentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Suomen Posti Oy ei myöskään ollut selvittänyt, olisiko A:lle ollut löydettävissä hänen terveydentilalleen sopivaa työtä.

Kun A:n irtisanominen oli suoritettu 14.5.1997, oli työnantajalla ollut tiedossa sekä työterveyslääkärin että fysiatrian erikoislääkärin lääkärinlausunnot. Ennen irtisanomista ei työnantaja ollut selvittänyt, mistä lääkärinlausunnoissa ilmenevä selvä ristiriitaisuus johtui. Jostakin syystä työnantaja oli perustanut päätöksensä yksinomaan työterveyslääkärin arvioon, vaikka fysiatrian erikoislääkärin arvio ja perustelut tilanteesta osoittivat, että A:n työkyvyttömyys ei suinkaan ollut itsestään selvä asia.

Työnantajan oli sairausperäisen irtisanomisen edellytysten harkinnassa pyrittävä eri tietolähteiden avulla selvittämään työntekijän terveydentila ja tosiasialliset mahdollisuudet jatkaa työntekoa. Erityisesti niissä tilanteissa, joissa työnantajan saama selvitys oli ristiriitaista, oli työnantajalla velvollisuus selvittää todellinen asiantila.

A:n ei ollut annettu kokeilla monipuolisempia työtehtäviä. Työnantaja ei ollut pyrkinyt etsimään A:n terveydelle sopivaa työtä. Kaikki työnantajan lausunnot osoittivat, että tähän ei työnantajalla ollut ollut minkäänlaista halukkuutta. Työnantajan tavoitteena oli ollut, että A piti saada uudelleen koulutettua, jotta hänet voitaisiin siirtää pois työnantajan palveluksesta. Työnantaja oli myös ilmoittanut työsuojeluvaltuutetulle, että se ei halunnut ryhtyä mihinkään henkilösiirtoihin A:n sijoittamiseksi.

A:lle olisi ollut pienin työjärjestelyin mahdollisuus osoittaa hänelle paremmin soveltuva tehtäväkokonaisuus esimerkiksi Turun postikeskuksen kevyestä tuotannosta. Tällaisia töitä olisivat olleet esimerkiksi istualtaan suoritettava pikkukirjelajittelu, esiselvitys ja koodaus kirjekoneella. A:n tekemä lajittelutyökin olisi ollut järjestettävissä osittain istumatyöksi samalla lailla kuin Helsingin postikeskuksessa oli tehty. Vuonna 1995 A oli jopa ollut muutaman kuukauden ajan työssä, jossa hänen ei ollut tarvinnut koko ajan seistä. Tämä oli vähentänyt välittömästi hänen sairauspoissaolojaan.

Myös työnantajan toiminta muissa vastaavankaltaisissa tapauksissa osoitti, että kysymys osittain työkykynsä menettäneelle työntekijälle sopivan työn löytämisestä oli vain tahtokysymys. Työnantaja oli esimerkiksi löytänyt ja järjestänyt työtä eräällä työntekijälle, joka aiemmin oli toiminut Turussa Suomen Posti Oy:n palveluksessa postinjakajana. Kyseisen työntekijän jalka oli amputoitu 22.4.1997, jonka jälkeen hän ei ollut pystynyt hoitamaan postinjakajan työtehtäviä. Hänelle Suomen Posti Oy oli kuitenkin järjestänyt koulutuksen uusiin tehtäviin Turun postikeskuksessa vuoden 1998 alusta lähtien.

A:lle oli haettu myös työkyvyttömyyseläkkeitä. PT:n Eläkesäätiö, Kansaneläkelaitos ja Valtiokonttori olivat heinäkuussa 1997 hylänneet A:n työkyvyttömyyseläkehakemukset. PT:n Eläkesäätiön päätöksessä oli todettu, että A:lla oli rakenteellinen poikkeavuus selässä, mutta ottaen huomioon lihasvoima ja että hermojuurten puristusoireita ei ollut havaittu, oli A:lla vielä runsaasti työkykyä monenlaisiin tehtäviin. Viimeistään eläkepäätösten antamisen jälkeen olisi työnantajan pitänyt ymmärtää, ettei A:n työkyky ollut alentunut olennaisesti ja pysyvästi. Irtisanomisen peruuttaminen olisi tässä vaiheessa ollut perusteltua.

A ei ollut käyttäytynyt työilmapiiriä heikentävällä tavalla eikä suhtautunut kielteisesti työnantajaan.

A:lle oli annettu ensimmäisen kerran ohjeet mennä työterveyslääkärin vastaanotolle maaliskuussa 1997 käydyn neuvottelun yhteydessä. Tätä ennen ei ollut ollut selkeitä ohjeita työterveyslääkärin käyttämisestä eikä työnantajakaan ollut kyseenalaistanut muiden lääkäreiden antamia lääkärintodistuksia, koska työnantaja oli maksanut A:lle työehtosopimuksen mukaiset sairausajan palkat.

Työnantajan väitteet A:n huonosta motivaatiosta olivat perättömiä ja toisaalta huonolla työmotivaatiolla ei ollut mitään merkitystä työsopimuslain 37 §:n mukaisten irtisanomisperusteiden kannalta, jos vain työt tulivat asianmukaisesti hoidetuiksi. A oli ollut halukas tekemään kaikkea sellaista työtä, mitä työnantaja olisi hänelle tarjonnut. Jos A:ta syytettiin huonosta työmotivaatiosta, syynä tähän oli ensisijassa ollut työnantajan oma menettely, koska työnantaja ei ollut ollut halukas tarjoamaan A:lle hänen selkäsairaudelleen paremmin sopivaa työtä.

Kaikki olennaisen ja pysyvän työkyvyn alentumisen lisäksi ilmoitetut työsopimuksen irtisanomisperusteet osoittivat, että työnantajakaan ei ollut uskonut A:n työkyvyn alentumisen riittävän työsuhteen irtisanomisperusteeksi. Työnantajan menettely osoitti, että työnantaja oli jostakin muusta syystä halunnut päättää A:n työsopimuksen.

Korvausvaatimus oli laskettu 101 250 markan vuosityöansion perusteella. A:n pitkä työsuhde, edelleen jatkuva työttömyys ja se, että hän oli joutunut myymään asuntonsa ja autonsa työsopimuksen irtisanomisen seurauksena, puolsivat korvauksen enimmäismäärän tuomitsemista.

A:n työsopimuksen irtisanomisen johdosta oli neuvoteltu aluetasolla 4.9.1997, liiketoimintaryhmän ja valtakunnallisen pääluottamusmiehen kesken 7.5.1998 ja liittojen välillä 24.6. ja 2.9.1998 ilman, että asiassa olisi päästy sopimukseen.

Työnantajaliitto oli tiennyt ristiriitaisista lääkärinlausunnoista, mutta se ei ollut selvittänyt, mistä lääkärien erilaiset käsitykset A:n työkyvystä johtuivat. Työnantajaliitto ei ollut myöskään selvittänyt muiden irtisanomisperusteiden todenmukaisuutta, vaikka kaikissa aikaisemmissa neuvotteluissa oli irtisanomisperusteiden yksilöinti jäänyt työnantajalta tekemättä. Työnantajaliitto ei ollut tehnyt mitään asian oikeudenmukaisen ja riittävään selvitykseen perustuvan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

PT:n Työnantajaliitto ja Suomen Posti Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja Postiliitto ry:n velvoittamista korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

A, joka oli syntynyt vuonna 1970, oli työskennellyt Turun postikeskuksessa postinkäsittelytehtävissä.

Jo vuonna 1993 A:lla oli alkanut ilmetä lyhyitä sairauspoissaoloja, joita oli ollut yhteensä 23 päivää. Poissaolot olivat kasvaneet niin, että jo vuonna 1994 samasta sairaudesta eli selkävaivoista ja kivuista johtuvia työkyvyttömyyspäiviä A:lla oli ollut yhteensä 87 eli noin 40 prosenttia vuoden työssäolopäivien määrästä. Vuonna 1995 A oli ollut työkyvytön edellä mainitusta sairaudesta johtuen yhteensä 46 päivää eli noin 21 prosenttia vuoden työpäivien määrästä. Tiheiden sairauspoissaolojen johdosta työnantaja oli ohjannut A:n jo vuonna 1995 Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuksiin, mutta Kansaneläkelaitoksen ilmoituksen mukaan A oli ollut huonosti motivoitunut jatkokuntoutukseen.

Vuonna 1996 oli A:lla ollut työkyvyttömyyspäiviä samasta selkäsairaudesta johtuen yhteensä 71 eli noin 32 prosenttia vuoden työpäivistä. Kyseisen vuoden maaliskuussa oli sovittu työterveyslääkärin kuntoutuspalaverissa, että A lähtisi opintovapaalle ja hakeutuisi sopivaan ammattikoulutukseen. Vastoin sopimusta A ei ollut lainkaan hakeutunut koulutukseen. A oli vuonna 1996 lisäksi ollut poissa työstä vuorotteluvapaan vuoksi kolme kuukautta.

A oli ollut vuoden 1997 alusta lukien kokonaan poissa työstä selkäsairauden johdosta irtisanomiseen saakka ja siitä edelleen vuoden loppuun asti. Maaliskuussa 1997 työterveyslääkärin luona pidetyssä palaverissa, jossa oli ollut mukana työnantajan edustajia, luottamusmies ja A, oli todettu, että A ei ollut sovitusta poiketen hakeutunut koulutukseen eikä myöskään käyttänyt sairastuessaan työterveyslääkäriä, vaikka siitäkin oli yhteisesti sovittu. Selvityksen perusteella työterveyslääkäri oli katsonut A:n olevan työkyvytön työhönsä eikä toisaalta kevennettyä työtä ollut ollut tarjolla. Edelleen palaverissa oli todettu, että A:n tuli hakeutua uudelleenkoulutukseen. A oli ilmoittanut toiveenaan olevan kouluttautumisen liikuntaan liittyvään ammattiin, esimerkiksi liikunnanohjaajan työhön.

A:n työsopimus oli irtisanottu 14.5.1997 ja irtisanomisen pääasiallisena syynä oli ollut työkyvyn olennainen ja pysyvä heikkeneminen. A oli ollut vuosien 1994 - 1996 aikana keskimäärin 70 päivää työkyvyttömänä nimenomaan saman selkäsairauden johdosta. Toisin sanoen hän oli ollut usean vuoden ajan saman syyn johdosta työkyvyttömänä keskimäärin runsaat 30 prosenttia vuosittaisesta työajastaan. Vuosina 1994 ja 1995 A:lla oli ollut ainakin kolme vähintään 20 päivän pituista yhdenjaksoista työkyvyttömyysjaksoa.

A oli ollut edelleen työkyvytön 14.1.1997 lukien eli koko alkuvuoden 31.3.1997 saakka. Sen jälkeen A oli ollut samasta selkäsairaudesta työterveyslääkärin 7.4.1997 antaman lausunnon mukaan työkyvytön edelleen 1.4.1997 alkaen vuoden loppuun saakka eli A oli ollut työkyvytön yhdenjaksoisesti koko vuoden 1997. Näin ollen ennuste A:n työkyvyttömyydesta oli se, että hän oli edelleen työkyvytön vielä ainakin 8 kuukautta irtisanomisajankohdasta lukien ja edelleenkin työkyvytön työsuhteen päättymishetkellä.

Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa oli yleisesti noin vuoden työkyvyttömyyttä pidetty työsopimuslain 37 §:n tarkoittamana erityisen painavana syynä työntekijän irtisanomiselle. Poissaolojen määrä, poissaoloprosentti ja poissaolojen kesto oli yleisesti katsottu keskeisimmiksi seikoiksi työkyvyn alentumista tarkasteltaessa.

Työnantaja oli nojautunut työterveyslääkärin lausuntoon ja erityisesti 7.4.1997 annettuun todistukseen, jossa oli todettu A:n työkyvyttömyyden jatkuvan siinä vaiheessa ainakin 31.12.1997 saakka. Työterveyslääkäri oli lausunnossaan todennut, että A oli selvitysten perusteella työkyvytön silloiseen työhönsä. Toisin sanoen A oli kokonaan ollut kykenemätön työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamiseen. Työnantaja oli työterveyslääkärin lausuntoihin nojautuen ollut vakuuttunut siitä, että A oli selkäsairautensa johdosta olennaisesti menettänyt kykynsä tehtäviensä hoitamiseen. Lisäksi lääkärin ennuste oli osoittanut A:n työkyvyttömyyden tulevaisuudessa jatkuvan, joten jatkossakaan ei ollut todennäköistä, että A kykenisi suoriutumaan tehtävistä. Näin ollen työnantaja oli perustanut ratkaisunsa toteutuneeseen sairauskehitykseen ja sairauden tulevaan kehitykseen sekä lisäksi tarjonnut A:lle kuntouttamistoimenpiteitä ja Postin ulkopuoliseen, uuteen ammattiin kouluttautumista.

Työnantajan asema kahden eri sisältöisen lääkärinlausunnon arvioinnissa ja johtopäätösten tekeminen niiden johdosta oli ongelmallinen ja jopa kohtuuton. Vaikka erikoislääkärin lausunto oli sinänsä annettu erityisasiantuntemuksen perusteella, oli työterveyslääkärin lausunto sittenkin, ottaen huomioon työterveyslääkärin työnantajan työolosuhteiden ja työntekijän terveydentilan tuntemuksen, katsottava sellaiseksi lausunnoksi, jolla A:n työkyvyttömyyden olennaisuutta ja pysyvyyttä arvioitaessa oli ratkaiseva merkitys.

Paikallinen työnantaja oli A:n kanssa useaan kertaan käynyt lävitse Postissa tarjolla olevia tehtäviä ja tarjonnut niitä hänelle useita kertoja. A oli kuitenkin halunnut vain mieleisiään töitä, kuten etenkin liikuntatoimen tehtäviä, joita Postissa ei ollut tarjolla. Työterveyslääkärin ja luottamusmiehen läsnä ollessa oli myöskin käsitelty tarjolla olevia postin töitä. Myöskään näissä yhteyksissä A ei ollut ollut riittävästi kiinnostunut Postin muista töistä. Kuntouttamiseen ja kouluttautumiseen Postin ulkopuolisiin tehtäviin A oli suhtautunut kielteisesti. Näin oli tapahtunut esimerkiksi jo vuonna 1996, jolloin A oli hakeutunut opintovapaalle, eikä hänelle soveltuvaan ammattikoulutukseen, vaikka siitä tuolloin nimenomaan yhteisesti oli sovittu. Myöskin palaverissa maaliskuussa 1997 oli sovittu siitä, että A:lle ryhdytään hakemaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaa uuteen ammattiin kouluttautumiseen.

Yleisesti hyväksytyn käytännön mukaan työnantajan ei tarvinnut ryhtyä yrityksen normaalista toiminnasta poikkeaviin järjestelyihin muun työn järjestämiseksi omaan työhönsä työkyvyttömäksi tulleen työntekijän uudelleen sijoittamiseksi.

Työnantaja oli tarjonnut A:lle erilaisia Postin tehtäviä, mutta A ei ollut ollut niistä kiinnostunut. Työnantaja oli myös tarjonnut A:lle ammatillista uudelleen kouluttautumista, mutta siihenkin A oli suhtautunut välinpitämättömästi. A oli siten omalla kielteiselle suhtautumisellaan tarjottuihin työpaikkoihin ja koulutukseen aiheuttanut pitkälti sen, että hän oli ilman työpaikkaa ja ilman uudelleen kouluttautumispaikkaa.

A oli käyttäytynyt pitkään työpaikan ilmapiiriä heikentävällä tavalla, mikä oli ilmennyt muun muassa siinä, että esimies ei ollut voinut luottaa A:n työhön tulemiseen usein toistuvien töistä poissaolojen johdosta. Työtovereiden työmäärä oli lisääntynyt A:n työstä poissaolojen vuoksi. Tämä oli myös vaikeuttanut työvuorojärjestelyjä ja aiheuttanut tuntuvaa haittaa töiden hoitamiselle.

Useat työtoverit olivat kokeneet A:n käyttäytyvän uhkaavasti heitä kohtaan. Lisäksi A oli ilmaissut kielteisen suhtautumisensa työnantajaa kohtaan ja sen, ettei hän ollut motivoitunut Postin töihin ja myös siten kylvännyt tyytymättömyyttä työpaikalla. A:n työtulos oli ollut heikkoa johtuen pitkälti hänen huonosta työmotivaatiostaan. Myöskin epäillyt A:n toisesta työpaikasta ja väitetyt urheiluharrastukset lukuisten sairauspoissaolojen yhteydessä olivat aiheuttaneet työpaikalla epäsopua.

Työehtosopimusmääräyksen mukaan työntekijän, joka sairauden vuoksi oli tullut työkyvyttömäksi, oli velvollinen ilmoittamaan siitä työnantajalle. Työkyvyttömyys todettiin työnantajan hyväksymällä selvityksellä, kuten lääkärintodistuksella. Nämä ohjeet oli saatettu työntekijäin tietoon. A ei kuitenkaan ollut ilmoittanut runsaista poissaoloistaan esimiehelle, vaan työtovereilleen. A ei ollut myöskään noudattanut työnantajan ohjetta käyttää työterveyslääkäriä sairaustapausten yhteydessä.

Eräänä esimerkkinä A:n suhtautumisesta voitiin myös mainita se, että hän ei ollut millään tavalla toiminut saadessaan työnantajan erehdyksen vuoksi täyttä palkkaa hänelle myönnetyn kolmen kuukauden pituisen palkattoman vuorotteluvapaan aikana.

A:n monin tavoin ilmennyt moitittava käyttäytyminen sekä toistuvista poissaoloista työnantajalle aiheutuneet runsaat työjärjestelyhaitat olivat saattaneet kyseenalaiseksi sen luottamussuhteen, mikä työnantajan ja työntekijän välillä tuli olla ja näin osaltaan vaikuttaneet työnantajan A:n työsuhteen päättämistä koskevaan ratkaisuun.

A:n irtisanomistapauksessa ei ollut mitään perusteita työnantajan korvausvelvollisuudelle eikä myöskään korvauksen suuruutta lisääviä tekijöitä. Työnantajan mahdollisesti maksettavaksi tulevan korvauksen vähentäviä perusteita oli muun muassa A:lle mahdollisesti maksetut työttömyyspäivärahat ja/tai sairausvakuutuspäivärahat ja hänen muut ansaitsemansa tulot. Lisäksi vähentävinä tekijöitä oli otettava huomioon A:n oma toiminta ja käyttäytyminen irtisanomiseen päädyttäessä. A oli vasta 28 vuotias, eikä työsuhde ollut erityisen pitkä verrattaessa sitä Postissa tunnusomaisiin todella pitkiin työsuhteisiin.

Työnantajaliitolla oli ollut perusteltu aihe uskoa, että työnantaja oli irtisanoessaan A:n työsopimuksen menetellyt työehtosopimuksen määräysten mukaisesti. Tästä syystä työnantajaliittoa ei voitu tuomita maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

A:n työsuhde ja työsopimuksen irtisanominen

A on työskennellyt Suomen Posti Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 1.9.1986 alkaen. A on toiminut Turun postikeskuksessa pääasiassa postinkäsittelijänä kevyen postin käsittelyssä. Suomen Posti Oy on irtisanonut A:n työsopimuksen 14.5.1997 päättymään 21.9.1997.

Irtisanomisperusteena on ollut työkyvyn olennainen ja pysyvä heikkeneminen, käyttäytyminen työilmapiiriä heikentävällä tavalla sekä kielteinen suhtautuminen työnantajaan.

A:n työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen irtisanomisperusteena

Työtuomioistuimelle esitetyn 7.4.1997 annetun lääkärintodistuksen esitietojen mukaan A on kärsinyt alaselkävaivoista vuodesta 1992. A:n viimeisessä työtehtävässä, jossa on ollut runsaasti seisomista, on A:n alaselkä kipeytynyt, väsynyt ja jäykistynyt, mutta esitietojen mukaan myös pitkään istuminen on aiheuttanut samantyyppisiä kipuja. A:n selkävaivoista on aiheutunut sairauspoissaoloja vastauksessa kerrotulla tavalla.

A on ollut helmikuussa 1996 Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuksessa uudelleenkoulutusmahdollisuuksien kartoittamista varten. Tutkimuksesta tehdyssä yhteenvedossa on todettu, että A:n toimintakyky on olennaisesti alentunut selkärangan rakenteelliseen poikkeavuuteen liittyvän oireilun takia. A:n on todettu selvittävän mahdollisuudet siirtyä kevyempään, vaihtelevia työasentoja sisältävään työhön. Mikäli tällaista työtä ei työnantajan palveluksessa löydy, A hakeutuu Kelan toimistoon työkokeilujaksoharkintaa varten.

Työnantaja on järjestänyt kuntoutuspalaverin 14.3.1996. Tuolloin on todettu, ettei työnantajalla ollut A:n terveydellisiä vaatimuksia tyydyttävää työtehtävää ja sovittu, että A hakeutuu Kelan työkokeiluun.

A on jatkanut entisissä tehtävissään kevyen postin lajittelijana. Hän on ollut vuorotteluvapaalla loka-joulukuun 1996. Työskenneltyään tammikuussa 1997 muutamia päiviä A on joutunut jäämään sairauslomalle, joka on jatkunut koko alkuvuoden 1997. Työnantaja on A:n sairausloman aikana 20.3.1997 järjestänyt kuntoutuspalaverin, johon ovat osallistuneet A:n lisäksi hänen esimiehensä, luottamusmies, kuntoutusyhdyshenkilö ja työterveyslääkäri. Työterveyslääkärin 7.4.1997 päivätyssä B-lausunnossa esittämän mukaan työnantaja oli kyseisessä palaverissa todennut, ettei sillä ole tarjota A:lle kevyttä sopivaa työtä. Keskustelussa oli lisäksi todettu, että uudelleen koulutus toiseen ammattiin olisi parhaiten perusteltavissa oleva toimenpide ottaen huomioon A:n nuoren iän. A:n oli todettu olevan hyvin motivoituneen uudelleen koulutukseen ja hänen toiveissaan olleen lähinnä koulutus liikuntaan liittyvään ammattiin.

A itse on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut, että edellä mainitussa kuntoutuspalaverissa työnantaja oli tarjonnut hänelle vaihtoehtoisina työtehtävinä kantotyötä, lajittelutyötä ja postiautokuljetustyötä. Hän oli epäillyt selviämistään niistä tehtävistä, joissa oli paljon nostelua, ja josta hän oli olettanut aiheutuvan selkäsärkyä. Vastaavat seuraukset oli myös siitä, jos työ oli pelkästään istumatyötä. Kuitenkin A oli ollut valmis kokeilemaan tarjottuja tehtäviä. Palaverissa oli sitten A:n käsityksen mukaan päädytty siihen, että hänet tullaan kouluttamaan johonkin uuteen ammattiin ja sitä varten tullaan laatimaan koulutussuunnitelma. Palaverin jälkeen A oli yhdessä yhtiön työsuhdekonsultin kanssa täyttänyt hakemukset tarvittavan rahoituksen järjestämiseksi. Tätä varten työterveyslääkäri oli antanut lääkärintodistuksen, jossa työkyvyttömyysajaksi oli todettu loppuvuosi. Näin oli haluttu antaa riittävästi aikaa uudelleen koulutuksen järjestämiseksi.

A:n viittaamassa työterveyslääkärin 7.4.1997 päivätyssä todistuksessa on A:n työkykyä arvioitu seuraavasti:

"Tehtyjen selvitysten perusteella potilas on nykyiseen työhön nähden työkyvytön ja kevennettyä työtä ei ole tarjolla. Katson näin ollen ammatillisen koulutuksen tarpeelliseksi. Kuntoutusjärjestelyt tulisi nopeasti viedä eteenpäin, jotta koulutus voisi käynnistyä jo kuluvan vuoden syksyllä."

Kansaneläkelaitoksen edellytettyä fysiatrin lausuntoa A on edellä tarkoitetun työterveyslääkärin lähetteellä ollut 8.4.1997 erikoislääkärin vastaanotolla. Lääkäri on tuolloin pitänyt A:ta kykenemättömänä tekemään tavallista työtään tai siihen läheisesti verrattavaa työtä määräaikaisesti 30.4.1997 saakka. Työkykyarviossaan lääkäri on todennut, että A:lla oli ollut spondylolyysi ja listeesi jo vuosia. Ajoittain hänellä oli ollut hankalampia vaiheita, jolloin lyhyt lääkitys ja lepo olivat rauhoittaneet tilanteen. Tutkimushetkellä tilanne on ollut hallinnassa ja alkuun verrattuna oleellisesti rauhoittunut ja funktionaalinen status on ollut hyvä. Lääkärin mukaan A on voinut palata entiseen työhönsä ja sieltä käsin suunnitella joko muita töitä talon sisällä tai ammatinvaihtoa koulutuksen kautta myöhemmin.

A itse on kertonut, että lääkäri oli todennut uskovansa A:n pitämällä välillä sairauslomia selän oireilujen mukaan selviytyvän entisistä tehtävistään, kunnes koulutussuunnitelmat saadaan valmiiksi.

Ennen sairausloman päättymistä on 28.4.1997 järjestetty kuulemistilaisuus A:n työsopimuksen mahdollisen irtisanomisen perusteista. Tuolloin työnantaja on vedonnut muun muassa A:n sairauspoissaoloihin vuosina 1994-1997 sekä edellisessä maaliskuussa pidetyssä kuntoutuspalaverissa molemmin puolin todettuun seikkaan, ettei A selviydy Postissa tarjolla olevista töistä. A on myöntänyt, ettei hän ollut motivoitunut kuntoutumaan silloiseen seisomista vaativaan tehtäväänsä. Laadunvalvontatyö vuonna 1995 oli onnistunut hyvin, mutta sitä hänelle ei ollut tarjottu.

A on kertonut joutuneensa kohta irtisanomisajan päätyttyä muusta syystä kuin selkäsairauden johdosta sairauslomalle, joka oli jatkunut tammikuulle 1998.

Asianosaiset ovat tässä oikeudenkäynnissä olleet yhtä mieltä siitä, että A:n kyky selviytyä tehtävistään kevyen postin lajittelussa on heikentynyt oleellisella ja pysyvällä tavalla. Erimielisyys sensijaan vallitsee siitä, olisiko työnantajalla ollut tarjottavana A:n mahdollisesti jäljellä olevaa työkykyä vastaavaa työtä.

Esitetyn lääketieteellisen ja muun selvityksen mukaan A ei ole voinut tehdä seisomatyötä, mutta ei myöskään pelkästään istumatyötä. Sairaus ei ole estänyt häntä työssään esimerkiksi nostelemasta paketteja, mutta työltä on vaadittu monipuolisuutta ja mahdollisuutta liikkua.

A itse on katsonut, että hänelle olisi tullut tarjota laadunvalvontatehtäviä, joita hän oli sijaisena tehnyt vuonna 1995. Tuolloin hänen sairauspoissaolonsa olivat vähentyneet. Kanteessa on katsottu, että A:lle sopivia tehtäviä olisivat olleet esimerkiksi istualtaan suoritettava pikkukirjelajittelu, esiselvitys tai koodaus kirjekoneella. Edelleen kanteessa on katsottu, että A:n tekemä lajittelutyökin olisi voitu järjestää osittain istumatyöksi.

Työnantaja on tarjonnut 20.3.1997 pidetyssä kuntoutuspalaverissa A:lle vaihtoehtoisia työtehtäviä edellä todetulla tavalla. Näyttöä ei ole esitetty sen väitteen tueksi, että A olisi kieltäytynyt ottamasta vastaan hänelle tuolloin tarjottuja tehtäviä. Liioin näyttämättä on jäänyt, että A olisi kieltäytynyt edellä tarkoitetusta pikkukirjeiden lajittelusta tai että sitä työtä olisi edes tarjottu hänelle. A:lle ei enää häntä irtisanomisperusteista kuultaessa ole tarjottu muita tehtäviä irtisanomisen vaihtoehtona.

Muut irtisanomisperusteet

Työnantajataho on tässä oikeudenkäynnissä katsonut, että A:n on kielteisellä asennoitumisellaan kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen itse aiheuttanut työsuhteensa päättymisen seurauksineen. Lisäksi A:n on väitetty käyttäytyneen työilmapiiria heikentävällä tavalla ja suhtautuneen kielteisesti työnantajaan vastauksessa tarkemmin yksilöidyllä tavalla.

Sen lisäksi, mitä oikeudelle jätetyistä asiakirjoista ja esitetyistä lausumista on todettavissa, työtuomioistuimelle ei ole esitetty näyttöä näiden irtisanomisen lisäperusteiksi esitettyjen väitteiden tueksi.

Irtisanomisperusteiden oikeudellinen arviointi

Työterveyslääkärin edellä tarkoitettu lääkärintodistus, jossa A:n työkyvyttömyyden on arvioitu jatkuvan vuoden 1997 loppuun, on annettu liittyen kuntoutuspalaveriin, jossa on ollut esillä työnantajan esitykset sijoittaa A uusiin tehtäviin. Työnantaja on tiennyt, että kyseinen todistus ja siinä määritelty työkyvyttömyysaika on ollut sidoksissa A:n kuntoutuksen ja uudelleen koulutuksen suunnitteluun ja sen vaatimaan aikaan. Näin olleen työnantajalla ei pelkästään tämän lääkärintodistuksen perusteella, varsinkin kun sen käytettävissä on ollut samalta ajalta myös erikoislääkärin työkykyarvioltaan erilainen todistus, ole ollut riittäviä perusteita katsoa, että A:n työkyky kaikkiin hänelle ajateltavissa oleviin Suomen Posti Oy:n tehtäviin olisi olennaisesti ja pysyvästi heikentynyt.

Kun osapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, että A:n työkyky hänen silloisiin tehtäviinsä postinlajittelijana oli edellä tarkoitetulla tavalla vähentynyt, joudutaan arvioimaan, olisiko työnantajan tullut sijoittaa hänet muihin tehtäviin.

Sovellettavaan työehtosopimukseen ei sisälly vähentyneesti työkykyisen työntekijän uudelleen sijoittamista koskevia määräyksiä. Kun sopimuksessa irtisanomisperusteet on sovittu määräytyviksi työsopimuslain 37 §:n perusteella, johtoa työnantajan uudellen sijoittamisvelvollisuuden sisältöä harkittaessa on haettava lain nimenomaisen säännöksen puuttuessa niistä periaatteista, joita yleensä noudatetaan työsopimuslain mukaisissa irtisanomistilanteissa. Sekä oikeuskirjallisuudessa että oikeuskäytännössä on katsottu, että työnantajalla on velvollisuus tarjota muuta työtä paitsi työsopimuslaissa nimenomaisesti mainituissa tilanteissa myös silloin, kun työsopimus irtisanotaan työkyvyn olennaisen ja pysyvän heikentymisen johdosta. Työnantajalla on oikeus irtisanoa työsopimus tällöin ainoastaan, jos työntekijää ei voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

A:n usein toistuvat poissaolot, joita on esiintynyt eri aikoina ja eri tehtävissä, ovat olleet omiaan rajoittamaan Suomen Posti Oy:n mahdollisuuksia tarjota hänelle sopivaa työtä postikeskuksessa. Kuitenkin työnantaja on maaliskuussa 1997 pitänyt mahdollisena sijoittaa A:n ainakin edellä mainittuihin kolmeen tehtävään. Työtuomioistuimelle ei ole esitetty riittäviä perusteita sille, miksi näitä tehtäviä ei olisi voitu kohtuudella tarjota A:lle myös seuraavassa toukokuussa irtisanomisen vaihtoehtona. Perusteita ei liioin ole esitetty sille, miksi tällöin A:lle ei ole myöskään tarjottu työntekijäpuolelta erimielisyysneuvotteluissa nimettyjä, A:n työkykyä vastaavina pidettyjä tehtäviä.

Muihin edellä todettuihin irtisanomisperusteisiin kuin A:n työkyvyn heikentymiseen ei ole vedottu perusteina, jotka työnantajan mielestä jo sellaisenaan olisivat oikeuttaneet työsopimuksen irtisanomiseen. Osapuolten ristiriitaisten lausumien valossa ja muun selvityksen puuttuessa nämä muut perusteet ovat jääneet riittävästi selvittämättä.

Yhteenveto

A:n kyky suoriutua hänen silloisista tehtävistään postinlajittelijana on hänen sairautensa johdosta heikentynyt oleellisesti ja pysyvästi. Kuitenkin on jäänyt näyttämättä, ettei Suomen Posti Oy olisi voinut kohtuudella sijoittaa A:ta muihin, hänen työkykyä paremmin vastaaviin tehtäviin. Irtisanoessaan A:n työsopimuksen hänelle muita työtehtäviä tarjoamatta Suomen Posti Oy on menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti.

Muista esitetyistä irtisanomisperusteista ei ole esitetty sellaista selvitystä, joka irtisanomisperusteita kokonaisuutenakaan arvioiden osoittaisi työnantajalla olleen irtisanomissuojapöytäkirjan 2 §:ssä edellytetyt perusteet päättää A:n työsopimussuhde.

Yhtiö on sovellettavan irtisanomissuojapöytäkirjan 12 §:n nojalla velvollinen suorittamaan A:lle korvauksen perusteettomasta irtisanomisesta. Asiassa esille tulleet, irtisanomispöytäkirjan 13 §:n mukaan korvauksen määrään vaikuttavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuullisena korvauksena on pidettävä 80 000 markkaa.

Työnantajaliiton valvontavelvollisuus

Työnantajaliiton käytettävissä erimielisyysneuvotteluissa ollut lääketieteellinen selvitys A:n työkyvyttömyysajan kestosta on ollut edellä todetulla tavalla ristiriitaista. Liitolla ei kuitenkin ole näytetty olleen erityisiä perusteita epäillä, että työnantajan ilmoittamat tiedot irtisanomisen perusteista eivät muutoin olisi olleet paikkansa pitäviä ja perusteet riittäviä. Osin nämä perusteet ja niiden painavuus ovat olleet vasta oikeudenkäynnissä selvitettävissä. Tämän vuoksi työnantajaliiton ei voida katsoa laiminlyöneen työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Suomen Posti Oy on velvollinen korvaamaan Postiliiton oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen korvauksen määrä on jätetty työtuomioistuimen harkintaan. Asian laadun ja sen hoitamisen edellyttämät toimenpiteet huomioon ottaen työtuomioistuin arvioi kohtuulliseksi korvauksen määräksi 5 000 markkaa.

Asian laatu ja lopputulos huomioon ottaen saa PT:n Työnantajaliitto vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Suomen Posti Oy on irtisanomissuojapöytäkirjan 2 §:n vastaisesti irtisanonut A:n työsopimuksen.

Suomen Posti Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta 80 000 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisine korkoineen 21.9.1997 lukien.

Suomen Posti Oy velvoitetaan lisäksi korvaamaan Postiliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 5 000 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

PT:n Työnantajaliitto ry saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Virtanen, Sutela, Sulkunen ja Palomäki jäseninä. Sihteeri on ollut Niemitalo.

Tuomio on yksimielinen.