Labor court dismisses union claim for damages regarding unauthorized part-time hires violating collective agreement terms.

Paikallisella sopimisella työehtosopimuksen osa-aikatyömääräyksessä oli tarkoitettu muuta kuin työsopimustasolla tapahtuvaa sopimista. Sopimisen oli ensisijaisesti tapahduttava työnantajan ja luottamusmiehen välillä.

Kun yhtiö oli ottanut työhön viisi osa-aikatyöntekijää siitä paikallisesti sopimatta, se oli menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Jatkaessaan erimielisyysneuvottelujen jälkeen osa-aikatyöntekijöiden palkkaamista sopimatta asiasta paikallisesti yhtiön oli täytynyt perustellusti tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä. Samoin työnantajaliitto oli laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.

Työtuomioistuimella ei ollut ollut toimivaltaa käsitellä ja ratkaista yksinomaan työsopimuslakiin parustettua korvausvaatimusta. (Ään.)

Kantaja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y. Vastaajat Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL r.y. Vaasan Leipomot Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 21.5.1991 allekirjoitetussa leipomoiden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV TYÖAIKA

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

32 § Osa-aikatyöntekijät

Työnantaja voi ottaa työhön viikonloppuapulaisia sekä mikäli paikallisesti sovitaan muitakin työntekijöitä edellä tarkoitettuja enimmäistyöaikoja lyhyemmänkin työajan puitteissa. Työnantaja ei kuitenkaan voi vaatia edellä 23 §:ssä tarkoitettua pisintä säännöllistä työaikaa tekeviä työntekijöitä siirtymään lyhennettyyn työaikaan.

Soveltamisohje: Milloin osa-aikatyöntekijän työaika on sovittu viikoittain samanpituisena toistuvaksi suoritetaan hänelle kuukausipalkka, jonka suuruus määräytyy sen mukaan, kuinka pitkä hänen viikkotyöaikansa on työehtosopimuksen mukaiseen täyteen 40 tunnin viikkotyöaikaan verrattuna.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Asianosaisliittojen välillä 21.5.1991 allekirjoitetussa työehtosopimuksen uudistamispöytäkirjassa on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 § Hyvityssakot

Paikallisen tason (yritykset ja ammattiosastot) hyvityssakot ovat leipomo- ja meijerialoilla 11 % työehtosopimuslain mukaisista kulloisistakin enimmäismääristä. Sama koskee niitä liha-alan yrityksiä, jotka 31.12.1990 olivat LTK:n jäseniä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on lausunut, että työnantajaliiton jäsenyritys Vaasan Leipomot Oy harjoitti leipomoalan toimintaa useissa leipomoissa eri puolilla maata. Erimielisyysasia koski yhtiön Kotkassa toimivaa leipomoa, josta käytettiin aputoiminimeä Meripakari.

Meripakari-leipomoon oli vuosien 1992 ja 1993 aikana palkattu osa-aikaisiksi työntekijöiksi Liisa Räisänen 2.3.1992 alkaen, Leila Kvist 24.2.1992 alkaen, Jarna Tohijärvi 11.5.1992 alkaen, Anneli Mikkola 4.5.1992 alkaen ja Jyri Mikkola 1.2.1993 alkaen. Työsuhteet olivat olleet toistaiseksi voimassa olevia ja työpäivän pituus oli ollut kuusi tuntia. He olivat työskennelleet maanantaista perjantaihin. Tohijärvi ja Anneli Mikkola olivat työskennelleet leipomossa ja muut pakkaamossa.

Lisäksi yhtiö oli vuoden 1993 aikana palkannut kolme määräaikaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää, joista Sirkka Mikkolan työsuhde oli alkanut 9.8.1993 ja työaika oli ollut neljä tuntia päivässä, Ritva Takasen, jonka työsuhde oli alkanut 10.5.1993 ja työaika oli ollut kuusi tuntia päivässä ja Sinikka Kähärän, jonka työsuhde oli alkanut 10.5.1993 ja työaika oli ollut kuusi tuntia päivässä. Heidän lisäkseen oli palkattu äitiysloman sijaiseksi leipomo- ja pakkaustyöhön Aija Raki, jonka työsuhde oli alkanut 3.5.1993 ja työaika oli ollut kuusi tuntia päivässä. He olivat työskennelleet maanantaista perjantaihin.

Meripakari-leipomon työntekijöiden pääluottamusmiehen kanssa ei osa-aikaisten työntekijöiden palkkaamisesta ollut sovittu eikä hänen kanssaan asiasta ollut neuvoteltu eikä hänelle ollut edes ilmoitettu asiasta. Asia oli tullut esille sillä tavoin, että osa työntekijöistä oli lähtenyt kesken työpäivän pois työmaalta. Kesken jääneitä töitä olivat joutuneet muut tekemään oman työnsä ohella. Osa-aikaisten työntekijöiden palkkaamisesta olisi työehtosopimuksen 32 §:n mukaan tullut sopia. Näin työpaikalla ei ollut tapahtunut.

Työehtosopimuksen 32 §:ssä oli määritelty ne edellytykset, joilla työnantaja voi palkata työhön osa-aikaisia työntekijöitä. Sen mukaan työnantaja voi ottaa työhön viikonloppuapulaisia ja mikäli paikallisesti sovitaan, muitakin työntekijöitä enimmäisaikoja lyhyemmän työajan puitteissa.

Osa-aikatyöntekijöitä koskeva määräys oli tullut työehtosopimukseen ensimmäisen kerran vuonna 1966. Määräys oli otettu työehtosopimukseen työntekijäpuolen esityksestä sen vuoksi, että tuolloin leipomoissa oli siirrytty asteittain 40-tuntiseen työviikkoon. Sopimusmääräyksen tarkoituksena oli ollut turvata leipomoalalla kokoaikaiset työsuhteet.

Määräyksen sanonnalla "paikallisesti sovitaan" tarkoitettiin lähtökohtaisesti sitä, että asiasta sovittiin työnantajan ja työntekijöiden luottamusmiehen välillä. Se, että sitä ei nimenomaisesti ollut ilmaistu sopimusmääräyksessä, johtui siitä, että tuolloin ei kaikissa työpaikoissa vielä ollut luottamusmiestä ja toisaalta siitä, että luottamusmiehen asemaa ei tuolloin oltu tunnustettu ja hyväksytty nykyisellä tavalla. Myös työpaikka-käsite oli tuolloin ollut selkiintymätön. Näistä syistä paikallista sopimista edellyttävässä kohdassa oli käytetty "paikallisesti sovitaan" -ilmaisua, mutta käytännössä lähtökohtana oli ollut sopiminen työnantajan ja luottamusmiehen välillä. Sopimisedellytys voi myös täyttyä, ellei luottamusmiestä työpaikalla ollut, siten että osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisesta sovittiin työnantajan ja työntekijöiden valitseman neuvottelukunnan kesken tai myös harvinaisemmissa tapauksissa pienissä työpaikoissa sopiminen voi tapahtua työnantajan ja koko työntekijäkunnan kesken.

Osa-aikatyöntekijöitä koskeva sopimusmääräys oli säilynyt tähän päivään saakka samansisältöisenä lukuun ottamatta soveltamisohjetta, joka oli lisätty määräykseen myöhemmin ja joka koski osa-aikatyöstä maksettavaa palkkaa. Sopimusmääräys tai sen tulkinta ei ollut ollut muuten esillä missään vuoden 1966 jälkeisissä työehtosopimusneuvotteluissa, vaikka sen voimassaoloaikana oli toteutettu vuotuisen työajan lyhentäminen asteittain vuodesta 1986 lähtien. Sopimusmääräyksen käytännön toteutuksessa erimielisyyksiä oli tullut esiin vasta kahden viimeisen vuoden aikana.

Yhtiön edustaja oli kevätkaudella 1992 palkannut työpaikalle ensimmäiset osa-aikaiset työntekijät. Pääluottamusmies oli saanut tiedon heidän palkkaamisestaan vasta jälkikäteen. Lisäksi vuoden 1993 aikana yhtiöön oli palkattu lisää osa-aikaisia työntekijöitä. Heidän palkkaamisestaan työnantajan edustaja ei ollut suostunut sopimaan pääluottamusmiehen kanssa. Näin menetellessään yhtiö oli jättänyt tietensä noudattamatta sopimusmääräystä.

Työpaikalla oli pääluottamusmiehen vaatimuksesta käyty asiasta neuvotteluja, joissa työnantajan edustaja oli ilmoittanut yhtiön pääkonttorista tulleen määräyksen, ettei työpaikalle saanut palkata kokoaikaisia työntekijöitä eikä asiasta ollut tarvinnut etukäteen neuvotella.

Meripakari-leipomon tapahtumista oli käyty neuvotteluja 26.10.1993.

Työehtosopimusmääräys edellytti, että työnantaja voi palkata osa-aikaisia työntekijöitä, lukuun ottamatta viikonloppuapulaisia, ainoastaan sopimalla asiasta paikallisesti. Yhtiö ei ollut edes pyrkinyt sopimaan asiasta paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa, vaan vastoin työehtosopimusmääräyksessä olevaa edellytystä yhtiö oli palkannut edellä kerrotut osa-aikaiset työntekijät. Kun heille oli maksettu palkkaa osa-aikatyön perusteella ja kun heillä oli oikeus palkkaan kokoaikatyön perusteella, niin yhtiöllä oli työsopimuslain 51 §:n nojalla suoritusvelvoite kunkin työntekijän kokonaispalkan ja osa-aikapalkan erotuksesta.

Yhtiö oli tietensä rikkonut tai sen olisi ainakin perustellusti pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimusmääräystä. Työnantajaliitto oli laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa, koska liitto vastoin selvää työehtosopimusmääräystä oli sallinut jäsenyrityksensä rikkoa työehtosopimusta ja neuvotteluissa tukenut yhtiön menettelyä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Vaasan Leipomot Oy oli rikkonut työehtosopimuksen 32 §:n määräystä palkkaamalla työhön osa-aikaisia työntekijöitä siten, että asiasta ei työehtosopimusmääräyksen mukaisesti ollut paikallisesti sovittu, ja että Vaasan Leipomot Oy:llä oli työsopimuslain 51 §:n perusteella suoritusvelvoite Räisäselle, Kvistille, Tohijärvelle, Anneli Mikkolalle, Jyri Mikkolalle, Sirkka Mikkolalle, Takaselle, Kähärälle ja Rakille kunkin kokoaikapalkan ja osa-aikapalkan erotuksesta 16 prosentin korkoineen kustakin palkanmaksupäivästä lukien. Lisäksi työntekijäliitto on vaatinut Vaasan Leipomot Oy:n tuomitsemista maksamaan työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoa työehtosopimusmääräyksen tieten rikkomisesta ja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n tuomitsemista maksamaan työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

VASTAUS

Vastauksen perustelut

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ja Vaasan Leipomot Oy ovat lausuneet, että kanteessa mainitut työntekijät työskentelivät osa-aikaisessa työsuhteessa yhtiön Meripakari-leipomossa.

Kiistanalainen sopimusmääräys oli tullut työehtosopimukseen vuonna 1966. Työehtosopimusneuvotteluissa mukana olleen työnantajapuolen edustajan mukaan määräyksen sisältöä, sanamuotoa tai tulkintaa ei ollut käsitelty neuvotteluissa laajemmin. Tulkintaerimielisyyksiä sopimusmääräyksestä oli syntynyt vasta yli 25 vuoden jälkeen. Määräys oli tullut työehtosopimukseen työntekijäpuolen esityksestä. Tällöin vastuu tekstin mahdollisesta tulkinnanvaraisuudesta kuului kantajalle.

Sitä, mitä paikallisella sopimisella työehtosopimusmääräyksessä tarkoitettiin ei ollut määritelty. Paikallisella sopimisella tarkoitettiin yleisesti sopimista työpaikalla vastakohtana liittotasolla tapahtuvalle sopimiselle. Suomalaisessa työmarkkinakäytännössä paikallinen sopiminen voi siis tapahtua joko työntekijän ja hänen esimiehensä välillä tai työntekijöiden luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välillä. Mikäli riidanalaisessa sopimusmääräyksessä olisi tarkoitettu paikallisella sopimisella sopimista luottamusmiehen kanssa, olisi tämä tullut erikseen mainita.

Työehtosopimuksen tulkinnassa noudatettiin täsmällisyyttä käytettyjen termien osalta. Samana vuonna kun kiistanalainen osa-aikamääräys oli tullut työehtosopimukseen, oli työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 1 §:ssä todettu työajan lyhentämisen toteuttamisesta, että ellei paikallisesti ole toisin sovittu, järjestetään vapaapäivät siitä ensin luottamusmiehen kanssa neuvotellen. Määräyksessä oli todettu, että luottamusmiehen kanssa tuli neuvotella, mutta pääsäännöstä toisin sopiminen paikallisesti oli mahdollista. Määräyksestä kävi ilmi, ettei myöskään vuonna 1966 paikallista sopimista ollut rajattu sopimiseen pelkästään luottamusmiehen kanssa.

Kantajapuolen perustelu, että luottamusmiehen asemaa ei olisi sopimuksentekoaikaan vielä tunnustettu ja hyväksytty nykyisellä tavalla, oli virheellinen, koska työehtosopimuksessa oli luottamusmiestä koskeva määräys, sekä määräyksiä siitä, että joistakin asioista oli työnantajan edustajan ennen päätöksentekoa neuvoteltava nimenomaan luottamusmiehen kanssa.

Koskaan ei ollut esitetty, että paikallisella sopimisella olisi määräyksessä tarkoitettu myös sopimista työnantajan ja työntekijäin valitseman neuvottelukunnan kesken tai työnantajan ja koko työntekijäkunnan kesken. Mistään ei voinut päätellä, että työehtosopimuksessa tällaista sopimista olisi tarkoitettu. Tällaista paikallisen sopimisen muotoa ei koskaan ollut elintarvikealan työehtosopimuksissa tunnettu. Kollektiivinen neuvottelumenettely paikallistasolla oli yleissopimuksesta lähtien perustunut ammattiosaston nimeämään edustukseen, luottamusmieheen. Toisaalta kantajan puolelta esitetty tällainen muukin sopimismahdollisuus osoitti, ettei sopimusmääräys silloin, kun se oli otettu työehtosopimukseen tarkoittanut sopimista pelkästään luottamusmiehen kanssa.

Asianosaisliitot olivat vuosien 1992 - 1993 vaihteessa pyrkineet pääsemään yhteisiin soveltamisohjeisiin osa-aikatyöntekijämääräyksestä. Nämä neuvottelut eivät olleet johtaneet toivottuun lopputulokseen. Työnantajaliiton tulkintana oli aina ollut, että osa-aikatyöntekijän ottaminen ei edellyttänyt, että siitä sovittaisiin luottamusmiehen kanssa. Työnantajaliiton taholta oli esitetty näissä soveltamisohjeneuvotteluissa, että soveltamisohjeisiin kirjattaisiin neuvotteluvelvoite ennen uuden osa-aikatyöntekijän palkkaamista.

Meripakari-leipomossa oli käyty laajamittaisia keskusteluja leipomotoiminnan järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä ennen tuotannon siirtymistä 1.1.1993 lukien uusiin toimitiloihin. Keskusteluissa oli tullut esille myös se, että mahdollisesti tarvittaisiin lisää työntekijöitä, ja mikäli työntekijöitä palkattiin, otettaisiin osa-aikaisia työntekijöitä. Uuden toimipaikan henkilöstötarpeesta oli laadittu yksityiskohtainen kirjallinen suunnitelma, johon oli muun muassa sisällytetty kaikki työtehtävät sekä näitä tehtäviä suorittavat työntekijät. Lisäksi oli laadittu koko henkilöstön kattava koulutusohjelma, jonka suunnitteluun oli osallistunut myös pääluottamusmies. Koulutusohjelmaan liittyneestä koulutusvarauksesta oli käynyt ilmi, että ainakin Räisänen ja Tohijärvi olivat tehneet 6-tuntista työpäivää. Samoin siitä kävi ilmi, että lähetyspakkaajiksi oli otettu kaksi uutta henkilöä 6 tunnin työajalla.

Koko henkilöstölle oli järjestetty kaksi - kolme keskustelutilaisuutta. Yhtiön tuotantopäällikkö oli käynyt henkilötarvesuunnitelman läpi pääluottamusmiehen kanssa henkilöittäin. Henkilöstösuunnitelmaan oli merkitty kanteessa mainituista henkilöistä Räisänen, Kvist, Tohijärvi ja Anneli Mikkola. Kirjallisesta suunnitelmasta oli näkynyt, että he kaikki olivat osa-aikaisia työntekijöitä. Ei tässä vaiheessa eikä koulutussuunnitelman laatimisen yhteydessä työntekijäpuolelta ollut esitetty mitään vastustavia kommentteja. Räisänen, Kvist, Tohijärvi ja Anneli Mikkola oli otettu määräaikaisiin, osa-aikaisiin työsuhteisiin jo vuoden 1992 alkupuolella leipomon toimiessa aikaisemmissa tiloissa. Käytyjen keskustelujen pohjalta oli Meripakari-leipomoon sittemmin otettu muitakin osaaikaisia työntekijöitä. Erikseen ei näiden osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisesta ollut sovittu luottamusmiehen kanssa.

Luottamusmiehen kanssa käsitellystä henkilöstösuunnitelmasta kävi ilmi Räisäsen, Kvistin, Tohijärven ja Anneli Mikkolan työsuhteen osa-aikaisuus. Muutoinkin oli täysin mahdotonta, että toimipaikassa, jossa työskenteli 24 leipomotyöntekijää, ei työntekijän osa-aikaisuus olisi ollut pääluottamusmiehen tiedossa ja että tällainen tieto tulisi yllättäen ilmi yli puolentoista vuoden kuluttua työsuhteen alkamisesta. Osa-aikaisuutta oli muutenkin käsitelty työpaikalla pääluottamusmiehen kanssa.

Vaatimus yhtiön tuomitsemisesta hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta oli perusteeton, koska yhtiössä oli toimittu työehtosopimusmääräyksen ja vallitsevan käytännön mukaisesti. Luottamusmiehen kanssa oli myös käsitelty sitä, että mahdollisesti tarvittava lisätyövoima tulisi ensisijaisesti olemaan osa-aikaista. Luottamusmies ei ollut henkilöstösuunnitelman ja koulutussuunnitelman käsittelyn yhteydessä ilmaissut eriävää mielipidettä osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisesta. Yhtiön henkilöstöpäällikkö oli ollut yhteydessä työnantajaliittoon ja yhtiön toiminta oli ollut sopusoinnussa työnantajaliiton omaksuman tulkinnan kanssa. Yhtiöllä ei ollut ollut mitään syytä epäillä toimintaa työehtosopimuksen vastaiseksi.

Työnantajaliiton kanta riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen tulkintaan oli se, että paikallinen sopiminen osa-aikaisen työntekijän ottamisesta ei edellyttänyt sopimista luottamusmiehen kanssa. Työnantajaliiton tulkinta vastasi vakiintunutta käytäntöä ja työehtosopimuksen sanamuotoa. Työnantajaliitto ei ollut syyllistynyt työehtosopimuslain mukaiseen valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ja Vaasan Leipomot Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vaasan Leipomot Oy on vuosien 1992 ja 1993 aikana palkannut Kotkassa omistamaansa Meripakari-nimiseen leipomoon osa-aikaisia työntekijöitä. Asianosaisten välillä on erimielisyyttä ensinnäkin siitä, edellyttääkö leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 32 §:n osa-aikatyöntekijöitä koskeva määräys luottamusmiehen kanssa sopimista, mikäli työnantaja haluaa ottaa työhön osa-aikaiseksi työntekijäksi muita kuin viikonloppuapulaisia. Toissijaisesti erimielisyyttä on siitä, onko luottamusmies jättäessään reagoimatta osa-aikatyöntekijöiden palkkaamiseen tosiasiallisesti hyväksynyt työnantajan menettelyn. Kolmanneksi kanteessa on kysymys seuraamuksista siinä tapauksessa, että työnantajan todetaan menetelleen mainitun työehtosopimusmääräyksen vastaisesti.

Riidanalainen osa-aikatyöntekijöitä koskeva määräys on otettu työehtosopimukseen vuonna 1966 valtakunnansovittelijan johdolla käytyjen neuvottelujen ja tekemän sovintoesityksen jälkeen.

Kantajaliiton alkuperäisen esityksen mukaan "säännöllinen työaika päivä- ja kaksivuorotyössä on kahdeksan tuntia päivässä 45 tuntia viikossa." Valtakunnansovittelijan 27.2.1966 antaman ensimmäisen sovintoesityksen mukaan "säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia päivässä 45 tuntia viikossa ... ". Valtakunnansovittelijan 13.3.1966 antaman uuden sovintoehdotuksen mukaan työaikaa koskevaan määräykseen olisi lisätty pöytäkirjamerkintä: "Sen estämättä mitä tässä pykälässä on sovittu, työnantaja voi sopia työntekijän ottamisesta työhön lyhyemmän työajan puitteissa kuin edellä tässä pykälässä on määrätty (osa-aikatyö). Työnantaja ei voi kuitenkaan tällä perusteella vaatia työssä olevia täyttä työaikaa tekeviä työntekijöitä siirtymään osa-aikatyöhön". Elintarviketyöläisten Liitto on hylännyt tämän sovintoehdotuksen, kun taas työnantajaliitto olisi sen hyväksynyt.

Nykyisen sanamuotonsa, jonka mukaan "Työnantaja voi ottaa työhön viikonloppuapulaisia sekä mikäli paikallisesti sovitaan muitakin työntekijöitä" osa-aikatyöhön, määräys on saanut osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa ja ratkaisuun on päästy 29.3.1966.

Asianosaisliitot ovat puolin ja toisin vedonneet kantansa tueksi työehtosopimuksessa noudatettuun terminologiaan. Työtuomioistuimelle ei ole kuitenkaan esitetty sellaista selvitystä, joka osoittaisi osapuolten johdonmukaisesti ja tarkoituksella käyttäneen aina samoja termejä tarkoittamassa samanlaista paikallista sopimista. Käytetty sanonta ja rakenne sopimuksen 32 §:ssä viittaa kuitenkin siihen, että tarkoitus on ollut rajoittaa työnantajan oikeutta palkata osa-aikatyöntekijöitä verrattuna hänen mahdollisuuksiinsa ottaa työhön viikonloppuapulaisia.

Määräystä on käytännössä sovellettu ilman erimielisyystapauksia aina 1990-luvulle saakka. Sen mukaan kun myöhemmistä erimielisyyksistä on työtuomioistuimelle esitetty selvitystä, ne on ratkaistu käytännössä työntekijäliiton edustaman tulkinnan mukaisesti.

Osa-aikatyöntekijöitä koskevan kysymyksen noustua 1990-luvulla erimielisyyden kohteeksi asianosaisliitot ovat pyrkineet laatimaan yhteiset soveltamisohjeet. Työnantajaliiton esityksen mukaan ennen osa-aikaisuutta koskevan työsopimuksen solmimista tai työsuhteen osa-aikaistamista asiasta on neuvoteltava luottamusmiehen kanssa. Samalla on muun ohella esitetty, että työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa työsuhteen osa-aikaiseksi irtisanomisajan päättymisestä lukien niillä edellytyksillä, joilla työsopimus voidaan irtisanoa. Työntekijäliitto on esityksissään pitäytynyt nyt kysymyksessä olevilta osin voimassaolevan työehtosopimuksen sisältöön. Neuvottelut eivät ole johtaneet sopimukseen. Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n vuoden 1994 työehtosopimusneuvottelussa tekemä esitys osa-aikatyöntekijämääräyksen poistamisesta ei liioin ole johtanut sopimuksen muuttamiseen.

Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo, että määräyksen syntyhistorian, sanamuodon, soveltamiskäytännön ja myöhemmin käytyjen työehtosopimusneuvottelujen valossa asianosaisten tarkoitusta parhaiten vastaa tulkinta, jonka mukaan paikallisella sopimisella osa-aikatyöntekijämääräyksessä on tarkoitettu muuta kuin työsopimustasolla tapahtuvaa sopimista. Tämän sopimisen on ensisijaisesti tapahduttava työnantajan ja luottamusmiehen välillä.

Meripakari-leipomon tuotantopäällikkö on työtuomioistuimessa todistajana kertonut, että vuonna 1990 pidetyissä aluejohtajan ja alueen leipomoiden johtajien ja tuotantopäälliköiden palavereissa oli yhteisesti päätetty, että vast'edes tullaan palkkaamaan osa-aikaisia työntekijöitä. Meripakarin toiminta-ajatus oli muuttumassa leipomon siirtyessä uusiin tiloihin, koska leipomolle toimitettiin yhtiön raakapakastetehtaalta raakapakasteet ja ainoastaan vähäinen osa leipomisesta tehtiin paikan päällä. Osan töistä jäätyä pois leipomossa ei riittänyt töitä täydeksi työajaksi.

Meripakarissa on ollut esitetyn selvityksen mukaan osaaikaisia työntekijöitä lomasijaisina jo kesällä 1991. Kanteessa tarkoitetuista työntekijöistä on otettu työhön neljä helmikuun ja toukokuun 1992 välisenä aikana, yksi helmikuussa 1993, kolme toukokuussa 1993 ja yksi elokuussa 1993. Luottamusmies on riitauttanut työnantajan menettelyn syyskuussa 1993.

Asiassa on sinänsä riidatonta, että työnantaja ei ole nimenomaisesti sopinut osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisesta luottamusmiehen kanssa. Toisaalta luottamusmies on työtuomioistuimessa todistajana kertonut tienneensä työntekijöiden palkkaamisesta osa-aikatyöhön kohta työsuhteiden alettua vuonna 1992. Niinikään työtuomioistuimelle on esitetty kirjallista selvitystä henkilöstö- ja muista suunnitelmista, jotka ovat liittyneet leipomon siirtymiseen uusin tiloihin ja joissa vuonna 1992 työhön otetut neljä osa-aikaista työntekijää on mainittu osa-aikatyöntekijöinä. Nämä suunnitelmat ovat olleet myös pääluottamusmiehen käytössä.

Kun vuonna 1992 työhön otettujen Räisäsen, Kvistin, Tohijärven ja Anneli Mikkolan osa-aikaisuus on ollut luottamusmiehen tiedossa ja asia on edellä todetulla tavalla ollut esillä työnantajan ja työntekijöiden edustajien välillä ilman, että työnantajan menettelyä olisi riitautettu, työtuomioistuin katsoo, että työntekijäpuoli on tuossa tilanteessa hyväksynyt mainittujen osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisen ja asia siten on tullut sovituksi työehtosopimuksen 32 §:ssä edellytetyllä tavalla.

Työpaikan muutostilanteen johdosta laaditut henkilöstöja koulutusohjelmat - sellaisina kuin ne on työtuomioistuimelle esitetty - lähtevät siitä, että henkilöstöstä neljä on osa-aikaisia. Henkilöstösuunnitelmassa osa-aikaisiksi työntekijöiksi on nimetty edellä mainitut neljä työntekijää, kun taas koulutussuunnitelmassa osa-aikaisiksi työntekijöiksi on nimetty heistä kaksi, minkä lisäksi on viitattu kahteen uuteen osa-aikaiseen työntekijään. Tämän selvityksen valossa pelkästään siitä, että työntekijäpuolen on katsottava hyväksyneen neljän työntekijän osa-aikaisuuden, ei voida päätellä tarkoituksena olleen hyväksyä myös vastaisen varalle uusien osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisen. Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että luottamushenkilöt olisivat myöskään jälkeenpäin hyväksyneet työnantajan menettelyä siten, että voitaisiin katsoa asiasta sovitun työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla.

Kun yhtiö on vuoden 1993 puolella ottanut työhön osa-aikatyöntekijöiksi Jyrki Mikkolan, Sirkka Mikkolan, Ritva Takasen, Sinikkä Kähärän ja Aija Rakin siitä paikallisesti sopimatta, se on menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti.

Osa-aikatyöntekijöiden palkkaamisesta sopiminen on erimielisyyskysymyksenä ollut esillä Vaasan Leipomot Oy:n kahdessa muussa leipomossa paikallisten osapuolten välillä syyskuussa 1992 ja liittojen välillä helmikuussa 1993. Jatkaessaan osa-aikatyöntekijöiden palkkaamista sopimatta asiasta paikallisesti yhtiön on täytynyt perustellusti tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä. Samoin Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL on laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.

Kanteessa on katsottu, että osa-aikatyöhön palkatuilla työntekijöillä on oikeus palkkaukseen kokoaikatyön perusteella, koska heidän palkkaamisensa on tapahtunut vastoin työehtosopimusmääräystä. Työnantajayhtiö on Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n näkemyksen mukaan velvollinen maksamaan työsopimuslain 51 §:n mukaisena korvauksena palkan kokoaikatyön perusteella.

Työtuomioistuimella ei työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n säännös huomioon ottaen ole toimivaltaa käsitellä ja ratkaista yksinomaan työsopimuslakiin perustettua korvausvaatimusta. Kun työehtosopimusosapuolet eivät ole sopineet korvausvelvollisuudesta kanteen tarkoittamassa tilanteessa, korvausvaatimukset on työehtosopimukseen perustumattomina hylättävä.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Vaasan Leipomot Oy on rikkonut leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 32 §:n määräystä palkkaamalla työhön osa-aikaisia työntekijöitä ilman, että asiasta olisi sovittu paikallisesti työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla.

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 7, 8, 9 ja 10 §:n nojalla Vaasan Leipomot Oy:n ja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n maksamaan hyvityssakkoa Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:lle, yhtiön työehtosopimuksen tieten rikkomisesta, ottaen huomioon työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan hyvityssakkoa koskevan määräyksen, 8 000 markkaa sekä liiton valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 20 000 markkaa.

Enemmälti kanne hylätään.

Vaasan Leipomot Oy ja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n oikeudenkäyntikulut 12 850 markalla 16 prosentin korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Iirola, Rautiainen, Virtanen, Leivo ja Hölttä jäseninä.

Eri mieltä ollut jäsen Rautiainen lausui:

Työehtosopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimus on sopimus, jonka yksi tai useampi työnantaja taikka rekisteröity työnantajain yhdistys tekee yhden tai useamman rekisteröidyn työntekijäin yhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava.

Mainitussa lainkohdassa säädetään niin sanotun säännöstämiskompetenssin rajoista. Osallisten säännöstämiskompetenssilla tarkoitetaan näiden työehtosopimuslakiin perustuvaa ja siinä rajattua valtaa määrätä työsuhteen ehdoista. Osalliset voivat velvoittaa ulkopuolisia henkilöitä työehtosopimuksen määräyksin pakottavalla tavalla vain laissa säädetyn kompetenssin perusteella. Määräykset voivat koskea vain sellaisia ehtoja, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava.

Työehtosopimuslain 1 §:n 1 momentti tarkoittaa sitä, että työehtosopimuksessa voidaan säännöstää vain aikaa työsuhteen syntymisestä sen päättymiseen. Käytännössä tätä työehtosopimuslain määräämää säännöstämiskompetenssin rajoitusta on sovellettava siten, että työehtosopimuksessa ei yksinomaan sidottua työnantajaa voida velvoittaa solmimaan työsopimuksia tai solmimaan työsopimuksia vain määrätyt edellytykset täyttävän työntekijän kanssa. Tämä johtaa siihen, ettei työehtosopimuksella voida säännöstää työsuhteen syntymistä edeltävää aikaa.

Riidanalaisen työehtosopimuksen 32 §:n mukaan työnantaja voi ottaa työhön viikonloppuapulaisia sekä, mikäli paikallisesti sovitaan, muitakin työntekijöitä osa-aikatyöhön. Mikäli määräys ymmärretään siten, että siinä edellytetään jonkun muun kuin yksittäisen työntekijän myötävaikutusta työsuhteen työaikaehdoista sovittaessa, katson määräyksen ylittävän työehtosopimuslain säännöstämiskompetenssin.

Jutussa on esitetty ristiriitaista selvitystä siitä, mitä osapuolet ovat tarkoittaneet määräyksessä paikallisella sopimisella. Esitetystä selvityksestä ja soveltamiskäytännöstä ei ole saatavissa riidatonta tukea kummankaan osapuolen kannan tueksi. Viime vuosina on kuitenkin työehtosopimusten työaikamääräyksiä tulkittaessa vakiintunut käytännöksi, että paikallisella sopimisella tarkoitetaan ensisijaisesti työnantajan ja työntekijän välistä sopimista. Mikäli tästä lähtökohdasta halutaan poiketa, tulee siitä määrätä työehtosopimuksen työaikamääräyksissä hyvin selkeästi. Tämä tulkintalähtökohta vastaa myös työaikalakien lähtökohtaa, jonka mukaan työnantaja ja työntekijä voivat vapaasti sopia lakia lyhyemmästäkin vuorokautisesta ja viikottaisesta työajasta.

Esittämilläni perusteilla hylkään kanteen.

Asian laatuun nähden saavat osapuolet pitää oikeudenkäyntikulut omana vahinkonaan.