Employer unilaterally redefines permanent workplace based on significant factual changes under collective agreement.

Työnantaja voi työehtosopimuksen nojalla olosuhteissa tapahtuneen olennaisen muutoksen johdosta määritellä muun muassa matka-ajan korvausten ja ateriakorvausten maksamisen perusteena olevan vakinaisen työpaikan uudelleen siinäkin tapauksessa, että tästä vakinaisesta työpaikasta olisi otettu maininta työnantajan ja työntekijän välillä työsuhteen alkaessa solmittuun työsopimukseen.

Kuultavat Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry Metallityöväen Liitto ry

LAUSUNTO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä 1.12.1993 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

V ERINÄISET KORVAUKSET

16 § Työskentely tehdasalueen ulkopuolella

Mom. 1. Yleisiä määräyksiä

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vakinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskentelee.

Jos työntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään yrityksen toiminnan luonteen vuoksi eri työpaikoilla, työnantajan tulee työhönoton yhteydessä selvittää työntekijälle hänen vakinainen työpaikkansa tätä pykälää sovellettaessa. Mikäli tähän määritykseen vaikuttavat seikat olennaisesti muuttuvat, työnantajan tulee antaa työntekijälle tästä selvitys.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Mom. 2. Matkakustannusten korvaaminen

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

d) Ateriakorvaus

Kun työ tehdään yli 5 kilometrin etäisyydellä työntekijän vakinaisesta työpaikasta ja asunnosta, maksetaan hänelle tässä pykälässä tarkoitetusta työmatkasta - ylimääräiset matkakustannukset ja - matka-ajan korvaus tavanomaisen työmatkan ylittävältä matka-ajalta sekä - ateriakorvauksena 1/4 kotimaan päivärahasta, jos työntekijällä ei ole mahdollisuutta ruokailla vakinaisella työpaikallaan tai kotonaan, ellei työpaikalla anneta ilmaista ruokaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

KANNE

Perustelut

Nosturiasentaja Tapio Heikkilä sekä sähköasentajat Timo Kauppi, Arto Laine, Jorma Lantta, Mikko Leponiemi ja Petri Nissinen ovat Kone Cranes Nordic Oy:tä vastaan Hyvinkään käräjäoikeudessa ajamassaan kanteessa lausuneet, että Heikkilä oli ollut työsuhteessa yhtiöön 26.2.1990 alkaen, Kauppi 13.8.1973 alkaen, Laine 21.11.1988 alkaen, Lantta 24.4.1984 alkaen, Leponiemi 11.8.1980 alkaen ja Nissinen 1.7.1988 alkaen. Työsuhteen alkaessa oli työntekijöiden työhönottopaikaksi sovittu yhtiön Kouvolan toimipaikka. Toimipaikka oli merkitty työsopimuksiin koodilla CFS-3443 tai NKO-3443, jotka oli myöhemmin muutettu muotoon CFS-443 tai NKO-443.

Työntekijät olivat tehneet työtä eri teollisuuslaitoksissa pääasiallisesti noin 6-24,6 kilometrin päässä sanotusta toimipaikasta. Lähin työkohde oli Kymi Oy:n paperitehdas ja kauin Tampellan paperitehdas. Lisäksi työntekijät olivat tehneet satunnaisesti työmatkoja kauemmaksikin. Työtehtävät käsittivät nosturien ja nostimien huoltoa, korjausta ja asennusta.

Kouvolan toimipaikka oli ollut käytössä vuodesta 1967 lähtien. Siellä olivat työnjohdon tilat ja sieltä työntekijät saivat työmääräykset. Materiaalitilaukset ja pesulapalvelut järjestettiin myös sieltä.

Työnantaja oli maksanut työntekijöille työsuhteen alusta lukien työehtosopimuksen mukaiset ateriakorvaukset ja matka-ajan korvaukset Kouvolan toimipaikan mukaan. Se oli siis katsottu työntekijöiden vakituiseksi työpaikaksi, josta he olivat lähteneet työnantajan määräyksestä työhön eri teollisuuslaitoksille. Työhönottopaikka ja sen mukaan laskettavat ateriakorvaukset ja matka-ajan korvaukset olivat työsuhteen ehtoja. Esimerkiksi Laineelle olivat työnantajan edustajat työsopimusta tehtäessä ilmoittaneet, että työstä saatiin matkakorvaukset Kouvolan toimipisteestä lähtien. Vuosien mittaan työnantajan ja luottamusmiesten välillä käydyissä neuvotteluissa työnantajan edustajat olivat todenneet palkan muodostuvan muun muassa "vellirahoista ja matka-ajan palkasta". Työntekijäpuoli oli ymmärtänyt asian siten, että kysymys oli ollut palkan osista.

Työnantaja oli keväällä 1993 esittänyt työntekijöille työhönottopaikan siirtämistä koskevaa sopimusta, jolla työntekijöiden työhönottopaikat olisi siirretty Kouvolan toimipaikasta tehtaille. Työntekijät eivät olleet suostuneet tähän. Tämän jälkeen työnantaja oli muuttanut yksipuolisesti työntekijöiden työsopimusten ehtoja 1.5.1993 alkaen siten, että kunkin työntekijän uudeksi työhönottopaikaksi oli määrätty se teollisuuslaitos, jossa työntekijä useimmiten teki työtä. Samalla työnantaja oli määrännyt kullekin työntekijälle niin sanotun nimikkotehtaan, josta työntekijä vastasi.

Työnantajan yksipuolinen sopimuksen muuttaminen oli ollut perusteeton. Työntekijät hakivat edelleen työmääräyksiä Kouvolan toimipaikasta, jossa olivat sosiaalitilat, varastot ja laitteet. Työntekijöille osoitetuissa nimikkotehtaissa ei ollut työntekijöitä varten sosiaalitiloja. Työnantaja oli tuonut eräille tehtaille tavarankuljetuskontin, jossa sosiaalitilojen ja varastojen olisi pitänyt olla. Näihin kontteihin ei tullut vettä. Joissakin paikoissa oli varasto. Työntekijöiden käytössä oleva varastotila oli työnantajan auto, jossa oli varaosia ja pienempiä työkaluja. Isompia työkaluja säilytettiin Kouvolassa. Työntekijät joutuivat käymään Kouvolan toimipaikassa useamman kerran viikossa. Työntekijöillä oli eräissä paikoissa mahdollisuus ruokailla asiakastehtaan ruokalassa, mutta työntekijät joutuivat maksamaan ateriasta enemmän kuin tehtaan oma henkilöstö. Järjestelmä oli tältä osin samanlainen kuin aikaisemmin.

Koska työntekijät eivät olleet hyväksyneet siirtoja, asia oli riitautettu. Käydyissä erimielisyysneuvotteluissa työnantaja oli todennut kantanaan, että vakituisen työpaikan siirtäminen asiakkaan tiloihin ei ollut aiheuttanut muutoksia itse työn tekemisessä. Käytännössä ei muita muutoksia ollut tapahtunut kuin työntekijöiden ansioiden aleneminen.

Muutoksen yhteydessä työnantaja oli lakkauttanut aikaisemman järjestelmän, jonka mukaan ateriakorvaus ja matkaajan korvaus oli maksettu Kouvolan toimipaikan mukaan. Tästä oli aiheutunut ansionmenetyksiä työntekijöille, koska edellä mainittuja korvauksia oli maksettu vain niissä tapauksissa, joissa työnantaja oli määrännyt työntekijän nimikkotehtaalta johonkin muuhun työkohteeseen.

Sopimus työhönottopaikasta oli olennainen työsuhteen ehto, jota työnantaja ei voinut yksipuolisesti muuttaa. Työnantaja oli perusteettomasti jättänyt maksamatta osan palkasta, minkä vuoksi työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijöille ne ateriakorvaukset ja matka-ajan korvaukset, joihin heillä olisi ollut oikeus ilman työnantajan yksipuolisesti toimeenpanemaa työhönottopaikan siirtoa.

Vaatimukset

Työntekijät ovat vaatineet Kone Cranes Nordic Oy:n velvoittamista suorittamaan heille saamatta jääneitä ateriakorvauksia ja matka-ajan korvauksia korkoineen Heikkilä yhteensä 6 987,35 markkaa, Kauppi yhteensä 6 585,86 markkaa, Laine yhteensä 17 491,53 markkaa, Lantta yhteensä 7 538,35 markkaa, Leponiemi yhteensä 19 610,95 markkaa ja Nissinen yhteensä 16 452 markkaa.

VASTAUS

Perustelut

Kone Cranes Nordic Oy on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Kone Oy:n Suomen nosturiliiketoiminta oli yhtiöitetty 1.1.1994, jolloin työntekijät olivat siirtyneet Kone Cranes Nordic Oy:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Heikkilän, Kaupin, Laineen, Lantan, Leponiemen ja Nissisen kanssa solmittuihin työsopimuksiin oli työnantajan yksiköksi ja kustannuspaikaksi merkitty Kouvola. Tämä kustannuspaikkajako oli työnantajan työnjohtovaltaan kuuluva asia, eikä se ollut työsopimuksen tai työsuhteen ehto. Kustannuspaikalla oli merkitystä yhtiön sisäisessä laskennassa.

Keskuskonttorin merkitys oli aikaisemmin ollut huomattava. Työntekijät olivat kokoontuneet piirikonttorille ja saaneet siellä työnjohtajilta työmääräykset suorittaa korjaustöitä lähiympäristön teollisuusyrityksissä. Työntekijöiden työaika oli laskettu piirikonttorilta alkaen, jolloin laskutettavaa ylityötä oli syntynyt aamulla huoltopisteeseen mentäessä sekä työpäivän päättyessä. Työntekijät olivat laskuttaneet työnantajalta myös ateriakorvauksen.

Nostureiden kunnossapitoliiketoiminta oli kokenut suuren muutoksen. Liiketoiminnan perustana olivat asiakasyritysten kanssa solmittavat pitkäaikaiset nosturihuoltosopimukset. Sopimuksella varmistettiin nostureiden häiriötön toiminta kiinteää kuukausikorvausta vastaan. Tämä ennalta estävä kunnossapito vähensi seisokit minimiin ja korjaustyöt pyrittiin suorittamaan seisokkien aikana. Kunnossapitoliiketoiminnan muutoksen jälkeen oli ollut välttämätöntä, että yksittäinen työntekijä oli työssä samalla tehtaalla ainakin suurimman osan työajastaan. Siirtyminen pikapalvelun luonteisesta korjaustyöstä kokonaisvastuulliseen huoltotoimintaan muutti nosturiasentajien työn luonnetta huomattavasti. Ostaessaan huoltosopimuksen asiakas edellytti huoltomiehen tuntevan yrityksen koneet, laitteet ja prosessin perusteellisesti. Tämä kaikki oli johtanut siihen, että suurimmissa prosessilaitoksissa oli edellytetty, että huoltomiehet olivat osa prosessihenkilökuntaa.

Kone Cranes Nordic Oy:n toimintamallin mukaan kullekin asentajalle oli määritelty oma palvelualue (huoltopiiri), jossa toimivat "omat" asiakkaat. Asentaja hoiti itsenäisesti tehdyn asiakassopimuksen mukaisesti aluettaan. Toimipisteeksi (työhönottopaikka) oli nimetty alueen pääasiakas. Työehtosopimuksen mukaiset korvaukset määräytyivät kysymyksessä olevasta pisteestä käsin. Sosiaali- ja varastotilat oli osoitettu pääasiakkaan luota. Asentajalla oli mahdollisuus ruokailla joko asiakkaan ruokalassa tai käyttää lounasseteleitä alle viiden kilometrin säteellä kysymyksessä olevasta pisteestä. Yli 5 kilometrin säteellä työskenneltäessä maksettiin työntekijälle ruokarahaa matkustusohjeen mukaisesti.

Paluu aikaisempaan piirikonttorissa tapahtuneeseen "hälytyspalveluun" ei ollut nykyajan vaatimukset huomioon ottaen käytännössä mahdollista. Edellä selostetun muutoksen vuoksi työsuhteen alussa tapahtunut vakituisen työpaikan määrittely ei enää vastannut nykyistä tilannetta. Asiakasyritykset olivat tarjonneet nosturihuoltajille asianmukaiset tilat ja kaikki normaalit päivittäiset henkilöstöetuudet kuten ruokalapalvelut. Kaikki työn suorittamiseen tarvittavat tilat olivat tehtaissa, joita siten oli pidettävä työntekijöiden vakituisena ja varsinaisena työntekopaikkana.

Koska työsopimukseen otettu kirjaus työehtosopimuksen mukaan määräytyvästä vakituisesta työpaikasta ei ollut enää vastannut asioiden todellista tilaa, työnantaja oli syksyllä 1992 ehdottanut työntekijöille työntekopaikan määrittelyä koskevan sopimuksen tekemistä. Asia oli koskenut 131:tä työntekijää. Jokaiselle työntekijälle oli annettu oma palvelualue, josta työntekijän tuli vastata. Työntekijä hoiti itsenäisesti tehdyn asiakassopimuksen mukaisesti aluettaan. Työntekijät olivat saaneet vastattavakseen sen huoltopiirin, jossa he olivat työskennelleet suurimman osan työajastaan. Työntekijöiden tosiasiallinen vakituinen työpaikka tuli siis vastaamaan työehtosopimuksen ja verolakien vakituiselle työpaikalle asettamia vaatimuksia. Työnantaja ohjasi työtä työnjohto-oikeutensa perusteella ja suoritti tarkistuskäyntejä tehtailla.

Työntekijät menivät aamuisin nimikkotehtaaseensa yleensä kello 7 ja työpäivän päättyessä kello 16 he palasivat kotiinsa. Huoltomiehet suunnittelivat itse työnsä. Jos työt nimikkotehtaassa sen sallivat, huoltomiehet tekivät huoltokeikkoja pienempiin yrityksiin lähiympäristössä. Nimikkoyritys vakituisena työpaikkana toimi toimipisteenä, josta muut työt hoidettiin. Huoltomiehellä oli perushuoltovarasto nimikkotehtaassa ja käytössään olevassa Kone Cranes Nordic Oy:n huoltoautossa. Huoltomiehen työskentely nimikkotehtaassaan tai muissa vastuuyrityksissään ei edellyttänyt hänen käymistään piirikonttorissa muutoin kuin poikkeustapauksissa keskimäärin kerran viikossa.

Koska työntekijät eivät olleet suostuneet allekirjoittamaan siirtosopimusta, työnantaja oli toimittanut työntekijöille työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentin mukaisen selvityksen vakituisen työpaikan muuttumisesta.

Työnantaja oli aloittanut henkilöstön hajauttamista asiakasyritysten tiloihin koskevat neuvottelut 1.10.1992. Työntekijäpuolta neuvotteluissa olivat edustaneet pääluottamusmies, joka oli koko Suomen Kone Cranes Nordic Oy:hyn kuuluvien SAK:laisten työntekijöiden luottamusmies. Pääluottamusmies kuului Metallityöväen Liittoon. Lisäksi työntekijäpuolelta oli ollut mukana kaksi paikallista luottamusmiestä, jotka edustivat Suomen Sähköalantyöntekijäin Liittoon kuuluvia työntekijöitä. Neuvotteluissa oli 19.10.1992 sovittu, että Kouvolan toimipisteessä toteutetaan työntekijöiden vakinaisen työpaikan määritykset siten, että Lantan ja Heikkilän vakinainen työpaikka oli Kuusankoskella sijaitseva Kymin Paperiteollisuus Oy, Kaupin vakinainen työpaikka Kaukas Oy:n Voikkaan tehdas, Nissisen vakinainen työpaikka Myllykoski Oy:n tehdas Myllykoskella, Laineen vakinainen työpaikka Tampella Forest Oy:n Anjalan paperitehdas ja Leponiemen vakinainen työpaikka Tampella Forest Oy:n Inkeroisten kartonkitehdas.

Metallityöväen Liittoon kuuluva pääluottamusmies oli ollut työnantajan kanssa yhtä mieltä toimenpiteiden tarpeellisuudesta ja niiden toteuttamisesta. Vastaavat järjestelyt oli tehty kaikissa Suomen 38 eri toimipisteessä. Järjestely oli tapahtunut yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa muualla paitsi Kouvolassa. Kun Metallityöväen Liiton edustajan kanssa sovittu järjestely ei ollut tyydyttänyt Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton edustajia, asia oli riitautettu. Erimielisyyden johdosta Metalliteollisuuden Keskusliiton ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä käydyissä neuvotteluissa Metalliteollisuuden Keskusliitto oli katsonut työnantajan tehneen vakinaisen työpaikan määritykset noudattaen työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentin määräyksiä. Neuvotteluissa ei liittojen välillä ollut päästy asiassa yksimielisyyteen.

Kysymyksessä olevissa työsuhteissa noudatettavan työehtosopimuksen 16 §:n 2 momentin d-kohdassa oli määritelty, missä tilanteissa työntekijä voi saada ateriakorvausta sekä matkakustannusten ja matka-ajan korvausta. Kun työ tehtiin yli 5 kilometrin etäisyydellä työntekijän vakinaisesta työpaikasta ja asunnosta, maksettiin hänelle työmatkasta ylimääräiset matkakustannukset, matka-ajan korvaus tavanomaisen työmatkan ylittävältä matka-ajalta sekä työehtosopimuksessa mainituin edellytyksin ateriakorvaus.

Vakinaisen työpaikan määritys ei ollut sellainen asia, josta olisi erikseen sovittava työntekijän kanssa, koska kysymyksessä ei ollut työsopimustasoinen ehto. Vakinainen työpaikka oli määritelty työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentissa. Vakinaisella työpaikalla tarkoitettiin paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskenteli. Jos työntekijä joutui jatkuvasti työskentelemään yrityksen toiminnan luonteen vuoksi eri työpaikoilla, työnantajan tuli työhönoton yhteydessä selvittää työntekijälle hänen vakinainen työpaikkansa. Jos tähän määritykseen vaikuttavat seikat oleellisesti muuttuivat, työnantajan tuli antaa työntekijälle tästä selvitys.

Ratkaisevaa oli se, missä enin osa työstä säännöllisesti tehtiin. Vakinainen työpaikka ei voinut olla hallinnollinen keskus, jos työntekijä työskenteli yhdessä kiinteässä työpisteessä suurimman osan työajastaan. Koska vakinaisen työpaikan oikealla määrittelyllä oli merkitystä myös maksettaessa verovapaita päivärahoja ja ateriakorvauksia, työnantajan oli noudatettava oikeaa tulkintaa.

Verotuksessa varsinaisella työpaikalla tarkoitettiin paikkaa, jossa verovelvollinen vakituisesti työskenteli. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ollut paikkaa, jossa hän vakituisesti työskenteli, pidettiin työpaikkana paikkaa, josta hän haki työmääräykset, säilytti työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa. Tällaista liikkuvaa työtä tekevistä työntekijöistä voitiin mainita esimerkiksi autonkuljettaja, edustaja sekä asennus- tai korjaustyötä tekevä henkilö. Varsinaisen työpaikan määrittely oli tärkeää, jotta voitiin ratkaista, oliko matka tehty erityiselle työntekemispaikalle, mikä oli korvausten verovapauden edellytyksenä.

Nyt kysymyksessä olevat työntekijät saivat työmääräykset suoraan asiakkailta tai sitten ne toimitettiin puhelimitse työntekijöille. Työntekijät voivat tehdä suoraan asiakkaan kanssa asiakassopimuksen, joka tällöin määräsi työmääräyksen sisällön. Työntekijät saivat kerran viikossa huoltomääräyksiä, jotka vietiin työntekijälle tai jos se oli mahdotonta, työntekijä haki huoltomääräyksen piirikonttorista. Jos työntekijä joutui itse hakemaan huoltomääräykset piirikonttorilta, maksettiin hänelle matkan aiheuttamat matkakulut. Huoltoautoissa olevien varusteiden ja varaosien lisäksi työntekijät voivat säilyttää työntekovälineitään myös tehtaissa olevissa varastotiloissa. Kysymyksessä olevat asiakastehtaat olivat verooikeudellisesti olleet työntekijöiden vakituisia työpaikkoja jo ennen työnantajan kirjallista ilmoitusta työhönottopaikan siirtämisestä. Vero-oikeudellisesti väärin olisi siten maksaa työntekijöille verotonta ateriakorvausta.

Kanteessa vaaditut korvaukset olivat määrältään virheellisiä, eivätkä ne perustuneet todellisiin muutoksen vuoksi syntyneisiin eroihin ansioissa.

Vaatimukset

Kone Cranes Nordic Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan.

KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Hyvinkään käräjäoikeus on 23.11.1994 pidetyssä suullisessa valmisteluistunnossa päättänyt pyytää työtuomioistuimen lausuntoa siitä, miten tulee määritellä työehtosopimuksessa tarkoitettu vakituinen työpaikka tulkittaessa työehtosopimuksen määräyksiä työntekijän oikeudesta kanteessa vaadittuihin matka-ajan korvauksiin ja ateriakorvauksiin.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitolle ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:lle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on todennut lausunnossaan seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimus

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry:n välinen metalliteollisuuden sähköalantyöntekijöitä koskeva työehtosopimus.

Lausunto

Työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentissa on sovittu vakinaisesta työpaikasta, että "jos työntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään yrityksen toiminnan luonteen vuoksi eri työpaikoilla, työnantajan tulee työhönoton yhteydessä selvittää työntekijälle hänen vakinainen työpaikkansa". Määräyksellä on työnantaja velvoitettu selvittämään vakinainen työpaikka työsopimusta tehtäessä. Määräyksen ratio on se, että työnantajalla ja työntekijällä on oltava yhteinen näkemys vakinaisesta työpaikasta, koska sen mukaan maksetaan mm. matka-ajan korvauksia ja ateriakorvauksia.

Kyseisessä työehtosopimuksen kohdassa sanotaan edelleen: "Mikäli tähän määritykseen vaikuttavat seikat olennaisesta muuttuvat, työnantajan tulee antaa työntekijälle tästä selvitys." Sopimuskohdassa on jätetty määrittelemättä, millä tavalla vakinainen työpaikka muutetaan. Siinä on sovittu vain selvityksen antamisesta työntekijälle. Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry katsoo, että vakinaisen työpaikan muutos on jätetty työsopimusperusteiseksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET on todennut lausunnossa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Perustelut

Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliiton, MET ry:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry:n välillä 12.4.1990 solmitussa työehtosopimuksessa, jota 29.11.1991 allekirjoitetulla pöytäkirjalla jatkettiin 31.10.1993 saakka todetaan 16 §:n 1. momentin 3. kohdassa seuraavaa:

"Jos työntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään yrityksen toiminnan luonteesta johtuen eri työpaikoilla, työnantajan tulee työhönoton yhteydessä selvittää työntekijälle hänen vakituinen työpaikkansa tätä pykälää sovellettaessa. Mikäli tähän määritykseen vaikuttavat olosuhteet olennaisesti muuttuvat, työnantajan tulee antaa työntekijälle tästä selvitys".

1.12.1993 Metalliteollisuuden Keskusliitto ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto solmivat työehtosopimuksen ajalle 1.12.1993 30.11.1994, jolloin työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentin 3. kohtaan otettiin uusi kappale, jossa todetaan seuraavaa:

"Vakinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskentelee".

Vuoden 1994 työehtosopimukseen otettu lisäys täsmentää aiempaa käytäntöä ja sen tarkoituksena on korostaa tosiasiallisten olosuhteiden merkitystä.

Samasanaiset määräykset on otettu pääalan eli Metalliteollisuuden Keskusliiton ja Metallityöväen Liiton väliseen työehtosopimukseen ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton kanssa on sovittu, että käsiteltävänä olevaan työehtosopimukseen sovelletaan pääalan tulkintoja samasanaisista määräyksistä. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Metallityöväen Liittoon kuuluva pääluottamusmies on ollut työnantajan kanssa samaa mieltä vakituisen työpaikan uudesta määrityksestä, josta ilmenee, että Metallityöväen Liitolla ja Metalliteollisuuden Keskusliitolla on kiistanalaisesta määräyksestä työnantajan kannan mukainen tulkinta.

Työehtosopimuksen 16 §:n mukaan työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa työntekijän vakituiseksi katsottavaa työpaikkaa työehtosopimuksen 16 §:ää sovellettaessa, mikäli määritykseen vaikuttavat seikat olennaisesti muuttuvat.

Tässä tapauksessa vakinaisen työpaikan määrittämiseen vaikuttavat seikat ovat olennaisesti muuttuneet työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla ja pysyvästi. Olennaisia muutoksia ovat muun muassa seuraavat:

- Työnantajan organisaatio muuttui yhtiöittämisen vuoksi;

- Nosturiasentajien työn luonne muuttui, koska yhtiö siirtyi pikapalvelun luonteisesta korjaustyöstä kokonaisvastuulliseen huoltotoimintaan;

- Työntekijät käyvät piirikonttorilla nykyään vain satunnaisesti ja tekevät suurimman osan työajastaan työtä pääasiakkaan luona ja he ovat osa pääasiakkaan prosessihenkilökuntaa;

- Työntekijöiden sosiaali- ja varastotilat ovat pääasiakkaan tiloissa, jossa heillä on myös ruokailumahdollisuus;

- Työntekijä hoitaa itsenäisesti aluettaan tehdyn asiakassopimuksen mukaisesti ja hän vastaa itsenäisesti alueestaan;

- Työmääräyksiä ei enää haeta piirikonttorilta vaan ne tulevat suoraan asiakkailta tai toimitetaan puhelimitse työntekijöille ja jos työntekijä joutuu hakemaan huoltomääräykset piirikonttorilta, hänelle maksetaan matkan aiheuttamat matkakulut;

- Huoltomiehet suunnittelevat itse työnsä ja mikäli työ nimikkotehtaassa sen sallii, he tekevät huoltomatkoja pienempiin yrityksiin lähiympäristössä ja heille maksetaan työehtosopimuksen mukaiset matkakulut.

Työehtosopimuksen mukaan vakinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskentelee. Kanteessa mainituista työntekijöistä kukaan ei työskentele Kouvolan piirikonttorissa vaan suurimman osan työajastaan he työskentelevät juuri pääasiakkaan luona. Asiaa harkittaessa merkitystä ei tule antaa sille, vähenevätkö työntekijöille maksettavat matkakustannusten korvaukset vai eivät, sillä ne ovat korvausta kuluista eivätkä palkkaa. Haastehakemuksessa käytetään termiä "työhönottopaikka". Metalliteollisuuden työehtosopimuksissa ei työhönottopaikalla ole merkitystä eikä termiä käytetä vaan huomiota kiinnitetään ainoastaan työntekemispaikkaan.

Työehtosopimuksen 16 §:n mukaisesta vakituisen työpaikan määrityksestä ei tule työntekijän työsuhteen ehtoa ja tässä tapauksessa työsopimuksissa on todettu yksikön ja kustannuspaikan osalta, että se on Kouvola sen hetkisen tilanteen mukaan ja nimenomaan työsuhteen alkaessa. Nyt kiinteä työpaikka on kaikille määritelty muutaman kilometrin päähän heidän asuinpaikastaan, joten työmatkat eivät ole pidentyneet. Määrittely on tehty järkevällä liiketaloudellisella perusteella. Työsopimuksilla ei ole merkitystä työehtosopimuksen 16 §:ää sovellettaessa, sillä vakinainen työpaikka ei ole sopimuksen varainen asia.

Lausunto

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry esittää lausuntonaan seuraavaa:

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 16 §:n mukaan kanteessa mainittujen työntekijöiden vakituinen työpaikka on työnantajan määrittelemä nimikkotehdas.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Metallityöväen Liitto on antamassaan lausunnossaan todennut seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Lausunto Metalliteollisuuden työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentin kappale, jossa on määritelty vakinaisen työpaikan käsite kuuluu seuraavasti:

"Vakinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskentelee."

Tällä lisäyksellä, jonka tapaista vakinaisen työpaikan käsitteen määritelmää Metallityöväen Liitto ehdotti jo vuoden 1990 työehtosopimusneuvotteluissa, oli tarkoitus selkeyttää ja yhdenmukaistaa työehtosopimuksen 16 §:n soveltamiskäytäntöä. Aiempi sopimusmääräys edellytti, että työnantaja selvittää työntekijälle, mikä on hänen vakituinen työpaikkansa tätä pykälää (16 §) sovellettaessa, kertomatta lainkaan, mihin seikkoihin määrityksen pitäisi perustua.

Vakituisen työpaikan selvittäminen on välttämätöntä sen vuoksi, että työehtosopimuksen 16 §:n oikea soveltaminen ei ole mahdollista, ellei vakituista työpaikkaa ole määritelty.

Määrittelyn tulee vastata todellisia työoloja. Tämän vuoksi 16 §:n 1. momentin 3 kohdassa todetaan, että mikäli vakituisen työpaikan määritykseen vaikuttavat olosuhteet olennaisesti muuttuvat, tulee työnantajan antaa työntekijälle tästä selvitys. Työntekijän tulee siis olla alati tietoinen, mikä on työehtosopimuksen 16 §:n soveltamisen edellytyksenä oleva vakituinen työpaikka.

Vakituisen työpaikan käsite ei ole työsopimusasia tai muutenkaan sopimuksenvarainen. Jos kyse olisi sovittavasta asiasta, kävisi se metalliteollisuuden työehtosopimuksen sopimussystematiikan mukaisesti ilmi itse sopimusmääräyksestä.

Toisaalta määräys on pyritty muotoilemaan niin, etteivät työehtosopimuksen matkatyötä koskevat määräykset olisi ristiriidassa matkakustannusten korvausten verottomuutta koskevien vero-oikeudellisten säännösten kanssa. Jo pelkästään tästä syystä kysymys ei ole työsopimusasiasta.

Mainittakoon vielä, ettei ko. määräyksen soveltamisesta ole ollut Metallityöväen Liitto ry:n ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry:n kesken eriäviä käsityksiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Hyvinkään käräjäoikeus on pyytänyt lausuntoa siitä, miten tulee määritellä Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n välisen työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu vakituinen työpaikka, jonka perusteella ratkaistaan työntekijän oikeus muun muassa saman pykälän 2 momentin d)-kohdassa sovittuihin matka-ajan korvauksiin ja ateriakorvauksiin.

Kysymyksessä olevassa työehtosopimuksen 16 §:n 1 momentin määräyksessä on sovittu, että jos työntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään yrityksen toiminnan luonteesta johtuen eri työpaikoilla, työnantajan tulee työhönoton yhteydessä selvittää työntekijälle hänen vakinainen työpaikkansa tätä pykälää sovellettaessa. Määräyksessä on edelleen todettu, että mikäli tähän määritykseen vaikuttavat olosuhteet olennaisesti muuttuvat, työnantajan tulee antaa työntekijälle tästä selvitys.

Edellä esitetty määräys on otettu ensimmäistä kertaa Metalliteollisuuden Työnantajaliitto ry:n, nykyisen Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n, ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä 16.4.1974 allekirjoitettuun työehtosopimukseen. Samansisältöinen määräys on otettu tätä ennen mainitun työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä 8.4.1974 allekirjoitettuun metalliteollisuuden työehtosopimukseen eli niin sanottuun pääalan sopimukseen.

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä 1.12.1993 allekirjoitetun työehtosopimuksen 16 §:ään on lisätty määräys, jonka mukaan vakinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä varsinaisesti työskentelee. Samansisältöinen määräys on otettu Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liiton välillä 24.11.1993 allekirjoitettuun metalliteollisuuden työehtosopimukseen.

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä 1.12.1993 allekirjoitettua työehtosopimusta koskeneissa neuvotteluissa Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on ollut Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n kanssa yhtä mieltä siitä, että tämän työehtosopimuksen soveltamisalalla noudatetaan pääalan työehtosopimukseen osallisten liittojen omaksumia tulkintoja, mikäli kysymys on sellaisen määräyksen tulkinnasta, joka on otettu työehtosopimukseen suoraan pääalan eli metalliteollisuuden työehtosopimuksesta.

Metalliteollisuuden työehtosopimukseen osalliset liitot ovat työtuomioistuimelle antamissaan lausunnoissa todenneet, että työehtosopimukseen marraskuussa 1993 otetulla vakinaista työpaikkaa koskevalla määräyksellä on ollut tarkoituksena yhdenmukaistaa ja täsmentää aikaisempaa käytäntöä. Liittojen mukaan määräyksen tarkoituksena on ollut se, että vakinainen työpaikka määriteltäisiin siten, että se vastaa myös tosi-asiallisia olosuhteita.

Metalliteollisuuden työehtosopimukseen osalliset ovat olleet yhtä mieltä myös siitä, että vakinainen työpaikka ei ole sellainen seikka, josta tulee sopia työnantajan ja työntekijän välillä, vaan se on yksipuolisesti työnantajan määrättävissä tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Työnantaja voi yksipuolisesti määrätä vakinaisen työpaikan muuttamisesta, mikäli määritykseen vaikuttaneissa olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos. Liittojen lausunnoista käy ilmi, että tällainen muutoskaan ei edellytä sopimista työnantajan ja työntekijän välillä, vaan työnantaja voi määrätä siitä yksipuolisesti.

Edellä esitetty metalliteollisuuden työehtosopimukseen osallisten liittojen omaksuma tulkinta vastaa työtuomioistuimen mielestä myös työehtosopimuksen sanamuotoa. Kun Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ovat sopineet, että myös Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton solmiman työehtosopimuksen soveltamisalalla noudatetaan pääalan sopimukseen osallisten liittojen omaksumia tulkintoja, tulee nyt kysymyksessä olevan työehtosopimuksen vakinaista työpaikkaa koskevia määräyksiä tulkita pääalan työehtosopimuksen soveltamisalalla omaksutun tulkinnan mukaisesti.

Näin ollen Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n välisen työehtosopimuksen määräyksiä sovellettaessa tulee työntekijän vakinaiseksi työpaikaksi määritellä paikka, jossa työntekijä tosiasiallisesti tekee työtä. Kun kysymyksessä oleva määräys koskee tilanteita, joissa työntekijä työsopimuksensa ehtojen mukaan joutuu työnantajan osoituksen mukaan työskentelemään eri työpaikoilla, työnantaja voi työehtosopimuksen nojalla olosuhteissa tapahtuneen olennaisen muutoksen johdosta määritellä vakinaisen työpaikan uudelleen siinäkin tapauksessa, että määräyksessä tarkoitetusta vakinaisesta työpaikasta olisi otettu maininta työntekijän ja työnantajan välillä työsuhteen alkaessa solmittuun työsopimukseen.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kitunen, Rautiainen, Juvonen, Leivo ja Sulkunen jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila.

Lausunto on yksimielinen.