Union and union branch fined for failing to prevent work stoppage during wage dispute.

Työntekijät olivat lakkoon ryhtymällä ja työvauhtia tahallisesti hidastamalla painostaneet työnantajaa palkkausta koskeneessa riidassa.

Ammattiosaston edustajat eivät olleet toimineet työtaistelutoimenpiteiden estämiseksi tai rajoittamiseksi. Ammattiosasto oli asiassa laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Myöskään työntekijäliitto ei ollut täyttänyt sille kuuluvaa valvontavelvollisuutta.

Kantaja Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto, MET r.y. Vastaaja Metallityöväen Liitto r.y. Kuultava Harjavallan metallityöväen ammattiosasto r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 1.3.1990 31.10.1993 voimassa olevassa metalliteollisuuden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISTÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työrauhavelvoite

Työrauha

Liitot ja niiden alayhdistykset ovat velvolliset huolehtimaan siitä, etteivät niiden jäseninä olevat alayhdistykset, työnantajat tai työntekijät, joita sopimus koskee, ryhdy työtaistelutoimenpiteisiin eivätkä muutoinkaan riko työehtosopimuksen määräyksiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II TYÖPALKAT

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

10 § Erilliset lisät

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

E Tulospalkkiona maksettava lisä

Tulospalkkio

Mom.7. Jos työnantaja ottaa käyttöön 9 § 1 momentissa mainittuja palkkaustapoja täydentävinä palkkioina maksettavia lisiä, ns. tulospalkkioita, työnantajan tulee selvittää työntekijöille palkkiojärjestelmän sisältö ennen sen käyttöönottoa. Käyttöönotosta sovitaan paikallisesti ja se kirjataan.

S o v e l t a m i s o h j e :

Aika- ja suorituspalkkoja täydentävät palkkiot ovat lisiä, joiden peruste on muu kuin välitön työsuoritus, suoritusnomi tai sovittu yksikköhinta. Palkkion perusteena on yleensä taloudellinen tulos, tuottavuus- tai kehitystavoiteen saavuttaminen. Palkkio kertyy usein tilikautta pitemmissä jaksoissa.

Palkkiolisät otetaan huomioon liittojen antamien ohjeiden mukaisesti vuosilomapalkkaa varten kerättävissä ansiosummissa sekä keskituntiansioissa, elleivät laskentaperusteet näitä palkkoja jo sisällä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto, MET on Metallityöväen Liittoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Outokumpu Harjavalta Metals Oy:ssä oli vuoden 1990 lopussa sovittu työehtosopimuksen mukaisen tulospalkkiojärjestelmän muutoksesta. Samalla oli sovittu, että koska uusi järjestelmä saattoi antaa työntekijöille vähäisemmän palkkion kuin aikaisempi, työntekijöille maksettaisiin kompensaatiota, mikäli siihen oli aihetta.

Työnantaja oli saanut tietoonsa viimeisen mahdollisen lisäkompensaation laskemiseen vaikuttaneet tiedot huhtikuun lopussa 1992. Nikkelitehtaan luottamusmies oli 8.5.1992 kertonut työnantajalle nikkelitehtaan työmaakokouksen edellyttäneen 5.5.1992, että kyseinen kompensaatioasia saadaan ratkaistuksi 8.6.1992 mennessä.

Nikkelitehtaan elekrolyysin ja leikkaamon työntekijät olivat kuitenkin jo torstaina 7.5.1992 ryhtyneet ensimmäisen kerran asian johdosta lakkoon. Nikkelitehtaan varaluottamusmies oli 7.5.1992 noin kello 16.30 ilmoittanut, että iltavuoron työntekijät poistuisivat lakkoon muun muassa tulospalkkioon liittyvien kompensaatiokysymysten takia. Tämän jälkeen 20 työntekijää oli poistunut työpaikalta kello 18. Lakkoon ryhtyneiden joukossa oli ollut osaston varaluottamusmies. Lakko oli kestänyt neljä tuntia.

Perjantaina 8.5.1992 lakkoon oli ryhtynyt konekunnossapidosta, elektrolyysistä ja leikkaamosta yhteensä 32 työntekijää. Lakko oli alkanut kello 11 ja kestänyt aamuvuoron loppuun kello 14:ään asti. Lakon syyksi oli ilmoitettu eräät erimielisyydet vuoden 1991 tulospalkkion maksussa.

Maanantaina 11.5.1992 työntekijät olivat aloittaneet työt jarruttaen työvauhtia. Jarrutusta oli havaittu sekä nosto- että strippausryhmissä, joissa työvauhti oli äkillisesti pudonnut noin kolmeen neljäsosaan aikaisemmasta. Strippausryhmät tekivät ohuita nikkelilevyjä eli niin sanottuja siemenlevyjä, joita nostoryhmät laskivat elektrolyysialtaaseen ja nostivat sieltä, kun levyn pintaan oli ehtinyt sähköelektrolyysin vaikutuksesta kertyä oikea määrä nikkelimetallia. Siemenlevyjä oli valmistettu ja levyjä oli laskettu altaaseen ja nostettu sieltä 11.5.1992 selvästi vähemmän kuin muulloin. Työnjohtajan tiedustellessa hitauden syytä oli eräs työntekijä vastannut, että käynnissä oli italialainen lakko.

Samana päivänä oli työnantajaliitosta oltu yhteydessä vastaajaliittoon sekä puhelimitse että kirjallisesti ja vaadittu työntekijäliittoa ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin tilanteen rauhoittamiseksi sekä lain ja työehtosopimuksen vastaisten työtaistelujen lopettamiseksi.

Jarrutuksesta oli tiedotettu työntekijöille tiistaina 12.5.1992 pidetyssä kokouksessa, jossa oli ollut läsnä muun muassa nikkelitehtaan luottamusmies. Työnantaja oli vaatinut luottamusmiestä ryhtymään jarrutuksen johdosta toimenpiteisiin sekä vaatinut, että samana päivänä kokoontuvan työmaakokouksen oli otettava selvä kanta jarrutuksen lopettamisen puolesta. Luottamusmies ei tuolloin ollut kiistänyt jarrutusta. Jarrutukseen olivat osallistuneet kaikki nostoissa ja strippauksessa työskennelleet henkilöt, yhteensä 23 työtekijää. Näiden työntekijöiden joukossa oli ollut myös nikkelitehtaan varaluottamusmies.

Seuraava kokous oli pidetty keskiviikkona 13.5.1992 kello 14. Läsnä oli tuolloin ollut muun muassa nikkelitehtaan varaluottamusmies. Työnantaja oli tuolloin esittänyt selvitystä jarrutuksesta ja ilmoittanut, että palkkaa alettaisiin torstaiaamusta alkaen maksaa todellisen työvauhdin mukaan. Työnantaja oli erikseen vaatinut työrauhan säilyttämistä ja työehtosopimuksen mukaisen neuvottelujärjestyksen noudattamista. Varaluottamusmies ei ollut kiistänyt jarrutusta.

Perjantaina 15.5.1992 varaluottamusmies oli jälleen ilmoittanut, että aamuvuoron ja elekrolyysin työntekijät ryhtyisivät lakkoon kello 10. Syyksi varaluottamusmies oli ilmoittanut kompensaatioasian sen hetkisen tilanteen. Lakko oli kestänyt iltavuoron alkuun eli kello 14:ään asti ja siihen oli osallistunut 19 työntekijää elektrolyysistä, viisi työntekijää leikkaamosta ja seitsemän työntekijää konekunnossapidosta.

Metalliteollisuuden Keskusliitosta oli 15.5.1992 kello 10.20 otettu yhteyttä vastaajaliittoon ja vaadittu välittömiä toimenpiteitä työrauhan palauttamiseksi. Työnantajaliitosta oli jälleen otettu yhteyttä vastaajaliittoon kello 11.10 ja vaadittu, että vastaajaliitto lähettäisi toimitsijan työpaikalle palauttamaan työrauhan. Työntekijäliitosta oli tuolloin kerrottu, että pääluottamusmiehelle oli lähetetty telefax-sanoma, jossa oli kehotettu pidättäytymään työtaistelusta ja noudattamaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä.

Työnantaja oli kutsunut asiaa käsittelevän kokouksen koolle 15.5.1992 kello 14. Kokouksessa oli ollut läsnä myös pääluottamusmies. Tällöin työnantaja oli esittänyt eri vaihtoehdot tuotannonsupistamiselle, joihin työvauhdin jarruttaminen johti. Kokouksessa oli edelleen käsitelty työnantajan suorittamia kompensaatiolaskelmia. Erikseen kysyttäessä pääluottamusmies oli ilmoittanut lakkojen ja jarrutuksen syyksi lakkokuukausien työtuntien puuttumisen kompensaatiolaskelmasta ja sen, ettei tulospalkkion takuuta saisi suhteuttaa toteutuneeseen tuotantoon. Työnantajan näistä seikoista tekemät ratkaisut olivat kuitenkin perustuneet suoraan osapuolten yhdessä toteamiin seikkoihin. Työnantaja oli edelleen kokouksen lopuksi vaatinut työrauhan välitöntä palauttamista. Pääluottamusmies ei ollut kiistänyt käynnissä ollutta jarrutusta.

Iltavuoro oli tullut töihin 15.5.1992 kello 14, mutta työntekijät olivat ryhtyneet lakkoon kello 18. Lakko oli kestänyt kello 22:een asti ja siihen oli osallistunut seitsemän työntekijää elektrolyysistä ja viisi työntekijää leikkaamosta.

Jarrutus oli jatkunut viikonlopun yli samassa laajuudessa kuin aikaisemminkin viikon aikana sekä vielä maanantaiaamunakin. Jarrutukseen oli viikon aikana osallistunut yhteensä 23 työntekijää. Heidän joukossaan oli ollut varaluottamusmies.

Maanantaina 18.5.1992 oli kello 10 pidetty kokous, jossa olivat olleet läsnä sekä pääluottamusmies että nikkelitehtaan luottamusmies. Työnantaja oli todennut jarrutuksen jatkuvan. Luottamusmiehet eivät olleet kiistäneet asiaa. Työnantaja oli edelleen todennut, että tuotantoa oli jouduttu rajoittamaan työtaistelun johdosta.

Nikkelitehtaalla työssä olleet työntekijät olivat edellä mainitun kokouksen jälkeen ryhtyneet lakkoon kello 11. Lakkoon oli poistunut yhteensä 22 työntekijää elekrolyysistä ja 11 työntekijää konekunnossapidosta. Lakon syyksi oli konekunnossapidossa ilmoitettu vuoden 1991 tulospalkkaus. Lakko oli kestänyt neljä tuntia.

Kantajaliitosta oli jälleen iltapäivällä 18.5.1992 otettu yhteyttä Metallityöväen Liittoon ja vaadittu liittoa ryhtymään riittäviin toimiin työrauhan palauttamiseksi.

Työnantaja oli lakon johdosta joutunut ajamaan tehtaan prosessin alas. Prosessi oli ollut mahdollista aloittaa uudelleen vasta 20.5.1992 pääluottamusmiehen ja varapääluottamusmiehen annettua takeet työrauhan palauttamisesta ja säilymisestä.

Metallityöväen Liittoon kuuluvien työntekijöiden lain ja työehtosopimuksen vastainen työtaistelu oli kohdistunut erityisesti metalliteollisuuden työehtosopimuksen palkkamääräyksiin. Työtaistelutoimenpiteillä oli painostettu työnantajaa antamaan palkankorotus niihin osallistuneille työntekijöille.

Ammattiosasto ei ollut huolehtinut siitä, että sen jäsenet työpaikalla olisivat välttäneet lain ja työehtosopimuksen vastaisiin työtaisteluihin ryhtymistä. Päinvastoin ammattiosaston edustajat olivat vaatimuksia esittämällä, työtaisteluihin osallistumalla ja toiminnallaan muutoinkin osoittaneet tukevansa lain ja työehtosopimuksen vastaisia työtaistelutoimenpiteitä. Ammattiosasto vastasi myös luottamusmiehen varamiehen osallistumisesta työtaisteluihin.

Liitto ei ollut huolehtinut siitä, että sen alainen ammattiosasto ja sen jäsenet välttäisivät työtaistelutoimenpiteitä. Työtaistelutoimenpiteiden kesto, uusiutuminen ja paheneminen huomioon ottaen ei liiton toimenpiteitä työtaistelun lopettamiseksi voitu pitää riittävinä.

Hyvityssakon määrää harkittaessa oli otettava huomioon, että työtaistelusta oli aiheutunut työnantajalle erityisen suuret taloudelliset vahingot. Tuottamatta jääneen nikkelin arvo oli ollut noin neljä miljoonaa markkaa. Suoranaista tappiota oli työnantajalle aiheutunut noin 1,6 miljoonaa markkaa. Luvussa ei ollut mukana laitteiston ylimääräistä kulumista, joka oli aiheutunut prosessin alas- ja ylösajosta, mihin laittoman työtaistelun johdosta oli jouduttu.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto, MET on vaatinut Metallityöväen Liiton ja Harjavallan metallityöväen ammattiosaston tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisten velvollisuuksien rikkomisesta ja laiminlyömisestä. Lisäksi työnantajaliitto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine korkoineen.

VASTINE

Vastineen perustelut

Metallityöväen Liitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kanteen tiedot lakoista ja niihin osallistuneiden määristä pitivät suurin piirtein paikkaansa.

Työnantajan suunnitelmana oli ollut keskeyttää nikkelitehtaan nikkelituotanto 20.6. - 17.8.1992. Syynä oli ollut, että raaka-aineena käytettävä nikkeli oli ollut lopussa eikä tuotanto tästä syystä olisi ollut mahdollista. Tarkoituksena oli ollut myös ryhtyä kokeilemaan keskeytyksen johdosta sitä, että nikkelituotannon asemesta sulatto olisi ryhtynyt valmistamaan kuparia, koska tuosta raaka-aineesta oli ollut pula Outokummun Porin kuparitehtailla. Nikkelin tuotannossa käytetty elekrolyysihalli olisi tästä sulaton tuotantomuutoksesta huolimatta pitänyt suunnitellut seisokkinsa. Tuotannon pysähtymisestä ei työnantajalle siten ollut tosiasiassa ollut varsinaista vahinkoa, vaan paremminkin kyse oli ollut siitä, että osa suunnitellusta seisokista oli toteutunut, osin työnantajan oman vastatyötaistelutoimenpiteen seurauksena, suunniteltua aikaisemmin.

Toukokuun 18 päivänä 1992 muutaman tunnin ja muutaman kymmenen työntekijän toimesta toimeenpantu työnseisaus ei ollut aiheuttanut tuotannon alasajoa, koska tuotantoprosessi oli ollut sellainen, että se saattoi jatkua paljon pitempään, vaikka ketään työntekijää ei olisi ollut paikalla. Alasajo oli aiheutunut työnantajan päätöksestä toteuttaa painostustoimenpiteenä työn keskeyttäminen. Alasajo ei näin ollen ollut johtunut työntekijöistä eikä sitä voitu pitää perusteena hyvityssakon korottamiselle.

Nikkelitehtaalla oli ollut pitkään ennen vuotta 1991 käytössä tuotantopalkkiojärjestelmä, joka oli tuonut jokaiselle tuotannossa olleelle työntekijälle jokaista työtuntia kohden palkanlisää parhaimmillaan jopa 10 markkaa tunnille. Työnantaja oli kuitenkin pyrkinyt vapautumaan tästä paikallisesti sovitusta palkkausjärjestelmästä ja yksipuolisesti ottanut käyttöön uuden tulospalkkausjärjestelmäksi nimittämänsä järjestelmän. Tuota uutta järjestelmää ei työntekijöiden taholta ollut sellaisenaan hyväksytty, vaan esimerkiksi kolmesta keskeisestä muutoksesta oli nimenomaan puolin ja toisin ilmoitettu jatkettavan neuvotteluja yksimielisyyden saavuttamiseksi. Työnantaja oli kuitenkin ottanut kehittelemänsä uuden palkkausjärjestelmän käyttöön sellaisenaan.

Työnantajan kehittämässä palkkausjärjestelmässä oli ollut erityinen työrauhalauseke, jota työntekijöiden taholta ei ollut hyväksytty. Tämä työrauhalauseke oli tarkoittanut, että kuukaudelta, jolloin työpaikalla esiintyi työtaistelua, työntekijät menettivät joka tunnilta uuteen palkkausjärjestelmän liittyvän kompensaatiokorvauksen, joka tässä järjestelmässä oli tullut aiemman tuotantopalkkion tilalle. Työnantaja oli menetellyt näin jo keskusjärjestöjen järjestämän mielenosoituslakon johdosta.

Kun uudella palkkausjärjestelmällä oli poistettu aiemmin käytössä ollut tuotantopalkkio, työnantaja oli luvannut tilalle kompensaatiota. Kompensaatio laskettiin laskutoimituksen perusteella, mutta työnantaja ei ollut antanut laskutoimitukseen tarvittavia tietoja työntekijöille. Keväällä työnantaja oli todennut, että kompensaatiota ei maksettaisi, koska työnantajan mielestä tarvetta siihen ei ollut.

Työpaikalla oli vallinnut erimielisyys myös siitä, oliko kyse aika- vai urakkatyöstä. Työntekijöiden mielestä kyse oli aikapalkkauksesta, josta olisi tullut suorittaa aikapalkkavertailu.

Asiasta oli käyty erimielisyysneuvotteluja, joissa asiaa ei kuitenkaan ollut saatu ratkaistuksi. Jos työskenneltiin aikapalkalla, jonka aiheuttamaa ansionlaskua vain kompensoitiin työnantajan toimesta, oli työntekijöiden mielestä kohtuutonta vaatia, että he työskentelisivät urakkatyövauhdilla, kun siitä ei ollut ansionlisäystä odotettavissa. Muutoinkaan työntekijät eivät olleet sitoutuneet työskentelemään urakkatyövauhdilla.

Elekrolyysihallissa työskentely aiheutti työntekijöille terveydellisiä ongelmia. Tämä oli heijastunut myös työn rasittavuuteen ja työvauhtiin. Hallin työntekijät pelkäsivät sairastuvansa nenäontelosyöpään tai muihin syöpäsairauksiin, jotka aiheutuivat nikkelialtistuksesta. Tähän mennessä ainakin yksi työntekijä oli kuollut nenäontelosyöpään ja kaksi sairastunut. Lisäksi useiden työntekijöiden sairauksia oli syytä epäillä työperäisiksi. Nikkelialtistus oli sitä suurempaa, mitä enemmän nikkelipitoista ilmaa työntekijät työssä ollessaan joutuivat hengittämään. Kuumissa työolosuhteissa ponnistelu lisäsi sairastumisriskiä. Työnantaja ei ollut tehostanut työpaikalla ilmastointia, mutta tuotantoa oli lisätty.

Työnantajan toimenpiteet palkkausjärjestelmän romuttamisessa, ansioiden alentuminen sekä tietoisuus vakavan sairastumisriskin olemassa olosta olivat vaikuttaneet työvauhtiin, mikä ei ollut johtunut työntekijöistä.

Sen lisäksi, että työnantaja oli poistanut kompensaation niiltä kuukausilta, jolloin oli ollut lakkoja, oli työntekijöiltä omien arvioidensa mukaan jäänyt kompensaatiota maksamatta toista markkaa tuntia kohti. Lisäksi työnantaja oli aiemmasta käytännöstä poiketen jättänyt aikapalkkavertailun perusteella suoritettavan kompensaation maksamatta. Tämä oli liittynyt osaltaan edellä mainittuun kiistaan siitä, oliko kyse aikatyöstä vai urakkatyöstä.

Erimielisyydet ja työstä poissaolot olivat johtuneet työnantajasta ja työnantaja oli itse aiheuttanut kyseiset riitatilanteet. Työnantaja oli itse ryhtynyt vastatyötaistelutoimenpiteeseen.

Metallityöväen Liitto oli saatuaan tiedon työseisauksista ollut puhelimitse yhteydessä työpaikan luottamusmiehiin ja vaatinut työntekijöitä palauttamaan työrauhan. Puhelinyhteydet olivat olleet päivittäisiä 11.5.1992 alkaneella viikolla, jolloin liitto oli saanut tiedon asiasta. Samalla viikolla Metallityöväen Liitto oli lähettänyt työpaikalle saman asian vuoksi telefax-sanoman. Liiton toimenpiteet olivat saaneet aikaan sen, että enempiä poissaoloja ei ollut tapahtunut. Työnantajan vastatyötaistelutoimenpide ja muu menettely olivat liiton toimenpiteistä huolimatta ärsyttäneet työntekijöitä ja johtaneet työnseisaukseen 18.5.1992.

Ammattiosaston edustajat olivat pyrkineet neuvotteluin ratkaisemaan asiassa olleet erimielisyydet ja saamaan työntekijät pysymään työssä. Ammattiosasto oli näin täyttänyt velvollisuutensa.

Poissaolot eivät olleet kohdistuneet työehtosopimukseen tai sen määräykseen.

Työnantaja oli laatimallaan työrauhaehdolla pyrkinyt palkkasäästöön. Työntekijät epäilivät, että työnantaja oli pyrkinyt järjestämään tilanteen sellaiseksi, että työnseisauksia tapahtuisi, jotta palkkasäästöä saataisiin aikaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut kanteen hylkäämistä tai toissijaisesti hyvityssakon tuomitsematta jättämistä tai hyvityssakon sovittelua.

KANTAJAN VASTASELITYS

Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto, MET on Metallityöväen Liiton vastineen johdosta lausunut muun muassa, että työnantaja oli 13.5.1992 ilmoittanut työntekijöille, että heidän oli havaittu jarruttavan työntekoa ja että palkkaa tultaisiin vähentämään jarrutuksen mukaan. Asia ei täten ollut tullut työntekijöille yllätyksenä.

Työntekijöiden lakko oli aiheuttanut prosessin alasajamisen 18.5.1992, koska lakkoon oli ryhtynyt prosessin käynnissäpitämisen kannalta olennainen ryhmä työntekijöitä. Prosessia ei olisi ollut mahdollista jatkaa ilman kyseisiä työntekijöitä.

Työnantajalla ei ollut ollut mahdollisuutta hyödyntää työtaistelusta johtunutta tuotannon alasajoa kesäksi suunnitellun seisokin kannalta. Lakon aikana ei ollut ollut mahdollista edes aloittaa seisokin ajaksi aiottuja muutostöitä. Lakosta johtunut tuotannon alasajo oli sekoittanut kesäseisokin aikataulun.

Tuotantopalkkiojärjestelmästä ja sen osista sekä käyttöönotosta oli sovittu työnantajan ja työntekijöiden kesken. Kaikkia asioita ei ollut saatu sovituksi, mutta järjestelmä oli haluttu ottaa tästä huolimatta käyttöön. Palkkion laskentaan vaikuttavista seikoista työnantaja oli antanut työntekijöille pyydetyt tiedot. Työntekijät olivat olleet hyvin tietoisia siitä, että palkkioon vaikuttava niin sanottu ROI-luku oli ollut laskettavissa vasta vapun tienoilla, koska se voitiin selvittää vasta yhtiökokouksen jälkeen.

Työnantaja oli maksanut kaikille järjestelmän piirissä olleille työntekijöille kompensaatiota keskimäärin 4 markkaa 46 penniä tuntia kohti. Toukokuussa tehdyt tarkistuslaskelmat olivat osoittaneet, että uusi järjestelmä oli antanut niin suuren palkkion, että jälkikäteiseen lisäkompensaatioon ei ollut ollut aihetta.

Kysymys niin sanotusta aikapalkkavertailusta oli alistettu liittojen ratkaistavaksi. Tähän seikkaan liittyvää työtaistelua työnantaja oli näin ollen pitänyt erityisen tuomittavana.

Työpaikalla nostettiin tavallisesti työvuoron aikana 12 allasta ja stripattiin kahdeksan allasta. Maanantaina 11.5.1992 työntekijät olivat nostaneet aamuvuorossa normaalien 12 altaan sijasta yhdeksän allasta. Iltavuorossa oli nostettu 10 allasta.

Tiistaina 12.5.1992 työntekijät olivat stripanneet viisi allasta tavallisten kahdeksan sijaan ja nostaneet aamuvuorossa seitsemän allasta ja iltavuorossa 10 allasta.

Keskiviikkona 13.5.1992 työntekijät olivat stripanneet kuusi allasta normaalien kahdeksan sijaan ja nostaneet aamuvuorossa kahdeksan allasta ja iltavuorossa samoin kahdeksan allasta.

Torstaina 14.5.1992 työntekijät olivat stripanneet viisi allasta normaalien kahdeksan sijaan ja nostaneet sekä aamu- että iltavuorossa kahdeksan allasta.

Perjantaina 15.5.1992 työntekijät olivat stripanneet ennen kello 10:tä alkanutta lakkoa kolme allasta tavallisina pidettävien neljän sijaan ja nostaneet neljä allasta normaaleina pidettävien kuuden sijaan.

Lauantaina 16.5.1992 työntekijät olivat stripanneet aamuvuorossa viisi ja iltavuorossa neljä ja puoli allasta.

Sunnuntaina 17.5.1992 työntekijät olivat stripanneet aamuvuorossa viisi ja iltavuorossa kolme allasta ja nostaneet aamuvuorossa kolme ja iltavuorossa kolme allasta.

Jarrutuksen aikana olivat normaalit huoltotyöt jääneet elektrolyysissä tekemättä. Tämän johdosta prosessin käyntiinajo oli viivästynyt.

Prosessi oli saatu normaaliin vauhtiin vasta tiistaina 26.5.1992 kello 14, jolloin elekrolyysin virta oli voitu nostaa 17 kiloampeeriin. Työvauhti oli tämän jälkeen palautunut normaaliksi.

Kompensaatiota, joka oli 4,10 markan ja 0,36 markan summa ja joka oli osa työntekijöiden aikapalkkaa, oli maksettu 1.1.1991 alkaen ja maksettiin edelleenkin kaikille tehdyille tunneille. Sitä ei ollut vähennetty lakkokuukausina tehdyn työajan palkasta.

Työpaikalla oli aloitettu kesällä 1990 neuvottelut työnantajan ja henkilöstöryhmien edustajien kesken vuoden 1991 alussa käyttöön otettavasta uudesta tulospalkkausjärjestelmästä. Metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaan osapuolten välinen sopimusvelvoite oli liittynyt pelkästään siihen, otettiinko järjestelmä käyttöön vai ei.

Työnantajan ja kaikkien henkilöstöryhmien edustajien kanssa oli sovittu 13.12.1990, että tulospalkkausjärjestelmä otetaan käyttöön 1.1.1991 lukien. Samassa yhteydessä oli todettu, että henkilöstö oli toivonut työnantajan muuttavan palkkion jakojärjestelmää eri henkilöille, työrauhavelvoitteen huomioimista ja kompensaatiokysymystä. Palkkion jako eri henkilöille tarkoitti kysymystä, jaettiinko palkkio ansioon suhteutettuna vai markkamääräisenä tasajakona. Työrauhavelvoitteen huomioiminen tarkoitti sitä, evättiinkö työtaistelutoimiin ryhtyneiltä aluepalkkio vastaavilta kuukausilta, ja kompensaatiokysymys sitä, miten kompensoitiin uuden tulospalkkausjärjestelmän ja vanhojen järjestelmien antaman palkan eli palkkatason erotus.

Tammikuun 15 päivänä 1991 käydyissä neuvotteluissa yksimielisyyttä ei ollut saavutettu palkkion jaosta eri henkilöille eikä työrauhavelvoitteen huomioon ottamisesta. Kuitenkaan työntekijät eivät olleet irtisanoneet eivätkä purkaneet käyttöönottosopimusta.

Yhtiön yhtiökokouksen jälkeen oli saatu selville ROI-luku ja oli voitu ryhtyä suorittamaan lopullisia tarkistuslaskelmia siitä, tulisiko työntekijöille edellä kerrottu takuu eli 6,37 markkaa tunnilta huomioon ottaen vielä maksaa lisäkompensaatiota vuodelle 1991. Lisäkompensaatiotarvetta ei ollut ollut. Sen sijaan oli havaittu, että nikkelitehtaalla oli maksettu ylikompensaatiota, jota ei kuitenkaan ollut otettu työntekijöiltä pois.

Nikkelitehtaan tuotantoprosessi oli sellainen, että elektrolyysiprosessissa niin sanotuissa emälevyaltaissa kasvatettiin titaanisten emälevyjen pinnalle kaksivuorokautiset siemenlevyt. Emälevyaltaat oli jaettu kahteen osaan siten, että puolet altaista stripattiin aina joka toinen päivä. Näin strippauksia tapahtui joka päivä aamuvuorossa.

Strippauksesta saatavat siemenlevyt leikattiin ja valssattiin sekä niihin hitsattiin korvat siemenlevykoneella. Tämän jälkeen siemenlevyt vietiin tuotantoaltaisiin kasvamaan seitsemäksi vuorokaudeksi. Kypsiä siemenlevyjä kutsuttiin katodeiksi. Katodeiden nosto tuotantoaltaista tapahtui virran ollessa päällä. Kerrallaan katodeja nostettiin neljäsosa ylös ja vastaava määrä siemenlevyjä vietiin altaaseen nostettujen katodien tilalle.

Siemenlevyjen maksimi kasvuajan vaihteluväli oli tarkkaan mitoitettu. Pitempi kasvuaika aiheutti siemenlevyjen irtoamista emälevyistä ja pussiin kasvamista. Jos siemenlevyt kasvoivat liian suuriksi, ne olivat liian paksuja leikattavaksi siemenlevykoneella. Toisaalta, jos siemenlevyjen kasvuaika jäi lyhyeksi, niitä ei voitu ajaa siemenlevykoneen läpi, koska leikkurin terät eivät pystyneet työstämään liian ohuita levyjä.

Tuotannon rajoitus toukokuussa 1992 oli johtunut yksinomaan siitä, että altaiden nosto-ohjelmasta oltiin työtaistelutoimien johdosta merkittävästi jääty jälkeen ja altaissa oli ruvennut olemaan runsaasti yli-ikäisiä levyjä. Toisaalta käytössä olleiden tuotantoaltaiden ja emälevyaltaiden määrä oli tuotannon rajoitusaikaa lukuun ottamatta ollut vakio.

Kun tuotantoa oli 15.5.1992 ollut pakko ruveta rajoittamaan, oli pelkästään virran lasku aiheuttanut tuotannon menetystä 8,8 prosenttia. Ajalla 15.5. - 26.5.1992 tuotantoa oli menetetty suunniteltuun ja raaka-aineen puolesta täysin toteutettavissa olleeseen tuotanto-ohjeeseen nähden 157 752 kiloa. Rahallinen menetys oli ollut 1 656 000 markkaa.

VASTAAJAN VASTASELITYS

Metallityöväen Liitto on vielä lausunut, että työntekijöiden väitettyjen työtaistelujen johdosta nikkelituotannon määrä ei ollut pudonnut siitä, mikä se olisi muutoinkin ollut vastaavana aikana. Väitettyjen työtaisteluiden ja sulun päättymisen jälkeen oli tuotantomäärä saavutettu ja se oli ollut samalla tasolla kuin se olisi ollut ilman työtaistelutoimenpiteitäkin.

Työnantaja oli jo alentanut elekrolyysihallissa työskennelleiden työntekijöiden palkkoja noin kolmanneksella, joten vaadittu hyvityssakko oli poistettava tai sitä ainakin olennaisesti soviteltava. Työntekijöiden mielestä työnantajan tuli palauttaa perimänsä vahingonkorvaus työntekijöille.

Työnantajan ei olisi tarvinnut keskeyttää elektrolyysihallin tuotantoa, vaan sähkövirtaa olisi voitu pitää päällä elekrolyysialtaissa. Työntekijät olivat käyneet joka työvuoron alussa tarjoutumassa tekemään työtä 18.5.1992 alkaen, mutta työnantaja ei ollut antanut työntekijöiden työtä tehdä. Tuotantoa olisi voitu pitää yllä, eikä vahinkoa olisi aiheutunut, mikäli työntekijät olisivat saaneet tehdä työtä. Toukokuussa oli nikkeli- raakaainetta ollut niukalti käytössä, eikä elekrolyysihallissa olisi voitu käyttää enempää raaka-ainetta kuin sulaton puolelta sinne toimitettiin.

Työnantaja ei ollut maksanut kompensaatiota toukokuulta, vaan päinvastoin jättänyt kompensaation suorittamatta koko kuukauden tehdyiltä työtunneilta ja toisaalta alentanut väittämänsä hidastuksen ajalta elekrolyysihallin työntekijöiden palkkoja noin kolmanneksella. Nikkelituotanto oli ollut käynnissä lukuun ottamatta työnantajan aiheuttamaa työsulkua ja tuotanto oli vastannut normaalitasoa.

Työnantaja oli viivytellyt kompensaatiolaskelman ja sen vaatimien tietojen antamisessa työntekijöille. Vuoden 1991 nikkelin tuotantomäärät ja kompensaatiolaskelmassa tarvittavat tiedot olivat olleet työnantajan tiedossa jo alkuvuodesta, eikä niiden antamisessa olisi tarvinnut odottaa toukokuulle.

Työnantajan esittämä määrä, että työvuoron aikana normaalisti nostettaisiin 12 allasta, ei pitänyt paikkaansa. Nostettavien altaiden määrä oli vaihdellut, ja 12 allasta oli vain työnantajan asettama tavoite.

Työnantajan väitteistä huolimatta levyjä, joita oli pidetty altaissa yli seitsemän vuorokautta, oli käytetty hyödyksi.

Altaiden käyttöaste oli toukokuussa 1992 ollut normaali ja siemenlevyjä oli valmistunut koko ajan tasaisesti työnantajan työsulkuun saakka.

Työntekijöiden väittämää jarrutusta ei ollut tapahtunut, vaan nikkelintuotanto oli pysynyt normaalina. Nikkelintuotanto vuositasolla oli sitä vastoin alentunut.

Kanteessa mainittu varaluottamusmies ei ollut väitettyjen työtaistelutoimenpiteiden aikana toiminut luottamusmiehen sijaisena. Näin ollen varaluottamusmiehen osallistuminen väitettyihin työtaistelutoimenpiteisiin ei aiheuttanut ammattiosastolle vastuuta työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Metallityöväen Liitto ja sen Harjavallan ammattiosasto eivät olleet pystyneet lopettamaan lakkoja välittömästi niiden alettua, koska työnantaja oli yksipuolisesti käyttöönottamallaan työrauhavelvoitteen koventamisella aiheuttanut toukokuisen tilanteen. Järjestöjen toiminnan ansiosta työntekijöiden poissaolot olivat kuitenkin jääneet lyhytaikaisiksi.

Työnantajan esittämät luvut ja laskutoimitukset tuotantopalkkion laskemiseksi johtivat virheelliseen lopputulokseen ansiotakuun kannalta, koska tuolloin ei taattu syyslokakuulle 1991 mainittua tuotantopalkkion ja kompensaation yhteisvaikutusta 6,90 markkaa tunnille. Kun tuotantopalkkion laskentakaava oli ollut pitkälle työnantajan yksipuolisesti ohjailtavissa, työntekijät olivat vaatineet järjestelmää käyttöönotettaessa takuuta ja kompensaatiota, jotka työnantaja oli kerrotuin tavoin luvannut työntekijöille.

Ammattiosastossa on ilmoitettu olevan noin 1 000 jäsentä.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Harjavallan metallityöväen ammattiosasto on osaltaan yhtynyt Metallityöväen Liiton puolesta lausuttuun.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Outokumpu Harjavalta Metals Oy:n nikkelitehtaalla on keväällä 1992 työnantajan ja työntekijöiden välillä syntynyt erimielisyys siitä, millä perusteilla ja minkä suuruisena maksetaan työntekijöiden vuoden 1991 tulospalkkioon liittyvä kompensaatio.

Nikkelitehtaan elektrolyysin ja leikkaamon 20 työntekijää on ollut lakossa torstaina 7.5.1992 kello 18 - 22. Lakkoon on osallistunut osaston varaluottamusmies, joka ei kuitenkaan tuolloin ole hoitanut varsinaisen luottamusmiehen tehtäviä.

Perjantaina 8.5.1992 32 työntekijää konekunnossapidosta, elektrolyysistä ja leikkaamosta on ollut lakossa kello 11 - 14.

Perjantaina 15.5.1992 aamuvuoron 19 työntekijää elektrolyysistä, viisi työntekijää leikkaamosta ja seitsemän työntekijää konekunnossapidosta on ollut lakossa kello 11 - 14. Saman päivän iltavuoron työntekijöistä on lakkoon osallistunut seitsemän työntekijää elekrolyysistä ja viisi leikkaamosta kello 18 - 22.

Maanantaina 18.5.1992 kello 11 - 15 22 elektrolyysin ja 11 konekunnossapidon työntekijää on ollut lakossa.

Kaikkien työntaistelutoimenpiteiden syyksi on ilmoitettu vuotta 1991 koskevan tulospalkkion maksussa syntyneet erimielisyydet.

Kanteessa on katsottu kaikkien nostoissa ja strippauksessa työskentelevien 23 työntekijän ryhtyneen maanantaina 11.5.1992 hidastamaan tahallisesti työvauhtia. Työnantaja on ilmoittanut tiistaina 12.5.1992 pidetyssä kokouksessa nikkelitehtaan luottamusmiehelle, että työntekijät hidastivat tahallisesti työvauhtia ja että luottamusmiehen oli ryhdyttävä toimimaan jarrutuksen lopettamiseksi.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajana keväällä 1992 tuotantopäällikkönä ollutta työnantajan edustajaa, joka on kertonut nikkelitehtaan tavanomaisen työvauhdin vakiintuneen noin 10 viimeisen vuoden aikana sellaiseksi, että käytössä oli ollut 112 elektrolyysiallasta ja 17 000 ampeerin virta. Normaalisti oli käsitelty 12 tuotantoallasta työvuoron aikana, millä työvauhdilla saatiin 1 500 tonnia nikkeliä kuukaudessa. Todistaja on kertonut, että 11.5.1992 alkaneen jarrutuksen aikana olivat työvuoroissa sekä emälevyaltaiden strippaus että nostot tuotantoaltaista vähentyneet ja että raaka-ainetta oli ollut tarpeeksi eikä tavallista hitaammalle työnteolle ollut ollut teknisiä syitä. Jarrutuksen alkamisen jälkeen 15.5. mennessä oli 96 tuotantoaltaasta nostettu 74 allasta, mikä osoitti jarrutuksen olleen noin 25 prosentin luokkaa.

Työtuomioistuin katsoo selvitetyksi, että työntekijät ovat tahallisesti jarruttaneet työvauhtia 11 - 17.5. kanteessa kuvatulla tavalla. Jarrutuksen ja lakkojen vuoksi tehtaan tuotanto on 18.5.1992 ajettu alas.

Työntekijät ovat ryhtyneet työskentelemään tavanomaisella työvauhdilla keskiviikkona 20.5.1992, jolloin myös luottamusmies on antanut suullisen lupauksen työrauhan säilymisestä.

Tuotantopäällikkö on kertonut työntekijöiden aiheuttaneen työtaistelutoimenpiteillään 157 tonnin tuotannon menetyksen.

Työtuomioistuin katsoo työvauhdin tahallisen hidastamisen ja lakkojen tarkoituksena olleen painostaa työnantajaa tulospalkkiota koskevassa riidassa. Lakot ja työvauhdin hidastaminen ovat muodostaneet työehtosopimuksen palkkausmääräyksiin kohdistuneen työtaistelutoimenpiteen.

Työtuomioistuin ei sen ratkaistavaksi saatetun työrauhakanteen ja esitetyn selvityksen perusteella voi ottaa kantaa vastaajapuolelta esitettyyn väitteeseen siitä, että työnantaja olisi menetellyt virheellisesti vuoden 1991 tulospalkkion kompensaation maksamisessa taikka päättäessään 18.5. tuotannon alasajosta.

Harjavallan metallityöväen ammattiosaston edustajat eivät ole toimineet työtaistelutoimenpiteiden estämiseksi ja rajoittamiseksi. Ammattiosasto on siten laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Metalliteollisuuden Keskusliitosta on 11.5.1992, 15.5.1992 kahdesti ja 18.5.1992 otettu yhteyttä Metallityöväen Liittoon ja vaadittu toimenpiteitä työrauhan palauttamiseksi. Metallityöväen Liitto on lähettänyt pääluottamusmiehelle telefax-sanoman, jossa on kehotettu pidättäytymään työtaistelusta ja noudattamaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä. Ottaen huomioon työtaistelutoimenpiteiden laajuuden ja keston Metallityöväen Liiton toimenpiteitä ei voida pitää riittävinä sille kuuluvan valvontavelvollisuuden täyttämiseksi.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Metallityöväen Liiton ja Harjavallan metallityöväen ammattiosaston maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto MET:lle, liiton 13 000 markkaa ja ammattiosaston 20 000 markkaa.

Metallityöväen Liitto ja Harjavallan metallityöväen ammattiosasto velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Suomen Metalli-, Kone- ja Sähköteknisen Teollisuuden Keskusliitto MET:n oikeudenkäyntikulut 2 100 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Tiitinen, Äimälä, Rautiainen, Sulkunen ja Hynönen jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.