Labor court dismisses union claim that employer violated termination protection due to employee's disability and frequent absences.

Työnantaja oli ilmoittanut lihanleikkaajan työsopimuksen irtisanomisen syyksi asianomaisen työkyvyn oleellisen ja pysyvän heikkenemisen. Irtisanomista oli perusteltu myös työntekijän runsailla, eri syistä johtuneilla sairauspoissaoloilla.

Kun työntekijälle soveltuvan työn järjestäminen hänen työrajoitteensa ja runsaat muista syistä johtuneet sairauspoissaolot huomioon ottaen olisi edellyttänyt muiden työntekijöiden työtehtävien jatkuvaa ja ennalta-arvaamatonta muuttamista, työnantajaa ei katsottu velvolliseksi järjestämään työntekijälle hänen työkykyään vastaavaa työtä. Tähän nähden oli jäänyt näyttämättä, että työnantaja olisi menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti irtisanoessaan työsopimuksen.

Kantaja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Vastaaja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ry Kuultava Atria Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen kesken 23.4.1994 solmitun elintarvikealojen työehtosopimuksen osana noudatettavassa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa määrätään muun muassa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

Soveltamisohje

Työsopimuslaissa (320/1970) irtisanomisperusteeksi on säädetty erityisen painava syy. Sopimuksessa viitataan työsopimuslain irtisanomisperusteisiin. Irtisanomisen perusteena tulee siten olla erityisen painava syy.

Erityisen painava syy -käsitteen sisältöä on pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla on sopimuksen mukaan sallittua. Irtisanomisperustetta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuslain 43 §:n 2 momentissa on esimerkkiluettelo niistä perusteista, jotka oikeuttavat työnantajan purkamaan työsopimuksen.

Työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevia tuomioita voidaan käyttää hyväksi sopimuksen tulkinnassa, sikäli kuin annetuilla tuomioilla voidaan katsoa olevan ennakkopäätöksen arvo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Atria Oy on irtisanonut lihanleikkaaja A:n työsopimuksen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 2 §:n vastaisesti.

Lisäksi Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vaatinut Atria Oy:n velvoittamista maksamaan A:lle irtisanomissuojasopimuksen 13 §:ssä sovittua korvausta 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 266 856 markkaa laillisine korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vielä vaatinut Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Edelleen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vaatinut vastaajan ja kuultavan velvoittamista korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Vuonna 1946 syntynyt A oli työskennellyt Atria Oy:n palveluksessa lihanleikkaajana 2.5.1962 alkaen. Hänen toimipaikkansa oli vuodesta 1982 alkaen ollut Nurmon tuotantolaitoksessa. Atria Oy oli 16.8.1994 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 16.2.1995. Irtisanomisen perusteeksi yhtiö oli ilmoittanut A:n työkyvyn oleellisen ja pysyvän heikkenemisen. Myöhemmin antamassaan selvityksessä yhtiö oli perustellut irtisanomista myös A:n poissaolojen suurella määrällä.

A oli joutunut olemaan sairauslomilla selkävaivojen vuoksi. Vaivat olivat aiheutuneet hänen selkärankansa alimman nikaman siirtymästä, joka oli johtunut selkärangan synnynnäisestä sulautumishäiriöstä. Yleensä ulkoiset olot aiheuttivat sen, että nikaman siirtymä alkoi oirehtia. A:n tapauksessa sen olivat aiheuttaneet työskentelyolot. Lihanleikkaamon lattian kaltevuuden vuoksi A oli joutunut työskentelemään selkä vinossa. Tämä oli aiheuttanut erityisen suurta kuormitusta tukielimiin. Lattian kaltevuuden aiheuttama rasitus oli 30 vuoden kuluessa aiheuttanut sen, että nikaman siirtymä oli alkanut vaivata työkyvyttömyyttä aiheuttavalla tavalla. Työpaikkaselvityksessä vuodelta 1992 työterveyslääkäri oli huomauttanut siitä, että lattian kaltevuus tuli korjata.

Työterveyslääkäri oli todennut, ettei A voinut enää jatkaa lihanleikkaajana ja suositellut hänelle kevyempää työtä, jossa ei ollut jatkuvaa seisomista tai selkää rasittavaa nostelua. Työterveyslääkäri ei siis ollut todennut A:ta kokonaan työkyvyttömäksi vaan ainoastaan kykenemättömäksi lihanleikkaajan työhön. Tästä huolimatta työnantaja ei ollut antanut A:lle mahdollisuutta siirtyä sellaiseen työhön, jota hän olisi terveytensä puolesta voinut tehdä.

Atria Oy:n Nurmon toimipisteessä oli ollut käytössä järjestelmä, jonka mukaan työhön kyvyttömäksi tulleelle työntekijälle järjestettiin muuta, työntekijän kykyihin sopivaa työtä. A:n kohdalla oli kuitenkin tehty poikkeus. Hänelle ei ollut muuta työtä järjestetty, vaikka yhtiöllä olisi sellaista ollut. A:lle sopivaa työtä olisi ollut ainakin laatikkoruokien valmistuslinjan valvontatyö, vaatehuoltoon liittyvät tehtävät ja autonkuljettajan tehtävät. Laatikkoruokien valmistuslinjalla oli työskennellyt myös määräaikaisia työntekijöitä, jotka olisi voitu sijoittaa jäljellä olevan työsuhteen ajaksi muuhun työhön.

Irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n ja työsopimuslain 37 §:n 2 momentin ja niiden soveltamiskäytännön perusteella oli selvää, ettei Atria Oy:llä ollut ollut erityisen painavaa syytä irtisanoa A:n työsopimusta, sillä hänen selkäsairautensa ei ollut aiheuttanut työkyvyn pysyvää ja olennaista heikentymistä.

Työnantajaliiton tiedossa oli ollut työnantajalle kuuluva muun työn järjestämisvelvoite sairausperusteisissa irtisanomistapauksissa. Liiton olisi tullut ryhtyä toimenpiteisiin jäsenyrityksensä sopimuksen vastaisen menettelyn korjaamiseksi. Liitto oli kuitenkin menetellyt päin vastoin ja tukenut jäsenyrityksensä toimintaa. Näin se oli jättänyt täyttämättä sille työehtosopimuslain 8 §:n mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Vaadittu korvausmäärä perustui A:n 32 vuotta jatkuneeseen palvelukseen yhtiössä. Hän oli menettänyt työkykyään osittain työssään. Hänen oli vaikea saada muuta työtä, ja hän oli ollut työsuhteen päättymisen jälkeen työttömänä. Korvausta määrättäessä tuli ottaa huomioon myös se, että vastaajayhtiöllä olisi ollut mahdollisuudet halutessaan säilyttää A:n työsuhde. Korvauksen määrään vaikutti myös se, että yhtiö oli kohdellut A:ta eriarvoisesti jättäessään hänen kohdallaan noudattamatta yhtiössä muutoin noudatettua muun työn järjestämisperiaatetta.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on paljoksunut vastaajan ja kuultavan oikeudenkäyntikuluvaatimusta 5 000 markkaa ylittävältä osin.

VASTAUS

Vaatimukset

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL, johon jutussa kuultu Atria Oy on osaltaan yhtynyt, on vaatinut kanteen hylkäämistä ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n velvoittamista korvaamaan työnantajaliiton ja Atria Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 62 186,30 markalla.

Perustelut

Atria Oy oli irtisanonut A:n työsopimuksen työkyvyn oleellisen ja pysyvän heikkenemisen vuoksi. Yhtiöllä olisi ollut myös peruste purkaa A:n työsuhde hänen sairautensa vuoksi.

A oli useamman vuoden aikana ollut työkyvyttömyyden vuoksi paljon poissa työstä. Vuosien 1989 - 1992 aikana hän oli ollut poissa vuosittain runsaan kolmanneksen eli 33,6 prosenttia työajasta. Sen jälkeen työsuhteen päättymiseen saakka A:n sairauspoissaolojen määrä oli oleellisesti lisääntynyt. Vuonna 1993 A oli ollut poissa työstä 54,6 prosenttia työajasta ja vuonna 1994 hän oli ollut poissa työstä 81,4 prosenttia työajasta. Irtisanomisaikana vuoden 1995 puolella A:n työstä poissaolo oli ollut 100 prosenttia. Muiden samassa työpisteessä työskennelleiden lihanleikkaajien sairauspoissaolojen määrä oli keskimäärin 8,1 - 9,8 prosenttia työajasta. Sairauspoissaolojen määrä koko tuotantolaitoksessa oli ollut viimeksi mainittuakin pienempi.

Aikavälillä 1981 - 1995 A:lla oli ollut poissaoloja työvuosiksi muutettuna noin viisi työvuotta. Viimeisten kuuden täyden työvuoden aikana (1989 - 1994) A oli ollut poissa puolet työvuosista. Merkittävää oli, että vuosilomalain mukaisesti ennakkoon ilmoitettujen vuosilomien aikana A ei koskaan ollut ollut sairaana.

A:n sairauspoissaolojen syinä olivat pitkän aikaa olleet erilaiset sairaudet ja vammat, silloin tällöin myös selästä johtuva työkyvyttömyys. Vuoden 1994 helmikuusta lähtien poissaolojen perusteena oli ollut enenevässä määrin ilmenevä selkäkipu. Kanteessa oli tuotu esille, että A:lla oli ollut selkärangan synnynnäinen sulautumishäiriö. Työterveyslääkärin näkemyksen mukaan sanotunlainen sulautumishäiriö, alettuaan oirehtia, aiheutti lisääntyvästi sairauspoissaoloja työstä. Näin oli käynyt A:nkin kohdalla, koska ei hän ollut irtisanomisaikanaan kyennyt olemaan laisinkaan työssä. Parantavia toimenpiteitä tai hoitoa ei sairauteen ollut saatavissa.

A:n selän oirehtiminen ei ollut aiheutunut työskentelyolosuhteista Nurmon tuotantolaitoksen lihanleikkaamossa. Hänet oli vuonna 1992 siirretty Seinäjoen tehtaalta Nurmon tuotantolaitokselle. A:n työpisteessä Nurmossa lattian kaltevuus oli 0,5 - 1 cm yhden metrin matkalla. Lihanleikkaajien työskentelytilojen lattioita oli korjattu vuonna 1989. Työterveyslääkärin käsityksen mukaan mainitun suuruinen kaltevuusero lattioissa ei sinällään aiheuttanut selkärangan synnynnäisen sulautumishäiriön oirehtimista. Tuotantolaitoksen työskentelytilojen lattioiden kaltevuudesta ei ollut voimassa työsuojelullisia päätöksiä eikä määräyksiä. Vaasan työsuojelupiirin tarkastajat olivat vuodesta 1962 tarkastaneet sekä Seinäjoen että Nurmon tuotantolaitosten leikkaamojen työtiloja. Huomautusta liian kaltevista lattioista kummassakaan tuotantolaitoksessa ei ollut tehty. Lattioiden kaltevuus Seinäjoen ja Nurmon tuotantolaitoksissa ei poikennut elintarviketeollisuuden tuotantolaitosten normaalista lattiarakenteesta.

Työterveyslääkäri oli vuonna 1993 suositellut A:lle hakeutumista kevyempään työhön. Myös työnantajan edustajat olivat vuonna 1993 keskustelleet A:n kanssa hänen mahdollisuudesta siirtyä muihin, kevyempiin työtehtäviin. Työnantajan edustajat olivat nimittäin olleet A:n runsaiden sairauspoissaolojen vuoksi huolestuneita hänen työturvallisuudestaan ja terveydestään. A ei kuitenkaan ollut ollut halukas työtehtävien muutoksiin.

A ei ollut ennen työsuhteensa irtisanomista maininnut esimiehelleen työrajoitteestaan. Hän ei myöskään ollut pyytänyt työnantajaa sijoittamaan itseään selkävaivan takia kevyempään työhön. Vasta 6.10.1994 hän oli toimittanut työnantajalle lääkärintodistuksen, jonka mukaan hän ei ollut kykenevä tekemään tavallista työtään. Työsuhde oli kuitenkin irtisanottu jo kuukautta aikaisemmin. Toisen lääkärintodistuksen, jossa oli lausuttu työrajoitteisuudesta, A oli toimittanut työnantajalle viikkoa ennen työsuhteen päättymistä.

Lääkärintodistusten toimittamisen jälkeen A ei ollut ollut työssä, jotta hänen mahdollisista uusista tehtävistään tai sijoituksestaan olisi voitu keskustella ja saada selkeä kuva hänen työkyvystään. Vasta työsuhteen päätyttyä liittojen välisessä 29.3.1995 pidetyssä neuvottelussa työntekijäliitto oli esittänyt vaatimuksen A:n siirtämisestä kevyempiin tehtäviin. Työnantajalla ei ollut ollut syytä muuttaa päätöstään irtisanomisesta, kun se oli saanut tietää työkyvyttömyyden perusteesta ja sen vaikutuksista. Sairaus oli lisäksi irtisanomisaikana pahentunut siinä määrin, ettei A enää kuuteen kuukauteen ollut kyennyt hoitamaan työtehtäviään. Sairauden paranemisestakaan ei ollut esitetty selvitystä.

Atria Oy:llä oli A:n usein toistuvien erilaisten sairauksien ja paljon sairauspoissaoloja aiheuttavan selkäsairauden vuoksi ollut täysi syy kokonaisuutena katsoa, että A:n yleisessä terveydentilassa oli tapahtunut muutoksia, joiden perusteella hänen työkykynsä oli olennaisesti ja pysyvästi heikentynyt.

A:n osastolla työskenteli noin 200 lihanleikkaajaa. Sairauden vuoksi runsaasti poissaoleva työntekijä vaikutti muiden työntekijöiden työmotivaatioon. Sairausajan palkkana maksettiin keskituntiansion mukainen palkka, ja muut työntekijät joutuivat osittain tekemään poissaolevan henkilön työt. Se aiheutti katkeruutta työpaikalla. Työnantajalle A:n poissaoloista aiheutunut taloudellinen menetyskin oli ollut huomattava. Paljojen poissaolojen vuoksi työnantajan oli mahdotonta ottaa huomioon työnjohto- ja suunnitteluasioissa tällaisen työntekijän työpanosta.

Atria Oy:llä ei ollut ollut osoittaa yrityksen toiminnan kannalta tarpeellisia kevyitä työtehtäviä, joihin selkäsairas A olisi voitu sijoittaa. Tuotantolaitoksessa työskenteli noin 850 työntekijää. Heidän joukossaan oli lukuisia henkilöitä, jotka olivat työrajoitteisia tai joiden terveys muutoin edellytti kevyempää työtä. Kun Nurmon tuotantolaitoksessa oli ilmaantunut työ, johon työrajoitteinen voitiin sijoittaa, näin oli myös menetelty.

Atria Oy ei olisi ilman kohtuuttomia vaikeuksia tai muiden henkilöiden irtisanomista voinut järjestää A:lle työtä laatikkoruokien valmistuslinjan valvontatehtävissä. Sitä paitsi sanottu työ ei ollut työterveyslääkärin käsityksen mukaan selkäsairaalle sopivaa kevyttä työtä.

Atria Oy:llä ei ollut ollut tarjota A:lle myöskään vaatehuollon työtehtäviä. Ennen A:n työsuhteen irtisanomista yhtiön Seinäjoen tehtaalta oli lopetettu pesula, jonka työntekijät oli sijoitettu vaatehuoltoon. Näiden työntekijöiden osalta ei ollut ollut perusteltua ryhtyä uudelleen järjestelyihin tai irtisanomisiin, jotta A olisi saatu sijoitetuksi vaatehuollon tehtäviin.

Nurmon tuotantolaitoksessa ei ollut ollut autonkuljettajan tehtäviä, joihin A olisi voitu sijoittaa.

Atria Oy:llä oli ollut A:n työkyvyn oleellisen ja pysyvän heikkenemisen vuoksi ollut erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Työnantajalla olisi sanotusta syystä ollut oikeus jopa purkaa A:n työsopimus. Kun A ei ollut toimittanut työnantajalle lääkärintodistusta ajalta 1.1. - 16.2.1995, hänen oli katsottava olleen tuon ajan luvattomasti pois työstä. Työnantajalla olisi toissijaisesti ollut tälläkin perusteella oikeus purkaa A:n työsuhde.

Atria Oy:llä oli ollut perusteet irtisanoa A:n työsopimus. Työnantajaliitolla ei ollut ollut perustetta arvioida irtisanomista muulla tavalla kuin yrityksessä ja oikeuskäytännössä oli tehty. Näin ollen työnantajaliitolla oli ollut peruste tukea jäsenyrityksensä toimintaa. Työnantajaliitto ei ollut laiminlyönyt sille työehtosopimuslain 8 §:n mukaan kuuluvaa valvontavelvollisuuttaan.

A:lle mahdollisesti tuomittavan korvauksen määrää harkittaessa oli sitä vähentävänä tekijänä otettava huomioon hänen saamansa työttömyyspäivärahat. Huomioon oli otettava myös, että A:lla oli mahdollisuus saada työtä puolisonsa ravitsemusliikkeestä. A ei ollut menettänyt työkykyään Atria Oy:n työssä. Häntä ei myöskään ollut kohdeltu eriarvoisesti muihin työntekijöihin nähden. Yhtiöstä oli sairauden perusteella irtisanottu muita kin henkilöitä, jos heille ei ollut löytynyt työpaikkaa.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Atria Oy on irtisanonut palveluksessaan 2.5.1962 alkaen työskennelleen A:n työsuhteen päättymään 16.2.1995. Irtisanomisen perusteeksi on ilmoitettu A:n työkyvyn oleellinen ja pysyvä heikkeneminen. Atria Oy on perustellut irtisanomista myös A:n runsailla, eri syistä johtuneilla sairauspoissaoloilla.

Irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n mukaan työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Saman momentin 1 kohdan mukaan tuollaisena syynä ei voida ainakaan pitää työntekijän sairautta, mikäli sairaudesta ei ole ollut seurauksena työntekijän työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen.

A:n sairauksista johtuneiden työstä poissaolojen määrä on vuosina 1981-1989 vaihdellut 17,4 prosentista 50,8 prosenttiin työajasta. Vuonna 1990 A on sairauden vuoksi ollut pois työstä 31,3 prosenttia, vuonna 1991 puolen vuoden aikana 36,7 prosenttia, vuonna 1992 poissaolojen määrä on ollut 32 prosenttia työajasta, vuonna 1993 se on ollut 54,1 prosenttia työajasta ja vuonna 1994 sairauspoissaoloja on ollut 80,7 prosenttia työajasta. Vuonna 1995 A ei ole työsuhteensa päättymisen 16.2. mennessä ollut sairauden vuoksi lainkaan työssä.

A:n sairauspoissaolojen syyt ovat työnantajan esittämän selvityksen mukaan vaihdelleet. Vuonna 1990 A on ollut yhdeksässä jaksossa poissa työstä kuuden erilaisen syyn vuoksi, vuonna 1991 hän on ollut 14 jaksossa poissa työstä ainakin yhdeksän erilaisen syyn vuoksi, vuonna 1992 hän on ollut poissa työstä 12 jaksossa 12 erilaisen syyn vuoksi ja vuonna 1993 hän on ollut poissa työstä kahdeksassa jaksossa 13 erilaisen syyn vuoksi. Vuosina 1994 ja 1995 A on ollut poissa työstä ainoastaan yhden syyn vuoksi.

A:n selkäsairaudesta aiheutuneiden poissaolojen määrä on vuosina 1990 - 1992 vaihdellut 30 - 49 prosenttiin kaikista sairauspoissaoloista. Vuonna 1993 A:lla ei ole ollut yhtään selkäsairaudesta johtuvaa poissaoloa. Sen sijaan vuosina 1994 ja 1995 poissaolojen syynä on ollut yksinomaan selkäsairaus.

Työterveyslääkäri on vuonna 1993 A:n runsaiden sairauslomien vuoksi suositellut hänelle kevyempään työhön siirtymistä. A:n työsopimuksen irtisanomisajan kuluessa työterveyslääkäri on kahteen kertaan suositellut A:ta kevyeeseen työhön. Työterveyslääkärin 6.2.1995 päivätyn todistuksen mukaan A kykenee kevyeeseen työhön, missä ei ole jatkuvaa seisomista eikä selkää rasittavaa nostelua. Todistuksen mukaan A ei pysty lihanleikkaukseen. Todistajana kuultuna työterveyslääkäri on kertonut, että lihanleikkaamossa työpisteen lattian kaltevuudella, joka on ollut varsin vähäinen, ei sinänsä ole ollut vaikutusta A:n selkävaivaan, vaan jo seisoma-asento aiheuttaa oireita. Todistajan mukaan kysymyksessä olevan kaltainen selkärangan sulautumishäiriö ei parane, vaan sen aiheuttamat oireet todennäköisesti vuosien mittaan pahenevat.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on katsonut, että työnantajan olisi tullut järjestää A:lle muuta hänen kykyihinsä sopivaa työtä niin kuin yhtiö oli muiden, johonkin työhön kykenemättömäksi tulleiden työntekijöiden kohdalla menetellyt. A:lle sopivaksi työksi liitto on katsonut laatikkoruokien valmistuslinjan valvontatyön, vaatehuollon tehtävät ja autonkuljettajan tehtävät yhtiön sisäisissä tavarankuljetuksissa.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan yhtiön henkilöstöpäällikkö on vuonna 1991 keskustellut A:n kanssa tämän halukkuudesta siirtyä lihanleikkaajan tehtävistä muihin tehtäviin. Myös yhtiön tuotantopäällikkö on vuonna 1993 keskustellut A:n kanssa tämän halukkuudesta terveydentilansa vuoksi siirtyä muihin töihin. A ei ole tuolloin ollut siirtoon halukas. Todistajana kuullun luottamusmiehen kertoman mukaan A:n työsopimuksen irtisanomistilaisuudessa on tullut esille kysymys A:n mahdollisuudesta terveytensä puolesta tehdä muuta työtä. A on tuossa tilaisuudessa kertonut kykenevänsä työhön, jossa hän voisi liikkua tai kävellä. A on tuolloin ilmoittanut työnantajalle olevansa menossa selkänsä vuoksi jatkotutkimuksiin. A:n puolelta on 6.2.1995 ja 29.3.1995 esitetty hänen sijoittamistaan kevyisiin töihin tuotantolaitoksella.

Edellä mainitun työterveyslääkärin kertoman mukaan Nurmon tuotantolaitoksella on ollut varsin vähän työpaikkoja, joihin selkänsä vuoksi työrajoitteisia työntekijöitä on voitu sijoittaa. Todistaja on pitänyt laatikkoruokien valmistuslinjan kansituskoneen valvontatyötä niin aikaisemman kuin nykyisinkin käytössä olevan koneen aikana työnä, joka olisi A:n kohdalla saattanut tulla kysymykseen. Kun sanottu valvontatyökin vaati varsin paljon seisomista, työterveyslääkärin mukaan varmuus työn soveltuvuudesta A:lle olisi ollut mahdollista saada vain työkokeilulla.

Työterveyslääkärin ja todistajana kuullun laatikkoruokaosaston työnjohtajan mukaan laatikkoruokien valmistuslinjalla on toteutettu työnkierto, jossa linjan työntekijät vuorollaan työskentelevät kahdessa tai kolmessa eri työpisteessä. Työterveyslääkärin mukaan työnkierron järjestämisen syynä on ollut rasitusvammojen ennaltaehkäisy. Työnjohtajan mukaan työtehtävien järjesteleminen A:n sijoittamiseksi työhön valvontapisteeseen olisi sinänsä ollut mahdollista. Se olisi kuitenkin vaikuttanut muiden linjalla työskennelleiden työntekijöiden työnkiertoon.

Todistajana kuullun Atria Oy:n henkilöstöpäällikön kertoman mukaan sijaisjärjestelyjen vuoksi laatikkoruokien valmistuslinjalle, jossa on toteutettu työntekijöiden työn kierto eri työpisteissä ja jossa työskennellään kaksi- ja kolmivuorotyössä, paljon työstä poissaolevan henkilön sijoittaminen on vaikeaa. Henkilöstöpäällikön mukaan yhtiöllä ei kysymyksessä olevana aikana ole ollut sellaista autonkuljettajan tehtävää, mihin A olisi voitu sijoittaa. Myöskään vaatehuollon tehtäviin A:ta ei olisi voitu sijoittaa irtisanomatta toisen työntekijän työsuhdetta. Henkilöstöpäällikön käsityksen mukaan vaatehuollon tehtäviä ei myöskään voitu pitää sellaisena kevyenä työnä, johon selkänsä vuoksi työrajoitteinen henkilö voitaisiin sijoittaa.

Esitetty selvitys työtuomioistuimen mielestä osoittaa, että Nurmon tuotantolaitoksessa on ollut A:lle hänen selkäsairaudestaan johtuva työrajoite huomioon ottaen mahdollisesti sopivaa työtä ainoastaan laatikkoruokalinjan kansituskoneen valvontapisteessä. Kun A on viime vuosien aikana paitsi selkäsairautensa myös lukuisten muiden sairauksiensa vuoksi ollut poissa työstä varsin suuren osan työajastaan, työnantaja on voinut perustellusti olettaa tällaisten sairauspoissaolojen tulevan tulevaisuudessakin jatkumaan. A:lle soveltuvan työn järjestäminen olisi edellyttänyt muiden laatikkoruokalinjalla työnkierrossa työskennelleiden työntekijöiden työtehtävien jatkuvaa ja ennalta-arvaamatonta muuttamista. Siihen työnantajalla ei voida katsoa olleen velvollisuutta tai mahdollisuutta. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että työnantaja olisi menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti irtisanoessaan A:n työsopimuksen. A:lla ei siten ole oikeutta vaatimaansa korvaukseen.

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ei ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan asiassa.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL velvoitetaan korvaamaan Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n ja Atria Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 20 000 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kallio, Uski, Juvonen, Kolula ja Korpela jäseninä. Esittelijä on ollut Silvola.

Tuomio on yksimielinen.