Labor court dismisses union appeal; employee fired for repeated breach of loan granting rules and breach of trust.

Pankkitoimihenkilö oli rikkonut pankin menettelytapaohjeita myöntäessään luotot sisarelleen ja kälylleen sekä ryhtyessään yksin takaajaksi myöntämiinsä kahteen lainaan. Edelleen katsottu luotonmyöntöohjeiden vastaiseksi se, että pankkitoimihenkilön kälylleen myöntämä laina oli tosiasiassa tullut hänen omaan käyttöönsä.

Toiminta pankkitoimihenkilönä edellytti työnantajan ja toimihenkilön välillä erityistä luottamusta. Kun toimihenkilö oli tahallaan ja toistuvasti menetellyt annettujen ohjeiden vastaisesti, pankilla oli ollut erityisen painavat perusteet toimihenkilön työsopimuksen irtisanomiselle. Pankki ei siten toimihenkilön työsopimuksen irtisanoessaan ollut menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti.

Kantaja Postipankin Toimihenkilöt r.y. Vastaaja PSP-työnantajayhdistys r.y. Kuultava Postipankki Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisyhdistysten välillä 21.12.1989 allekirjoitetussa Postipankki Oy:n palveluksessa olevien toimihenkilöiden työsuhteen ehtoja koskevassa yleisessä työehtosopimuksessa on seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMINEN

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5. Työsopimuksen irtisanomisesta on voimassa, mitä toimihenkilöiden irtisanomissuojaa koskevassa sopimuksessa on sovittu.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimuksen 3 §:ssä tarkoitetussa irtisanomissuojaa koskevassa sopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

1 § SOPIMUKSEN SOVELTAMISALA

Sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista työntekijästä johtuvasta syystä. Sopimus ei koske työsopimuksen purkamista koeaikana.

2 § IRTISANOMISAJAT

Toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen työnantaja noudattaa, kun työsuhde Postipankkiin on jatkunut keskeytyksettä

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

- yli 9 vuotta, mutta enintään 12 vuotta neljän kuukauden irtisanomisaikaa,

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

Irtisanomisen peruste irtisanomismenettelystä annetun lain piiriin kuuluvissa irtisanomistapauksissa määräytyy työsopimuslain 37 §:n mukaan. Työsopimussuhteen päättämisessä, erimielisyyksien selvittelyssä, lain ja sopimuksen rikkomisen seuraamuksissa ja tuomioistuinkäsittelyssä noudatetaan irtisanomismenettelystä annetun lain ja tämän sopimuksen 4 §:n määräyksiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Postipankin Toimihenkilöt r.y. on lausunut, että Postipankki Oy oli 18.6.1993 irtisanonut pankin Imatran konttorissa työskennelleen pankkitoimihenkilö A:n työsopimuksen ilmoittaen irtisanomisen perusteeksi luotonantoa koskevien ohjeiden toistuvan ja tahallisen rikkomisen. A:n työntekovelvoitteen oli ilmoitettu päättyvän välittömästi ja työsuhteen jatkuvan 31.12.1993 asti. A:n palveluaikaan perustuva irtisanomisaika oli ollut neljä kuukautta.

Konttorinjohtaja oli ilmoittanut, että syksyllä 1992 suoritetussa konttorin sisäisessä valvonnassa oli käynyt ilmi, että A oli myöntänyt kolme luottoa sisarelleen vuosina 1990 - 1992. Yhdessä luotoista, joka oli myönnetty 27.6.1990, A oli ollut yksin takaajana. Asiasta oli raportoitu pankin verkostojohtajalle ja sisäiselle tarkastukselle tammikuussa 1993.

Toukokuussa 1993 oli käynyt ilmi, että A oli myöntänyt eräälle tuntemalleen henkilölle useita lainoja, joista yhdessä A itse oli toiminut takaajana. Mainittu henkilö oli ollut takaajana eräissä A:n lainoissa.

Touko-kesäkuun vaihteessa 1993 oli käynyt ilmi, että A oli myöntänyt 20 000 markan lainan veljensä vaimolle, joka oli ilmoittanut olevansa saman summan velkaa A:lle. Konttorinjohtaja oli väittänyt A:n myöntäneen lainan tosiasiassa itselleen.

Konttorinjohtaja oli ilmoittanut edellä todettujen tapahtumien, joista hän oli raportoinut verkostojohtajalle ja pankin henkilöstöpäällikölle, muodostaneen perusteet irtisanomiselle.

Selvitettäessä A:n toimintaa pankin Imatran konttorissa 11.6.1993 oli käynyt ilmi, että A oli myöntänyt sisarelleen kolme luottoa 27.6.1990, 2.1.1992 ja 23.7.1992. Luotot oli myönnetty hyväksyttävin lainaehdoin eikä niistä ollut aiheutunut vahinkoa pankille. Koska konttorinjohtaja ja hänen ilmoituksensa mukaan myös pankin sisäinen tarkastus olivat olleet tietoisia luotoista jo aiemmin ja koska niiden myöntämisen ei ollut tuolloin edes väitetty tapahtuneen vastoin pankin ohjeita, A oli perustellusti voinut pitää luottojen myöntämistä ohjeiden mukaisina. Lisäksi A oli saanut sekä luotoille että takauksille konttorinjohtajan luvan.

Edellä tarkoitetulle tuttavalleen myönnettyjen luottojen osalta konttorinjohtaja ei ollut pystynyt osoittamaan, että ne olisi myönnetty ohjeiden vastaisesti tai muutoinkaan moitittavalla tavalla. Lainat oli myönnetty valtuuksien puitteissa, konttorissa noudatettavin menettelytavoin ja yleisesti mainitunkaltaisissa lainoissa noudatetuin ehdoin. Väitteestä, jonka mukaan A:n ja mainitun henkilön välillä olisi ollut kyse lainojen ristiintakauksesta, konttorinjohtaja ei ollut pystynyt osoittamaan minkäänlaista selvitystä.

Työnantaja ei ollut millään tavoin pystynyt osoittamaan A:n toimineen veljensä vaimolle myönnetyn lainan osalta yleisten esteellisyyssääntöjen vastaisesti. Veli oli kuollut jo 17 vuotta ennen lainan myöntämistä. Minkäänlaista näyttöä siitä, että hänelle myönnetty laina olisi tullut A:n käyttöön, ei konttorinjohtaja ollut pystynyt osoittamaan.

Neuvotteluissa oli lisäksi käynyt ilmi, että A:n luotonmyöntövaltuudet oli peruutettu 3.12.1992 sillä perusteella, että pankki oli katsonut, ettei A ollut kyennyt hoitamaan omia raha-asioitaan. Kaikki irtisanomisperusteina käytetyt luoton myöntämiset olivat tapahtuneet ennen A:n luottovaltuuksien peruuttamista.

Paikallisneuvottelut asiassa oli käyty 18.6.1993 ja keskusneuvottelut 9.9.1993 pääsemättä yksimielisyyteen.

A oli luottohakemusten käsittelyssä ja luottojen myöntämisessä noudattanut pankissa yleisesti noudatettuja menettelytapoja. A:n ei ollut edes väitetty ylittäneet hänelle myönnettyjä luottovaltuuksia ja luottojen vakuusjärjestelyt olivat olleet luotonmyöntöohjeiden mukaisia. Pankki ei ollut edes väittänyt, että luottojen myöntäminen olisi aiheuttanut vahingonvaaran syntymisen pankille. Vahinkoa ei ollut myöskään syntynyt.

Sikäli kuin A oli ollut epätietoinen toimivaltuuksistaan erityisesti sisarelleen myöntämiensä luottojen osalta, hän oli ennen luottojen myöntämistä ja takaamista tiedustellut asiaa esimieheltään, joka oli antanut niille suullisen hyväksymisensä. A:n ei ollut edes väitetty myöntäneen luottoja sen jälkeen, kun hänen luottovaltuutensa oli 3.12.1992 peruutettu. Luottovaltuuksien peruuttaminen ei ollut perustunut A:n luottojen myöntämiseen liittyviin epäselvyyksiin, vaan hänen omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Paikallisissa neuvotteluissa oli käynyt ilmi, että sekä konttorinjohtaja että myös pankin sisäinen tarkastus olivat jo tuolloin olleet tietoisia ainakin irtisanomisen yhteydessä esille tuoduista A:n sisarelleen myöntämistä luotoista. Kun niihin ei ollut vedottu luottovaltuuksien peruuttamisen perusteina, oli työnantaja osoittanut hyväksyvänsä A:n menettelyn.

Kesäkuussa 1993 irtisanomisen perusteiksi väitetyt A:n rikkeet olivat olleet sellaisia, joista pankki oli jo aikaisemmin tiennyt ja oli pitänyt A:n toimintaa asianmukaisena. Jos näin ei olisi ollut, olisi pankki A:n luottovaltuuksia peruuttaessaan nimenomaisesti käyttänyt perusteena luotonantoa koskevien ohjeiden rikkomista.

Pankki oli halunnut päättää A:n työsuhteen muilla sellaisilla perusteilla, jotka eivät olisi olleet riittäviä irtisanomisperusteita. Perusteet oli muodollisesti haettu A:n myöntämistä luotoista, joiden myöntämismenettelyssä ei kuitenkaan ollut aiemmin nähty mitään moitittavaa. Tähän suuntaan viittasi myös muun muassa pankin edustajan neuvottelujen yhteydessä esille tuoma näkemys siitä, että A:n ja konttorinjohtajan välillä vallitsi ilmeinen luottamuspula, jonka takia pankin oli irtisanottava A.

Koska pankki oli irtisanomisperusteena vedonnut luotonantoa koskevien ohjeiden toistuvaan ja tahalliseen rikkomiseen, oli sitä, oliko A:n irtisanominen tapahtunut irtisanomissuojaa koskevan sopimuksen 3 §:n mukaisesti, arvioitava vain pankin ilmoittamien perusteiden pohjalta. A:n irtisanominen oli tapahtunut vastoin irtisanomissuojasopimuksen määräyksiä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Pankkitoimihenkilöliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että pankkitoimihenkilö A:n työsuhde on päätetty vastoin irtisanomissuojasopimuksen määräyksiä. Lisäksi toimihenkilöliitto on vaatinut Postipankki Oy:n velvoittamista suorittamaan A:lle irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavana korvauksena 203 016 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

VASTINE

Vastineen perustelut

PSP-työnantajayhdistys r.y. on lausunut, että A:n työsopimus oli 18.6.1993 irtisanottu irtisanomissuojasopimuksen 3 §:n tarkoittaman työsopimuslain 37 §:n mukaisen erityisen painavan syyn vuoksi. Pääasiallisena syynä irtisanomiseen oli ollut luotonantoa koskevien ohjeiden toistuva ja tahallinen rikkominen. Luotonantomääräysten rikkomisen lisäksi luottamusta A:ta kohtaan oli horjuttanut hänen laiminlyöntinsä omien raha-asioidensa hoidossa, minkä vuoksi työnantajapankki oli 3.12.1992 joutunut peruuttamaan hänen lainanmyöntövaltuutensa.

Perusperiaatteena ja ohjeena pankkien luotonmyönnössä oli, ettei pankkitoimihenkilö saanut myöntää luottoa omille sukulaisilleen eikä hän saanut itse olla myöntämänsä luoton takaajana, vaan lainalle oli hankittava muu vakuus. Nämä periaatteet noudattelivat yleisiä jääviyssäännöksiä ja tarkoituksena oli ollut estää tilanteet, joissa toimihenkilö joutuisi itselleen läheisen henkilön laina-asiassa ristiriitatilanteeseen, joka vaarantaisi työnantajapankin etujen riittävän huomioonottamisen. Kysymys oli ollut pankin luotonantotoiminnassa noudatetuista yksiselitteisen selvistä menettelytapaohjeista, jotka olivat jokaisen pankkitoimihenkilön tiedossa.

A oli rikkonut näitä molempia menettelytapaohjeita myöntäessään yksin lainoja sisarelleen ja edesmenneen veljensä vaimolle ja ollessaan yksin takaajana eräissä myöntämissään lainoissa. Mainitut menettelytaparikkomukset jo sellaisenaan olivat muodostaneet työehtosopimuksen 3 §:n ja työsopimuslain 37 §:n mukaisen erityisen painavan syyn toimihenkilön työsopimuksen irtisanomiselle, koska työsuhteessa vaadittava työnantajan luottamus työntekijään oli horjunut. Luottamuksen merkitys pankkitoimihenkilöiden kohdalla oli työn luonteesta johtuen ollut vielä suurempi kuin muissa työtehtävissä olevien kohdalla.

A oli myöntänyt sisarelleen 27.6.1990 luoton, jossa hän oli yksin ollut takaajana. Hän oli myöntänyt sisarelleen lisäksi lainat 2.1.1992 ja 23.7.1992. A ei ollut pyytänyt eikä saanut menettelylleen esimiehensä lupaa. Myöskään missään kolmeen luottoon liittyvissä asiakirjoissa ei ollut esimiehen hyväksymismerkintää, vaikka käytäntönä oli ollut, että esimies merkitsi asiakirjoihin antamansa hyväksynnän. Näin oli tapahtunut yleensä myös A:n kohdalla. Laiminlyönnit olivat tulleet ilmi konttorin sisäisessä valvonnassa ja asiasta oli tehty tammikuussa 1993 raportti pankin verkostojohtajalle ja sisäiseen tarkastukseen.

A oli myöntänyt eräälle tuttavalleen useita luottoja, joista 8.11.1990 myöntämässään luotossa A oli ollut myös yksin takaajana. Tuttava puolestaan oli ollut takaajana useassa A:n luotossa. A:n luottojen takaajien yhteisestä kirjelmästä eri pankkien johdolle kävi ilmi, että tuttava oli ollut takaajana A:n luotoissa. Se, että A oli ollut takaajana tuttavalleen myöntämässään luotossa, oli käynyt ilmi toukokuussa 1993.

Edelleen touko-kesäkuun vaihteessa 1993 oli käynyt ilmi, että A oli myöntänyt 28.4.1992 suuruudeltaan 20 000 markan luoton veljensä vaimolle. Käly oli esittänyt pankille samalle päivälle päivätyn velkakirjan, jossa A oli ilmoittanut olevansa kälylleen velkaa 20 000 markkaa. Summasta ja velkakirjan päiväyksestä voitiin päätellä, että tosiasiassa A:n kälylleen myöntämä laina olikin tullut A:n omaan käyttöön.

Edellä kerrotut tapahtumat osoittivat, että A oli useaan kertaan rikkonut luotonannossa noudatettavia esteellisyysharkintaan liittyviä menettelytapaohjeita myöntämällä lainoja lähisukulaisilleen ja olemalla itse yksin takaajana kahdessa lainassa. Kälylleen A:n myöntämä luotto oli tullut velkajärjestelyjen avulla hänen omaan käyttöönsä. Sillä, että pankille ei ollut aiheutunut A:n menettelytavoista konkreettista vahinkoa, ei ollut merkitystä arvioitaessa A:n toiminnan moitittavuutta. A:n omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvät tapahtumat osoittivat, että pankin kannalta erityinen vahingonvaara kuitenkin sisältyi ainakin niihin luottoihin, joihin A oli merkinnyt itsensä takaajaksi, koska hän oli osoittautunut myöhemmin maksukyvyttömäksi.

Vaikka irtisanomisilmoituksessa ei työnantajan taholta ollut suoranaisesti vedottu A:n omien raha-asioiden hoidossa tapahtuneisiin laiminlyönteihin, olivat ne osaltaan olleet vaikuttamassa työnantajan A:ta kohtaan tunteman luottamuksen menetykseen, mikä seikka oli tullut esiin myös A:n irtisanomisen johdosta käydyissä neuvotteluissa. Pankin Imatran konttori oli lopettanut luottojen myöntämisen A:lle jo kesällä 1991. Syynä tähän oli ollut tuolloin todettu A:n ylivelkaantuminen.

Vuonna 1992 A oli joutunut pankin sisäiselle tehoperintälistalle, koska hänellä oli ollut maksamattomia erääntyneitä luottoja omalle työnantajalleen. Oli täysin poikkeuksellista, että pankin henkilökuntaan kuuluva joutui hoitamattomien vastuidensa vuoksi tehoperintälistalle. A:n omien raha-asioiden sekava tila oli johtanut 3.12.1992 siihen, että työnantaja oli peruuttanut kokonaan A:n luotonmyöntövaltuudet. Tämän jälkeen A:lla ei ollut ollut oikeutta itsenäisesti päättää luottojen myöntämisestä.

A:n työsopimuksen irtisanomisen jälkeen ennen työsuhteen päättymistä työnantajan tietoon oli tullut lisäksi seikkoja, jotka osoittivat, kuinka huonossa tilanteessa hänen raha-asiansa olivat olleet. Syksyllä 1993 pankin Imatran konttoriin oli tullut tiedoksi A:n velkajärjestelyhakemus, jonka mukaan A:n velkojen kokonaismäärä oli ollut 693 124,83 markkaa. Velkajärjestelymenettelyn aikana oli kuitenkin käynyt ilmi, että hänen vastuidensa määrä oli ollut jopa 1 300 000 markkaa. Aiemmin mainittu A:n takaajien marraskuussa 1993 laatima kirjelmä eri pankkien johdolle liittyy juuri A:n velkajärjestelyprosessiin. Takaajien kirjelmässä oli allekirjoittajana ollut myös A:n käly, mikä osoitti, että ristiintakausta oli tapahtunut myös heidän välillään.

Tapahtumat osoittivat, että työnantajalla oli ollut näyttöä useista A:n lainanmyöntövaltuuksissa tapahtuneista vakavista rikkomuksista. Luotonannossa hyväksyttyjä menettelytapoja ei ollut noudatettu, vaan A oli yleisten esteellisyysohjeiden vastaisesti myöntänyt luottoja sukulaisilleen. Eräiden lainojen vakuusjärjestelyt eivät olleet olleet luotonmyöntöohjeiden mukaisia, koska A oli itse ollut myöntämässä luoton takaajana. Lisäksi oli olemassa vahva viite siitä, että A:n kälylleen myöntämä laina oli tullut tosiasiassa A:n omaan käyttöön, koska samalle päivälle ja samalle summalle oli päivätty velkakirja, jonka mukaan A oli kälylleen velkaa 20 000 markkaa. A:n veljen kuolema ei lakkauttanut lankoussuhdetta, joten esteellisyyden olemassaolo oli tältä osin selvää.

A oli kokeneena luotto-osaston toimihenkilönä ollut tietoinen lainojen myönnössä noudatettavista esteellisyysohjeista. A:n tietoisuuden esteellisyysperusteista osoitti kanteessa kerrottu A:n väite siitä, että hän olisi pyytänyt esimiehensä suostumuksen sisarensa hakemaan luottoon.

Kanteessa oli viitattu A:n tueksi siihen, että luoton myönnöissä tapahtuneet rikkomukset olivat tapahtuneet jo ennen 3.12.1992, jolloin A:n luotonmyöntövaltuudet oli peruutettu. Tapahtumien ajankohdalla ei irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa ollut merkitystä, vaan ratkaisevaa tältä osin olivat ajankohdat, jolloin laiminlyönnit olivat tulleet työnantajan tietoon. Viimeisten rikkomusten kohdalla tämä oli tapahtunut vasta touko-kesäkuun vaihteessa 1993 eli pari viikkoa ennen irtisanomista. Osa rikkomuksista oli tullut työnantajan tietoon jo aiemmin, mutta asioiden raportointi ja tosiasioiden selvittely olivat vieneet aikaa.

Kanteessa oli myös viitattu konttorinjohtajan ja A:n välillä vallinneeseen luottamuspulaan, jonka arveltiin olevan irtisanomisen todellisena syynä. Väite vastasi sikäli todellisuutta, että konttorinjohtaja ei kerrottujen tapahtumien jälkeen enää ollut voinut tuntea A:ta kohtaan pankkityöskentelyn edellyttämää luottamusta, mikä osaltaan oli tehnyt työsuhteen jatkamisen mahdottomaksi. Muita syitä luottamuspulaan konttorinjohtajan ja A:n välillä ei ollut olemassa.

A:n työsuhteen jatkaminen pankin palveluksessa oli käynyt rikkomusten selvittyä mahdottomaksi. A oli vapautettu välittömästi tehtävästään ja hänelle oli maksettu palkkaa vuoden 1993 loppuun saakka ilman työntekovelvoitetta.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

PSP-työnantajayhdistys r.y. on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

A on työskennellyt Postipankki Oy:n palveluksessa sen Imatran konttorissa pankkitoimihenkilönä 1.6.1984 lukien. Pankki on 18.6.1993 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 31.12.1993. Irtisanomisen syyksi työnantaja on ilmoittanut luotonantoa koskevien ohjeiden toistuvan ja tahallisen rikkomisen.

A on myöntänyt sisarelleen kolme luottoa. Ensimmäisen luoton hän on myöntänyt 27.6.1990, ja tässä luotossa hän on yksin takaajana. Muut kaksi luottoa hän on myöntänyt 2.1.1992 ja 23.7.1992. Edelleen A on myöntänyt eräälle tuttavalleen 8.11.1990 luoton, jossa hän on ollut yksin takaajana. Lisäksi A on 23.7.1992 myöntänyt edesmenneen veljensä vaimolle 20 000 markan luoton, jonka hän on työtuomioistuimessa kuultuna myöntänyt saaneensa omaan käyttöönsä.

A:n ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien johdosta Postipankki Oy ei ole myöntänyt hänelle vuoden 1991 jälkeen uutta luottoa ja hän on sittemmin joutunut pankin tehoperintälistalle. A:n luotonmyöntövaltuudet on 3.12.1992 peruutettu.

Pankissa sovellettujen esteellisyysperiaatteiden mukaan pankkitoimihenkilö ei saa myöntää luottoa lähisukulaisilleen tai olla luoton ainoana takaajana ilman konttorinjohtajan lupaa. A on väittänyt saaneensa menettelylleen konttorinjohtajan suullisen hyväksymisen.

Työtuomioistuimessa kuultujen konttorinjohtajan ja konttorin luottamusmiehen kertoman mukaan esimiehen hyväksyminen luoton myöntämiselle on käytännössä saattanut olla suullinen esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, että pankkitoimihenkilö on ollut epävarma vakuuksien riittävyydestä hänen toimivaltaansa muutoin kuuluvassa asiassa. Konttorinjohtajan mukaan hänen hyväksymisensä on merkitty asiakirjoille, milloin pankkitoimihenkilö on tarvinnut esimiehen luvan luoton myöntämiseen. Näin on menetelty aiemmin myös A:n käsittelemien lainahakemusten osalta. Luottamusmies on kertonut, että hän vastaavissa sukulais- tai takaustilanteissa pyytäisi esimiehensä kirjallisen hyväksymisen, joskaan hän ei ole osannut kertoa tarkemmin muiden pankkitoimihenkilöiden kohdalla noudatetusta käytännöstä.

A:lla ei ole ollut esimiehensä kirjallista hyväksymistä menettelylleen. Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että A vastoin työtuomioistuimessa todistajana kuullun konttorinjohtajan kiistämistä olisi saanut esimiehensä suullistakaan hyväksymistä pankin esteellisyys- ja luotonmyöntöohjeiden vastaiselle menettelylleen. Kantajaliitto ei ole edes väittänyt, että A:lla olisi ollut suostumusta ottaa käyttöönsä ja siten tosiasiallisesti myöntää itselleen edellä tarkoitettua veljensä vaimolle myöntämäänsä lainaa.

Pankki on edellä mainitun konttorinjohtajan kertoman mukaan saanut tietää A:n sisarelleen myöntämistä luotoista 4.1.1993, jolloin hän on tarkastanut luottoasiakirjat pankissa. A:n tuttavalleen 8.11.1990 myöntämästä luotosta pankki on saanut tietää tämän pankille tekemän lainojen yhdistämishakemuksen yhteydessä toukokuussa 1993. A:n kälylleen myöntämästä luotosta pankki on tullut tietoiseksi 3.6.1993 kälyn esitettyä tuolloin pankille 28.4.1992 päivätyn A:n hänelle velallisena allekirjoittaman 20 000 markan velkakirjan. Näin ollen siitä, että pankki ei ole tapahtunutta aiemmin vedonnut A:n myöntämiin ja takaamiin lainoihin ei voida päätellä, että pankki olisi A:n menettelyä tosiasiallisestikaan hyväksynyt.

Esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo näytetyksi, että A on rikkonut pankin menettelytapaohjeita myöntäessään luotot sisarelleen ja kälylleen sekä ryhtyessään yksin takaajaksi myöntämiinsä kahteen lainaan. Edelleen työtuomioistuin katsoo luotonmyöntöohjeiden vastaiseksi sen, että A:n kälylleen myöntämä laina on tosiasiassa tullut hänen omaan käyttöönsä.

Toiminta pankkitoimihenkilönä edellyttää työnantajan ja toimihenkilön välillä erityistä luottamusta. Kun A on tahallaan ja toistuvasti menetellyt annettujen ohjeiden vastaisesti, pankilla on katsottava olleen työehtosopimuksen 3 §:n ja työsopimuslain 37 §:n tarkoittamat erityisen painavat perusteet A:n työsopimuksen irtisanomiselle. Postipankki Oy ei siten A:n työsopimuksen irtisanoessaan ole menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Postipankin Toimihenkilöt r.y. velvoitetaan korvaamaan PSP-työnantajayhdistys r.y:lle ja Postipankki Oy:lle yhteiset oikeudenkäyntikulut 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Iirola, Uski, Niskanen, Korpela ja Palanko-Laaka jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.