Labor court dismissed union claim that employer must continue supplementary wage agreement beyond original collective agreement term.

Työehtosopimuksen määräyksiin perustunut yrityksessä tehty työkohtaisuuslisäsopimus oli noudatettavana osapuolten välillä osana työehtosopimusta. Työehtosopimus ei sisältänyt tällaisen työkohtaisuuslisäsopimuksen voimassaoloa koskevia määräyksiä, eikä kysymyksessä olevaa työkohtaisuuslisäsopimusta ollut näytetty tarkoitetun tehdä määräajaksi eikä sen voimassaoloa ollut näytetty myöskään sidotun työehtosopimuskauden voimassaoloon. Kun työkohtaisuuslisäsopimusta siten oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena, oli osapuolilla mahdollisuus irtisanoa se kuten toistaiseksi voimassa olevaksi tehty työehtosopimus.

Työnantajalla ei ollut ollut työehtosopimukseen tai työehtosopimuslakiin perustuvaa velvollisuutta noudattaa kysymyksessä olevaa työkohtaisuuslisäsopimusta kulumassa olleen työehtosopimuskauden loppuun, vaan työnantaja oli voinut irtisanoa sopimuksen ennen työehtosopimuksen voimassaolon päättymistä.

Kysymys myös kanteen tutkimisesta.

Kantaja Sähköalojen ammattiliitto ry Vastaaja Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ry Kuultava Are Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry:n, nykyisen Sähköalojen ammattiliiton, ja Sähkö ja telealan työnantajaliiton välillä ajaksi 4.12.1993 30.11.1994 tehdyssä sähköasennusalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV TYÖPALKAT

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9 § ANSION MÄÄRÄYTYMINEN

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

D. Työkohtaisuuslisä

Sellaisesta aikatyöstä, jossa vaaditaan erityistä ammattitaitoa ja/tai joka suoritetaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, voidaan palkkaryhmissä 1-7 maksaa työkohtaisuuslisää, joka on pennimääräinen.

Lisän suuruus sovitaan kussakin tapauksessa erikseen huomioon ottaen työn vaativuus, edellytetty työnopeus, työolosuhteet ja muut erityiset seikat, jotka tekevät työkohtaisuuslisän maksamisen perustelluksi.

Työkohtaisuuslisä voi olla joko tehtäväkohtainen tai työkohtainen.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Yrityksen tavallisesti suorittamat työt voidaan myös luokitella kahteen tai useampaan vaativuusluokkaan, jolloin erityistä sopimusta kutakin työtä varten ei tarvita.

Yleisten palkankorotusten yhteydessä menetellään työkohtaisuuslisien osalta siten kuin liittojen kesken erikseen sovitaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Sähköalojen ammattiliitto on vaatinut vahvistettavaksi, että Are Oy on ollut velvollinen noudattamaan 16.4.1991 solmittua työkohtaisuuslisäsopimusta 30.11.1994 päättyneen työehtosopimuskauden loppuun saakka.

Sähköalojen ammattiliitto on lisäksi vaatinut Are Oy:n velvoittamista korvaamaan Sähköalojen ammattiliiton oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta.

Perustelut

Työehtosopimuksen 9 §:n D-kohta sisälsi työkohtaisuuslisää koskevat määräykset. Työkohtaisuuslisäsopimus oli sopimus, jonka työntekijät ja työnantaja tekivät työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Työehtosopimuksen 9 §:n D-kohdassa oli muun muassa todettu, että yrityksen tavallisesti suorittamat työt voidaan myös luokitella kahteen tai useampaan vaativuusluokkaan, jolloin erityistä sopimusta kutakin työtä varten ei tarvittu. Käytännössä työkohtaisuuslisäsopimuksia tehtiin sekä suullisesti että kirjallisesti. Sopimuksen muodolla ei ollut merkitystä sen voimassaolon tai pätevyyden kannalta. Työkohtaisuuslisä ei ollut sellainen palkan osa, jonka maksamisesta tai maksamatta jättämisestä työnantaja voisi yksipuolisesti päättää.

Are Oy:n Jyväskylän toimipaikassa oli tehty 16.4.1991 koko Are Oy:tä koskeva työehtosopimuksessa tarkoitettu työkohtaisuuslisäsopimus. Sopimuksen otsikkona oli "Työkohtaisuuslisät Are Oy:ssä 1991." Sopimus oli työnantajan laatima, eikä siinä ollut mainintaa sopimuksen irtisanomisesta.

Edellä tarkoitetun sopimuksen 9 kohdassa oli todettu seuraavaa: "Tätä TKL periaatetta noudatetaan liittojen sopiman (15.11.1990) palkkaratkaisun mukaisesti, joka alkaa 1.5.1991 tai lähinnä sen jälkeen tulevan palkanmaksukauden alusta. Are Oy:llä päivä on 6.5.1991. Ennen em. päivämäärää sovittuja työkohtaisuuslisiä leikataan TES:n mukaan 2,90 markkaa/h". Työehtosopimuksen 9 §:n D-kohdan viimeisessä virkkeessä oli todettu, että "yleisten palkankorotusten yhteydessä menetellään työkohtaisuuslisien osalta siten kuin liittojen kesken sovitaan."

Are Oy:n Jyväskylän työhönottopaikassa vuonna 1991 tehtyä työkohtaisuuslisäsopimusta oli noudatettu vuoteen 1994 asti siten, että ainoat muutokset siihen olivat tulleet liittojen välisten työehtosopimusneuvottelujen kautta. Vuosien 1991 - 1994 aikana muutokset olivat koskeneet työkohtaisuuslisien leikkaamista ja siirtämistä taulukkopalkkoihin. Tämä oli tapahtunut valtakunnallisten työehtosopimusratkaisujen tuloksena. Tämäkin osoitti, että sopimus oli tarkoitettu toistaiseksi noudatettavaksi. Edellä mainitussa työkohtaisuuslisäsopimuksen 9 kohdassa oleva viittaus liittojen sopimaan palkkaratkaisuun myös merkitsi sitä, että sopimus oli tarkoitettu olemaan voimassa koko silloisen työehtosopimuskauden. Sopimusta ei tämänkään jälkeen ollut kummaltakaan puolen irtisanottu, vaan sitä oli edelleen noudatettu vuosina 1992, 1993 ja osan vuotta 1994.

Keväällä 1994 työnantaja ja työtekijät olivat neuvotelleet sopimuksen muuttamisesta. Työnantaja oli esittänyt neuvotteluissa työkohtaisuuslisien alentamista, mutta työntekijät eivät olleet hyväksyneet tätä. Neuvottelujen päätyttyä työnantaja oli yksipuolisesti alentanut Jyväskylän työhönottopaikan sähköasentajien työkohtaisuuslisiä 3 - 4,60 markalla tunnissa. Työkohtaisuuslisien alentaminen oli toteutettu kunkin työntekijän kohdalla häneen sovellettavan irtisanomisajan pituisen ajan kuluttua.

Työntekijäpuolen näkemyksen mukaan tehty työkohtaisuuslisäsopimus sitoi työnantajaa työehtosopimuskausittain. Tämän vuoksi Are Oy:n olisi tullut noudattaa työkohtaisuuslisäsopimusta 30.11.1994 saakka.

Työehtosopimuksen allekirjoittamattomassa lisäliitteessä, joka koski työkohtaisuuslisän maksamista koskevia periaatteita ja jonka sisällöstä liitot olivat yhteisesti sopineet, oli todettu, että työkohtaisuuslisän määrää koskevan erimielisyyden käsittelyn aikana tehtävästä erimielisyyden alaisesta työstä maksetaan työntekijälle työkohtaisuuslisää yrityksessä vallitsevan käytännön mukaan. Vaikka Are Oy:n Jyväskylän työhönottopaikassa oli vallinnut erimielisyys työkohtaisuuslisän määrästä, työnantaja oli edellä kerrotuin tavoin yksipuolisesti alentanut työkohtaisuuslisän määrää.

Työehtosopimuksista neuvoteltaessa osapuolten kesken sovittiin, miten palkankorotukset vaikuttivat yritystasolla voimassa oleviin työkohtaisuuslisiin. Vuodesta 1986 seuraavan vuosikymmenen alkupuolelle asti oli sähköasennusalan työehtosopimus sisältänyt vähimmäistyökohtaisuuslisiä koskevan määräyksen. Eri työehtosopimusratkaisujen yhteydessä työkohtaisuuslisiä oli leikattu perustuntipalkkoihin. Tavoitteena oli ollut aikapalkkojen korottaminen yleiskorotusta enemmän siirtämällä palkanosia työkohtaisuuslisistä perustuntipalkkoihin.

Are Oy:ssä syntyneestä erimielisyydestä oli neuvoteltu paikallisesti 13.5.1994 ja liittojen välillä 23.2.1996. Näissä neuvotteluissa asiasta ei ollut päästy yksimielisyyteen.

VASTAUS

Vaatimukset

Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on vastauksessaan, johon Are Oy on yhtynyt, vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta siltä osin kuin siinä on kysymys kanteessa tarkoitetun työkohtaisuuslisäsopimuksen päättymisajankohdasta ja kanteen hylkäämistä muulta osin.

Toissijaisesti Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on vaatinut Sähköalojen ammattiliiton velvoittamista korvaamaan Sähkö- ja telealan työnantajaliiton ja Are Oy:n oikeudenkäyntikulut lainmukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemisesta.

Perustelut

Oikeudenkäyntiväite

Sähköasennusalan työehtosopimus ei sisältänyt määräyksiä, jotka koskisivat työkohtaisuuslisästä sopimista ja tällaisen sopimuksen voimassaoloa. Työehtosopimuksen 9 §:n D-kohtaan sisältyi määräyksiä, jotka koskivat työkohtaisuuslisän maksamista. Työkohtaisuuslisien määristä sopiminen oli kuitenkin jätetty paikallisesti tehtäväksi. Työkohtaisuuslisien määrän osalta kanteessa tarkoitettua työkohtaisuuslisäsopimusta voitiin pitää työehtosopimuksen perusteella tehtynä paikallisena sopimuksena. Koska työehtosopimus ei sisältänyt tällaista sopimusta koskevia sitovia määräyksiä eikä siten myöskään tällaisen sopimuksen voimassaoloa koskevia määräyksiä, työtuomioistuin ei voinut tutkia sitä, oliko Are Oy:llä ollut oikeus katsoa sopimus päättyneeksi vuoden 1991 päättyessä tai oikeus irtisanoa se.

Pääasia

Sähköasennusalan työehtosopimuksen mukaan aikatyöstä, jossa vaadittiin erityistä ammattitaitoa ja/tai joka suoritettiin poikkeuksellisissa olosuhteissa, voitiin palkkaryhmissä 1 - 7 maksaa työkohtaisuuslisää. Lisän suuruus sovittiin työehtosopimuksen mukaan kussakin tapauksessa erikseen. Työkohtaisuuslisä voi olla joko tehtäväkohtainen tai työkohtainen.

Työehtosopimuksessa ei puhuttu mitään työkohtaisuuslisän maksamisesta sopimisesta. Edellä esitetyin tavoin työehtosopimuksen mukaan työkohtaisuuslisä voitiin maksaa työehtosopimuksessa mainituissa töissä. Tämä tarkoitti sitä, että työnantaja voi yksipuolisesti päättää työkohtaisuuslisän maksamisesta edellä mainitun kaltaisissa aikatöissä. Toisaalta työnantajalla oli myös mahdollisuus päättää, että työkohtaisuuslisää ei maksettu.

Jos työnantaja oli tehnyt päätöksen työkohtaisuuslisän maksamisesta, työehtosopimus edellytti lisän suuruudesta sopimista. Sopimiselle ei työehtosopimuksessa ollut määrätty tiettyä muotoa. Työkohtaisuuslisästä sopiminen voitiin tehdä työnantajan ja yksittäisen työntekijän tai työntekijäryhmän kanssa. Työehtosopimuksen työkohtaisuuslisän maksamista koskevia periaatteita koskeva allekirjoittamaton lisäliite käsitteli ainoastaan lisän määrästä sopimista. Itse työehtosopimuksessa ei ollut edes suositusta saati sitten sitovaa normimääräystä, joka koskisi paikallista, yrityksessä solmittavaa työkohtaisuuslisäsopimusta. Edellä mainittu työehtosopimuksen lisäliite oli luonteeltaan liittojen yhteinen suositus, mutta se ei velvoittanut työnantajia menettelemään suosituksessa esitetyn mukaisesti.

Työehtosopimuksen 9 §:n D-kohdan viimeisellä virkkeellä, jonka mukaan yleisten palkankorotusten yhteydessä meneteltiin työkohtaisuuslisien osalta siten kuin liittojen kesken sovittiin, ei ollut mitään merkitystä nyt kysymyksessä olevan työkohtaisuuslisäsopimuksen kannalta. Työehtosopimuksen edellä tarkoitetulla allekirjoittamattoman liitteen sanonnalla, joka koski työkohtaisuuslisän maksamista erimielisyystilanteissa, ei ollut asiassa sitovaa merkitystä, koska kysymyksessä oli suositusluontoinen periaate. Tämä periaate ei koskenut kanteessa tarkoitettua vuonna 1991 päättynyttä sopimusta, eikä edellä mainitussa työehtosopimuksen liitteessä puhuttu mitään kysymyksessä olevan kaltaisen sopimuksen voimassaoloa koskevasta erimielisyydestä.

Kanteessa tarkoitettu työnantajan ja työntekijöiden edustajien kanssa solmittu sopimus työkohtaisuuslisistä Are Oy:ssä vuodeksi 1991 oli itsenäinen, ehdoiltaan sopimusvapauden perusteella syntynyt työnantajien ja työntekijöiden välinen sopimus. Kysymys ei ollut työehtosopimuksesta eikä liittojen solmiman työehtosopimuksen osasta. Tähän paikallisesti syntyneeseen sopimukseen sovellettiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain säännöksiä muun muassa sen voimassaolon suhteen, vaikka sopimuksessa tarkoitettu asia eli työkohtaisuuslisän suuruudesta sopiminen sinänsä olikin työehtosopimuksen mukaan työnantajan ja työntekijöiden välinen asia.

Are Oy:ssä vuodesta 1986 alkaen noudatetun käytännön mukaan työkohtaisuuslisät todettiin kalenterivuosittain. Työkohtaisuuslisien suuruus oli ollut yleensä esillä alkuvuonna pidetyissä erilaisissa yhteisneuvotteluissa siten, että työntekijät olivat vaatineet lisien korottamista. Näissä neuvotteluissa oli päädytty erilaisiin ratkaisuihin kuluvassa olevan vuoden osalta. Ratkaisu oli saattanut olla sellainen, että kysymyksessä olevat työkohtaisuuslisät pysyivät entisellään minimirajoiltaan tai että kuluvana olevalle vuodelle oli sovittu uudet markkamäärät. Vuosina 1986 - 1989 lisien markkamääräisiä tasoja oli tarkistettu, mutta uusia erillisiä sopimuksia ei ollut laadittu kuten vuosina 1990 ja 1991.

Vuoden 1991 osalta oli sovittu työkohtaisuuslisien määristä kuten edellisenäkin vuonna. Sopimukset oli tehty vuodeksi kerrallaan ja ne olivat päättyneet kalenterivuoden loputtua.

Vuodelle 1992 ja 1993 ei neuvotteluissa ollut päästy sopimukseen uusista työkohtaisuuslisien määristä. Tämän vuoksi työnantaja oli soveltanut yksipuolisesti vanhoja työkohtaisuuslisien määriä. Työnantaja oli neuvotteluissa ilmoittanut haluavansa laskea kysymyksessä olevia työkohtaisuuslisien minimirajoja, koska yrityksen sisäinen palkkakehitys ja alalla vallitseva yleinen ansiokehitys ja -taso olivat muuttuneet tätä edellyttävästi. Näihin tekijöihin työkohtaisuuslisien määristä sovittaessa oli viitattu muun muassa sopimuksissa, jotka olivat koskeneet vuosia 1990 ja 1991.

Vuoden 1994 työkohtaisuuslisistä keskusteltaessa työnantaja oli todennut, että viimeistään tässä vaiheessa työkohtaisuuslisien muuttaminen edellä mainitut tekijätkin huomioon ottaen oli välttämätöntä. Kun sopimusta työkohtaisuuslisien alentamisesta ei ollut syntynyt, työnantaja oli määritellyt työkohtaisuuslisät vuodelle 1994 yksipuolisesti. Tämän työnantaja oli joutunut tekemään kilpailusyistä. Vaihtoehtona tälle olisi ollut, että työn tarjoamisen edellytyksissä olisi tapahtunut vanhojen työkohtaisuuslisien minimirajojen edelleen ollessa voimassa sellainen muutos, että yhtiö ei olisi saanut tehtäväkseen työkohteita, vaan se olisi hävinnyt tarjouskilpailunsa. Tämä puolestaan olisi aiheuttanut työntekijöiden jäämisen työtä vaille ja lopputuloksensa olisi ollut työntekijöiden irtisanominen.

Työpaikalla laadituista työkohtaisuuslisistä sopimista koskeneista asiakirjoista kävi ilmi, että työnantaja tai sopijapuolet eivät missään vaiheessa olleet sitoneet työkohtaisuuslisiä työehtosopimuksen voimassaolokauteen. Työehtosopimuskaudet olivat poikenneet yrityksessä solmittujen työkohtaisuuslisäsopimusten voimassaoloajoista. Myöskään työkohtaisuuslisäkeskustelut eivät olleet yrityksessä rytmittyneet työehtosopimuskausittaisiksi. Työehtosopimuskausi, jonka aikana kanteessa tarkoitettu työkohtaisuuslisäsopimus oli tehty, oli alkanut 1.3.1990 ja päättynyt 29.2.1992. Tulopoliittisen kokonaisratkaisun johdosta työehtosopimusta oli jatkettu vuosiksi 1992 ja 1993. Seuraava itsenäinen työehtosopimus oli tehty ajaksi 4.12.1993 - 30.11.1994. Mitään perustetta ei ollut sille, että työkohtaisuuslisäsopimuksen voimassaolo olisi jatkunut 30.11.1994 saakka.

Työehtosopimusneuvotteluissa oli poikkeuksellisesti vain kerran aikavälillä 1986 - 1994 päätetty leikata työkohtaisuuslisiä siten, että ne oli palkankorotusratkaisun yhteydessä osittain liitetty taulukko- eli peruspalkkoihin. Tällainen ratkaisu oli toteutettu kahtena vuotena. Toimenpide oli saattanut aiheuttaa yrityksissä työkohtaisuuslisien nostamista koskeneita vaatimuksia, mutta eri asia oli, olivatko vaatimukset johtaneet joihinkin toimenpiteisiin vai ei. Vuosittainen työkohtaisuuslisien tarkastelu ja lisien tason määritteleminen kalenterivuositasolle oli joka tapauksessa vakiintunut menettelytapa. Missään vaiheessa työkohtaisuuslisäsopimuksia ei ollut sidottu työehtosopimukseen tai sen voimassaoloon.

Useissa sähköasennusalan yrityksissä oli ollut samanlainen käytäntö työkohtaisuuslisien minimirajojen määrittelyssä kuin Are Oy:ssä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta siltä osin kuin siinä on kysymys kanteessa tarkoitetun työkohtaisuuslisäsopimuksen voimassaoloajasta. Vaatimustaan Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on perustellut sillä, ettei sähköasennusalan työehtosopimus sisältänyt paikallisesti tehtävien työkohtaisuuslisäsopimusten voimassaoloa koskevia määräyksiä eikä asian ratkaiseminen siten kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan. Esitetyn kaltainen väite on kuitenkin asiaväite, jonka hyväksyminen merkitsee kanteen mahdollista hylkäämistä eikä sen jättämistä oikeudenkäyntiedellytyksen vuoksi tutkimatta. Näin ollen työtuomioistuin hylkää kanteen tutkimista vastaan esitetyn väitteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kanteessa on kysymys Are Oy:ssä 16.4.1991 tehdyn työkohtaisuuslisäsopimuksen voimassaolosta. Työkohtaisuuslisäsopimuksen tekeminen on perustunut sähköasennusalan työehtosopimuksen 9 §:n D-kohdan määräyksiin. Sähköasennusalan työehtosopimuksessa ei ole sovittu työkohtaisuuslisän markkamääristä, vaan määristä sopiminen on jätetty työpaikoilla tehtäväksi. Kysymyksessä olevassa 16.4.1991 tehdyssä työkohtaisuuslisäsopimuksessa on muiden määräysten ohella sovittu töiden jakamisesta kolmeen vaatimusryhmään ja työkohtaisuuslisän määristä eri vaatimusryhmien mukaisissa töissä.

Are Oy:ssä huhtikuussa 1992 käydyissä yhteisneuvotteluissa on ollut esillä uuden työkohtaisuuslisäsopimuksen tekeminen. Kun uudesta työkohtaisuuslisäsopimuksesta ei ole päästy sopimukseen, on vuonna 1991 tehtyä sopimusta noudatettu edelleen. Työkohtaisuuslisäsopimuksen muutokset ovat olleet uudelleen esillä loppuvuonna 1993 ja alkuvuonna 1994 käydyissä yhteistoiminta- ja yhteisneuvotteluissa. Työntekijäpuolen edustajat eivät ole neuvotteluissa suostuneet työnantajan esityksiin työkohtaisuuslisien alentamisesta, minkä johdosta työnantaja on 16.3.1994 irtisanonut työkohtaisuuslisäsopimuksen. Are Oy:n Jyväskylän toimipisteessä työkohtaisuuslisäsopimuksen irtisanominen on toteutettu siten, että työnantaja on kunkin asentajan kohdalla noudattanut kysymyksessä olevaan asentajaa sovellettavaa irtisanomisaikaa. Irtisanomisten johdosta työkohtaisuuslisäsopimuksen soveltaminen on irtisanomisajasta riippuen eri asentajien kohdalla päättynyt 21.6. ja 14.11.1994 välisenä aikana.

Sähköalojen ammattiliitto on kanteessa lähtenyt siitä, että Are Oy:n olisi tullut soveltaa työkohtaisuuslisäsopimusta kulloisenkin työehtosopimuskauden eli ajaksi 4.12.1993 - 30.11.1994 tehdyn työehtosopimuksen voimassaolon päättymiseen asti. Työnantajapuoli on puolestaan kantanaan esittänyt, että kysymyksessä oleva työkohtaisuuslisäsopimus oli tarkoitettu olevan voimassa vain vuoden 1991 loppuun asti.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa Sähköalan ammattiliiton sopimussihteeriä sekä todistajina saman liiton entistä II puheenjohtajaa ja Sähkö- ja telealan työnantajaliiton osastopäällikköä. Edellä mainittujen henkilöiden mukaan liittojen välisissä neuvotteluissa ei ole keskusteltu paikallisesti solmittujen työkohtaisuuslisäsopimusten voimassaolosta. Kaikkien edellä mainittujen henkilöiden mukaan yrityksissä tehdyt työkohtaisuuslisäsopimukset on yleensä tehty toistaiseksi voimassa oleviksi.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina myös kahta sähköasentajaa, joista toinen on toiminut Are Oy:n Jyväskylän toimipisteessä sähköasentajien luottamusmiehenä 1980-luvulla ja toinen 1990-luvulla, sekä Are Oy:n palveluksessa Jyväskylän toimipisteessä työskentelevää markkinointipäällikköä ja työvoimapäällikköä.

Kanteessa tarkoitettu työkohtaisuuslisäsopimus on perustunut työehtosopimuksen määräyksiin ja se on ollut noudatettavana sopimuksen solmineiden välillä osana työehtosopimusta. Työkohtaisuuslisäsopimusten voimassaolosta sähköasennusalalla ja Are Oy:ssä esitetty selvitys osoittaa, että työkohtaisuuslisäsopimukset on, ellei muuta ole sovittu, tarkoitettu olemaan voimassa siihen saakka, kunnes uusi työkohtaisuuslisäsopimus solmitaan. Nyt kysymyksessä olevan työkohtaisuuslisäsopimuksen sanamuodosta ei työtuomioistuimen mielestä ole saatavissa tukea sille kannalle, että sopimus olisi tarkoitettu koskemaan vain vuotta 1991, eikä myöskään sille kannalle, että sopimuksen voimassaolo olisi sidottu kulloiseenkin työehtosopimuskauteen. Kysymys on ollut siten työehtosopimuksesta, jonka voimassaoloajasta ja irtisanomisesta ei sopimuksessa ole sovittu. Työehtosopimuslain 3 §:n 1 momentin mukaan tällaiseen työehtosopimukseen osallisella on mahdollisuus irtisanoa sopimus noudattaen kolmen kuukauden irtisanomisaikaa.

Kun kysymyksessä olevan työkohtaisuuslisäsopimuksen voimassaoloa ei siten ole näytetty sidotun työehtosopimuskauden voimassaoloon, on Are Oy:llä edellä mainitun työehtosopimuslain säännöksen mukaan ollut mahdollisuus irtisanoa työkohtaisuuslisäsopimus. Näin ollen työtuomioistuin edellä esitetyin perustein toteaa, että Are Oy:llä ei ole ollut työehtosopimukseen tai työehtosopimuslakiin perustuvaa velvollisuutta noudattaa Are Oy:ssä 16.4.1991 tehtyä työkohtaisuuslisäsopimusta kanteessa vaadittuun ajankohtaan saakka.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin hylkää kanteen.

Jutun laatuun katsoen saavat Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ja Are Oy kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Saloheimo, Niskanen, Tuulensuu, Ahokas-Kelotie ja Orpana jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.