Labor court rules that local workers hired at a job site are excluded from travel allowance benefits under collective agreement.

Kysymys putkijohto- ja putkieristys-alan työehtosopimuksen matkatyötä ja päivärahoja koskevien määräysten tulkinnasta.

Kuultavat LVI-Urakoitsijat ry Rakennusliitto ry

LAUSUNTO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Putkijohtotyönantajain Liitto ry, joka sittemmin on muuttanut nimensä LVIUrakoitsijat ry:ksi, ja Rakennusliiton välillä 1.3.1992 31.10.1993 voimassa olleessa putkijohto ja putkieristysalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

20 §

MATKATYÖT JA PÄIVÄRAHAT

1. Milloin työ suoritetaan vieraalla paikkakunnalla, josta työntekijä ei voi saapua yöksi kotiinsa, korvataan hänelle tästä aiheutuvat kustannukset viikon kaikilta päiviltä seuraavasti:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

f) Milloin työtä suorittaa paikkakuntalainen, joka siellä on työhön otettu, ei hän ole oikeutettu tässä pykälässä määrättyihin etuihin.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut, että Kaksoisputki Oy, Pentti Sulo Kojo, Pertti Kalevi Kojo ja Henry Ahlbom velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Metallityöväen Liitolle perittäväksi siirrettyjä, Jani ja Markku Tabermanin työsuhteisiin perustuvia päivärahasaatavia ajalta 9.9.1989 - 10.5.1992 yhteensä 37 824 markkaa korkoineen. Kantajaliitto on vielä vaatinut työsopimuslain 22 §:n 5 momentin perusteella odotusajan palkkaa kuudelta päivältä Markku Tabermanin osalta 1 936 markkaa sekä Jani Tabermanin osalta 1 896 markkaa korkoineen. Lisäksi Metallityöväen Liitto on vaatinut, että vastaajat yhteisvastuullisesti velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perustelut

Jani ja Markku Taberman olivat työskennelleet työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Kervalta kotoisin olevan Kaksoisputki P. Kojo & Kumpp. -nimisen avoimen yhtiön ja sen yhtiömiesten palveluksessa vuosina 1989 - 1992. Yhtiö oli vuonna 1994 muuttanut yhtiömuotoaan ja oli nyttemmin nimeltään Kaksoisputki Oy.

Työsopimuksia solmittaessa työhönottopaikkakunnaksi oli sovittu Turku. Turusta työntekijät oli määrätty komennustöihin muun muassa pääkaupunkiseudulle.

Työntekijöiden työsuhteissa oli noudatettu putkijohto- ja putkieristysalan työehtosopimusta, jota avoin yhtiö oli noudattanut sekä työsopimuksen että työsopimuslain 17 §:n kautta.

Työehtosopimuksen päivärahamääräyksen mukaan työnantaja oli velvollinen suorittamaan työntekijöille päivärahaa viikon kaikilta päiviltä eli myös lauantailta ja sunnuntailta.

Työnantaja oli kuitenkin jättänyt suorittamatta päivärahaa Jani ja Markku Tabermanille viikonlopuilta ajalla 9.9.1989 - 15.4.1991 ja 16.9.1991 - 10.5.1992. Arkipäiviltä työnantaja oli maksanut ainoastaan puolipäivärahaa, vaikka työehtosopimus olisi edellyttänyt kokopäivärahaa.

Jani ja Markku Taberman olivat 6.11.1991 allekirjoittaneet Keravalla uudet kirjalliset työsopimukset. Sopimuksissa ei ollut sovittu mitään työhönottopaikkakunnasta. Näillä työsopimuksilla ei kuitenkaan ollut ollut tarkoitus muuttaa heidän oikeuttaan saada päivärahaa silloin, kun he työskentelivät työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla muualla kuin Turun seudulla.

Putkijohtotyönantajainliitto sekä Rakennusliitto olivat käyneet 10.2.1994 asiasta muistioneuvottelut.

Rakennusliitto ja Putkijohtotyönantajain Liitto olivat olleet yhtä mieltä siitä, että työntekijöillä oli oikeus saada päivärahaa viikon jokaiselta päivältä eli myös viikonlopuilta. Putkijohtotyönantajain Liiton eriävä mielipide muistioneuvotteluissa oli perustunut väärinkäsitykseen. Työnantajaliitto oli luullut työntekijöiden vaativan päivärahoja myös ajalta, jolloin he olivat työskennelleet Turun seudulla.

Putkijohtoalan työehtosopimuksen päivärahaa koskevan työehtosopimusmääräyksen mukaan työntekijöillä oli oikeus saada kotipaikkansa ulkopuolelle suuntautuvista komennustöistä päivärahaa jokaiselta viikon kalenteripäivältä siitä riippumatta, olivatko he esimerkiksi viettäneet viikonloput kotonaan tai komennuspaikkakunnalla.

Käytännön syistä oli kuitenkin menetelty siten, että mikäli työntekijät olivat komennuksella ollessaan käyneet viikonloppuisin kotonaan, oli työnantaja maksanut heille esimerkiksi kilometrikorvaukset kotimatkoista. Tämä oli kuitenkin perustunut lähinnä siihen, että verottaja oli puuttunut viikonlopuilta maksettuihin päivärahoihin verottamalla niistä työntekijöitä.

VASTAUS

Vaatimukset

Vastaajat ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Perustelut

Markku Taberman oli tullut Kaksoisputki P. Kojo & Kumpp. -nimisen avoimen yhtiön palvelukseen 15.6.1988 määrättyä Turussa sijainnutta Data-Cityn työmaata varten. Hänet oli palkattu Keravalla. Ensimmäisen työmaan jälkeen hänelle oli ollut tarjota lisää työtä, jolloin hänet oli palkattu yhtiöön työhönottopaikkana Kerava. Myöhemmin työskennellessään taas Turussa oli Markku Taberman kysynyt, olisiko työn-antajalla työtä myös hänen pojalleen Jani Tabermanille. Jani Tabermanin työsuhde oli alkanut 5.9.1989 ja hänen ensimmäinen työmaansa oli ollut Turun postikeskus, Länsiportti, jossa myös Markku Taberman oli työskennellyt. Myös Jani Tabermanin työhönottopaikkana oli ollut Kerava.

Molemmat Tabermanit olivat asuneet Turussa, eli Liedossa, koko työsuhteensa ajan.

Vastaajayhtiön toimialana oli asentaa sprinkler-laitteistoja, mitä työtä Tabermanitkin olivat tehneet.

Vastaajayhtiö oli kuulunut jo työsuhteiden alkaessa silloiseen Putkijohtotyönantajainliittoon, nyttemmin LVIUrakoitsijat ry:een, joten se oli noudattanut työehtosopimuslain nojalla sekä Rakennusliiton jäsenten että muiden työntekijöiden työehtoihin putkijohtoalan työehtosopimusta.

Koska Tabermanit olivat asuneet Turussa, ei heillä ollut ollut siellä työskennellessään oikeutta saada päivärahaa. Tämä oli perustunut sekä päivärahan tarkoitukseen että ylimääräisten elantokustannusten korvaamiseen vieraissa oloissa työskenneltäessä että tästä lähtökohdasta syntyneeseen alan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan alkutekstiin, joka lähti siitä, että suoritettaessa työtä vieraalla paikkakunnalla, josta työntekijä ei voinut saapua yöksi kotiin, oli hän oikeutettu päivärahaan.

Kun toisaalta Tabermanit oli palkattu työnantajan toimipaikassa Keravalla, oli tämä ollut heidän sellainen työhönottopaikkakuntansa, jota tarkoitettiin putkijohtoalan 20 §:n 1.f-kohdassa. Tästä seurasi, ettei heillä Keravalla työskennellessään ollut ollut oikeutta päivärahaan. Putkijohtoalalla oli määräystä sanasta "paikkakuntalainen" huolimatta tulkittu edellä esitetyllä tavalla. Tulkinnassa oli lähdetty siitä, että työntekijä ei voinut valitsemalla asuinpaikkansa määrittää maksettavia matkakustannusten korvauksia.

Mikäli Tabermanit olivat työskennelleet muualla pääkaupunkiseudulla, ei heille myöskään työehtosopimuksen 20 §:n 1.f-kohdan vuoksi ollut velvollisuutta maksaa päivärahaa. Tuolloin olivat voineet tulla kysymykseen putkijohtoalan työehtosopimuksen ateriakorvaus-, matkalippukorvaus- ja matka-aikamääräykset työehtosopimuksen 17 19 §:ssä. Koska vastaajayhtiön työ oli usein lyhytaikaista ja kohteet vaihtuvia, oli se nyttemmin omaksunut käytännön, että mainituissa pykälissä esitettyjen etuuksien asemasta oli maksettu määrältään ainakin samaan lopputulokseen johtavia osapäivärahaa ja matkakorvausta.

Putkijohtoalan työehtosopimuksen 20 § lähti siitä, että mikäli päivärahaan oikeuttava työkomennus jatkui läpi viikonlopun eli työnantaja ei määräyksellään katkaissut sitä, maksettiin päiväraha seitsemältä päivältä viikossa. Jos komennus katkaistiin, työnantajan oli suoritettava viikonlopun kotimatkoilta matkakustannuksen korvaukset julkisen kulkuneuvon taksojen mukaan ja matka-ajan palkka.

Sekä Tabermanien että muiden työntekijöiden osalta oli vastaajayhtiössä ollut käytäntönä, että työmaan alkaessa urakkatyökunnan etumies ja työmaasta vastuussa ollut työnantajan edustaja olivat todenneet, mitä matkakustannuksia työmaalla työskenteleville maksettiin.

Työvoimapulan aikana, ennen taloudellista lamaa, oli työntekijöille maksettu useita etuuksia, muun ohella päivärahoja, yli sen, mitä työehtosopimus olisi edellyttänyt.

Tabermanit eivät olleet riitauttaneet päivärahojaan työsuhteidensa aikana.

Uusilla kirjallisilla työsopimuksilla oli sovittu putkijohtoalan työehtosopimuksen mukaisista matkakustannusten korvauksista. Työnantaja oli halunnut laman alkaessa tarkistaa kaikki kustannuserät. Työnantajaa edustanut asennuspäällikkö oli käynyt uusien työsopimusten sisällön läpi ensin luottamusmiehen kanssa ja sittemmin jokaisen asentajan kanssa. Hän oli selostanut yhtiön haluavan poistaa kirjavan käytännön ja yhdenmukaistaa työsopimukset niin, että matkakustannusten korvaukset määräytyivät työehtosopimuksen mukaan. Näin työsopimus oli käyty läpi myös Tabermanien kanssa. He eivät olleet esittäneet vastalauseita asiassa.

Markku Tabermanin kanssa oli aluksi tehty määräaikainen työsopimus. Työsopimuksen mukaan työhönottopaikkakunta oli ollut Kerava. Jani Taberman oli tullut yhtiön palvelukseen 1990 Turussa sijainneelle työmaalle samoin ehdoin kuin Markku Taberman, ja myös hänen työhönottopaikkansa oli yhtiön kotipaikka Kerava.

Vastaajat ovat käräjäoikeudessa yksityiskohtaisesti vastanneet kanteessa eriteltyihin vaatimuksiin päivärahoista.

Vastaajien mielestä vaatimukset odotusajan palkasta olivat olleet perusteettomia, koska Tabermaneilla ei ole ollut työsuhteesta johtuvia saatavia työnantajaltaan työsuhteen päättyessä, eivätkä he olleet huomauttaneet näistä selvästi riitaisista eristä kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Määrältään odotusajan palkkavaatimukset olivat oikeat. Myös vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta oli perusteeton.

KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

LIITTOJEN LAUSUNNOT

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut LVI-Urakoitsijat ry:lle ja Rakennusliitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

LVI-Urakoitsijat ry on lausunnossaan todennut seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Putkijohto- ja putkieristysalan työehtosopimuksessa ei ole asetettu minkäänlaisia rajoituksia sille missä työhönottaminen voi tapahtua. Näin ollen matkatyötä ja päivärahoja koskevan 20 §:n mukaan työntekijän työhön ottaminen voi tapahtua yrityksen kiinteän toimipaikan sijaintipaikkakunnalla siitä huolimatta, että ensimmäinen työntekopaikkakunta sijaitsee muualla. Mainitunlaista menettelyä voitaneen käytännössä pitää normaalitapauksena työntekijän palkkaamisessa eli työhönottaminen tapahtuu yrityksen kiinteässä toimipisteessä "konttorilla", josta sitten työntekijä voidaan lähettää tekemään matkatyötä toiselle paikkakunnalle. Tällöin työntekijälle suoritetaan työehtosopimuksen 20 §:n mukaiset matkatyöhön kuuluvat etuudet.

Kun sitten taas palataan työskentelemään sillä paikkakunnalla, jossa työhönottaminen on tapahtunut, työehtosopimuksen 20 §:n 1.f-kohdan perusteella ei työntekijälle ole suoritettava mainitun pykälän mukaisia etuisuuksia.

2. Paikkakuntalainen työehtosopimuksen mukaan

Kyseessä olevassa putkijohto- ja putkieristysalan työehtosopimuksen 20 §:n 1.f-kohdassa mainitulla paikkakuntalaisella on vakiintuneen tulkinnan mukaisesti tarkoitettu sellaista työntekijää, joka tarjoutuu työhön työntekopaikkakunnalla ja tulee siellä työhönotetuksi. Sillä seikalla onko tällaisella paikkakunnalta työhön hakeutuvalla työntekijällä asunto ja koti kyseisellä paikkakunnalla ei ole katsottu olevan merkitystä tässä suhteessa.

Tulkinta perustuu siihen, että työntekijä ei voi asuinpaikkansa valitsemalla määrittää hänelle maksettavaksi kuuluvia matkakustannusten korvauksia ja päivärahoja. Tilannetta, jossa työntekijä hakeutuu oma-aloitteisesti työhön toiselle paikkakunnalle ilman, että hänet olisi nimen-omaisesti palkattu taikka lähetetty matkatyöhön, ei ole pidettävä työehtosopimuksessa tarkoitettuna matkatyönä.

Näin ollen kyseisen työehtosopimuksen kohdan vakiintuneen tulkinnan mukaan "paikkakuntalaisella" ei tarkoiteta ainoastaan työhönottopaikkakunnalla asuvaa henkilöä, vaan paikkakuntalainen tässä mielessä voi olla kuka tahansa, joka palkataan suoraan työntekopaikkakunnalla työhön.

3. Työskentely kotipaikkakunnalla tai työhönottopaikkakunnalla

Kyseessä olevan työehtosopimuksen 20 §:n 1-kohdan mukaan matkatyöstä aiheutuneiden kustannusten korvaamisen edellytyksenä on ensinnäkin se, että työtä suoritetaan vieraalla paikkakunnalla ja toiseksi edellytetään, ettei työntekijä voi saapua työntekopaikkakunnalta yöksi kotiinsa. Näin ollen silloin, kun työntekijä työskentelee sellaisella paikkakunnalla, josta hän voi saapua yöksi kotiinsa, ei hänelle tule työehtosopimuksen mukaan korvata 20 §:ssä tarkoitettuja kustannuksia, koska kyseessä ei ole matkatyö eikä tällaisia korvattavia kustannuksia tässä tapauksessa voine edes aiheutua.

Työehtosopimuksen päivärahajärjestelmän tarkoituksena on turvata työntekijälle korvaus niistä ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuvat vieraalla paikkakunnalla työskentelemisestä ja siellä yöpymisestä työskentelyn kestäessä.

Mikäli nämä em. edellytykset eivät täyty, ei myöskään ole olemassa sellaisia kustannuksia, jotka mainitun työehtosopimuksen 20 §:n perusteella tulisi työntekijälle korvata. Lisäksi on asianomaista työehtosopimusmääräystä tulkittaessa otettava huomioon se, että siinä on sovittu vain tiettyjen edellytysten vallitessa työntekijälle aiheutuvien ylimääräisten kustannusten kompensoinnista.

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, ettei työntekijälle ole ko. työehtosopimuksen 20 §:n mukaan suoritettava kyseessä olevia etuja silloin, kun hän työskentelee joko kotipaikkakunnallaan taikka työhönottopaikkakunnalla.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Rakennusliitto on lausunnossaan todennut seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Putkijohto- ja putkieristysalan työehtosopimuksen 20 §:n f-kohdalla tarkoitetaan sitä, että työskentelypaikkakunnalla asuvalle ja siellä työhön otetulle ei tarvitse maksaa päivärahaa ym. matkakustannusten korvauksia. Sitä, mitä tarkoittaa paikkakuntalainen, ei työehtosopimuksella ole pyritty tarkemmin määrittelemään, vaan käsite on mielletty täysin itsestäänselväksi.

Vastauksia kysymyksiin a-c on mielestämme mahdoton antaa eriteltyinä siten, kuin kysymykset on esitetty. Työehtosopimusta on mielestämme tulkittava yksiselitteisesti siten, että työntekijän kotipaikkakunta, jossa työntekijä otetaan töihin, on hänen työhönottopaikkakuntansa. Tällä työhönottopaikkakunnalla työskennellessään työntekijällä ei ole oikeutta matkakustannusten korvauksiin. Kun hänet lähetetään työskentelemään muualle, oikeus korvauksiin syntyy.

Työehtosopimuksen kohtaa ei ole mahdollista tulkita siten, että teettämällä työntekijällä uusia työsopimuksia, joissa työhönottopaikkakuntaa vaihdetaan, työntekijältä viedään oikeus matkakustannusten korvaukseen. Tässä lausunnolla olevassa riita-asiassa putkiasentajat on ensimmäisen kerran otettu töihin heidän kotipaikkakunnallaan Turussa. Tämä on ollut heidän todellinen työhönottopaikkakuntansa, eikä tätä tosiasiaa ole voinut kiertää teettämällä heillä uusia työsopimuksia jollakin muulla paikkakunnalla, jossa he eivät tosiasiallisesti ole asuneet.

Jos työntekijät muuttavat työtä etsiessään jollekin toiselle paikkakunnalle ja löytävät sieltä työpaikan, tämä työhönottopaikka on suhteessa työnantajaan luonnollisesti myös heidän kotipaikkansa. Tämä on asiantila ylipäätänsä työlainsäädännössä ja käsityksemme mukaan myös yleisesti työehtosopimuksissa. Tällaisessa tilanteessa työnantajan on voitava luottaa siihen, että hän ei ilman eri sopimusta joudu maksamaan matkakustannusten korvauksia työntekijälle, vaikka työntekijä tosiasiallisesti asuisikin pääsääntöisesti toisaalla. Sama tilanne on kuitenkin myös toisinpäin. Tällaiselta työhön hakeutujan työhönottamispaikkakunnalta ei työnantaja voi työntekijää lähettää töihin minnekään muualle ilman velvollisuutta suorittaa matkatyöstä aiheutuvia korvauksia. Tässä tapauksessa työnantajan väite on täysin epälooginen. Kaksi paikkakuntaa yhtäaikaa ei voi olla työntekijän koti- ja työhönottopaikkakuntia (työehtosopimus edellyttää molempien ehtojen täyttymistä).

Tässä tapauksessa työehtosopimusten matkatyömääräykset on yritetty kiertää teettämällä uudelle paikkakunnalle työskentelemään siirryttäessä uusi työsopimus, jossa työhönottopaikkakunnaksi määritetään uusi työntekopaikkakunta. Tällaista mahdollisuutta ei putkijohto- ja putkieristysalan työehtosopimukseen ole toki missään vaiheessa sovittu, eikä tällaista kukaan ole koskaan aiemmin edes keksinyt väittää. Työehtosopimuksen 20 §:n f-kohdalla on ainoastaan rajattu kotipaikkakunnaltaan työhön otettu työntekijä työnantajan kustantamien matkakustannusten ulkopuolelle silloin, kun hän työskentelee tällä paikkakunnalla. Rajaus on täysin looginen, perusteltu ja ymmärrettävä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Tuusulan käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausuntoa putkijohto- ja putkieritysalan työehtosopimuksen matkatöitä ja päivärahoja koskevan 20 §:n 1. kohdan alkulauseen ja 1.f-kohdan tulkinnasta ja soveltamisesta.

Sopimuksen 20 §:n 1. kohdan alkulauseessa todetaan, että milloin työ suoritetaan vieraalla paikkakunnalla, josta työntekijä ei voi saapua yöksi kotiinsa, korvataan hänelle tästä aiheutuvat kustannukset viikon kaikilta päiviltä pykälän 1.kohdan a - g-alakohdissa tarkemmin selostetulla tavalla. Pykälän 1.f-kohdassa todetaan, että milloin työtä suorittaa paikkakuntalainen, joka siellä on työhön otettu, ei hän ole oikeutettu tässä pykälässä määrättyihin etuihin.

Rakennusliiton mukaan työehtosopimuksen kysymyksessä olevaa määräystä on tulkittava siten, että työntekijän kotipaikkakunta, jossa hänet otetaan työhön, on hänen työhönottopaikkakuntansa. Tällä paikkakunnalla työskennellessään työntekijä ei ole oikeutettu matkakustannusten korvauksiin. Mikäli hänet lähetetään työskentelemään muualle, oikeus korvauksiin syntyy.

Rakennusliiton mukaan työntekijän työhönottopaikka suhteessa työnantajaan on työntekijän kotipaikka. Tällaiselta työhön-ottopaikkakunnalta työnantaja ei voi lähettää työntekijää minnekään muualle ilman velvollisuutta suorittaa matkatyöstä aiheutuvia korvauksia. Rakennusliiton näkemyksen mukaan kaksi paikkakuntaa ei voi samanaikaisesti olla koti- ja työhön-ottopaikkakuntia, sillä työehtosopimus edellyttää molempien ehtojen täyttymistä. Työehtosopimuksen 20 §:n 1.f-kohdalla Rakennusliiton mielestä on ainoastaan rajattu kotipaikkakunnaltaan työhönotettu työntekijä työnantajan kustantamien matkakustannusten ulkopuolelle silloin kun työntekijä työskentelee tällä paikkakunnalla.

LVI-Urakoitsijat ry:n mukaan työntekijän työhön ottaminen voi tapahtua yrityksen kiinteän toimipaikan sijaintipaikkakunnalla siitä huolimatta, että ensimmäinen työntekopaikkakunta sijaitsee muualla. Tällaista yrityksen kiinteässä toimipaikassa tapahtuvaa työhönottamista voitiin pitää normaalikäytäntönä. Kiinteästä toimipaikasta työntekijä voitiin lähettää tekemään matkatyötä toiselle paikkakunnalle. Tällöin työntekijälle maksettiin sopimuksen 20 §:n mukaiset matkatyöhön kuuluvat etuudet. Kun työntekijä palaa työskentelemään työhönottopaikkakunnalle sopimuksen 20 §:n 1.f-kohdan perusteella työntekijälle ei suoriteta pykälän mukaisia etuuksia.

Edelleen LVI-Urakoitsijat ry on kertonut, että 20 §:n 1.f-kohdan paikkakuntalaisella on vakiintuneen tulkinnan mukaan tarkoitettu työntekijää, joka tarjoutuu työhön työntekopaikkakunnalla ja tulee siellä työhön otetuksi. Sillä seikalla, onko tällaisella paikkakunnalta työhön hakeutuvalla työntekijällä asunto- ja koti kyseisellä paikkakunnalla ei LVI-Urakoitsijat ry:n mukaan ole merkitystä etujen maksamismielessä. LVI-Urakoitsijat ry:n mukaan 20 §:n 1. kohdan kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että työtä suoritetaan vieraalla paikkakunnalla ja että työntekijä voi saapua työntekopaikkakunnalta yöksi kotiinsa. Työehtosopimuksen päivärahajärjestelmän tarkoituksena oli turvata työntekijälle korvaus niistä ylimääräisistä kustannuksista, jotka aiheutuivat vieraalla paikkakunnalla työskentelemisestä ja siellä yöpymisestä. LVI-Urakoitsijat ry on katsonut, ettei työntekijälle ole suoritettava 20 §:n mukaisia etuja silloin, kun hän työskentelee joko kotipaikkakunnallaan taikka työhönottopaikkakunnalla.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina LVI-Urakoitsijat ry:n teknistä asiamiestä ja Rakennusliiton jaostosihteeriä. Teknisen asiamiehen ja jaostosihteerin yhdensuuntaisten kertomusten mukaan matkatyötä ja päivärahaa koskevat työehtosopimusmääräykset ovat nyt kysymyksessä olevilta osin olleet samansisältöisiä ainakin 1960-luvun alkupuolelta alkaen. Määräykset ovat sen jälkeen olleet liittojen välisten neuvottelujen kohteena ainoastaan päivärahan määrää ja ulkomaan töitä koskevilta osin.

LVI-Urakoitsijat ry:n teknisen asiamiehen kertoman mukaan sopimusmääräyksen 1. kohdan alkulause muodostaa pääsäännön, jonka mukaan vieras paikkakunta on sellainen, jossa työskennellessään työntekijä ei voi yöpyä kotona. Lähtökohtaisesti työntekijä on katsottu otetuksi työhön konttorin sijaintipaikkakunnalla konttoriin. Teknisen asiamiehen mukaan sopimuksen 20 §:n tarkoittamia korvauksia ei makseta, mikäli työntekijä tosiasiallisesti voi yöpyä kotonaan, koska tällöin työntekijälle ei synny korvattavia kustannuksia. Sopimusmääräyksen etuuksiin työntekijällä ei myöskään ole oikeutta työhönottopaikkakunnalla työskennellessään.

Teknisen asiamiehen mukaan pykälän 1.f-kohdassa on kysymys työntekopaikkakunnalla työmaalle palkatun työntekijän oikeudesta etuuksiin. Tällöin työntekijä on palkattu jonnekin muualle kuin yrityksen konttorin sijaintipaikkakunnalle. Tämän määräyksen tarkoittamissa tilanteissa työnantaja hakee työmaan paikkakunnalta työntekijöitä. Tällaisen työmaalle palkatun työntekijän tosiasiallisella kotipaikalla ei ole merkitystä määräyksen soveltamisen kannalta.

Työtuomioistuimelle esitetty selvitys ja työehtosopimuksen kysymyksessä olevien määräyskohtien sanamuoto huomioon ottaen, työtuomioistuin katsoo, että sopimuksen 20 §:n 1.f-kohdan on katsottava täydentävän 1. kohdan alkulauseen pääsääntöä. Tässä f-kohdassa paikkakuntalaisella on tarkoitettu henkilöä, joka on muulla kuin konttorin sijaintipaikkakunnalla olevalla työn suorittamispaikkakunnalla otettu sinne töihin. Tällainen paikkakuntalainen ei ole oikeutettu 20 §:ssä tarkoitettuihin etuihin.

Työtuomioistuimelle esitetystä selvityksestä on myös pääteltävissä, että lähtökohtaisesti työntekijän kodin on oletettu yleensä olevan työnantajan konttorin sijaintipaikkakunnalla. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että sopimuksen 20 §:n 1. kohdan alkulauseen mukaan määräyksen tarkoituksena on ollut korvata työntekijälle aiheutuvat kustannukset siitä, ettei hän voi määräyksen tarkoittamissa tilanteissa yöpyä kotona. Osapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, ettei 20 §:n tarkoittamia korvauksia suoriteta työhönottopaikkakunnalla työskenneltäessä. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että sanottua määräystä on sovellettava LVI-Urakoitsijat ry:n edellä esittämällä tavalla.

Edellä lausuttuun viitaten työtuomioistuin lausuntonaan esittää, että sopimuksen 20 §:n 1.f-kohdan mukaan työn suorittamispaikkakunnalla työhön otetun paikkakuntalaisen tosiasiallisen kodin ja asunnon ei ole edellytetty olevan työntekopaikkakunnalla. Edelleen työehtosopimuksen 20 §:n soveltamiselle siten, ettei työntekijä ole oikeutettu pykälän mukaisiin etuihin tosiasiallisella kotipaikkakunnallaan tai työhönottopaikkakunnalla työskennellessään, ei ole sanottuihin sopimusmääräyksiin perustuvaa estettä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kröger, Uski, Virtanen, Lähteenmäki ja Palanko-Laaka jäseninä. Esittelijä on ollut Niemitalo.

Lausunto on yksimielinen.