Employer must pay sick pay if employee uses private doctor with valid reason and long-term relationship.

Yhtiö oli kieltäytynyt maksamasta työntekijälle sairausajan palkkaa esitetyn yksityislääkärin kirjoittaman lääkärintodistuksen perusteella. Työnantaja ei ollut voinut sitovasti etukäteen velvoittaa työntekijää käyttämään työterveyslääkäriä. Yhtiön olisi tullut tiedustella työntekijältä syytä muun lääkärin kuin työterveyslääkärin käyttämiselle. Kun lisäksi asiassa oli selvitetty syynä yksityislääkärin käyttämiselle olleen pitkäaikainen hoitosuhde, joka yhtiön työnantajana olisi työehtosopimuksen mukaan tullut hyväksyä, yhtiö oli velvollinen maksamaan työntekijälle sairausajan palkan.

Työnantajaliittoa vastaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella esitetty hyvityssakkovaatimus hylätty.

Kantaja Kemian Työntekijäin Liitto r.y. Vastaaja Kemianteollisuus KT ry Kuultava Amerplast Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 1.3.1992 31.10.1993 voimassa olevassa kemiallisteknistä teollisuutta koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

V SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET

27 § Sairausajan palkka

Karenssipäivä

1. Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, työehtosopimuksen 7 §:n 2. kohdassa tarkoitettu työajan lyhennysvapaa taikka työehtosopimuksen 8 §:n 3. kohdassa tai 9 §:n 7. kohdassa tarkoitettu vuorovapaa. Sairausajan palkkaa maksetaan sen pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä ja edellä mainituilta työajan lyhennysvapaa- ja vuorovapaapäiviltä, kuin seuraavasta käy ilmi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeet

Työkyvyttömyys todetaan työnantajan hyväksymällä todistuksella

- Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Lääkärintodistuksiin liittyvät epäselvyydet

- Työnantaja on velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa kun sairausajan palkan perusteet ja määrä on hyväksyttävästi selvitetty.

- Mikäli työnantaja ei ole hyväksynyt työntekijän esittämää lääkärintodistusta, on hänellä oikeus osoittaa työntekijä nimetyn lääkärin tarkastettavaksi. Tällöin työnantaja suorittaa lääkärintodistuksen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset.

- Sairaslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. Mahdolliset epäselvyydet on selvitettävä paikallisesti asianosaisten kesken. Mikäli tämä ei onnistu, saatetaan asia työmarkkinoilla vallitsevan normaalin neuvottelujärjestelmän välityksellä sairaslomatodistuksia käsitteleviin viranomais- ja asiantuntijaelimiin.

Yrityksen työterveyspalvelujen hyväksikäyttö tulee olla ensisijaista

- Työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla.

- Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esittää työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin käyttöön. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi omalääkärijärjestelmän käyttäminen, tarve kääntyä erikoislääkärin puoleen, pitkäaikainen hoitosuhde, työterveysaseman aukioloajat tai pitkä matka työterveyslääkärin vastaanotolle.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Kemian Työntekijäin Liitto on lausunut, että liiton jäsen, Amerplast Oy:n työntekijä A oli loukannut polvensa autoa korjatessaan, minkä johdosta hän oli hakeutunut yksityislääkärin vastaanotolle. Hän oli käynyt saman yksityislääkärin vastaanotolla noin kolmen vuoden aikana, sillä vastaanotto sijaitsi Tampereen keskustassa. Sinne oli päässyt välittömästi, kun työterveysasemalle oli usein joutunut odottamaan vuoroaan pari päivää. Lääkärintodistuksen mukaan yksityislääkäri oli todennut A:n oikean polven venähdysvamman ja kirjoittanut hänelle sairauslomaa 23. - 29.11.1992. Kyseisellä viikolla A olisi työtuntijärjestelmän mukaan ollut työssä myös lauantaina.

Työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta A:lle sairausajan palkkaa viitaten sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeisiin ja syyskuussa 1992 käytyyn keskusteluun, jossa A:n kanssa oli pyritty selvittämään työtehtävän ja työolosuhteiden vaikutusta suuriin poissaololukuihin. Epäilyksiä väärinkäytöksestä tai siitä, ettei A olisi ollut työkyvytön, ei ollut esitetty. Vuonna 1992 A oli ollut sairauslomalla yhteensä 4 - 5 viikkoa.

Yhtiössä oli 9.12.1992 käyty erimieliseksi jäänyt paikallinen neuvottelu. Kun asia oli saatettu liittojen ratkaistavaksi, oli työntekijäliitto 11.1.1993 päivätyllä kirjeellä esittänyt liittojen välisiä neuvotteluja. Neuvottelupyynnössä oli paitsi perusteltu työehtosopimuksen oikeaa tulkintaa, myös viitattu A:n pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen sekä pyydetty työnantajapuolta varmentamaan, vedottiinko asiassa pelkästään siihen muodolliseen seikkaan, ettei A ollut käyttänyt työterveyshuoltoa. Työnantajaliitto oli vastannut 19.1.1993 päivätyllä telefaxilla, jossa erimielisyys oli pelkistetty työehtosopimuksen menettelytapaohjeisiin sekä työpaikalla käytyihin keskusteluihin. Väärinkäytösepäily ei ollut ollut esillä myöskään liittojen välillä. Varsinainen liittoneuvottelu oli käyty 20.1.1993 ja se oli jäänyt erimieliseksi.

Työehtosopimuksen 27 §:n 6 kohtaan oli otettu jo vuonna 1984 pöytäkirjamerkintä siitä, että työkyvyttömyys todettiin yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella, ellei ohjeesta muuta johtunut. Vuonna 1986 pöytäkirjamerkintään oli lisätty 4 kohta, jonka mukaan sairaslomatodistus oli edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, ellei työnantaja perustelluin syin pystynyt osoittamaan väärinkäytöstä. Sopimusmääräystä oli vakiintuneesti tulkittu siten, ettei työnantajalla ollut oikeutta olla hyväksymättä lääkärintodistusta sillä perusteella, että työntekijä esitti muun kuin työterveyslääkärin antaman todistuksen.

Sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeet liittyivät karenssipäivän poistamiseen yli kaksi vuotta jatkuneissa työsuhteissa. Vuoden 1990 työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 12 §:ssä oli todettu periaatteet, joiden mukaan menettelytapaohjeet oli sittemmin laadittu. Käydyissä neuvotteluissa työntekijäliiton neuvottelijat olivat korostaneet, että työntekijöillä edelleenkin tulisi säilymään perustavaa laatua oleva oikeus valita itse lääkärinsä. Kun menettelytapaohjeiden allekirjoituskappale 8.10.1991 päivätyllä kirjeellä oli palautettu työnantajaliittoon, kirjeen ensimmäisessä kappaleessa oli vielä välittömästi korostettu työntekijän sanottua oikeutta.

Työnantajapuolen 16.9.1991 päivätyssä esityksessä menettelytapaohjeet oli otsikoitu sairausajan palkan maksujärjestelmän muutoksen menettelytapaohjeiksi. Sana muutos oli kuitenkin poistettu lopullisista ohjeista työntekijäliiton vaatimuksesta, koska pääsääntöisesti oli ollut kysymys ainoastaan täsmennyksistä.

Asiallista muutosta menettelytapaohjeissa merkitsi ainoastaan työnantajan oikeus jättää sairausajan palkka maksamatta, milloin työntekijä tahallisesti laiminlöi ilmoittaa sairastumisestaan työnantajalle. Tästä sopimusmääräyksestä voitiin myös johtaa esillä olevaa asiaa koskeva vastakkaisjohtopäätös, jonka mukaan sanottua tehostetta ei ollut määrätty sovellettavaksi niissä tapauksissa, jolloin työntekijä kävi muun kuin työterveyslääkärin vastaanotolla.

Työntekijäliitto oli pitänyt tärkeänä korostaa työterveyspalvelujen käytön ensisijaisuutta. Termistä "ensisijaisesti" kuitenkin ilmeni, että kysymyksessä oli ollut suositus. Yhtä tärkeänä työntekijäliitto oli pitänyt työntekijän periaatteellista oikeutta valita itse lääkärinsä. Syitä muun kuin työterveyslääkärin käyttöön voi olla monenlaisia. Näistä syistä oli työntekijäliiton esityksestä otettu esimerkkejä sopimusmääräykseen.

Sairausajan palkan maksamisperusteena käytettävä lääkärintodistus oli edelleenkin määritelty menettelytapaohjeiden kahden ensimmäisen väliotsikon alla. Työnantajapuolen 16.9.1991 päivätyn esityksen mukaan olisi työehtosopimuksen 26 §:n 6 kohdan pöytäkirjamerkintä 4 poistettu. Työntekijäliiton esityksestä se oli kuitenkin sijoitettu menettelytapaohjeiden toisen alaotsikon kolmannen ranskalaisen viivan kohdalle, millä oli haluttu korostaa jatkuvuutta sopimusmääräyksen tulkintaperinteessä. Kolmannen väliotsikon tekstillä tarkoitettiin ohjata työntekijöitä työterveyspalvelujen käyttämiseen, mutta sairaslomatodistuksen hyväksymisen edellytykset oli määritelty jo aikaisemmin.

Esillä olevassa tapauksessa työnantajapuolella ei ollut epäilty minkäänlaista väärinkäytöstä, vaan sairausajan palkka oli evätty pelkästään muodollisin menettelytapaperustein. Tämä ei sopimuksen mukaan ollut mahdollista, sillä epäselvyyksien selvittämiseksi oli sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeisiin otettu määräys työnantajan oikeudesta osoittaa työntekijä nimetyn lääkärin tarkastettavaksi. Tätä oikeuttaan ei yhtiö A:n tapauksessa kuitenkaan ollut hyödyntänyt. Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 45/1989 työnantaja oli niin ikään jättänyt käyttämättä oikeuden lähettää työntekijä nimetyn lääkärin tarkastettavaksi, joten sairausajan palkka oli ollut maksettava.

Koska väärinkäytöstä ei ollut edes epäilty, oli sairausajan palkka A:lle maksettava. Lisäksi viitattiin A:n vakiintuneeseen hoitosuhteeseen kyseiseen yksityislääkäriin, joten menettelytapaohjeiden suosituksen vastainen toiminta oli muutenkin ollut perusteltua.

Työnantajapuolen esityksestä poiketen menettelytapaohjeisiin oli sisällytetty keskeinen sairaslomatodistusten hyväksyttävyyttä koskeva sopimusmääräys voimassa olleesta työehtosopimuksesta. Kun neuvotteluissa työntekijäpuolelta muutoin oli tehty selväksi, ettei soveltamiskäytäntöä lääkärin valinnanvapauden osalta ollut tarkoitus muuttaa, oli työnantajaliitto rikkonut valvontavelvollisuuttaan hyväksyessään yhtiön menettelyn.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kemian Työntekijäin Liitto on vaatinut Amerplast Oy:n velvoittamista suorittamaan A:lle sairausajan palkkana 23. - 28.11.1992 2 418 markkaa 16 penniä 16 prosentin korkoineen 15.12.1992 lukien ja Kemianteollisuus KT:n tuomitsemista työehtosopimuslain 9 §:n mukaiseen hyvityssakkoon lain 8 §:n tarkoittamien velvoitteidensa laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kemianteollisuus KT on lausunut, että asianosaisliitot olivat 15.1.1990 allekirjoittaneet pöytäkirjan muun muassa kemiallis-teknisen teollisuuden työehtosopimuksen uudistamisesta. Pöytäkirjassa oli sovittu, että sairausajan karenssipäivän poistumisen työsuhdeikäedellytys muutettaisiin 1.10.1991 lukien 10 vuodesta kahteen vuoteen. Lisäksi liitot olivat sopineet työryhmän asettamisesta laatimaan sairausajan palkan maksamiseen liittyviä menettelytapaohjeita. Työryhmän toimeksianto oli ollut metalliteollisuuden työehtosopimusratkaisun mukainen.

Kemiallis-teknisen teollisuuden työehtosopimus oli allekirjoitettu 26.1.1990. Allekirjoituspöytäkirjan 12 §:ään oli kirjattu sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeet laativan työryhmän toimeksianto. Työryhmän oli tullut laatia menettelytapaohjeet, jotka turvaisivat toimeksiannossa lueteltujen periaatteiden toteutumisen sairausajan palkan maksujärjestelmään sovittujen muutosten tullessa voimaan. Eräs periaatteista, joiden toteutuminen oli pitänyt turvata, oli ollut, että yrityksen työterveyspalveluiden hyväksikäytön tuli olla ensisijaista. Työryhmän oli tullut saada työnsä päätökseen hyvissä ajoin ennen maksujärjestelmässä tapahtuvaa muutosta.

Osapuolet olivat asettaneet työryhmän laatimaan sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeita. Työnantajaliitosta työryhmään olivat kuuluneet liiton toimitusjohtaja ja osastopäällikkö. Työntekijäliitosta työryhmään olivat kuuluneet liiton puheenjohtaja ja liittosihteeri. Työryhmä oli kokoontunut ensimmäisen kerran 21.8.1991. Tuolloin oli käyty läpi metalliteollisuudessa 19.6.1991 allekirjoitetut sairausajan palkan maksuun liittyvät menettelytapaohjeet. Samalla oli sovittu, että työnantajapuoli tekisi esityksen sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeiksi.

Työnantajaliitto oli antanut esityksen sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeiksi 17.9.1991. Työnantajapuolen esitykseen oli sisältynyt muun muassa kohta siitä, että yrityksen työterveyspalvelujen hyväksikäytön tuli olla ensisijaista. Kyseisen kohdan mukaan työntekijän tuli käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpasi perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esitti työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin käyttöön.

Työntekijäliitto oli 23.9.1991 lähettänyt työnantajaliitolle kirjeen, jossa työntekijäliitto oli esittänyt huomautuksia työnantajapuolen esitykseen. Kirjeen mukaan työntekijäliitto ei nähnyt periaatteellisia esteitä ohjeiden uusimiseksi, mutta halusi joitakin muutoksia ja täsmennyksiä luonnokseen. Lisäksi kirjeessä oli muun muassa todettu työnantajaliiton esityksen otsikon osalta, että työntekijäliitto ei nähnyt aiheelliseksi puhua otsikossa muutoksesta, koska ohjeissa oli ollut paljon entistäkin.

Kirjeeseen oli sisältynyt myös huomautuksia työnantajaliiton esitykseen siitä, että yrityksen työterveyspalvelujen hyväksikäytön tuli olla ensisijaista. Mainitun kohdan ensimmäisen kappaleen osalta työntekijäliitto oli todennut, että vaikka oltiin yhtä mieltä siitä, että työterveyspalvelujen hyväksikäytön tuli olla ensisijaista, oli syytä muistaa, että keskusjärjestösopimuksen mukaan työntekijällä oli oikeus valita lääkärinsä ja että tämä periaate jäisi edelleen voimaan.

Kyseisen esityksen toisen kappaleen osalta työntekijäliitto oli todennut, että tällä hetkellä työnantajan oli maksettava sairausajan palkkaa, jos työntekijällä oli lääkärintodistus eikä työnantaja perustelluin syin pystynyt osoittamaan väärinkäytöstä, ja että sen korvaaminen määräyksellä, joka velvoitti työntekijän esittämään työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin käyttöön, oli suuri ja arveluttava muutos. Kysymykseen, miten "perusteltu syy" suhtautui työntekijän oikeuteen valita lääkärinsä, työntekijäliitto oli vastannut, että terveyskeskusten omalääkärijärjestelmät ja monet yksilölliset, intimiteettisuojankin piiriin kuuluvat seikat panivat miettimään, voitiinko tällaista rajoitusta työntekijälle ylipäätään asettaa, ja että ainakin sen sisältö pitäisi tarkoin selvittää. Tällaisenaan työntekijäliitto oli pitänyt mahdottomana hyväksyä muotoilua.

Työryhmä oli kokoontunut seuraavan kerran 2.10.1991. Neuvottelussa oli keskustelu aikaisemmin vallinneen sairausajan palkan maksukäytännön ja laadittavana olleiden uusien menettelytapaohjeiden keskinäisestä suhteesta. Työnantajapuoli oli tuonut esiin, että sairausajan karenssipäivässä tapahtuva muutos ja työryhmän toimeksianto edellyttivät, että sairausajan palkan maksamisen edellytykset tulisivat kiristymään aikaisempiin määräyksiin ja tulkintakäytäntöön verrattuna. Työnantajapuoli oli pitänyt kiinni tästä lähtökohdasta koko neuvottelun ajan. Työntekijäpuoli oli ymmärtänyt tämän ja työnantajapuolen lähtökohta oli hyväksytty menettelytapaohjeiden laadinnan pohjaksi. Samalla oli käynyt selväksi, että sairausajan palkan menettelytapaohjeiden laatimisen jälkeen sairausajan palkan maksaminen oli määräytynyt uusien ohjeiden mukaisesti.

Työnantajaliitto oli 10.10.1991 lähettänyt jäsenyrityksilleen kiertokirjeen sairausajan palkan maksamiseen liittyvistä menettelytapaohjeista. Kiertokirjeen mukaan menettelytapaohjeiden tarkoituksena oli ollut selventää ja eräiltä osin tiukentaa niitä edellytyksiä, joiden nojalla sairausajan palkka maksettiin.

Sairausajan palkan maksamiseen liittyvät menettelytapaohjeet oli käsitelty Amerplast Oy:n työsuojelutoimikunnassa 5.11.1991. Kokouksen jälkeen menettelytapaohjeet oli kiinnitetty ilmoitustaululle. Yhtiön työterveyshuolto oli järjestetty siten, että työterveyshuollon hoiti Tampereen työterveys ry:n Kauppakadun terveysasema, joka sijaitsi keskellä Tampereen kaupunkia. Työterveysasemalla olivat käytössä sekä työterveyslääkärit että työterveyshoitajat ja se oli avoinna arkisin kello 8 - 16. Työterveyslääkäreiden vastaanotolle pääsi kiireellisissäkin tapauksissa pienen odottamisen jälkeen.

Sairausajan palkan maksamiseen liittyvien menettelytapaohjeiden voimaantulon jälkeen A oli ollut sairauslomalla seitsemän kertaa yhteensä 44 päivää vuoden 1992 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Näiden tapauksien yhteydessä hän oli käynyt kuusi kertaa yksityislääkärin vastaanotolla ja kerran työterveyslääkärin vastaanotolla. Yhtiössä oli alettu ihmetellä A:n lukuisia sairauspoissaoloja. Ihmetystä oli herättänyt myös se, että hän oli käyttänyt muuta kuin työterveyshuoltoa. A:n tapaukseen ja hänen menettelyynsä oli nähty olevan syytä puuttua.

A oli 23.11.1992 esittänyt yksityislääkärin kirjoittaman sairauslomatodistuksen, jonka mukaan hän olisi työkyvytön 29.11.1992 asti. A:n yksityislääkärillä käyntihetkellä yhtiön työterveysasema oli ollut auki ja se oli sijainnut hyvin lähellä sitä paikkaa, jossa yksityislääkärin vastaanotto sijaitsi. A ei ollut esittänyt mitään syytä sille, että hän oli käynyt yksityislääkärin vastaanotolla. Näissä olosuhteissa yhtiö ei ollut maksanut A:lle sairausajan palkkaa.

Vuosien 1984 ja 1986 työehtosopimukseen otetut työkyvyttömyyden toteamista ja sairaustodistuksen hyväksymistä koskeneet pöytäkirjamerkinnät ja niitä koskeva oikeuskäytäntö eivät enää sellaisenaan olleet olleet voimassa 1.10.1991 jälkeen. Sairausajan palkan menettelytapaohjeiden laadinnan yhteydessä työntekijälle oli jäänyt oikeus vapaasti valita lääkärinsä, mutta lääkärin valinnan vapauteen ei enää automaattisesti liittynyt sairausajan palkan maksuvelvollisuus.

Sairausajan palkan menettelytapaohjeiden laadinnan yhteydessä kyse ei ollut ollut pelkästään täsmennyksistä, vaan kyseessä oli ollut muutos. Ei pitänyt paikkaansa, että asiallista muutosta menettelytapaohjeissa merkitsi ainoastaan työnantajan oikeus jättää sairausajan palkka maksamatta, milloin työntekijä tahallisesti laiminlöi ilmoittaa sairastumisestaan työnantajalle. Työntekijäliiton mainitsema muutos oli ollut vain eräs menettelytapaohjeiden laadinnan yhteydessä tapahtuneista muutoksista.

Työterveyspalvelujen käytön ensisijaisuus oli menettelytapaohjeiden laatimisen lähtökohta. Sopiminen työterveyspalvelujen käytön ensisijaisuudesta liittyi oleellisesti jo aikaisemmin sovittuun karenssipäivää koskeneeseen muutokseen. Kyseessä ei ollut ollut suositus.

Aikaisemmin työehtosopimuksen 27 §:n 6 kohdan pöytäkirjamerkintä 4:ssä mainittua kohtaa ei ollut sisällytetty menettelytapaohjeisiin osoitukseksi aikaisemman käytännön jatkuvuudesta. Mainittu kohta oli lisätty menettelytapaohjeisiin samassa yhteydessä, kun niihin oli lisätty esimerkkejä perustellusta syystä muun lääkärin käyttöön. Määräyksen lisäämisellä oli haluttu toisaalta tukea ohjeissa työntekijöille tietyin edellytyksin myönnettyä oikeutta käyttää muita kuin työterveyspalveluja, mutta toisaalta sillä oli tunnustettu se, että muun lääkärin antaman lääkärintodistuksen oikeellisuus voitiin kyseenalaistaa, vaikka olisi esitetty perusteltu syy muun lääkärin käytölle. Määräys ei ollut soveltunut tilanteisiin, joissa työntekijällä ei ollut ollut tai hän ei ollut esittänyt perusteltua syytä muun lääkärin kuin työterveyslääkärin käyttöön, koska tuolloin ei ollut olemassa lainkaan edellytyksiä sairausajan palkan maksamiselle perusedellytyksen puuttuessa.

Sairausajan palkan maksamisen menettelytapaohjeiden laadinnan yhteydessä sairausajan palkan maksamisen edellytykset olivat muuttuneet siitä, miten ne aikaisempien sopimusmääräysten mukaan määräytyivät. Uusien menettelytapaohjeiden mukaan A:n olisi tullut käydä työterveyslääkärin vastaanotolla tai esittää perusteltu syy muun lääkärin käyttöön, jotta hänelle olisi maksettu sairausajan palkkaa. Näin hän ei ollut menetellyt. Yksittäinen polven venähdysvamma ei myöskään ollut sellainen menettelytapaohjeiden tarkoittama perusteltu syy, joka oikeuttaisi vetoamaan pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen. A oli ollut täysin tietoinen menettelytapaohjeista ja siitä, että hänen edellytettiin vuoden 1992 syyskuun jälkeen käyvän työterveyslääkärin luona edellytyksenä sairausajan palkan maksamiselle. Uusien menettelytapaohjeiden ja A:lle annetun erityisen työterveyspalvelujen käyttöä koskevan määräyksen perusteella yhtiöllä oli ollut perusteltu syy olla suorittamatta hänelle sairausajan palkkaa ajalta 23. - 29.11.1992.

Uudistetut sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeet edellyttivät A:sta esittämään perustellun syyn muun lääkärin käyttöön, jotta hänelle olisi tullut maksaa sairausajan palkkaa. Tätä hän ei ollut tehnyt. A oli jättänyt lisäksi noudattamatta hänelle nimenomaisesti annettua määräystä käydä työterveyslääkärin vastaanotolla. Näissä olosuhteissa työnantajaliitto ei ollut voinut laiminlyödä valvontavelvollisuuttaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kemianteollisuus KT on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Amerplast Oy on yhtynyt Kemianteollisuus KT:n vastineessaan esittämään.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Amerplast Oy:n palveluksessa oleva A on esittänyt työnantajalle selvitykseksi 23. - 29.11.1992 kestäneestä työkyvyttömyydestään käyttämänsä yksityislääkärin kirjoittaman lääkärintodistuksen, jossa taudinmäärityksenä on ollut oikean polven venähdysvamma. Yhtiö on kieltäytynyt maksamasta A:lle sairausajan palkkaa sanotulta ajalta. Asian johdosta käydyissä erimielisyysneuvotteluissa työnantaja on viitannut A:n kanssa syyskuun 1992 puolivälissä käytyyn keskusteluun, jossa A:n on edellytetty vastaisuudessa ensisijaisesti käyttävän työehtosopimuksen sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeiden mukaisesti yhtiön järjestämän työterveyshuollon palveluja, sekä siihen, ettei A ollut esittänyt perusteltua syytä yksityislääkärin käyttämiselle.

Työehtosopimuksen 27 §:n mukaan sairausajan palkan maksamisen edellytyksenä on, että työntekijä on työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan ollut sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä. Määräykseen liittyvien sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeiden mukaan työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Ohjeiden mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa, kun sen perusteet on hyväksyttävästi selvitetty. Mikäli työnantaja ei ole hyväksynyt työntekijän esittämää lääkärintodistusta, työnantajalla on kustannuksellaan oikeus osoittaa työntekijä nimetyn lääkärin tarkastettavaksi. Sairaslomatodistus on ohjeiden mukaan edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä.

Sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeissa on vielä määrätty, että työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla ja että muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esittää työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin käyttöön. Tällaisena syynä on mainittu muun muassa pitkäaikainen hoitosuhde.

Työntekijäliitto on katsonut, että koska työnantaja ei ollut edes epäillyt asiassa väärinkäytöstä ja koska A:lla on ollut menettelytapaohjeiden esimerkin mukainen pitkäaikainen hoitosuhde kyseiseen yksityislääkäriin, on sairausajan palkka työehtosopimuksen mukaan maksettava.

Asianosaisliitot ovat 15.1.1990 allekirjoittaneet muun muassa kemiallis-teknisen teollisuuden työehtosopimuksen uudistamista koskevan pöytäkirjan, jossa on sovittu sairausajan karenssipäivän poistumisen työsuhdeikäedellytyksen muuttamisesta 1.10.1991 lukien kymmenestä vuodesta kahteen vuoteen. Samalla liitot ovat sopineet työryhmän asettamisesta laatimaan sairausajan palkan maksamiseen liittyviä menettelytapaohjeita metalliteollisuuden työehtosopimusratkaisun mukaisesti.

Kemiallis-teknisen teollisuuden työehtosopimuksen 26.1.1990 päivätyssä allekirjoituspöytäkirjassa liitot sopivat asettavansa työryhmän laatimaan menettelytapaohjeet muun muassa sen periaatteen turvaamiseksi, että yrityksen työterveyspalvelujen hyväksikäytön tuli olla ensisijaista. Syyksi työryhmän asettamiselle on allekirjoituspöytäkirjassa mainittu 1.10.1991 voimaan tulevat muutokset sairausajan palkan maksujärjestelmään.

Työnantajaliitto on 16.9.1991 antanut työntekijäliitolle esityksen sairausajan palkan maksujärjestelmän muutoksen menettelytapaohjeiksi. Esitys on sisältänyt muun muassa ehdotuksen, että työntekijän tuli käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Edelleen esityksessä on ollut kohta, jonka mukaan muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esittää työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin käyttöön. Esityksessä on ehdotettu työehtosopimuksesta poistettavaksi pöytäkirjamerkintää, jonka mukaan sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä.

Työntekijäliiton puheenjohtajan 22.9.1991 päivätyssä vastauskirjeessä on kiinnitetty huomiota yrityksen työterveyslääkärin käytön ensisijaisuutta koskevaan esityksen kohtaan. Vaikka työterveyspalvelujen hyväksikäytön tuli työntekijäliitonkin mielestä olla ensisijaista, niin koska työntekijällä oli keskusjärjestösopimuksen mukaan oikeus valita lääkärinsä, kirjeessä on edellytetty periaatteen jäävän edelleen voimaan. Työntekijäliitto ei kirjeen mukaan myöskään hyväksynyt työehtosopimuksen edellä mainitun pöytäkirjamerkinnän korvaamista määräyksellä, joka velvoittaa työntekijän esittämään työnantajalle perustellun syyn muun lääkärin kuin työterveyslääkärin käyttöön.

Työntekijäliiton puheenjohtaja on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut, että työntekijäpuoli oli syyskuun 1992 neuvotteluissa pitänyt kiinni oikeuskäytännössä hyväksytystä työntekijän periaatteellisesta oikeudesta itse valita lääkärinsä. Työntekijäliiton aloitteesta menettelytapaohjeisiin oli lisätty sairaslomatodistuksen hyväksyttävyyttä koskeva kohta, joka oli kuultavan käsityksen mukaan ollut pääsääntö vanhassa oikeuskäytännössä. Liiton puheenjohtaja on edelleen kertonut työntekijäpuolen neuvotteluissa torjuneen työnantajapuolen ehdotuksen siitä, että jos työntekijä käytti muuta kuin työterveyslääkäriä, hänelle annettaisiin sairauslomaa mutta ei maksettaisi sairausajan palkkaa.

Työnantajaliiton osastopäällikkö on todistajana kertonut, että sairausajan palkan maksamista koskevien menettelytapaohjeiden tarkoituksena oli ollut karenssipäivästä luopumisen vastapainoksi saada sairausajan palkan maksukäytäntö tiukemmaksi. Työnantajapuolen työntekijäliiton neuvotteluedustajillekin selvitettynä lähtökohtana neuvotteluissa oli ollut, että sairausajan palkan maksuedellytyksenä oli perusteltu syy muun lääkärin kuin työterveyslääkärin käyttämiselle, mikä oli ollut selvä muutos aikaisempaan sopimuskäytäntöön.

Kemianteollisuuden Työnantajaliitto on 10.10.1991 lähettänyt jäsenyrityksille kiertokirjeen, jonka mukaan sairausajan palkan maksamista koskevien menettelytapaohjeiden tarkoituksena on ollut selventää ja eräiltä osin tiukentaa niitä edellytyksiä, joiden nojalla sairausajan palkkaa maksetaan.

Työtuomioistuin katsoo selvityksen osoittavan, että sairausajan palkan maksujärjestelmän menettelytapaohjeilla on pyritty yrityksen työterveyspalvelujen hyväksikäytön ensisijaisuuteen siten, että työntekijän tulee esittää työnantajalle perusteltu syy muun kuin työterveyslääkärin käyttöön. Työtuomioistuimen mielestä työntekijän oikeus valita lääkäri on kuitenkin ollut tarkoitus mainituin edellytyksin säilyttää. Työntekijäpuoli ei ole työehtosopimusneuvotteluissa hyväksynyt sitä työnantajapuolen esitystä sopimusmääräyksen tulkinnasta, että muun kuin työterveyslääkärin käyttämisestä aiheutuisi sairausajan palkan maksamatta jättäminen, vaikka todistus muutoin olisikin hyväksyttävä selvitys työkyvyttömyydestä. Sen vuoksi menettelytapaohjeita ei ole työtuomioistuimen mielestä ymmärrettävä niin, että yksityislääkäriä käyttäneellä työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jollei hän ole lääkärintodistuksen esittäessään ilmoittanut syytä muun kuin työterveyslääkärin käyttämiselle.

Amerplast Oy ei ollut esittänyt epäilystä A:n lääkärintodistukseen liittyvästä epäselvyydestä, joten kysymys on ollut siitä, olisiko hänen tullut käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla yksityislääkärin asemesta saadakseen sairausajan palkan.

Yhtiön henkilöstöpäällikkö on todistajana kertonut, että yhtiö on ostanut lääkäripalvelut Tampereen kaupungissa sijaitsevalta työterveysasemalta. Menettelytapaohjeiden tultua voimaan ne oli käyty työsuojelutoimikunnassa läpi ja pantu ilmoitustaululle. Syyskuussa 1992 oli tehtaanjohtajan, henkilöstöpäällikön ja A:n välillä käyty A:n runsaita sairauspoissaoloja koskeva keskustelu, jossa työnantajan puolelta on esitetty A:lle, että hänen tuli käyttämänsä yksityislääkärin sijasta käyttää yhtiön työterveyslääkäriä. A ei tuolloin ollut tuonut esille perusteluja yksityislääkärin käyttämiselle.

A:n oltua jälleen marraskuussa 1992 sairaslomalla hän on esittänyt työnantajalle aikaisemminkin käyttämänsä yksityislääkärin kirjoittaman sairaslomatodistuksen esittämättä työnantajalle mitään syytä yksityislääkärin käyttöön. Henkilöstöpäällikön kertoman mukaan syytä yksityislääkärin käytölle ei ollut myöskään yhtiön taholta tuolloin tiedusteltu.

Kun otetaan huomioon, että selvitys A:n toiminnasta asiassa on tullut esille pääasiassa vasta työtuomioistuimessa toimitetussa pääkäsittelyistunnossa, työtuomioistuin katsoo, ettei näissä olosuhteissa työnantajaliitto ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin velvoittaa Amerplast Oy:n maksamaan A:lle sairausajan palkkana 23. - 28.11.1992 2 418 markkaa 16 penniä 16 prosentin korkoineen 15.12.1992 lukien.

Kanne hylätään enemmälti.

Asian laatuun katsoen saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Rautiainen, Virtanen, Leivo ja Sulkunen jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.