Labor court dismisses union claim that overtime rules apply to workers with locally agreed 39.5-hour weeks.

Työntekijät olivat olleet työehtosopimuksen työajan tasaamista koskevien määräysten soveltamispiirissä siitä huolimatta, että heidän säännölliseksi viikkotyöajakseen oli paikallisesti sovittu 39,5 tuntia. Heihin oli sovellettava työehtosopimuksen lisätyön korvaamista koskevaa määräystä, jos kalenterivuoden aikana työaika ei tasoittunut työehtosopimuksessa sovittuun keskimääräiseen tuntimäärään viikossa. (Ään.)

Kantaja Metallityöväen Liitto ry Vastaaja Autoalan Keskusliitto ry Kuultavat Keskusautohalli Oy Ajoneuvo Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 10.12.1993 voimaan tulleessa auto ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

III TYÖAIKA

12 § Säännöllisen työajan pituus

Mom. 1 Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa.

Päivä- ja kaksivuorotyössä työaika tulee järjestää siten, että se on vuonna 1994 keskimäärin 36,7 tuntia viikossa. Tämä keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että STK:n ja SAK:n välillä 28.3.1984 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten edellyttämät työajan lyhennykset on muutettu kalenterivuotta koskevaksi keskimääräiseksi viikkotyöajaksi. Tällöin myös arkipyhät sekä juhannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan mainittuun määrään kalenterivuoden aikana. Työajan tasaamisessa noudatetaan 6 momentin määräyksiä.

Mom. 2

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Paikallisesti voidaan sopia:

1. Säännöllisen vuorokautisen ja viikottaisen työajan enimmäispituus 1 momentin 1. kappaleesta poikkeavastikin

2. Työajan tasoittumisjakson pituus

3. Työvuorokauden ja työviikon alkaminen

4. Vuorokautisen työajan lepoaika

5. Työtuntijärjestelmän muuttaminen

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Mom. 6

1. Soveltamisala

Tämän momentin määräykset koskevat normaalisti täysaikaista eli 40 tuntisin työviikoin tapahtuvaa työskentelyä päivä- ja kaksivuorotyössä.

2. Työajan pituus

Työaika tulee järjestää siten, että se on vuonna 1994 keskimäärin 36,7 tuntia viikossa enintään kalenterivuoden aikana. Myös arkipyhät sekä juhannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöaikaa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen.

3. Työajan tasaaminen

Työajan tasaaminen toteutetaan käynti- ja palveluajat turvaten.

Työajan tasaaminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika vuonna 1994 enintään kalenterivuoden aikana tasoittuu keskimäärin 36,7 tuntiin viikossa (12,5 päivää vuodessa).

Liitot suosittelevat, että helatorstain jälkeistä lauantaita käytetään työajan tasaamispäivänä.

Ellei työpaikalla toisin sovita, toteutetaan työajan tasaaminen pitämällä vapaata työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan.

Työajan tasaaminen voidaan paikallisesti sopien toteuttaa myös lyhentämällä säännöllistä vuorokautista työaikaa taikka eri työajan tasaamisvaihtoehtoja yhdistelemällä.

Ellei työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan antamisen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen vapaan pitämistä muuta sovita.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4. Työajan tasaamislisä

Työajan tasaamisesta keskimäärin 36,7 tuntiin viikossa aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tämän sopimuksen tarkoittamassa työaikamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta pennimääräisen lisän, joka on 5,8 % työntekijän vuosineljänneksittäin määräytyvästä keskituntiansiosta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

13 § Ylityö, sunnuntaityö ja viikkolevon aikana tehty työ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Mom. 5 Työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan siten kuin viikottaisesta ylityöstä on sovittu.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Asianosaisliittojen välillä 19.1.1995 - 31.1.1998 voimassa olevassa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

III TYÖAIKA

12 § Säännöllisen työajan pituus

Mom. 1 Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa.

Päivä- ja kaksivuorotyössä työaika tulee järjestää siten, että se on vuonna 1995 keskimäärin 36,4 tuntia viikossa.

- vuonna 1996 keskimäärin 36,5 tuntia viikossa - vuonna 1997 keskimäärin 36,4 tuntia viikossa - vuonna 1998 keskimäärin 36,6 tuntia viikossa

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimusta on 1.1.1994 lähtien tulkittava siten, että työehtosopimuksen 12 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 12 §:n 6 momentissa kulloinkin vuosittain määritelty keskimääräinen viikkotyöaika on sovittu sanamuotonsa mukaisesti siten, että mikäli kalenterivuoden aikana työaika ei tasoitu mainittuun keskimääräiseen tuntimäärään viikossa, tulee työntekijälle korvata sen ylittävältä osin viikkotyöajan ylitys siten kuin työehtosopimuksen 13 §:n 5 momentissa todetaan.

Lisäksi Metallityöväen Liitto on vaatinut Autoalan Keskusliiton, Keskusautohalli Oy:n ja Ajoneuvo Oy:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Vuonna 1993 konkurssiin joutuneen Porin Autokeskus Oy:n autokorjaamossa asentajilla oli ollut 40 tunnin työviikko. Korjaamotoimintaa oli konkurssin jälkeen ryhtynyt jatkamaan Keskusautohalli Oy, jonka palvelukseen työntekijät oli otettu uusina työntekijöinä. Työnantaja ei ollut suostunut siihen, että työaika olisi ollut edelleen 40 tuntia viikossa, vaan oli esittänyt, että sovittaisiin uudet työajat, jotka eivät sisältäneet niin sanottuja pekkasia. Työntekijöiden valittavaksi oli jäänyt kaksi eri työaikamallia, joko 37,5 tuntia viikossa tai 39,5 tuntia viikossa. Pelätessään ansiotasonsa laskevan liiaksi työntekijät olivat valinneet viikkotyöajaksi 39,5 tuntia viikossa.

Vuonna 1993 voimassa olleessa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa oli toteutettu työajan lyhentäminen niin sanotulla karttumisperiaatteella. Sen mukaan mikäli työntekijä oli vuosineljänneksittäin ollut työssä siten, ettei luvattomia tai esimerkiksi lomautukseen perustuvia poissaoloja ollut yli 11 päivää, työntekijällä oli oikeus saada mainitulta vuosineljännekseltä 25 tuntia vapaana ja näille tunneille oli maksettu keskituntiansion mukainen korvaus. Mainittu järjestelmä oli edellyttänyt myös sitä, että työntekijän viikottainen työaika oli 40 tuntia.

Kun työnantaja oli suorittanut edellä mainitun yksipuolisen muutoksen työntekijöiden työajassa vähentämällä viikottaisen työajan 40 tunnista 39,5 tuntiin, olivat työntekijät menettäneet työajan lyhennysvapaansa sekä korvauksen työajan lyhennyksestä. Esimerkiksi 50 markkaa tunnissa ansainneelle työntekijälle ansionmenetys oli ollut 1 250 markkaa vuosineljänneksessä (25 x 50 = 1 250 markkaa). Työntekijät olivat kuitenkin pakon edessä suostuneet mainittuun työaikamalliin. Kun tuolloin autoalalla ei ollut ollut työehtosopimuksessa keskimääräistä viikkotyöaikaa, eivät työntekijät olleet osanneet pitää työnantajan menettelyä työehtosopimuksen vastaisena, vaikka työaikamallilla olikin ollut ilmiselvä sopimuksen kiertämistarkoitus.

Työntekijät olivat 1.1.1996 siirtyneet niin sanottuina vanhoina työntekijöinä Ajoneuvo Oy:n palvelukseen. Työsuhteen ehdot, muun muassa työaika olivat säilyneet luovutuksen yhteydessä ennallaan.

Uudessa 10.12.1993 voimaan tulleessa työehtosopimuksessa oli työaikamääräyksiä muutettu. Vuoden 1994 aikana työaika tuli järjestää siten, että se oli keskimäärin 36,7 tuntia viikossa kalenterivuoden aikana. Toisin sanoen kun mainittujen työntekijöiden työsopimuksella sopima työaika oli ollut 39,5 tuntia viikossa, oli se ylittänyt lähes kolmella tunnilla vuoden 1994 aikana työehtosopimuksella sovitun keskimääräisen viikottaisen työajan.

Työntekijöiden oli katsottava työskennelleen vuoden 1994 ja 1995 aikana ylityönä sen ajan, joka ylitti kalenterivuoden kokonaistyöaika huomioiden keskimäärin 36,7 tuntia viikossa vuonna 1994 ja 36,4 tuntia vuonna 1995. Tällöin tämä ylityö oli korvattava työehtosopimuksen 13 §:n 5 momentin mukaisesti siten, että ylityö katsottiin viikottaiseksi ylityöksi ja se sijoitettiin kalenterivuoden loppuun.

Sopimus 39,5 tuntisesta työviikosta ei sinänsä ollut työehtosopimuksen vastainen, kun se vuositasolla tasoitettiin. Kun työntekijät olivat kuitenkin saaneet mainitulta viikottaiselta työajalta ainoastaan niin sanotun yksinkertaisen tuntipalkan ilman, että heille olisi suoritettu työehtosopimuksen 13 §:n 5 momentin mukaisia ylityökorotuksia, oli työnantajan menettely tältä osin työehtosopimuksen vastainen.

Alunperin, kun työaikaa oli lyhennetty, oli tarkoituksena ollut, että työntekijän työskennellessä 40 tuntia viikossa hän sai työajan lyhennyksenä tai sittemmin työajan tasaamisvapaana 100 tuntia vapaata vuodessa. Tämä oli siis ollut koko ajan ensisijainen lähtökohta.

Kun työntekijöiden viikottainen työaika oli ollut 39,5 tuntia viikossa, työntekijät olivat saaneet joka viikko vapaata 0,5 tuntia. Työehto-osapuolet olivat sopineet muun muassa keskimääräisen viikottaisen työajan laskemista varten laskentaperusteena käytettäväksi työviikkojen lukumääräksi kalenterivuodessa 47,14. Kun työntekijät olivat edellä kerrotuin tavoin saaneet työajan tasaamisvapaata viikossa 0,5 tuntia, päädyttiin siihen, että vuositasolla kanteessa tarkoitetut työntekijät olivat saaneet työajan lyhennysvapaata tai työajan tasaamisvapaata 23,59 tuntia (47,14 x 0,5 tuntia). Kun tämä jo saatu vapaa vähennettiin 100 tunnin vuosivapaasta, jäi erotukseksi 76,41 tuntia.

Työehtosopimuksen 13 §:n 5 momenttia soveltaen työntekijöillä oli oikeus saada näiltä "pitämättömiltä" vapailta ylityökorvausta. Mainitun työehtosopimusmääräyksen tulkinnan perusteella korvaus määräytyi siten, että 76,41 tunnista 40 tuntia sijoitettiin vuoden viimeiselle viikolle, jolloin työntekijällä oli viikottaisen ylityön laskemissäännön perusteella oikeus saada 8 tunnilta korvausta 50 prosentin mukaan laskettuna sekä 32 tunnilta 100 prosentin mukaan laskettuna. Ylityökorvaus 36,41 tunnilta laskettiin siten, että 8 tunnilta työntekijällä oli oikeus saada ylityökorvausta 50 prosentin mukaan laskettuna sekä 28,41 tunnilta 100 prosentin mukaan laskettuna.

VASTAUS

Vaatimukset

Autoalan Keskusliitto, jonka puolesta lausuttuun Keskusautohalli Oy ja Ajoneuvo Oy ovat osaltaan yhtyneet, on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä Metallityöväen Liiton velvoittamista korvaamaan Autoalan Keskusliiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Keskusautohalli Oy:n lähtökohta korjaamotoiminnassa oli ollut, että korjaamolla ei ollut käytössä työajan lyhennysvapaita eli niin sanottuja pekkasvapaita. Tässä tarkoituksessa yhtiö oli tarjonnut palvelukseensa tuleville autokorjaamotyöntekijöille mahdollisuuden valita sellainen työaikamuoto, jossa työajan lyhennysvapaita ei sovellettu. Työntekijöille oli tarjottu valittavaksi joko 37,5 tuntia tai 39,5 tuntia viikossa oleva työaikamuoto. Työntekijät olivat valinneet viimeksi mainitun, ja sen mukaiset työsopimukset oli solmittu kesäkuussa 1993.

Osana autoalan yleistä toimialajärjestelyä Keskusautohalli Oy:n liiketoiminnat oli sittemmin myyty eri tahoille niin, että autokorjaamotoimintaa oli 1.1.1996 ryhtynyt harjoittamaan Ajoneuvo Oy, jonka palvelukseen työntekijät liikkeen luovutuksen yhteydessä olivat siirtyneet.

Keskusautohalli Oy:ssä 39,5 tunnin työviikosta oli sovittu työnantajan ja työntekijöiden välisillä keskinäisillä sopimuksilla. Tämä työaikajärjestely oli työehtosopimuksen mukainen.

Auto- ja konekorjaamoalalla oli sovellettu työajan lyhentämis- eli niin sanottuja pekkasvapaita, jotka olivat perustuneet keskusjärjestöjen välillä 28.3.1984 ja 15.3.1986 solmittuihin tulopoliittisiin sopimuksiin. Näiden sopimusten perustalta liitot olivat vuodesta 1986 lähtien sopineet vuotuista työaikaa lyhennettäväksi siten, että työaikaa lyhennettiin asteittain vuodesta 1986 vuoteen 1990 32 tunnista 100 tuntiin. Työaikaa oli sitten 1990-luvulla vuosittain lyhennetty viimeksi mainitulla 100 tunnilla.

Työajan lyhentämisestä oli sovittu liittojen välillä perinteisesti kutakin kalenterivuotta koskien erillisillä sopimuksilla ilman, että työehtosopimuksessa oli työajan lyhentämisestä erityisiä määräyksiä. Työajan lyhentämissopimukset olivat koskeneet soveltamisalansa mukaan ainoastaan niitä työaikamuotoja, joissa työntekijän säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa.

Vuoden 1993 työehtosopimusneuvotteluissa työntekijäliiton edustajat olivat esittäneet työnantajaliiton neuvottelijoille, että kutakin kalenterivuotta koskevista erillisistä työajan lyhentämissopimuksista luovuttaisiin ja että työehtosopimuksen 12 §:n 1 momentin 2 kappaleeseen kirjattaisiin sopimusteksti 40 tuntia työskentelevien työntekijöiden työajan lyhentämisellä toteutuvasta keskimääräisestä viikkotyöajasta. Työntekijäliiton edustajat olivat jättäneet työnantajaliiton edustajille esityksen valmiista sopimustekstistä, joka oli kirjattu sellaisenaan työehtosopimukseen.

Työehtosopimuksessa ei ollut sovittu keskimääräisen viikkotyöajan tarkoittavan myös sellaisia työaikamuotoja, jotka olivat lyhyempiä kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.

Sovittu keskimääräinen viikkotyöaika perustui vuosittaisen työajan laskemiseen keskusjärjestöjen välillä solmittujen sopimusten perustalta siten, että sopimusten edellyttämät työajan lyhennykset oli muutettu kalenterivuotta koskevaksi keskimääräiseksi viikkotyöajaksi. Kun mainitut keskusjärjestösopimukset ja niiden perustalta laskettu ja työehtosopimuksessa sovittu vuotuinen työaika koskivat ainoastaan 40 tunnin työviikkoa tekeviä työntekijöitä, ei työehtosopimuksessa sovittu keskimääräinen työaika 36,7 tuntia viikossa koskenut muunlaisia työaikamuotoja. Muusta kuin säännöllisestä 40 tunnin työviikosta ei voitu määräyksessä esitetyllä tavalla laskennallisestikaan päätyä esimerkiksi vuoden 1994 osalta 36,7 tuntiin viikossa per kalenterivuosi.

Myöskään työntekijäliiton edustajat eivät missään vaiheessa olleet esittäneet työajan lyhennyksenä toteutuvan viikkotyöajan määräystä sovellettavaksi nyt väitetyllä tavalla muiden kuin säännöllisesti 40 tuntia työskentelevien työntekijöiden työaikamuotoihin.

Työntekijäliiton edustajat olivat työehtosopimuksen solmimisen jälkeen itsekin olleet sitä mieltä, ettei 36,7 tunnin keskimääräinen viikkotyöaika koskenut sellaisia työaikamuotoja, jotka olivat olleet lyhyempiä kuin 40 tunnin viikkotyöaika. Tämä ilmeni muun muassa kalvoaihiosta, jonka työntekijäliiton työehtosihteeri oli laatinut ja jonka hän oli antanut Autoalan Keskusliiton asiamiehelle käytettäväksi uuden työehtosopimuksen sisältöä koskevissa tiedotustilaisuuksissa. Kalvoaihiossa oli todettu, että ne, jotka olivat sopineet työsopimuksella tai muutoin, ettei työajan lyhennysvapaata ollut ja työaika oli alle 8 tuntia päivässä ja alle 40 tuntia viikossa, eivät olleet uuden järjestelmän piirissä.

Kun siis työehtosopimuksen 12 §:n 1 momentin 2 kappaleessa mainittua keskimääräistä 36,7 tunnin viikottaista työaikaa ei sovellettu muussa kuin säännöllisesti 40 tuntia viikossa työskentelevien työntekijöiden työaikamuodossa, ei 36,7 tunnin määräystä voitu soveltaa vaatimukseen maksaa tämän ylittävältä ajalta ylityökorvauksia sellaisissa työaikamuodoissa, jotka eivät olleet alle 40 tuntia viikossa.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Keskusautohalli Oy ja sen palvelukseen Porin Autokeskus Oy:ltä siirtyneet työntekijät ovat vuonna 1993 sopineet säännölliseksi viikkotyöajaksi 39,5 tuntia. Näin sopiessaan työnantaja on pyrkinyt työaikajärjestelyyn, joka jäisi Metallityöväen Liiton ja silloisen Autoalan Työnantajaliitto ATL:n välillä sovitun työajan lyhennysjärjestelmän ulkopuolelle. Kyseisten työntekijöiden työnantajaksi on 1.1.1996 lukien tullut Ajoneuvo Oy, joka ei liioin ole soveltanut työajan lyhentämistä koskevia sopimusmääräyksiä.

Auto- ja konekorjaamoalan 10.12.1993 voimaan tulleessa työehtosopimuksessa on muun muassa edelle jäljennetyt määräykset säännöllisestä työajasta, työajan lyhennyksellä toteutettavasta keskimääräisestä viikkotyöajasta ja työajan tasaamisesta päivä- ja kaksivuorotyössä. Erimielisyydessä on kysymys siitä, koskevatko sopimuksen 12 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 6 momentin määräykset edellä tarkoitettuja työntekijöitä ja miten mahdollinen keskimääräisen viikkotyöajan ylitys tulee korvata.

Paikallinen sopimus viikkotyöajasta

Työehtosopimuksen mukaan paikallisesti voidaan sopia säännöllisen vuorokautisen ja viikottaisen työajan enimmäispituus muuksi kuin kahdeksaksi tunniksi työvuorokaudessa tai 40 tunniksi työviikossa. Työtuomioistuimen mielestä on selvää, että paikallisesti voidaan sopia mainittuja työaikoja lyhyemmästä säännöllisestä työajasta. Asianosaisliitot ovatkin tämän oikeudenkäynnin yhteydessä olleet yksimielisiä siitä, että Keskusautohalli Oy:n ja sen työntekijöiden välinen paikallinen sopimus on ollut työehtosopimuksen mukainen sikäli kuin sillä on sovittu 39,5 tunnin säännöllisestä viikkotyöajasta.

Työtuomioistuimelle ei ole tarkemmin selvitetty paikallisen sopimuksen sisältöä. Joka tapauksessa sopimuksen osapuolet ovat sopiessaan 39,5 tunnin työviikosta olleet siinä käsityksessä, että sopimuksen piiriin kuuluvat työntekijät näin jäävät liittojen välillä sovittujen työajan lyhennysjärjestelyjen ulkopuolelle.

Autoalan Työnantajaliitto ATL:n ja Metallityöväen Liiton välillä vuodelle 1993 sovittu pöytäkirja työajan lyhentämisestä ei sisällä määräyksiä, jotka oikeuttaisivat paikallisesti sopimaan työajan lyhentämättä jättämisestä, jos työntekijä muutoin kuuluu pöytäkirjan soveltamispiiriin.

Vuonna 1994 ja sen jälkeen voimassa olleen työehtosopimuksen 12 §:n 2 momentin mukaan paikallisesti sovittaviin asioihin ei kuulu se seikka, tasataanko työaika saman pykälän 6 momentissa sovitun mukaiseksi. Sen sijaan viimeksi mainitun sopimuskohdan mukaan työpaikalla voidaan sopia työajan tasaamistavasta eli siitä, annetaanko keskimääräisen viikkotyöajan edellyttämät vapaat pitämällä vapaapäiviä, lyhentämällä säännöllistä vuorokautista työaikaa vai eri työajan tasaamisvaihtoehtoja yhdistelemällä.

Edellä lausuttuun nähden työtuomioistuin katsoo, ettei paikallisilla osapuolilla ole työehtosopimukseen perustuvaa oikeutta sopia työajan tasaamatta jättämisestä, mikäli sovellettava työaikajärjestelmä työajan tasaamista muutoin edellyttää. Ratkaisevaa on siten, kuuluuko sovittu järjestely, jossa säännölliseksi viikkotyöajaksi on sovittu 39,5 tuntia, työajan tasaamisjärjestelmän piiriin.

Työehtosopimusmääräysten tulkinta

Tulopoliittisissa ratkaisuissa vuosina 1984 ja 1986 on edellytetty työajan lyhentämistä vuoteen 1990 mennessä yhteensä 100 tunnilla. Autoalan Työnantajaliitto ATL ry:n ja Metallityöväen Liiton välillä on vuosittain tehty työajan lyhentämisestä pöytäkirja, jolla keskusjärjestösopimuksissa edellytetyt työajan lyhennykset on toteutettu. Tästä käytännöstä on sittemmin luovuttu ja 1.12.1993 solmittuun työehtosopimukseen on sisällytetty omat työajan lyhentämistä koskevat määräykset. Samalla on siirrytty aiemmin voimassa olleesta työajan lyhennysvapaan kertymisjärjestelmästä työajan tasaamisjärjestelmään. Tuossa yhteydessä on muutettu myös työajan lyhentämisestä aiheutuvan ansionmenetyksen korvaamisen perusteita.

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimukseen vuonna 1993 otettu työajan lyhennyksenä toteutettava keskimääräinen viikkotyöaikajärjestely perustuu edelleen STK:n ja SAK:n välillä 28.3.1984 ja 15.3.1986 solmittuihin sopimuksiin. Uudessa järjestelmässä sopimusten edellyttämät työajan lyhennykset on kuitenkin muutettu vapaapäivistä keskimääräiseksi viikkotyöajaksi, joka tasataan kalenterivuosittain sopimuksessa tarkemmin sovittuun määrään. Työajan tasaamismääräykset koskevat "normaalisti täysiaikaista eli 40-tuntisin työviikoin tapahtuvaa työskentelyä päiväja kaksivuorotyössä".

Edellä viitatussa SAK:n ja STK:n välillä vuonna 1986 solmitussa sopimuksessa on sovittu työaikaa lyhennettäväksi niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa. Saman sopimuksen mukaan mikäli työaika tuossa työaikamuodossa työajan lyhennyksen seurauksena olisi lyhyempi kuin niissä työaikamuodoissa, joissa työaika oli tuolloin lyhyempi, esimerkiksi keskeytyvässä kolmivuorotyössä, lyhennettiin työaikaa myös viimeksi mainituissa työaikamuodoissa määrään, johon 40-tuntisen työviikon kohdalla työajan lyhennys johtaa. Keskusjärjestösopimuksessa on siten ollut lähtökohtana, että sovittu työajan lyhennys voi koskea kaikkia työaikamuotoja.

Autoalan Työnantajaliitto ATL:n ja Metallityöväen Liiton välillä tehdyissä työajan lyhentämistä koskevissa pöytäkirjoissa on sovittu työaikaa lyhennettävän niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa. Pöytäkirjoissa työajan lyhennysvapaan kertyminen on sidottu nimenomaan työskentelyyn kyseisessä työaikamuodossa. Toisaalta työtuomioistuimelle ei ole selvitetty, onko kysymyksessä olevalla sopimusalalla ollut käytössä muita työaikamuotoja.

Auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen puheena olevat määräykset perustuvat metalliteollisuuden työehtosopimuksen vastaaviin määräyksiin. Metalliteollisuuden työehtosopimuksen osapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, että työehtosopimuksen 12 §:n 6 momentin soveltamisalamääräyksellä on ollut tarkoituksena rajata työajan tasaamisjärjestelyn ulkopuolelle osa-aikaiset työntekijät. Sen sijaan osapuolet ovat olleet erimielisiä siitä, mitä osa-aikaisilla työntekijöillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Alalla on esitetyn selvityksen mukaan sovellettu lähinnä vain joko 40 tai 37,5 tunnin viikkotyöaikaa. Näistä jälkimmäinen on jäänyt työajan lyhentämismääräysten soveltamispiirin ulkopuolelle.

Kysymyksessä olevan määräyksen sanamuodon mukaan täysiaikainen työskentely on rinnastettu 40-tuntisin työviikoin tapahtuvaan työskentelyyn. Määräystä ei kuitenkaan ottaen huomioon saman momentin työajan tasaamista koskevat määräykset voida tai ole edes tarkoitettu tulkita kirjaimellisesti tällä tavalla kaikissa tilanteissa. Työajan tasaaminen voidaan edellä todetun mukaisesti toteuttaa paikallisesti sopien myös lyhentämällä säännöllistä vuorokautista työaikaa. Näin ollen työajan tasaamisjärjestelmän piirissä olevien työntekijöiden työskentely voi tapahtua myös muutoin kuin 40-tuntisin työviikoin. Määräyksen tulkinnassa onkin työtuomioistuimen mielestä kiinnitettävä huomiota myös sen arvioimiseen, mitä täysiaikaisella työskentelyllä tässä yhteydessä on tarkoitettu.

Vuonna 1994 työaika on 40-tuntisin työviikoin tasoittunut keskimäärin 36,7 tuntiin viikossa, kun on otettu huomioon arkipyhät, juhannus- ja jouluaatto sekä sovittu työajan lyhennys 12,5 päivää vuodessa. Tähän nähden kaiken sellaisen työskentelyn, joka tapahtuu alle 40-tuntisin työviikoin, katsominen osa-aikatyöksi voi, kuten kanteen tarkoittamassa tilanteessa, johtaa siihen, että osa-aikatyössä työaika muodostuu pitemmäksi kuin normaalisti täysiaikaisessa työskentelyssä.

Keskusjärjestöjen sopiessa edellä todetuin tavoin työajan lyhentämisestä 40-tuntisen työviikon osalta oli täysiaikaisena työskentelynä perusteltua pitää juuri 40-tuntista työviikkoa. Työajan sittemmin asteittain lyhentyessä myös tässä työaikamuodossa voidaan täysiaikaisen ja osa-aikaisen työskentelyn rajan katsoa vastaavasti siirtyneen.

Tämä tulkinta on sopusoinnussa myös sen kanssa mitä osaaikatyöllä on esimerkiksi työsopimuslaissa tarkoitettu. Osa-aikaisuus määräytyy siinä lähinnä vuorokautisen ja viikottaisen säännöllisen työajan perusteella niin, että osa-aikatyössä työtä tehdään vähemmän kuin mitä työaikalaeissa on säädetty säännöllisen työajan enimmäismääristä. Lisäksi edellytetään, että jos työssä tulee noudatettavaksi työehtosopimus, jossa on sovittu lyhyemmistä työajoista kuin mitä työaikalaeissa on säädetty, on osaaikatyötä vasta se työ, jonka tuntimäärä alittaa työehtosopimuksessa sovitut tuntirajat. Vastaavasti Kansainvälisen työjärjestön ILO:n osa-aikatyötä koskevassa yleissopimuksessa nro 175/94 osa-aikatyöntekijänä pidetään henkilöä, jonka säännöllinen työaika on lyhyempi kuin vastaavaa työtä kokoaikaisesti tekevän henkilön työaika.

Edellä lausuttu työtuomioistuimen mielestä osoittaa, ettei sopijapuolten tarkoituksena ole työajan tasaamisjärjestelmästä vuonna 1993 sopiessaan sitoa järjestelmän soveltamista kirjaimellisesti 40-tuntiseen työviikkoon, vaan huomiota on kiinnitettävä myös tuossa vaiheessa sopimukseen otettuun lisäperusteeseen, että työskentely on täysiaikaista. Täysiaikaisena on pidettävä tässä yhteydessä henkilöä, joka tekee 40-tuntisen työviikon lyhentämisestä tehtyjen sopimusten mukaista, työehtosopimuksen 12 §:n 6 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla järjestettyä keskimääräistä viikkotyöaikaa. Järjestelyt, jotka johtavat tätä pitempään työaikaan, on tasattava työehtosopimuksessa määrätyllä tavalla.

Yhteenvetoa

Keskusautohalli Oy ja sen työntekijät ovat edellä todetun mukaisesti sinänsä voineet sopia paikallisesti säännöllisen viikkotyöajan 39,5 tunniksi. Ottaen kuitenkin huomioon auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen paikallista sopimista koskevat määräykset osapuolet eivät ole voineet sopia täysiaikaisena pidettävän työaikajärjestelyn jättämisestä työajan tasaamisjärjestelmän ulkopuolelle.

Työajan tasaamisjärjestelmän soveltamisalamääräystä tulkittaessa on täysiaikaiseksi työskentelyksi katsottava työskentely sellaisessa työaikamuodossa, jossa keskimääräinen viikkotyöaika vuodessa on vähintään työehtosopimuksen kyseisessä määräyksessä sovittu keskimääräinen viikkotyöaika. Ottaen myös huomioon ne periaatteet, joita työajan lyhentämisestä jo keskusjärjestöjen välillä aikanaan on sovittu, työtuomioistuin katsoo sopimuksen tarkoitusta parhaiten vastaavan tulkinnan, jonka mukaan myös 39,5 tunnin säännöllistä työviikkoa tekevät Ajoneuvo Oy:n työntekijät kuuluvat työehtosopimuksen 12 §:n mukaisen työajan tasaamisjärjestelmän piiriin.

Esitetyn selvityksen mukaan osallisliitot ovat sopineet yhteisestä tulkinnasta, jonka mukaan jos työaika ei tasoitu kalenterivuoden päättyessä työehtosopimuksessa edellytettyyn määrään, ylimääräinen aika sijoitetaan laskennallisesti vuoden loppuun ja korvaus tältä ajalta määräytyy työehtosopimuksen 13 §:n 5 momentin mukaisesti.

Oikeudenkäyntikulut

Osapuolet ovat puolin ja toisin vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Metallityöväen Liiton kantajana edustama tulkinta on vahvistettu oikeaksi. Asia on kuitenkin ollut tulkinnanvarainen, mitä osaltaan osoittaa, että myös kantajaliiton keskuudessa on sopimuksen hyväksymisen jälkeen esitetty työajan tasaamismääräysten soveltamisalasta Autoalan Keskusliiton kantaa tukeva tulkinta. Tähän nähden on perusteltua, että Metallityöväen Liitto jutun voittaessaankin vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että kanteessa tarkoitetut työntekijät ovat auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksen työajan tasaamista koskevien määräysten soveltamispiirissä siitä huolimatta, että heidän säännölliseksi viikkotyöajakseen on paikallisesti sovittu 39,5 tuntia, ja että heihin on sovellettava lisätyön korvaamista koskevaa määräystä, jos kalenterivuoden aikana työaika ei tasoitu työehtosopimuksessa sovittuun keskimääräiseen tuntimäärään viikossa.

Metallityöväen Liitto saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Koski, Vänttinen, K. Rautiainen, Pystynen ja Kolula jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Jäsen K. Rautiainen, jonka lausuntoon jäsenet Vänttinen ja Koski yhtyivät, lausui:

Asiassa on kysymys auto- ja konekorjaamoalan joulukuussa 1993 allekirjoitetun työehtosopimuksen 12 §:n 1, 2 ja 6 momentin tulkinnasta sekä siitä, koskeeko tuolloin sovittu työajan tasaamisjärjestelmä paikallisesti sovittuja, työehtosopimuksen sallimia 40 viikkotuntia lyhyempiä työaikoja. Lisäksi on kysymys siitä, sovelletaanko tällaista työaikaa tekeviin työntekijöihin työehtosopimuksen 13 §:n 5 momenttia.

Kantajaliiton mukaan työaika, joka on ollut lyhyempi kuin 40 tuntia viikossa kuuluu myös joulukuussa 1993 allekirjoitetulla työehtosopimuksella sovitun työajan tasaamisjärjestelmän piiriin. Kantajaliiton mukaan vastaavasti 40 tuntia lyhyempää viikkotyöaikaa tekeviin työntekijöihin tulee soveltaa 13 §:n 5 momenttia.

Vastaajaliiton mukaan työajan tasaamisjärjestelmän piiriin kuuluvat vain sellaista työajat, joiden pituus on 40 tuntia viikossa ja joita on koskenut vuonna 1993 voimassa ollut työajan lyhentämistä koskeva pöytäkirja. Vastaajaliiton mukaan myöskään työehtosopimuksen 13 §:n 5 momenttia ei sovelleta alle 40 viikkotuntia tekeviin työntekijöihin.

Auto- ja konekorjaamoalan työajan lyhentämistä koskeva vuonna 1993 voimassa ollut pöytäkirja on perustunut keskusjärjestöjen STK:n ja SAK:n välillä 28.3.1984 ja 15.3.1986 solmittuihin sopimuksiin. Pöytäkirjan 2 §:n mukaan työaikaa oli sovittu lyhennettäväksi niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa. Todistajien kertoman mukaan keskusjärjestöjen sopimukseen perustuva työajan lyhennys oli tarkoitettu koskemaan niitä, joiden työaika oli pisin eli 40 tuntia viikossa. Selvitystä ei ole esitetty siitä, että keskusjärjestöjen sopiman työajan lyhentämisohjelman kuluessa tai myöhemminkään olisi auto- ja konekorjaamoalalla sovittu työajan lyhentämisen ulottamisesta koskemaan myös alle 40 tuntia viikossa tekeviä työntekijöitä.

Saadun selvityksen mukaan tulkinnan kohteena olevat sopimusmääräykset ovat syntyneet siten, että ne on sovittu ensin Metalliteollisuuden Keskusliiton ja Metallityöväen Liiton väliseen työehtosopimukseen, jonka jälkeen Metallityöväen Liitto on esittänyt vastaavien määräysten ottamista auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimukseen. Metallityöväen Liitto on ollut velvollinen esittäessään muutoksia työaikajärjestelmään selvittämään työnantajapuolelle myös muutosten soveltamisalan.

Kuultujen todistajien kertomuksista käy ilmi, että ainakin työnantajapuolella on ollut perusteltua syytä olettaa, että työehtosopimuksen 12 §:ään tehdyillä muutoksilla sovittu työajan tasaamisjärjestelmä koski samoja työaikoja kuin aiemmin voimassa ollut työajan lyhentämistä koskeva pöytäkirja. Tätä tukee myös työehtosopimuksen 12 §:n 6 momentin sanamuoto työajan tasaamisen soveltamisalasta.

Esitetyn selvityksen perusteella osallisliittojen on katsottava tarkoittaneen, että 13 §:n 5 momentti koskee vain työajan tasaamisjärjestelmän piiriin kuuluvien työntekijöiden työtuntijärjestelmänsä mukaisen työajan lisäksi tekemän työn korvaamista.

Edellä lausutuilla perusteilla hylkään kanteen

Asia on kuitenkin ollut siinä määrin tulkinnanvarainen, että kumpikin osapuoli saa itse vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan.