Labour court dismissed union claim for full pay during partial layoff citing established collective agreement interpretation.

Linja-autonkuljettaja oli lomautettu osittain tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Kanne, jossa vaadittu, että työnantajan olisi työehtosopimuksen nojalla tullut osittaisesta lomautuksesta huolimatta maksaa autonkuljettajalle 2-viikkojaksolta täysi 80 tunnin palkka, hylätty. (Ään.)

Kantaja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y. Vastaajat Autoliikenteen Työnantajaliitto ry Linja-autoliikenne Salminen Ky

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 4.12.1991 allekirjoitetussa linjaautohenkilökunnan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II TYÖPALKAT

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

8 § Palkkaperusteet

1. Linja-autohenkilökunnan 2-viikkojakson taulukkopalkat ja niistä lasketut tuntipalkat.

2. Palkkaperusteiden palvelusvuosia laskettaessa otetaan huomioon työskentelyaika ammattimaisessa liikenteessä kuljettajana.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on työtuomioistuimessa lausunut, että Autoliikenteen Työnantajaliiton jäsenyrityksessä Linja-autoliikenne Salminen Oy:ssä oli syntynyt erimielisyys linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan tulkinnasta yhtiön jätettyä 6.4.1992 alkaen maksamatta osan linja-autonkuljettaja Risto Pekkarisen 2-viikkojaksopalkasta osittaiseksi lomautukseksi kutsumansa toimenpiteen vuoksi. Työnantaja oli perustellut osa-aikalomautusta bingoajon loppumisella, minkä vuoksi Pekkarisen työaika lomautuksen alkamisen jälkeen olisi 63 tuntia.

Edellä tarkoitettu bingoajo oli ajettu perjantaisin normaalin työpäivän päätteeksi. Tästä bingoajosta Pekkariselle oli maksettu työehtosopimuksen mukaisen 2-viikkojaksopalkan lisäksi erillinen 50 markan korvaus. Pekkarisen ajamalla linjalla ei ollut tapahtunut mitään työaikaan vaikuttavia muutoksia. Bingoajon loppumisen seurauksena työnantaja oli lopettanut tuon 50 markan erillisen korvauksen maksamisen ilmoittaen lomauttavansa Pekkarisen kerrotulla tavalla osittain.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n Vaasan aluetoimitsija oli neuvotellut erimielisyydestä yrityksen edustajan kanssa vaatien työnantajaa maksamaan Pekkariselle työehtosopimuksen edellyttämän täyden 2-viikkojaksopalkan. Neuvottelu ei ollut johtanut mihinkään tulokseen, koska Autoliikenteen Työnantajaliiton osastopäällikkö oli kertonut työnantajalle, että työnantajan ei tarvinnut maksaa enempää ja että työnantajalla oli oikeus kerrotulla tavalla lomauttaa Pekkarinen.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli toimittanut työnantajaliittoon oman kantansa osallisten erimielisyysmuistiota varten. Työnantajaliitto ei kuitenkaan ollut vaivautunut tekemään asiasta muistiota, vaan oli ilmaissut kantansa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:lle lähettämässään kirjeessä.

Työnantaja oli pyrkinyt osittaiseksi lomautukseksi kutsumallaan toimenpiteellä, johon se oli saanut ohjeen työnantajaliitosta, välttämään työehtosopimuksen tarkoittaman takuupalkan maksamisen. Työnantaja oli toisin sanoen pyrkinyt osa-aikaistamaan Pekkarisen. Tämä ei työehtosopimuksen mukaan kuitenkaan ollut mahdollista.

Työehtosopimuksen pitkän ja vakiintuneen tulkinnan mukaan sen piiriin kuuluvalle työntekijälle oli maksettava 2-viikkojaksolta täysi 2-viikkojaksopalkka riippumatta siitä, oliko työnantajalla teettää työntekijällä työtä täydet 80 tuntia vai ei, jos työntekijä vain oli ollut koko jakson työnantajan käytettävissä. Tämä näkyi esimerkiksi liittojen välisestä työehtosopimusten soveltamisneuvottelusta 16.5.1978 laaditusta pöytäkirjasta ja työnantajaliiton jäsenyrityksilleen lähettämästä tuota pöytäkirjaa selvittävästä kiertokirjeestä. Pöytäkirjassa todettiin, että "erillinen 22 pennin lisä maksetaan tehdyiltä työtunneilta kuitenkin niin, että liikennehenkilökunnan työehtosopimuksen takuupalkkaperiaatteen mukaisesti lisää maksetaan säännöllisen työajan puitteissa vähintään 80 tunnilta."

Kiertokirjeen lisää koskevassa kohdassa sanottiin: "Esitettyjen tiedustelujen johdosta todettakoon, että mainittu erillinen lisä maksetaan tehdyiltä tai niitä vastaavilta työtunneilta, kuitenkin liikennehenkilökunnan osalta vähintään 80 tunnilta kahdessa viikossa".

Edellä selvitetyt asiakirjat osoittivat kiistatta, että myös työnantajaliiton mielestä liikennehenkilökunnalle eli niin linja-autohenkilökunnan kuin silloisen autoliikenteen (nykyisin kuorma-autoalan) työehtosopimuksen piiriin kuuluville tuli siis tuo lisä maksaa 80 tunnilta kahdessa viikossa, vaikka heidän työaikansa olisi jäänytkin alle 80 tunnin.

Työnantajaliitto oli pyrkinyt 1980-luvun alkupuolella käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa saamaan sopimukseen muutosta, joka olisi mahdollistanut osa-aikatyön teettämisen. Vuoden 1980 neuvotteluissa työnantajaliitto oli esittänyt muutettavaksi 8 §:n määräyksen muotoon "Työntekijöille, joiden säännöllinen työaika on sovittu lyhyemmäksi kuin 80 tuntia 2 viikossa, maksetaan palkka taulukkoon sisältyvien tuntipalkkojen perusteella tehdyiltä työtunneilta." Vuoden 1981 neuvotteluissa työnantajaliitto oli esittänyt selkeää erillistä osa-aikatyötä koskevaa määräystä työehtosopimukseen. Esitys kuului: "Työsopimusta solmittaessa voidaan sopia osa-aikaisesta työsuhteesta". Kumpaakaan esitystä ei ollut hyväksytty eli sopimuksen takuupalkkamääräys oli säilynyt muuttumattomana eikä sitä ollut tämänkään jälkeen millään tavalla muutettu.

Vaikeissa työehtosopimuksen tulkintatilanteissa oli pyrittävä ottamaan huomioon kaikki ne tulkintasäännöt, jotka siinä tapauksessa voivat tulla kysymykseen. Tämän jälkeen oli eräänlaisen yhteensovittamisen avulla pyrittävä löytämään se tulkinta, joka parhaiten vastasi kysymyksessä olevassa tulkintatilanteessa vaikuttavia asianhaaroja. Tulkintaperiaatteet olivat ensinnäkin työehtosopimukseen osallisten tarkoitus, sanamuodon merkitys, vakiintunut käytäntö, työehtosopimusneuvottelujen merkitys, kohtuus- ja mielekkyysnäkökohdat sekä tulkintariitojen ratkaiseminen ulkopuolisiin lähteisiin turvautumalla. Vakiintunutta käytäntöä arvioitaessa oli otettava huomioon tosiasiallinen soveltaminen tulkintaperiaatteena ja aikaisempi työehtosopimuskäytäntö.

Mitä osallisten tarkoitukseen ja sopimuksen sanamuotoon tuli, niin takuupalkkaperiaate oli ollut linja-autoalalla voimassa kymmeniä vuosia ja ilmeisesti ehkä sopimuksen alkuajoista lähtien. Joka tapauksessa työehtosopimusta oli näin tulkittu jo ennen nykyisen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n perustamista. Takuupalkkaperiaate ilmeni myös nykyisin voimassa olevan työehtosopimuksen muistakin kuin 8 §:n määräyksistä. Voitiin viitata työehtosopimuksen 18 §:n ja 21 §:n määräyksiin.

Vaikka osallisten tarkoituksesta ja sopimuksen sanamuodosta ei ollut saatavissa suoraa ja välitöntä selvitystä takuupalkkaperiaatteesta, sopimuksen useat määräykset sinänsä puhuivat takuupalkkaperiaatteen puolesta. Samoin se, että sopimuksesta puuttuivat sellaiset määräykset, jotka olisivat tarpeen siinä tapauksessa, että sopimus tuntisi muunkin kuin takuupalkkaperiaatteen.

Myöhemminkin oli liittojen välillä ollut erimielisyyksiä, joiden ratkaisujen yhteydessä laadituista pöytäkirjoista takuupalkkaperiaate oli käynyt selvästi ilmi. Näin oli esimerkiksi Saimaan Osuus-Autoa koskeneessa pöytäkirjassa vuodelta 1976 ja Kuopion Liikenne Oy:tä koskeneessa pöytäkirjassa vuodelta 1980. Myös vuonna 1990 osapuolten välillä laaditusta pöytäkirjasta kävi selville takuupalkkaperiaatteen vahvistaminen. Sanotut esimerkit osoittivat kiistatta, että osalliset olivat olleet vuosikaudet yhtä mieltä linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen takuupalkkaperiaatteesta.

Ennen 1980-luvulla työnantajaliiton taholta tehtyjä muutosesityksiä liittojen välillä esimerkiksi sanottujen erimielisyysmuistioiden yhteydessä eikä muulloinkaan työnantajaliiton edustajien taholta ollut sanallakaan edes viitattu siihen, että takuupalkkaperiaate ei olisi kaikilta osin voimassa. Takuupalkkaperiaatetta oli käytännössä noudatettu sanotuin tavoin jatkuvasti ja se oli oikein kirjallisestikin ilmaistu osallisten vuonna 1978 laatimassa yhteisessä pöytäkirjassa.

Nyt esillä olevan asian kannalta katsoen aikaisempaa työehtosopimuskäytäntöä oli tarkasteltava nimenomaan yhdessä työehtosopimusneuvotteluihin liittyvän tulkintaperiaatteen kanssa. Työnantajaliitto oli edellä todetuin tavoin esittänyt vuosien 1980 ja 1981 työehtosopimusneuvotteluissa otettavaksi sopimukseen kirjausta, joka olisi mahdollistanut osa-aikatyön teettämisen. Neuvotteluvaiheet osoittivat, ettei työnantajaliiton esityksessä edes sen omasta mielestä ollut ollut 1980-luvun alkupuolella kysymys siitä, että työnantaja olisi pyrkinyt työehtosopimusneuvotteluissa kirjaamaan vallitsevan osaaikatyön sallivan tulkinnan, vaan se oli pyrkinyt saamaan työehtosopimukseen määräyksen, joka olisi mahdollistanut osa-aikatyön teettämisen. Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 184-1982 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n näkemyksen mukaan virheellinen ratkaisu oli perustunut osittain väärinymmärryksiin.

Pekkarinen oli ollut bingoajon loppumisesta huolimatta edelleen koko työehtosopimuksen mukaisen 2-viikkojakson säännöllisen työajan eli 80 tuntia työnantajan käytettävissä, joten työnantaja oli velvollinen edelleen maksamaan hänelle täyden 2-viikkojaksopalkan.

Työnantajan työehtosopimuksen vastainen menettely niin tässä kuin useimmissa muissakin vastaavissa tapauksissa perustui työnantajaliitosta saatuun ohjeeseen. Työnantajan olisi kuitenkin tullut ymmärtää ohjeen olevan väärän pelkästään senkin vuoksi, että Pekkariselle maksettiin jo aiemmin täysi jaksopalkka, vaikka hänen työaikansa kahdessa viikossa ei ollutkaan yltänyt 80 tuntiin. Myös se, että Pekkariselle oli maksettu bingoajosta erillinen 50 markan korvaus, osoitti työnantajan olleen jo aiemmin selvillä työehtosopimuksen oikeasta tulkinnasta. Näin ollen työnantajan olisi pitänyt ainakin ymmärtää, että työnantajaliiton antama tulkinta ei voinut olla oikea.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että edellä kuvatussa tilanteessa työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijälle täyden 2-viikkojaksopalkan myös 6.4.1992 jälkeiseltä ajalta. Lisäksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on vaatinut Linja-autoliikenne Salminen Ky:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen rikkomisesta ja Autoliikenteen Työnantajaliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Linja-autoliikenne Salminen Ky ovat lausuneet, että yhtiö oli pieni perheyritys Perhon kunnasta. Yhtiö harjoitti liikennelupiensa mukaisesti linjaliikennettä Perhon kunnan alueella ajamalla niin sanottuja koululaisvuoroja kahdella linja-autolla sekä linjaa Kinnula-Alajärvi-Kinnula. Lisäksi yhtiö ajoi jonkin verran tilausajoja. Yhtiön toiminta tapahtui Matti Salmisen ja hänen kolmen poikansa hoitamana. Yhtiöllä on palveluksessaan vain yksi vieras työntekijä, kanteen tarkoittama Pekkarinen.

Pekkarisen työsuhde oli alkanut 25.6.1984. Hän oli koko työhistoriansa ajan ajanut vain linjaa Kinnula-AlajärviKinnula, asemapaikkanaan Kinnula, jossa hän myös itse asui. Pekkarinen oli ajanut tämän lisäksi perjantaisin erään urheiluseuran tilaamaa bingoajoa 6.9.1991 saakka, jolloin tehty työaika 2-viikkojaksossa oli 80 tuntia 50 minuuttia (maanantaista torstaihin päivittäinen työaika oli ollut 6 tuntia 50 minuuttia ja perjantaina 13 tuntia 5 minuuttia).

Bingoajon loputtua Pekkarisen päivittäiseksi työajaksi oli jäänyt maanantaista perjantaihin 6 tuntia 50 minuuttia eli yhteensä 68 tuntia 20 minuuttia 2-viikkojaksossa. Tästä huolimatta yhtiö oli maksanut hänelle 80 tunnin palkan jaksolta, koska aluksi ei ollut ollut tietoa bingoajon mahdollisesta jatkumisesta. Pekkarisen ajamassa linjassa Kinnula-Alajärvi-Kinnula oli tapahtunut aikataulu- ja reittimuutos 1.1.1992 alkaen. Tämän jälkeen Pekkarisen päivittäiseksi työajaksi oli jäänyt 6 tuntia 15 minuuttia eli yhteensä 62 tuntia 30 minuuttia 2-viikkojaksossa. Yllä mainitusta syystä hänelle oli edelleen maksettu 80 tunnin palkka jaksoa kohti, koska hän oli ollut sopimuksensa mukaan tuon ajan työnantajan käytettävissä.

Maaliskuussa 1992 oli käynyt ilmi, ettei bingoajo Kinnulasta Perhoon enää ainakaan toistaiseksi alkanut. Tästä oli annettu Pekkariselle tieto 23.3.1992 ja osittainen lomautus oli alkanut 6.4.1992. Tämän jälkeen Pekkariselle oli maksettu jonkin aikaa palkkaa 63 tunnilta 2-viikkojaksossa, myöhemmin palkanmaksu oli korjattu todellista työaikaa eli 62,5 tuntia vastaavaksi. Linjaa KinnulaAlajärvi oli ajettu aluksi läpi vuoden viitenä päivänä viikossa. Liikennöinti koulujen loma-aikoina 1.6.1989 alkaen oli tapahtunut vain maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tästä syystä Pekkarinen oli ollut osittain lomautettuna myös niinä aikoina kun linjaa ei ollut ajettu.

Kevään 1992 osittaisen lomautuksen jälkeen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n aluetoimitsija oli ottanut yhteyttä yhtiöön ja vaatinut Pekkariselle 80 tunnin palkkaa 2-viikkojaksolta. Saatuaan selvyyden tapahtumista toimitsija oli luvannut soittaa asiasta Helsinkiin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:hen. Tämän jälkeen toimitsija oli ilmoittanut asian olevan kunnossa. Riita-asia tästä oli syntynyt vasta, kun Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työttömyyskassa oli kieltäytynyt virheellisesti maksamasta Pekkariselle osittaisen lomautuksen ajalta korvausta.

Liittojen välillä asiasta ei ollut laadittu pöytäkirjaa, koska ei ollut olemassa paikallista erimielisyysmuistiotakaan. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli vain toimittanut työnantajaliittoon oman kantansa, johon Autoliikenteen Työnantajaliitto oli vastannut kirjallisesti.

Osallisten välillä solmittujen kuljetussopimusten tekstit olivat ainakin 1960-luvun alusta lähtien olleen olennaisilta osiltaan samoja. Autoliikenteen Työnantajaliitto oli aina ilmoittanut osa-aikatyön olevan työehtosopimuksen mukaan mahdollista. Työehtosopimuksen sanamuotokin tuki tätä kantaa. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT puolestaan oli pyrkinyt kaikin keinoin toisenlaiseen tulkintaan muun muassa ottamalla yhteyksiä suoraan eri yrityksiin työnantajaliiton ohittaen. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n sopimuksen vastaisesta toiminnasta johtuen asiasta oli tullut jatkuvia kyselyjä työnantajaliittoon. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli aina ollut tietoinen Autoliikenteen Työnantajaliiton kannasta tässä asiassa.

Kantajan esittämän vuoden 1978 neuvotteluista laadittu teksti oli tarkoitettu koskemaan täysiaikaisia työntekijöitä, jolloin työsopimuslain 27 §:n 1 momentin mukaan heille maksetaan 80 tunnin palkka. Teksti siis tarkoitti, että lisä maksetaan täysiaikaisille työntekijöille 80 tunnilta, vaikka työtä olisi työnantajasta johtuvasta syystä teetetty vaikkapa vain 70 tuntia. Tämä oli ollut tiedossa tuolloin käydyissä neuvotteluissa ja oli pohjana myös kantajan esittämään kiertokirjeeseen.

Autoliikenteen Työnantajaliitto oli pyrkinyt 1980-luvun alun työehtosopimusneuvotteluissa kirjaamaan vallitsevan osa-aikatyön sallivan tulkinnan. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT puolestaan oli halunnut säilyttää entisen kirjauksen ja sitä kautta omat "selitysmahdollisuutensa". Lopulta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli tuonut osa-aikatyötä koskevan asian vuonna 1982 työtuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomio n:o 184/1982 koski nykyistä kuorma-autoalan työehtosopimusta, joka tältä osin oli identtinen nyt käsiteltävänä olevan linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen kanssa.

Kun Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT hävisi jutun ja Autoliikenteen Työnantajaliiton osa-aikatyön mahdollistavan tulkinnan katsottiin olleen oikean, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli pyrkinyt heti seuraavissa vuoden 1983 työehtosopimusneuvotteluissa muuttamaan sopimukset osa-aikatyön kieltäviksi. Autoliikenteen Työnantajaliitto ei ollut tätä hyväksynyt, vaan neuvotteluissa oli todettu, että osa-aikaisuus oli mahdollista tuomion mukaisesti. Samalla oli sovittu, että Autoliikenteen Työnantajaliitto tiedottaa tuomiosta normaalisti jäsenistölleen käyttäen tuomiota koulutuksessaan ryhtymättä kuitenkaan laajasti kampanjoimaan osa-aikatyön puolesta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ajoi siis nyt samaa juttua uudelleen linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen osalta, vaikka liittojen välillä oli perinteisesti noudatettu käytäntöä, jonka mukaan jonkin osallisten välisen työehtosopimuksen tulkinnasta annettu ratkaisu vaikutti myös muihin samansisältöisiin työehtosopimuksiin, ellei poikkeamiseen ole perusteltua syytä. Tässä sellaisia syitä ei ollut olemassa.

Linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen osallisten välillä ei ollut sovittu osa-aikatyöstä eikä osittaisesta lomautuksesta laista poikkeavasti. Sen sijaan osallisten välillä solmitun linja-autoasemien henkilökunnan työehtosopimuksen 15 §:ssä oli osa-aikatyötä rajoittava määräys. Määräystä oli liittojen yhteisen kannan mukaan tulkittu siten, että osa-aikaisen työsopimuksen tekeminen oli mahdollista mikäli työaika jäi alle 75 prosenttiin normaalityöajasta.

Työnantajaliiton kanta osa-aikatyön mahdollisuuteen oli aina ollut yleisen vallitsevan käytännön mukainen. Omassa ohjeistuksessaan jäsenyrityksilleen työnantajaliitto on myös aina ilmoittanut osa-aikatyön linja-auto- ja kuorma-autoalalla olevan täysin mahdollista. Käytännössä näitä osa-aikaisia työsopimuksia on alalla solmittu runsaasti vuosikymmenien ajan. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ollut täysin tietoinen Autoliikenteen Työnantajaliiton kannasta ja sen on täytynyt olla tietoinen myös vallitsevasta käytännöstä. Saimaan Osuusautoa ja Kuopion Liikennettä koskevissa neuvottelumuistioissa oli ollut kysymys täysiaikaisista kuljettajista.

Työehtosopimuksen tulkintaperiaatteita arvioitaessa osallisten tarkoituksella oli luonnollisesti keskeisin merkitys. Ennen vuosien 1980 ja 1981 työehtosopimusneuvotteluita osa-aikakysymys ei ole ollut edes esillä noissa neuvotteluissa. Autoliikenteen Työnantajaliiton tarkoituksena vuoden 1980 ja 1981 työehtosopimusneuvotteluissa tehdyillä esityksillä oli ainoastaan kirjata vallitseva osa-aikatyön salliva tulkinta. Työnantajaliitto halusi työehtosopimukseen tästä informatiivisen maininnan, koska yrityksistä oli asiaa usein tiedusteltu.

Kantansa tueksi kantaja on viitannut myös liittojen välillä 9.3.1980 ja 27.3.1983 käytyihin neuvotteluihin. Noista neuvotteluista Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on laatinut omat keskustelumuistiot. Autoliikenteen Työnantajaliitolle näitä ei ole aiemmin esitetty, eikä liittojen välillä ole milloinkaan ollut edes tapana laatia yhteisiä keskustelupöytäkirjoja. Kyseiset muistiot ovat siis Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n yksipuolisesti laatimia, eikä niiden oikeellisuudesta ole mitään takeita. Ne osoittavat korkeintaan osa-aikatyöstä keskustellun liittojen välillä jo toistakymmentä vuotta sitten ja että osapuolten kannat tässä asiassa ovat säilyneet ennallaan.

Kantajan taholta oli väitetty, että linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksesta puuttuisi kokonaan osa-aikatyön mahdollistavat määräykset. Väite ei pidä paikkaansa.

Ensinnäkin linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen 11 §:ssä on määräykset vuosityöajan lyhentämisestä. Soveltamisalaa koskevan 1-kohdan mukaan "työajan lyhennys koskee niitä työaikamuotoja, joissa säännöllinen työaika on 80 tuntia 2-viikkojaksossa tai 40 tuntia viikossa". Jo pelkästään tämä kirjaus osoittaa, että säännöllinen työaika voi olla jotain muutakin kuin mikä se on täysiaikaisella työntekijällä.

Linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen 2 §:ssä on lueteltu ne keskusjärjestösopimukset, joita noudatetaan mainitun työehtosopimuksen osana. Luettelossa mainitaan muun muassa lomapalkkasopimus, luottamusmiessopimus sekä irtisanomissuojaa ja lomautusta koskeva yleissopimus. Kaikissa näissä sopimuksissa on osa-aikatyötä koskevia määräyksiä.

Oy Matkahuolto Ab:n, Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n välillä solmittu linja-autoasemien työehtosopimus, jonka 15 § 1 kohtaa on yhteisesti tulkittu siten, että osa-aikaisia työsopimuksia voidaan tehdä, kunhan työaika jää alle 75 prosenttiin täysiaikaisen työajasta. Luonnollisena vastakohtaispäätelmänä voidaan todeta, että kun osallisten välillä solmitussa työehtosopimuksessa vain yhdessä on edellä todettu kielto muutoin osa-aikaisten työsopimusten solmimismahdollisuus on täsmälleen sama kuin kaikilla muillakin aloilla.

Autoliikenteen Työnantajaliiton kannan mukaisesti linjaautohenkilökunnan työehtosopimuksesta ei voitu johtaa kieltoa eikä rajoitusta osa-aikaisten työsopimusten tekemiseen tai osittaisen lomautuksen toimeenpanoon. Pekkarinen oli lomautettu työsopimuslain ja linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen sekä sen osana noudatettavan keskusjärjestöjen STK/SAK välisen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen mukaisesti.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vastaajat ovat vaatineet, että työtuomioistuin hylkäisi kanteen.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Linja-autoliikenne Salminen Ky on 23.3.1992 antanut linja-autonkuljettaja Risto Pekkariselle kirjallisen ilmoituksen lomautuksesta 6.4.1992 alkaen. Ilmoituksen mukaan Pekkarinen lomautettiin tuotannollisten ja taloudellisten syiden johdosta osittain niin, että lomautuksen jälkeinen säännöllinen työaika on 63 tuntia 2-viikkojaksossa.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n mukaan työehtosopimusta on vakiintuneesti tulkittu niin, että työntekijälle on maksettava 2-viikkojaksolta täysi jaksopalkka siitä riippumatta, onko työnantajalla teettää työtä täydet 80 tuntia, jos työntekijä vain on ollut työnantajan käytettävissä koko jakson ajan. Liitto on katsonut tästä niin sanotusta takuupalkkaperiaatteesta myös johtuvan, että alalla ei voida solmia osa-aikaisia työsuhteita eikä työntekijää siten myöskään voida osittain lomauttaa. Näin ollen työnantajayhtiö on Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n mukaan Pekkarisen edellä todetuin tavoin lomauttaessaan menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti.

Autoliikenteen Työnantajaliiton tulkinnan mukaan linjaautohenkilökunnan työehtosopimuksesta ei voida johtaa kieltoa tai rajoitusta osa-aikaisten työsopimusten tekemiseen tai osittaiseen lomauttamiseen. Alalla ei sovelleta muuta kuin työsopimuslain 27 §:n 1 momentin mukaista takuupalkkaperiaatetta. Sen mukaan työntekijällä on oikeus sovitun työajan mukaiseen palkkaan, jos työntekijä sopimuksensa mukaisesti on ollut työnantajan käytettävissä saamatta kuitenkaan työnantajasta riippuvasta syystä tehdä työtä.

Työehtosopimus ei sisällä osa-aikaisen työsopimuksen kieltävää määräystä. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n mukaan tämä periaate kuitenkin ilmenee useasta työehtosopimusmääräyksestä. Esimerkiksi palkkaperusteita koskeva 8 § velvoittaa työnantajan maksamaan 2-viikkojakson taulukkopalkan. Sopimuksen 18 §:n 4 kohdassa, jossa on kysymys vuosiloman johdosta vajaaksi jäävän 2-viikkojakson säännöllisen työajan määrästä, puhutaan jaksopalkasta. Samoin sairausajan palkkaa koskeva 21 §:n 8 kohdan määräys rakentuu jaksopalkan varaan. Missään työehtosopimuksen määräyksessä ei Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n näkemyksen mukaan ole otettu huomioon osa-aikaisen työsuhteen mahdollisuutta.

Vielä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on viitannut Autoliikenteen Työnantajaliiton muutosesityksiin linja-autohenkilökunnan työehtosopimukseen vuosina 1980 ja 1981. Näissä esityksissä työnantajaliitto on ehdottanut, että työsopimusta solmittaessa voitaisiin sopia osa-aikaisesta työsuhteesta. Autoliikenteen Työnantajaliiton neuvotteluedustaja on työtuomioistuimessa kuultuna esittänyt, että tällaisia sopimusesityksiä tehdessään työnantajaliitto ei pyrkinyt työehtosopimuksen muuttamiseen. Syynä esityksiin, jotka koskivat myös kuorma-autoalaa, oli se, että sopimuksen soveltaminen työpaikoilla aiheutti jatkuvia tiedusteluja liittoon ja määräyksen sisällyttäminen sopimukseen olisi selventänyt tilannetta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, joka ei ole hyväksynyt sanotulla tuomiolla työehtosopimusmääräykselle vahvistettua sisältöä, on vuoden 1983 neuvotteluissa vaatinut työehtosopimukseen otettavaksi nimenomaisen kiellon solmia osa-aikaisia työsopimuksia. Autoliikenteen Työnantajaliitto taas on sanotun tuomion antamisen jälkeen, kun liittojen välisiä kuorma- ja linja-autoliikenteen työehtosopimuksia kummankin liiton näkemysten mukaan on sovellettava samoja periaatteita noudattaen, ohjeistanut jäsenkuntaansa seuraamaan työehtosopimusten tulkinnassa sanotussa tuomiossa omaksuttua linjaa.

Sopimusosapuolten puolin ja toisin tekemistä työehtosopimusesityksistä ei tässä tapauksessa, kun osapuolilla jo ennen esitysten tekemistä on ollut eri käsitykset työehtosopimuksen sisällöstä, voida päätellä, että työehtosopimukselle olisi tarkoitettu esityksen torjutuksi tullessa hyväksyä osa-aikaisuuskysymyksessä vastapuolen edustama tulkinta.

Selvityksenä soveltamiskäytännöstä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on kuulustuttanut työtuomioistuimessa muun muassa linja-autonkuljettajan työssä toimineita henkilöitä, jotka ovat myös toimineet luottamusmiehinä. Näiden todistajien kertomusten mukaan linjaautoalalla on käytännössä 1960-luvun alusta saakka työehtosopimuksen määräystä tulkittu yleisesti takuupalkkamääräyksen tavoin; autonkuljettajalle on maksettu täysi jaksopalkka myös silloin, kun hänelle ohjelmoitu työaika on jäänyt alle 80 tunnin. Todistajien edustamissa yhtiöissä ei ollut heidän aikanaan ollut osa-aikaisia työntekijöitä eivätkä työnantajat olleet sellaisten sopimusten solmimista edes esittäneet.

Autoliikenteen Työnantajaliiton osastopäällikkö on puolestaan todistajana kertonut, että hänen saamansa selvityksen mukaan osa-aikaiset työsuhteet olivat olleet alalla mahdollisia jo todistajan tullessa työnantajaliiton palvelukseen vuonna 1972. Osa-aikaisia työsopimuksia eri nimikkeisinä käytetään erityisesti tilausajoliikennettä harjoittavissa yhtiöissä, joskin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on todistajan mukaan suhtautunut koko ajan osa-aikaisiin työsuhteisiin kielteisesti.

Osastopäällikön kertoman mukaan osa-aikatyön tekemisen mahdollisuus on huomioitu paitsi työehtosopimuksen sairausajan palkkaa ja vuosityöajan lyhentämistä koskevissa määräyksissä myös alalla sovellettavassa luottamusmiessopimuksessa ja lomapalkkasopimuksessa. Tämä mahdollisuus on otettu huomioon myös ulkopuolista työvoimaa koskevissa määräyksissä. Ulkopuolisella työvoimalla tarkoitetaan alalla sekä niin sanottuja lainamiehiä että yritykseen tilapäisesti otettuja omia työntekijöitä. Todistajan mukaan keskustelua on käyty siitä, mikä on tällaisen työvoiman käytön kohtuullinen ja asiallinen määrä, ei sensijaan siitä, onko tällainen työsuhde mahdollinen vai ei.

Todistaja tekemän selvityksen mukaan muutamissa yrityksissä käytetään sellaisia osa-aikaisia työntekijöitä, joilla on joku ennalta sovittu kiinteä työaika, joka on alle 80 tuntia 2-viikkojaksossa. Yleisemmin osa-aikatyötä tehdään siinä muodossa, että työntekijä on säännönmukaisesti tai satunnaisesti erikseen sovittuina aikoina työnantajan käytettävissä.

Sopimusosapuolet ovat edellä todetun mukaisesti olleet eri mieltä siitä, sisältyykö työehtosopimukseen kielto solmia osa-aikaisia työsopimuksia. Tällaisen kiellon olemassaoloa ei voida päätellä työehtosopimusmääräysten sanamuodosta. Esitetyn selvityksen valossa työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että linja-autohenkilökunnan sopimusalalla olisi myöskään vakiintuneesti tulkittu työehtosopimusta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n edustamalla tavalla. Muutoinkin on jäänyt näyttämättä, kun edellä viitatusta työtuomioistuimen tuomiosta on sopimusalojen neuvottelu- ja sopimuskäytännön asiallinen yhteys huomioon ottaen saatavissa tukea työnantajapuolen tulkinnalle, että sovellettavan työehtosopimuksen määräyksistä olisi johdettavissa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n kanteessa tarkoitettu kielto solmia osa-aikaisia työsopimuksia.

Kuultujen todistajien kertomusten mukaan liittojen välillä ei ole yleisemmin käyty neuvotteluja siitä, miten sopimuksen piirissä työntekijöiden lomauttaminen voidaan toteuttaa. Todistelussa työntekijäpuolelta esitetyn tulkinnan mukaan työehtosopimuksen niin sanotut katkomääräykset huomioon ottaen lomautus voisi alkaa ja päättyä myös kesken 2-viikkojakson, mutta sitä ei saa toteuttaa niin, että työsuhteesta tosiasiallisesti muodostuu osaaikainen.

Asianosaisliittojen välillä noudatetaan osana työehtosopimusta keskusjärjestöjen välillä solmittua irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevaa yleissopimusta soveltamisohjeineen. Lomauttaminen voidaan tämän sopimuksen mukaan toteuttaa myös siirtymällä lyhennettyyn työaikaan. Linja-autohenkilökuntaa koskevassa työehtosopimuksessa ei ole omia lomautusoikeutta rajoittavia määräyksiä. Edellä todetun mukaisesti tällaisia rajoituksia ei voida johtaa myöskään kanteessa viitatuista työehtosopimuksen palkkausta ja työaikaa koskevista määräyksistä.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Linja-autoliikenne Salminen Ky olisi kanteessa esitetyillä perusteilla ollut velvollinen maksamaan täyden 2-viikkojaksopalkan Pekkarisen lomautusajalta. Yhtiö ei siten ole rikkonut työehtosopimusta eikä Autoliikenteen Työnantajaliitto laiminlyönyt sille työehtosopimuslain mukaan kuuluvaa valvontavelvollisuutta.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT velvoitetaan korvaamaan Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Linja-autoliikenne Salminen Ky:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 2 100 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kitunen, Uski, Virtanen, Porttila ja Palanko-Laaka jäseninä.

Eri mieltä oleva jäsen Porttila, jonka lausumaan jäsen Palanko-Laaka yhtyi, lausui:

Asianosaiset ovat puolin ja toisin esittäneet todistelua työehtosopimuksen soveltamiskäytännöstä ja työehtosopimusneuvotteluista pitkältä ajalta. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n taholta esitetty selvitys osoittaa mielestäni riidattomasti, että määräystä on pitkään ja kattavasti maan eri puolilla olevissa linja-autoliikennettä harjoittavissa yrityksissä sovellettu Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n oikeana pitämin tavoin. Tämä vakiintuneeksi katsottava käytäntö tukee Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n omaksumaa tulkintaa.

Se selvitys, joka Autoliikenteen Työnantajaliiton taholta on esitetty vastakkaisesta soveltamiskäytännöstä, jää sisällöltään epämääräisemmäksi. Se, että käytännössä on esiintynyt laajemminkin tapauksia, joissa määräystä ei ole sellaisenaan voitu noudattaa, johtuu mielestäni esitetyn selvityksen valossa siitä, että alalla on eri yhtiöissä pidetty kuljetustyössä tarvittaessa ja asianomaisten puolin ja toisin hyväksyessä menettelyn, linjaautonkuljettajia, joita voidaan kutsua "keikkakuljettajiksi". Tällaisten kertaluonteisten työsuhteiden käyttö, mitä järjestelyjä asianosaiset ovat työnantajaliiton todistajankin mukaan ainakin sivunneet ulkopuolista työvoimaa koskevissa keskusteluissaan, ei voi merkitä sitä, että työntekijäpuoli tämän hyväksyessään olisi hyväksynyt työehtosopimusmääräykselle uudenlaisen tulkinnan nyt erimielisyyden kohteena olevan laisissa tapauksissa.

Vielä katson Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n tulkintaa tukevan asianosaisliittojen edustajien käyttäytymisen työehtosopimusneuvotteluissa. Erityisesti työnantajatahon työehtosopimusneuvotteluissa tehdyistä määräyksen muutosesityksistä on luettavissa pyrkimys muuttaa työehtosopimusta eikä vain selventää sitä.

Sanotuilla perusteilla harkitsen oikeaksi vahvistaa, että työehtosopimusta on vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti esillä olevassa asiassa sovellettava kantajan vaatimalla tavalla eli Linja-autoliikenne Salminen Ky on velvollinen maksamaan Risto Pekkariselle täyden 2-viikkojakson palkan myös 6.4.1992 jälkeiseltä ajalta.

Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi ei Linja-autoliikenne Salminen Ky ole rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla, minkä vuoksi sitä vastaan esitetty hyvityssakkovaatimus on hylättävä.

Autoliikenteen Työnantajaliiton olisi tullut huolehtia, että Linja-autoliikenne Salminen Ky soveltaa työehtosopimusta oikein. Tuomitsen työnantajaliiton työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 15 000 markkaa.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Linja-autoliikenne Salminen Ky velvoitetaan korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n oikeudenkäyntikulut 4 500 markalla.