Court dismisses union appeal; employee's misconduct partially offsets wrongful dismissal damages.

Rahastusohjeiden vastainen menettely ei ollut riittävä peruste purkaa tai edes irtisanoa linja-autonkuljettajan työsopimus. Työnantaja velvoitettu suorittamaan irtisanomisajan palkka ja korvausta irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta työsopimuksen päättämisestä. Työntekijän toiminta oli osaltaan vaikuttanut työsopimuksen päättymiseen, mikä alensi maksettavan korvauksen määrää. (Ään.)

Kantaja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y. Vastaaja Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y. Kuultava Linja-Karjala Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 4.12.1991 allekirjoitetussa linjaautohenkilökunnan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISTÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Keskusjärjestöjen väliset sopimukset STK/SAK

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia keskusjärjestöjen välillä solmittuja sopimuksia:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

- Irtisanomissuojaa ja lomautusta koskeva yleissopimus soveltamisohjeineen 14.6.1991

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Edellä mainitussa 14.6.1991 allekirjoitetussa keskusjärjestöjen välisessä irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § Irtisanomisajat

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2. kolmen kuukauden irtisanomisaikaa;jos työsuhde on jatkunut yli 5 vuotta mutta enintään 9 vuotta;

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12 § Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijänsä, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

13 § Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aika päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verratavat seikat.

Työnantajaa ei voida tuomita tässä pykälässä tai 15 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen työsopimuslain 47 f tai 51 §:n mukaisen vahingonkorvauksen lisäksi eikä sen sijasta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on Autoliikenteen Työnantajaliittoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Linja-Karjala Oy oli purkanut linja-autonkuljettaja A:n työsopimuksen 31.7.1992. A:n työsuhde oli alkanut 28.5.1985. Työsopimuksen purkamisen syynä oli ollut se, että A oli edellisenä päivänä suoritetun rahastuslaukun tarkastuksen aikana kertonut tarkastuksen suorittaneelle kuljetuspäällikölle lainanneensa laukun niin sanotusta pohjakassasta 100 markkaa, mikä summa myös tarkastuksessa havaittiin pohjakassasta puuttuvan.

Työntekijäpuoli ei ollut hyväksynyt A:n työsopimuksen purkamista, vaan oli katsonut, että A:lle olisi tullut antaa ainoastaan kirjallinen varoitus. Työntekijäpuolen mukaan työsopimuksen purku oli tekoon nähden ollut liian kova rangaistus, koska yhtiössä ei ollut annettu tarkkoja ohjeita pohjakassasta.

Työnantajapuoli oli perustellut työsopimuksen purkamista sillä, että A:lle oli selvitetty ohjeet ja velvoitteet rahastustarkoitukseen luovutetusta pohjakassasta kuin myös se, että yhtiön rahavarat ja kuljettajan omat rahat piti säilyttää erillään. Asiasta oli neuvoteltu osallisten liittojen kesken yhteisymmärrystä kuitenkaan saavuttamatta.

A oli lainannut hallussaan olleesta pohjakassasta 100 markkaa. Hänellä ei ollut ollut tarkoitusta anastaa tuota summaa, eikä hän ollut mieltänyt tekevänsä muutoinkaan väärin, sillä hän oli kuitannut pohjakassan saaneensa. Pohjakassaa ei tilitetty lipputulojen tavoin, vaan se oli koko ajan työntekijän hallussa.

A:lle ei ollut annettu hänen mennessään aikanaan Savonlinja Oy:n palvelukseen mitään varsinaista työhönperehdyttämiskoulutusta. A:ta ei ollut tuossa vaiheessa eikä myöhemminkään neuvottu siitä, miten pohjakassassa olevaa rahaa, jonka kuljettaja oli kuittaamalla ottanut vastaan, tuli käsitellä. Kuljettajien keskuudessa oli varsin yleisesti ollut vallalla käsitys, että kun kuljettaja oli kerran kuitannut pohjakassan saaneensa ja kun se oli rahaa, jota ei tilitetty yhtiölle, vaan joka oli kuljettajalla periaatteessa siihen saakka, kunnes hän lähti yhtiön palveluksesta, ei yhtiön intressissä ollut se, oliko pohjakassa joka hetki rahastuslaukussa juuri sen suuruisena rahamääränä kuin kuljettaja oli sen kuitannut saaneensa.

Oikeuskäytännössä oli suhtauduttu varsin ankarasti työntekijän työssään osoittamaan epärehellisyyteen silloin, kun kysymys oli sellaisesta työntekijästä, joka joutui työssään käsittelemään rahaa. Nyt ei kuitenkaan ollut kysymys mistään epärehellisyydestä. A ei ollut syyllistynyt pienimpäänkään vilppiin. Hän ei ollut jättänyt lyömättä rahastuskoneeseen matkustajilta perimiään summia tarkoituksenaan näin anastaa yhtiölle kuuluvaa rahaa. Siitä, että hän rahaa rahastuslaukusta lainasi, ei aiheutunut eikä edes olisi voinut aiheutua yhtiölle mitään vahinkoa, koska rahan piti olla A:n eikä yhtiön hallussa. Raha oli itse asiassa A:lla, vaikkakaan ei sillä hetkellä rahastuslaukussa. Hän oli sen kuitannut ja oli siitä vastuussa, mistä hän oli itsekin täysin tietoinen.

A oli tehnyt työnsä moitteettomasti eikä hänen työstään rahastuksen eikä minkään muun suhteen ollut ollut huomauttamista. Yhtiö oli myös ollut täysin tietoinen A:n rehellisyydestä. A:n aiemmin ajamalla linjalla oli matkustajana ollut eräs vanha mies, joka oli antanut A:lle rahalahjoja samalla kun oli maksanut matkansa. A oli tästä kertonut esimiehelleen kuljetuspäällikölle, joka oli todennut A:lle, että tämän tulisi vain tilittää nuokin rahat yhtiölle. A ei ollut kuitenkaan menetellyt kuljetuspäällikön kehottamalla tavalla, vaan ottanut yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ja palauttanut nuo saamansa rahalahjat viranomaisen välityksellä takaisin kyseiselle henkilölle.

A:n työsopimuksen purkamisen taustalla oli se, että työnantaja ei ollut onnistunut aikeissaan irtisanoa A:ta edellisenä talvena tilanteessa, jossa yhtiö oli vähentänyt työvoimaa taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Tuolloin käydyissä yhteistoimintalain edellyttämissä neuvotteluissa yhtiö oli esittänyt A:ta irtisanottavien työntekijöiden joukkoon. Yhtiö oli valinnut A:n tuolloin irtisanottavien työntekijöiden listalle, koska A oli ollut kahdella pari viikkoa kerrallaan kestäneellä sairaslomalla ja kansaneläkelaitoksen kuntoutuksessa vuoden 1991 aikana. Tätä työntekijäpuolen kantaa tuki myös se, että yhtiö oli palkannut A:n työsopimuksen purkamisen jälkeen palvelukseensa juuri sen työntekijän, jonka yhtiö A:n sijasta oli irtisanonut tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.

A oli joutunut olemaan koko työsuhteensa päättymistä seuranneen ajan työttömänä. Työttömyys jatkui edelleen ja hänen mahdollisuutensa saada työtä olivat huonot.

Työnantajalla ei ollut ollut oikeutta A:n työsopimuksen purkamiseen eikä edes sen irtisanomiseen, joten työnantaja oli velvollinen suorittamaan A:lle paitsi irtisanomisajan palkan myös korvausta laittomasta työsuhteen päättämisestä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on vaatinut Linja-Karjala Oy:n velvoittamista maksamaan A:lle irtisanomisajan palkan kolmelta kuukaudelta eli 21 318 markkaa 16 prosentin korkoineen työsuhteen päättymispäivästä 31.7.1992 lukien.

Kantajaliitto on edelleen vaatinut Linja-Karjala Oy:n velvoittamista suorittamaan A:lle korvausta laittomasta työsuhteen päättämisestä A:n 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 170 544 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.12.1992 lukien.

VASTINE

Vastineen perustelut

Autoliikenteen Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Savonlinja-yhtiöihin kuuluivat Savonlinja Oy, Linja-Karjala Oy, Autolinjat Oy, Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy, Linja-Saimaa Oy ja Mikkelin Liikenne Oy. Mainitut linja-autoyritykset harjoittivat lähi- ja paikallisliikennettä sekä pikavuoro- ja tilausajoliikennettä pääosin Itä- ja Kaakkois-Suomen alueella. Yhtiöiden kokonaishenkilöstömäärä oli noin 540 työntekijää ja toimihenkilöä, joista Linja-Karjala Oy:n palveluksessa oli yhteensä noin 110 työntekijää ja toimihenkilöä.

A:n työsuhde Savonlinja-yhtiöissä oli alkanut Savonlinja Oy:n Outokummun toimipaikassa lyhyillä määräaikaisilla työsuhteilla, joita oli ollut 28.5.1984 - 31.10.1985, 25.11. - 23.12.1985 ja 7.5. - 28.6.1987. A oli 29.6.1987 siirtynyt Joensuuhun Linja-Karjala Oy:n palvelukseen linja-autonkuljettajaksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Linja-Karjala Oy:ssä hänen työsuhteensa oli kestänyt 31.7.1992 tapahtuneeseen työsopimuksen purkamiseen asti.

Savonlinja-yhtiöihin palkatut uudet työntekijät saivat aina työsuhteen alussa työtehtäviään vastaavaa perehdyttämiskoulutusta, jossa heille selvitettiin muun muassa rahastukseen liittyvät asiat. A:lle oli perehdyttämiskoulutuksen antanut hänen silloisena esimiehenään toiminut kuljetuspäällikkö. Tuolloin A:lle oli selvitetty yhtiössä käytössä olevat rahastusohjeet ja selkeästi kielletty rahastuslaukusta ottamasta tai lainaamasta rahaa missään olosuhteissa. Raha oli yhtiön omaisuutta, oli sitten kyse pohjakassasta tai linjatuloista. Samassa yhteydessä A:lle oli kerrottu mahdollisuudesta saada tarvittaessa palkkaennakkoa. Tätä mahdollisuutta A oli käyttänyt useita kertoja työsuhteensa aikana, viimeksi 28.2.1992.

Kaikissa Savonlinja-yhtiöihin kuuluvissa yrityksissä oli käytössä samat rahastusohjeet. Kirjallisia ohjeita oli ollut vuosilta 1983, 1988 ja 1991. Muutokset olivat olleet lähinnä teknisiä ja johtuneet uusista rahastuslaitteista. Kaikissa rahastusohjeissa oli muun muassa maininnat rahastukseen valmistautumisesta, jonka mukaan oli varmistettava, että pohjakassa oli sopivina vaihtorahoina tai varmistettava vaihtorahojen riittävyys. Rahastusohjeiden kohdassa, jossa käsiteltiin rahastuksen suorittamista, oli mainittu, että työvuorollaan rahastusta suorittava vastasi omasta kassastaan ja rahastusta ei missään olosuhteissa saanut suorittaa toiseen kassaan. Rahastusohjeiden kohdassa, jossa käsiteltiin tilityksen tekemisestä, oli määrätty, että tilitystä tehtäessä jätettiin rahastuslaukkuun kiinteä pohjakassa sopivina vaihtorahoina ja kaikki muut rahat laskettiin ja laitettiin tilityspusseihin.

Linja-Karjala Oy:ssä oli vuoden 1991 rahastusohjeet jaettu helmikuussa 1991 kaikkien kuljettajien henkilökohtaisten pukukaappien oviin. Lisäksi rahastusohjeet olivat aina olleet tilitysten tekopaikan lokerikossa.

Kuljettajien pohjakassan suuruus vaihteli Savonlinja-yhtiössä 200-500 markan välillä liikennetyypistä riippuen. A:lla oli ollut 200 markan suuruinen pohjakassa. Suoritetussa rahastuslaukun tarkastuksessa A:n kassasta oli puuttunut rahaa 100 markkaa. Tarkastuksen suorittaneelle kuljetuspäällikölle A oli myöntänyt ottaneensa kyseisen rahan omaan käyttöönsä. A oli kertonut ottaneensa rahan pohjakassasta. Sitä, oliko raha otettu pohjakassasta vai linjatuloista, ei voitu selvittää. Toisaalta sillä ei ollut merkitystäkään, sillä olennaista oli, että A:n rahastuslaukusta kiistatta puuttui rahaa, jonka hän oli myöntänyt ottaneensa itselleen. A:n suhtautumista ja täydellistä piittaamattomuutta annetuista ohjeista kuvasti hyvin hänen lausumansa tarkastuksen suorittaneelle kuljetuspäällikölle. A oli todennut, että mistä muualta hän sitten ottaisi rahaa, jos rahan puute yllätti.

Pohjakassa ja linjalta saadut linjatulot olivat kiistatta yhtiön omaisuutta huolimatta siitä, että kuljettajat kuittasivat ottaneensa vastaan tietyn suuruisen pohjakassan yhtiön palvelukseen tullessaan rahastuksen suorittamista varten. Rahastusohjeiden mukaan laukussa oli aina oltava pohjakassa ja linjatulot tilitettiin yhtiölle työvuoron päätyttyä. Tästä syystä pohjakassaan kajoaminen voitiin tarkistaa vain ennen työpäivän alkua tai työpäivän päätyttyä tilityksen teon jälkeen.

Linja-autoliikenteessä yhtiön tulot kertyivät pääosin pienistä matkalipputuloista. Tästä syystä linja-autoyrityksissä suoritettiin säännöllisesti rahastustoiminnan tarkastamista eri tavoin, muun muassa rahastuslaukun tarkastuksina. Alalle oli tyypillistä, että mikäli tällöin havaittin epärehellisyyttä, työsuhteet oli purettu. Oikeuskäytäntö oli ollut samalla kannalla. Esimerkiksi ItäSuomen hovioikeuden 30.5.1985 antamassa Savonlinja Oy:tä koskevassa tuomiossa oli ollut kyse 11,20 markan ja 2,80 markan käyttämisestä omiin tarkoituksiin. Raastuvanoikeus oli perusteluissaan erityisesti maininnut, että linja-autoliikenteen laadun vuoksi liikenteenharjoittajan luottamuksen rahastuksen suorittavaan linja-autonkuljettajaan taloudelliselta arvoltaan vähäisenkin epärehellisyyden ilmaantuessa oli katsottava rikkoutuneen, mistä syystä yhtiöltä ei voitu kohtuuden mukaan vaatia työsopimussuhteen jatkamista.

A:lla oli kiistatta ollut tieto yhtiössä käytössä olleiden rahastusohjeiden sisällöstä. Hän oli menetellyt törkeästi vastoin annettuja ohjeita ottamalla rahastuslaukusta yhtiölle kuuluvia rahavaroja omaan käyttöönsä. Savonlinja-yhtiöissä oli aiemminkin vastaavantyyppisissä tapauksissa työsuhteet purettu. Tapauksia oli kymmeniä, niistä kolme vuodelta 1992.

Linja-autoalalla kuljettajat tulivat yleensä linja-autoyhtiöiden palvelukseen ammattikurssikeskusten kautta. A oli tiettävästi suorittanut kurssin Iisalmen ammatillisessa kurssikeskuksessa. Kaikki rahastukseen liittyvät asiat käytiin kursseilla erittäin tarkkaan läpi. Koulutuksessa korostettiin vastuuta, mikä rahastuksen suorittavalla henkilöllä oli. Erikseen oli mainittu siitä, että yksittäisissä tapauksissa rahastusepäselvyys oli suurin syy, jolla työsuhteet päätettiin ja kehotettiin heti, kun uuteen työpaikkaan mentiin, selvittämään yhtiön käytäntö.

A:lla ei ollut ollut hallussaan puuttuvaa rahasummaa työsuhteen purkamisen yhteydessä, vaan raha oli jouduttu perimään hänen lopputilistään.

Keväällä 1992 oli ollut tarvetta vähentää työvoimaa Linja-Karjala Oy:ssä taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä. Joensuun toimipaikan osalta oli ollut kyseessä viiden työntekijän vähentäminen ja työhöntuloajankohtien mukaisesti A oli kuulunut näiden viiden irtisanottavan joukkoon. Tässä tapauksessa oli kuitenkin haluttu suosia A:ta ja työpaikalla oli sovittu, että irtisanottaisiinkin aiemmin yhtiöön tullut työntekijä. A:ta oli suosittu muun muassa sellaisessa tilanteessa, että yhtiö oli antanut A:n aikuisille, toisella paikkakunnalle asuville lapsille vapaalippuja, joita yleensä annettiin vain samassa taloudessa asuville perheenjäsenille.

Rahastuslaukku kaikkine varusteineen ja pohjakassoineen oli yksi kokonaisuus, jonka avulla rahastustoimintaa suoritettiin työnantajan valvomana. Rahastustoiminnasta hävisivät laskenta- ja arvosteluperusteet, jos osa rahastuslaukussa tarkastushetkellä olevista rahoista oli epämääräisen ilmoituksen perusteella muualla. Jos pohjakassaa ei ollut, ei voitu rahastaa eikä antaa rahasta takaisin ja saattoi minä hetkenä tahansa tulla eteen tilanne, ettei tehtäviä pystyisikään hoitamaan.

Se, että pohjakassa oli aikanaan kuitattu vastaanotetuksi, ei tarkoittanut, että raha olisi kuljettajan omaa, vaan se oli yhtiön rahaa ja annettu rahastustoimintaa varten. Sitä, milloin A oli 100 markkaa rahastuslaukusta ottanut, ei tiedetty, ja se oli voinut tapahtua jo aiemminkin kuin tarkastuspäivänä.

Linja-Karjala Oy:llä oli ollut lailliset perusteet purkaa linja-autonkuljettaja A:n työsuhde.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Autoliikenteen Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Linja-Karjala Oy on osaltaan yhtynyt Autoliikenteen Työnantajaliiton puolesta lausuttuun.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaisliitot ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Linja-autonkuljettaja A on tullut Linja-Karjala Oy:n palvelukseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Joensuuhun 29.6.1987. Työnantaja on purkanut A:n työsopimuksen 31.7.1992 työsopimuslain 43 §:n nojalla. Yhtiö on ilmoittanut purkuperusteeksi A:n rahastusohjeiden vastaisen menettelyn. Edellisenä päivänä suoritetun rahastuslaukkutarkastuksen yhteydessä oli havaittu A:n rahastuslaukun pohjakassasta puuttuneen 100 markkaa. A oli ilmoituksensa mukaan ottanut rahat omaan käyttöönsä aikoen palauttaa ne seuraavan palkan saatuaan.

Linja-Karjala Oy kuuluu Savonlinja-yhtiöihin, jossa on laadittu kaikkia yritysryhmään kuuluvia linja-autoyhtiöitä koskevat yhteiset kirjalliset rahastusohjeet. Näihin ohjeisiin ei sinänsä sisälly nimenomaista kieltoa käyttää pohjakassassa olevia rahoja omiin tarpeisiin. Tällainen kielto on kuitenkin työnantajapuolen mukaan johdettavissa ohjeiden rahastukseen valmistautumista, sen suorittamista ja tilityksen tekemistä koskevista määräyksistä. Työnantajan edustajien kertoman mukaan rahastusohjeet on jaettu kaikille Linja-Karjala Oy:n kuljettajille.

Esitetyn selvityksen mukaan yhtiön rahastusta suorittavalla henkilöstöllä on ollut kuittausta vastaan hallussaan pohjakassa, jonka suuruus on ajoreitistä riippuen ollut 200 - 500 markkaa. Rahat on tarkoitettu vaihtorahoiksi asianmukaisen rahastuksen varmistamiseksi. LinjaKarjala Oy:ssä on vuodesta 1988 lähtien ollut käytössä Bus 2000-rahastusjärjestelmä. Siinä tiedot matkalipuista syötetään rahastuslaitteeseen, josta tiedot siirretään konekielisinä tietokoneelle. Näitä tietoja verrataan kuljettajan tai autoemännän tekemiin tilityksiin. Matkalippu- ja muut tulot tilitetään päivittäin, mutta pohjakassa on kuljettajalla henkilökohtaisesti hallussaan ja se tilitetään yleensä vasta työsuhteen päättyessä. Tässä rahastusjärjestelmässä rahastustulojen kontrolloinnin kannalta pohjakassan suuruudella ei ole merkitystä, mutta tilitysten asianmukainen suorittaminen edellyttää markkamäärältään täsmällistä pohjakassaa.

Työtuomioistuimessa todistajana kuultu yhtiön kuljetuspäällikkö on kertonut, että kaikille yhtiön palvelukseen tuleville uusille kuljettajille annetaan suullista opastusta ja kirjalliset rahastusohjeet. Heille kaikille on todistajan mukaan selvitetty, että yhtiön rahoja ja kuljettajan omia rahoja ei saa sekoittaa keskenään. LinjaKarjala Oy:n Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n jäseniä edustava pääluottamusmies on puolestaan työtuomioistuimessa kertonut, että yhtiön työntekijöiden kesken on ollut vallalla käsitys, että pohjakassa on sen linjaautonkuljettajan tai autoemännän omaa rahaa, jonka haltuun raha on annettu ja joka on siitä rahasta vastuussa.

Esitettyjen rahastusohjeiden pohjalta ei työtuomioistuimen käsityksen mukaan ole epäselvää, että pohjakassa on tarkoitettu vain rahastuksen apuvälineeksi ja että ohjeet edellyttävät sen pitämistä täysimääräisenä mukana rahastusta suoritettaessa. A:n on täytynyt käsittää, että hän on ottaessa omaan käyttöönsä rahoja pohjakassasta menetellyt yhtiön rahastusohjeiden vastaisesti.

Oikeuskäytännössä markkamääräisesti varsin vähäisetkin rikkomukset, milloin ne on tehty anastustarkoituksessa erityistä luottamusta edellyttävässä asemassa, ovat voineet johtaa työsopimuksen päättämiseen. Työtuomioistuimelle on esitetty selvitystä, jonka mukaan myös LinjaKarjala Oy:ssä kuten Savonlinja-yhtiöissä yleensäkin on suhtauduttu ankarasti epärehellisyyteen rahastustoiminnassa. Sen sijaan aiemmin ei ole tiettävästi ollut esillä tapauksia, joissa pohjakassasta olisi vastaavalla tavalla lainattu rahaa omaan käyttöön.

A:n ei ole näytetty toimineen siten vilpillisesti, että hän olisi tarkoittanut pitää pohjakassasta ottamansa 100 markkaa aikomattakaan tilittää niitä yhtiölle. Hänen menettelynsä on sinänsä voinut vaikeuttaa rahastuksen asianmukaista suorittamista. Työnantajalle ei ole kuitenkaan edes väitetty aiheutuneen asian johdosta vahinkoa tai haittaa.

A:n suorittamissa tilityksissä ei työsuhteen aikana ole ollut epäselvyyksiä, eikä hänelle muutoinkaan ole annettu varoituksia tai huomautuksia.

Edellä lausuttuun nähden työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Linja-Karjala Oy:llä olisi A:n rahastusohjeiden vastaisen menettelyn johdosta ollut riittäviä perusteita katsoa työsuhteessa edellytettävän luottamussuhteen siten rikkoutuneen, ettei se kohtuudella olisi velvollinen jatkamaan työsuhdetta. Yhtiöllä ei näin ollen ole ollut tärkeää syytä purkaa A:n työsopimus tai edes painavia perusteita sitä irtisanoa. A on kuitenkin omalla ohjeiden vastaisella toiminnallaan osaltaan vaikuttanut työsopimuksensa lakkaamiseen, mikä on otettava huomioon korvausta työsopimuksen päättämisen johdosta määrättäessä.

A on oikeutettu vaatimaansa palkkaan saamatta jääneeltä irtisanomisajalta. Vaatimus on määrän osalta myönnetty oikeaksi.

Tuomiolauselma

Linja-Karjala Oy velvoitetaan maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 21 318 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.7.1992 lukien.

Linja-Karjala Oy velvoitetaan lisäksi suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuksen irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta päättämisestä 40 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.12.1992 lukien.

Autoliikenteen Työnantajaliitto velvoitetaan korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n oikeudenkäyntikulut 2 100 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Iirola, Virtanen, Tuulensuu, Leivo ja Pohja jäseninä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Eri mieltä olevan jäsen Tuulensuun lausunto:

Ottaessaan rahoja käyttöönsä pohjakassasta A on tahallaan menetellyt yhtiön rahastusohjeiden vastaisesti. Asian tultua tarkastuksessa ilmi hän on esitetyn selvityksen perusteella lisäksi suhtautunut omaan menettelyynsä tavalla, joka on osoittanut huomattavaa välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta.

Linja-Karjala Oy:llä on A:n menettelyn johdosta ollut riittävät perusteet katsoa työsuhteessa edellytettävän luottamussuhteen rikkoutuneen siten, ettei yhtiöllä kohtuudella enää ollut velvollisuutta jatkaa A:n työsuhdetta. A:n menettely ei kuitenkaan ole ollut sellaista, että yhtiöllä olisi ollut tärkeä syy hänen työsuhteensa purkamiseen. Yhtiöllä olisi sitävastoin ollut painavat perusteet hänen työsopimuksensa irtisanomiseen.

Esittämilläni perusteilla yhdyn tuomioon siltä osin kuin Linja-Karjala Oy velvoitetaan maksamaan A:lle irtisanomisajan palkka. Muilta osin hylkään kanteen.

Asian laatuun nähden asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Eri mieltä olevan jäsen Virtasen lausunto:

Hyväksyn tuomion perustelut siihen saakka, kun niissä on todettu työtuomioistuimelle esitetyn "selvitystä, jonka mukaan myös Linja-Karjala Oy:ssä kuten Savonlinja-yhtiöissä yleensäkin on suhtauduttu ankarasti epärehellisyyteen rahastustoiminnassa".

A on tietoisesti menetellyt rahojen käsittelyä koskevien työnantaja ohjeiden vastaisesti. A:n menettelyn vuoksi työnantajan ja työntekijän välinen luottamus on yrityksen toiminnan kannalta keskeisessä asiassa kärsinyt siinä määrin, ettei työnantajan kohtuudella voida katsoa olevan velvollinen jatkamaan työsuhdetta. Työnantajalla on siten ollut oikeus purkaa A:n työsopimus ja siten hylkään kanteen. Asianosaiset ja kuultava saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.