Labor court rules overtime bonus applies to rostered days without start/end times under collective agreement.

Veturimiesten heittolisästä tehdyn työehtosopimuksen mukainen heittolisäkorvaus oli maksettava veturimiehelle pelkästään heittovuoroissa työskentelevien veturimiesten lisäksi myös työtuntijärjestelmään sijoitetuille veturimiehille sellaisilta työpäiviltä, joiden alkamis- ja päättymisaikaa ei työvuorolistaan ollut merkitty.

Kantaja Veturimiesten Liitto ry Vastaaja VR-Yhtymä Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Valtionrautateiden ja Veturimiesten Liiton välillä 5.4.1995 tehdyssä tarkentavassa virkaehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

1 § Sopimuksen perusteet

Tarkentava virkaehtosopimus on tehty virkaehtosopimuslain ja -asetuksen Valtionrautateille antaman valtuutuksen nojalla ja 16.9.1994 tehdyn sopimuksen perusteella.

2 § Lisäpalkkioiden muutokset

Lisäpalkkioita muutetaan 1.4.1995 lukien seuraavasti:

Heittolisä

Veturimiehelle, jolle ei ole laadittu TAL:n 20.1 §:n mukaista työtuntijärjestelmää vähintään kolmen viikon pituiseksi ajanjaksoksi, maksetaan kultakin tällaiselta työjakson laskentapäivältä heittolisänä 1/615 R 18 mukaisesta peruspalkasta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Tarkentavan virkaehtosopimuksen 1 §:n tarkoittamassa 16.9.1994 tehdyssä sopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Palkkausta koskevat järjestelyt

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Nykyisen palkkausjärjestelmän uudistamisen yhteydessä käytetään heittomiesten palkkauksen tarkistamiseen 0,3 % palkkasummasta samalla kun tehtäväkohtainen palkkaus otetaan käyttöön. Toteutusajankohdan tavoite on 1.4.1995.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Valtionrautateiden ja Veturimiesten Liiton välillä 8.6.1995 tehdyn sopimuksen mukaan 9.12.1993 tehty virkaehtosopimus (sisältäen siihen liittyvät tarkentavat virkaehtosopimukset) sellaisena kuin sitä sovelletaan 30.6.1995 muutetaan työehtosopimukseksi 1.7.1995 - 31.10. 1995 väliseksi ajaksi. VR-Yhtymä Oy:n ja Veturimiesten Liiton välillä 28.9.1995 tehdyn pöytäkirjan mukaan yhtiö ja Veturimiesten Liitto ovat uudistaneet mainitun työehtosopimuksen olemaan voimassa 31.1.1998 saakka.

Työaikalain alaisten virkamiesten työaikasopimuksessa (virkaehtosopimuksessa) ja sen soveltamisohjeissa Valtionrautateillä on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

13 § Muut työaikajärjestelyt

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Soveltamisohjeet

1. Työnantajan on laadittava jokaista työaikalain alaista työpaikkaa varten työtuntijärjestelmä (vuorotaulu), josta ilmenee työn alkaminen ja päättyminen sekä ruokailu- ja lepoajat.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Heittomieheksi katsotaan henkilö, jota ei ole pysyvästi sijoitettu vuorotauluun vähintään kolmen viikon pituiseksi ajanjaksoksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Valtionrautateiden ja Veturimiesten Liiton välillä 9.12.1993 tehdyllä virkaehtosopimuksella sopijaosapuolet ovat sopineet työaikasopimuksen ja sen soveltamisohjeiden noudattamisesta. Nämä soveltamisohjeet on edellä selostetulla tavalla otettu osaksi voimassa olevaa työehtosopimusta.

KANNE

Vaatimukset

Veturimiesten Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että veturimiesten heittolisästä tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen, sittemmin työehtosopimuksen, 2 §:n mukainen heittolisäkorvaus (1/615 R 18 mukaisesta peruspalkasta) on maksettava kaikilta sellaisilta kolmen viikon pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä, joille ei ole laadittu työaikalain 20 §:n 1 momentin mukaista työtuntijärjestelmää, jossa mainitaan aika, milloin työ alkaa ja päättyy, sekä ruokailu- ja lepoajat ja että tällaisia päiviä ovat myös sellaiset yksittäiset työpäivät, joiden osalta työntekijälle ei ole vahvistettuun työtuntijärjestelmään merkitty työn alkamis- ja päättymisajankohtaa (ns. käyttöpäivät).

Veturimiesten Liitto on lisäksi vaatinut VR-Yhtymä Oy:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Veturimiesten heittolisästä tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen, sittemmin työehtosopimuksen, mukainen heittolisäkorvaus oli maksettava kaikilta sellaisilta kolmen viikon pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä, joille ei ollut laadittu työaikalain 20 §:n 1 momentin mukaista työtuntijärjestelmää, jossa mainitaan aika, milloin työ alkoi ja päättyi, sekä ruokailu- ja lepoajat.

Heittolisän maksamista koskevassa sopimusmääräyksessä viitattiin työaikalain 20 §:n 1 momenttiin. Sen tarkoituksena oli ollut määrittää ne veturimiehet, jotka olivat heittolisän maksatuksen piirissä. Työaikalain 20 §:n 1 momentin mukaan työnantajan oli laadittava työtuntijärjestelmä, jossa mainittiin aika, milloin työ alkoi ja päättyi, sekä ruokailu- ja lepoajat. Heittovuorolisän maksamisessa sillä seikalla ei ollut merkitystä, nimitettiinkö jotain työpäivää "heittovuoropäiväksi" tai "käyttöpäiväksi". Olennaista oli, oliko tällaiselle päivälle laadittu työaikalain 20 §:n 1 momentin mukainen työtuntijärjestelmä, josta selvisi kyseessä olevan päivän osalta, milloin työ alkoi ja päättyi.

Niin sanottu heittomiesasema oli työaikajärjestely, joka perustui työsuojelupiirin työsuojelulautakunnan poikkeuslupajaoston työaikalain 20 §:n 1 momentin nojalla työnantajan hakemuksesta myöntämään vapautukseen työtuntijärjestelmän laatimisvelvollisuudesta. Poikkeuslupajärjestelmän piirissä työskenteleviä veturimiehiä kutsuttiin Valtionrautateiden työaikasopimuksen soveltamisohjeissa heittomiehiksi ja työtuntijärjestelmää vuorotauluksi. Kaikkia kunakin päivänä ajossa olevia junia ei voitu tietää etukäteen eikä kaikkia töitä voitu siten myöskään merkitä etukäteen työtuntijärjestelmään. Tapahtui myös sairastumisista ynnä muista sellaisista seikoista johtuvia työstä poissaoloja. Tämän vuoksi tarvittiin niin sanottu heittomiesjärjestelmä, jota varten työnantaja oli hakenut poikkeusluvat työaikalain 20 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla työsuojelupiirin työsuojelulautakunnan poikkeuslupajaostolta.

Nyt riidan kohteena olevassa sopimusmääräyksessä oli kysymys heittolisän maksamisesta tällaisille heittomiesasemassa oleville veturimiehille. Veturimies voi olla niin sanotussa heittomiesasemassa usealla eri tavalla. Valtionrautateillä vallitsevan käytännön mukaisesti heittomiehet olivat joko koko kolmiviikkoisjakson ajan työtuntijärjestelmän ulkopuolella tai sitten he voivat olla osan kolmiviikkoisjaksosta työtuntijärjestelmän piirissä ja osan sen ulkopuolella. Niin sanottuna käyttöpäivänä veturimies oli heittomiehen asemassa. Käyttöpäivässä oli kysymys siitä, ettei veturimies tällaisen päivän osalta tiennyt etukäteen työpäivänsä alkamista ja päättymistä työaikalain 20 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla.

Työnantaja oli kehittänyt käyttöpäiväjärjestelmän työpaikkatasolla yhteistyössä veturimiesten edustajien kanssa. Tarkoituksena oli ollut jakaa niin sanotun heittomiesjärjestelmän aiheuttama haitta suuremman joukon kesken, jolloin mahdollisimman monet veturimiehet tiesivät etukäteen mahdollisimman monen työpäivänsä alkamis- ja päättymisajankohdan. Myös käyttöpäivät kuuluivat poikkeuslupajärjestelmän piiriin ja tämän menettelyn oikeellisuus oli muutamissa tapauksissa erikseen varmistettu tiedustelemalla asiaa työsuojelupiireiltä. Käyttöpäivien sekä muiden heittovuoropäivien yhteismäärä ei saanut ylittää myönnettyjä poikkeuslupia. Käyttöpäivät olivat siis selkeästi poikkeusluvan piirissä ja käyttöpäivänä veturimiehet olivat niin sanottuja heittomiehiä.

Työnantajapuolen tulkinta heittolisän maksamisen rajoittamisesta oli heittolisän maksamisen perusteita koskevan sopimusmääräyksen vastainen, koska kyseessä olevalla sopimusmääräyksellä oli nimenomaisesti sovittu heittolisä maksettavaksi sillä edellytyksellä, että veturimiehelle ei ollut laadittu työaikalain 20 §:n 1 momentin mukaista työtuntijärjestelmää vähintään kolmen viikon ajanjaksoksi.

Heittolisä oli sovittu maksettavaksi, paitsi sellaiselta kolmiviikkoisjaksolta, jolle ei ollut lainkaan laadittu työtuntijärjestelmää eli niin sanotulta puhtaalta kolmen viikon heittojaksolta, myös sellaisilta yksittäisiltä työpäiviltä, joille ei ollut laadittu työtuntijärjestelmää. Asiassa vallitseva olotila oli ollut sopimusta tehtäessä kummankin osapuolen tiedossa ja siitä oli myös keskusteltu sopimusneuvottelujen aikana. Sopimusteksti ei myöskään ollut kielellisesti epäselvä, joten sitä oli tulkittava kirjoitetun mukaisesti.

Sopimusneuvottelujen kulun aikana oli ollut esillä useita eri tekstiharjoitelmia, joista oli valittu nyt kysymyksessä oleva heittolisän maksamista koskeva sopimusmääräys. Viime kädessä sopimustekstin oli laatinut työnantajaosapuoli. Työnantaja ei sopimusneuvotteluissa ollut selkeästi ilmoittanut, että heidän aikomuksenaan olisi ollut tulkita heittolisän maksamista sopimustekstin kielellisen ilmaisun vastaisesti. Mikäli työnantajapuolen tarkoituksena olisi ollut se, että heittolisää ei maksettu sellaisilta yksittäisiltä työpäiviltä, joille ei ollut laadittu työaikalain 20 §:n 1 momentin mukaista työtuntijärjestelmää, niin sopimustekstiin olisi pitänyt sisällyttää tällainen rajoite.

Heittolisää koskeva sopimus oli perustunut Valtionrautateiden ja Veturimiesten Liiton välillä 16.9.1994 tehtyyn yhdenmiehenajon laajennusta linjaliikenteessä sekä tähän liittyviä korvauksia koskevaan sopimukseen. Sopimuksen 4 §:n 5 momentissa neuvotteluosapuolet olivat sopineet palkkausta koskevasta järjestelystä.

Heittolisää koskevassa sopimuksessa oli kysymys mainitun yksinajosopimuksen erään osan toteuttamisesta ja heittolisän rahoittaminen oli ollut osa linjaliikenteen yksinajosopimuksen aiheuttamia kustannuksia. Käyttöpäivät olivat kuuluneet työtuntijärjestelmän laatimista koskevan poikkeuslupajärjestelmän piiriin. Käyttöpäivät eivät siten olleet lisänneet niin sanottujen heittomiesten määrää, vaan kysymyksessä oli ollut osa heittomiesjärjestelmää. Heittolisästä omaksumallaan tulkinnalla työnantaja oli pyrkinyt kiertämään niitä palkkakustannuksia, joihin työnantaja oli linjaliikenteen yksinajosopimuksessa ja sen perusteella tehdyssä heittolisää koskevassa sopimuksessa sitoutunut.

VASTAUS

Vaatimukset

VR-Yhtymä Oy on kiistänyt kanteen.

VR-Yhtymä Oy on lisäksi vaatinut Veturimiesten Liiton velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Heittomieheksi katsottiin henkilö, jota ei ollut pysyvästi sijoitettu vuorotauluun vähintään kolmen viikon pituiseksi ajanjaksoksi. Riidan kohteena olevassa sopimusmääräyksessä oli kysymys nimenomaan heittolisän maksamisesta edellä mainitussa heittomiesasemassa olevalle heittovuoroihin sijoitetulle veturimiehelle.

Siitä, mitä oli sovittu heittomiesten osalta oli pidettävä erillään pysyvästi vuoroon sijoitetuista veturimiehistä, joiden osalta heittolisän maksaminen ei missään vaiheessa voinut tulla kyseeseen. Se, että pysyvästi vuoroon sijoitetulle henkilölle sattui yksi tai mahdollisesti kaksi sellaista "käyttöpäivää", joiden osalta työvuoron alkamis- tai päättymisaikaa ei ollut työvuorotaulukkoon merkitty, ei tehnyt tällaisesta henkilöstä heittomiestä. Veturimiehet olivat muun muassa vuorotaulut hyväksymällä mieltäneet käytännössä sen tosiasian, että vahvistettuun vuorotauluun voi sisältyä käyttöpäiviä eikä tällaisen vuoron noudattaminen tehnyt tähän vuoroon sijoitetusta henkilöstä miltään osin heittomieheen rinnastettavaa.

Yksinajoneuvotteluissa 16.9.1994, joissa heittolisän maksamisesta oli sovittu, ei missään vaiheessa ollut asetettu kyseenalaiseksi Valtionrautateillä vakiintuneita vuoromies- ja heittomieskäsitteitä. Työnantajapuoli ei ollut edes mieltänyt, että tehty heittolisän maksamista koskeva kirjaus neuvottelussa 5.4.1995 olisi voitu käsittää siten, että se olisi koskenut muuta kuin aiemmin viitattua vakiintunutta heittomieskäsitettä.

Se seikka, että neuvotteluissa 5.4.1995 oli ollut esillä tekstiversio siitä, että heittolisää maksettaisiin myös vuoromiesten osalta yksittäisten käyttöpäivien osalta, ei muuttanut miksikään aiemmin todettuja perinteisiä vuoromies- ja heittomieskäsitteitä. Työnantajan edustajille oli jäänyt se käsitys, ettei neuvotteluissa myöskään työntekijäliiton edustajilla ollut ollut asiasta varmaa näkemystä. Päin vastoin oli todettu, että kyseessä oleva teksti ei edellä mainitussa muodossa tarkoittanut heittolisän maksamista käyttöpäiviltä.

Työntekijäliitto pyrkikin nyt sopimuksen tulkintariidan kautta saamaan lävitse heittolisän maksamisen myös työtuntijärjestelmään sijoitetuilta käyttöpäiviltä, kun tätä koskevaa erillistä kirjausta ei ollut onnistuttu neuvotteluteitse saamaan aikaan. Missään tapauksessa se seikka, että kyseessä oleva asia oli ollut esillä neuvotteluissa ei tarkoittanut sitä, että sillä olisi otettu kantaa tai muutettu aiemmin sovittuja heittomies- ja vuoromieskäsitteitä.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Veturimiesten tehtävistä osa on sellaisia, että niiden alkamis- ja päättymisajat eivät ole etukäteen tarkasti ennakoitavissa, minkä vuoksi niitä varten ei ole mahdollista tehdä työaikalain 20.1 §:ssä edellytettyä työtuntijärjestelmää. Tällaisiin heittovuoroihin sijoitetuille veturimiehille on sovittu yhdenmiehenajon laajennuksesta linjaliikenteessä ja siihen liittyvistä korvauksista vuonna 1994 sovittaessa maksettavaksi palkkausjärjestelmän uudistamisen yhteydessä 0,3 prosenttia palkkasummasta samalla kun tehtäväkohtainen palkkaus otetaan käyttöön.

Palkkausjärjestelmän uudistamisen viivästyttyä on 5.4.1995 erikseen sovittu edellä mainitun palkkasumman maksamisesta erillisenä heittolisänä 1.4.1995 lukien. Tämän sopimuksen mukaan veturimiehelle, jolle ei ole laadittu työaikalain 20.1 §:n mukaista työtuntijärjestelmää vähintään kolmen viikon ajanjaksoksi, maksetaan kultakin tällaiselta työjakson laskentapäivältä heittolisänä 1/615 R 18 mukaisesta peruspalkasta. Sopimuksen mukaiseen määrään on päädytty jakamalla 0,3 prosenttia veturimiesten lokakuun 1993 palkkasummasta luvulla 250, mikä on vastannut myönnettyjen poikkeuslupien määrää. Erimielisyydessä on kysymys siitä, onko VR-Yhtymän ja Veturimiesten Liiton välillä voimassa olevan työehtosopimuksen mukaista heittolisää maksettava pelkästään heittovuoroissa työskentelevien veturimiesten (ns. heittomiesten) lisäksi työvuorolistaan sijoitetuille veturimiehille ns. vuoromiehille sellaisilta työpäiviltä, joiden alkamis- ja päättymisaikaa ei työvuorolistaan ole merkitty (ns. käyttöpäiviltä).

Valtionrautateiden työaikasopimuksen 13 §:n mukaan heittomieheksi katsotaan henkilö, jota ei ole pysyvästi sijoitettu vuorotauluun vähintään kolmen viikon pituiseksi ajanjaksoksi. Näille henkilöille on työvuoroista ilmoitettava viimeistään työvuoroa edeltävänä päivänä klo 19 mennessä, ellei paikallisesti muuta sovita. Vapaapäivistä tulee laatia ennakkosuunnitelma työjaksoa varten. Työnantaja on heittomiesjärjestelmää varten hakenut työaikalain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetut poikkeusluvat.

Tampereen tuotantoasemalla on haettu näitä poikkeuslupa 35 veturimiestä varten, mikä on vastannut käytännössä käyttöpäivien ja heittomiesten määrää. Veturimiehistä vain 4 - 5 työskentelee todistajien kertoman mukaan niin sanotuissa puhtaissa heittovuoroissa, ja käytännössä hekin ovat pää-asiassa vuorotaulujen mukaisessa työssä. Suurin osa veturimiehistä on sijoitettu vuorotauluun, johon heille on merkitty käyttöpäiviä, yleisimmin 1 - 3 päivän jaksoissa. Näinä käyttöpäivinä tehdään töitä, joita aiemmin tekivät heittovuorossa olijat, ja näiden päivien osalta esimerkiksi työ-ajasta ilmoittamisen suhteen noudatetaan heittopäiviin sovellettavia periaatteita. Työntekijäliiton Tampereen osaston luottamusmiehen kertoman mukaan Tampereen tuotantoasemalla ei ole aina voitu tehdä asiallista eroa vuoromiehen ja heittomiehen välillä senkään vuoksi, että myös heittomiesten listalla on saattanut olla etukäteen tiedossa olevaa työtä ja jopa yhtä paljon kuin vuorotaulussa.

Käyttöpäiväjärjestelmä on otettu käyttöön ainakin osaksi sen vuoksi, että tällä tavoin on voitu tasata vaihtelevista töiden alkamis- ja päättymisajoista ja muista puhtaisiin heittovuoroihin liittyvistä seikoista aiheutuvaa haittaa.

Vuoden 1995 neuvottelujen aikana on ollut esillä lisän maksaminen edellä tarkoitetuilta käyttöpäiviltä. Työnantajapuolen neuvotteluedustaja on todistajana kertonut olleensa valmis tätä koskevan vaatimuksen hyväksymään ja sen myös kirjaamaan sopimukseen vastaisten soveltamisepäselvyyksien välttämiseksi. Hän ei kuitenkaan ollut saanut esitykselleen työnantajapuolen muiden päättäjien hyväksymistä, minkä vuoksi heittolisän maksaminen käyttöpäiviltä ei tullut sopimukseen. Työnantajan kielteinen kanta on ilmoitettu myös veturimiesten neuvottelijoille. Tämän jälkeen heittolisämääräys tuli hyväksytyksi Veturimiesten Liiton esittämässä muodossa. Todistajan mukaan liiton edustajat kuitenkin toivat esille, että määräys siinä muodossaan kattoi myös käyttöpäivät, jotka heidän mukaansa oli rinnastettava heittopäiviin.

Veturimiesten Liiton puheenjohtaja on työtuomioistuimessa kertonut sopimuksen syntymisestä vastaavalla tavalla. Neuvottelujen aikana on puheenjohtajan mukaan useamman kerran tuotu esiin, ettei liitto tee sellaista sopimusta, joka ei kata käyttöpäiviä. Toisaalta myös hänen mukaansa on työnantajapuolelta esitetty neuvottelujen loppuvaiheessa sopimusmääräyksen soveltumisesta käyttöpäiviin vastakkainen tulkinta.

Esitetty selvitys osoittaa, että osapuolet ovat solmineet kyseisen sopimuksen heittolisästä tietoisina siitä, että heillä on eri tulkinta määräyksen soveltamisesta nyt riidan-alaisessa tilanteessa. Kun osapuolet ovat joka tapauksessa tarkoittaneet sopia kattavasti heittolisämääräyksen soveltamisesta veturimiesten työsuhteisiin, kysymys ei ole osapuolten kesken sopimatta jääneestä asiasta, vaan erimielisyys on ratkaistava sopimusmääräyksen tulkinnalla.

Määräyksen sanamuodon mukaan heittolisää on maksettava veturimiehille, joille ei ole laadittu työaikalain 20.1 §:n mukaista työtuntijärjestelmää ja jotka työaikalain alaisina työntekijöinä ovat siten lainkohdan tarkoittaman poikkeuslupamenettelyn piirissä. Edellä tarkoitetut käyttöpäivät ovat tällaisia työpäiviä, joiden alkamis- ja päättymisaikaa ei vuorotaulussa ole voitu mainita, ja joiden osalta työnantaja on ollut velvollinen noudattamaan lainkohdassa tarkoitettua poikkeuslupamenettelyä.

Sopijapuolet eivät sinänsä ole sopineet työaikasopimukseen sisältyvän heittomiesmääritelmän muuttamisesta, mutta lisämääräyksen sanamuoto ei sulje pois mahdollisuutta soveltaa sitä - palkansaajapuolelta alunperin ilmoitetun tarkoituksen mukaisesti - myös käyttöpäivien nimellä tehtyihin, heittovuoroihin asiallisesti rinnastettaviin työvuoroihin.

Sopimuksen alkuperäinen tarkoitus tietynsuuruisen palkkasumman maksamisesta lisinä ei toteutuisi, jos käyttöpäivät jäävät lisän maksamisvelvollisuuden ulkopuolelle. Käyttöpäiväjärjestelmä tulisi työnantajalle joka tapauksessa puhdasta heittovuorojärjestelmää sikäli edullisemmaksi, että heittolisää ei sopijapuolten yhteisen tulkinnan mukaan maksettaisi vuorotaulussa oleville veturimiehille vapaapäiviltä.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo määräyksen sanamuotoa ja sopimuksen alkuperäistä tarkoitusta parhaiten vastaavan tulkinnan, jonka mukaan heittolisää on maksettava myös työvuorotauluun merkityiltä käyttöpäiviltä.

Oikeudenkäyntikulut

Osapuolet ovat edellä todetulla tavalla solmineet kyseessä olevan työehtosopimuksen tietoisena erimielisyydestä sen soveltamisalasta. Tähän nähden ja ottaen huomioon määräyksen tulkinnanvaraisuuden on perusteltua, että osapuolet vastaavat kumpikin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että veturimiesten heittolisästä tehdyn työehtosopimuksen 2 §:n mukainen heittolisäkorvaus on maksettava myös sellaisilta vuorotauluun sijoitetuilta yksittäisiltä työpäiviltä, joiden osalta työntekijällä ei ole vahvistettuun työtuntijärjestelmään merkittyä työn alkamis- ja päättymisajankohtaa.

Veturimiesten Liitto saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kallio, Virtanen, Tuulensuu, Pystynen ja Korpela jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.