Labor court dismisses union claim that temporary layoffs violated collective agreement due to job availability.

Kunnassa olivat erityisesti sen teknisen toimiston alaiset kunnallistekniset työt alkuvuodesta vähentyneet. Kun kunta ei kohtuudella ollut voinut järjestää asianomaisille muuta työtä eikä kunnan tarpeisiin soveltuvaa koulutusta, teknisen toimiston kolmen työntekijän lomauttamisia tammikuun 13 päivän ja helmikuun 7 päivän väliseksi ajaksi ei ollut pidettävä irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen vastaisena.

Kun lomautuksiin, jotka pantiin toimeen helmikuun 1 päivän jälkeen, ei ollut sovellettava kumottuja työehtosopimuksen määräyksiä, kanne jätetty niiltä osin tutkimatta. (Ään. asiaratkaisusta)

Kantaja Kunta-alan ammattiliitto KTV r.y. Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuultava Taivalkosken kunta

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Toiselta puolen kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja toiselta puolen muun muassa Kuntaalan ammattiliitto KTV:n välillä 31.1.1992 saakka voimassa olleessa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 § Yleinen soveltamisala

Sopimus koskee kunnan tai kuntainliiton palveluksessa olevan kuukausipalkkaisen työntekijän (toimihenkilön) ja tuntipalkkaisen työntekijän toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista työntekijästä johtuvasta syystä sekä niitä menettelytapoja, joita noudatetaan irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä. = = = = = = = = = = = =

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

III LOMAUTUS

20 § Lomauttaminen

Työsuhteen kestäessä voidaan sopia, että työnteko ja palkanmaksu keskeytetään toistaiseksi tai määräajaksi työsuhteen pysyessä muutoin voimassa.

Niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen, hän voi irtisanomisen tai purkamisen sijasta määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Jos työ on tilapäisesti vähentynyt eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää muuta työtä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta, työntekijä voidaan lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi. Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään yhden kuukauden ilmoitusaikaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

1.2.1992 voimaan tulleessa kunnallisessa tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § TYÖNTEKIJÄN LOMAUTTAMINEN

Yleistä

Työntekijän lomauttaminen määräytyy työsopimuslain asianomaisten säännösten mukaisesti, kuitenkin ottaen huomioon, mitä jäljempänä 2. - 5. kohdissa ja 4 §:n 5. kohdassa on asiasta määrätty.

Soveltamisohje

Lomauttamista koskevia työsopimuslain säännöksiä (TSL 30 - 30 b §:t) ei ole otettu tämän sopimuksen osaksi, mutta ne on tämän sopimuksen käyttämisen helpottamiseksi kopioitu sopimuksen loppuun.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Kunta-alan ammattiliitto KTV on lausunut, että asianosaisten kesken oli syntynyt erimielisyyttä kunnallisen tuntipalkkaisten työntekijöiden irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen 20 §:n soveltamisesta. Erimielisyys koski sitä kysymystä, oliko Taivalkosken kunnalla ollut perusteet lomauttaa kunnan teknisen toimiston palveluksessa olevia tuntipalkkaisia työntekijöitä. Taivalkosken kunta oli 9.12.1991 antanut kunnan teknisen toimiston palveluksessa oleville työntekijöille lomautuksen ennakkoilmoituksen. Lomautettaviksi oli määrätty kuusi teknisen toimiston tuntipalkkaista työntekijää. Lomautukset oli ilmoitettu toteutettaviksi 13.1. 10.4.1992 siten, että kunkin yksittäisen työntekijän lomautus kesti 30 päivää. Lomautusilmoituksen mukaan lomautettaviksi tulivat 10.2. - 6.3. sekä 23.3. - 3.4.1992 Aki Vanhala, Risto Keskitalo ja Veli Nylund sekä 13.1. - 7.2. ja 9.3. - 20.3. Viljo Koitila, Seppo Alaloukusa ja Eino Koskikangas.

Taivalkosken kunta oli ilmoittanut lomautusten perusteeksi kunnan taloudellisen tilanteen ja töiden tilapäisen vähenemisen.

Lomautetuista Vanhala toimi aluelämpöasentajana. Hänen tehtäviinsä olivat kuuluneet aluelämpölaitoksen asennustyöt, vesijohtotyöt sekä metalli- ja hitsaustyöt. Lisäksi Vanhala oli työskennellyt kuorma-autonkuljettajana.

Keskitalo työskenteli kuorma-auton- ja traktorinkuljettajan tehtävissä sekä teki vesijohto- ja viemäritöitä, tienrakennus- ja mittaustöitä, metallitöitä ja erilaisia koneitten korjaus- ja hitsaustöitä. Myös Keskitalo oli toiminut Taivalkosken kunnan kiinteistöjen päivystäjänä.

Nylund työskenteli Taivalkosken kunnan omistaman puhdistamon hoitajana. Hänen työhönsä kuuluivat myös vesijohto- ja viemärityöt ja hänkin oli tarvittaessa työskennellyt erilaisissa seka- ja aputöissä.

Koitila oli putkiasentajan tehtävissä (vesijohto- ja viemärityöt) sekä tienrakennus- ja mittaustehtävissä. Lisäksi Koitila oli työskennellyt aluelämpötoimintoihin liittyvissä aputöissä ja muutoinkin erilaisissa teknisen toimiston seka- ja aputöissä.

Alaloukusa oli putkiasentajan ja puhdistamon hoitajan tehtävissä. Työtehtäviin olivat kuuluneet likavedenpuhdistamon hoito- ja valvonta sekä vesijohto- ja viemärityöt. Lisäksi Alaloukusa oli tarvittaessa työskennellyt erilaisissa sekatöissä. Alaloukusa toimi myös kunnan kiinteistöjen päivystäjänä.

Koskikangas työskenteli kuorma-auton ja traktorin kuljettajana sekä höyrykoneen käyttäjänä. Koskikankaan tehtäviin oli kuulunut erilaisiin koneiden korjaustöihin osallistuminen. Tarvittaessa Koskikangas oli työskennellyt teknisen toimiston seka- ja aputöissä. Myös Koskikangas työskenteli kiinteistöjen päivystäjänä.

Kunta oli perustellut työn vähentymistä myös siten, että osa vuoden 1992 investoinneista tapahtui osittain valtion työvoimapiirin myöntämien työllisyysmäärärahojen turvin ja että näiden määrärahojen myöntämisen ehtona oli, että kysymyksessä oleviin töihin otetaan työntekijöitä asianomaisen työvoimatoimiston osoittamalla tavalla. Samanaikaisesti lomautusilmoitusten antamisen kanssa kuntaan oli palkattu uusia työntekijöitä sellaisiin tehtäviin, joita lomautetut työntekijät pystyisivät työkokemuksensa ja ammattitaitonsa perusteella tekemään. Kunta oli ottanut teknisen toimiston alaisiin tehtäviin tuntipalkkaisia työntekijöitä työllisyyslain nojalla. Lisäksi muihin hallintokuntiin oli palkattu työllisyyslain nojalla työntekijöitä sellaisiin työtehtäviin, joita lomautetut olisivat voineet tehdä.

Kunta oli työllisyyslain 17 ja 18 §:n perusteella palkannut uusia työntekijöitä siten, että tammi-helmikuussa 1992 kunnassa oli työskennellyt yhteensä ainakin 37 uutta työntekijää. Työllisyyslain nojalla palkatuista työntekijöistä kaksi oli työskennellyt Taivalkosken teknisen toimiston alaisuudessa. Työnantajan ilmoituksen mukaan nämä työntekijät oli otettu työhön kunnan kiinteistöjen aputöihin. Koska nämä työntekijät eivät olleet erityisen ammattitaidon omaavia ja koska heidän tehtävänimikkeensä viittasi enemmän yleisiin teknisen alan niin sanottuihin seka- ja aputöihin, olisivat lomautetuiksi määrätyt työntekijät voineet ammattitaitonsa ja työkokemuksensa huomioon ottaen tehdä myös näitä uusien työntekijöiden tekemiä töitä.

Lisäksi muissa hallintoyksiköissä, ainakin opetus- ja sivistystoimen hallinnonalalla, oli tammi-helmikuussa 1992 työskennellyt uusia työntekijöitä muun muassa liikuntapaikkojen kunnossapitotehtävissä, joita ainakin Koitila, Alaloukusa ja Koskikangas olisivat kyenneet suorittamaan. Lomautettujen työntekijöiden työtehtävät eivät siis olleet vähentyneet, koska heidän työsopimuksensa mukaisiin tehtäviin oli palkattu uusia työntekijöitä. Lomautetuille työntekijöille olisi ollut töitä, jos niitä ei olisi ohjattu työllisyysvaroin palkattujen työntekijöiden suoritettaviksi.

Kunta ei ollut edes tutkinut mahdollisuutta järjestää lomautetuille työntekijöille koulutusta lomautuksen vaihtoehdoksi. Paikallisneuvotteluissa työnantaja oli ainostaan todennut, että koulutusta ei voitu järjestää, koska koulutusmäärärahat kunnan talousarviossa olivat niin pienet. Kunta itse päätti kuinka paljon tai vähän se käytti resursseja koulutukseen. Taivalkosken kunta ei voinut näin ollen välttää työehtosopimuksen ja työsopimuslain edellyttämää koulutusmahdollisuuden selvittämisvelvoitetta yksinomaan vetoamalla aikaisemmin tehtyyn työnantajan omaan päätökseen. Lomautuksen perusteista käydyissä paikallisneuvotteluissa enempää kuin keskusneuvotteluissa ei ollut päästy yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunta-alan ammattiliitto KTV on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Taivalkosken kunnalla ei ole ollut työehtosopimuksen 20 §:n edellyttämiä perusteita kunnan palveluksessa työsopimussuhteessa olevien Viljo Koitilan, Aki Vanhalan, Seppo Alaloukusan, Risto Keskitalon, Eino Koskikankaan ja Veli Nylundin lomauttamiseen 13.1. ja 3.4.1992 välisenä aikana.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on lausunut, että siltä osalta kuin kanne koskee lomautuksia, jotka ovat alkaneet 1.2.1992 tai sen jälkeen, ei niiden käsitteleminen työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan, koska 1.2.1992 lähtien työntekijän lomauttaminen määräytyi työsopimuslain säännösten mukaisesti. Kanteessa sanotuista lomautuksista työtuomioistuimen tutkittavia olivat vain lomautukset, jotka koskivat Koitilan, Alaloukusan ja Koskikankaan lomautusta ajaksi 13.1. - 7.2.1992. Sen sijaan työtuomioistuimen toimivaltaan ei kuulunut muiden lomautusten tutkiminen. Tämän vuoksi kanne olisi sanotuilta osin jätettävä tutkimatta.

Työllisyyslain nojalla palkatuista työntekijöistä kaksi oli työskennellyt Taivalkosken kunnan teknisen toimiston alaisuudessa. Kantaja väitti, että lomautetuiksi määrätyt työntekijät olisivat voineet ammattitaitonsa ja työkokemuksensa huomioon ottaen tehdä myös näitä uusien työntekijöiden töitä. Nämä kiinteistöjen aputöihin työllistetyt eivät olleet uusia työntekijöitä siinä mielessä, että heidän työsuhteensa olisi alkanut lomautusten aikana. Toisen työsuhde oli alkanut 1.11.1991 ja toisen 4.9.1991. Kumpikin oli otettu puolen vuoden mittaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Taivalkosken kunta ei ollut voinut sen paremmin lomauttaa kuin irtisanoakaan kesken määräajan määräaikaisessa työsuhteessa olevia sanottuja työntekijöitä. Lomautettujen kolmen vanhemman ammattimiehen työsopimusten mukaiset tehtävät poikkesivat sitä paitsi oleellisesti kiinteistöjen aputöitä tekevien nuorten työllistettyjen työsopimusten mukaisista töistä.

Muissa hallintoyksiköissä oli kunta työllistänyt kysymyksessä olevan 13.1. - 7.2.1992 jatkuneen lomautusajan kuluessa neljä henkilöä opetus- ja sivistystoimessa, yhden terveyskeskuksessa ja kolme sosiaalitoimessa. Kaikkien työllistettyjen työsopimusten mukainen työ poikkesi oleellisesti kysymyksessä olevien kolmen lomautetun ammattimiehen työstä. Lomautusaikana ei liikuntapaikkojen kunnossapitotyöhön ollut palkattu työllistettäviä.

Kantajana KTV on väittänyt, etteivät lomautettujen työntekijöiden työtehtävät olleet vähentyneet, koska heidän työsopimuksensa mukaisiin tehtäviin oli palkattu uusia työntekijöitä. Kunta ei kuitenkaan ollut palkannut uusia työntekijöitä lomautusilmoitusten eikä lomautusten aikana lomautettujen työntekijöiden työsopimusten mukaisiin tehtäviin. Työllistettäviäkään ei ollut otettu tekemään lomautettujen työsopimusten mukaisia tehtäviä, vaan lomautettujen työntekijöiden työtehtävät olivat tosiasiallisesti lomautusaikana vähentyneet.

Taivalkosken kunnalla ei taloudellisen tilanteen vuoksi olisi ollut mitään mahdollisuutta toteuttaa aiemmin sanottujen kahdeksan työllistetyn tekemiä töitä, ellei heidän palkkaukseensa olisi saatu valtion avustusta. Mikäli kyseisiä töitä ei olisi voitu toteuttaa työllistämisvaroin, ei niitä olisi voitu lainkaan teettää. Oli myös huomattava, että sellaisiin töihin, joihin saatiin työvoimaministeriön myöntämää avustusta, työntekijät määräsi työvoimaviranomainen eikä kunta. Lomautettujen vanhempien ammattimiesten työsopimusten mukaiset tehtävät poikkesivat oleellisesti työllistettyjen nuorten työsopimusten mukaisista tehtävistä.

Mitä koulutusmahdollisuuteen tuli, niin Taivalkosken kunnalla ei ollut tarjota lomautetuille työntekijöille sellaista työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta, jota irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen 20 §:ssä tarkoitettiin. Kunnalla ei ollut ollut tarjolla sellaisia uusia tehtäviä, joihin lomautetut olisi voitu kouluttaa. Tämän lisäksi työnantajan koulutusmäärärahat olivat olleet lopussa. Työnantaja oli kyllä selvittänyt koulutusmahdollisuudet, mutta lomautuksen kohteeksi joutuneille ei ollut ollut tarjolla sopivaa koulutusta.

Koska työ oli tilapäisesti vähentynyt eikä työntekijöille kohtuudella ollut voitu järjestää muuta työtä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta, kunnalla oli ollut työehtosopimuksen 20 §:n edellyttämät perusteet Kotilan, Alaloukusan ja Koskikankaan lomauttamiseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä siltä osin kuin sitä ei jätetä tutkimatta, sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

KUNTA-ALAN AMMATTILIITTO KTV:N VASTASELITYS

KTV on lausunut, että kunta oli arvioinut lomautusperusteen olemassaolon 9.12.1991 tehdyn päätöksen yhteydessä, jolloin sama lomautusperuste oli koskenut kaikkia kysymyksessä olevia lomautuksia. Lomautusaika oli määritelty yhdenjaksoisesti, mutta lomautus määrätty toteutettavaksi siten, että yksittäisten työntekijöiden lomautusajat vuorottelivat. Työnantajan ratkaisu lomautuksen perusteiden osalta oli tapahtunut siis 9.12.1991 eikä tuolloin tapahtuneeseen arviointiin ollut tullut muutoksia siten, että 1.2.1992 jälkeen tapahtuneet lomautukset olisi katsottava erillisiksi työehtosopimuksen tulkinnan kannalta.

Lomautuksen ennakkoilmoituksista kävi ilmi, että lomautustarve oli arvioitu kokonaisuutena siten, että lomautusaika oli määritelty yhdenjaksoiseksi 13.1. ja 10.4.1992 väliseksi ajanjaksoksi. Lomautuksen totuttamistapa ei voinut ratkaista lomautusperusteiden olemassaolon tulkintaa siten, että 1.2.1992 jälkeen toimeenpannut lomautukset katsottaisiin eri päätöksellä tai eri perusteella tapahtuneiksi lomautuksiksi kuin ennen sanottua ajankohtaa toimeenpannut lomautukset.

Osoituksena siitä, ettei valtionavustuksen myöntämisajankohdalla välttämättä ollut merkitystä kunnan työllistämismahdollisuuksien kannalta oli, ettei kunnallisen työmarkkinalaitoksen vastineessa lueteltujen rakentamishankkeiden aloitusajankohta ollut kytkeytynyt lomautuksen alkamis- tai päättymisajankohtaan. Muiden rakennushankkeiden kuin Hutun koulun kohdalla ei ollut olemassa valtuustopäätöstä siitä, että rakennushankkeet toteutettaisiin ainoastaan edellytyksillä, että niihin saadaan valtionavustusta.

Mitä siirtomäärärahojen osalta esitettyyn tuli, niin siirtomäärärahoissa oli kysymys kunnan talousarvion aikaisempina vuosina hyväksytyistä määrärahoista. Siirtomäärärahojen käyttömahdollisuus teknisten viraston työtehtävissä oli siten ollut Taivalkosken kunnan ratkaisuvallassa ja tiedossa jo lomautustarvetta arvioitaessa. Lomautusta ei voitu perustella yksinomaan sillä, että siirtomäärärahojen käyttöönottoa koskevaa päätöstä siirrettiin johonkin myöhempään lomautuksen jälkeiseen ajankohtaan. Kunnan tuli ohjata taloudellisten resurssien käyttö siten, ettei kunta omilla toimenpiteillään aiheuttanut esteitä kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden työllistämiselle. Kunta ei ollut voinut perustella lomautusta sillä, että kunta itse oli päättänyt aikaisempien vuosien talousarvioon sisältyvien siirtomäärärahojen käyttöönotosta vasta huhtikuussa 1992, koska nämä määrärahat olisivat olleet käytettävissä jo ennen sanottua ajankohtaa.

Työsopimuslain 30 §:n selvän sanamuodon mukaan lomauttaminen oli mahdollista ainoastaan työn vähentymisen seurauksena. Sama asia tuli korostuneesti esille myös lainkohtaa koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa. Työsopimuslain ja yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE n:o 19/1988) todetaan lomautussäännöksen taustalla vaikuttavista periaatteista. Myös työsopimuslain 30 §:n uudistamista koskevassa oikeuskirjallisuudessa oli lomauttamisen edellytyksenä korostettu toisaalta työn vähentymistä sekä määrällisesti että ajallisesti ja työnantajan velvollisuutta selvittää lomautuksen vaihtoehtoja. Lisäksi edellytettiin sitä, että lomautuksen tuli perustua juuri lomautettavan työntekijän työn vähentymiseen. Työsopimuslain lomautusperusteita koskeva 30 § velvoitti julkisen sektorin työnantajia aivan samoin kuin muitakin työnantajia.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Jutussa kuultu Taivalkosken kunta on osaltaan yhtynyt Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vastineessa lausuttuun.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Kanteessa on vaadittu työtuomioistuinta vahvistamaan, että Taivalkosken kunnalla ei ole ollut kunnallisen tuntipalkkaisten työntekijöiden irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen 20 §:n edellyttämiä perusteita kuuden Taivalkosken kunnan palveluksessa olleen työntekijän lomauttamiseen 13.1. ja 3.4.1992 välisenä aikana.

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta kolmen työntekijän, nimittäin Aki Vanhalan, Risto Keskitalon ja Veli Nylundin osalta kokonaan sillä perusteella, että asianomaisten lomautuksen alkaessa sanottu työehtosopimusmääräys ei ollut voimassa sekä Viljo Koitilan, Seppo Alaloukusan ja Eino Koskikankaan osalta siltä osin kuin heidän kohdallaan on kysymys jälkimmäisestä lomautusjaksosta, joka on alkanut 9.3.1992.

Kunta-alan ammattiliitto KTV on katsonut, että kaikki kanteessa luetellut lomautustapaukset tulee sisällyttää työtuomioistuimen ratkaisuun, koska Taivalkosken kunta on arvioinut lomautusperusteen olemassaolon 9.12.1991 tehdyn päätöksen yhteydessä, jolloin sama lomautusperuste on koskenut kaikkia nyt kysymyksessä olevia lomautuksia ja koska lomautusaika on määritelty yhdenjaksoiseksi, mutta lomautus toteutettu siten, että yksittäisten työntekijöiden lomautusajat vuorottelevat.

Tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevia määräyksiä on 1.2.1992 lukien muutettu niin, että sopimuksen 3 §:n mukaan työntekijän lomauttaminen määräytyy työsopimuslain asianomaisten määräysten mukaan. Määräykseen liittyvässä soveltamisohjeessa on todettu, ettei lomauttamista koskevia työsopimuslain säännöksiä (TSL 30 - 30 b §:t) ole otettu työehtosopimuksen osaksi.

Taivalkosken kunta on antanut lomautuksen ennakkoilmoituksen 9.12.1991. Tämä ennakkoilmoitus on työehtosopimuksen mukaan annettava välittömästi lomautuksen välttämättömyyden tultua työnantajan tietoon ja mikäli mahdollista, viimeistään kolme kuukautta ennen lomautuksen alkamista. Sopimusmääräystä ei ole työtuomioistuimen mielestä tulkittava niin, että lomautusperusteen tulisi olla olemassa jo lomautuksen ennakkoilmoitusta annettaessa, vaan ratkaisevaa tässä suhteessa on lomautuksen alkamisajankohta. Lomautusperusteen on oltava olemassa kunkin yksittäisen lomautuksen alkaessa myös siinä tapauksessa, että työn vähenemisestä ja taloudellisista syistä kunta on päätynyt lomauttamaan tietyn työntekijäryhmän niin, että yksittäiset työntekijät ovat lomautettuina eri aikoina.

Lomautusperusteen olemassaoloa on arvioitava kulloinkin voimassa olevien määräysten mukaan. Kun lomautuksiin, jotka toimeenpannaan 1.2.1992 jälkeen ei edellä todetun mukaisesti ole sovellettava työehtosopimuksen määräyksiä, työtuomioistuin ei työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n määräykset huomioon ottaen ole toimivaltainen tutkimaan näiden lomautusten edellytyksiä. Tämän vuoksi työtuomioistuin jättää kanteen tutkimatta siltä osin kuin siinä on kysymys 1.2.1992 jälkeen alkaneista lomautuksista.

Pääasiaratkaisu

Taivalkosken kunta on 9.12.1991 antanut lomautuksen ennakkoilmoituksen, jonka mukaan kuusi teknisen toimiston tuntipalkkaista työntekijää tullaan lomauttamaan arviolta 13.1.1992 alkaen 10.4.1992 saakka 13 viikon ajaksi. Ennakkoilmoituksen mukaan lomautuksen syynä on ollut kunnan taloudellinen tilanne ja töiden tilapäinen väheneminen. Lomautus tuli ennakkoilmoituksen mukaan koskemaan kuutta edellä mainittua työntekijää niin, että kukin työntekijöistä oli sanottuna aikana lomautettuna kahdessa erillisessä jaksossa yhteensä 30 päivää.

Kunta-alan ammattiliitto KTV on kanteessaan katsonut, ettei Taivalkosken kunnalla ole ollut työehtosopimuksen lomautusta koskevan 20 §:n mukaisia perusteita lomauttamisille. Mainitun työehtosopimusmääräyksen mukaan niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen, voidaan irtisanomisen ja purkamisen sijasta määrätä työntekijä lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Jos työ on tilapäisesti vähentynyt eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää muuta työtä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta, työntekijä voidaan lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi.

Esitetyn selvityksen mukaan Taivalkosken kunnan investointiohjelman loppusumma vuodelle 1992 on ollut 5,6 miljoonaa markkaa, kun vuoden 1991 vastaava summa on ollut 13,8 miljoonaa markkaa. Näissä luvuissa ei ole mukana siirtomäärärahoja, jotka mukaan lukien investointiohjelman loppusumma vuonna 1992 on ollut 10,5 miljoonaa markkaa. Kunnan käyttömenot vuonna 1992 ovat olleet edellisen vuoden tasolla.

Todistajana kuultu Taivalkosken kunnan rakennuspäällikkö on kertonut, että kunnan investointiohjelma perustuu suurelta osin työllisyysperusteisiin valtionosuuksiin. Näiden avustusten myöntämisajankohtaa on etukäteen vaikea arvioida; päätökset kestävät muutamasta viikosta vuosiin. Tämän vuoksi kunnan työohjelmat vuosittain elävät ja töiden ajoittamisessa on vaikeuksia. Työllisyysperusteista valtionapua saavassa kohteessa ei todistajan mukaan saa käynnistää töitä ennen kuin päätös valtionavusta on tehty. Muussa tapauksessa kunta menettää valtionosuuden.

Kunnan 5,6 miljoonan markan investointiohjelmasta 3,92 miljoonan markan hankkeet ovat olleet sellaisia, joihin lomautusilmoitus- tai lomautusaikana valtionavustuspäätöstä ei ollut saatu. Loppuosa määrärahoista oli Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ilmoituksen mukaan varattu sellaisiin hankkeisiin, kuten suunnitteluun, joita lomautetuilla tuntipalkkaisilla työntekijöillä ei voinut teettää tai esimerkiksi asfaltointitöihin, joita ei voinut tehdä talviaikaan.

Edellä mainitun todistajan kertoman mukaan aikaisempina vuosina on vesi- ja viemärilaitoksen työmaille saatu rahoitusta suoraan vesi- ja ympäristöpiirin kautta. Tällöin työt on voitu aloittaa jo ennen valtionosuuspäätösten saamista. Nyt kunnalla on ollut tieto siitä, että näihin töihin tullaan saamaan myös työllisyysperusteista valtionapua, joten kunta on ennen töiden aloittamista joutunut odottamaan työvoimaviranomaisten päätöksiä.

Taivalkosken kunnan vesi- ja viemärilaitoksen vastaavana hoitajana ja lomautettujen työntekijöiden esimiehenä toiminut rakennusmestari on työtuomioistuimessa kertonut, että lomautetut ovat työkokemukseltaan ja ammattitaidoltaan kunnallistekniikan alan ammattimiehiä, jotka ovat toimineet vesi- ja viemäriputkien asennuksessa ja maanrakennukseen liittyvissä muissa tehtävissä 10 - 30 vuotta ja erikoistuneet nimenomaan tälle alalle. Arvioitu lomautustarve oli 180 työpäivää. Kanteessa mainitut henkilöt ovat todistajan mukaan valikoituneet lomautettaviksi, koska he kaikki ovat työskennelleet toisiinsa rinnastettavissa ammateissa kunnallisteknisissä töissä ja lomautus sen aiheuttaman taloudellisen paineen tasaamiseksi on haluttu jakaa useamman henkilön kesken.

Taivalkosken kunnalla on ollut käsiteltävänä olevana lomautusajankohtana kaksi työmaata; kaatopaikan rakennustyö ja ns. B-talon korjaustyö. Näihin kohteisiin kunta oli saanut työllisyysperusteista valtionavustusta, mikä seikka ei kuitenkaan esitetyn selvityksen mukaan ainakaan lomautusten alettua olisi estänyt lomautettujen sijoittamista näihin kohteisiin. Todistajana kuullun työvoimaneuvojan mukaan näille työmaille on osoitettu työvoimatoimistosta kunnan toivomusten mukaisesti ammattityöntekijöitä, kuten kirvesmies ja maalari. Lomautetut kunnan työntekijät eivät tässä yhteydessä ole olleet esillä. Toisaalta ei ole edes väitetty, että näillä työmailla olisi ollut tarjolla lomautettujen työntekijöiden ammattikokemusta- ja taitoa vastaavaa työtä.

Kunnan rakennuspäällikön kertoman mukaan kunnallisteknisellä puolella työskentelee 8 - 9 työntekijää. Näistä kunnossapitotöihin tarvitaan puolet. Kunta teettää työtä näillä työntekijöillä osan vuotta investointikohteilla ja osan kunnossapitokohteilla. Investointikohteiden jäädessä toteutumatta vuoden 1992 alussa työtä ei ole ollut tarjottavana kaikille teknisen puolen työntekijöille.

Kunta-alan ammattiliitto KTV:n mukaan töiden vähentymisväitettä vastaan puhuu myös se, että kunta on samanaikaisesti palkannut muihin hallintokuntiin työllisyyslain nojalla niin sanottuja velvoitetyöllistettäviä sellaisiin työtehtäviin, joita lomautetut olisivat voineet tehdä. Muun muassa liikuntapaikkojen hoitajan apulaisten tehtävät kantajaliiton mukaan olisivat soveltuneet myös lomautetuille työntekijöille.

Kunnalla ei ole näytetty olleen myöskään sellaisia tehtäviä, joihin lomautetut työntekijät olisi vallinneissa olosuhteissa kunnan tarpeet huomioon ottaen voitu kohtuudella kouluttaa. Tällaista koulutusta on esitetyn selvityksen mukaan sittemmin voitu jossain määrin antaa ja muutoinkin lomautuksia on voitu olosuhteiden muututtua ennakkoon ilmoitetusta lyhentää.

Kunta-alan ammattiliitto KTV on tuonut esiin, että Taivalkosken kunta on myöhemmin vuoden 1992 aikana järjestänyt kunnan palveluksessa oleville työntekijöille etuja, joihin käytetyt varat olisi voitu käyttää lomautettujen työllistämiseen. Tätä seikkaa ei työtuomioistuimen mielestä voida käyttää tammikuussa tapahtuneen lomautuksen sopimuksenvastaisuuden perustelemiseksi.

Esitetty selvitys osoittaa, että Taivalkosken kunnassa erityisesti teknisen toimiston alaiset kunnallistekniset työt ovat alkuvuodesta 1992 tilapäisesti vähentyneet. Kun kunta ei kohtuudella ole voinut järjestää muuta työtä tai sen tarpeisiin soveltuvaa koulutusta, Alaloukusan, Koitilan ja Koskikankaan lomauttamisia ajaksi 13.1. 7.2.1992 ei ole pidettävä työehtosopimuksen 20 §:ssä edellytettyjen perusteiden vastaisina.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Jutun laatuun katsoen saa Kunnallinen työmarkkinalaitos pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kitunen, Äimälä, Kontio, Korpela ja Kolula jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Korpelan lausunto:

Käsittelyratkaisun osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Muutoin lausun seuraavaa:

Kunnallisen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen 20 §:n mukaan lomautus edellyttää lomautettavien työntekijöiden työsopimuksen mukaisen työn vähentymistä. Tämän lisäksi lomautus edellyttää, että työnantaja ei voi kohtuudella järjestää asianomaisille työntekijöille muuta työtä kunnan palveluksessa tai työnantajan tarpeisiin sopivaa koulutusta. Taivalkosken kunnalla oli lomautusajankohtana meneillään kaksi työmaata; kaatopaikan rakennustyö ja niin sanottu B-talon korjaustyö. Lisäksi liikuntapaikkojen ja kiinteistöjen kunnossapitotehtävät olivat käynnissä.

Eduskunnan sosiaalivaliokunta on kiinnittänyt mietinnössään (SoVM n:o 3 vp 1988) huomiota siihen, että julkisen sektorin työnantajien (valtion ja kuntien) työllisyyslakiin perustuva työllistämisvelvoite ja työsopimuslain 42 a §:ssä säädetty takaisinottovelvollisuus saattavat sattua yhteen. Sosiaalivaliokunta esitti tulkintaohjeeksi, että näissä tapauksissa työsopimuslain säännös on erityissäännöksenä ensisijainen. Näin ollen työsuhteen kestäessäkin kunnan palveluksessa olevalle lomautetulle työntekijälle tulee tarjota ensisijaisesti työtä.

Tehdessään lomautusilmoituksen ja lomauttaessaan työntekijöitä kunta on kuitenkin palkannut uusia työntekijöitä sellaisiin tehtäviin, joita lomautetut työntekijät olisivat pystyneet työkokemukseensa ja ammattitaitoonsa nähden tekemään, ja kun kunta ei ole kiistattomasti näyttänyt tarjonneensa Alaloukusalle, Kotilalle ja Keskitalolle vastaavia töitä, vahvistan, että Taivalkosken kunnalla ei ole ollut kunnallisen tuntipalkkaisten työntekijöiden irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen 20 §:n edellyttämiä perusteita lomauttaa Seppo Alaloukusaa, Viljo Kotilaa ja Risto Keskitaloa 13.1. ja 7.2.1992 väliseksi ajaksi.