Labor court rejects overtime claim for part-time extra workers when tri-weekly hours fall short due to contract terms.

Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen vajaan kolmiviikkoisjakson lisä- ja ylityötä koskevalla määräyksellä ei ole tarkoitettu toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevia osa-aikaisia ekstratyöntekijöitä tilanteissa, joissa kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika jää vajaaksi osa-aikaisen työntekijän työsopimuksen mukaisen työajan vuoksi. Määräykseen liittyvän esimerkin jälkeisessä kappaleessa ekstroja koskevalla maininnalla tarkoitetaan lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleviä ekstratyöntekijöitä.

Kuultavat Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry

LAUSUNTO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Majoitus ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton sekä Hotelli ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n välillä 1.12.1993 30.11.1994 voimassa olleessa majoitus ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Työaika

1. Säännöllinen työaika on 112,5 tuntia kolmessa viikossa. Työaika järjestetään siten, että kunakin täytenä työssäoloviikkona on enintään viisi työpäivää.

Vuosiloman, sairauden tai muun syyn vuoksi vajaaksi jäävän kolmen viikon jakson säännöllinen työaika on työpäivää kohden enintään keskimäärin 7,5 tuntia.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

7 § Kiinteäpalkkaiset työntekijät

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5. Osa-aikatyöntekijä

Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan työehtosopimuksen mukaan sellaista henkilöä, jonka työsopimuksen mukaisten säännöllisten työtuntien määrä on enintään 90 tuntia kolmen viikon jaksoissa tai enintään keskimäärin 90 tuntia vastaavana aikana työehtosopimuksen mukaista viikkotyöaikasuunnitelman tasoittumisjaksoa sovellettaessa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

10 § Korotettu palkka

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

8. Ylityö

Ylityöllä tarkoitetaan kolmiviikkoiskauden aikana 120 tunnin lisäksi tehtyä työtä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9. Vajaan kolmiviikkoisjakson lisä- ja ylityö

Vuosiloman, sairauden tai muun syyn vuoksi vajaaksi jäävän kolmiviikkoisjakson ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan siten, että lasketaan, montako tuntia keskimääräinen työaika on työpäivien osalta kahdeksaa tuntia pitempi. Tämän tuntimäärän kahdelta ensimmäiseltä keskimääräiseltä ylityötunnilta maksetaan 50 prosentilla korotettu ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.

Esimerkki:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työsuhteen lyhyyden vuoksi vajaaksi jääneen kolmiviikkoisjakson (myös ns. ekstrojen osalta) ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan samoin.

Vajaaksi jäävältä kolmiviikkoisjaksolta lasketaan myös lisätyökorvaus, jos keskimääräinen työaika ylittää 7,5 tuntia päivää kohden.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Vaatimukset

Ravintolatyöntekijä Olavi Johannes Harju on vaatinut Nordic-Hotel Oy:n velvoittamista suorittamaan hänelle ylityökorvauksia ajalta 1.1. - 31.12.1994 yhteensä 1.898,44 markkaa korkoineen ja korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perustelut

Harju oli työskennellyt Nordic-Hotel Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 22.8.1991 alkaen. Työsuhteeseen oli sovellettu majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimusta. Harjun tuntipalkka oli 1.1. - 31.12.1994 ollut 41,67 markkaa.

Harju oli työskennellyt niin sanottuna ekstratyöntekijänä. Tästä syystä hänellä oli työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdassa tarkoitettuja vajaaksi jääneitä kolmiviikkoisjaksoja. Osittain tällaisina kolmiviikkoisjaksoina Harjun keskimääräinen työaika ei ollut ylittänyt kahdeksaa tuntia. Näiltä jaksoilta ei ollut kertynyt korvattavia ylitöitäkään. Osassa kolmiviikkoisjaksoja Harjun työaika oli ylittänyt 120 tuntia. Näiltä jaksoilta työnantaja oli suorittanut ylityökorvauksen. Sen sijaan kahdeksassa kolmiviikkoisjaksossa Harjun työtunnit olivat jääneet alle 120 tunnin kussakin jaksossa, mutta hänen keskimääräinen työaikansa oli ylittänyt kahdeksan tuntia.

Työehtosopimuksen 10 §:n 8 ja 9 kohtien mukaan työnantaja oli velvollinen suorittamaan ylityökorvauksen viimeksi mainituilta kolmiviikkoisjaksojen ylityötunneilta. Nordic-Hotel Oy oli kuitenkin kieltäytynyt maksamasta korvausta seuraavilta jaksoilta: 20.2.

12.3.1994, 13.3. - 2.4.1994, 24.4. - 14.5.1994, 15.5. -

4.6.1994, 5.6. - 25.6.1994, 17.7. - 6.8.1994, 9.10. -

29.10.1994 ja 30.10. - 19.11.1994.

Harjun työvuoroja ei ollut työehtosopimuksen 5 §:n 5 kohdan mukaisella tavalla merkitty työvuorolistaan. Työnantaja ei ollut kiistänyt tehtyjä työtunteja, vaan sen, että työnantajalla olisi velvollisuus maksaa Harjulle ylityökorvausta edellä mainituilta vajaaksi jääneiltä kolmiviikkoisjaksoilta.

Työnantaja saattoi kiertää niin työehtosopimuksen ylityökorvausmääräystä kuin työaikalainkin määräystä teettämällä ekstratyöntekijällä keskimäärin yli kahdeksan tunnin työpäiviä ja jättämällä antamatta hänelle työvuoroja siten, että keskimääräinen työaika tasoittuisi kahdeksaan tuntiin.

VASTAUS KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Vaatimukset

Nordic-Hotel Oy on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä. Lisäksi Nordic-Hotel Oy on vaatinut Harjun velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perustelut

Harju oli työskennellyt yhtiön palveluksessa tarvittaessa töihin kutsuttavana niin sanottuna ekstratyöntekijänä 22.8.1991 alkaen. Hän oli työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Harju oli siten lähinnä vakituiseen osa-aikatyöntekijään rinnastettavassa asemassa. Kun Nordic-Hotel Oy ja Harju olivat järjestäytymisensä perusteella sidottuja majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen, Harjun työsuhteessa oli työehtosopimuslain 4 §:n mukaisen ns. normaalisitovuuden perusteella sovellettu kanteessa tarkoitettua sopimusta.

Kanne oli perustettu työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan määräykseen eikä työaikalain 17 §:n 4 momentin sisältämään vastaavan tyyppiseen säännökseen. Harjun työsuhteessa oli sovellettava työehtosopimuksen sisältämää vajaata jaksoa koskevaa määräystä.

Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan sisältämä määräys oli otettu ensimmäisen kerran työehtosopimukseen vuonna 1975, jolloin se oli sijoitettu työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin. Alkuperäisissä soveltamisohjeissa olevasta laskuesimerkistä ilmeni, että lähtökohtana oli ollut täyttä työaikaa tekevä työntekijä. Täysi työaika oli tuolloin ollut 120 tuntia kolmessa viikossa. Täysi työaika oli vuosien varrella lyhentynyt 120:sta tunnista 112,5:een tuntiin kolmessa viikossa. Soveltamisohjeissa oleva esimerkki oli kuitenkin säilynyt asiallisesti ottaen ennallaan ja lähtenyt koko ajan siitä, että määräystä sovellettiin täyttä työaikaa tekevään työntekijään.

Vuonna 1980 työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin oli lisätty virke, joka oli myöhemmin siirretty nykyiselle paikalleen työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohtaan. Virkkeen mukaan työsuhteen lyhyyden vuoksi vajaaksi jääneen kolmiviikkoiskauden (myös ns. ekstrojen osalta) ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan samoin. Vielä 1980-luvun alussa oli vakiintuneena kantana ollut, että ekstratyöntekijä työskenteli lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa. Ekstratyöntekijöitä pidettiin muutenkin omana erityisenä työntekijäryhmänään. Työehtosopimukseen oli siis ollut tarpeen ottaa selvyyden vuoksi maininta siitä, että jakson jääminen vajaaksi työsuhteen lyhyyden vuoksi koski myös ekstratyöntekijää. Vuoden 1980 lisäys oli ekstrojen osalta täysin yksiselitteinen siten, että lisäys tarkoitti nimenomaan määräaikaisessa työsuhteessa olevaa ekstratyöntekijää.

Työehtosopimuksen kyseessä olevan määräyksen syntyaikoina ekstroja oli pidetty määräaikaisissa työsuhteissa olevina, mutta 1990-luvulle tultaessa oli tilanteen arviointi muuttunut. Määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytyksiä koskevaa työsopimuslain 2 §:ää oli tiukennettu vuonna 1984. Työtuomioistuin oli puolestaan antanut 1980-luvun loppupuolella kaksi ratkaisua, joissa oli katsottu, että ravintola-alan ekstratyöntekijä ei ollutkaan määräaikaisessa työsuhteessa. Nykyään osaa ekstroista pidetään määräaikaisessa työsuhteessa olevina ja osaa taas toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevina. Työsuhteen laatua koskevia päätelmiä ei voitu tehdä pelkästään sillä perusteella, että henkilöä kutsutaan ekstratyöntekijäksi.

Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva vakituinen ekstratyöntekijä työskenteli usein vain muutamana päivänä viikossa. Jos tällainen osa-aikatyöntekijään rinnastettava vakituinen ekstratyöntekijä teki jakson aikana esimerkiksi kuusi yhdeksän tunnin pituista työvuoroa eli yhteensä 54 tuntia kolmessa viikossa olisi hänelle kanteessa esitetyn virheellisen näkemyksen mukaan maksettava vajaan kolmiviikkoisjakson ylityökorvauksia. Kantajan näkemys siitä, että täysi kolmiviikkoisjakso (112,5 tuntia kolmessa viikossa) oli jäänyt työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla vajaaksi, jos henkilön kanssa oli sovittu osa-aikatyöstä ja jos henkilö ei tämän johdosta työskennellyt kaikkina kyseisen kolmiviikkoisjakson sisältäminä mahdollisina työpäivinä (5 työpäivää viikossa kertaa kolme viikkoa on yhtä kuin 15 työpäivää) oli väärä.

Jos työsuhde jatkui ja työntekijä teki työsopimuksensa mukaisesti osa-aikatyötä, ei tällaisen osa-aikatyön tekeminen sinänsä voinut aiheuttaa mitään jakson keskeytymistä. Alkuperäinen työaika ei siis jäänyt vajaaksi tai keskeytynyt millään lailla. Henkilö teki päinvastoin työtunteja juuri siten kuin hänen pitikin tehdä.

Majoitus- ja ravitsemisalalla noudatettiin työaikalain 6 §:n mukaista periodityötä, jossa ei (vajaan kolmiviikkoisjakson sääntöä lukuun ottamatta) tunnettu vuorokautista ylityötä. Vuorokautisen työajan pituus voi päinvastoin vaihdella hyvinkin paljon, kunhan kolmen viikon periodin kokonaistyöaika tasoittui 112,5 tuntiin periodin aikana. Kokoaikatyöntekijä voi tehdä esimerkiksi 10 tunnin mittaisia työvuoroja, kunhan muiden työvuorojen työaika oli vastaavasti lyhyempi. Työaika voitiin tasoittaa myös siten, että tehtiin pitempiä työvuoroja, mutta harvempina päivinä. Jos työaika näissä tapauksissa tasoittui jakson aikana 112,5 tuntiin, ei mitään vuorokautisia ylityökorvauksia tunnettu siitäkään huolimatta, että jonkin yksittäisen työvuoron työaika oli esimerkiksi 10 tuntia. Voitiin kysyä, miksi osa-aikatyöntekijä olisi paremmassa asemassa kuin kokoaikatyöntekijä, jos molemmat tekivät työtunteja työsopimuksensa mukaisesti ja jos molemmat olivat toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

Vuorokautista ylityötä ei siis tunnettu. Ainoa poikkeus oli juuri työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan määräys, joka koski kolmiviikkoisjakson jäämistä vajaaksi vuosiloman tai muun sellaisen syyn vuoksi. Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta lähti kokoaikatyön keskeytymisestä ja siitä, että kokoaikainen työ ei voinut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tasoittua. Kun osa-aikatyöntekijä teki sopimuksensa mukaisesti osa-aikatyötä, oli kyse eri asiasta. Nythän tuntimäärä päinvastoin tasoittui oleellisesti alempaan määrään kuin kokoaikatyöntekijällä. Alussa käytetyssä esimerkissä osa-aikatyöntekijän tuntimäärä tasoittui 54 tuntiin kolmessa viikossa, kun kokoaikatyöntekijän tuntimäärä tasoittui 112,5 tuntiin kolmessa viikossa.

Koska Harjun työsuhde oli ollut voimassa toistaiseksi, ei kyse voinut olla siitä, että kolmiviikoisjaksot olisivat jääneet vajaaksi työsuhteen lyhyyden vuoksi. Kyse ei ylipäätänsäkään ollut jakson keskeytymisestä työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla. Osa-aikatyön tekeminen ei ollut sellainen seikka, jonka perusteella jakso jäisi vajaaksi. Siksi vajaan jakson ylityökorvauksia koskeva säännöstö ei voinut tulla sovellettavaksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausuntoa siitä, koskeeko majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta Harjua, mitä sanotussa määräyksessä tarkoitetaan vajaaksi jäävällä jaksolla, mitä määräyksessä olevan esimerkin jälkeisellä kappaleella tarkoitetaan ja koskeeko viimeksi mainittu määräys myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita ja mitä niin sanottuja ekstroja koskeva maininta tarkoittaa.

KUULTAVIEN LIITTOJEN LAUSUNNOT

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on lausunnossaan esittänyt seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Perustelut

Nykyisen työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohtaa vastaava määräys on otettu työehtosopimukseen 1975. Määräys koski ja koskee edelleenkin täyttä työaikaa tekevää työntekijää. Tämä käy selvästi ilmi mm. laskuesimerkistä, joka on kyseisessä kohdassa. Kyseisen kohdan tulkinta ei sittemmin ole tähän päivään mennessä muuttunut.

Vuonna 1980 työehtosopimukseen lisättiin virke, jonka mukaan ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan samoin, kun kysymyksessä on kolmiviikkoiskauden vajaaksi jääminen työsuhteen lyhyyden osalta. Sulkeisiin laitettiin tuolloin kirjaus: "myös ns. extrojen kohdalla". Tällä kirjauksella haluttiin korostaa sitä, että lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevä extratyöntekijä on samassa asemassa työsuhteen päättämisen osalta. Toisin sanoen jakson keskeytymisen syy voi olla myöskin ennalta sovitun työjakson päättyminen. Jälleen tässä korostui se, että jakson keskeytymisen syynä pitää olla erityinen syy, joka aiheuttaa itse jakson keskeytymisen. Aiemmin tällaisena syynä mainittiin vuosiloma, sairaus tai muu syy.

Tekstin mukainen tulkinta on selvästi se, että suunniteltu kolmiviikkoisjakso keskeytyy jonkin erityisen syyn nojalla.

Ennen työtuomioistuimen 1980-luvun lopulla tekemää kahta ratkaisua vallitseva tulkinta oli se, että kaikkia extratyöntekijöitä pidettiin määräaikaisia työsuhteita tekevinä. Mainittujen päätösten seurauksena kuitenkin tulkinta on muuttunut siten, että osaa extroista pidetään nykyisin määräaikaisessa ja osaa taas toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevina. Tämä seikka aiheutti sen, että ensin on ratkaistava se, kuuluuko tällainen extratyöntekijä ylipäätänsäkään tämän määräyksen piiriin sen nojalla, että hän on määräaikaisessa työsuhteessa, vai onko hän tämän määräyksen ulkopuolella sillä perusteella, että hän on toistaiseksi voimassaolevassa osa-aikatyösuhteessa. Osaaikatyön tekeminen ei ole sellainen seikka, jonka perusteella jakso jäisi vajaaksi.

Tämä tekstin mukainen tulkinta on ollut myöskin työnantajaliiton ohjeistuksen pohjana koko työehtosopimusmääräyksen olemassaoloajan. Myöskin soveltamiskäytännössä, jossa HRHL on vaatinut mainittuja korvauksia erimielisyysneuvotteluissa on käynyt niin, että se on luopunut näistä vaatimuksista neuvottelujen aikana. Tältä osin viittaamme liittojen välilä tehtyyn sopimukseen 3.1.1995, jossa vajaan jakson korotuksia ei maksettu, vaikka niitä vaadittiin ja muista elementeistä tehtiin ns. "könttäsopimus". Liittojen välillä on tehty myöskin toinen sopimus 2.11.1995, jossa HRHL vaati syksyllä 1995 osa-aikaisuuden perusteella vajaa jakson lisä- tai ylityökorvauksia noin 7 200 markan edestä.= = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vastaukset

Edellä kerrotun perusteella pidämme selvänä, että työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta ei koske Harjua, koska aineistosta ilmenevän kertoelman perusteella Harjua on pidettävä toistaiseksi voimassa olevassa osa-aikatyösuhteessa olevana työntekijänä.

Työehtosopimuksessa vajaaksi jäävällä jaksolla tarkoitetaan sellaista ennalta määrättyä jaksoa, joka jää vajaaksi vuosiloman, sairauden, työsuhteen lyhyyden tai muun syyn vuoksi. Tällainen syy voi olla myös työsuhteen päättyminen esimerkiksi irtisanomisen vuoksi. Määräyksellä tarkoitetaan sitä, että alkuperäinen jakso jää vajaaksi tai keskeytyy jostain tietystä työvuorojen normaalin kierto- tai käyttöjärjestelmän kannalta poikkeuksellisesta syystä. Sitä seikkaa, että osa-aikatyöntekijä tekee harvemmin töitä kuin kokoaikainen, ei voida pitää sellaisena syynä.

Työehtosopimuksessa esimerkin jälkeinen kappale tarkoittaa sitä, että jakso voi katketa kesken nimenomaisesti määräaikaisessa työsuhteessa. Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohtaa sovelletaan myöskin tilanteisiin, joissa jakso katkeaa työsuhteen päättymisen johdosta. Extrojen osalta maininta on ymmärrettävä vuoden 1980 tilanteessa, jolloin extroja pidettiin säännönmukaisesti lyhyitä määräaikaisia työsuhteita tekevinä henkilöinä. Tällä ei siis ole tarkoitettu toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa olevia osa-aikatyöntekijöitä. Näin siis lyhyitä määräaikaisia työsuhteita tekevät ns. extrat ovat määräyksen piirissä, kun heidän työsuhteensa lyhyyden vuoksi jakso jää vajaaksi. Kyseinen työehtosopimuksen kohta ei koske toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita vaan nimenomaisesti määräaikaisia.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on lausunnossaan esittänyt seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2. Vajaata jaksoa koskevan määräyksen taustaa

Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta juontaa juurensa työaikalain (2.8.1946/604) 17 §:n 4 momentista, joka on siirretty hiukan toisin sanoin ja sanamuodoin työehtosopimuksen määräykseksi. Tämän vuoksi on aiheellista käsitellä ensin työaikalain 17 §:n 4 momenttia.

2.1. Työaikalain 17 §:n 4 momentti Työaikalain 6 §:n mukaisessa periodi- eli jaksotyössä ei ole erotettu vuorokautista ja viikottaista ylityötä, joten myös ylityön korvaamista koskevat säännökset ovat erilaiset kuin työaikalain 5 §:n mukaisessa työssä. Ylityötä muodostuu vasta kun periodityötä on tehty yli kahden tai kolmen viikon pituisen ajanjakson (TAikaL 17 § 3 mom.).

Työaikalain 17 §:n 4 momentissa, sellaisena kuin se on 30.12.1965/713 annetussa laissa, on määräykset siitä miten ylityö lasketaan tapauksissa, joissa ajanjakso on keskeytynyt sen johdosta, että työntekijän työsuhde on katkennut tai ettei hän ole voinut olla työssä loman, sairauden tahi muun hyväksyttävän syyn vuoksi.

Tällöin lasketaan kuinka monta tuntia keskimääräinen työaika kesken jääneenä jaksona on työhön käytettyinä päivinä kahdeksaa tuntia pitempi. Vajaaksi jääneen periodin työaika muutetaan laskennallisesti kahdeksan tunnin työpäiviksi. Näin siirrytään vuorokautisen työajan osalta työaikalain 5 §:n tarkoittamaan ylityön laskentaan.

Työaikalain 5 §:n mukaan ylityötä on työ, jota tehdään yli kahdeksan tunnin vuorokaudessa. Työsuhteen kestolla ei ole merkitystä. Vaikka työsuhde kestäisi vain yhden työpäivän ja se olisi 12 tuntia pitkä, olisi kaksi tuntia korvattava 50 %:lla korotettuna ja kaksi tuntia 100 %:lla korotettuna ylityönä. Korvaus lasketaan vuorokausikohtaisesti, olipa kyseessä määräaikainen tai toistaiseksi voimassaoleva työsopimus. Työaikalain 6 §:n tarkoittaman jaksotyön vajaan jakson korvaussääntö on luonnollisesti rakennettu samalle perustalle. Työehtosopimuksella on lisäksi työaikalain korvaussäännöstä tarkennettu.

Kahdelta ensimmäiseltä keskimääräiseltä ylityötunnilta maksetaan 50 %:lla korotettu palkka ja seuraavilta ylityötunneilta 100 %:lla korotettu palkka.

Työaikalain 17 §:n 4 momenttia on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa pohdittu lähinnä sen suhteen, koskeeko työn keskeytyminen työsuhteen päättymisen lisäksi myös työsuhteen alkamista ja mikä on lain tarkoittama hyväksyttävä syy, että jakson katketessa ylityötä lasketaan keskimääräisen työajan mukaan. Korkein oikeus on tuomiossaan KKO 1981 II 113 katsonut ettei työntekijöiden lakko ollut sellainen hyväksyttävä syy, että työntekijällä olisi muodostunut keskeytyneeltä jaksolta korotettua palkkaa. Oikeudenkäyntiin hankittiin työneuvoston lausunto TN 1033, jossa tarkasteltiin ko. lainkohtaa varsin seikkaperäisesti.

Työneuvoston mielestä työaikalain 17 §:n 4 momenttia on sovellettava siitä riippumatta, onko työsuhde alkanut vai päättynyt kesken jakson tai onko sairauden, loman tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi aiheutunut poissaolo sattunut jakson alkuun, loppuun tai keskelle jaksoa.

Oikeuskirjallisuudessa säännöstä ovat tutkineet lähinnä Sarkko (Työaikalaki, Vammala 1982 ss. 142-144) ja Tiitinen-Kröger-Lonka-Paanetoja (Työaikalaki 1996, Helsinki 1996, ss. 249-256).

Sarkko toteaa kirjassaan (s. 143), että koska lain luettelo ei ole tyhjentävä säännöksen soveltamiseksi riittää yleensä hyväksyttävä syy periodin keskeytymiseksi.

Tiitinen ja muut tarkastelevat asiaa yksityiskohtaisemmin ja luettelevat (s. 251) poissaoloja, jotka heidän mielestään ovat hyväksyttäviä. On syytä huomata, että myös lomautuksesta johtuvat poissaolot kuuluvat Tiitisen ja muiden hyväksyttävien syiden luetteloon.

Luettelossaan mainitsemia syitä tekijät pitävät ainakin yleisen kielenkäytön mukaisina hyväksyttävinä syinä ja toteavat että olisi hyvin vaikeaa löytää perusteluja, joihin nojautuen voitaisiin päätyä siihen, että luettelossa mainitut muut syyt eivät katkaisisi jaksoa uuden työaikalain 22 §:n 3 momentissa (vanhan työaikalain 17 §:n 4 momentissa) tarkoitetulla tavalla.

2.2. Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta

Alan työehtosopimukseen on työaikalain säännöstä lähellä oleva määräys otettu vuonna 1973, aluksi työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin. Soveltamisohjeista se myöhemmin muutamien vuonna 1980 tulleiden lisäysten kera 1990-luvun alussa siirrettiin itse työehtosopimustekstin 10 §:n 9 kohdaksi.

Työaikalain 17 §:n 4 momenttiin verrattaessa työehtosopimuksen määräys on kahdessa olennaisessa kohdassa erilainen.

Ensinnäkään työehtosopimuksessa ei käytetä termiä jakson keskeytyminen niinkuin laissa. Työehtosopimuksessa puhutaan pelkästään vajaasta jaksosta. Kun ottaa huomioon että vaikka vuonna 1973 ei ollut olemassa työaikalain 17 §:n 4 momentista edellämainittuja työneuvoston tai korkeimman oikeuden tulkintoja ovat osapuolet jo tuolloin ajatelleet asian laajemmin kuin mihin ehkä lain sanamuoto viittasi.

Vajaa jakso onkin alan työehtosopimuksen sanamuodon ja tulkintakäytännön mukaan sellainen kolmiviikkoisjakso, jossa ei tehdä työtä siten kuin täydessä jaksossa, joissa pääsääntöisesti on 15 työpäivää ja 6 vapaapäivää. Ilmeisesti jakso ei ole myöskään vajaa, jos poissaolo johtuu työehtosopimuksen tarkoittamista Z-vapaapäivistä.

Jaksot ovat kuitenkin aina työehtosopimuksen tarkoittamia vajaita jaksoja, jos jaksossa on esimerkiksi vaikka vain yksikin poissaolopäivä esim. sairauden takia.

Toiseksi eroavuutta lakitekstiin on siinä, että jakso voi työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla olla vajaa vuosiloman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Työehtosopimuksessa ei ole edellytetty laissa mainittua hyväksyttävää syytä. Sanamuodon mukaisesti syy kuin syy aiheuttaa vajaan jakson. Tältäkin osin työehtosopimusmääräys on selvästi laajempi kuin lain säännös.

HRHL:n käsityksen mukaan työehtosopimuksen tarkoittamia muita syitä ovat aivan varmasti kaikki sellaiset poissaolot, joiden ajalta työnantaja maksaa palkan ja monet sellaisetkin, joiden ajalta työnantajan palkanmaksuvelvollisuutta ei ole olemassa.

Jälkimmäisiä poissaoloja työpaikalta voisivat olla esim. lomauttaminen lyhennettyyn työviikkoon ja työnantajan suorittama osa-aikaistaminen. Kolmiviikkoisjaksot ovat näissä tapauksissa kiistattomasti vajaita muun syyn vuoksi, jotka "yleisen kielenkäytön" mukaan ovat myös hyväksyttäviä.

Samalla tavalla on arvosteltava tilannetta, jos työnantaja ja työntekijä ovat työsopimuksessa sopineet, että työtä tehdään tarvittaessa tai niinkuin alan slangissa sanotaan "vakituisena ekstrana". Kyseessä on tällöin toistaiseksi voimassaoleva eli jatkuva työsuhde, jossa työaikaa koskeva työsuhteen ehto on vaihteleva ja epätäsmällinen.

Vajaa jakso johtuu näissä tapauksissa työnantajan ja työntekijän välisestä sopimuksesta, joka mahtuu hyvin muu syy -käsitteen alle.

Sitä on pidettävä myös työaikalain tarkoittamana hyväksyttävänä syynä.

Mitään järkevää perustetta, miksi tällaista työntekijää pitäisi kohdella eri tavalla kuin lyhennettyyn työviikkoon lomautettua työntekijää tai työnantajan yksipuolisin päätöksin osa-aikaistamaa työntekijää, ei ole olemassa.

3. Perusmääräyksen sisältö Helsingin käräjäoikeudessa jutun vastaaja NordicHotel Oy on väittänyt, että työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta on selvästi alunperin tarkoittanut vain toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa työskenteleviä kokoaikaisia työntekijöitä. Tämän osoittaa Nordic-Hotel Oy:n mielestä se, että vuonna 1980 on työehtosopimukseen otettu määräys, jonka mukaan määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät ekstratkin kuuluvat määräyksen piiriin.

Ensinnäkin on todettava, ettei työehtosopimuksen 10 §:n 9 momentti ole säädetty vain täyttä työaikaa tekeviä jatkuvassa työsuhteessa olevia työntekijöitä silmälläpitäen. Kun määräys otettiin työehtosopimukseen vuonna 1973 oli alalla jo runsaasti osa-aikaisia työntekijöitä samoinkuin määräaikaisissa työsuhteissa olevia. Tämän osoittaa selvästi se, että osa-aikaisia työntekijöitä koskevia määräyksiä on tullut työehtosopimukseen jo vuonna 1970. Tuohon aikaan kaikki osa-aikaiset työntekijät ovat tietysti olleet sellaisia, jotka ovat työnantajan kanssa sopineet tekevänsä osa-aikatyötä.

HRHL:n mielestä aikajärjestys paremminkin osoittaa, että kun vuonna 1973 soveltamisohjeisiin muotoiltiin määräystä, otettiin nimenomaan huomioon osa-aikaiset työntekijät, olivatpa he määräaikaisia tai toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa olevia.

On täysin selvää, että jos määräys olisi sillä tavalla rajoitettu, että se koskisi vain kokoaikaisia jatkuvassa työsuhteessa olevia työntekijöitä olisi se nimenomaisesti lausuttu. Työehtosopimuksen määräyksessä ei kuitenkaan ole rajattu määräyksen soveltamista millään tavalla.

Vuonna 1980 työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin otettiin määräys, jossa todetaan että työsuhteen lyhyyden vuoksi vajaaksi jääneen kolmiviikkoisjakson (myös ns. ekstrojen osalta) ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan samoin.

Määräys on lähinnä informatiivinen ja sen sisältö oli jo työehtosopimuksen soveltamisohjeen (siis 1973 tulleen perustekstin) mukainen. Se, ettei lisäyksessä tullut mitään todellista uutta osoittaa se, että lisäys sijoitettiin aluksi soveltamisohjeisiin.

3.1. Soveltamiskäytännöstä Vajaan jakson käsitettä on HRHL:n tietojen mukana aina 1990-luvulle saakka, eli liki kahdenkymmenen vuoden ajan tulkittu siten kuin HRHL on edellä esittänyt. Yksityistapauksia koskevia riitaisuuksia ei ole esiintynyt ennenkuin nyt 90-luvulla, kun osa-aikaisten määrä on alalla kasvanut ja MaRaan ja Palvelutyönantajiin on tullut uusia, aikaisemmista vakiintuneista tulkintaperiaatteista tietämättömiä tulkintojen antajia.

4. Ekstra-käsitteestä Helsingin käräjäoikeudessa vallitsee ilmeisesti jonkinlainen epätietoisuus, mitä tarkoitetaan "ekstroilla". Ehkä on aiheellista ennen loppuyhteenvetoa tarkastella, mitä "ekstroilla" nykyään käsitetään majoitus- ja ravitsemisalalla.

4.1. "Vakituiset ekstrat" "Ekstra" -nimitys on majoitus- ja ravitsemisalan ikivanhaa slangia ja sillä on tarkoitettu yleensä työntekijöitä, jotka tekevät lyhyitä sijaisuuksia ja käyvät auttamassa kiireisten tilausten ja päivien aikana. Pääsääntöisesti "ekstrojen" työsuhteiden tulkittiin vuoden 1922 työsopimuslain mukaan olleen määräaikaisia.

Vuoden 1970 työsopimuslain voimaantullessa 1.1.1971 jouduttiin "ekstrojen" työoikeudellinen asema tulkitsemaan uudelleen. Olihan uuden työsopimuslain 37 §:ssä toteutettu työntekijän irtisanomissuoja.

Uusi tulkinta oli, että niin sanotut "vakituiset ekstrat", jotka tekivät jonkinasteisella säännönmukaisuudella "ekstrauksia" samalle työnantajalle, olivatkin tosiasiassa vakituisessa, osa-aikaisessa työsuhteessa työnantajaansa. Jatkuvasti ja säännönmukaisesti toistuvien määräaikaisten työsopimusten tekemistä pidettiin työntekijän irtisanomissuojan kiertämisenä.

Tämän tulkinnan hyväksyi sittemmin Korkein oikeus ja oikeuskäytäntö kirjattiin työsopimuslain 2 §:ään vuonna 1984. Alan työehtosopimuksen 4 §:n 3 kohdan soveltamisohjeisiin määräaikaisten tekemisen rajoittamista koskeva lainsäädäntö siirrettiin vuonna 1985. Nykyään mainittu kohta on työehtosopimustekstin 3 §:n 3 kohdassa.

Työtuomioistuin on sittemmin antanut kaksi tulkintaratkaisua TT 163/89 ja TT 105/91, joissa vahvistettiin erään työntekijän, jota työnantaja piti "ekstrana", olleen tosiasiallisesti toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa.

Toisin sanoen alioikeudessa esitetty historiallinen katsaus, jossa väitetään, että "ekstrojen" oikeudellinen status olisi luotu vasta 1984, ei pidä paikkaansa. Näin soveltamisohjeisiin vuonna 1980 otettu lause ei tarkoita sitä, mitä sen alioikeudessa väitetään tarkoittavan. Sen ottaminen työehtosopimukseen ei siis tarkoita sitä, että HRHL olisi vuonna 1980 myöntänyt, että kaikki työntekijät joita työnantaja keksii kutsua "ekstroiksi" olisivat määräaikaisissa työsopimussuhteissa.

Jutussa on nähdäksemme kiistatonta, että alioikeuden kantaja Olavi Harju on ns. "vakituinen ekstra" eli tosiasiassa hän on toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa oleva osa-aikainen työntekijä. Hänen työsopimuksessaan on väljä ja epämääräinen työaikaa koskeva ehto.

4.2. "Varsinaiset eli oikeat ekstrat" Alalla on aina työskennellyt ja edelleen jonkin verran työskentelee "varsinaisia eli oikeita extroja". Nämä ovat työntekijöitä, jotka tekevät työtä keikkaluontoisesti useille eri työnantajille, kiinnittymättä pitemmäksi ajaksi mihinkään yksittäiseen työnantajaan.

Niin työnantaja kuin työntekijä "ekstra" mieltävät, että kyseessä on vain satunnainen keikkatyö.

Oikeudelliselta luonteeltaan tällaiset työsuhteet ovat yleensä määräaikaisia. Niille on ominaista muun ohessa että palkka maksetaan välittömästi työn tultua tehtyä, työntekijällä ei ole mitään velvollisuutta tulla kutsuttaessa töihin, työntekijän nimi ei esiinny työvuorolistoilla jne. Työsuhteen laatu näissä tapauksissa perustuu kuitenkin viime kädessä aina tapauksen kokonaisarvosteluun.

5 Vastaukset lausuntopyyntöön Käräjäoikeuden esittämiin kysymyksiin vastaamme edellä lausutun johdosta seuraavasti: 1. Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta koskee Olavi Harjua. Hän on oikeutettu vaatimiinsa korotettuihin palkkoihin vajailta jaksoilta. 2. Vajaaksi jäävä jakso on sellainen jakso, kun työntekijä on poissa työstä esim. sairauden, vuosiloman tai muun syyn (kuten esim. lomautuksen tai työn osa-aikaisuuden) takia. Vajaa jakso ei siis ole täysi jakso, jollainen on jakso, jossa työntekijä on työssä jokaisena työpäivänä. 3. Määräyksellä on täsmennetty informaatioluonteisesti, että myös lyhyissä määräaikaisissa työsopimuksissa ylityö lasketaan samalla tavalla kuin perussäännöksessä. 4. "Ekstroja" koskeva maininta tarkoittaa, että määräys koskee myös "varsinaisia eli oikeita ekstroja", eli lyhyissä keikkaluontoisissa määräaikaisissa työsopimussuhteissa olevia työntekijöitä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksen työaikaa koskevan 5 §:n 1 kohdan mukaan säännöllinen työaika on 112,5 tuntia kolmessa viikossa. Työaika järjestetään siten, että kunakin täytenä työssäoloviikkona on enintään viisi työpäivää. Sanotun pykälän 2 kohdan mukaan vuosiloman, sairauden tai muun syyn vuoksi vajaaksi jäävän kolmen viikon jakson säännöllinen työaika on työpäivää kohden enintään 7,5 tuntia.

Työehtosopimuksen kiinteäpalkkaisia työntekijöitä koskevassa 7 §:n 5 kohdassa on osa-aikatyöntekijän työaikaa koskevat määräykset. Työehtosopimuksen mukaan osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan sellaista henkilöä, jonka työsopimuksen mukaisten säännöllisten työtuntien määrä on enintään 90 tuntia kolmen viikon jaksoissa tai enintään keskimäärin 90 tuntia vastaavana aikana työehtosopimuksen mukaista viikkotyöaikasuunnitelman tasoittumisjaksoa sovellettaessa.

Edelleen työehtosopimuksen korotettua palkkaa koskevan 10 §:n 9 kohtaan sisältyy vajaan kolmiviikkoisjakson lisä- ja ylityötä koskeva määräys. Sen mukaan vuosiloman, sairauden tai muun syyn vuoksi vajaaksi jäävän kolmiviikkoisjakson ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan siten, että lasketaan, montako tuntia keskimääräinen työaika on työpäivien osalta kahdeksaa tuntia pitempi. Tämän tuntimäärän kahdelta ensimmäiseltä keskimääräiseltä ylityötunnilta maksetaan 50 prosentilla korotettu ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Sanottuun määräykseen liittyvä lisä- ja ylityötä koskeva laskentaesimerkki koskee täyttä työaikaa eli 112,5 tuntia kolmessa viikossa työskentelevää työntekijää. Esimerkin jälkeisessä kappaleessa todetaan, että työsuhteen lyhyyden vuoksi vajaaksi jääneen kolmiviikkoisjakson (myös ns. ekstrojen osalta) ylityökorvaukseen oikeuttava aika todetaan samoin.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan osapuolten välisen työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin on ennen 1970-luvun puoliväliä otettu ensimmäisen kerran voimassa olevan työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohtaa vastaava määräys. Määräys on sittemmin siirretty työehtosopimuksen määräykseksi. Sanottuun pykälään liittyvän esimerkin jälkeistä kappaletta vastaava määräys on otettu soveltamisohjeeseen vuonna 1980.

Työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan määräyksestä ja siihen liittyvän esimerkin toisesta kappaleesta osapuolet ovat kuulustuttaneet työtuomioistuimessa todistajina työntekijäliiton aikaisempaa puheenjohtajaa sekä työnantajaliiton palveluksessa aikaisemmin ollutta Palvelutyönantajat ry:n alueasiamiestä ja Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton nykyistä aluevastaavaa.

Edellä mainitun puheenjohtajan kertoman mukaan työehtosopimuspuolten tarkoituksena ei ollut puheena olevasta määräyksestä sovittaessa ollut heikentää tuolloin voimassa olleen työaikalain määräyksiä. Kysymys siitä, milloin ylityökorvaus tuli suoritettavaksi, oli alalla aina perimmältään ollut työaikalain asianomaisen määräyksen varassa. Puheenjohtajan mukaan joissakin tilanteissa oli syntynyt ongelmia siitä, miten puheenaolevia määräyksiä sovelletaan ekstratyöntekijöihin. Työntekijäliiton tavoitteena olikin ollut saada työehtosopimukseen lisäinformaatiota. Tämän vuoksi soveltamisohjeeseen oli otettu myös ekstroja koskeva kappale, jolla oli selvennetty ekstrojen oikeutta ylityökorvauksiin.

Alueasiamiehen mukaan Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitossa oli 1970-luvun puolivälissä lähdetty siitä, että vajaan kolmiviikkoisjakson lisä- ja ylityötä koskevalla määräyksellä tarkoitetaan kokoaikatyötä tekeviä työntekijöitä. Määräyksen vajaalla kolmiviikkoisjaksolla tarkoitettiin sellaista jaksoa, joka keskeytyi vuosiloman, sairauden tai työsuhteen päättymisen johdosta. Sen sijaan osa-aikaisiin työsuhteisiin vajaata jaksoa koskevat määräykset eivät soveltuneet. Jos esimerkiksi osa-aikatyöntekijän työajaksi koko kolmiviikkoisjaksolle on sovittu 60 tuntia, jotka tehdään jakson alkupäässä, työntekijän kolmiviikkoisjakson ei katsota jäävän työehtosopimuksen 10 § 9 kohdan mielessä vajaaksi, koska kolmiviikkoisjakso jatkuu alunperin määrätyn kolmiviikkoisjakson päättymiseen saakka.

Ekstratyöntekijät olivat alueasiamiehen mukaan 1970-luvun puolivälissä työskennelleet lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa. Ekstramaininnalla 10 §:n 9 kohtaan liittyvän esimerkin toisessa kappaleessa oli tarkoitettu tilannetta, jossa ekstratyöntekijä tuli tekemään esimerkiksi vain yhden ylipitkän vuoron eli hänen työsuhteensa kesti vain tuon vuoron ajan. Tällöin kolmiviikkoisjakson katsottiin jäävän vajaaksi ja korvaukset laskettiin määräyksen edellyttämällä tavalla. Myöhemmin 1980-luvun loppupuolelta alkaen ekstratyöntekijöitä oli alkanut olla myös toistaiseksi voimassa olevissa osa-aikatyösuhteissa.

Todistajana kuullun Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton aluevastaavan, joka on toiminut työnantajaliiton koulutustehtävissä 1980-luvulta alkaen, kertoman mukaan määräystä on tulkittu siten, että mikäli osa-aikaisen työntekijän työsopimuksessa on esimerkiksi sovittu 90 tunnin työajasta kolmiviikkoisjaksossa, työ voidaan teettää 10 tunnin työpäivinä kolmena päivänä kunakin jaksoon sisältyvänä viikkona, eikä kolmiviikkoisjakson katsota työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan mielessä jäävän vajaaksi tai keskeytyvän, jos työsuhde edelleen jatkuu. Jos työntekijän työaika tasoittuu kolmiviikkoisjakson aikana 112,5 tuntiin, ylityökorvauksia ei tule maksettavaksi. Edellä mainittuun työehtosopimusmääräykseen liittyvän esimerkin jälkeisen kappaleen ekstroja koskevalla maininnalla on tarkoitettu vain lyhyitä määräaikaisia työsuhteita.

Työtuomioistuimelle kysymyksessä olevan määräyksen soveltamiskäytännöstä esitetty selvitys viittaa siihen, että määräystä on pääasiallisesti sovellettu työnantajapuolen esittämällä tavalla.

Ekstratyöntekjät ovat kysymyksessä olevan 10 §:n 9 kohdan määräyksen syntyaikaan yleisesti työskennelleet lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa. Työehtosopimuksen soveltamisohjeeseen on 1980 otettu ekstratyöntekijöitä koskeva määräys työsuhteen lyhyyden vuoksi vajaaksi jääneen kolmiviikkoisjakson ylityökorvauksista. Vasta myöhemmin määräaikaisissa työsuhteissa työskennelleitä ekstratyöntekijöitä on heidän työolojensa vuoksi ryhdytty pitämään toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevina osaaikatyöntekijöinä. Sopimusmääräyksen syntyhistoria ja sen pitkäaikainen tulkintakäytäntö huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä osapuolten sopimusmääräystä tai mainittua soveltamisohjetta sopiessaan tarkoittaneen, että periodityössä työskentelevän osa-aikaisen työntekijän kolmiviikkoisjakso työsuhteen jatkuessa jää pykälän tarkoittamalla tavalla vajaaksi työsopimuksessa olevan osa-aikaisuutta koskevan työehdon vuoksi.

Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin lausuntonaan katsoo, että työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan määräyksellä ei ole tarkoitettu toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevia osa-aikaisia ekstratyöntekijöitä tilanteissa, joissa kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika jää vajaaksi osa-aikaisen työntekijän työsopimuksen mukaisen työajan vuoksi. Sanottuun määräykseen liittyvän esimerkin jälkeisessä kappaleessa ekstroja koskevalla maininnalla osapuolten lausumista ilmenevän yhdensuuntaisen näkemyksen mukaan tarkoitetaan lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleviä ekstratyöntekijöitä. Työtuomioistuimella ei ole perustetta poiketa tästä osapuolten kannasta. Kysymys siitä, koskeeko työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohta Harjua jää riippumaan siitä, onko kolmiviikkoisjakso hänen kohdallaan jäänyt vajaaksi hänen työsopimuksensa mukaisen työajan vuoksi.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kallio, Uoti, Varis, Pystynen ja Heikkerö jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Lausunto on yksimielinen.