TT:1995-4 · Työtuomioistuin
Legislator summary
AI generatedSalonen on vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle maksamatta olevat työsuhdesaatavat yhteensä 10 028,75 markkaa korkoineen sekä odotusajan palkan ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Vastaajat ovat käräjäoikeudessa lausuneet, että Salonen oli tullut työhön Konditoria-Leipomo Jussi Pesola Ky:n omistamaan kahvioon suoraan koulun penkiltä. Hänellä ei ollut minkäänlaista ammattitaitoa tehtäväänsä. Salosen tullessa työhön oli sovittu työajaksi 6 tuntia 15 minuuttia päivässä ja palkaksi 31 markkaa tunnissa. Salosen työaika oli kokonaan päiväsaikaan, mitään ilta- tai yötöitä hän ei tehnyt. Vuonna 1993 Salosen työaika on ollut 7 tuntia päivässä.
Legislator headnote
AI generatedTT:1995-4 · Työtuomioistuin: Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla työnantajan oli työsopimuksessa ja työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli noudatettavaksi määrätty. Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus, joka oli yleissitova, määräsi myös kahviomyyjän työstä. Työehtosopimus ja sen palkkamääräykset eivät rajanneet sopimuksen ulkopuolelle kokonaan päiväsaikaan tehtävää työtä.
Keywords
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Käräjäoikeus pyysi työtuomioistuimelta lausuntoa työsopimuslain nojalla konditoria-leipomon työntekijän palkkaa määrättäessä yleissitovana noudatettavasta työehtosopimuksesta.
Työtuomioistuimen työpaikan olosuhteista käytettävissä olevien tietojen pohjalta ei ollut yksiselittelisesti lausuttavissa, mikä kolmesta työehtosopimuksesta olisi työsuhteessa noudatettava yleissitova työehtosopimus. Kysymykseen saattoi tulla majoitus- ja ravitsemisalan taikka liikealan tahi elintarvikealan työehtosopimus. Ratkaisua tehtäessä on kiinnitettävä huomiota sovellettavaan työaikalakiin sekä leipomotoiminnan yhteydessä tapahtuvan kahvilatoiminnan itsenäisyyteen ja laajuuteen.
Kuultavat Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry
LAUSUNTO
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Majoitus ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton sekä Hotelli ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n kesken 13.12.1991 allekirjoitetussa majoitus ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
1 § Sopimuksen ulottuvuus Tällä työehtosopimuksella määrätään majoitus- ja ravitsemisliikkeiden palveluksessa työaikalain alaista työtä tekevien työntekijöiden työehdot.
Pöytäkirjamerkintä: Tätä työehtosopimusta ei sovelleta esimiesasemassa oleviin työnjohtajiin.
Soveltamisohje: Työehtosopimus kattaa työ- ja palkkaehtojen minimimääräysten osalta kaikki majoitus- ja ravitsemisalalla työskentelevät työntekijät iästä riippumatta.
Majoitus- ja ravitsemisliikkeiden erillisissä konttoreissa työskentelevät työntekijät ovat tämän sopimuksen ulkopuolella ja kuuluvat pääasiassa kaupan alan sopimusten piiriin.
Liikkeen harjoittaessa majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetussa asetuksessa mainittua toimintaa, liike kuuluu sopimuksen piiriin, ellei se kuulu muun työehtosopimuksen tai virkaehtosopimuksen piiriin.
Esimerkiksi terveyslautakunnan hyväksymät ns. katukeittiöt ovat sopimuksen piirissä, mutta kioskiasetuksen piiriin kuuluvat liikkeet jäävät sopimuksen ulkopuolelle.
Sopimusta sovelletaan myös majoitus- ja ravitsemisliikkeen keskuskeittiöön, jos sen toiminta rajoittuu pääasiassa saman yrityksen tai sisaryrityksen palvelemiseen.
Varsinaiset eineskeittiöt eivät kuulu sopimuksen piiriin.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
6 § Palkkaryhmittely Työntekijät ryhmitellään tehtäviensä mukaan seuraavasti:
1. Kaikki apulaiset.
2. Kahvilan tarjoilija, kahvilan annostelija, myyjä/antelija, kahvinkeittäjä, kahvilan keittäjä, pesulatyöntekijä, siivooja.
3. Varastotyöntekijä, liinavaatevarastonhoitaja.
4. Annostelija, kerroshoitaja, työpaikkaruokalan keittäjä.
5. Puhelunvälittäjä, vastaanottoapulainen.
6. Tarjoilija, paistaja, keittäjä, kokki, keittäjäkylmäkkö, kylmäkkö, lihanpaloittelija, kassanhoitaja, vahtimestari, naulakonhoitaja, huoltaja, varastonhoitaja.
7. Pääkeittäjä, pääkylmäkkö, portieeri, majoitusliikkeen vastaanottaja.
Pöytäkirjamerkintä 1: Kahvilalla tarkoitetaan ravitsemisliikettä, jossa tarjoillaan etupäässä kahvia, teetä ja muita virvokkeita leivonnaisten tai voileipien kera tai ilman niitä ja jossa voidaan tarjoilla myös ruokaa.
Kahvilana ei pidetä ravitsemisliikettä, jossa ei ole lainkaan tarjoilutilaa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KANNE KÄRÄJÄOIKEUDESSA
Salonen on lausunut, että hän oli ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Konditoria-Leipomo Jussi Pesola Ky:ssä 27.3.1992 - 15.6.1993. Tuolta ajalta hän oli alan yleissitovan työehtosopimuksen nojalla oikeutettu saamaan palkkaa kaikkine lisineen ja vuosilomakorvauksineen yhteensä 77 539,18 markkaa. Työnantaja on kuitenkin tuolta ajalta suorittanut ainoastaan 67 510,43 markkaa.
Salonen oli oikeutettu saamaan palkkaa ja palkan lisiä sekä vuosilomakorvaukset ja muut korvaukset vähintään sen suuruisina kuin ne on määritelty alan yleissitovassa työehtosopimuksessa eli majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksessa 1.3.1992-31.10.1993.
Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla työnantajan oli työsopimuksessa ja työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli noudatettavaksi määrätty. Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus, joka oli yleissitova, määräsi myös kahviomyyjän työstä. Työehtosopimus ja sen palkkamääräykset eivät rajanneet sopimuksen ulkopuolelle kokonaan päiväsaikaan tehtävää työtä.
Opiskelijoiden ja koululaisten palkkataksa, jota kunta-, työllistämis- ja muilla sektoreilla mahdollisesti noudatettiin, jäi alle edellä tarkoitetun työehtosopimuksen vähimmäispalkan eikä sitä näin ollen voitu soveltaa.
Vaatimukset kihlakunnanoikeudessa
Salonen on vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle maksamatta olevat työsuhdesaatavat yhteensä 10 028,75 markkaa korkoineen sekä odotusajan palkan ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
VASTINE
Vastineen perustelut
Vastaajat ovat käräjäoikeudessa lausuneet, että Salonen oli tullut työhön Konditoria-Leipomo Jussi Pesola Ky:n omistamaan kahvioon suoraan koulun penkiltä. Hänellä ei ollut minkäänlaista ammattitaitoa tehtäväänsä. Salosen tullessa työhön oli sovittu työajaksi 6 tuntia 15 minuuttia päivässä ja palkaksi 31 markkaa tunnissa. Salosen työaika oli kokonaan päiväsaikaan, mitään ilta- tai yötöitä hän ei tehnyt. Vuonna 1993 Salosen työaika on ollut 7 tuntia päivässä.
Opiskelijoiden ja koululaisten tuntipalkka kunta- ja työllistämis- ynnä muilla sektoreilla oli 28 markkaa. Salonen oli siis saanut tätä suurempaa palkkaa.
Työsuhteen alussa oli sovittu myös siitä, ettei Salosella ollut mitään ylimääräisiä vapaapäiviä. Perusteena tähän oli lyhyt päivittäinen työaika ja se, että työ tapahtui maanantaista perjantaihin pelkästään päiväsaikaan. Salonen ei tehnyt ilta- eikä yötöitä eikä myöskään työskennellyt viikonloppuisin. Majoitus- ja ravitsemisalalla, jonka työehtosopimukseen kanteessa on viitattu, lienee lähinnä pääsääntö, että työtä tehdään sekä iltaisin että myös viikonloppuisin.
Salosen kohdalla ei tullut soveltaa majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusta, koska tämä oli tehnyt pelkästään myyntityötä kahviossa. Voi olla, ettei mikään muukaan työehtosopimus käsillä olevaan tapaukseen sovellu kantajan tarkoittamalla tavalla.
KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ
Käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla työtuomioistuimen lausuntoa, mikäli sellainen on annettavissa, siitä, - onko mainittua majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimusta pidettävä kantajan kanteessa tarkoitetun työn kannalta yleissitovana - onko, ellei äsken mainittu työehtosopimus olisi tarkoitetuin tavoin yleissitova, olemassa jokin muu työehtosopimus, joka mainitun työehtosopimuksen sijasta olisi kantajan kannalta yleissitova, vai eikö yleissitovaa työehtosopimusta vastaajien viittaaman mukaisesti lainkaan ole.
KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitolle sekä Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:lle tilaisuuden tulla kuulluiksi siitä, onko majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusta pidettävä kantajan kanteen tarkoittaman työn kannalta yleissitovana.
Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on lausunut seuraavaa:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton ja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n välistä työehtosopimusta sovelletaan majoitus- ja ravitsemisliikkeiden palveluksessa työaikalain alaista työtä tekeviin työntekijöihin.
Ensinnäkin sopimuksen ulottuvuus on rajattu majoitus- ja ravitsemisliikkeisiin. Sopimuksessa ei ole erikseen määritelty sitä, mitä liikkeellä tarkoitetaan. Soveltamisohjeessa on todettu, että liikkeen harjoittaessa majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetussa asetuksessa mainittua toimintaa, liike kuuluu sopimuksen piiriin, ellei se kuulu muun työehtosopimuksen tai virkaehtosopimuksen piiriin.
Toiseksi sopimusta sovelletaan työaikalain alaista työtä tekeviin työntekijöihin.
Lausuntopyynnön kertoelmaosasta ei selviä minkä tyyppisestä ja kuinka itsenäisestä kahvilatoiminnasta on kysymys. Myöskään ei ole selvitystä siitä, toimiiko ko. liike vähittäiskauppana noudattaen aukiolossaan liikeaikalakia.
Käsityksemme mukaan majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta sovellettaessa lausuntoasiassa esitettyyn tilanteeseen on kiinnitettävä huomiota sovellettavaan työaikalakiin sekä kahvilatoiminnan itsenäisyyteen että laajuuteen. Mikäli kysymyksessä on myymälän yhteydessä toimiva kahvila, sovellettavaksi voi tulla myös myyjiä- ja varastotyöntekijöitä koskeva työehtosopimus.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL puolestaan on lausunut seuraavaa:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Kertoelmasta käy selvästi ilmi, että kantajan työntekopaikkana on ollut kahvila eli ravitsemisliike. Tällöin on noudatettavana nimenomaan majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus.
Työehtosopimuksen 1 §:ssä sen soveltamisohjeessa todetaan, että työehtosopimus kattaa työ- ja palkkaehtojen minimimääräysten osalta kaikki majoitus- ja ravitsemisalalla työskentelevät työntekijät iästä riippumatta (Liite 1, TES:n 1 §). Työehtosopimuksen 6 §:ssä olevassa palkkaryhmittelyssä sen 2. kohdasta havaitaan, että kahvilassa työskentelevät työntekijät ovat sopimuksen piirissä (Liite 2, TES:n 6 §).
Työnantajan nimestä, jossa esiintyy sanat leipomo ja konditoria (= herkkuleivonnaisia valmistava leipomo tai sen tuotteita myyvä kahvila tai myymälä), voisi viitata myös sellaiseen liiketoimintaan, jossa noudatettaisiin kaupan puolen tai elintarvikealan työehtosopimuksia. Tarkemman selvityksen puuttuessa on kuitenkin lähdettävä siitä, että kyseessä on ollut kahvila ja kantajan työ on ollut kahvilan myyjän työtä. Työnantajapuolikaan ei ole esittänyt Rauman käräjäoikeudessa väitteitä, että työpaikka olisi ollut esim. leipomo ja sen vuoksi esim. elintarvikealan sopimusten piirissä. Se väite, että majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen soveltaminen edellyttäisi ilta- ja yötyötä sekä työntekoa myös viikonloppuisin, ei pidä paikkaansa. Nimenomaan kahviloissa, joilla ei ole anniskeluoikeuksia, on kahvilan myyjän työ usein juuri päivätyötä ja viikonvaihteessa lauantai ja sunnuntai vapaapäiviä. Silti näissä paikoissa sovellettava työehtosopimus on majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO
Asiassa on kysymys Konditoria-Leipomo Jussi Pesola Ky:n palveluksessa 27.3.1992 - 15.6.1993 työskennelleen Nina Anneli Salosen työsuhteen rahapalkkaa koskevien ehtojen määräytymisestä. Kanne perustuu työsopimuslain 17 §:n säännökseen, jonka mukaan työnantajan on työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on noudatettavaksi määrätty.
Kanteen mukaan Salosen työsuhteen ehtojen tuli määräytyä majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen ehtojen mukaan. Työtuomioistuimessa kuultujen liittojen mukaan kysymykseen voisi olosuhteista riippuen tulla myös liikealan tai elintarvikealan työehtosopimusten soveltaminen.
Elintarviketeollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n välillä solmitun leipomoiden työntekijöitä koskevan, 14.5.1991 - 28.2.1994 voimassa olleen työehtosopimuksen sopimuksen ulottuvuutta koskeva 1 § kuuluu seuraavasti:
Tällä sopimuksella määrätään Elintarviketeollisuuden Työnantajaliiton jäsenliikkeiden palveluksessa olevien leipomotyöntekijöiden työ- ja palkkaehdot.
Soveltamisohje Työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan Elintarviketeollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritysten leipomoissa. Kun työehtosopimus rakentuu ns. teollisuusliittoperiaatteen pohjalle, sovelletaan sitä periaatteessa kaikkien asianomaisten leipomoiden tuotanto, varasto- ja ylläpito-osastoilla työskentelevien työntekijöiden työ- ja palkkaehtoihin. Automiesten palkka- ja työehdot eivät kuitenkaan määräydy tämän työehtosopimuksen mukaan.
Kaupan Työnantajaliiton ja Liikealan ammattiliiton välisen myyjiä ja varastotyöntekijöitä koskevan, ajaksi 1.3.1992 - 31.10.1993 solmitun työehtosopimuksen 1 §:n mukaan tuossa sopimuksessa määrätään Kaupan Työnantajaliiton tukku- tai vähittäiskauppaa harjoittavien jäsenliikkeiden, kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain tarkoittamissa myymälöissä tai varastoissa työskentelevien täysin työkykyisten työntekijöiden työehdot.
Mainitut kolme työehtosopimusta ovat kaikki alallaan yleiseksi katsottavia valtakunnallisia työehtosopimuksia.
Työtuomioistuimen työpaikan olosuhteista käytettävissä olevien tietojen pohjalta ei ole yksiselitteisesti lausuttavissa, mikä mainituista työehtosopimuksista olisi Salosen työsuhteessa noudatettava työsopimuslain 17 §:n tarkoittama työehtosopimus. Ratkaisua tehtäessä huomiota on liittojen lausunnoissa esitetyllä tavalla kiinnitettävä sovellettavaan työaikalakiin sekä kahvilatoiminnan itsenäisyyteen ja laajuuteen.
Jos työnantaja harjoittaa pääasiassa leipomotoimintaa ja kahvila on vain leipomoa palveleva yksikkö, joka toiminnallisesti liittyy niin läheisesti leipomoon, että sen ei ole katsottava muodostavan leipomotoiminnasta erillään olevaa osaa, sovellettava työehtosopimus on leipomoalan työehtosopimus. Samoin jos kahvilan työntekijät samalla tekevät myös leipomotyöksi katsottavaa työtä kuten toimitustilausten vastaanottoa ja leipomotuotteiden pakkausta, leipomoalan työehtosopimusta on pidettävä teollisuusliittoperiaatteen mukaisesti myös kahvilatyöntekijöiden työsuhteissa asianomaisen alan työehtosopimuksena.
Jos kahvilatoiminta muodostaa yhtiön päätoimialan tai jos kahvilatoimintaa on pidettävä konditoriatoiminnasta erillisenä osana, tulee sovellettavaksi joko majoitus-ja ravitsemisalan työehtosopimus tai myyjiä ja varastotyöntekijöitä koskeva sopimus. Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimuksen soveltamispiiri on rajattu koskemaan työaikalain alaista työtä tekeviä työntekijöitä. Jos leipomotuotteiden myynti muodostaa kahvilatoimintaa merkittävämmän osan toiminnasta, saattaa toiminta luonteeltaan olla kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalaissa tarkoitettua myymälätoimintaa, johon on sovellettava myyjiä ja varastotyöntekijöitä koskevan työehtosopimuksen määräyksiä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kitunen, Virtanen, Tuulensuu, Leivo ja Hynönen jäseninä. Esittelijä on ollut Silvola.
Lausunto on yksimielinen.