Labor court dismissed strike claims where slowdown was not proven as pressure for wage increases.

Siitä riippumatta, oliko työntekijöillä ollut urakkasopimuksen perusteella velvollisuus ylläpitää aikaisempaa työvauhtia vai ei, työvauhdin tahallisella hidastamisella oli pyritty painostamaan työnantajaa hyväksymään palkankorotuksiin johtava urakan jyrkentäminen. Työvauhdin hidastaminen oli näin ollen katsottava työtaistelutoimenpiteeksi, joka kohdistui työehtosopimuksen palkkamääräyksiin. Ammattiosasto vastasi puheenjohtajansa sekä asettamiensa luottamusmiehen ja pääluottamusmiehen laiminlyönnistä ja osallistumisesta työtaisteluun. Ammattiosasto tuomittu hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Työntekijäliiton ei ollut näytetty ryhtyneen mihinkään toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi. Liitto tuomittu hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. (Ään.)

Kantaja Elintarviketeollisuus ry Vastaaja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kuultava Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ry:n, nykyisin Elintarviketeollisuus ry, ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n välisessä teurastamoita, makkaratehtaita ja einestehtaita koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II TYÖPALKAT JA ERILLISET LISÄT

7 § Työpalkat

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

11 § Suorituspalkkajärjestelmät

1. Mikäli työn laatu sen sallii ja se on teknisesti mahdollista, suoritetaan työ tuotannon ja ansion kohottamiseksi suorituspalkkatyönä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6. Milloin työ- ja tuotantomenetelmissä, raaka- ja tarveaineissa, koneistuksessa tai muissa näihin verrattavissa työnsuoritukseen oleellisesti vaikuttavissa tekijöissä tapahtuu muutoksia, suoritetaan uusi suorituspalkkatyön hinnoittelu, pitäen ohjeena edellä 2 ja 3 kohtien mukaisesti muodostunutta ansiotasoa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Elintarviketeollisuus ry on vaatinut Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n ja Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry:n tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisten velvollisuuksien rikkomisesta ja laiminlyönnistä.

Elintarviketeollisuus ry on lisäksi vaatinut Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n ja Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Elintarviketeollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Atria Oy:n Nurmon sikaleikkaamon urakkaryhmä 115:n pitkän ajan keskimääräinen urakkavauhtia ilmentävä suoritekerroin oli ollut 1.035. Urakkaryhmä oli torstaina 5.6.1997 alkanut jarruttaa työtahtiaan siten, että suoritekerroin oli alentunut normaalitasosta 0.87:ään. Urakkavauhti oli sen jälkeen pysynyt matalana ja urakkakertoimet olivat ajalla 5.6. - 18.7.1997 vaihdelleet 0.80:stä 0.99:ään. Samanaikaisesti myös oppilasryhmänä toimivan urakkaryhmä 120:n urakkavauhti oli hidastunut. Oppilasryhmän suoritekertoimet olivat vaihdelleet 0.77 - 0.99 välillä. Urakkaryhmän ja oppilasryhmän urakkavauhti oli sanotun ajankohdan jälkeenkin jatkunut samanlaisella jarrutustasolla.

Yrityksessä oli ennen tehty ylitöitä siten, että työntekijät olivat saaneet jäädä ylitöihin silloin, kun he olivat halunneet. Jarrutuksen aikana ylitöihin ei kuitenkaan ollut jääty ja työnantaja oli joutunut erikseen pyytämään työntekijöitä jäämään ylitöihin. Ensimmäisen kerran työnantaja oli pyytänyt ylitöihin sikaleikkaamon työntekijöitä lauantaina 7.6.1997. Jotkut työntekijät olivat ensin lupautuneet tekemään ylitöitä, mutta myöhemmin työnantajalle oli ilmoitettu, että ylitöistä tultaisiin kieltäytymään. Syyksi oli ilmoitettu kielto tehdä ylitöitä. Kielto ei kuitenkaan ollut tullut työnantajan taholta. Edelleen työnantaja oli 30.6.1997 pyytänyt työntekijöitä ylitöihin. Vain kaksi työntekijää 75:stä oli siihen suostunut, vaikka ylitöiden tekeminen sikaleikkaamossa ennen jarrutuksen alkamista oli ollut tavanomaista.

Tilanne tehtaalla oli edellä mainituista syistä ja lähestyvän juhannuksen vuoksi koettu vakavaksi. Liha-alalla kesäaika oli tuotannollisesti ja taloudellisesti tärkeää aikaa grillituotteiden lisääntyvän kysynnän vuoksi. Sen vuoksi oli tärkeää, että tuotanto sikaleikkaamossa pysyi vakiintuneella tasolla niillä työntekijöillä, jotka olivat työssä. Kesäkuukausina sikaleikkaamon työntekijöistä keskimäärin 20 prosenttia oli lakisääteisillä vuosilomillaan. Vaatimusta normaalin työvauhdin ylläpitämisestä puolsi Nurmon sikaleikkaamossa myöskin se, että Atria Oy oli sitoutunut ottamaan vastaan ja myös markkinoimaan edelleen kaikki maanviljelijöiden tuottamat teurastettavat siat.

Työnantaja oli tiedustellut työntekijäpuolelta syytä työvauhdin hidastumiselle, mutta sitä ei ollut osattu kertoa. Toisaalta työtaistelun olemassaoloa ei myöskään tuolloin ollut kiistetty. Työnantaja oli kokenut työvauhdin hidastamisen laittomana työtaisteluna. Tämä kanta oli myös 10.6.1997 käydyissä keskusteluissa saatettu työntekijöiden edustajien tietoon. Työnantaja oli edellyttänyt luottamusmiehen ryhtyvän toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi. Luottamusmiestä oli kehotettu sekä suullisesti että kirjallisesti toimimaan siten, että tilanne normalisoituisi ja työvauhti palautuisi vakiintuneelle tasolleen. Jarrutus oli kuitenkin jatkunut tämänkin jälkeen.

Työnantajan ja työntekijöiden edustajien välillä oli jälleen käyty keskusteluja 18.6.1997 työvauhdin hidastamisesta. Työntekijäpuolen edustajat, muun muassa pääluottamusmies ja osaston luottamusmies, olivat myöntäneet työvauhdin hidastuneen. He olivat myös ilmoittaneet, että urakoissa oli epäselvyyksiä, joista ei ollut neuvoteltu. Työntekijät eivät kuitenkaan olleet aiemmin vaatineet neuvotteluja urakkaepäselvyyksistä. He eivät myöskään 10.6.1997 käytyjen keskusteluiden aikana olleet ottaneet asiaa esille. Työntekijäpuolella olisi tuolloin ollut mahdollisuus keskustella asiasta, sillä työnantaja oli nimenomaisesti kysynyt työntekijöiltä mahdollisten ongelmien olemassaolosta. Työnantajan edustajat olivat jälleen kehottaneet sekä suullisesti että kirjallisesti luottamusmiehiä ryhtymään toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi. Luottamusmiehet olivat luvanneet yrittää urakkaryhmän saamista töihin.

Sikaleikkaamon osaston luottamusmies oli torstaina 19.6.1997 jättänyt työnantajan edustajille vaatimuslistan, jossa oli vaadittu 1) urakan jyrkentämistä siirtämällä laatupalkkiota liikkuvaan osaan, 2) laatupalkkion taulukon tarkistusta, 3) puukonteroittajan ajan tarkistusta urakkaryhmä 115:sta, 4) puhallusajan lisäämistä kinkkuun ja etu 1/4:een ja 5) urakka-ajan korjausta picniciin, emakkoon ja paahtokylkeen. Urakan jyrkennys siirtämällä laatupalkkiota liikkuvaan osaan, olisi merkinnyt työntekijöiden esittämän laskentatavan mukaan tosiasiassa sitä, että nykyisellä ponnistustasolla työntekijät olisivat saaneet 51 penniä lisää palkkaa tunnissa. Tämä oli työehtosopimukseen perustumaton palkankorotusvaatimus.

Työnantajan ja työntekijöiden edustajien välillä oli käyty keskusteluja 23. ja 27.6.1997. Työnantajapuoli oli alalla vakiintuneeseen työmarkkinatapaan perustuen asettanut varsinaisten neuvottelujen aloittamisen edellytykseksi työvauhdin normalisoimisen ja suoritekertoimen nostamisen vähintään 0.95 tasolle.

Työntekijöiden edustajien kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta työvauhti ei ollut parantunut. Työnantajan vaatimuksesta Nurmossa oli 2.7.1997 laadittu asiasta erimielisyysmuistio. Se oli välittömästi toimitettu edelleen osallisliittoihin.

Elintarviketeollisuus ry:stä oli 7.7.1997 otettu puhelimitse yhteyttä työntekijäliiton palkkasihteeriin. Tilanteen johdosta oli 8.7.1997 oli käyty paikalliset neuvottelut. Neuvotteluissa työntekijät olivat uudistaneet 19.6.1997 esittämänsä vaatimukset. Esitetyistä asiakohdista oli neuvoteltu. Muista vaatimuskohdista oli päästy yksimielisyyteen, mutta jyrkentämisen laskukaavasta oli jääty erimielisiksi. Työnantaja ei ollut voinut suostua työehtosopimukseen perustumattomaan palkankorotusvaatimukseen. Tehtaan henkilöstöpäällikkö oli tiedustellut osaston luottamusmieheltä, aikoiko urakkaryhmä 115 jatkaa jarrutusta. Luottamusmies ei tällöin ollut osannut tähän vastata. Hän oli todennut, ettei hän voinut vaikuttaa urakkaryhmään. Työnantajan edustajat olivat jälleen edellyttäneet luottamusmiehen toimivan siten, että työtaistelu päättyisi ja työntekijät ryhtyisivät työskentelemään normaalilla vauhdilla.

Jarrutus oli jatkunut 8.7.1997 käytyjen neuvotteluiden jälkeen. Kertoimet olivat pysyneet alhaisemmalla tasolla kuin, mitä ne olivat olleet ennen jarrutuksen alkamista. Elintarviketeollisuus ry oli 15.7.1997 lähettänyt työntekijäliitolle telefaksin välityksellä kirjeen, jossa oli vaadittu pikaisia toimenpiteitä tilanteen saattamiseksi normaaliksi. Jarrutus oli kuitenkin jatkunut. Jarrutuksen aikana vauhtikertoimen taso oli ollut noin 15 prosenttia alempi verrattuna tasoon, joka oli vallinnut jarrutusta edeltäneenä aikana. Myös työntekijöiden palkat olivat laskeneet noin 10 prosenttia. Ero vauhtikertoimen laskussa ei kuitenkaan suoraan kertonut menetetyn tuotannon prosenttimäärää.

Elintarviketeollisuus ry oli jälleen 22.7.1997 ottanut yhteyttä työntekijäliittoon ja vaatinut laittoman tilanteen lopettamista ja työrauhan palauttamista. Jarrutus oli jo siihen mennessä tuottanut yritykselle suuria taloudellisia tappioita.

Urakkaryhmä 115:n ja oppilasryhmä 120:n toimeenpanema jarrutus jatkui edelleen siten, että kertoimet ovat vakiintuneet normaalia tasoa huomattavasti alemmalle tasolle.

Jarrutuksella pyrittiin painostamaan työnantajaa suostumaan työehtosopimukseen perustumattomaan palkankorotusvaatimukseen. Työntekijöiden menettely ylitöiden suhteen ja ilmoitettu syy ylitöiden tekemättä jättämiseen samoin kuin oppilasryhmän työvauhdin samanaikainen hidastaminen ilmensivät työntekijäpuolen painostustarkoitusta. Ylitöistä pidättäytymisen ja oppilasryhmän työvauhdin hidastamisen osalta ei kuitenkaan vaadittu hyvityssakkoseuraamusta. Työntekijöiden edustajat tiesivät, että urakkaryhmä 115:n menettelyssä oli kysymys laittomasta työtaistelusta. Jarrutus työtaistelutoimenpiteenä kohdistui työehtosopimuksen palkkamääräyksiin.

Urakkaryhmä 115:n toimeenpanemaan jarrutukseen olivat osallistuneet myös ammattiosaston puheenjohtaja ja osaston luottamusmies. Osaston luottamusmiehen oli näin ollen täytynyt 5.6.1997 lähtien tietää, että työvauhdin hidastamisen syynä oli työnantajalle esitettävä työehtosopimukseen perustumaton palkankorotusvaatimus.

Tehtaan pääluottamusmiehenä toimiva lihanleikkaaja kuului kyseiseen urakkaryhmään. Vaikka hänet oli vapautettu varsinaisista työtehtävistään luottamusmiestehtäviensä vuoksi, hänen oli täytynyt olla tietoinen jarrutuksesta viimeistään 18.6.1997, jolloin hän oli ollut mukana käydyissä keskusteluissa.

Jarrutuksen aikana useista kehotuksista huolimatta luottamusmiehet, toimikunnan puheenjohtaja tai jäsenet eivät olleet ryhtyneet tai edes yrittäneet ryhtyä työrauhavelvollisuuden ja työehtosopimuksen vaatimiin toimenpiteisiin estääkseen työtaistelun alkamisen tai sen jatkumisen. Päinvastoin he olivat ilmoittaneet, etteivät he voineet vaikuttaa urakkaryhmään. Ammattiosasto oli näin ollen selvästi rikkonut ja laiminlyönyt sille työehtosopimuslain ja -sopimuksen mukaan kuuluvat velvollisuudet sikaleikkaamon urakkaryhmä 115:n toimeenpanemassa työtaistelutilanteessa.

Työntekijäliitto ei työnantajaliiton yhteydenotoista ja vaatimuksista huolimatta ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin, koska työrauha ei ollut palautunut. Työntekijäliitto oli siten selvästi rikkonut valvontavelvollisuutensa asiassa.

Nurmon tehtaalla pitkään kestänyt jarrutus oli heijastunut yrityksen taloudelliseen tilanteeseen. Jarrutus aiheutti joka päivä työnantajalle suurta taloudellista vahinkoa. Jarrutuksen aikainen tappio 5.6. - 18.7.1997 väliseltä ajalta oli 2 284 823 markkaa. Lihaa ei ollut saatu leikattua normaalia tuotannon vaatimaa määrää ja yritys oli sen vuoksi joutunut myymään kokonaisia ruhoja vientiin. Ruhosta ja jalostetusta lihasta saatava kate oli erilainen, koska vientihinta suhteessa tuotantokustannuksiin oli alhaisempi kuin jalostetun lihan hinta kotimaassa. Vahingon määrää lisäsi se, että yrityksen muiden tuotanto-osastojen, kuten esimerkiksi teurastamon ja jalostamon, kapasiteetit oli mitoitettu sikaleikkaamon normaalin työvauhdin mukaan. Jarrutuksen aikana tappio kasvoi päivittäin keskimäärin noin 73 700 markkaa.

Tuotantoon tulleet häiriöt vaikuttivat myös asiakassuhteisiin. Jalostetun ja grillilihan sesonkiaikana kilpailu- ja markkinatilanne oli erittäin herkkä. Vähäisinkin häiriö toimituksissa saattoi aiheuttaa asiakassuhteen menettämisen. Elintarvike oli lisäksi tuote, jota ei voitu myydä myöhemmin. Kunkin päivän menetettyyn tuotantoon ja myyntiin ei voitu enää myöhemmin vaikuttaa, sillä päivittäiset elintarvikkeet ostettiin ja syötiin joka tapauksessa, olivatpa ne sitten vakituisen ruoan toimittajan tai jonkin kilpailijan toimittamat.

VASTAUS

Vaatimukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Mainittu liitto on lisäksi vaatinut Elintarviketeollisuus ry:n velvoittamista korvaamaan työntekijäliiton ja Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Atria Oy:n Nurmon tuotantolaitoksen sikaleikkaamon työntekijöiden palkkaus määräytyi suullisesti tehdyn urakkapalkkasopimuksen perusteella. Kyseistä sopimusta oli noudatettu ainakin 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kysymyksessä oli niin sanottu yhteisurakka, jossa työvauhti mitattiin kaikkien urakan piirissä olevien työntekijöiden keskimääräisen vauhdin perusteella. Yksittäisten työntekijöiden työvauhti voi siten vaihdella hyvinkin paljon. Urakka sisälsi liikkuvan osan, jonka määrä perustui työvauhtiin, ja laatupalkkion. Sopimuksessa oli lisäksi sovittu minimisuoritekertoimen tasoksi 0.86. Koska sikaleikkaamon urakkaryhmä 115:n työvauhti oli koko ajan pysynyt tuon tason yläpuolella, työvauhti oli ollut sopimuksen mukaista eikä kysymyksessä näin ollen ollut jarrutus.

Urakkasopimuksen voimassaoloaikana oli havaittu, että leikkaajien rasitusvammat olivat lisääntyneet hälyttävästi. Vuonna 1991 rasitusvammoja oli 13, ja vuonna 1996 niitä oli ollut 49. Vammat olivat olleet vakavuudeltaan sellaisia, että 7 - 8 työntekijän käsi oli jouduttu leikkaamaan vuosina 1995 - 1997. Rasitusvammat olivat aiheuttaneet paljon työstä poissaoloja, joiden vuoksi työntekijät olivat joutuneet työnjohdon puhutteluun. Poissaolojen takia oli toimeenpantu myös irtisanomisia. Kaikki työntekijät olivat kokeneet, että entistä vauhtia ei enää jaksettu tehdä. Työvauhti oli ollut niin kova, että monet työntekijät olivat joutuneet tulemaan työhön jopa puolisen tuntia ennen varsinaisen työajan alkamista, jotta he olisivat ehtineet tehdä osuutensa.

Lisäksi jatkuvat ja runsaat ylityöt, joilla oli työnantajan vaatimuksesta pitänyt korvata minimiin supistettua työntekijöiden määrää, olivat aiheuttaneet paineita työntekijöille.Noin 30:llä sikaleikkaamon 130:sta työntekijästä oli yli 130 ylityötuntia. Eniten tehneellä työntekijällä oli jopa 270 ylityötuntia. Tämän vuoksi kaikki työntekijät eivät enää olleet voineet tehdä ylitöitä. Tärkein syy ylitöistä pidättäytymiseen oli kuitenkin se, etteivät työntekijät, joiden keski-ikä oli noin 41,7 vuotta, jaksaneet tehdä ylitöitä enempää.

Työntekijät olivat esittäneet 29.5.1997 työnantajalle neuvotteluja, joissa selvitettäisiin työurakan työsuojelullisten epäkohtien poistamista. Yhtenä keskustelussa esille tulleista asioista oli urakkasopimuksen vaikutus hälyyttävään tilanteeseen. Kun neuvotteluja ei ollut pyynnöistä huolimatta aloitettu, työntekijät olivat omaaloitteisesti laskeneet työvauhtia selvittääkseen, vaikuttiko työvauhti vammojen ja poissaolojen määrään. Voimassa olevan urakkasopimuksen mukaista työvauhtia oli kuitenkin aina noudatettu: tilijaksoilla 13 ja 14 vauhti oli ollut 0.89 ja jaksolla 15 se oli ollut 0.90.

Sikaleikkaamon tuotantopäällikkö oli 10.6.1997 ilmoittanut osaston luottamusmiehelle, että samana päivänä oli tilaisuus, jossa otettaisiin kantaa sikaleikkaamon tilanteeseen. Tässä tilaisuudessa ei kuitenkaan ollut käsitelty urakan epäkohtia, vaan henkilöstöpäällikkö oli vain tiedustellut syytä siihen, miksi työvauhti oli hidastunut. Luottamusmies oli todennut, ettei hän tiennyt syytä siihen. Työnantaja oli ilmoittanut pitävänsä jarrutusta työtaisteluna, johon luottamusmies oli todennut, ettei kysymyksessä ollut työtaistelu, koska työntekijät eivät olleet esittäneet mitään vaatimuksia.

Työntekijät olivat vapaaehtoisesti pudottaneet palkkatasoaan saadakseen työvauhdin inhimillisemmälle tasolle, mitä tarkoitettiin neuvotteluissa työnantajan pyynnöstä esille nostetulla ajatuksella urakan jyrkentämisestä. Muut neuvotteluissa esillä olleet kysymykset olivat laatuaan teknisiä, kuten uutena työvaiheena oleva puhallus ja puukonteroittajan työmäärän muutos, eikä niistä ollut olemassa erimielisyyttä.

Tehtaalla ei siten ollut kysymys työnjarrutuksesta. Näin ollen ammattiosasto ja ammattiliitto eivät olleet laiminlyöneet työehtosopimuksesta ja -laista johtuvia velvoitteitaan.

Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry:ssä oli 1 701 jäsentä, joista 1 213 työskenteli Nurmon tehtaalla.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Atria Oy:n Nurmon sikaleikkaamossa urakkaryhmä 115 on ryhtynyt 5.6.1997 alkaen alentamaan työvauhtiaan siten, että urakkavauhtia ilmentävä suoritekerroin on tilikausien 13 - 17 aikana 5.6. - 6.8.1997 alentunut pitkäaikaisesta keskimääräisestä normaalitasosta 1.035:stä enimmillään noin 15 prosenttia. Selvityksen mukaan kerroin on sanottuna aikana alimmillaan ollut 0.80 ja ylimmillään 0.99. Työvauhdin hidastaminen on jatkunut edelleen jutun pääkäsittelyä edeltäneenä päivänä.

Työnantajapuoli on katsonut urakkaryhmä 115:n työntekijöiden ryhtyneen laittomaan työtaisteluun painostaakseen työnantajaa suostumaan työehtosopimukseen perustumattomaan palkankorotusvaatimukseen. Työntekijäpuolen mukaan työvauhdin hidastaminen on johtunut terveydellisistä ja työsuojelullisista syistä. Koska työntekijöiden työssä saamat rasitusvammat olivat viime vuosina lisääntyneet eikä työnantajapuoli ollut suostunut neuvottelemaan asiasta, työntekijät olivat ryhtyneet oma-aloitteisesti selvittämään, vähenisivätkö vammat ja sairauspoissaolot työvauhdin hidastamisen myötä. Työntekijäpuolen mielestä kysymyksessä ei ole työtaistelu, koska työvauhti on joka tapauksessa vastannut tehtaalla tehdyn urakkasopimuksen mukaista kerrointa 0.86.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina työnantajayhtiön henkilöstöpäällikköä ja tuotantopäällikköä sekä todistelutarkoituksessa sikaleikkaamon luottamusmiestä.

Luottamusmies on kertonut rasitusvammojen lisääntyneen sikaleikkaamossa 1990-luvulla ainakin vuoteen 1995 saakka. Leikkaamon työntekijöiden keskuudessa on käyty yleistä keskustelua työntekijöiden sairauspoissaolojen määristä sekä kireästä työvauhdista ja työn raskaudesta. Asiaa on sivuttu myös osaston työkykyprojektissa, missä tuotantopäällikkö työnantajan edustajana on ollut läsnä. Henkilöstöpäällikön mukaan sikaleikkaamon henkilöstön fyysiseen ja henkiseen kuntoon oli viimeaikoina ruvettu kiinnittämään enemmän huomiota muun muassa käynnistämällä työkykyprojekti. Ammattitautien, joihin myös rasitusvammat kuuluvat, määrä sikaleikkaamossa oli 1990-luvun alkupuolella noussut, mutta vuonna 1996 niiden määrä oli laskenut lähes puoleen.

Luottamusmies on edelleen kertonut, että hän oli pyytänyt 29.5.1997 tuotantopäälliköltä neuvotteluja urakan sisällöstä. Tällöin ei kuitenkaan ollut ollut puhetta työntekijöiden terveyteen liittyvistä seikoista. Tuotantopäällikkö oli luvannut järjestää neuvottelut. Neuvottelun järjestämisestä oli lisäksi keskusteltu 2.6.1997. Sikaleikkaamon työvauhdin alennuttua 5.6.1997 alkaen luottamusmies oli tuotantopäällikön pyynnöstä esittänyt 19.6.1997 kirjallisesti luettelon työntekijäpuolen urakassa kokemista epäkohdista, mistä työnantajapuolen kanssa oli myöhemmin neuvoteltu.

Luottamusmiehen mukaan työvauhdin alentumisen johdosta oli 10.6.1997 keskusteltu työnantajan edustajien kanssa. Luottamusmiehellä ei kertomansa mukaan ollut keskustelutilaisuudessa tai myöhemminkään ollut selvillä työvauhdin alenemisen perimmäinen syy. Työnantaja oli keskustelun yhteydessä ilmoittanut pitävänsä työvauhdin hidastamista työtaisteluna, minkä luottamusmies oli kiistänyt.

Sikaleikkaamon urakasta on luottamusmiehen mukaan alunperin sovittu suullisesti 1980-luvun alkupuolella. Sopimusta on tarkistettu viimeksi sanotun vuosikymmenen lopulla. Tuolloin suoritekertoimeksi on työntekijäpuolella vallitsevan käsityksen mukaan sovittu 0.86. Suoritekerroin on sen jälkeen käytännössä noussut siten, että vuonna 1992 se on ollut noin yksi ja vuonna 1995 se on ollut 1.028. Vuoden 1996 ja vuonna 1997 tilikauteen 12 saakka kerroin on ollut 1.035. Leikkaamon työntekijät ovat lisäksi keskenään sopineet, että jokaisen leikkaajan tulee saavuttaa vähintään kerroin 0.86.

Henkilöstöpäällikön mukaan työmenetelmät sikaleikkaamossa eivät ole viimeaikoina muuttuneet. Viimeinen suurempi muutos sikaleikkaamon urakkaan on tehty työmenetelmien muuttumisen vuoksi vuonna 1989. Tuolloin on koelaskennassa määritelty hinnoittelussa käytettäväksi suoritekertoimeksi 0.86. Vähimmäistyövauhdin tasosta sikaleikkaamon urakassa ei ole sovittu.

Luottamusmiehen esittämässä edellä tarkoitetussa työnantajalle toimitetussa urakan korjausehdotuksessa on muun ohessa esitetty sikaleikkaamon niin sanotun loivan urakan jyrkentämistä siirtämällä osa laatupalkkiosta urakkapalkan liikkuvaan suoriteosaan. Luottamusmiehen mukaan tällä menettelyllä on pyritty siihen, että ponnistuksen määrä vähenisi nykyisestä siirryttäessä ylempään suoritekertoimeen. Käytännössä tämä työntekijäpuolen näkemyksen mukaan merkitsee sitä, että suoritekertoimen noustessa kappalehintojen välinen ero pienenee nykyisestä ja urakan liikkuva osa lähenee suoraa urakkaa. Luottamusmiehen mukaan urakan jyrkennys sanotulla tavalla saattaisi joiltakin osin nostaa leikkaajien ansiota, mutta ennen kaikkea ponnistuksen suhde ansioon tulisi tasaisemmaksi.

Henkilöstöpäällikön mukaan urakan jyrkentämisestä neuvoteltaessa 8.7.1997 työnantaja oli sinänsä suostunut työntekijäpuolen esittämään laatupalkkion osan siirtämiseen urakkapalkan suoriteosaan. Henkilöstöpäällikkö oli neuvottelutilaisuudessa tehnyt laskelman siirron vaikutuksesta urakan tavoitekertoimeen 1.035 tasolla. Laskelman mukaan siirto ei olisi antanut tuolla tasolla lisää palkkaa. Työntekijäpuoli ei ollut neuvottelussa hyväksynyt tätä työnantajan esitystä. Selvää syytä hyväksymättä jättämiseen työntekijäpuoli ei ollut esittänyt. Tavoitekertoimen siirtämisellä urakan jyrkennys olisi henkilöstöpäällikön mukaan antanut leikkaajille lisää palkkaa, mutta tällaista muutosta työnantaja ei ollut voinut hyväksyä.

Tuotantopäällikön mukaan selvää syytä urakkavauhdin alenemiselle ei työntekijäpuolelta ollut esitetty. Syystä oli ollut vain eräitä olettamuksia, jotka olivat liittyneet tehtaalla touko-kesäkuun vaihteessa käytyihin keskusteluihin henkilöstörahastosta ja kesällä noudatettavasta työajasta. Näiden asioiden vuoksi ilmapiiri sikaleikkaamossa oli ollut melko tulehtunut. Urakan jyrkentämistä koskeneissa neuvotteluissa ei laskentatapojen erilaisuuden vuoksi ollut päästy yksimielisyyteen. Laskentatapojen ero oli merkinnyt noin 50 - 60 penniä palkassa.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan sikaleikkaamon työntekijöiden terveydentilaan ja työsuojeluun liittyvät seikat työvauhdin hidastamisen syynä ovat tulleet työnantajapuolen tietoon vasta työtuomioistuimessa vireillepantuun kanteeseen annetusta vastauksesta.

Työpaikalla touko-kesäkuun vaihteessa vallinneesta ilmapiiristä, luottamusmiehen urakkaa koskevasta neuvottelupyynnöstä ja työvauhdin hidastamisen perusteen ilmoittamisen ajankohdasta ja tavasta esitetty selvitys huomioon ottaen työtuomioistuin ei pidä uskottavana, että hidastamisen aiheena olisivat ainakaan yksinomaan olleet työntekijäpuolen ilmoittamat urakan kireyteen liittyvät terveydelliset syyt. Mainituista seikoista esitetty selvitys työtuomioistuimen mielestä pikemminkin tukee käsitystä, että tuotantoa hidastamalla työntekijöiden lomakautena ja kilpailutilanteen kannalta yritykselle tärkeänä ajankohtana työntekijäpuolen tarkoituksena on ollut saada työnantaja suostumaan palkkoja korottavalla tavalla toteutettavaan urakan jyrkennykseen.

Riippumatta siitä, onko työntekijöillä ollut urakkasopimuksen perusteella velvollisuus ylläpitää aikaisempaa työvauhtia vai ei, työvauhdin tahallisella hidastamisella on työtuomioistuimen käsityksen mukaan pyritty painostamaan työnantajaa hyväksymään urakan epäkohtien tarkistuksena palkankorotuksiin johtava urakan jyrkentäminen. Työvauhdin hidastaminen on näin ollen katsottava työtaistelutoimenpiteeksi, joka kohdistuu työehtosopimuksen palkkamääräyksiin.

Ammattiosaston asettama osaston luottamusmies on työnantajalta saamiensa kirjallisten työvauhdin ennalleen palauttamista koskevien vaatimusten johdosta kutsunut työntekijät taukopalaveriin ja lukenut työnantajan vaatimuksen työntekijöille. Näitä luottamusmiehen toimenpiteitä ei kuitenkaan työtaistelun kesto huomioon ottaen voida pitää riittävinä. Ammattiosaston asettaman pääluottamusmiehen, joka on ollut tietoinen työvauhdin hidastamisesta ainakin 18.6.1997 alkaen, ei ole näytetty ryhtyneen minkäänlaisiin toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi. Myös ammattiosaston puheenjohtaja ja osaston luottamusmies ovat urakkaryhmä 115:ssä olleet mukana työvauhdin hidastamisessa. Ammattiosasto vastaa näiden edustajiensa laiminlyönnistä ja osallistumisesta työtaisteluun.

Työntekijäliitto on saanut työvauhdin hidastamisesta ja käynnissä olevasta työtaistelusta tiedon 3.7.1997. Liitto ei kuitenkaan ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin työtaistelun lopettamiseksi. Työntekijäliiton on siten katsottava laiminlyöneen sille työehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään työntekijäliitto ja ammattiosasto ovat velvollisia korvaamaan kantajaliiton vaatimat 22 164 markan määräiset oikeudenkäyntikulut, jotka määrältään on työntekijäliiton ja ammattiosaston puolesta myönnetty kohtuullisiksi.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry:n ja Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n maksamaan Elintarviketeollisuus ry:lle hyvityssakkoa, ammattiosaston työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 20 000 markkaa ja liiton valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 16 000 markkaa.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Elintarviketeollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut 22 164 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kallio, Niskanen, Vänttinen, Lähteenmäki ja Kolula jäseninä. Esittelijä on ollut Tuliara.

Eri mieltä olevan jäsen Kolulan lausunto, johon jäsen Lähteenmäki yhtyi:

Vastaaja ja kuultava ovat kiistäneet kantajan väitteen työtaistelusta Atria Oy:n Nurmon sikaleikkaamossa.

Todistajana kuullun työnantajayhtiön tuotantopäällikön ja todistelutarkoituksessa kuullun sikaleikkaamon luottamusmiehen mukaan selvää syytä urakkavauhdin alenemiseen aikaisemmasta keskimääräisestä tasosta ei ole tiedossa. Heidän kertomuksistaan ei myöskään ilmennyt, että työntekijät olisivat ryhtyneet hidastamaan työvauhtia painostaakseen työnantajan suostumaan joihinkin työntekijöiden työsuhteita koskeviin vaatimuksiin. Urakkavauhdin alenemisen syyksi mainituista työntekijöiden terveydentilaan ja työsuojeluun liittyvistä seikoista, henkilöstörahastosta tai kesällä noudatettavasta työajasta ei ole työnantajan ja työntekijäpuolen välillä edes neuvoteltu kyseisenä aikana. Neuvotteluja urakasta oli käyty vasta tuotantopäällikön pyydettyä työpaikan tulehtuneen ilmapiirin johdosta luottamusmieheltä kirjallista luetteloa työntekijäpuolen urakassa kokemista epäkohdista.

Edellä olevan perusteella katson jääneen näyttämättä, että työntekijät Atria Oy:n Nurmon sikaleikkaamossa olisivat toimeenpanneet työehtosopimuksen määräyksiin kohdistuneen työtaistelun.

Edellä lausutuilla perusteilla hylkään kanteen.

Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry saavat pitää oikeudenkäyntikulut omana vahinkonaan.

Velvoitettuna lausumaan maksettavaksi tuomitun hyvityssakon määrästä ja oikeudenkäyntikuluista yhdyn työtuomioistuimen enemmistön mielipiteeseen.