Labor court dismisses union claim that collective agreement general raises must be paid as minimum wage. Union failed to prove intent to make raises binding minimum wage. Court rejects union's interpretation of collective agreement terms.

Toimihenkilön henkilökohtaiseen palkkaan sovitut yleiskorotukset olivat olleet työehtosopimukseen perustuvia korotuksia, jotka toimihenkilölle vähintään oli tullut maksaa. Selvitystä, joka olisi osoittanut sopijapuolten tarkoittaneen sopia henkilökohtaisiin palkkoihin sovitun yleiskorotuksen muodostumisesta työsuhteen vähimmäisehdoksi työehtosopimuslaissa tarkoitetulla tavalla, ei ollut esitetty. Toimihenkilöliitto ei siten ollut näyttänyt perusteita sille kanteessaan vaatimalleen tulkinnalle, että palkkojen yleiskorotus ei ollut sellainen palkanosa, jonka työnantaja voisi poistaa tai jota voitaisiin vähentää, kun toimihenkilön vaativuusluokka tehtävämuutoksen seurauksena nousi.

Kantaja Pankkitoimihenkilöliitto ry Vastaaja Pankkialan Työnantajaliitto ry

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 4.5.1995 solmitussa rahoitusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

19 § Vaativuusluokittelu

1. Vaativuusluokka määräytyy päätehtävän perusteella.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

20 § Vaativuusluokan muutos

1. Päätehtävän vaativuuden muuttuessa määritetään vaativuusluokka uudestaan. 2. Palkan nousu toteutetaan päätehtävämuutosta seuraavan kuukauden alusta. 3. Henkilön hakeutuessa alemman vaativuusluokan päätehtävään voidaan vaativuusluokka ja palkkaa alentaa siirtoa seuraavan kuukauden alusta. 4. Muutoin päätehtävän vaativuuden alentuessa voidaan vaativuusluokka ja palkka alentaa tehtävän muutosta seuraavan 4. kuukauden alusta. Asia käsitellään luottamusmiehen kanssa. 5. Vaativuusluokan aleneminen pienentää vähimmäispalkan muutoksen verran palkkaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

22 § Kokemusvuodet ja vähimmäispalkat

1. Pätevyyttä kartuttavat sopimuksen soveltamisalalla palvellut kokemusvuodet.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

23 § Tehtävälisä

1. Päätehtävää vaativammista ja vastuunalaisemmista tehtävistä maksetaan tehtävälisää. 2. Tehtävälisän perustana voi olla tehtävässä lisävaativuudeksi katsottavat a) erityiset vuorovaikutustaidot b) kielitaito c) työnopastus d) reservi/aluetoimihenkilönä toimiminen 3. Työnantaja ilmoittaa kirjallisesti tehtävälisän perusteena olevan tehtävän. 4. Tehtävälisän perusteen muutos on todettava yhteisesti.

24 § Pätevyyslisä

1. Erityisestä ammattitaidosta, työtehosta ja työpanoksesta maksetaan pätevyyslisää. 2. Pätevyyslisän perusteena voi olla toimihenkilön lisäansioksi katsottava a) taitava asiakaspalvelu b) aloitteellisuus c) itsenäisyys d) monipuolisuus 3. Ennen lisien myöntämistä luottamusmiehellä on mahdollisuus esittää käsityksensä. 4. Vaativuus- tai kokemusluokan noustessa arvioidaan pätevyyslisän perusteet uudelleen. Mikäli perusteissa ei ole tapahtunut muutoksia tai lisää on maksettu alle vuoden ennen uuteen kokemusluokkaan siirtymistä säilyy lisä ennallaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Erinäisiä määräyksiä

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5.2. Tulkintaohje Henkilökohtaisena kuukausi- ja tuntipalkkana pidetään toimihenkilön kuukausittain vakituisesti maksettavaa rahapalkkaa, joka muodostuu taulukkopalkasta, pätevyyslisistä ja muista säännöllisesti maksettavista lisistä, jotka eivät riipu työtehtävistä (tehtävälisät) tai olosuhteista (lauantai-, ilta-, yö- ja vuorolisät, varallaolo-, hälytystyö- ja soittokorvaus).

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Pankkitoimihenkilöliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, ettei pankkialan toimihenkilöitä koskevan kevään 1995 työehtosopimusratkaisun mukainen palkkojen yleiskorotus (toimihenkilön palkkaa korottava vähimmäiskorotus) ole sellainen palkanosa, jonka työnantaja voisi poistaa tai jota voitaisiin vähentää, kun toimihenkilön vaativuusluokka tehtävämuutoksen seurauksena nousee.

Lisäksi Pankkitoimihenkilöliitto on vaatinut Pankkialan Työnantajaliiton velvoittamista korvaamaan Pankkitoimihenkilöliiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Kevään 1995 työehtosopimusratkaisussa oli sovittu 1.6.1995 toteutettavasta vaativuusluokittelu-uudistuksesta. Uudistus oli merkinnyt palkkaryhmien muuttumista vaativuusluokiksi ja vaativuusluokkien yhdistämisiä.

Palkkaryhmittelyn lisäksi toimihenkilölle maksettava vähimmäispalkka pohjautui aikaisemmin palvelusvuosiportaisiin, joita oli yhteensä seitsemän. Toimihenkilö sai 5. palveluslisän työskenneltyään alalla 15 vuotta ja viimeisen, 6. palvelusvuosilisän, kun kokemusvuosien yhteenlaskettu määrä oli ollut vähintään 19 vuotta. Työehtosopimusratkaisun mukaisesti aikaisempi palvelusvuosilisäjärjestelmä oli muuttunut kokemuslisäjärjestelmäksi 1.6.1995. Aikaisempi kuuteen palveluslisään perustunut järjestelmä oli supistettu viisi kokemuslisäporrasta sisältäväksi järjestelmäksi. Korkein vähimmäispalkka koski sellaista toimihenkilöä, jolla oli vähintään 15 kokemusvuotta aiemman 19 palvelusvuoden asemesta.

Uuden vaativuusluokittelun voimassaoloaikana oli toteutettu kaksi palkankorotusta. Palkankorotusratkaisut olivat taulukkonousujen lisäksi sisältäneet myös toimihenkilön henkilökohtaista palkkaa korottavan yleiskorotuksen. Yleiskorotus oli ollut se vähimmäiskorotus, jonka työehtosopimuksen piirissä oleva toimihenkilö sai hyväkseen henkilökohtaisen palkan nousuna, ellei palkkataulukoihin sovitusta korotuksesta koitunut hänelle suurempaa korotusta. Yleiskorotus oli palkankorotusratkaisujen "perälauta".

Kun uusista taulukkopalkoista oli 1.6.1995 alkaen sovittu, oli korotettu 1-19 kokemusvuotta omaavien toimihenkilöiden palkkoja taulukkopalkkojen nousulla. Samana ajankohtana oli poistettu aikaisemmin voimassa olleet kuudenteen kokemusvuosiportaaseen sijoitettujen, yli 19 kokemusvuotta omaavien toimihenkilöiden vähimmäispalkat. Heidän kohdallaan oli sovittu henkilökohtaista palkkaa korotettavaksi 2 prosenttia. Ratkaisu oli johtanut siihen, että 1.6.1995 alkaen jokaisen yli 19 vuotta palvelleen toimihenkilön palkka oli ylittänyt vähintään 2 prosentilla uuden taulukon mukaisen vähimmäispalkan.

Seuraava palkankorotus oli toteutettu marraskuun alussa 1995. Ratkaisun mukaisesti henkilökohtaisia palkkoja korottava yleiskorotus oli ollut yli 15 kokemusvuotta omaavilla toimihenkilöillä 3,4 prosenttia. Lisäksi oli sovittu uusista vähimmäispalkkataulukoista.

Työehtosopimuksen 20 §:ssä oli säädetty palkkauksesta silloin, kun toimihenkilö siirtyi vaativampiin tehtäviin, jotka edellyttivät hänen aikaisemman vaativuusluokittelunsa nostamista. Työehtosopimuksen 20 §:n 1 ja 2 kohta osoittivat pääsäännön, jonka mukaisesti palkkaus aikaisempaa vaativammassa tehtävässä määräytyi. Työehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti ilman pätevyystai tehtävälisää olleen toimihenkilön hyväksi oli tullut vaativuusryhmittelyn mukaisten palkkataulukoiden erotuksen suuruinen korotus.

Kun toimihenkilön tehtävät saattoivat muuttua vähemmän vaativiksi siten, että toimihenkilön vaativuusluokkaa laskettiin, oli palkka vastaavasti alennettava noudatetun vaativuusluokan ja uuden vaativuusluokan vähimmäispalkkojen välisellä erotuksella. Noudatettava menettelytapa ilmeni työehtosopimuksen 20 §:n 5 kohdasta.

Jos toimihenkilön tehtävään liittyi tavanomaista vaativampia osia tai hän oli henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella oikeutettu lisäpalkkaan, tuli hänelle työehtosopimuksen 23 §:n mukaisesti maksaa tehtävälisää tai 24 §:n mukaisesti pätevyyslisää. Tehtävälisä ja pätevyyslisä olivat sellaisia palkanlisiä, joiden määrä saattoi muuttua, kun toimihenkilö siirtyi työskentelemään korkeamman vaativuusluokan mukaisissa tehtävissä. Työehtosopimuksen sisältämä luettelo niistä palkanosista, joiden suuruuteen vaativuusryhmän nousu voi vaikuttaa, oli tyhjentävä. Vaativuusryhmän nousu voi pienentää tai poistaakin pätevyys- tai tehtävälisänä maksetun palkanosan, mutta työnantajalla ei ollut oikeutta puuttua muihin maksetun taulukkopalkan ylittäviin henkilökohtaisiin palkanosiin.

Ne toimihenkilöt, jotka aiemmin olivat kuuluneet ylimpään kokemusvuosiportaaseen, olivat saaneet hyväkseen kaksi yleiskorotusta, määriltään 2 prosenttia ja 3,4 prosenttia. Samoina ajankohtina vastaavat vähimmäispalkkojen korotukset olivat olleet 0 prosenttia ja 1,8 prosenttia. Siten heidän henkilökohtainen palkkansa oli ylittänyt työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkan vähintään 3,6 prosentilla. Näin määräytyvä toimihenkilön kuukausipalkka ei ollut työehtosopimuksen vähimmäispalkkataulukon mukainen palkka, mutta se oli epäilyksettä työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.

Vaativuusluokan noustessa oli ilman pätevyys- tai tehtävälisää olevan toimihenkilön palkkaa korotettava vähintään vaativuusluokkien mukaisen taulukkopalkan erotuksella. Tämän tulkinnan puolesta puhui myös se, että tarkastelun kohteena riidassa oli tosiasiassa työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.

Työnantajaliiton kannan mukaan yleiskorotuksiin perustuvaa palkanosaa voitiin kohdella samalla tavoin kuin pätevyys- ja tehtävälisääkin. Korkeampaan vaativuusryhmään sijoitetun toimihenkilön vähimmäispalkka oli työehtosopimuksen mukainen taulukkopalkka kulloinkin noudatettavassa vaativuusryhmässä. Tämän työnantajaliiton edustaman kannan toteuttaminen johtaisi käytännössä paitsi työehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan vastaiseen lopputulokseen ja työehtosopimusratkaisussa sovitun yleiskorotuksen toteutumatta jäämiseen, myös sattumanvaraiseen palkkaukseen samanarvoista työtä tekevien toimihenkilöiden kesken.

VASTAUS

Vaatimukset

Pankkialan Työnantajaliitto on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä ja Pankkitoimihenkilöliiton velvoittamista korvaamaan Pankkialan Työnantajaliiton oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perustelut

Kevään 1995 neuvotteluissa oli sovittu lukuisista merkittävistä muutoksista työehtosopimukseen. Uuteen työehtosopimukseen oli sisältynyt muiden muassa palkkaryhmien muuttuminen vaativuusluokiksi. Tehtävänimikkeistöä oli karsittu ja yleiskuvauksille oli annettu suurempi painoarvo. Vaativuusluokka oli määräytynyt uudessa järjestelmässä päätehtävän mukaisesti, mikä ilmeni työehtosopimuksen 19 ja 20 §:stä. Hienosäätö oli tehty työehtosopimuksen 23 §:n tehtävälisän avulla.

Palvelusvuosijärjestelmä oli muutettu kokemusvuosiin perustuvaksi. Kokemuksen ansaintaperusteet olivat muuttuneet samalla siten, että 1.6.1995 lukien karttuma-ajaksi oli muuttunut koko työsuhteen kestoaika riippumatta mahdollisista palkattomista poissaoloista.

Palkkaryhmien yläpuolisten palvelusvuosilisäjärjestelmä oli lakkautettu kokonaan. Siirtymäkauden järjestelmäksi oli allekirjoituspöytäkirjan 5.1 kohdassa sovittu kuitenkin, että vuoden 1995 palvelusvuosilisä oli edelleen 4 prosenttia, vuonna 1996 3 prosenttia ja vuonna 1997 2 prosenttia, mikäli toimihenkilö olisi kyseisinä vuosina saanut palvelusvuosilisän vanhan järjestelmän mukaisesti.

Vanhasta järjestelmästä poiketen uusi järjestelmä oli luonteeltaan ollut todellinen vähimmäispalkkajärjestelmä. Tämä oli johtanut myös palkankorotustekniikan muuttumiseen. Aikaisemmin oli taulukkojen nousu vaikuttanut suoraan palkkaryhmissä olevan toimihenkilön palkkaan riippumatta siitä, oliko palkka taulukossa vai selvästi taulukon yläpuolella. Vanhan käytännön mukaan palkkaryhmiin sijoitettujen toimihenkilöiden henkilökohtaisia palkkoja oli nostettu uuden ja vanhan taulukon välisellä erotuksella.

Uuden vähimmäispalkkajärjestelmän mukaan vähimmäistaulukkopalkan nousu oli vaikuttanut henkilökohtaiseen palkkaan ainoastaan silloin, kun palkka oli jäänyt taulukkokorotuksen jälkeen uuden vähimmäiskuukausipalkan alapuolelle. Jos siis palkka oli vähimmäispalkan yläpuolella, nousi kyseessä oleva palkka ainoastaan liittojen sopiman yleiskorotuksen verran.

Uusi vähimmäispalkkajärjestelmä oli muuttanut käytäntöä luonnollisesti vähimmäispalkkojen yläpuolella olevien palkkojen osalta. Vaikutus oli välittynyt vähimmäispalkkojen korotusten, kokemusvuosien kertymisen ja tehtävien vaativuuden muuttumisen kautta. Kokemusvuosien kertyminen tai tehtävän vaativuusluokan nouseminen ei automaattisesti ollut vaikuttanut henkilökohtaiseen palkkaan, mikäli palkka oli ylittänyt uuden vaativuusluokan ja kokemuksen edellyttämän vähimmäiskuukausipalkan. Myöskään vähimmäispalkkojen korotus ei ollut johtanut enää palkkojen korottamiseen, mikäli palkka jo ennestään oli ollut yli uuden vähimmäispalkan. Näiden palkkojen korotus toteutettiin jatkossa mahdollisen yleiskorotuksen avulla.

Koska tehtävä- ja pätevyyslisien osalta oli liittojen välillä ollut ennestään omia määräyksiä työehtosopimuksessa ja ne olivat perustuneet tehtävien vaativuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, oli sovittu, että ne voitiin arvioida uudelleen vaativuus- tai kokemusluokan noustessa.

Palkkaryhmiin 1-19 sijoitettujen toimihenkilöiden henkilökohtaisia palkkoja oli 1.6.1995 lukien korotettu uuden vähimmäiskuukausipalkan ja 31.5.1995 voimassa olleen taulukkopalkan välisellä erotuksella. Lisäksi 20. vuosiportaassa olevien toimihenkilöiden henkilökohtaisia palkkoja oli korotettu 2 prosentilla.

Palkkaryhmien yläpuolella 31.5.1995 olevat toimihenkilöt oli sijoitettu uuteen vaativuusluokkaan 5.2 ja heille oli määritelty vähimmäiskuukausipalkka. Palkkaryhmien yläpuolella olevien toimihenkilöiden henkilökohtaisia palkkoja oli korotettu 1.6.1995 kahdella prosentilla, ellei uusi vähimmäispalkka edellyttänyt suurempaa korotusta.

Taulukkopalkkojen korotukset olivat vaihdelleet eri palkka- ja palvelusvuosiryhmissä 0-640 markan välillä. Ylimmässä palvelusvuosiryhmässä taulukkopalkat eivät olleet nousseet lainkaan, koska kaksi ylintä porrasta oli yhdistetty.

Lisäksi oli sovittu talopotista, jonka suuruus oli ollut 0,5 prosenttia palkkasummasta palkkaryhmissä olevien osalta ja 1 prosentti palkkaryhmien yläpuolisten osalta. Periaatteena oli ollut, että potti oli tullut kohdentaan uusien pätevyyslisien myöntämiseen tai entisten korottamiseen. Ratkaisu oli johtanut siihen, että 1.6.1995 lukien jokaisen yli 19 vuotta palvelleen toimihenkilön palkka oli ylittänyt vähintään 2 prosentilla uuden taulukon mukaisen vähimmäispalkan.

Seuraava palkankorotus oli toteutettu 1.11.1995 lukien. Allekirjoituspöytäkirjasta ilmeni, että alunperin korotukseksi oli sovittu 1,5 prosenttia, ellei taulukkopalkkojen korotuksesta aiheutunut suurempaa korotusta. Työehtosopimuksen uudistaminen tulopoliittisen kokonaisratkaisun mukaisesti oli kuitenkin johtanut uusiin neuvotteluihin syksyn 1995 palkankorotusten toteutuksesta. Liitot olivat sopineet, että toimihenkilöiden henkilökohtaisia palkkoja korotettaisiin 1.11.1995 lukien 3,4 prosentilla. Lisäksi oli sovittu uusista vähimmäispalkoista.

Työehtosopimuksen 23 §:n mukainen tehtävälisä ja työehtosopimuksen 24 §:n mukainen pätevyyslisä olivat sellaisia palkanlisiä, joiden määrä oli voinut muuttua, kun toimihenkilö oli siirtynyt työskentelemään vaativammissa tehtävissä. Työehtosopimuksessa määritellyt edellytykset tehtävälisän tai pätevyyslisän maksamiselle eivät kuitenkaan olleet olleet tyhjentävät. Työehtosopimuksessa oli molempien osalta annettu ainoastaan suuntaa antavasti perusteita lisien antamiselle.

Vanhan työehtosopimuksen tehtäväkohtaista ja pätevyyslisää ei ollut aikaisemman käytännönkään perusteella tulkittu tyhjentäväksi luetteloksi. Tätä osoitti muun muassa liittojen välillä keväällä 1995 sovittu talopotti, joka oli yhteisesti sovittu kohdennettavaksi uusien pätevyyslisien myöntämiseen tai entisten korottamiseen. Niiden toimihenkilöiden osalta, joille talopotin kautta tuli pätevyyslisän korotus tai myönnettiin uusi pätevyyslisä, olisi täysin perusteetonta väittää, että korotus olisi seurausta pätevyyden lisääntymisestä korotusajankohtana 24 §:n 2 kohdassa ilmenevin tavoin. Kysymyksessä oli ainostaan ollut keino jakaa palkankorotusta työnantajan ja toimihenkilön kannalta järkevämmällä tavalla. Vaativuusryhmän nousu voi pienentää tai poistaakin pätevyys- tai tehtävälisänä maksetun palkanosan. Työehtosopimuksen 24 §:n 4 kohdassa oli lisäksi todettu myös kokemuksen karttumisen voivan leikata pätevyyslisää.

Muiden vähimmäiskuukausipalkkojen ylittävien palkanosien pysyvyydestä työehtosopimuksessa ei ollut todettu mitään. Tavalla tai toisella syntyneet vähimmäiskuukausipalkan ylitteet kuten "markkinalisät" tai "muut henkilökohtaiset lisät", joita ei voitu lukea tehtävä- tai pätevyyslisiin, eivät saaneet työehtosopimuksesta mitään pysyväisyystakuuta. Vastakkainen tulkinta oli käytännölle vieras ja johtaisi koko vähimmäispalkkakäsitteen romuttumiseen.

Erilaisia lisiä oli syntynyt aikojen kuluessa monella eri tavoin. Osa oli saattanut syntyä sen vuoksi, että hyviä ihmisiä oli jouduttu palkkaamaan taulukkopalkkaa huomattavasti suuremmalla palkalla, jotta ylipäätään oli saatu oikea työntekijä tiettyyn tehtävään. Vähimmäispalkkaa korkeampi palkka oli saattanut olla seurausta toimihenkilön aikaisemman vaativan ja vastuullisen työn loppumisesta. Toimihenkilö oli jouduttu siirtämään vaatimattomampaan tehtävään palkkaa kuitenkaan alentamatta. Aikaisemmasta tehtävästä riippuen työehtosopimuksen vähimmäispalkka oli saattanut ylittyä usealla tuhannella markalla. Näiden ylitteiden pysyvyydestä ei työehtosopimuksessa ollut sovittu mitään. Ne olivat olleet puhtaasti työsopimustasolla sovittuja.

Vaativuusluokan (tai kokemusluokan) nousulla ei ollut vaikutusta näihin muihin lisiin. Toimihenkilön palkka pysyi markkamääräisesti entisen suuruisena vaikka vaativuusluokka kasvoi. Muut vähimmäispalkan ylittävät palkanosat olivat täysin tehtävien vaativuudesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumattomia eikä vaativuusluokan nousu vaikuttanut näihin.

Työtuomioistuin oli tuomiossaan nro 124 vuodelta 1992 katsonut, että liittojen välillä sovittu palkankorotus ei ollut muodostanut työehtosopimuksen vähimmäisehdoksi, mikäli liittojen välillä ei tästä ollut nimenomaan sovittu. Tämä osoitti Pankkitoimihenkilöliiton väitteen 20. kokemusvuosiportaaseen kuuluneiden toimihenkilöiden henkilökohtaisten palkkojen vähimmäispalkkaluonteesta vääräksi. Työehtosopimuksen mukaisesti voitiin 20 vuoden kokemuksen omaava uusi toimihenkilö palkata edellä mainittujen palkankorotusten jälkeisenä aikana 16. kokemusvuosiportaan mukaisella vähimmäiskuukausipalkalla ilman, että toimihenkilölle tulisi maksaa 2 prosentin ja 3,4 prosentin suuruiset korotukset vähimmäiskuukausipalkkaan. Kyseessä olevat korotukset koskivat vain niitä toimihenkilöitä, jotka palkankorotuspäivänä työskentelivät työnantajan palveluksessa.

Vähimmäispalkkausjärjestelmän luonteeseen kuului sopia vain toimihenkilöiden vähimmäispalkasta eli siitä palkasta, mikä toimihenkilölle tuli vähintään maksaa. Järjestelmä ei ottanut kantaa vähimmäistakuun ylittäviin palkanosiin, vaan ne elivät omaa elämäänsä. Tätä vähimmäispalkan ylittävää palkanosaa korotettiin, mikäli liitot sopivat tämän osan korottamisesta palkankorotuksen yhteydessä.

Liittojen välisissä neuvotteluissa keväällä 1995 uusi vähimmäispalkkajärjestelmä, sen merkitys ja vaikutukset oli selvitetty. Työnantajaliiton tulkinta ei jättänyt sovittuja yleiskorotuksia toteuttamatta. Eri asia oli kuitenkin se, että uudesta käytännön palkasta ei tullut työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vuoden 1995 rahoitusalan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjaan on otettu tulkintaohje, jonka mukaan henkilökohtaisena kuukausi- ja tuntipalkkana pidetään toimihenkilön kuukausittain vakituisesti maksettavaa rahapalkkaa, joka muodostuu taulukkopalkasta, pätevyyslisistä ja muista säännöllisesti maksettavista lisistä, jotka eivät riipu työtehtävistä tai olosuhteista. Työehtosopimuksessa taulukkopalkalla tarkoitetaan vähimmäispalkkaa, joka määräytyy vaativuus- ja kokemusluokkien mukaan. Osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että toimihenkilölle maksettavat pätevyyslisät ja tehtävälisät ovat sellaisia palkanosia, jotka saattavat vähentyä tai poistua vaativuus- ja kokemusluokkien muuttuessa. Tässä erimielisyydessä on kysymys siitä, voivatko työehtosopimuksin sovitut henkilökohtaisiin palkkoihin maksetut yleiskorotukset vaativuusluokan noustessa vähentyä tai poistua.

Ennen vuonna 1995 sovittuja työehtosopimusmuutoksia toimihenkilölle, jolla ei ollut pätevyys- tai tehtävälisää, on maksettu vaativuusluokan muuttuessa vaativuusryhmittelyn mukaisten palkkataulukoiden erotuksen suuruinen korotus.

Asiassa on sinänsä riidatonta, että aiemmin voimassa olleen sopimuksen mukaan on muodostunut vakiintunut käytäntö korottaa vaativuusluokan noustessa palkkaa taulukon muutosta vastaavalla määrällä. Vähimmäispalkkajärjestelmän käyttöönottaminen on työtuomioistuimen mielestä kuitenkin muuttanut palkkausjärjestelmän rakennetta siinä määrin, ettei aiemman sopimuksen mukaisista käytännöistä ole saatavissa johtoa arvioitaessa yli vähimmäispalkan maksettavan henkilökohtaisen palkan osien suhdetta vaativuusluokan muuttumiseen.

Aiemmin voimassa olleen työehtosopimuksen mukaan vaativuusluokan alenemisella ei ollut vaikutusta toimihenkilön palkkaan. Sen sijaan vuoden 1995 työehtosopimuksen 20 §:n 5 kohdassa on sovittu, että vaativuusluokan aleneminen pienentää palkkaa vähimmäispalkan muutoksen verran. Työnantajaliiton entisen johtajan kertoman mukaan palkan alentaminen on poikkeustilanne ja työehtosopimukseen haluttiin tämän vuoksi selkeä säännös siitä kuinka paljon palkkaa voidaan tällaisessa yhteydessä alentaa. Tämän määräyksen ottamisella työehtosopimukseen ei todistajan mukaan kuitenkaan tarkoitettu ottaa kantaa siihen, miten palkkaus muuttuu vaativuusluokan muuttuessa ylöspäin. Kantajaliiton tutkimussihteeri on puolestaan kertonut, että se miten paljon palkka nousee vaativuusluokan noustessa, ei ole ollut neuvotteluissa esillä.

Edellä tarkoitettu työehtosopimuksen 20 §:n 5 kohta säätelee palkan alentamista tehtävien vaativuuden alentuessa. Määräys on nimenomainen poikkeus siitä periaatteesta, ettei taulukkopalkan muutoksella ole vaikutusta taulukkopalkkaa suurempiin henkilökohtaisiin palkkoihin. Työtuomioistuin katsoo, ettei tästä poikkeusmääräyksestä ole vedettävissä johtopäätöksiä sen suhteen, miten palkka vähimmäispalkkajärjestelmässä määräytyy vaativuusluokan noustessa.

Henkilökohtaiseen palkkaan sovitut yleiskorotukset ovat olleet työehtosopimukseen perustuvia korotuksia, jotka kyseiselle toimihenkilölle vähintään on tullut maksaa. Työtuomioistuin on tuomiossaan nro TT 1992-124 arvioinut näin syntyneen käytännön palkkatason muodostumista työsuhteen vähimmäisehdoksi seuraavasti:

Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan käytännön palkkojen korotusta koskevan määräyksen mukaan tuli 4.3.1991 lukien voimassa olevaan työsopimukseen perustuvaa tuntipalkkaa korottaa 90 penniä. Palkkoja oli yhtiössä korotettu työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla. Allekirjoituspöytäkirjan määräys oli työsuhteessa noudatettava vähimmäisehto siinä suhteessa, että tuntipalkkoja oli ilman eri sopimusta korotettava vähintään mainitulla määrällä. Työtuomioistuimelle ei kuitenkaan esitetty selvitystä, joka olisi osoittanut osallisten tarkoittaneen sopia myös käytännön palkkatason muodostumisesta vähimmäisehdoksi työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuimella ei myöskään tämän asian yhteydessä ole perusteita katsoa, että sopijapuolet olisivat tarkoittaneet sopia henkilökohtaisiin palkkoihin sovitun yleiskorotuksen muodostumisesta työsuhteen vähimmäisehdoksi työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Työehtosopimuksen 24 §:n 4 kohdassa on sovittu, että vaativuus- ja kokemusluokan noustessa arvioidaan pätevyyslisän perusteet uudelleen. Sopijapuolet ovat yksimielisiä, että vastaavaa periaatetta noudatetaan ilman nimenomaista määräystäkin myös tehtävälisän osalta.

Vähimmäispalkkausjärjestelmän periaatteista poiketen on edellä mainitussa sopimuskohdassa kuitenkin sovittu, että jos pätevyyslisää on maksettu alle vuoden ennen uuteen kokemusluokkaan siirtymistä, lisä säilyy ennallaan. Tämä on työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan sovittu sen estämiseksi, että työnantaja ei esimerkiksi palkkakustannuksia säästääkseen suuntaa pätevyyslisiä tai niiden korotuksia tarkoituksellisesti sellaisille toimihenkilöille, joiden kokemusluokka tulee lähiaikoina muuttumaan.

Työehtosopimuksen määräyksistä ei ole saatavissa tukea kannalle, jonka mukaan työehtosopimuksessa olisi tyhjentävästi sovittu niistä tilanteista, joissa taulukkokorotukset eivät vaikuta henkilökohtaisiin palkkoihin. Työtuomioistuimelle esitetty selvitys päinvastoin viittaa siihen, että sopijapuolten tarkoituksena on ollut siirtyä vähimmäispalkkajärjestelmään, ja samalla sopia niistä poikkeustilanteista, joissa järjestelmän periaatteita ei sellaisenaan sovelleta.

Vähimmäispalkkajärjestelmälle olisi vierasta, että palkkataulukoiden muutokset välittömästi vaikuttaisivat myös taulukkopalkkoja korkeampiin henkilökohtaisiin palkkoihin. Olisi myös poikkeuksellista, että yli taulukkopalkan maksetun henkilökohtaisen palkan eri osat olisivat tässä suhteessa keskenään eri asemassa. Jos Pankkitoimihenkilöliiton tarkoituksena on ollut sopia henkilökohtaisiin palkkoihin maksettujen yleiskorotusten säilymisestä vaativuusluokan korotustilanteessa, sen olisi tullut ottaa tämä esille työehtosopimusneuvotteluissa. Esitetyn selvityksen valossa ei voida myöskään katsoa, että Pankkialan Työnantajaliiton olisi tullut käsittää Pankkitoimihenkilöliiton tällaista tarkoittaneen.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei Pankkitoimihenkilöliitto ole näyttänyt perusteita vaatimalleen tulkinnalle.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden Pankkialan Työnantajaliitto saa kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Uski, Vänttinen, Kolula ja Korpela jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.