Labor court rules employer may warn sales targets missed despite employee's alleged illness-related reduced capacity.

Kysymys siitä, onko työnantajalla vakuutusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen määräyksen mukaan ollut oikeus varoituksen antamiseen asetetuista myyntitavoitteista jäämisen johdosta tilanteessa, jossa toimihenkilön työkyvyn on väitetty sairauden vuoksi alentuneen, mutta hän ei kuitenkaan ole ollut sairauden vuoksi poissa työstä.

Kuultavat Vakuutusalan Työnantajayhdistys ry

Vakuutusväen Liitto ry

LAUSUNTO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen ja Vakuutusväen Liiton välillä solmitussa vakuutusalan toimihenkilöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Kenttämiehen työsuhteen päättyminen

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6. Sopijapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että töiden laiminlyömisenä pidetään syytä, jonka vuoksi kenttämiehen hankintatulokset kausivaihteluista johtumattomista syistä tai yhtiön antamasta kirjallisesta varoituksesta huolimatta alittavat yhtiökohtaisesti vähimmäistavoitteet hankinnan määrään, laatuun ja voimassa pysymiseen nähden.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9. Varoituksen antamisen jälkeen on annettava enintään kolmen kuukauden kulua, jotta varoituksen teho voidaan puolueettomasti todeta. Tähän aikaan ei voida sisällyttää kenttämiehen vuosilomaa, pitempiaikaista sairausaikaa tai näihin verrattavaa poissaoloaikaa.

Sovellutusohje: Varoitusmenettelyä sovellettaessa on tehtävä ero kenttämiehelle asetettujen myyntitavoitteiden ja niiden vähimmäisvaatimusten välillä, joita pöytäkirjamerkinnässä tarkoitetaan. Toisin sanoen myyntitavoitteiden saavuttamatta jäämistä ei vielä voida pitää riittävänä irtisanomisperusteena.

Jottei edellä olevasta sovellutusohjeesta syntyisi yhtiön ja luottamusmiehen välillä epäselvyyttä olisi tarkoituksenmukaista, että yhtiö etukäteen tekisi luottamusmiehelle selväksi ne periaatteet, joiden mukaan kenttämiehille myyntitavoitteet vahvistetaan ja varoituksen antamisen raja-arvot.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

KANNE

Vaatimukset

Sauli Hautala on Keskinäistä Vakuutusyhtiö Tapiolaa vastaan Vaasan käräjäoikeudessa ajamassaan kanteessa vaatinut Keskinäisen Vakuutusyhtiö Tapiolan velvoittamista suorittamaan hänelle korvauksena perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavat 321 984 markkaa lainmukaisine viivästyskorkoineen sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Perustelut

Hautala oli ollut Keskinäisen Vakuutusyhtiö Tapiolan palveluksessa 1.2.1970 ja 31.12.1990 välisen ajan vakuutustarkastajana ja piiriedustajana sekä 1.1.1991 lukien myyntineuvottelijana. Työnantaja oli antanut Hautalalle huomautuksen työtuloksen riittämättömyydestä 5.2.1991 ja muistutuksen työtehtävien laiminlyönnistä 25.8.1993.

Hautala oli joulukuussa 1993 joutunut sairaalahoitoon, jolloin hänen oli todettu sairastavan sokeritautia. Taudin seurauksena Hautalan paino oli vuonna 1993 pudonnut noin 13 kiloa ja erityisesti syksyn 1993 aikana hänellä oli esiintynyt väsymystä ja muita sokeritautiin liittyviä oireita. Hautalan työkyky oli ollut sokeritaudin vuoksi alentunut kesään 1995 asti. Vasta elokuussa 1995 tehdyssä diabeteskontrollissa Hautalan paastoverensokeriarvot olivat olleet sellaiset, että hänen oli voitu katsoa tervehtyneen.

Työnantaja oli marraskuussa 1993 antanut Hautalalle varoituksen työvelvoitteen laiminlyömisen johdosta. Tämän johdosta työnantaja ei kuitenkaan ollut ryhtynyt irtisanomistoimenpiteisiin, koska Hautalalla oli ollut edellä mainittu sairaus. Työnantaja oli 29.8.1994 antanut Hautalalle uuden varoituksen työvelvoitteiden laiminlyömisestä. Työehtosopimuksen 5 §:n 9. kohdan mukainen kolmen kuukauden varoitusaika oli kestänyt syyskuun alusta marraskuun loppuun 1994. Varoitusaikana työnantaja oli asettanut Hautalan myynnin vähimmäistavoitteeksi vahinkovakuutuksen osalta 192 000 markkaa. Hautalan myynti oli tuona aikana ollut 202 505 markkaa. Henkivakuutuksen osalta myyntitavoitteeksi työnantaja oli asettanut 49 000 markkaa ja Hautalan toteutunut myynti oli ollut 17 599 markkaa. Eläkevakuutuksen osalta työnantaja oli asettanut tavoitteeksi 116 000 markkaa ja Hautalan toteutunut myynti oli ollut 105 930 markkaa.

Työnantaja oli irtisanonut Hautalan töiden laiminlyönnin vuoksi 16.12.1994 päivätyllä irtisanomiskirjeellä siten, että hänen työsuhteensa oli päättynyt 16.6.1995.

Työnantaja oli työsuhteen päättämistä koskeneissa neuvotteluissa vedonnut vakuutusalan työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohtaan, jonka mukaan myyntitulosten alittamista pidettiin töiden laiminlyöntinä.

Työnantajalla ei olisi ollut perustetta irtisanoa Hautalan työsopimusta ensisijaisesti siitä syystä, että työehtosopimuksen 5 §:n 9. kohdan mukaan varoitusaikaan ei saanut sisällyttää pitempiaikaista sairausaikaa. Työnantaja oli tiennyt Hautalan sokeritaudista ja ottanut sen vaikutukset huomioon alkuvuonna 1994 arvioidessaan marraskuussa 1993 annetun kolmen kuukauden pituisen varoituksen seuraamuksia, eli työnantaja ei ollut tuolloin ryhtynyt irtisanomistoimenpiteisiin Hautalan sairaudesta johtuen. Työnantaja ei olisi saanut antaa Hautalalle lainkaan varoitusta sairausaikana. Työehtosopimuksen hengen mukaista oli, että sairaus otettiin huomioon, vaikka työntekijä ei olisikaan kokonaan estynyt tekemästä työtä. Työnantajakin oli tulkinnut työehtosopimusta tällä tavoin alkuvuonna 1994. Hautala oli vasta keväällä 1995 saanut takaisin entisen työkykynsä. Myöskään työsopimuslain 37 §:n mukaan työntekijän sairaus ei ollut hyväksyttävä työsopimuksen päättämisen peruste.

Toissijaisesti Hautala vetosi siihen, että hän oli jäänyt annetuista tavoitteista niin vähän, ettei sitä töiden laiminlyöntinä voitu pitää sellaisena erityisen painavana syynä, jonka perusteella valtakunnalliselta, hyvän taloudellisen aseman omaavalta vakuutusyhtiöltä työnantajana ei kohtuudella voitaisi edellyttää työsuhteen jatkamista. Koska kysymyksessä oli iso työnantaja, jolla oli hyvä taloudellinen asema ja satoja työntekijöitä erilaisissa tehtävissä, työnantaja olisi voinut irtisanomisen vaihtoehtona tarjota muita tehtäviä siinä tapauksessa, että Hautalaa ei olisi pidetty soveliaana myyntitehtäviin.

Hautalalla oli pitkä työsuhde, jonka aikana hän oli sairastunut työkykyään alentaneeseen sokeritautiin. Hän oli kaikin käytettävissään olevin keinoin pyrkinyt parantamaan myyntitulostaan ja turvaamaan työpaikkansa säilymisen. Jälkikäteen arvioiden voitiin ehkä olla sitä mieltä, että Hautalan kannalta olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu jäädä sairauslomalle, kunnes hänen verensokeritasapainonsa olisi palautunut normaaliksi. Työpaikkansa menettämisen pelossa ja "vanhan ajan työntekijänä" Hautala ei kuitenkaan ollut halunnut jäädä sairauslomalle.

Hautalan sokeritauti oli alkanut jo syyskuussa 1991. Hoitamattomasta sokeritaudista oli seurannut muutoksia Hautalan elimistöön siten, että hän oli jouluaattona 1993 joutunut sairaalahoitoon. Pitkäaikainen hoitamaton sokeritauti oli puolestaan aiheuttanut Hautalan elimistössä muutoksia, joiden parantuminen oli kestänyt koko vuoden 1994. Hautala oli sairaudestaan huolimatta pyrkinyt työskentelemään työnantajansa hyväksi voimiensa mukaisesti. Sokeritaudista aiheutunut väsymys oli heikentänyt hänen kykyään toimia aktiivisesti markkinoilla. Myös työnantaja oli irtisanomiskirjeessä myöntänyt sokeritaudin vaikuttaneen myyntituloksiin. Ottaen huomioon Hautalan sairauden ja toisaalta sen, että hän oli kaikin voimin pyrkinyt parantamaan myyntitulostaan ja onnistunutkin siinä syysmarraskuussa 1994, ei kysymyksessä voinut olla irtisanomiseen oikeuttava erityisen painava syy.

Työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohta, jonka mukaan myyntitavoitteiden alittaminen katsottiin töiden laiminlyömiseksi, oli tässä yksittäistapauksessa kohtuuton, kun otettiin huomioon työntekijän ja työnantajan olosuhteet. Työsopimuslain 37 §:n 2 momentti oli säädetty nimenomaan työntekijän suojaamiseksi. Lainkohdassa olevalla ilmaisulla erityisen painava syy oli haluttu jättää lainkäyttäjälle laaja harkintavalta, jolloin kohtuunäkökohdat puolin ja toisin voitiin ottaa huomioon. Tätä harkintavaltaa oli työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohdan määräyksellä oleellisesti supistettu määrittelemällä myyntitavoitteesta jääminen töiden laiminlyömiseksi. Tämä määritelmä ei ottanut lainkaan huomioon niitä erilaisia todellisuudessa mahdollisesti sattuvia tapahtumia, jotka aiheuttivat sen, että työntekijän suoritus voi jäädä alle tavoitteen työntekijästä itsestään johtumattomista syistä.

Irtisanomisen jälkeen työnantajan taholta oli myös tuotu esiin muita syitä, jotka työnantajan mukaan muodostivat irtisanomisperusteen. Nämä kaikki olivat kuitenkin sellaisia, jotka eivät muodostaneet työsopimuslain 37 §:ssä tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Näihin irtisanomisperusteisiin ei myöskään ollut vedottu kohtuullisessa ajassa.

VASTAUS

Vaatimukset

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä vaatinut Hautalan velvoittamista korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Vakuutusalan työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohdan mukaan töiden laiminlyömisenä pidettiin syytä, jonka vuoksi kenttämiehen hankintatulokset kausivaihteluista johtumattomista syistä tai yhtiön antamasta kirjallisesta varoituksesta huolimatta alittavat yhtiökohtaisesti vähimmäistavoitteet hankinnan määrään, laatuun ja voimassa pysymiseen nähden. Mainittu työehtosopimuksen kohta ei voinut olla oikeustoimilain mukaan kohtuuton, koska kysymyksessä ei ollut oikeustoimen ehto, vaan yleisesti hyväksytty sopimus, jota oli sitouduttu noudattamaan.

Hautala ei ollut ollut sairastamansa sokeritaudin vuoksi niin sairas, että hän olisi ollut päivääkään poissa työstä sairauden johdosta, eikä hänelle ollut sen perusteella määrätty sairauslomaa työstä. Taannehtivasti Hautalan työkykyä ei voitu selvittää eikä myöskään sairauden mahdollisia vaikutuksia työkykyyn työsuhteen aikana.

Hautala ei ollut ennen sairastumistaan ylittänyt hänelle asetettuja myyntivelvoitteita, eikä hän ollut esittänyt mitään selvitystä siitä, miten sairaus olisi vaikuttanut hänen työkykyynsä työsopimuksen mukaisissa työtehtävissä.

Hautalan myyntitulokset olivat koko 1990-luvun alittaneet selkeästi hänelle budjetoidut määrät kaikkien vakuutuslajien osalta. Hautalalle oli ennen hänen sairastumistaan sokeritautiin annettu 5.2.1991 kirjallinen huomautus työtuloksen riittämättömyydestä vuodelta 1991. Elokuussa 1993 hänelle oli annettu kirjallinen muistutus työtehtävien laiminlyönnistä 1.1. - 31.7.1993. Hautalan sokeritautiin sairastumisella ei voitu selittää työtehtävien laiminlyöntejä.

Ajalla 1.9. - 30.11.1994 tapahtunutta myyntitulosten alittumista ei voitu pitää vähäisenä. Hautalan jälkikäteen hankkiman lääkärinlausunnon toteamus, että siinä mainitut oireet olivat jokseenkin todennäköisesti vaikuttaneet Hautalan työpanokseen vuonna 1993 ja myös sen jälkeen aina viime kuukausiin saakka, ei ollut riittävä selvitys. Hautalalla oli näyttövelvollisuus sen suhteen, että sairaus oli aiheuttanut työvelvoitteiden laiminlyönnit. Koska Hautala ei sairaudestaan johtuen ollut ollut päivääkään sairauslomalla, hänet oli lähtökohtaisesti todettu lääketieteellisesti työkykyiseksi. Hautalan myyntitulokset olivat vuosina 1993 ja varoitusajalla 1.9. 30.11.1994 olleet niin paljon alhaisemmat kuin budjetoidut tavoitteet, että työnantajalla oli ollut perusteet työsuhteen päättämiselle.

Työnantajalla oli oikeus vedota myös sellaisiin irtisanomis- ja purkuperusteisiin, joita ei työntekijälle ollut ilmoitettu työsopimuksen päättämisen yhteydessä. Tämä kävi ilmi muun muassa korkeimman oikeuden vakiintuneesta oikeuskäytännöstä. Tällaiset lisäperusteet tukivat tilanteen kokonaisarviota. Hautala oli vuosien 1991 - 1994 aikana syyllistynyt useisiin sellaisiin laiminlyönteihin tai työnantajan ohjeiden vastaisiin menettelyihin, joiden perusteella työnantajalla voitiin katsoa olleen työsopimuslaissa tarkoitettu erityinen painava syy hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. Tällaisista Hautalan laiminlyönneistä ja muista menettelyistä vastaaja on esittänyt kahdeksan eri esimerkkiä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO

Käräjäoikeus on tuomiossaan muun muassa todennut Hautalan töiden laiminlyömisestä, että työsopimuslain 43 §:n 6. kohdan mukaan työnantajalla on oikeus purkaa työsuhde, mikäli työntekijä tahallaan tai huolimattomuudesta jättää työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkaa laiminlyöntiä. Vastaajalla on siten ollut oikeus vedota irtisanomisessaan mainittuun purkuperusteeseen.

Oikeudesta antaa Hautalalle varoitus käräjäoikeus on tuomiossaan todennut, että Vakuutusalan työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohdassa on työtekijä- ja työnantajaosapuolten kesken sovittu töiden laiminlyönnin määritelmä vakuutusalalla kenttämiesten osalta.

Käräjäoikeudessa kuullun todistajan kertoman mukaan Hautala oli omankin käsityksensä mukaan ollut normaalissa työkunnossa jo keväällä 1994 huolimatta sairastamastaan sokeritaudista, joka oli lääkehoidolla saatu tasapainoon. Hautala oli itse kertonut tehneensä koko vuoden, myös varoitusaikana, täysiä työpäiviä kello 8:sta aina kello 20:een saakka illalla. Hautala oli kertomansa mukaan erityisesti ruokailun jälkeen ollut niin väsynyt, että hän oli tuskin pysynyt hereillä.

Käräjäoikeus on viitaten myös esitettyyn lääkärintodistukseen todennut, ettei Hautalan mahdollinen väsymys ollut ollut niin normaalista väsymyksestä poikkeavaa, että se olisi estänyt häntä saavuttamasta hänelle asetettuja tulostavoitteita. Hautalan ei muutoinkaan ollut näytetty varoitusaikana olleen pitempiaikaisesti sairaana siten, että siitä olisi aiheutunut sairauslomaa tai muuta siihen verrattavaa poissaoloa työstä. Käräjäoikeus oli siten katsonut Hautalan olleen varoitusaikana työkyvyn osalta sellaisessa kunnossa, ettei hänen kärsimäänsä sokeritautia voitu pitää syynä tulosten saavuttamatta jäämiseen.

Käräjäoikeus on Hautalan laiminlyönnistä todennut, että Hautalalle varoitusaikana asetettujen vähimmäisvaatimusten saavuttamatta jääminen sinällään oli ollut suhteellisen vähäistä. Huomioon ottaen kuitenkin, että Hautalalle asetetut myynnin vähimmäisvaatimukset olivat olleet ainoastaan 75 prosenttia yhtiön budjetoiduista tulostavoitteista ja että hänen hankintatuloksensa olivat kuitenkin olleet muutoinkin pääsääntöisesti alle minimitavoitteen, käräjäoikeus on katsonut Hautalan laiminlyöneen työtehtäviään siten, etteivät hänelle varoitusaikana asetetut tulostavoitteet olleet vaadituin tavoin täyttyneet. Käräjäoikeus on katsonut, ettei Hautalan sairastama sokeritauti ollut ollut esteenä varoituksen antamiselle. Hautalan irtisanomiseen oli näin ollen ollut myös työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava peruste.

Käräjäoikeus on myös katsonut, että työehtosopimuksen 5 §:n 6. kohta, johon työnantaja oli vedonnut, ei ollut kohtuuton.

Muista työnantajan ilmoittamista irtisanomisperusteista käräjäoikeus on todennut, että osaan näistä ei ollut vedottu kohtuullisessa ajassa eikä niitä myöskään ollut pidettävä sellaisina lisäperusteina, jotka tukisivat nyt kysymyksessä olevan irtisanomisperusteen kokonaisarviointia. Niiden irtisanomisperusteiden osalta, joihin oli vedottu itsenäisinä perusteina, käräjäoikeus on todennut jääneen näyttämättä, että mainittuja tapahtumia olisi pidettävä yksin tai yhdessä työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaisena erityisen painavana syynä.

Käräjäoikeus on tuomionsa lopputuloksessa hylännyt kanteen.

KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Sekä Hautala että Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola ovat valittaneet käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeudelle.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola on vaatinut valituksessaan hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden päätöksen perustelut valituskirjelmässä tarkemmin mainituin tavoin siltä osin kuin käräjäoikeuden tuomiossa oli käsitelty muita kuin irtisanomisen toimittamisen yhteydessä ilmoitettuja irtisanomisperusteita, joihin työnantajapuolelta oli viitattu.

HOVIOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Vaasan hovioikeus on suullisessa käsittelyssä 7.10.1997 tekemässään ratkaisussa todennut Hautalan katsoneen, että yhtiö ei olisi saanut 29.8.1994 antaa hänelle irtisanomiseen johtanutta varoitusta, koska hänellä oli todettu loppuvuodesta 1993 sokeritauti eli työehtosopimuksen mukainen pitempiaikainen sairaus. Sairauden aiheuttama väsymys ja keskittymisen puute oli vaikuttanut hänen työsuorituksiinsa, vaikka hän ei ollut ollut sairauden vuoksi poissa työstä. Vuonna 1994 ja vielä vuonna 1995 oli haettu lääkitykseen tasapainoa. Hän oli saanut entisen työkykynsä takaisin vasta elokuussa 1995. Periaate, että varoitusaikaan ei voida sisällyttää pitempiaikaista sairausaikaa, pitää sisällään ajatuksen, että sokeritaudista johtuva työkyvyn aleneminen, vaikkakaan se ei ole aiheuttanut työstä poissaoloa, on otettava huomioon tarkasteltaessa tavoitteiden saavuttamista.

Yhtiö on katsonut, että työehtosopimuksen määräystä tulee tulkita sanamuotonsa mukaisesti. Kun Hautala ei ollut ollut sairauden vuoksi poissa työstä, yhtiö on voinut antaa Hautalalle varoituksen ja sittemmin irtisanoa Hautalan tulostavoitteen saavuttamattomuuden johdosta.

Tämän vuoksi hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimelta lausuntoa vakuutusalan työehtosopimuksen kenttämiehen työsuhteen päättymistä koskevan 5 §:n 9. kohdan tulkinnasta.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Vakuutusalan Työnantajayhdistykselle ja Vakuutusväen Liitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Vakuutusväen Liitto ovat työtuomioistuimelle antamassaan yhteisessä lausunnossa todenneet muun muassa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2. Liittojen lausunto

Työtuomioistuimen kannalta esillä olevassa asiassa on kysymys työehtosopimuksen 5 §:n 9. kohdan tulkinnasta. Kyseisessä kohdassa on sovittu, että varoituksen antamisen jälkeen on annettava enintään kolmen kuukauden kulua, jotta varoituksen teho voidaan puolueettomasti todeta. Tähän aikaan ei voida sisällyttää kenttämiehen vuosilomaa, pitempiaikaista sairausaikaa tai näihin verrattavaa poissaoloaikaa.

Määräystä on vakiintuneesti tulkittu siten, että varoitusaikaan ei voida sisällyttää kenttämiehen pitempiaikaisia poissaolojaksoja. Mikäli kenttämies on jäänyt esimerkiksi sairaslomalle kesken varoitusjakson, on varoitusaikaa usein pidennetty poissaoloaikaa vastaavalla ajalla. Toisaalta jos varoitusta annettaessa on tiedetty kenttämiehen jäävän sairaslomalle suunnitellun varoitusjakson aikana, on varoituksen antaminen yleensä lykätty sairasloman jälkeiseen aikaan. Koska Hautala on jatkanut työntekoaan mahdollisesti alentuneesta työkyvystään huolimatta, ei työehtosopimuksen 5 §:n 9. kohta ole estänyt yhtiötä antamasta hänelle varoitusta huonoista myyntituloksista.

Liitot toteavat, että irtisanomisperusteen riittävyys harkitaan aina kaikkien esille tulevien seikkojen perusteella.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Vaasan hovioikeus on pyytänyt lausuntoa vakuutusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen kenttämiehen työsuhteen päättymistä koskevaan 5 §:ään sisältyvän 9. kohdan tulkinnasta. Kysymyksessä olevan kohdan mukaan varoituksen antamisen jälkeen on annettava enintään kolmen kuukauden kulua, jotta varoituksen teho voidaan puolueettomasti todeta. Edellä mainittuun kolmen kuukauden aikaan ei voida sisällyttää kenttämiehen vuosilomaa, pitempiaikaista sairausaikaa tai näihin verrattavaa poissaoloaikaa.

Hovioikeudessa ratkaistavana olevassa jutussa on kysymys muun muassa siitä, onko työnantajalla ollut oikeus edellä mainitussa työehtosopimuksen kohdassa tarkoitetun varoituksen antamiseen tilanteessa, jossa toimihenkilön työkyvyn on väitetty olleen sairauden vuoksi alentunut, vaikka hän ei tämän sairauden vuoksi ole kysymyksessä olevana ajankohtana ollut työkyvyttömyydestä johtuen poissa työstä.

Työehtosopimukseen osalliset Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Vakuutusväen Liitto ovat yhteisessä lausunnossaan todenneet, että kysymyksessä olevaa työehtosopimusmääräystä on vakiintuneesti tulkittu siten, että varoitusaikaan ei voitu sisällyttää kenttämiehen pitempiaikaisia poissaolojaksoja. Jos kenttämies oli jäänyt esimerkiksi sairauslomalle kesken varoitusjakson, oli varoitusaikaa usein pidennetty poissaoloaikaa vastaavalla tavalla. Määräystä on edelleen liittojen mukaan tulkittu siten, että jos varoitusta annettaessa on tiedetty kenttämiehen jäävän sairauslomalle suunnitellun varoitusjakson aikana, on varoituksen antaminen yleensä siirretty sairausloman jälkeiseen aikaan. Tilanteessa, jossa toimihenkilö on jatkanut työntekoa mahdollisesti alentuneesta työkyvystään huolimatta, ei työehtosopimuksen 5 §:n 9. kohdan määräys liittojen mukaan estänyt työnantajaa antamasta toimihenkilölle varoitusta huonojen myyntitulosten johdosta.

Työtuomioistuin lausuntonaan toteaa, ettei sillä ole perusteita poiketa edellä esitetystä liittojen yhteisestä tulkinnasta.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, H. Rautiainen, Niskanen, Leivo ja Kolula jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila.

Lausunto on yksimielinen.