Labor court allows travel expense claims for sales staff where company travel rules failed to match collective agreement standards.

Työehtosopimuksen osapuolet olivat pöytäkirjamääräyksellä sopineet, ettei työehtosopimuksen matkakorvausta koskevaa määräystä sovelleta matkustavaan työhön palkattuun toimihenkilöön. Kun myyntimiesten työ oli edellyttänyt matkustamista, eivät heidän matkakorvauksensa tulleet korvattaviksi työehtosopimuksen matkakorvausmääräyksen nojalla. (Ään.)

Kantaja Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH ry Vastaaja Autoalan Keskusliitto ry Kuultava Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 10.10.1995 allekirjoitetussa auto ja konekaupan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

YLEISET TYÖEHDOT

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

13 § Matkakorvaus

1. Työntekijälle, joka joutuu työnantajan määräyksestä matkustamaan toiselle paikkakunnalle, suoritetaan matkakorvausta, majoittumiskorvausta ja päivärahaa seuraavasti:

1.1 Kaikki tarpeelliset matkakustannukset korvaa työnantaja.

Tarpeellisia matkakustannuksia ovat matkaliput, matkatavaroista aiheutuvat kustannukset, paikkaliput ja vastaavat.

1.2 Jos työntekijä joutuu työnantajan määräämän matkan johdosta yöpymään eikä hänelle järjestetä ilmaista majoitusta, suoritetaan hänelle majoittumiskustannusten korvausta tositteen mukaisesti kuitenkin enintään työnantajan ja työntekijän kesken sovittuun enimmäismäärään saakka.

1.3 Jos työtehtävien edellyttämä matka kestää 10 24 tuntia eikä työntekijälle ole järjestetty ilmaista ruokailua, maksetaan hänelle kokopäiväraha. Jos tässä pykälässä tarkoitettu työ siihen liittyvine matkoineen kestää 6 - 10 tuntia täyden matkavuorokauden jälkeen, maksetaan puolipäiväraha. Jos tässä pykälässä tarkoitettu työ siihen liittyvine matkoineen kestää 6 - 10 tuntia eikä työntekijälle ole järjestetty ilmaista ruokailua ja matkasta aiheutuu poikkeuksellisia ruokailukustannuksia, maksetaan ruokaraha.

1.4 Jos oman auton käytöstä ei ole muuta sovittu, maksetaan tästä kilometrikorvaus. Milloin matkalla joudutaan työnantajan määräyksestä kuljettamaan muita henkilöitä, maksetaan korvaus korotettuna.

1.5 Edellä mainitut korvaukset maksetaan kulloinkin verohallituksen hyväksymien verovapaiden määrien mukaisina.

1.6 Työnantajan määräyksestä ulkomaille suuntautuvasta matkasta maksetaan korvaus matkakustannuksista ja majoituksista sekä päivärahaa siten kun työnantajan ja työntekijän välillä on tämän pykälän periaatteita noudattaen erikseen sovittu.

1.7 Jos yrityksessä on oma matkustussääntö ei tämän pykälän määräyksiä sovelleta edellyttäen, että matkustussäännön määräykset ovat kokonaisuutena ottaen samantasoiset kuin tämän pykälän mukaiset edut.

Pöytäkirjamerkintä 1: Tämän pykälän yrityskohtaisessa soveltamisessa tulee yhteistyössä luottamusmiehen kanssa pyrkiä laatimaan matkustussääntö, jossa ei ilman erityistä syytä tulisi poiketa tämän pykälän keskimääräisestä tasosta. Jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyy työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen, ei tämän pykälän määräyksiä sovelleta.

Soveltamisohje 1: Jos myyjän myyntipiiri on poikkeuksellisen laaja tai muutoin aiheuttaa vastaavia poikkeuksellisia matkakustannuksia, voidaan hänelle sopia maksettavaksi matkakustannusten korvausta tämän pykälän periaatteet huomioon ottaen.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH on vaatinut työtuomioistuinta ensisijaisesti vahvistamaan, että Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n käyttöön ottama matkustusohjesääntö ei ole auto- ja konekaupan työehtosopimuksen 13 §:n 1.7. kohdan tarkoittama matkustussääntö ja että työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvien myyntimiesten Risto Maaniitun, Paavo Blombergin, Trygve Isakssonin, Erkki Kuisminin, Esko Myllylän, Simo Niemeläisen, Ossi Seppälän ja Aaro Ylilaurin matkakustannukset on sen vuoksi korvattava työehtosopimuksen 13 §:n määräysten edellyttämällä tavalla.

Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH on toissijaisesti vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n matkustusohjesäännön määräykset eivät kokonaisuutena ole samantasoiset kuin työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n mukaiset edut ja että työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvien Maaniitun, Blombergin, Isakssonin, Kuisminin, Myllylän, Niemeläisen, Seppälän ja Ylilaurin matkakustannukset on sen vuoksi korvattava työehtosopimuksen 13 §:n määräysten mukaisesti.

Lisäksi Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH on vaatinut Autoalan Keskusliiton ja Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Vaatimusten perusteet

Ensisijainen kannevaatimus Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab ei ollut 10.10.1995 solmitun työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n edellyttämällä tavalla yhteistyössä luottamusmiehen kanssa laatinut matkustussääntöä, vaan se oli ottanut matkustusohjesäännön yksipuolisesti käyttöön. Matkustusohjesääntö ei siten ollut työehtosopimuksen mukainen ja työnantaja oli velvollinen suorittamaan kustannukset työehtosopimuksen mukaisesti.

Toissijainen kannevaatimus Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:ssä käytössä oleva matkustusohjesäännön matkakorvaukset eivät tasoltaan vastanneet työehtosopimuksen matkakorvauksia. Tämän vuoksi matkakustannusten korvaamisessa oli sovellettava työehtosopimuksen 13 §:n määräyksiä.

Kanteen perustelut

1. Taustaa Hankkija Maatalous Oy:n palveluksessa oli vuonna 1991 ollut Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH:n jäsenyyteen kuuluvat edellä mainitut kahdeksan myyntimiestä. He olivat tehneet myyntityötä ja käyttäneet myyntimatkoilla omaa autoa. Työnantaja oli maksanut heille korvausta oman auton käytöstä työehtosopimuksen 13 §:n edellyttämällä tavalla eli verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteita ja määriä koskevan verohallituksen päätöksen mukaisesti.

Hankkija Maatalous Oy:n harjoittama maatalouskone- ja laitekauppa oli työsopimuslain tarkoittamalla tavalla liikkeenluovutuksella 1.7.1991 siirtynyt Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:lle. Edellä tarkoitetut työntekijät olivat siirtyneet vanhoina työntekijöinä yhtiön palvelukseen.

2. Ensisijainen kannevaatimus Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab, joka liikkeenluovutuksen saajana oli sidottu Hankkija Maatalous Oy:n käytäntöön matkakustannusten korvauksissa, oli syyskuussa 1991 yksipuolisella päätöksellä ryhtynyt soveltamaan edellä mainittujen myyntimiesten työsuhteissa omaa matkustusohjesääntöään. Matkustusohjesäännön käyttöönottamisesta ei ollut sovittu työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla luottamusmiehen kanssa. Siitä ei myöskään ollut sovittu erikseen työntekijöiden kanssa osana työsopimusta.

Kun Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n matkustussääntöä ei ollut laadittu luottamusmiehen kanssa, sitä ei voitu pitää työehtosopimuksen tarkoittamana matkustussääntönä eikä sillä voitu pätevästi syrjäyttää työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevia määräyksiä.

3. Toissijainen kannevaatimus Yhtiön matkustusohjesäännön mukaan korvaukset oman auton käytöstä oli porrastettu siten, että esimerkiksi 1.1.1996 lähtien korvaus 5 000 kilometriin asti oli 184 penniä kilometriltä, 5 001 - 15 000 kilometriin korvaus oli 170 penniä kilometriltä, 15 001 - 45 000 kilometriin korvaus oli 162 penniä kilometriltä ja 45 000 ajetun kilometrin jälkeen korvaus oli 90 penniä kilometriltä.

Työehtosopimuksen 13 §:n edellyttämä, verohallituksen päätöksen mukainen korvaus oman auton käytöstä oli vuonna 1996 ollut 184 penniä kaikilta kilometreiltä.

Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n myyntimiehet joutuivat työnantajan määräyksestä ajamaan työajoja noin 40 000 - 70 000 kilometriä vuodessa. Näin ollen matkustusohjesäännön soveltaminen aiheutti myyntimiehille noin 20 000 markan häviön verrattuna työehtosopimuksen mukaisiin korvauksiin.

Työehtosopimuksen 13 §:n mukaan työntekijä on oikeutettu päivärahaan, mikäli matka suuntautuu toiselle paikkakunnalle ja kestää vähintään 10 tuntia. Puheena olevassa matkustusohjesäännössä kokopäivärahan maksaminen on rajoitettu matkoihin, jotka ulottuvat vähintään 55 kilometrin päähän työntekopaikasta tai työntekijän asunnosta. Näin ollen matkustusohjesäännön kokopäivärahaa koskevat määräykset ovat tasoltaan alhaisemmat kuin työehtosopimuksen.

Matkustusohjesäännön kilometrikorvausten tarkistukset yhtiössä suoritettiin 31.5., kun ne verohallituksen mukaan määräytyivät kalenterivuosittain.

Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n myyjät eivät saa matkakustannusten korvauksina mitään sellaisia etuja, joiden perusteella yhtiön matkustusohjesäännön voitaisiin katsoa kokonaisuutena yltävän työehtosopimuksen edellyttämälle korvaustasolle.

Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH oli tuloksetta pyrkinyt neuvottelemaan asiasta työnantajan kanssa. Toimihenkilöliitto ja Autoalan Työnantajaliitto ovat neuvotelleet asiasta 10.12.1996, mutta ne olivat jääneet asiasta erimielisiksi.

VASTAUS

Vaatimukset

Autoalan Keskusliitto, jonka puolesta lausuttuun Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab on osaltaan yhtynyt, on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Autoalan Keskusliitto ja Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab ovat vaatineet Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH:n velvoittamista korvaamaan Autoalan Keskusliiton ja Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Vaatimusten kiistämisen perusteet

1. Ensisijainen kannevaatimus Kanteessa tarkoitetut yhtiössä työskentelevät toimihenkilöliiton jäsenet eivät työehtosopimuksen matkakorvausta koskevan 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n nojalla kuuluneet lainkaan 13 §:n soveltamisalan piiriin. Mainitun pöytäkirjamerkinnän mukaan jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyi työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen, ei tämän pykälän säännöksiä sovelleta. Koska yhtiön palveluksessa olevien myyjien suorittama matkustaminen oli olennainen osa myyjän tekemää työtä toisin sanoen työ edellytti matkustamista, työntekijöihin ei mainitun määräyksen nojalla sovellettu lainkaan työehtosopimuksen matkakorvauspykälän määräyksiä.

Yhtiön myyjiä koskevien matkakorvausriitojen koskiessa edellä mainitun vuoksi yksittäisiä työsuhteita, ei työtuomioistuin voinut työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan ratkaista paikallisia työsopimuksia koskevia riitoja. Kun työnantaja ja myyjät olivat sopineet kilometrikorvausten porrastetusta maksamisesta tai ainakin siitä oli syntynyt sopimuksen mukainen käytäntö, ei työtuomioistuin tälläkään perusteella voinut ratkaista paikallisia työsopimuksia koskevia riitoja.

Vaikka katsottaisiin, että yhtiön matkustustyöhön palkatut myyjät kuuluivat työehtosopimuksen matkakorvauspykälän soveltamisalan piiriin tai että työnantaja ja työntekijä eivät voineet vapaasti sopia oman auton käytöstä maksettavasta korvauksesta ja ettei sellaisesta ollut yhtiössä sovittu, työnantaja oli yhtiössä käytössä olevan matkustusohjesäännön osalta joka tapauksessa menetellyt työehtosopimuksen määräysten mukaisesti. Määräysten rikkomisesta ei voinut seurata matkustussäännön pätemättömyyttä.

2. Toissijainen kannevaatimus Yhtiössä käytössä oleva matkustussääntö oli tasoltaan riittävä täyttämään työehtosopimuksen matkustussäännön määräykset.

Työehtosopimuksen 13 §:n 1.7. kohdassa ei ollut määritelty yksityiskohtaisesti niitä perusteita, miten yrityksessä käytössä olevaa matkustussääntöä ja työehtosopimuksen matkakorvaussääntöä tasoltaan tuli verrata toisiinsa. Määräys ei sanamuotonsa mukaan tarkoittanut, että jokaista määräystä tuli itsenäisesti verrata toisiinsa, vaan määräyksessä edellytettiin kokonaisuutena tapahtuvaa tarkastelua.

Yhtiössä oman auton käytöstä maksettava kilometrikorvaus oli porrastettu vastaamaan myyjälle auton käytöstä aiheutuvia todellisia kuluja. Yhtiön matkustussääntö muun muassa päivärahakorvausten osalta takasi työntekijöille osittain paremmat edut kuin työehtosopimuksen matkakorvausmääräyksessä oli sovittu. Näin ollen pelkästään kilometrikorvausten perusteella ei voitu katsoa, että myyjät kärsisivät menetyksiä.

Työehtosopimus mahdollisti matkustussäännössä myös erityisistä syistä matkakorvausmääräyksen tasosta poikkeamisen. Vaikka matkustusohjesääntö myös kokonaisuutena tasoltaan vastasi työehtosopimuksen matkakorvauspykälän tasoa, niin yhtiöllä oli myös erityinen peruste työehtosopimuksen matkakorvauspykälän tasosta poikkeamiselle.

Vastauksen perustelut

1. Työehtosopimusmääräysten taustaa Asianosaisliitot olivat vuodesta 1973 lähtien solmineet auto- ja konekaupan toimihenkilöitä koskevia työehtosopimuksia. Työehtosopimusta sovellettiin muun muassa autojen, maansiirtokoneiden, traktorien tai traktoriin verrattavien maatalouskoneiden kauppaan liittyvään vuokraukseen, rahoitukseen sekä näihin kuuluvien varaosien myyntiin ja sen yhteydessä tapahtuvaan sopimusalaan liittyvien tarvikkeiden myyntiin sekä edellä mainittujen artikkeleiden varastointityöhön.

Työehtosopimuksissa oli heti ensimmäisistä sopimuksista lähtien ollut matkakorvausten suorittamista koskeva määräys. Vuosina 1973 - 1974 voimassa olleen työehtosopimuksen matkakorvausmääräys oli työehtosopimuksen 10 §:ssä. Sen mukaan oman auton käyttämisestä matkalla maksettiin korvausta 32 penniä ajokilometriltä.

Vuosina 1974 - 1976 voimassa olleen työehtosopimuksen 12 §:n matkakorvausmääräyksessä korotettiin oman auton käyttöä koskeva korvaus 37 penniin edellyttäen, ettei muuta ollut sovittu. Työehtosopimuksen uudella pöytäkirjamerkintä 2:lla rajoitettiin pykälän määräyksen soveltamista niihin myyjiin, joiden provision tai palkkio-osuuden määrä ylitti 40 prosenttia.

Vuosina 1976 - 1977 voimassa olleen työehtosopimuksen matkakorvausta koskevassa 14 §:ssä kilometrikorvaus nostettiin 56 penniin edellyttäen, ettei muuta ollut sovittu.

Vuosina 1977 - 1979 voimassa olleessa työehtosopimuksessa oman auton kilometrikorvaus oli nostettu 61 penniin edellyttäen, ettei muuta ollut sovittu. Tässä yhteydessä matkakorvauspykälän soveltaminen oli muuttunut myös oleellisesti aikaisemmin voimassa olleesta sopimuksesta uudella pöytäkirjamerkintä 1:llä. Matkakorvauspykälään oli tullut myös uusi soveltamisohje.

Vuosien 1979 - 1980 työehtosopimuksessa oman auton käyttöä koskeva korvaus oli nostettu 72 penniin edellyttäen, ettei muuta ollut sovittu. Samassa yhteydessä pykälän 7. kohdaksi oli tullut nykyisin voimassa oleva määräys matkustussäännöstä.

Vuosien 1980 - 1981 matkakorvausmääräys oli muuten saman sisältöinen paitsi, että siitä oli poistettu soveltamista koskenut rajoitus yli 40 pennin palkkio-osuudesta kokonaisansiossa koskevasta työntekijästä.

Vuosien 1980 - 1981 sopimuksesta alkaen työehtosopimuksen matkakorvausmääräys oli ollut saman sisältöinen oman auton käytöstä maksettavaa kilometrikorvauksen muuttumista lukuun ottamatta, joka vasta 8.11.1993 voimaan tulleella työehtosopimuksella oli sidottu verohallituksen antamaan oman käytöstä työmatkoihin maksettavan verovapaan korvauksen enimmäismäärään. Muilta osin työehtosopimuksen oman auton käytöstä suoritettava matkakorvaus sekä siihen liittyvä sopimismahdollisuus sekä matkustussääntöä koskevat määräykset olivat säilyneet ennallaan.

Voimassa olevan työehtosopimuksen 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n mukaan matkakorvauspykälän määräyksiä ei sovellettu silloin kun matka tapahtui työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyi työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen. Työehtosopimusmääräyksen sisältö oli ollut, että koska matkustaminen oli olennainen osa myyjän työtehtävää, oli järkevää ja tarpeellista, että paikallisesti järjestettiin ne periaatteet, joilla myyjille korvattiin oman auton käytöstä työmatkalla syntyvät kustannukset. Tämän vuoksi työehtosopimuksen matkakorvauspykälän määräyksiä ei ollut tarkoitettu soveltaa niihin työntekijöihin, jotka oli palkattu matkustavaan työhön.

Yhtiön palveluksessa olevat karjataloustuotteiden myyjät olivat tyypillinen työehtosopimusmääräyksen tarkoittama myyjäryhmä, jonka tekemät matkat liittyivät työtehtävien suorittamiseen toisin sanoen työtehtävien suorittaminen eli myyminen edellytti myyjien matkustamista. Myyjien ollessa palkatut yhtiön palvelukseen matkatyöhön, ei heihin tullut työehtosopimuksen 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n nojalla soveltaa matkakorvauspykälän määräyksiä.

Mikäli yhtiön matkustustyöhön palkatut myyjät eivät olleet mainitussa pöytäkirjamerkinnässä tarkoitettuja työntekijöitä, vaan heihin tuli soveltaa työehtosopimuksen 13 §:n matkakorvausmääräyksiä, niin kuin yhtiössä oli oman auton käyttämisestä suoritettavien kilometrikorvausten porrastamisesta sovittu tai ainakin siitä oli vuosien aikana syntynyt sopimuksenvarainen käytäntö, ei työtuomioistuin tälläkään perusteella voinut ratkaista paikallisia työsopimuksia koskevia riitoja.

Työehtosopimuksen 13 §:n 1.4. kohdan ja soveltamisohje 1:n mukaisesti työnantaja ja työntekijä voivat työehtosopimuksen muista määräyksistä huolimatta vapaasti sopia oman auton käyttämisestä suoritettavasta matkakorvauksesta. Kun myyjät vuonna 1991 olivat tulleet yhtiön palvelukseen, oli sovittu siinä yhteydessä kaikkien myyjien kanssa uudet työsopimukset. Työsopimusten osana noudatettavassa tulospalkkiojärjestelmässä myyjän ansioihin vaikutti suoraan myynnistä aiheutuvina kuluina myyjille porrastetusti maksettavat kilometrikorvaukset. Tulospalkkausjärjestelmän hyväksyessään myyjät olivat samalla itse hyväksyneet yhtiössä noudatettavan kilometrikorvausten porrastamisen. Kun myyjille oli mainitulla tavalla suoritettu palkka- ja kulukorvauksia jo vuonna 1991, oli kilometrikorvausten porrastamisesta myös syntynyt sopimuksenmukainen käytäntö.

Yhtiössä oli noudatettu matkustussäännön laatimisessa työehtosopimuksen määräyksiä. Yhtiössä oli ollut käytössä koko yritystä koskeva matkustussääntö jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Matkustussäännössä oli sen käyttöönotosta lähtien ollut valtion virkamiesten matkustussäännön tapainen oman auton käyttämistä koskeva kulukorvausten porrastus. Matkustussäännön soveltamispiirissä olivat olleet sen käyttöönotosta lähtien kaikki yhtiön henkilöstöryhmät, niin nyt kyseessä olevat yhtiön palvelukseen vasta vuonna 1991 tulleet karjataloustuotteiden myyjät kuin muut henkilöstöryhmät eli matka-asentajat, huoltomiehet, aluejohto ja keskushallinnossa työskentelevät henkilöt. Matkustussäännön soveltamispiirissä oli vuonna 1996 ollut noin 160 yhtiön työntekijää.

Matkustussäännössä oli oman auton käytöstä suoritettava korvaus porrastettu ja se oli vuosittain vaihdellut verohallituksen antaman verovapaista matkakustannusten korvauksesta ja määristä antaman enimmäismäärää koskevan päätöksen mukaisesti. Kun verovapaan kilomertrikorvauksen enimmäismäärä oli muuttunut, matkustussäännön mukainen porrastettu kulukorvaus oli vastaavasti muuttunut. Näin oli tapahtunut myös vuoden 1996 noudatettujen korvausten kohdalla.

3. Toissijainen kannevaatimus Yhtiön matkustussäännön määräykset olivat työehtosopimuksen mukaisesti olleet myös kokonaisuutena "riittävän samantasoiset" siten kuin työehtosopimuksen 13 §:ssä oli edellytetty. Työehtosopimus ei edellyttänyt, että jokaista matkustussäännön itsenäistä määräystä tulisi verrata vastaavaan työehtosopimuksen määräykseen, vaan riittävää oli summaarinen kokonaistaso. Pöytäkirjamerkintä 1:n mukaan matkakorvausmääräyksen tasosta voitiin lisäksi erityisistä syistä poiketa.

Kokonaistarkastelussa tuli siten huomioida matkustussäännön muutkin kuin kilometrikorvaussäännöt kuten se, että yhtiön matkustussäännön perusteella maksettiin työntekijälle osapäiväraha automaattisesti jo yli kuuden tunnin pituisesta työmatkasta, vaikka työehtosopimus määräsi työntekijälle maksettavaksi 6-10 tunnin työmatkasta tasoltaan pienemmän niin kutsutun ruokarahan ja ainoastaan edellytyksillä, ettei työntekijälle ollut järjestetty ilmaista ruokailua ja matkasta aiheutui poikkeuksellisia ruokailukustannuksia. Matkustavaan työhön palkatulle työntekijälle ei voinut syntyä matkatyössä poikkeuksellisia ruokailukustannuksia. Työehtosopimuksen mukaan osapäiväraha puolestaan maksettiin vain täyden matkavuorokauden jälkeiseltä 6-10 tunnin pituiselta matkavuorokaudelta.

Matkustussääntö oikeutti työntekijän myös saamaan yrityksen järjestämästä koulutuksesta erillisen koulutuskorvauksen ilman, että työehtosopimus tunsi tällaisen korvauksen maksamista. Samoin tapahtui myös korvaukselle yksityismajoituksen järjestämisestä työmatkalla. Myöskään työehtosopimus ei tuntenut matkustussäännöissä olevaa mahdollisuutta saada niin sanottua pitkäaikaispäivärahaa pitkistä työmatkoista.

Myöskään vuoden 1996 osalta matkustusohjesääntöön tullut rajoitus yli 55 kilometrin etäisyydestä ei ollut aiheuttanut konkreettista muutosta kokopäivärahan maksamiselle, koska myyjien osalta kokopäivärahan maksaminen olisi ollut harvinaista jo myyntialueiden suppeuden, Suomi oli jaettu 35 myyntipiiriin, vuoksi. Matkustavaan työhön palkatulle ei pääsääntöisesti voinut syntyä poikkeuksellisia ruokailukustannuksia. Kokopäivärahan maksamisessa 55 kilometrin -sääntö olikin laadittu selventämään lähinnä yhtiön keskushallinnossa työskenteleville työntekijöille maksettavan päivärahan maksuperusteita siten, että työmatkan suuntautuessa Helsingin Herttoniemestä muualle pääkaupunkiseudulle esimerkiksi Espooseen tai Vantaalle ei niin sanotusta lähiliikkumisesta suoritettu päivärahaa.

Ei ollut mahdollista katsoa yhtiössä käytössä olevan matkustussäännön olevan työehtosopimuksen vastaisen vain sillä perusteella, että matkustussäännössä oli oman auton käytöstä suoritettava kilometrikorvaus porrastettu ja kokopäivärahan maksamiselle oli 55 kilometrin rajoitus. Vaikka yhtiössä noudatettava matkustussääntö kokonaisuudessaan vastasi työehtosopimuksen matkakorvauspykälän tasoa, niin työehtosopimuksen 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1 myös oikeutti yrityksen erityisestä syystä poikkeamaan matkustussäännössä matkakorvauspykälän keskimääräisestä tasosta.

Jos oletettiin, että myyjä ajoi vuonna 1996 45 000 kilometriä työajoja ja auto kulutti polttonestettä 10 litraa 100 kilometrillä polttonesteen hinnan ollessa 5,50 markkaa litralta, niin myyjä maksoi polttonesteestä 24 750 markkaa vuodessa. Mikäli myyjälle olisi suoritettu kanteessa edellytetyllä tavalla vuoden 1996 osalta kiinteän kulukorvaustason mukaisesti kilometriltä 184 penniä, myyjälle olisi korvattu 82 800 markkaa polttonestekustannusten ollessa vastaavalta ajalta 24 750 markkaa. Ero oli 58 050 markkaa. Ero oli luonnollisesti sitä suurempi, mitä enemmän työntekijä ajoi autolla. Jos työntekijä ajoi 70 000 kilometriä vuodessa, polttonesteisiin kului 38 500 markkaa ja kilometrikorvaus kiinteällä korvauksella oli 188 800 markkaa. Erotus oli 90 300 markkaa.

Henkilöauton kustannuksista ja ajokilometrikorvausten kattamisesta oli tehty selvitys. Selvitys oli tehty koskemaan vuotta 1997, jolloin verohallituksen antaman päätöksen mukaan verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä oli 188 penniä. Laskentakohteena oli auto, jolla ajettiin 60 000 kilometriä vuodessa ja jonka hankintahinta oli uutena 200 000 markkaa sekä pitoaika neljä vuotta. Jos työajojen osuus olisi esimerkiksi viisikuudesosaa ja työntekijälle maksettiin porrastamaton kilometrikorvaus 188 penniä sekä auton rahoituskustannus (vieraan pääoman korko) oli 8 prosenttia, niin muuttuvien kustannusten jälkeen katettavien kiinteiden kustannusten raja-arvo oli 41 900 kilometriä. Toisin sanoen tällöin kaikki auton kustannukset olivat 41 900 kilometrin kiinteällä 188 pennin kilometrikorvauksella tulleet katetuiksi ja tämän jälkeen ajoneuvolla ajetut kilometrit olivat ilmaisia 60 000 kilometriin saakka.

Mainituissa kilometrimäärissä porrastamaton kilometrikorvaus johti ylikompensaatioon, mikä ei voinut olla kulukorvauksen tarkoitus. Kilometrikorvausten porrastamisella oli lisäksi löydettävissä lisäperustelu myös verohallituksen vuosittain antamasta luontaisetujen verotusta koskevista laskentaperusteista. Verohallituksen päätöksen mukaan jos luontoisetuautolla ajettujen työajojen määrä kalenterivuoden aikana oli yli 30 000 kilometriä edun perusarvo oli 80 prosenttia kulloisestakin autoedun perusarvosta. Verotusarvojen perustuessa nykyisin täyden luontoisedun verottamiseen oli verottajakin katsonut, että ajettaessa jo yli 30 000 kilometriä vuodessa työntekijälle ei enää vastaavassa määrin syntynyt verotettavaa tuloa, koska pääomakustannukset kilometriä kohti halpenivat edellä mainitun määrän ylittäviltä kilometreiltä.

Esimerkit muun muassa vuoden 1995 osalta osoittivat myyjille matkustussäännön nojalla suoritettujen porrastettujen kilometrikorvausten ja päivärahojen määrät. Jo ajetut kilometrimäärät osoittivat, että myyjille syntyisi huomattavaa ylikompensaatiota kiinteän kilometrikorvauksen maksamisen kautta, minkä lisäksi verovapaat päivärahat muodostivat huomattavan ansiolisän. Kun huomioitiin myyjille matkustussäännön perusteella maksetut päivärahat, myyjät olivat saaneet enemmän kuin mitä kiinteä kilometrikorvaus tuottaisi. Tämä merkitsi sitä, että mikäli matkustussääntö todettaisiin kanteessa esitetyllä tavalla pätemättömäksi, työnantajan tulisi periä liikaa maksetut kulukorvaukset työntekijöiltä takaisin.

Myyjien ajamien kilometrien suureen määrään viitaten yhtiöllä oli myös olemassa erityiset perusteet poiketa ylikompensaation välttämiseksi matkakorvauspykälän tasosta, minkä vuoksi kanne tälläkin perusteella tulisi hylätä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Erimielisyyden taustaa ja erimielisyyskysymys

Kanteessa tarkoitetut myyntimiehet olivat työskennelleet Hankkija Maatalous Oy:n palveluksessa karjatalouskoneiden myyntityössä vuoteen 1991 saakka, jolloin he työsopimuslain tarkoittaman liikkeenluovutuksen yhteydessä olivat siirtyneet vanhoina työntekijöinä Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n palvelukseen. He ovat käyttäneet työssä omia autojaan. Hankkijan Maatalous Oy oli maksanut korvaukset oman auton käytöstä työajoissa työehtosopimuksen perusteella verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten perusteita ja määriä koskevan verohallituksen päätöksen mukaisina. Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab on puolestaan maksanut matkakustannusten korvaukset oman matkustusohjesääntönsä perusteita noudattaen. Eräät matkustusohjesäännön mukaiset korvaukset ovat muodostuneet osittain verohallituksen päätöksen mukaisia verovapaita korvauksia alemmiksi.

Osapuolten välille on syntynyt erimielisyys siitä, mihin myyntimiesten oikeus matkakorvauksiin perustuu. Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto on katsonut, että myyntimiehillä on oikeus saada matkakorvaukset auto- ja konekaupan työehtosopimuksen 13 §:n mukaisesti kulloinkin verohallituksen hyväksymien verovapaiden määrien mukaisina. Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab on puolestaan katsonut, ettei työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevia määräyksiä sovelleta kanteessa tarkoitettuihin myyntimiehiin, vaan heidän matkakustannustensa korvaamisesta on tullut sopia ja on sovittu työsopimuksilla. Lisäksi yhtiö on katsonut, että sen matkustusohjesääntö joka tapauksessa täyttää sanotun työehtosopimuksen 13 §:n vaatimukset.

Matkakorvausta koskevat työehtosopimusmääräykset

Osapuolten välillä voimassa olevan auto- ja konekaupan työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n 1. kohdan mukaan työntekijälle, joka joutuu työnantajan määräyksestä matkustamaan toiselle paikkakunnalle, suoritetaan matkakorvausta, majoittumiskorvausta ja päivärahaa. Pykälän 1.1.-1.6. kohtiin sisältyy tarkemmat määräykset suoritettavista korvauksista ja päivärahoista.

Kysymyksessä olevan matkakorvauspykälän 1.7. kohdan mukaan jos yrityksessä on oma matkustussääntö, ei pykälän määräyksiä sovelleta edellyttäen, että matkustussäännön määräykset ovat kokonaisuutena ottaen samantasoiset kuin pykälän mukaiset edut. Pykälään liittyvän pöytäkirjamerkinnän mukaan pykälän yrityskohtaisessa soveltamisessa tulee yhteistyössä luottamusmiehen kanssa pyrkiä laatimaan matkustussääntö, jossa ei ilman erityistä syytä tulisi poiketa tämän pykälän keskimääräisestä tasosta.

Mainitun matkakorvauspykälän pöytäkirjamerkinnän viimeisen virkkeen mukaan jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyy työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen, ei pykälän määräyksiä sovelleta.

Matkakorvauspykälään liittyvän soveltamisohjeen mukaan jos myyjän myyntipiiri on poikkeuksellisen laaja tai muutoin aiheuttaa vastaavia poikkeuksellisia matkakustannuksia, voidaan hänelle sopia maksettavaksi matkakustannusten korvausta tämän pykälän periaatteet huomioon ottaen.

Matkakorvausmääräysten kehittymisestä

Matkakorvausta koskeva pykälä on sisältynyt osapuolten välisiin työehtosopimuksiin ensimmäisestä, vuosina 1973-1974 voimassa olleesta sopimuksesta alkaen. Matkakorvauspykälän soveltamista on seuraavassa vuosille 1974-1976 tehdyssä työehtosopimuksessa rajoitettu siten, ettei matkakorvauspykälän määräyksiä sovelleta määrätyn suuruisen provision tai palkkio-osuuden saaviin myyjiin. Tämä rajoitusmääräys on poistettu työehtosopimuksesta vuonna 1980.

Myös matkustussääntöä koskevia määräyksiä on ollut osapuolten välisissä sopimuksissa ensimmäisestä työehtosopimuksesta alkaen. Voimassa olevan työehtosopimuksen matkakorvauspykälän matkustussääntöä koskeva 1.7. kohdan määräys on syntynyt vuoden 1979 työehtosopimusneuvotteluissa. Työehtosopimuksessa on lisäksi vuodesta 1977 alkaen ollut pöytäkirjamerkintä, jonka ensimmäisessä kappaleessa on voimassa olevan työehtosopimuksen pöytäkirjamerkintään edelleen sisältyvä määräys matkustussäännön laatimistavasta ja tasosta.

Pöytäkirjamerkinnän toiseen kappaleeseen on vuonna 1977 otettu edellä selostettu voimassa olevan työehtosopimuksen pöytäkirjamääräyksen viimeiseen virkkeeseen sisältyvä matkakorvauspykälän soveltamisalan rajoittamista koskeva määräys. Samalla työehtosopimukseen on otettu voimassa olevaankin työehtosopimukseen sisältyvä edellä selostettu soveltamisohje.

Matkakorvausmääräyksen soveltamisrajoitus

Riidanalaisen matkakorvauksia koskevan sopimusmääräyksen tarkoituksesta on kuultu vuoden 1977 sopimusneuvotteluihin osallistuneita Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliiton järjestösihteeriä todistajana ja Autoalan Keskusliiton varatoimitusjohtajaa todistelutarkoituksessa.

Järjestösihteerin mukaan työehtosopimuksen matkakorvauspykälän määräyksiä sovelletaan määrätyssä toimipisteessä toimiviin sopimusalan myyntimiehiin, jotka joko pysyväismääräyksin tai erityisen määräyksen mukaan käyvät tapaamassa asiakkaita. Matkakorvauspykälän pöytäkirjamerkinnän viimeisen virkkeen taustalla on järjestösihteerin mukaan ollut automyyjien matkakustannusten korvaamiseen liittyneet kiistat. Eräät myyjät olivat nimittäin laskuttaneet työnantajalta korvauksia matkakustannuksista, jotka olivat aiheutuneet myyjien osallistumisesta työnantajan tietämättä saunailtoihin. Pöytäkirjamerkinnällä oli haluttu päästä tämän kaltaisista erimielisyyksistä eroon. Todistaja ei tarkemmin muistanut pöytäkirjamerkinnän syntyvaiheita ja tarkoitusta. Toimihenkilöliiton tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ollut jättää myyntimiehiä työehtosopimuksen matkakorvausmääräyksen ulkopuolelle.

Järjestösihteerin kertoman mukaan pykälän soveltamisohjeen määräys on niinikään liittynyt automyyjien työskentelyyn. Kun automyyjät olivat esimerkiksi Lapin myyntialueella käyneet iltaisin tapaamassa asiakkaita hyvinkin pitkien matkojen päässä, oli pidetty perusteltuna mahdollisuutta sopia matkakustannusten korvauksista paikallisesti.

Varatoimitusjohtajan mukaan työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevaa 13 §:ää sovelletaan eräin poikkeuksin kaikkiin sopimuksen soveltamisalalla työskenteleviin toimihenkilöihin. Työehtosopimuksen matkakorvauspykälään vuonna 1977 otetulla pöytäkirjamerkinnällä pykälän soveltamista on rajoitettu siten, ettei työehtosopimuksen tarkoittamia matkakorvauksia suoriteta esimerkiksi matkustavaan työhön palkatulle toimihenkilölle. Tällaisia toimihenkilöitä varatoimitusjohtajan mukaan tyypillisesti ovat myyntiedustajat ja automyyjät.

Matkakorvauspykälän soveltamisohje, joka oli otettu työehtosopimukseen samaan aikaan kuin edellä selostettu pöytäkirjamerkinnän viimeisen virkkeen määräys, oli varatoimitusjohtajan mukaan tehty Lapin piiriä esimerkkinä käyttäen. Soveltamisalalla matkakustannusten korvaukset erikoisolosuhteissa oli siten jätetty sopimuksenvaraisiksi.

Esitetyn selvityksen mukaan osapuolten yhteisenä tarkoituksena on ollut poistaa pöytäkirjamerkinnän viimeisen virkkeen määräyksellä eräitä matkakorvauksiin liittyneitä epäkohtia. Työnantajapuolen mukaan matkustavaan työhön palkatun toimihenkilön matkakorvaukset on riidanalaisella määräyksellä jätetty työnantajan ja toimihenkilön välillä työsopimuksin sovittaviksi. Toimihenkilöpuolen mukaan myyntimiehiä ei ole ollut tarkoitus jättää matkakorvauspykälän soveltamisalan ulkopuolelle. Työtuomioistuimen mielestä määräyksen sanamuoto tukee paremmin työnantajapuolen kantaa. Jossakin määrin sitä tukee myös matkakorvauspykälään liitetty soveltamisohje, jonka mukaan matkakustannusten korvauksia voidaan eräissä tapauksissa sopia maksettavaksi matkakorvauspykälän periaatteet huomioon ottaen.

Kun määräys on tehty toimihenkilöliiton tekemän esityksen pohjalta eikä liitto ole näyttänyt työehtosopimusneuvotteluissa muutenkaan paremmin tuoneensa esiin, ettei sen tarkoituksena ole määräyksen sanamuodosta huolimatta ollut jättää alalla matkustavaan työhön palkattuja toimihenkilöitä matkakorvauspykälän soveltamispiirin ulkopuolelle, työnantajapuoli on perustellusti voinut ymmärtää määräyksen esittämällään tavalla. Näin ollen työtuomioistuin katsoo osapuolten riidanalaisella pöytäkirjamääräyksellä sopineen, ettei työehtosopimuksen matkakorvauspykälän määräyksiä sovelleta matkustavaan työhön palkattuun toimihenkilöön.

Myyntimiesten toimenkuva

Kanteessa tarkoitettujen myyntimiesten toimenkuvaan kuuluu karjatalouslaitteiden kaupan suunnittelu ja myynti aluejohdon kanssa sovittujen tavoitteiden ja pelisääntöjen mukaisesti omissa myyntipiireissään. Lisäksi myyntimiehet vastaavat sovittujen tavoitteiden mukaisista myyntituloksista ja markkinointitoimenpiteistä.

Todistajana kuullun Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n osastopäällikön ja todistelutarkoituksessa kuullun myyntimies Risto Maaniitun yhdensuuntaisten kertomusten mukaan osa kysymyksessä olevista myyntimiehistä työskentelee kotoaan ja osa muualla sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta käsin. Työnantaja on edellyttänyt kysymyksessä olevilta myyntimiehiltä keskimäärin viisitoista asiakaskäyntiä viikossa. Muutoin myyntimiehet suunnittelevat toimintansa ja käyntinsä asiakkaiden luona varsin itsenäisesti. Toiminnastaan myyntimiehet tekevät työnantajalle viikkoraportit, joista ilmenee viikon myynti, tehdyt asiakaskäynnit sekä kustannukset voimassa olevien ohjeiden mukaisesti.

Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo, että kysymyksessä olevien myyntimiesten työ sinänsä edellyttää matkustamista.

Matkakorvauspykälän soveltaminen kanteen tarkoittamiin myyntimiehiin

Kanteessa tarkoitetut myyntimiehet suorittavat asiakaskäynnit omasta aloitteestaan. Heidän myyntityönsä sinänsä edellyttää matkustamista. Työehtosopimuksen matkakorvausta koskevan 13 §:n määräyksiä ei sovelleta, jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyy työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen. Tähän nähden matkakorvauksia koskevat kysymykset jäävät kunkin kysymyksessä olevan myyntimiehen ja työnantajan välillä työsopimuksin sovittaviksi. Kanteessa tarkoitettujen myyntimiesten matkakorvaukset eivät siten tule korvattaviksi työehtosopimuksen 13 §:n määräysten nojalla. Näin ollen työtuomioistuimen ei ole tarpeen ottaa kantaa siihen, onko Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n matkustusohjesääntöä pidettävä työehtosopimuksen 13 §:n mukaisena.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH on velvollinen korvaamaan Autoalan Keskusliiton 27 928,74 markan määräiset oikeudenkäyntikulut, jotka Autoja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH on myöntänyt kohtuullisiksi.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH velvoitetaan suorittamaan Autoalan Keskusliitolle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 27 928 markkaa 74 penniä markkaa, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Tiitinen, H. Rautiainen, Niskanen, Sulkunen ja Ahokas-Kelotie jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Sulkunen, jonka lausuntoon jäsen Tiitinen yhtyi, lausui:

Työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n viimeinen virke kuuluu seuraavasti:

"Jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta ja/tai liittyy työn sinänsä edellyttämään matkustamiseen ei tämän pykälän määräyksiä sovelleta."

Asianosaisliitot ovat keskenään eri mieltä tämän soveltamisalarajoitusta merkitsevän määräyksen sisällöstä. Kantajaliiton käsityksen mukaan määräyksen tarkoituksena on poistaa kiistat matkustamista edellyttävää työtä tekevien työntekijöiden omaehtoisesti ja työnantajan tietämättä tekemien matkojen kuulumisesta työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n piiriin. Vastaajaliiton mukaan soveltamisalarajoituksella on suljettu ulkopuolelle kaikki ne työntekijät, joiden työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista ja jotka saavat itse määrätä matkustamisen ajankohdista.

Sinänsä riidatonta on, että työsopimuksen mukaan kanteessa tarkoitettujen edustajien työ on edellyttänyt matkustamista. Esitetyn selvityksen mukaan työnantaja on edellyttänyt myyntimiehiltä vähintään viisitoista asiakaskäyntiä viikossa. Vaikka työntekijä onkin voinut pitkälti suunnitella itsenäisesti työmatkansa oman piirinsä alueella, on työnantaja myös käytännössä valvonut matkustamista lähinnä työntekijöiden laatimien viikkoraporttien turvin. Työnantaja on myös korvannut näin tehdyt matkat yrityksen vahvistaman matkustusohjesäännön mukaisesti. Tällaisia matkoja on pidettävä sellaisenaan työnantajan määräyksestä tehtyinä ja siten matkakorvauksia koskevan sopimusmääräyksen piiriin kuuluvina, ellei ylle toisinnettu soveltamisalarajoitus anna aihetta toisenlaiseen arviointiin.

Työtuomioistuimelle on esitetty sanotun määräyksen synnystä ristiriitaista selvitystä, jota on selostettu tarkemmin työtuomioistuimen enemmistön perusteluissa.

Mielestäni selvitys kuitenkin osoittaa, ettei virkkeessä käytetystä sanonnasta "jos matka tapahtuu työntekijän omasta aloitteesta" voida johtaa tulkintaa, jonka mukaan tällä määräyksen soveltamisalaa rajoittavalla lausekkeella olisi tarkoitettu jättää kokonaan sopimusmääräyksen ulkopuolelle sellaistenkin matkojen korvaaminen, jotka on ennen tämän soveltamisalarajoituksen tekemistä vakiintuneesti katsottu tehdyiksi työnantajan pysyvästä tai erikseen antamasta määräyksestä ja jotka on tämän rajoituksen jälkeenkin korvattu yrityksessä sovelletun matkustusohjesäännön mukaisesti.

Todistajana kuullun työnantajaliiton varatoimitusjohtajan mukaan työnantajapuoli tähtäsi soveltamisalaa koskevissa neuvotteluissa juuri siihen, että matkakustannusten korvauspykälän määräyksiä ei sovellettaisi sellaisiin henkilöihin, joiden tehtävät sinänsä edellyttivät toistuvaa matkustamista ja matkustusajankohta oli työntekijän itsensä päätettävissä. Tämä ehdotus kuitenkin torjuttiin ja neuvotteluissa päädyttiin työtuomioistuimen perusteluissa kerrotuin tavoin työntekijäpuolen esitykseen perustuvaan kompromissiin. Toiselta puolen todistajana kuullun kantajaliiton järjestösihteerin mukaan määräyksen synty liittyi sellaisiin tilanteisiin, joissa edustajat olivat omaaloitteisesti ja työnantajan tietämättä osallistuneet esimerkiksi saunailtoihin, ja määräyksen tarkoituksena oli estää tämänkaltaisten matkojen korvaamisesta aiheutuneet erimielisyydet.

Soveltamisalarajoitusta koskevan pöytäkirjamerkinnän toisen virkkeen sanamuotoa vastaakin mielestäni paremmin sellainen tulkinta, jonka mukaan "työn sinänsä" edellyttämä matkustaminen jää edelleen matkakustannusten korvauspykälän piiriin, ja vain tällaiseen matkustamiseen joko oma-aloitteisesti tai muutoin "liittyvät" matkat on suljettu ulkopuolelle. Vastaajapuoli ei ole väittänytkään, että kanteessa tarkoitettujen maatalouskonemyyjien tekemistä työmatkoista edes osa olisi sellaisia, joihin tämän tulkinnan mukaan ei tule soveltaa matkakustannusten korvauspykälän määräyksiä.

Sanamuodon mukaista tulkintaa tukee myös matkakustannusten korvausta koskevan työehtosopimusmääräyksen rakenne. Sekä pöytäkirjamerkintä että soveltamisohje sanamuotonsa mukaan viittaavat tähän määräykseen kokonaisuudessaan. Pöytäkirjamerkintä sisältää lähinnä matkakorvauspykälän yrityskohtaista soveltamista koskevan yleisen menettelytapaohjeen, joka tosin sisältönsä puolesta lähinnä liittyy yrityskohtaista matkustussääntöä koskevaan 1.7. kohtaan. Riidanalainen soveltamisalarajoitus on sisällytetty pöytäkirjamerkinnän toiseksi virkkeeksi. Pöytäkirjamerkinnän jälkeen seuraava soveltamisohje oikeuttaa siinä määritellyin edellytyksin sopimaan matkakustannusten korvaamisesta työsopimuksin. Sanamuotonsa mukaan soveltamisohje koskee kaikkia työehtosopimuksen ja sen matkakustannusten korvausta koskevan 13 §:n soveltamisalaan kuuluvia myyjiä riippumatta siitä, onko yrityksessä oma matkustusohjesääntö vai ei.

Sopimuksen rakenteenkaan perusteella ei siten voida olettaa osapuolten tarkoittaneen päätyä sellaiseen matkakustannusten korvaamista koskevaan järjestelyyn, jonka mukaan myyjät, joiden työ edellyttää matkustamista, jätettäisiin pöytäkirjamerkinnän nojalla kokonaan ulkopuolelle ja siten vapaasti sovittavien työsopimusehtojen varaan, kun taas poikkeuksellisen paljon tai poikkeuksellisissa olosuhteissa matkustavien myyjien kohdalla matkakustannusten korvaaminen palaisi soveltamisohjeen kautta työehtosopimuksen ja sen kautta takaisin työsopimuksin tapahtuvan korvaamisen piiriin.

Pöytäkirjamerkinnän mukaan tulee pyrkiä yrityskohtaisen matkustusohjesäännön laatimiseen yhteistyössä luottamusmiehen kanssa. Tämä määräys on luonteeltaan menettelytapaohje, jonka rikkominen on sanktioitu työehtosopimuslaissa erikseen. Sen vastaisesti yrityksessä sovellettava matkustusohjesääntö on sellaisenaan pätevä edellyttäen, että se kokonaisuutena arvosteltuna tasoltaan turvaa matkakorvauspykälän mukaiset edut.

Edellä mainituilla perusteilla hylkään kanteessa ensisijaisesti ajetun vaatimuksen. Tämän vuoksi on kannetta arvosteltava siinä toissijaisesti esitetyn vaatimuksen kannalta.

Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n matkustusohjesäännön mukainen ajokilometrikorvausten porrastus, päivärahakorvauksia koskeva vähimmäiskilometrisääntö sekä matkustusohjesäännön tarkistusten ajankohta poikkeavat työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 13 §:n mukaisista perusteista työntekijöiden vahingoksi siinä määrin, että matkustusohjesääntö ei puolipäivärahamääräyksen edullisuudesta huolimatta kokonaisuutena arvostellen vastaa tässä sopimuksessa vahvistettujen matkakorvausten tasoa.

Työtuomioistuimelle esitetystä Erkki Maaniitun työsopimuksesta ei myöskään ilmene, että työsopimuksella olisi työehtosopimuksen 13 §:n 1.4. kohdan tai pykälään liittyvän soveltamisohjeen mukaisesti sovittu ajokilometrien korvaamisesta työehtosopimuksen 13 §:n 1.5. kohdasta poiketen. Maaniitun eikä muidenkaan kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden kohdalla ole esitetty muutakaan selvitystä tällaisesta sopimisesta.

Edellä mainituilla perusteilla vahvistan, että Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n matkustusohjesäännön määräykset eivät kokonaisuutena ottaen ole samantasoiset kuin auto- ja konekaupan työehtosopimuksen matkakustannusten korvausta koskevassa 13 §:ssä sovitut edut ja että kanteessa tarkoitettujen maatalouskonemyyjien Paavo Blombergin, Trygve Isakssonin, Erkki Kuisminin, Risto Maaniitun, Esko Myllylän, Simo Niemeläisen, Ossi Seppälän ja Aaro Ylilaurin matkakustannukset on korvattava työehtosopimuksen 13 §:n mukaisesti.

Velvoitan jutun hävinneen Autoalan Keskusliiton ja Oy Alfa Laval Agri Scandinavia Ab:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliiton ATH:n oikeudenkäyntikulut 35 262,35 markalla korkolain mukaisine korkoineen.