Labor court dismisses union claim against employer for radiation leave denial based on outdated collective agreement interpretation.

Sairaalan röntgenlaitteiden korjaus- ja huoltotyötä oli pidettävä säteilyasetuksen mukaisena säteilytyönä ja huoltomestarit olivat oikeutettuja virkaehtosopimuksen mukaiseen säteilylomaan siitä annetussa asetuksessa säädetyin perustein.

Työnantaja oli menetellyt virkaehtosopimuksen vastaisesti kieltäytyessään myöntämästä huoltomestareille säteilylomaa. Kun työnantajan menettely oli kuitenkin perustunut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeistukseen, ei työnantaja ollut tietensä rikkonut virkaehtosopimusta.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli asiassa laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja tuomittiin maksamaan hyvityssakkoa kantajaliitolle. (Ään.)

Kantaja Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry Vastaajat Kunnallinen työmarkkinalaitos Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

TUOMIO

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Toiselta puolen Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja toiselta puolen muun muassa Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN:n välillä 31.10.1993 saakka voimassa olleessa kunnallisessa yleisessä virka ja työehtosopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV LUKU VUOSILOMA

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

90 § Säteilyloma

Sairaalassa tai terveyskeskuksessa säteilytyössä toimivalle viranhaltijalle/työntekijälle on annettava sen lisäksi, mitä edellä tässä sopimuksessa on määrätty, vuosilomaa asianomaisen asetuksen (1514/91) ja sen nojalla annettujen määräysten mukaan.

Soveltamisohje Sairaalaliitto on antanut asiasta ohjeita yleiskirjeellään n:o A 29/1967.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN on Kunnallista työmarkkinalaitosta ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että kantajaliiton jäsenyhdistyksen Kuntien Teknillisten Keskusliitto KTK r.y:n jäsenet huoltomestarit Unto Tolvanen ja Antti Tynkkynen toimivat viranhaltijoina Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa suorittaen röntgenlaitteiden asennus-, korjaus- ja huoltotyötä.

Tolvanen toimi Säteilyturvakeskuksen 10.4.1992 myöntämän turvallisuusluvan mukaisesti lääketieteellisten röntgenlaitteiden asennuksen, koekäytön ja huollon vastaavana johtajana ja Tynkkynen organisaatioselvityksen mukaisena varahenkilönä. Säteilyturvakeskus oli hyväksynyt edellä mainitun organisaatioselvityksen 18.2.1993.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan oikeus säteilylomaan määräytyi asianomaisen vuosilomaasetuksen ja sen nojalla annettujen määräysten mukaan.

Säteilytyötä koskevan vuosiloma-asetuksen 1 §:n mukaan oikeus kyseisen asetuksen mukaiseen vuosilomaan oli niillä henkilöillä, jotka tekivät säteilyasetuksen 9 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä. Säteilytyötä koskevan vuosiloma-asetuksen 3 §:n mukaan säteilylain 18 §:ssä tarkoitetussa organisaatioselvityksessä oli esitettävä ne tehtävät, joissa toimivat henkilöt tekivät vuosiloma-asetuksen 1 §:ssä tarkoitettua työtä.

Säteilyasetuksen 9 §:n mukaan säteilytyöksi laskettiin työ, josta saatava efektiivinen annos, kun otettiin huomioon myös työhön liittyvä poikkeavaan säteilyaltistukseen johtavan tapahtuman mahdollisuus, oli tai voi olla suurempi kuin 5 mSv vuodessa.

Säteilylain 18 §:ssä tarkoitetussa organisaatioselvityksessä Itä-Savon sairaanhoitopiirin johtaja oli 4.5.1992 esittänyt röntgenlaitteiden asennuksesta, koekäytöstä ja huollosta vastaavan Tolvasen ja hänen varahenkilönsä Tynkkysen tekevän säteilytyötä. Säteilyturvakeskus oli hyväksynyt edellä mainitun organisaatioselvityksen.

Paikallisneuvotteluissa työnantaja oli myöntänyt Tolvasen ja Tynkkysen tekevän säteilyasetuksen 9 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä.

Kun mainitut henkilöt kiistatta tekivät säteilyasetuksen 9 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä, oli heillä säteilylomasta annetun asetuksen mukainen oikeus kyseisessä asetuksessa mainittuun vuosilomaan.

Säteilylomasta annetussa asetuksessa tai säteilyasetuksen 9 §:ssä ei edellytetty sitä, että seurannassa olisi havaittava tapahtunutta altistusta. Pelkkä altistuksen mahdollisuus riitti siihen, että kyseessä oli säteilyasetuksen 9 §:ssä tarkoitettu säteilytyö.

Säteilyloma-asetuksen muutoksesta huolimatta mitään asiallista muutosta virkaehtosopimuksen tekstiin ei ollut tullut, koska virka- ja työehtosopimuksessa viitattiin edelleen voimassa olevaan säteilyloma-asetukseen kuten aiemminkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö sisällöllistä muutosta virka- ja työehtosopimuksessa olisi tapahtunut, koska asianomainen säteilyloma-asetuksen teksti oli muuttunut. Siten virka- ja työehtosopimuksen sisältö ja tulkinta luonnollisesti muuttuivat säteilyloma-asetuksen tekstin muuttumisen myötä.

Säteilylainsäädännön uudistuksen tarkoituksena oli ollut luopua luettelonomaisesta määrittelystä ja luoda järjestelmä, jossa oli selkeä seurantavelvoite. Tämän seurantavelvoitteen piiriin kuuluvat säteilytyötä tekevät henkilöt. Asetuksen mukaan säteilytyötä tekevillä henkilöillä on automaattisesti oikeus kyseisen asetuksen mukaiseen lisälomaan.

Aiemmin voimassa olleessa asetuksessa sairaalassa säteilyvahingollisessa työssä toimivien henkilöiden vuosilomasta (175/67) todettiin sen 1 §:ssä, että sairaalan palveluksessa olevalle henkilölle, joka työssään voi jatkuvasti saada vahingollista säteilyä enemmän kuin kolmanneksen sisäasianministeriön vahvistamasta suurimmasta sallitusta määrästä, on annettava vuosilomaa kyseisen asetuksen mukaisesti. Edelleen tuolloin voimassa olleen asetuksen 3 §:n mukaan lääkintöhallituksen asiana oli antaa määräykset siitä, mitä työtä oli pidettävä sellaisena kuin 1 §:ssä tarkoitetaan. Lääkintöhallitukselle oli muutoinkin annettu oikeus antaa tarkempia määräyksiä kyseisen asetuksen soveltamisesta.

Lääkintöhallituksen 8.12.1983 päivätyllä kirjeellä, jossa todettiin, että teknisellä henkilökunnalla ei ollut oikeutta sairaalassa säteilyvahingollisessa työssä toimivien vuosilomasta annetun asetuksen mukaiseen säteilylomaan, ei ollut enää merkitystä, koska kyseinen ohje oli perustunut vanhaan säteilyloma-asetukseen.

Säteilyturvakeskuksen ohjeissa ST 1.6 todettiin, että säteilyasetuksen 9 §:n 2 momentin mukaan säteilyaltistuksen seuranta tuli järjestää toiminnan laadun edellyttämällä tavalla siten, että kunkin säteilytyötä tekevän työntekijän säteilyaltistus voitiin määritellä. Lisäksi ohjeissa todettiin, että säteilyaltistuksen seuranta oli käytännössä tarpeen muun muassa säteilylähteisiin liittyvien asennus-, korjaus- ja huoltotöiden osalta, jotka oli määrätty luvanvaraisiksi.

Tulkintaperiaatteena lakia tai asetusta tulkittaessa oli ensisijaisesti haettava johtoa asetuksen asianomaisesta tekstimääräyksestä. Mikäli teksti oli tulkinnanvarainen, vasta tämän jälkeen haettiin johtoa asetuksen valmisteluasiakirjoista.

Säteilyloma-asetuksen mukaan työnantajalla ei ole harkintavaltaa siihen nähden, keille työntekijöille tai viranhaltijoille säteilyloma annetaan. Säteilyloma on asetuksen 1 §:n mukaan yksiselitteisesti annettava kaikille säteilytyötä tekeville henkilöille.

Tolvasen työajasta 75 prosenttia oli säteilytyötä ja loput muita lääkintätöitä. Tynkkysen työajasta noin 15 prosenttia oli säteilytyötä.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli kirjeellään 21.1.1993 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle todennut, ettei pelkästään se seikka, että henkilö teki säteilytyötä, tuonut oikeutta säteilylomaan. Kuitenkin säteilyloma-asetuksen 1 §:n mukaan loma oli annettava nimenomaan sellaiselle henkilölle, joka teki säteilytyötä. Tämän vuoksi jäi työtuomioistuimen harkittavaksi, oliko Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tuomittava hyvityssakkoon, kun se oli uskonut työmarkkinalaitoksen kirjettä eikä säteilyloma-asetusta.

Vaikka Kunnallinen työmarkkinalaitos oli erityisesti viimeisintä säteilylomaa koskevan asetuksen valmistelussa tuonut esille johdonmukaisen ja yksiselitteisen kielteisen kantansa säteilyloman tarpeellisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta, ei se kuitenkaan vapauttanut Kunnallista työmarkkinalaitosta virkaehtosopimuksen mukaisesta valvontavelvollisuudesta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Tolvasella ja/tai Tynkkysellä on edellä mainitun virkaehtosopimuksen 90 §:n mukainen oikeus siinä mainittuun säteilylomaan 30.11.1992 määräytyneiden olosuhteiden mukaan.

Lisäksi kantajajärjestö on vaatinut Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tuomitsemista hyvityssakkoon kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta, koska se on jättänyt antamatta Tolvaselle ja Tynkkyselle edellä mainitun säteilyloman.

Kantajaliitto on edelleen vaatinut, että työtuomioistuin velvoittaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen suorittamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, koska se ei ole ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin valvontavelvollisuuden täyttämiseksi sopimuksen vastaisen asiantilan tultua sen tietoon.

VASTAUS

Perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että vain säteilytyötä koskevien edellytysten täyttyessä voitiin soveltaa säteilylomaa koskevaa virka- ja työehtosopimusmääräystä. Nämä edellytykset eivät tässä tapauksessa olleet täyttyneet.

Voimassa oleva sopimusmääräys säteilylomasta oli samansisältöinen kuin aikaisemmat sopimusmääräykset eli oikeus lisälomaan oli määritelty säteilyloma-asetuksen ja sen nojalla annettujen lisäohjeiden perusteella. Säteilylomaasetuksen antaminen oli perustunut sitä koskevaan lainsäädäntöön, joka pohjautui vuonna 1957 annettuun säteilysuojalakiin, joka oli uudistettu 1.1.1992 lukien.

Sairaalaliiton yleiskirjeestä oli aikanaan neuvoteltu sisäasiainministeriön ja lääkintöhallituksen kanssa ja kirjeen ohjeita oli yhteisten soveltamisohjeiden mukaan edelleen noudatettava.

Säteilylainsäädännön uudistuksen tarkoituksena oli aikaisemmin käytössä olleesta säteilytyön luettelonomaisesta määrittelystä luopuen parantaa säteilyturvallisuutta entisestään luomalla järjestelmä, jossa ionisoivassa säteilyssä toiminnan harjoittajalle asetetaan seurantavelvoite, jos työssä ylipäätään on altistusriski. Toisena keskeisenä erona aikaisempaan töiden valvontaan verrattuna uudessa järjestelmässä toteutettiin yksilönsuojaperiaatteen mukaisesti henkilökohtainen seuranta.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli antanut säteilylomasta kuntiin yleiskirjeen A 8/1992, jossa oli muun muassa todettu, että koska säteilyloma-asetuksen esittelymuistion mukaan säteilyloman uusilla määräytymisperusteilla ei ollut taloudellisia vaikutuksia, säteilylomaan oikeutettujen piiriä ei ollut tarkoitettu laajennettavaksi eikä säteilylomaan oikeutettujen määrä voinut olla aiempaa suurempi. Yleiskirjeen mukaan lisälomaoikeus tosin saattoi kohdistua eri henkilöihin kuin aikaisemmin ja poistuakin niiltä, joiden kohdalla edellytykset eivät enää täyttyneet.

Säteilylaki määritteli säteilytyöksi työn, jossa työntekijä saattoi altistua siinä määrin säteilylle, että työpaikalla oli järjestettävä säteilyaltistuksen seuranta. Säteilytyön määrittely tapahtui työpaikalla. Säteilytyö ei ollut sidottu ammattinimikkeisiin. Oikeus säteilylomaan edellytti säteilyasetuksessa määritellyltä säteilytyöltä, että työssä saatava efektiivinen annos, kun otettiin huomioon myös työhön liittyvä poikkeavaan säteilyaltistukseen johtavan tapahtuman mahdollisuus, oli tai saattoi olla suurempi kuin 5 mSv vuodessa. Tässäkään ei pelkkä teoreettinen mahdollisuus riittänyt säteilyloman saamiseen.

Säteilylomaa koskeva asetus annettiin 14.4.1967 (175/67), jolloin ei vielä ollut virkaehtosopimusjärjestelmä voimassa. Asetuksen 1 §:ssä todettiin, että sairaalan palveluksessa olevalle henkilölle, joka työssään voi jatkuvasti saada vahingollista säteilyä enemmän kuin kolmanneksen sisäasiainministeriön vahvistamasta suurimmasta sallitusta määrästä, oli annettava vuosilomaa sen lisäksi, mihin hänellä muutoin olisi oikeus, yksi arkipäivä jokaista kuukautta kohden, jonka hän vähintään kuuden kuukauden ajan vuosilomaa tai korkeintaan yhden kuukauden pituista virkavapautta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti on suorittamassa sanotunlaista työtä. Asetuksen 3 §:ssä säädettiin lääkintöhallituksen toimivallasta antaa määräyksiä siitä, mitä työtä oli pidettävä sellaisena kuin 1 §:ssä tarkoitettiin.

Lääkintöhallitus oli antanut määräyksiä ja luetteloinut, mitä töitä katsottiin säteilytyöksi. Niiden mukaan ei muun muassa sairaaloiden teknistä huoltotyötä pidetty säteilytyönä. Pelkkä teoreettinen mahdollisuus säteilyn saamiseen ei riittänyt ylimääräisen loman perusteeksi.

Kansanterveyslain voimaantulon jälkeen sairaalassa säteilyvahingollisessa työssä toimivien henkilöiden vuosilomasta annetun asetuksen 4 §:ää tarkistettiin ja annettiin säteilyloma myös terveyskeskuksen palveluksessa olevalle henkilölle, joka muutoin täytti asetuksen mukaiset edellytykset.

Säteilytyöryhmä oli todennut muistiossaan (Työryhmämuistio 1980: STM5) keskeisiksi näkökohdiksi aikoinaan säteilylomaa koskevan asetuksen säätämisen yhteydessä nousseen työmarkkinapoliittiset seikat, koska muun muassa 1960-luvun puolessa välissä oli valmistunut eräitä suuria sairaaloita ja oli haluttu varmistaa röntgenhenkilökunnan saatavuus. Työryhmä oli katsonut, että säteilylomalle ei ollut silloisten tietojen perusteella riittäviä lääketieteellisiä tai säteilysuojelullisia perusteita ja ehdottanut säteilyloman poistamista tietyn siirtymävaiheen jälkeen.

Säteilytoimikunta, jonka tehtävänä oli ollut selvittää säteilysuojauslainsäädännön uudistamistarvetta, oli sivunnut mietinnössään (Komiteamietintö 1988:11) säteilyloma-asetusta todeten muun muassa, että lakiehdotuksen perustavoitteena oli niin alhaisen altistustason ylläpitäminen säteilytyössä, ettei erityisiin työaikajärjestelyihin olisi turvallisuussyistä tarvetta eikä säteilylomaa voitu pitää varsinaisena säteilyvahingollisia vaikutuksia vähentävänä suojaustoimenpiteenä. Tästä syystä säteilylakiin ei ollut ehdotettu otettavaksi säännöstä säteilytyöntekijöiden työajasta tai vuosilomasta.

Säteilylomaan oikeuttavien piiriä ei ollut tarkoitettu laajennettavaksi, mikä ilmeni valtioneuvoston esittelylistastakin, jossa todettiin, ettei asetuksella ollut taloudellisia vaikutuksia. Säteilyloma oli ollut esillä valtionosuuskysymyksenä Kunnallisten virkaehtosopimusasiain neuvottelukunnassa. Siellä työmarkkinalaitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön edustajien kesken oli vallinnut yksimielisyys asetuksen tavoitteista ja vaikutuksista; säteilylomaan oikeutettujen määrä ei laajenisi, mutta siihen oikeutettujen piiri määräytyisi entistä johdonmukaisemmin siten, että kriteerinä oli työssä saatava altistus tai altistusriski. Säteilylomaan oikeutettujen määrä saattaisi myös vähentyä.

Ottaen huomioon lääkintöhallituksen edellä todetun kannan, ettei sairaaloiden teknisellä henkilökunnalla ollut oikeutta säteilylomaan, uutta säteilyloma-asetusta annettaessa ei ollut aihetta olettaa lomaoikeuden laajentuneen koskemaan myös sairaalateknisiä. Näin ollen kyseessä olevaan virka- ja työehtosopimusmääräykseen työnantajan puolelta ei ollut edes ehdotettu muutosta. Sittemmin Kunnallinen työmarkkinalaitos oli tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen koko säteilyloman poistamiseksi.

Uusi säteilylainsäädäntö toi paikalliselle työnantajalle velvoitteen laatia organisaatioselvityksen säteilytyöstä. Paikallisen työnantajan organisaatioilmoituksessaan antamaan luetteloon ei Säteilyturvakeskus puuttunut muussa kuin siinä tapauksessa, että organisaatioselvityksessä säteilytyössä oleva henkilöpiiri oli vastaaviin työnantajiin verrattuna määritelty liian suppeaksi. Laajahkoa henkilöpiiriä voitiin Säteilyturvakeskuksessa pitää enemmänkin myönteisenä asiana säteilyturvallisuuden kannalta.

Vaikka Säteilyturvakeskus pääsääntöisesti hyväksyi organisaatioselvityksessä esitetyt tiedot säteilytyötä tekevistä, ei tämä vielä tarkoittanut, että henkilöt olisivat oikeutettuja säteilylomaan. Säteilyturvakeskus ei voinut määrätä säteilylomasta. Säteilyloma-asetuksen tulkinta kuului sosiaali- ja terveysministeriölle.

Tolvasen työajasta osa oli lääkintälaitehuoltoa ja korjausta, kuten ultraääni-, laser- ja dialyysilaitetöitä. Tynkkysen työajasta 85-90 prosenttia oli lääkintälaitehuoltoa ja korjausta vastuualueena laboratoriolaitteet. Säteilytyötä hänellä oli määräaikaishuollot, noin 30 kertaa vuodessa, ja vain Tolvasen poissaollessa hänellä oli vastuu huolto- ja vikatapauksista.

Röntgenosaston peruskorjauksen yhteydessä oli laitteistoa uusittu vuonna 1989.

Säteilytyön määritelmä edellytti näyttöä altistusvaaran tueksi, esimerkiksi historiallista kokemusta tai teknologiaan, laitteisiin tai aineisiin liittyvää seikkaa sen lisäksi, mitä säteilytyön yleisinä määritelminä Säteilyturvakeskuksen ohjeissa muutoin pidettiin. Kun Tolvasen ja Tynkkysen säteilyannokset olivat jääneet alle kirjaamisrajan 0,3 mSv, eikä muutakaan näyttöä altistusrajan 5 mSv ylittymisestä ollut osoitettavissa, ei heidän työtään voitu pitää säteilyasetuksen 9 §:n tunnusmerkistön täyttävänä säteilytyönä.

Ottaen huomioon voimassa olevan sopimusmääräyksen sanamuodon viittauksineen ja soveltamisohjeineen sekä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen asiassa antamat ohjeet ei ItäSavon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ollut toiminut kunnallinen yleisen virka- ja työehtosopimuksen vastaisesti. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli kirjeessään 21.1.1993 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle lausunut, ettei pelkästään se seikka, että henkilö teki säteilytyötä, tuonut oikeutta säteilylomaan, ja asia oli siirtynyt pääsopimuksen mukaiseen neuvottelumenettelyyn. Erimieliseksi todetusta keskusneuvottelusta oli Kunnallinen työmarkkinalaitos toimittanut neuvottelupöytäkirjan Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle tiedoksi ja noudatettavaksi. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ei voitu katsoa tietensä rikkoneen eikä perustellusti pitäneen tietää rikkoneensa sopimuksen määräystä.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ollut asiassa laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli säteilylomaa koskevan lainsäädännön ajan ja erityisesti viimeisimmän säteilylomaa koskevan asetuksen valmistelussa edustanut ja tuonut esille johdonmukaisesti ja yksiselitteisesti kielteisen kantansa säteilyloman tarpeellisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Tämä kanta oli tuotu julki avoimesti sekä viranomaisiin että työntekijäjärjestöihin nähden.

Vastauksessa esitetyt vaatimukset

Vastaajat ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN on vaatinut oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi 16 prosentin korkoineen kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun tuomio on annettu. Kantajan kulut todistelusta ja asiamiehen käyttämisestä ovat esitetyn laskun mukaan olleet 20 580 markkaa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat vaatineet kulujaan korvattavaksi 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien. Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrän osalta jätetty oikeuden harkintaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa työskentelevät huoltomestarit Unto Tolvanen ja Antti Tynkkynen tekevät röntgenlaitteiden asennus-, korjaus- ja huoltotyötä Savonlinnan keskussairaalassa. Tolvanen on lääketieteellisten röntgenlaitteiden asennuksen, koekäytön ja huollon vastaava johtaja ja Tynkkynen hänen varahenkilönsä.

Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN on kanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että Tolvasella ja Tynkkysellä on kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 90 §:n mukainen oikeus säteilylomaan 30.11.1992 määräytyneiden olosuhteiden mukaan.

Edellä mainitussa virkaehtosopimuksen 90 §:ssä on määrätty, että sairaalassa tai terveyskeskuksessa säteilytyössä toimivalle viranhaltijalle tai työntekijälle on annettava lisäksi, mitä sopimuksessa muuten on määrätty, vuosilomaa asianomaisen asetuksen (1514/91) ja sen nojalla annettujen määräysten mukaan. Määräykseen liittyy soveltamisohje, jossa viitataan sairaalaliiton asiasta antamiin ohjeisiin yleiskirjeessä n:o A 29/1967.

Sairaalassa tai terveyskeskuksessa säteilytyötä tekevien henkilöiden vuosilomasta annetun asetuksen (1514/91) 1 §:ssä on määrätty, että sairaalan tai terveyskeskuksen palveluksessa olevalle henkilölle, jonka työ on säteilyasetuksen (1512/91) 9 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä, on annettava vuosilomaa sen lisäksi, mihin hänellä muuten olisi oikeus, asetuksessa mainitulla tavalla laskettua lisälomaa.

Säteilyasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan säteilytyötä on sellainen työ, jossa saatava efektiivinen annos, kun otetaan huomioon myös työhön liittyvä poikkeavaan säteilyaltistukseen johtavan tapahtuman mahdollisuus, on tai voi olla suurempi kuin 5 mSv vuodessa.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tulkinnan mukaan oikeus säteilylomaan edellyttää joko edellä todetun altistusrajan 5 mSv ylittymistä tai edes reaalista mahdollisuutta jollakin perusteella ylittyä. Kuitenkin säteilyaltistuksen seurantatiedot sisältävän annosrekisterin mukaan Tolvasen ja Tynkkysen annosmittarilukemat ovat aina jääneet alle kirjaamisrajan. Lisäksi sairaalan laitteistot on pääosin uusittu vuonna 1989 ja ne ovat toimineet moitteettomasti.

Tolvanen on työtuomioistuimessa kertonut työnsä olevan pääasiassa säteily- ynnä muiden laitteiden määräaikaismittauksia eli tarkistusten ja varmistusten tekemistä ja toisaalta vikojen korjaamista. Tolvanen on arvioinut, että noin 75 prosenttia työajasta hän työskentelee röntgenosastolla röntgenlaitteiden parissa. Tynkkynen työskentelee Tolvasen arvion mukaan 15-20 prosenttia työajastaan röntgenosastolla. Tolvasen kertoman mukaan säteilyasetuksen 9 §:n mukaisen 5 mSv:n suuruisen vuotuisen annosmäärän saattaa röntgenlaitteen huoltotyössä saada jo yhtäkin kuvaa ottaessa, jos työssä on huolimaton. Yhden vakioosuusmittaussarjan aikana käytetään annosta, joka vastaa noin 400 keuhkoröntgenkuvaa. Tolvasen mukaan suurin riski saada työssä säteilyä liittyy ennalta arvaamattomiin vikatilanteisiin. Tolvasen kertoman mukaan Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa, Mikkelin keskussairaalassa ja Jyväskylän keskussairaalassa oli vastaavissa tehtävissä toimiville huoltomestareille myönnetty säteilyloma.

Todistajana kuultu säteilyturvakeskuksen hallintojohtaja on vastaavasti kertonut, että suurin osa säteilytyöstä on sellaista, että 5 mSv:n raja ei ylity silloin kun toiminta sujuu normaalilla tavalla. Todistajan mukaan kaikkeen säteilytyöhön liittyy vahingon riski, josta saattaa seurata normaalista poikkeava säteilyaltistus. Jos tällainen mahdollisuus liittyy kyseessä olevaan työhön säteilylähteen voimakkuus, sen käyttötilanne ja säteilyn käyttöolosuhteen muutoinkin huomioon ottaen, työ on katsottava säteilytyöksi.

Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo näytetyksi, että sairaalan röntgenlaitteiden korjaus- ja huoltotyötä on pidettävä säteilyasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaisena säteilytyönä.

Työtuomioistuimelle on esitetty selvitystä siitä, että säteilyloma-asetusta säädettäessä eräänä lähtökohtana on ollut, ettei uudistuksella ole kustannusvaikutuksia. Tämän on ilmoitettu tarkoittavan sitä, että kustannusten kokonaismäärä ei kasva, joskin säteilyloman piirissä olevat henkilöt voivat vaihtua. Näistä lähtökohdista ei työtuomioistuimen mielestä voida vastoin määräysten sanamuotoa johtaa rajoituksia määritellä säteilylomaan oikeutettujen piiriin sinne aiemmin kuulumattomia sairaalan teknisiä toimihenkilöitä, jos he tosiasiassa tekevät uusien säännösten mukaan säteilytyöksi katsottavaa työtä. Työnantajan laatiman organisaatioselvityksen samoin kuin työtuomioistuimelle esitetyn muun selvityksen mukaan Tolvanen samoin kuin Tynkkynen Tolvasen varamiehenä ovat tehneet tällaisia töitä. Tolvanen ja Tynkkynen ovat siten muiden edellytysten täyttyessä oikeutettuja säteilylomaan.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on kieltäytyessään myöntämästä Tolvaselle ja Tynkkyselle säteilylomaa sillä perusteella, että nämä eivät ole tehneet kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 90 §:ssä tarkoitettua säteilytyötä, menetellyt virkaehtosopimuksen vastaisesti. Kun kuntayhtymän menettely on kuitenkin perustunut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeistukseen, sen ei ole katsottava rikkoneen virkaehtosopimusta virkaehtosopimuslain 20 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Tulkitessaan virkaehtosopimusta sen selvän sanamuodon vastaisesti ja ohjeistaessaan Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää menettelemään tämän virheellisen tulkinnan mukaisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos on laiminlyönyt sille kunnallisen virkaehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Unto Tolvasella ja Antti Tynkkysellä on kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen 90 §:n nojalla oikeus siinä mainittuun säteilylomaan 30.11.1992 määräytyneiden olosuhteiden ja sairaalassa ja terveyskeskuksessa säteilytyötä tekevien henkilöiden vuosilomasta annetussa asetuksessa säädettyjen perusteiden mukaan.

Työtuomioistuin tuomitsee kunnallisen virkaehtosopimuslain 11, 20 ja 21 §:n nojalla Kunnallisen työmarkkinalaitoksen maksamaan hyvityssakkoa Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:lle valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 20 000 markkaa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos velvoitetaan korvaamaan Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestä KTN ry:n oikeudenkäyntikulut 13 000 markalla 16 prosentin korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Enemmälti kanne hylätään.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kauppinen, Rautiainen, Vainio, Leivo ja Wetterstrand jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Vainion lausunto:

Yhdyn työtuomioistuimen enemmistön kantaan säteilylomaoikeutta koskevalta osalta. Katson kuitenkin, että oikeustilanne ei ole ollut yksiselitteinen asetusmuutostenkaan osalta, varsinkaan siirtyminen nimikeperusteisesta tapauskohtaiseen altistumisedellytyksen arviointiin. Tämän vuoksi ja kun säteilylomaan oikeutettujen piirin muutosta ei sopimusneuvotteluissa ole nimenomaan käsitelty, katson, ettei Kunnallinen työmarkkinalaitos ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan ja hylkään tätä koskevan kannevaatimuksen.

Katson, että asian laatuun nähden asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Työtuomioistuimen katsoessa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa pidän hyvityssakon oikeana määränä 10 000 markkaa. Muutoin olen samaa mieltä kuin enemmistö.