Joint determination of job suitability for union rep must occur between rep and employer, not via employee majority.

Luottamusmiessopimuksen mukaisen yhteisen toteamisen siitä, ettei pääluottamusmiehelle voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, oli tapahduttava ensisijaisesti pääluottamusmiehen ja työnantajan kesken. Työnantaja, joka oli lomauttanut pääluottamusmiehen saatuaan hänen edustamiensa työntekijöiden enemmistön suostumuksen lomauttamiseen, ei kuitenkaan ollut rikkonut luottamusmiessopimusta työehtosopimuslain 7 §:n tarkoittamalla tavalla.

Työnantajaliitto ei ollut syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin. (Ään.)

Kantaja Kemian Työntekijäin Liitto r.y. Vastaajat Kemianteollisuus KT ry Panpark Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 1.3.1992 31.10.1993 voimassa olleessa kemiallisteknisen teollisuuden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

I YLEISTÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 § Yleisten sopimusten noudattaminen

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia keskusjärjestöjen välisiä sopimuksia:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Luottamusmiessopimus allekirjoituspöytäkirjoineen 15.1.1990

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Edellä mainitussa luottamusmiessopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 §

Luottamusmiehen työsuhde

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Palkka- ja siirtosuoja

Luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli luottamusmieheksi valituksi tullessaan. Häntä ei saa myöskään siirtää vähempiarvoiseen työhön, jos työnantaja voi tarjota hänelle muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Luottamusmiestehtävän takia häntä ei saa erottaa työstä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 §

Työsuhdeturva

Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet

Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei tällaista toimenpidettä saa kohdistaa pääluottamusmieheen, ellei tuotantolaitoksen toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli yhteisesti todetaan, ettei pääluottamusmiehelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa. Työosaston luottamusmiehen työsopimus voidaan työsopimuslain 53 §:n 2 momentin mukaisesti irtisanoa vain, kun työ kokonaan päättyy eikä voida järjestää muuta työtä, joka vastaa hänen ammattitaitoaan.

Yksilösuoja

Luottamusmiehestä johtuvasta syystä ei luottamusmiestä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 53 §:n 2 momentin edellyttämää niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joita hän edustaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Korvaukset

Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä samojen perusteiden mukaan kuin Irtisanomismenettelylain (IML) 20 §:n 2 momentissa on säädetty. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu. Jos tuomioistuin harkitsee, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle ovat olemassa, eikä työsuhdetta siitä huolimatta jatketa, on tämä otettava erityisen painavana syynä huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä.

6 §

Luottamusmiehen tehtävät

Luottamusmiehen pääasiallisena tehtävänä on toimia ammattiosaston edustajana työehtosopimuksen soveltamista koskevissa asioissa.

Luottamusmies edustaa ammattiosastoa työlainsäädännön soveltamista koskevissa asioissa ja yleensä työnantajan ja työntekijän välisiin suhteisiin ja yrityksen kehittymiseen liittyvissä kysymyksissä. Luottamusmiehen tehtävänä on myös osaltaan toimia yrityksen ja henkilöstön välisen neuvottelu- ja yhteistoiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijän palkasta tai työsuhteeseen liittyvien lakien tai sopimusten soveltamisesta, on luottamusmiehelle annettava kaikki tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12 §

Neuvottelujärjestys

Palkkaustaan tai työehtojaan koskevissa kysymyksissä tulee työntekijän kääntyä välittömästi esimiehensä puoleen.

Ellei työntekijä ole saanut edellä mainittua asiaa selvitetyksi suoraan esimiehensä kanssa, voi hän saattaa asian hoidettavaksi työosastonsa luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisissä neuvotteluissa. Ellei asiaa näin saada selvitetyksi, voi luottamusmies siirtää sen pääluottamusmiehelle.

Ellei työpaikalla syntynyttä erimielisyyttä saada paikallisesti ratkaistuksi, noudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä.

Jos erimielisyys koskee tämän sopimuksen tarkoittaman luottamusmiehen työsuhteen päättämistä, on paikalliset ja liittojen väliset neuvottelut lisäksi käynnistettävä ja käytävä viipymättä sen jälkeen, kun lakkauttamisen peruste on riitautettu.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Kemian Työntekijäin Liitto on Kemianteollisuus KT:tä ja Panpark Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Utajärvellä toimivassa Kemianteollisuus KT:n jäsenyrityksessä Panpark Oy:ssä, jossa valmistettiin muun muassa viemäriputkien erikoisosia, oli keväällä 1992 ollut viisi työntekijää ja neljä toimihenkilöä. Työnantaja oli antanut 15.4.1992 lomautusilmoituksen, jonka mukaan erikoisosavalmistuksesta lomautettiin kolme työntekijää 1.5.1992 lähtien. Lomautettujen joukossa oli ollut myös työpaikan pääluottamusmies A.

Työpaikalla kaikki työntekijät tekivät kaikkia työtehtäviä ja A oli ollut muun muassa kunnossapito- ja tuotantotöissä sekä toiminut työnjohtajien sijaisena. Hän hallitsi kaikki talon työtehtävät.

Lomautuskeskustelujen yhteydessä työnantaja oli tarjonnut A:lle siivoustyötä sillä ehdolla, että hänen palkkaansa olisi laskettu. A olisi suostunut siivoustyöhön, mutta ei sen sijaan palkkansa alentamiseen, mikä olisikin ollut luottamusmiessopimuksen 4 §:n vastaista.

A:n siirtäminen siivoustyöhön ei olisi ollut lomautuksen välttämiseksi tarpeellista, koska hän olisi kyennyt muihinkin työpaikalla tehtyihin töihin. Koska tuotantolaitoksen toimintaa ei ollut tarkoitus keskeyttää kokonaan, ei A ollut hyväksynyt lomauttamistaan.

Työpaikan neljä muuta työntekijää olivat allekirjoittaneet 27.4.1992 työnantajan esittämän asiakirjan, jonka mukaan he yhteisesti totesivat, että työnantajalla oli perusteet A:n lomauttamiseen, ja jossa he ilmoittivat hyväksyvänsä työnantajan lomautusjärjestelyt. Nimenomaisesti ei ollut todettu, ettei A:lle olisi voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä. Tämän jälkeen A:n lomautus oli alkanut lomautusilmoituksen mukaisesti. Lomautuksen alkaessa A:n keskituntiansio oli ollut 45,36 markkaa.

A oli riitauttanut lomautuksensa välittömästi, minkä jälkeen asiassa oli käyty 7.5.1992 paikallinen neuvottelu, jossa ei ollut päästy yksimielisyyteen. Kun asia oli saatettu liittojen ratkaistavaksi, liitot olivat 21.5.1992 päivätyllä kirjelmällä pyytäneet keskusjärjestöjen lausunnon siitä, miten luottamusmiessopimuksen 5 §:n mukainen pääluottamusmiehen lomauttamista koskeva yhteinen toteaminen oli tarkoitettu suoritettavan.

Keskusjärjestöjen edustajat olivat laatineet 27.10.1992 päivätyn neuvottelumuistion, josta ilmeni myös keskusjärjestöjen jääneen asiassa erimielisiksi. Tämän jälkeen oli todettu liittojen välisten neuvottelujen tulleen loppuunkäydyiksi 12.1.1993.

Kemian Työntekijäin Liiton käsitys oli sama kuin mikä oli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n kannaksi keskusjärjestöjen välisessä neuvottelumuistiossa kirjattu. Työsopimuslain 53 §:n 2 momentti ei voinut tulla kysymykseen ulkopuolisena tulkintalähteenä, sillä alunperin vuoden 1969 luottamusmiessopimuksesta peräisin oleva pääluottamusmiehen kollektiivisuojaa koskeva sopimusmääräys oli ajallisesti työsopimuslakia vanhempi. Sopimusmääräys oli peräisin ajalta, jolloin lakisääteistä irtisanomissuojaa ei vielä ollut ollut olemassa.

Voimassa olevan luottamusmiessopimuksen 5 §:n yksilösuojaa koskevasta viittauksesta työsopimuslain 53 §:n 2 momenttiin voitiin pikemminkin johtaa kollektiivisuojaa koskeva vastakohtaisjohtopäätös sillä perusteella, ettei viittausta työsopimuslain 53 §:n 2 momenttiin ollut sisällytetty pääluottamusmiestä koskevaan kollektiivisuojamääräykseen, vaikka työosaston luottamusmiehen osalta näin oli menetelty.

Suomen Työnantajain Keskusliiton neuvottelumuistiossa esittämä väite siitä, että työnantajapuoli olisi aina ymmärtänyt yhteisen toteamisen suoritettavaksi pääluottamusmiehen edustamien työntekijöiden enemmistön kanssa, vaikutti varsin oudolta siihen nähden, että sekä työmarkkina- että oikeuskäytännössä toteamisen oli vakiintuneesti ymmärretty tapahtuvan nimenomaan pääluottamusmiehen kanssa.

Työnantajapuolen kannat neuvottelumuistiossa eivät muutoinkaan kestäneet kriittistä tarkastelua, sillä työnantajapuoli oli myös väittänyt, ettei sopimusmääräys antanut työntekijäpuolelle oikeutta olla yhteisesti toteamatta sinänsä selvää asiaa eli pääluottamusmies voitaisiin toteamisesta riippumatta lomauttaa, ellei työtä voitaisi tarjota.

Kuitenkin työtuomioistuin oli ratkaisussaan n:o 111 vuodelta 1991 katsonut, että luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun lomauttaminen edellytti työehtosopimuksen mukaan töiden loppumisen yhteistä toteamista myös siinä tapauksessa, ettei sopivaa työtä olisi ollut tarjottavana.

Työnantajapuoli oli omaksumallaan tulkintalinjalla pyrkinyt asettamaan pääluottamusmiehen vastakkain muiden työntekijöiden kanssa, mikä mahdollisti laskelmoinnin asettamalla vaihtoehdoiksi toisaalta luottamusmiehen ja toisaalta kunkin yksittäisen työntekijän lomauttamisen. Työntekijöiden enemmistö ei Panpark Oy:ssä ollut edes todennut, ettei A:lle olisi voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä. Työntekijät olivat ainoastaan ilmoittaneet hyväksyvänsä A:n lomauttamisen ja työnantajan lomautusjärjestelyt.

Kun luottamusmies oli nimenomaan ammattiosaston valitsema, ei yksittäisten työntekijöiden tai edes heidän enemmistönsäkään yhteinen toteaminen voinut riittää. Työnantaja oli rikkonut luottamusmiessopimusta jo pelkästään ryhtymällä lomautustoimeen antamalla pääluottamusmiehelle lomautusilmoituksen jo ennen pyrkimystäkään yhteiseen toteamiseen.

Työtuomioistuimen käytännössä oli luottamusmiessopimuksen vastaisesti lomautetulle työntekijälle tuomittu palkka maksettavaksi lomautuksen ajalta esimerkiksi työtuomioistuimen tuomiossa n:o 54 vuodelta 1992.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kemian Työntekijäin Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Panpark Oy oli lomauttaessaan pääluottamusmies A:n toiminut luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin vastaisesti, ja vaatinut Panpark Oy:n velvoittamista suorittamaan A:lle lomautuksen ajalta saamatta jääneenä palkkana 79 153,20 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Kemian Työntekijäin Liitto on edelleen vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan Panpark Oy:n hyvityssakkoon työehtosopimuslain 7 §:n mukaisesta luottamusmiessopimuksen rikkomisesta ja työnantajaliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 10 §:n mukaiseen hyvityssakkoon lain 8 §:n tarkoittamien velvoitteittensa laiminlyömisestä.

PANPARK OY:N VASTINE

Vastineen perustelut

Panpark Oy on kanteeseen vastatessaan lausunut, että yhtiön tuotanto jakautui putki- ja erikoisosatuotantoon. Putkituotantoon kuuluivat lähinnä viemäriputkistot sekä sähköasennusten erilaiset suojaputket. Erikoisosatuotanto valmisti pääasiassa viemäriputkien erikoisosia.

Putkituotanto tapahtui kahdella pitkälle automatisoidulla tuotantolinjalla, joita hoitivat kolme Teknisten Liitto TL:ään kuuluvaa toimihenkilöä. Työpaikalla oli lisäksi yksi teknisiin toimihenkilöihin kuuluva sähkömies. Lisäksi yrityksessä oli viisi Kemian Työntekijäin Liittoon kuuluvaa työntekijää, jotka hoitivat aputöitä ja erikoisosatuotantoa. Yksi Kemian Työntekijäin Liittoon kuuluvista työntekijöistä oli siivooja.

Putkituotanto tapahtui keskeytyvänä kolmivuorotyönä ja koneiden käyttämisestä vastasivat vuoroesimiehen nimikkeellä toimivat Teknisten Liitto TL:ään kuuluvat toimihenkilöt, joilla oli myös oma yhdysmies. Putkituotannosta toinen tuotantolinja kävi jatkuvasti ja sen tuotantoa oli koko ajan pidettävä yllä. Toista tuotantolinjaa käytettiin satunnaisesti. Toiminta oli pitkälle automatisoitua, ja esimerkiksi yövuorossa oli usein vain yksi työntekijä eli vuoroesimies, joka huolehti koko tuotantolinjan toiminnasta.

Erikoisosat tehtiin pitkälti käsityönä ja tilausten perusteella. Tilaukset olivat nyttemmin erittäin vähäisiä, määrältään pieniä ja vaaditut toimitusajat olivat lyhyitä.

Kemian alan työntekijöiden luottamusmiehenä toimi A, jota ei kuitenkaan erikseen ollut valittu työpaikan pääluottamusmieheksi. Sekä Kemian Työntekijäin Liittoon että Teknisten Liitto TL:ään kuuluvilla työntekijöillä oli siten omat erikseen valitut luottamusmiehensä.

Tuotantolaitoksen kaikki työntekijät eivät suinkaan hallinneet kaikkia työpaikan tehtäviä. Teknisten Liitto TL:ään kuuluvat vuoroesimiehet osasivat käyttää putkituotannon koneita, mutta Kemian Työntekijöiden Liittoon kuuluvat työntekijät eivät. Kemian alan työntekijät työskentelivät aputöissä ja erikoisosatuotannossa. A ei pystynyt itsenäisesti hoitamaan putkituotannon koneita eikä toimimaan työnjohtajan sijaisena. A oli voinut valvoa putkituotannon koneiden toimintaa, mutta hän ei pystynyt niitä itsenäisesti hoitamaan, vaan paikalla tuli A:n lisäksi aina olla myös vuorotyönjohtaja. Toista uudempaa tuotantolinjaa A ei pystynyt edes valvomaan.

Lomautuksia suunniteltaessa työnantaja oli todennut, että putkituotannon eli prosessilinjan toiminta ja jatkuva käyttö tuli turvata, jolloin lomautus kohdistui erikoisosatuotantoon, jossa ei ollut tilauksia. Tällöin lomautus tuli koskemaan Kemian Työntekijöiden Liiton järjestäytyneitä työntekijöitä.

Lomautuskeskustelujen yhteydessä A:lle oli tarjottu siivoustyötä, johon siirtyessään hänen palkkansa ei olisi laskenut. A oli kieltäytynyt ottamasta tätä työtä vastaan. Yhtiössä ei ollut ollut tarjolla lomautusaikana A:n ammattitaitoa vastaavaa muuta työtä.Toimintaan oli jäänyt vain putkituotannon prosessilinja, jota olivat hoitaneet työhön koulutetut teknisiin toimihenkilöihin kuuluvat vuoropäälliköt. Vakituista aputyövoimaa ei ollut ollut käytössä lomautuksen aikana.

A:n lomautuksen aikana ei erikoisosatuotanto, jossa A oli työskennellyt, ollut ollut käynnissä. Prosessilinjalla työskentely vaati erityistä ammattitaitoa ja koulutusta, jota A:lla ei ollut. Hänen sijoittamisensa prosessilinjalle olisi ollut myös työsuojelumääräysten vastaista. Erikoisosatuotannon pysäyttäminen tuli tässä rinnastaa siihen tilanteeseen, että tuotantolaitoksen toiminta keskeytettiin kokonaan.

Työnantajan edustajat ja A olivat yhteisesti todenneet, ettei A:lle ollut tarjottavissa hänen ammattiaan vastaavaa tai muutoin hänelle sopivaa työtä. A ei ollut kuitenkaan suostunut kirjaamaan tätä toteamista. Tämän jälkeen työnantaja oli todennut asian yhteisesti A:n edustamien kaikkien neljän työntekijän kanssa.

Panpark Oy:ssä oli ollut lomautuksia seuraavasti: 2.5.1992 oli lomautettu kolme työntekijää, 21.10.1992 oli lomautettu vuoroesimiehenä työskennellyt työntekijä ja koko tehdas oli ollut lomautettuna 7.12.1992 22.2.1993.

Työntekijöiden 27.4.1992 allekirjoittama asiakirja oli nimenomaisesti luottamusmiessopimuksen 5 §:n mukainen yhteinen toteamus siitä, ettei pääluottamusmiehelle voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai muutoin sopivaa työtä. Panpark Oy oli samaa mieltä kuin keskusjärjestöjen välisestä keskusjärjestömuistiosta ilmeni työnantajapuolen kantana.

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentti soveltui myös luottamusmiessopimuksen tulkintaan. Vuoden 1969 luottamusmiessopimuksen neuvotteluvaiheessa oli ollut käytössä vuoden 1970 työsopimuslain esityöt ja muun muassa työsopimuslakikomitean osamietintö 1. Vuoden 1990 luottamusmiessopimuksessa oli nimenomainen viittaus työsopimuslain 53 §:n 2 momenttiin. Tästä ei voitu tehdä kantajaliiton esittämää vastakohtaisjohtopäätöstä ja viittauksen sisältämä sopimuskohta oli sanatarkka lainaus työsopimuslain 53 §:n 2 momentista, jolla lainauksella määräys oli otettu työehtosopimuksen osaksi.

Yhteinen toteaminen tuli kuitenkin olla mahdollista suorittaa myös ilman sanottua työsopimuslain 53 §:n 2 kohdan mukaista menettelyä esimerkiksi silloin, kun toimenpiteen kohteena oleva luottamusmies kieltäytyi toteamisesta.

Luottamusmies edusti työpaikalla niitä työntekijöitä, jotka olivat hänet luottamusmieheksi valinneet. Tulkinta, jonka mukaan yhteinen toteaminen olisi mahdollista ainoastaan kyseisen luottamusmiehen kanssa, oli mahdoton. Tämä tarkoittaisi sitä, että luottamusmieheksi valitulla henkilöllä olisi käytännössä yksin päätösvalta omaa työsuhdettaan koskevissa asioissa riippumatta luottamusmiehen edustamien työntekijöiden yksimielisestäkin kannasta.

Tavallisesti yhteinen toteaminen lienee helpointa suorittaa työnantajan ja luottamusmiehen kesken. Jos luottamusmies kieltäytyi perusteettomasti toteamisesta, täytyi toteaminen olla mahdollista suorittaa myös työntekijöiden enemmistön kanssa työsopimuslain 53 §:n 2 momenttiin rinnastettavissa olevalla tavalla.

A ei ollut perustellut kieltäytymistään yhteisestä toteamisesta ja toisaalta kaikki hänen edustamansa työntekijät olivat yksimielisesti hyväksyneet työnantajan menettelyn. Työntekijöiden esittämä kanta sisälsi myös lausunnon, ettei A:lle ollut ollut tarjottavissa hänen ammattiaan vastaavaa tai muutoin sopivaa työtä. Työntekijöiden yksimielinen kanta oli samalla A:n valinneen ammattiosaston yksimielinen kanta, joten tämän perusteellisemmin yhteistä toteamista ei olisi ollut mahdollista suorittaa.

Lomautustarpeista oli keskusteltu työntekijäpuolen kanssa huomattavasti ennen lomautusilmoituksen antamista. Huhtikuun alussa 1992 oli yhtiössä pidetty työntekijöille tiedotustilaisuus, jossa oli kerrottu tilauskannan laskusta ja lomautustarpeesta.

A:n lomautustarve oli myös yhteisesti todettu hänen kanssaan. Keskustelussa A oli myöntänyt tilanteen. Kuitenkin saatuaan myöhemmin lomautusilmoituksen A oli perusteetta kiistänyt lomautuksen ja katsonut, ettei häntä voitu missään tilanteessa lomauttaa.

Panpark Oy ei ollut rikkonut luottamusmiessopimuksen 5 §:ää eikä muutakaan sopimusmääräystä. Yhtiö oli menetellyt parhaan ymmärryksensä mukaan ja toiminut Kemianteollisuus KT:stä saamiensa ohjeiden mukaisesti. Missään tapauksessa Panpark Oy:n ei voitu katsoa tietensä rikkoneen luottamusmiessopimusta työehtosopimuslain 7 §:n tarkoittamalla tavalla.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Panpark Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KEMIANTEOLLISUUS KT:N VASTINE

Vastineen perustelut

Kemianteollisuus KT on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kaikki Kemian Työntekijäin Liittoon kuuluneet työntekijät eivät osanneet käyttää putkituotannon koneita. A ei pystynyt itsenäisesti hoitamaan putkituotannon koneita eikä toimimaan työnjohtajien sijaisena.

Lomautusta harkittaessa Panpark Oy:n edustajat ja A olivat yhteisesti todenneet, ettei A:lle ollut tarjottavissa hänen ammattiaan vastaavaa tai muutoin hänelle sopivaa työtä. A ei ollut kuitenkaan suostunut kirjaamaan tätä toteamista, jonka jälkeen Panpark Oy oli todennut asia yhteisesti A:n edustamien kaikkien neljän työntekijän kanssa. Tässä kannanotossaan työntekijät olivat toisaalta hyväksyneet A:n lomauttamisen sekä samalla todenneet sen, ettei Panpark Oy:llä ollut tarjota A:lle hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä.

Ennen lomautuksia A:lle oli tarjottu siivoustyötä, johon siirtyessään hänen palkkansa ei olisi laskenut. A oli kieltäytynyt ottamasta tätä työtä vastaan. A:lle ei ollut ollut tarjolla muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä lomautusaikana. Vuoroesimiehenä työskennellyt työntekijä oli aika ajoin A:n lomautusaikana tehnyt työnjohtajien töitä ja eräs toinen työntekijä oli tehnyt erikoisosia, mitä työtä oli aina tarjottu ensin Alle, mutta häntä ei ollut tavoitettu.

Kemianteollisuus KT oli samaa mieltä kuin keskusjärjestöjen välisessä neuvottelumuistiossa oli työnantajapuolen kantana esitetty. Luottamusmiessopimuksessa ei ollut määritelty tarkemmin, kenen kanssa luottamusmiehen lomauttaminen voitiin yhteisesti todeta. Tältä osin määräys oli säännelty väljästi eli yhteisesti toteaminen voitiin tehdä monella eri tapaa riippuen tilanteesta.

A:n edustamien työntekijöiden enemmistön suostumuksen hankkiminen riitti täyttämään luottamusmiessopimuksen 5 §:n yhteistä toteamista koskevan tarkoituksen.

Luottamusmiessopimus ei sisältänyt määräystä siitä, milloin yhteisen toteamisen täytyi tapahtua. Kysymys oli menettelytavoista, joista sopimuksessa ei ollut määräyksiä. Näin ollen työntekijöiden enemmistön suostumus voitiin antaa myös lomautusilmoituksen jälkeen ennen lomauttamista niin kuin tässä tapauksessa oli tapahtunut.

Panpark Oy ei ollut A:n lomauttaessaan rikkonut luottamusmiessopimusta. Ottaen huomioon sopimusmääräyksen tulkinnanvaraisuuden ja sen, että Panpark Oy oli toiminut asiassa työnantajaliitosta saamiensa ohjeiden mukaisesti, ei yhtiön voitu katsoa rikkoneen tahallisesti työehtosopimusta eikä sen olisi edes perustellusti pitänyt tietää rikkovansa sitä. Myöskään työnantajaliitto ei ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan asiassa.

Luottamusmiessopimus ei sisältänyt määräyksiä työnantajan palkanmaksuvelvollisuudesta laittoman lomautuksen ajalta. A:lla ei ollut luottamusmiessopimuksen mukaan oikeutta lomautuksen ajalta saamatta jääneeseen palkkaan.

A oli Panpark Oy:n edeltäjän, Lumiplast Oy:n palveluksessa jossain määrin valvonut koneiden käyttöä, mutta hän ei ollut itsenäisesti hoitanut niitä. Hän oli vain valvonut koneiden toimintaa ja, jos häiriöitä oli tullut, oli paikalla ollut joku, joka oli hallinnut laitteet ja korjannut viat. Tähän ei ollut Panpark Oy:ssä mahdollisuutta, koska siellä konetta hoitavan henkilön oli pystyttävä itse täydellisesti se hallitsemaan ja siihen A:lla ei ollut edellytyksiä. Lisäksi Panpark Oy:n laitteet olivat tekniikaltaan huomattavasti kehittyneempiä ja monimutkaisempia kuin ne vanhat laitteet, joita A oli aikaisemmin ollut valvomassa.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kemianteollisuus KT on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Kemian Työntekijäin Liitto on Panpark Oy:n ja Kemianteollisuus KT:n vastineisiin vastatessaan lausunut, että yhtiön kaikki työntekijät ja myös työnjohtajat olivat tehneet kaikkia eri työtehtäviä. Järjestäytymisessä ilmenevä jako työntekijöihin ja teknisiin toimihenkilöihin oli peräisin aiemmin toimintansa lopettaneesta Lumiplast Oy:stä, jonka toimintaa jatkamaan Panpark Oy oli perustettu. Putkikoneita olivat yleensä ajaneet kokeneemmat työntekijät, joita kolmen mainitun Teknisten Liitto TL:n jäsenen lisäksi olivat Lumiplast Oy:ssä huoltomiehinä toimineet A ja toinen työntekijä, joka oli toiminut Lumiplast Oy:ssä pelkästään huoltomiehenä, mutta A oli ajanut enemmän putkikoneita.

Panpark Oy:n viisi työntekijää kuuluivat Utajärven Muovityöntekijät ry -nimiseen ammattiosastoon, jossa 1.5.1992 oli ollut yhteensä 14 jäsentä. Täten Panpark Oy:n viiden työntekijän 27.4.1992 allekirjoittama asiakirja ei voinut olla ammattiosaston yksimielinen kanta.

A ei ollut ennen lomauttamistaan edes suullisesti todennut, ettei hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä ollut tarjolla.

A:n lomautuksen alkaessa 1.5.1992 olivat työhön jääneet kolme Teknisten Liitto TL:n jäsentä sekä Kemian Työntekijäin Liiton kaksi jäsentä. Näistä toinen oli lomautettu vasta lokakuussa 1992 ja kesällä 1992 oli töihin kutsuttu joitain kertoja eräs toinen työntekijä.

A:lla oli ollut kokemusta putkituotannosta ja huoltotöistä jo Lumiplast Oy:n ajalta. Lisäksi hän oli vuosien 1991 - 1992 vaihteessa toiminut putkituotannossa erään teknisen toimihenkilön sijaisena saaden myös tuota työtä vastaavaa palkkaa.

Työntekijät olivat ilmoittaneet 27.4.1992 allekirjoitetun asiakirjan syyksi sen, että he olivat pelänneet oman työpaikkansa puolesta. A:lle siivoustyötä tarjottaessa oli tehtaanjohtaja asettanut ehdoksi palkanalennuksen, mistä syystä A ei luottamusmiessopimuksen 4 §:n perusteella ollut voinut tarjousta hyväksyä.

Työtuomioistuin oli tuomiossaan n:o 111 vuodelta 1991 todennut, että luottamusmiessopimuksen sanamuoto oli sikäli selkeä, että luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun lomauttaminen edellytti töiden loppumisen yhteistä toteamista myös siinä tapauksessa, että sopivaa työtä ei olisi tarjottavana.

Luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä ei tarkoitettu kollektiivista toteamista. Virke oli sellaisenaan siirretty vuoden 1969 luottamusmiessopimuksesta. Vanhan luottamusmiessopimuksen liitteenä oli pääluottamusmiehen työsuhteen päättämisen edellytyksiä selventävä kaaviokuva, jonka mukaan pääluottamusmiehen työsuhdetta ei saanut päättää, ellei päästy yksimielisyyteen siitä, voitiinko tarjota muuta työtä. Jos edellytettiin yksimielisyyttä, ei enemmistön kannan selvittäminen voinut olla riittävä. Sinänsä jo yhteisesti todetaan -käsite sulki pois äänestyksen tai muut sellaiset enemmistöpäätösmenettelyt.

Lomautustilanteessa työntekijöiden ja pääluottamusmiehen henkilökohtaiset edut saattoivat olla vastakkaiset. Tällaisessakin tilanteessa ammattiosaston kannalta saattoi olla tärkeää säilyttää työpaikalla pääluottamusmies. Juuri siksi oli perusteltua, että pääluottamusmies päätti sen seikan toteamisesta, voitiinko hänelle sopivaa työtä tarjota. Ammattiosaston vallassa taas oli päättää luottamusmiesasemasta.

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentti ei soveltunut ulkopuoliseksi tulkintalähteeksi myöhemmyytensä takia. Työsopimuslakikomitean mietintö (1969:A 25) oli päivätty 28.11.1969 ja sisälsi luottamusmiehen työsuhdeturvaa koskevan säännösesityksen ainoastaan eriävässä mielipiteessä. Luottamusmiessopimus oli allekirjoitettu jo 2.4.1969.

Sittemmin työsopimuslakiin otettu säännös luottamusmiehistä ei ollut millään tavalla sidottu työntekijöiden järjestäytymiseen, kun vastaavasti luottamusmiessopimuksen tarkoittama luottamusmies oli selkeästi ammattiosaston edustaja. Työnantajapuolelta ei ollut esitetty mitään konkreettisia seikkoja sen väitteen tueksi, että työsopimuslain 53 §:n 2 momenttia voisi tässä käyttää tulkintalähteenä.

Vuoden 1969 luottamusmiessopimus sisälsi viittauksen vuoden 1966 irtisanomissuojasopimuksen 4 §:n korvausmääräykseen. Sopimusmääräyksen tilalle oli tullut vuoden 1978 irtisanomissuojasopimuksen 5 §, jonka mukaan korvaus myös perusteettomasta lomautuksesta määräytyi. Vuoden 1984 irtisanomissuojasopimus ei enää säännöstänyt lomautusperusteita, eikä sopimuksessa siten myöskään ollut määräystä perusteettomien lomautuksien johdosta suoritettavasta korvauksesta.

Oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti suoritettu luottamusmiehelle perusteettoman lomautuksen ajalta lomautusajan palkka, mikä vanhan luottamusmiessopimuksen ajalta ilmeni työtuomioistuimen tuomiosta n:o 45 vuodelta 1986. Vastaavanlainen ratkaisu oli myös työtuomioistuimen tuomiossa n:o 54 vuodelta 1992.

Uuden luottamusmiessopimuksen voimassaoloaikana oli myös ainakin työtuomioistuimen ratkaisussa n:o 12 vuodelta 1991 velvoitettu työnantaja suorittamaan työntekijälle palkkaa perusteettomalta lomautusajalta.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Utajärvellä toimivan Panpark Oy:n tuotanto on jakautunut putki- ja erikoisosatuotantoon. Putkien valmistus on tapahtunut kahdella automatisoidulla tuotantolinjalla ja erikoisosatuotantona on tehty viemäriputkistojen osia käsityönä tai pienehköllä käsityökoneella. Panpark Oy:n palveluksessa on keväällä 1992 ollut viisi Kemian Työntekijäin Liittoon kuuluvaa työntekijää ja neljä Teknisten Liitto TL:ään kuuluvaa teknistä toimihenkilöä.

Panpark Oy on antanut kolmelle erikoisosatuotannossa työskennelleelle työntekijälle 15.4.1992 lomautusilmoituksen, jossa on kerrottu lomautuksen alkavan 1.5.1992. Lomautusilmoituksen saaneiden joukossa on ollut myös pääluottamusmies Markku A. A on kuitenkin riitauttanut lomautuksensa, koska tuotantolaitoksen toimintaa ei ollut tarkoitus keskeyttää kokonaan.

Työnantajan pyynnöstä Panpark Oy:n neljä työntekijää on allekirjoittanut 27.4.1992 päivätyn asiakirjan, jossa he ovat ilmoittaneet yhdessä todenneensa työnantajalla olleen perusteet A:n lomauttamiseen ja hyväksyvänsä työnantajan lomautusjärjestelyt.

Työnantaja on lomauttanut A:n lomautusilmoituksen mukaisesti 1.5.1992 lukien ja hän on ollut lomautettuna yhtäjaksoisesti 7.6.1993 saakka. A:n lomautuksen aikana on työssä ollut kolmen teknisen toimihenkilön lisäksi kolme työntekijää. Heistä yksi on siivooja. Kahden muun työntekijän työssäoloajoista esitetyn selvityksen mukaan pääasiassa vuorotyönjohtajan sijaisena toiminut työntekijä on ollut työssä 1.5. - 31.10.1992 täyttä tai ainakin lähes täyttä työaikaa vastaavan määrän sekä 1.11.1992 - 31.3.1993 5 - 9 päivää kuukaudessa. Erikoisosatuotannossa työskennellyt toinen työntekijä on elokuun 1992 ja maaliskuun 1993 välisenä aikana työskennellyt viitenä kuukautena 2 - 9 päivää kuukaudessa. Kaikki toimihenkilöt ja työntekijät ovat olleet lomautettuina 7.12.1992 - 22.2.1993.

Ennen lomautuksen toimeenpanoa A:lle on tarjottu siivoojan työtä. Työnantajapuolen mukaan hänen palkkansa ei olisi siivoojan tehtävässä laskenut. Työtuomioistuimessa kuultuna A on kertonut, että hän olisi tällöin saanut siivoojan palkkaa. Työnantajapuolen todistajaksi nimeämä vanhempi työnjohtaja on ollut tietoinen A:lle tehdystä siivoojan työtä koskeneesta tarjouksesta, mutta ei niistä ehdoista, joilla tarjous on tehty.

Kemian Työntekijäin Liitto on kanteessaan katsonut, että Panpark Oy oli menetellyt luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin vastaisesti lomauttaessaan pääluottamusmies A:n. Koska tuotantolaitoksen toimintaa ei ollut kokonaan keskeytetty, A:lle olisi kantajaliiton mukaan pitänyt tarjota niitä töitä, joita tehtaalla oli tehty A:n lomautuksen aikana. Sopimuskohdan mukaista yhteistä toteamista siitä, ettei pääluottamusmiehelle voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, ei kantajaliiton mukaan ollut suoritettu luottamusmiessopimuksen edellyttämällä tavalla, koska yhteisen toteamisen tuli tapahtua pääluottamusmiehen ja työnantajan edustajan kesken.

Vastaajapuolen mukaan niiden työntekijäin enemmistön suostumus, joiden luottamusmiehenä A on toiminut, vastaa luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua yhteistä toteamista. Lisäksi vastaajapuolelta on vedottu siihen, että erikoisosatuotannon loppuminen on merkinnyt tuotantolaitoksen toiminnan keskeytymistä sopimuskohdassa tarkoitetulla tavalla, A:n kieltäytymiseen vastaanottamasta siivoojan työtä, A:n puutteelliseen ammattitaitoon toimia vuorotyönjohtajan sijaisena sekä siihen, että erikoisosatuotannossa A:n lomautusaikana työskennelleen työntekijän työtä oli aina ensin tarjottu A:lle.

Asianosaisliittojen A:n lomauttamisen johdosta käymässä neuvottelussa on pyydetty luottamusmiessopimukseen osallisten keskusjärjestöjen lausunto siitä, miten sopimuksen 5 §:n 1 momentin mukainen pääluottamusmiehen lomautusta koskeva yhteinen toteaminen oli tarkoitettu suoritettavan. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n lausuntopyynnön johdosta esittämän kannanoton mukaan yhteisen toteamisen on tarkoitettu tapahtuvan pääluottamusmiehen ja työnantajan välillä. Suomen Työnantajain Keskusliitto on kantanaan esittänyt, että yhteinen toteaminen suoritetaan ensisijaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen edustamien työntekijöiden enemmistön kanssa ja että se voi tapahtua myös työnantajan edustajien ja sen ammattiosaston, jonka jäsenet ovat pääluottamusmiehen valinneet, toimielimen kesken tai pääluottamusmiehen itsensä kanssa. Keskusjärjestöjen lausunnon saatuaan asianosaisliitotkin ovat jääneet kysymyksestä erimielisiksi.

Työtuomioistuimessa todistajina kuultujen, Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n 15.1.1990 voimaan tullutta luottamusmiessopimusta koskeneisiin neuvotteluihin osallistuneiden, SAK:n vastaavan lakimiehen sekä nykyisen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton asiamiehen mukaan vuoden 1989 aikana käydyissä neuvotteluissa ei ollut keskusteltu siitä, mitä luottamusmiessopimuksen 5 §:n yhteisesti todetaan -sanonnalla tarkoitettiin.

Vastaava lakimies on kertonut, että sanonta tarkoitti SAK:ssa omaksutun käsityksen mukaan sitä, että yhteisen toteamisen asiassa tuli tapahtua pääluottamusmiehen ja työnantajan välillä. Todistajan mukaan luottamusmiessopimuksen määräykset taloudellisista ja tuotannollisista syistä tapahtuvista irtisanomisista ja lomautuksista oli otettu vuonna 1990 voimaan tulleeseen luottamusmiessopimukseen samansisältöisinä kuin ne olivat olleet vuonna 1969 voimaan tulleessa luottamusmiessopimuksessa. Jo aiemman sopimuksen voimassa ollessa oli todistajan kertoman mukaan vakiintunut käytännöksi, että yhteisen toteamisen oli edellytetty tapahtuvan työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken.

Työnantajain keskusjärjestön asiamies on kertonut, että luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin yhteisesti todetaan -sanonnalla oli käsitetty ensisijaisesti asianomaisten työntekijöiden enemmistön suostumusta. Sanonnan on ymmärretty myös tarkoittavan ammattiosaston päättävien elinten päätöstä tai kolmantena vaihtoehtona sitä, että pääluottamusmies toteaa itseään koskevan asian.

Työsopimuslain 53 §:n 2 momentin mukaan luottamusmiehen työsopimus voidaan irtisanoa vain, jos niiden työntekijäin enemmistö, joiden luottamusmiehenä hän on, antaa siihen suostumuksensa tai kun työ kokonaan päättyy, eikä voida järjestää muuta työtä, joka vastaa hänen ammattitaitoaan. Esitetyn selvityksen mukaan säännöksen sisältö perustuu 28.11.1969 päivättyyn työsopimuslakikomitean mietintöön liittyneeseen eriävään mielipiteeseen. Aiempi luottamusmiessopimus on allekirjoitettu 2.4.1969 ja työsopimuslaki on annettu 30.4.1970. Tämän vuoksi mainitun lainkohdan sisältöä ei työtuomioistuimen mielestä voida käyttää tulkintalähteenä riidanalaisen sopimusmääräyksen tarkoitusta arvioitaessa.

Vuoden 1990 luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin viimeiseen virkkeeseen on lisätty määräys työsopimuslain 53 §:n 2 momentin mukaisesta menettelystä edellytykseksi silloin, kun työosaston luottamusmies aiotaan irtisanoa taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Myös luottamusmiessopimuksen 5 §:n 2 momentin yksilösuojaa koskevassa ensimmäisessä kappaleessa on mainittu työsopimuslain 53 §:n 2 momentin edellyttämä suostumus luottamusmiehen irtisanomiseksi yksilöperusteella. Luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin toisen virkkeen yhteisesti todetaan -sanonta on kuitenkin säilytetty entisellään luottamusmiessopimusta uudistettaessa.

Oikeuskirjallisuudessa on vuoden 1969 luottamusmiessopimuksen mukaista yhteisesti todetaan -sanontaa käsitellyt muun muassa Antti Suviranta, joka on kirjoituksessaan Työntekijäin lakisääteisen ja sopimusperusteisen irtisanomissuojan suhteista (Lakimies 1972 s. 340) esittänyt, että "yhteisesti" todetaan sanonta merkinnee toteamista työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisten neuvotteluosapuolten kesken. Kari-Pekka Tiitinen on väitöskirjassaan Työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelulausekkeista (s. 53 ja 54) lausunut, että yhteisen toteamisen tuli tapahtua asianomaisen työehtosopimuksen yleisessä neuvottelujärjestyksessä ja että aikoessaan irtisanoa pääluottamusmiehen taloudellisin ja tuotannollisin perustein työnantajan on oma-aloitteisesti käynnistettävä neuvottelut paikallisen ammattiosaston kanssa.

Seppo Koskinen on teoksessaan Työtaistelut, yhteistoiminta ja työoikeus (s.137) muun muassa nyt tulkittavana olevaa luottamusmiessopimusta käsitelleessään todennut, että mikäli luottamusmies ja työnantaja yhteisesti toteavat, ettei luottamusmiehelle voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voitiin poiketa säännöstä, että pääluottamusmiestä ei saa irtisanoa tai lomauttaa taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä, ellei tuotantolaitoksen toimintaa kokonaan keskeytetä.

Työtuomioistuin ei aikaisemmissa tuomioissaan ole suoranaisesti ottanut kantaa yhteisesti todetaan -sanonnan sisältöön. Työtuomioistuin on ratkaisuissaan kuitenkin käyttänyt sanontoja, joiden mukaan "yhteisesti toteamista ei ollut saatu aikaan paikallisesti eikä asiasta neuvoteltaessa työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä" (171/1983) taikka yhteisesti toteamisen tuli tapahtua työpaikalla (45/1986, 23/1992) tai työnantajan ja työntekijöiden kesken yhteisesti (111/1991).

Yhdysmiehen irtisanomissuojaa koskevan yhdysmiessopimuksen määräys on sisällöltään vastaava kuin luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin määräys. Yhdysmiessopimuksen mukaisen yhteisen toteamisen on työtuomioistuin katsonut tuomiossaan n:o 101/1992 täyttyneen, kun neuvottelussa työpaikalla oli todettu, ettei yhdysmiestä voitu siirtää muihin tehtäviin yhtiössä, eikä kokouksesta tehdyn pöytäkirjan mukaan yhdysmies ollut ottanut kantaa asiaan.

Luottamusmiessopimuksen 6 §:n mukaan luottamusmiehen pääasiallisena tehtävänä on toimia ammattiosaston edustajana työehtosopimuksen ja työlainsäädännön soveltamista koskevissa asioissa sekä yleensä työnantajan ja työntekijän välisiin suhteisiin ja yrityksen kehittymiseen liittyvissä kysymyksissä. Sopimuksen 12 §:n neuvottelujärjestyksen mukaan, ellei työntekijä saa asiaansa koskevaa erimielisyyttä selvitetyksi suoraan esimiehensä kanssa, voi hän saattaa asian hoidettavaksi työosaston luottamusmiehen ja työnantajan edustajan välisissä neuvotteluissa. Jollei asiaa saada silloinkaan selvitetyksi, voi luottamusmies siirtää asian pääluottamusmiehelle. Asian jäädessä paikallisesti riitaiseksi noudatetaan työehtosopimuksen mukaista neuvottelujärjestystä.

Työtuomioistuin toteaa, että pääluottamusmiestä on pidettävä luottamusmiessopimuksen mukaisen neuvottelujärjestelmän tarkoittamana paikallisena neuvotteluosapuolena ja oikeana tahona neuvottelemaan työnantajan edustajien kanssa. Edellä esitetyn selvityksen huomioon ottaen työtuomioistuin pitää luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin oikeaa tulkintaa parhaiten vastaavana sitä, että yhteisen toteamisen tulee tapahtua ensisijaisesti pääluottamusmiehen ja työnantajan kesken. Sitä vastoin esitetty selvitys ei tue sitä tulkintaa, että yhteisen toteamisen voisi korvata pääluottamusmiehen edustamien työntekijöiden enemmistön suostumus.

Työtuomioistuin on edellä mainitussa tuomiossaan n:o 111/1991 todennut nyt sovellettavan keskusjärjestösopimuksen määräyksen olevan sanonnaltaan sikäli selkeä, että lomauttaminen edellyttää töiden loppumisen yhteistä toteamista myös siinä tapauksessa, että sopivaa työtä ei olisi tarjottavana. Työtuomioistuimella ei tässä asiassa ole aihetta poiketa tuosta kannanotosta.

Panpark Oy on tarjonnut A:lle lomauttamisen asemesta siivoojan työtä. Asiassa ei ole vastoin A:n työtuomioistuimessa tekemää ilmoitusta näytetty, että hän olisi siivoojan työn vastaanottaessaan voinut säilyttää palkkaetunsa ennallaan. Kun luottamusmiessopimuksen 4 §:n mukaan luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli luottamusmieheksi valituksi tullessaan, A:lla on näissä olosuhteissa ollut perusteltu syy olla vastaanottamatta siivoojan työtä. A:lle ei siten ole näytetty tarjotun hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä.

Työnantajapuolen mukaan erikoisosatuotannossa A:n lomautuksen aikana työskennelleen työntekijän työtä on aina ensin tarjottu A:lle. A on työtuomioistuimessa kertonut, ettei hänelle ollut kertaakaan tarjottu työtä, vaikka hän asui noin kolmen kilometrin päässä tehtaalta ja hänellä oli puhelin. Työtuomioistuimessa todistajana kuultu vanhempi työnjohtaja on kertonut puhelimitse yrittäneensä 2 - 3 kertaa tavoittaa Seppästä tämän lomautusaikana tarjotakseen töitä lyhyiksi ajanjaksoiksi. A ei kuitenkaan ole ollut tavoitettavissa, jolloin vanhempi työnjohtaja oli kutsunut toisen työntekijän töihin.

Työn tarjoamisesta työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan työnantaja on pyrkinyt ainakin joitakin kertoja tarjoamaan A:lle tämän lomautusaikana tehtaalla esiintyneitä lyhytaikaisia tehtäviä. Tarjousten ei kuitenkaan ole näytetty tulleen A:n tietoon. Tällä ja sillä epäselväksi jääneellä seikalla, olisiko A ammattitaitonsa puolesta kyennyt toimimaan vuorotyönjohtajan sijaisena, ei kuitenkaan ole asian ratkaisun kannalta merkitystä, koska A:lle olisi hänen lomautusaikanaan voitu tarjota ainakin siivoojan työtä hänen ansiotasonsa säilyttäen.

Edellä esitetyin perustein Panpark Oy:n olisi tullut todeta A:n kanssa, olisiko hänelle voitu tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä. Lomauttaessaan A:n ilman sanotunlaista yhteistä toteamista Panpark Oy on menetellyt luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin vastaisesti. A on kuitenkin voitu lomauttaa 7.12.1992 - 22.2.1993, jolloin tuotantolaitoksen toiminta on keskeytetty kokonaan.

Luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin menettelyä koskevan määräyksen yhteisesti todetaan -sanonnan tulkinnanvaraisuuden vuoksi ja koska keskusjärjestötkin ovat olleet lausunnossaan asiasta erimielisiä, ei Panpark Oy:n voida katsoa rikkoneen luottamusmiessopimusta työehtosopimuslain 7 §:n tarkoittamalla tavalla eikä Kemianteollisuus KT:n laiminlyöneen asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Kemian Työntekijäin Liiton kanteessa on esitetty vaatimus Panpark Oy:n velvoittamisesta maksamaan A:lle lomautuksen ajalta hänen saamatta jäänyt palkkansa.

Työtuomioistuin on tuomiossaan n:o 46/1993 todennut tämän kaltaisessa vaatimuksessa olevan kysymys työsopimuslain perusteella määräytyvästä vahingonkorvauksesta. Kun sellaisen korvauksen maksamisesta ei ollut työehtosopimusosapuolten kesken sovittu, työnantajalla ei ollut työehtosopimukseen perustuvaa korvausvelvollisuutta sopimuksenvastaisen lomautuksen ajalta.

Työtuomioistuimella ei ole aihetta poiketa tuostakaan aikaisemmasta kannanotostaan. Luottamusmiessopimuksen 5 §:n korvauksia koskevien määräyksien edellytyksenä on, että luottamusmiehen työsopimus lakkaa. A:n työsopimus ei ole lakannut, joten työnantajayhtiöllä ei ole työehtosopimukseen perustuvaa korvausvelvollisuutta A:n lomautusajalta.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa Panpark Oy:n menetelleen luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin vastaisesti lomauttaessaan A:n 1.5. - 6.12.1992 sekä 23.2. 7.6.1993.

Muilta osin kanne hylätään.

Jutun laadun vuoksi Kemian Työntekijäin Liitto saa kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Rautiainen, Virtanen, Sulkunen ja Vertanen jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Virtasen lausunto, johon jäsen Rautiainen yhtyi:

Työtuomioistuin on aikaisemmissa tuomioissaan käsitellyt yhteisesti todetaan -sanonnan merkitystä. Työtuomioistuin on ratkaisuissaan käyttänyt sanontoja, joiden mukaan "yhteisesti toteamista ei ollut saatu aikaan paikallisesti eikä asiasta neuvoteltaessa työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä" (171/1983) taikka yhteisesti toteamisen tuli tapahtua työpaikalla (45/1986, 23/1992) tai työnantajan ja työntekijöiden kesken yhteisesti (111/1991).

Yhdysmiehen irtisanomissuojaa koskevan yhdysmiessopimuksen määräys on sisällöltään samasanainen kuin luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin määräys. Yhdysmiessopimuksen mukaisen yhteisen toteamisen on työtuomioistuin katsonut tuomiossaan n:o 101/1992 täyttyneen, kun neuvotteluissa työpaikalla oli todettu, ettei yhdysmiestä voitu siirtää muihin tehtäviin yhtiössä, eikä kokouksesta tehdyn pöytäkirjan mukaan yhdysmies ollut ottanut kantaa asiaan.

Nyt esillä olevassa tapauksessa ei ole syytä poiketa työtuomioistuimen aikaisemmasta käytännöstä, jossa on hyväksytty erilaisia menettelytapoja yhteiseksi toteamiseksi. Luottamusmiessopimuksen mukaan on mahdollista myös se, että luottamusmiehen lomauttamista koskevaa asiaa käsitellään työpaikalla niiden työntekijöiden kesken, joita pääluottamusmies edustaa. Yhteinen toteaminen voi tapahtua tällaisissa neuvotteluissa eikä pääluottamusmiehen myötävaikutus neuvotteluissa ole tarpeellinen, koska neuvoteltava asia koskee häntä itseään.

Esitetyn selvityksen mukaan Panpark Oy:n työntekijät ovat hyväksyneet A:n lomauttamisen ja allekirjoittaneet asiakirjan, jossa he ovat ilmoittaneet yhdessä todenneensa työnantajalla olleen perusteet A:n lomauttamiseen ja hyväksyvänsä Panpark Oy:n lomautusjärjestelyt.

Edellä olevan perusteella hylkään kanteen. Asian laadun vuoksi Kemianteollisuus KT ja Panpark Oy saavat kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Eri mieltä olevan jäsen Sulkusen lausunto:

Pääluottamusmiehen irtisanomista ja lomauttamista koskeva vuoden 1990 luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momenttiin sijoitettu määräys vastaa sisällöltään vuoden 1969 luottamusmiessopimuksen 4 §:n 4. kohdan toisen kappaleen määräystä, joskin siihen on tehty eräitä tämän asian ratkaisulle merkityksettömiä sananmuodollisia tarkistuksia. Samalla kuitenkin taloudellisista ja tuotannollisista syistä tapahtuvan työosaston luottamusmiehen irtisanomista (ja lomautusta, TT 1992-54) koskevaa määräystä muutettiin siten, että siinä viitataan työsopimuslain 53 §:n 2 momentin mukaisiin, työn kokonaan päättymistä ja muun työn järjestämistä koskeviin perusteisiin. Nämä pääluottamusmiehen ja työosaston luottamusmiehen irtisanomis- ja lomautusperusteita koskevat määräykset sijoitettiin samaan kappaleeseen, joka on otsikoitu "taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet".

Luottamusmiehestä itsestään johtuviin syihin perustuvaa irtisanomista on uudessa luottamusmiessopimuksessa rajoitettu viittaamalla työsopimuslain 53 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan irtisanominen on kielletty ilman asianomaisen (pää)luottamusmiehen edustamien työntekijöiden enemmistön suostumusta. Tämä määräys on sijoitettu sopimuksen 5 §:n yksilösuojaa koskevan momentin ensimmäiseksi kappaleeksi.

Kun uudesta sopimuksesta neuvoteltaessa ei yhteistä toteamista koskevan sanonnan merkityksestä ole keskusteltu, on vuoden 1990 sopimusmääräystä tulkittava samoin kuin vastaavansisältöistä vuoden 1969 sopimusmääräystä. Tämän sopimusmääräyksen soveltamiskäytännöstä ja tulkinnasta todistajina kuullut STK:n ja SAK:n neuvottelijat esittivät tosistaan poikkeavat käsitykset.

Työtuomioistuin on vuoden 1969 luottamusmiessopimuksen syntyhistoriaa, oikeuskirjallisuutta, työtuomioistuimen aikaisempia ratkaisuja sekä luottamusmiessopimuksen neuvottelujärjestysmääräyksiä koskevaan tarkasteluun perustuen pitänyt vuoden 1990 luottamusmiessopimuksen 5 §:n 1 momentin oikeaa tulkintaa parhaiten vastaavana sitä, että yhteisen toteamisen tulee tapahtua ensisijaisesti pääluottamusmiehen ja työnantajan kesken. Yhdyn tähän ja myös siihen johtopäätökseen, ettei esitetty selvitys tue sellaista tulkintaa, että yhteisen toteamisen voisi korvata pääluottamusmiehen edustamien työntekijöiden suostumus.

Katson myös tulleen näytetyksi, että työtuomioistuimen oikeana pitämä tulkinta on muodostunut vuoden 1969 luottamusmiessopimusta sovellettaessa vakiintuneeksi käytännöksi, jota työtuomioistuimessa ei aikaisemmin ole pyrittykään riitauttamaan. Tämän sopimuksen STK:ssa laadittuihin soveltamisohjeisiin liittyvässä kaaviokuvassa on teollisuuslaitoksen osittaista keskeyttämistä koskevassa irtisanomis- ja purkuperusteen kieltävässä kohdassa käytetty sanontaan: "Ei päästä yksimielisyyteen siitä, voidaanko tarjota muuta työtä". Tällaiseen sanontaan on vielä vähemmän kuin sopimuksen tekstiin mahdollista tukea tulkintaa, jonka mukaan pääluottamusmiehen irtisanomistai purkuperusteeksi riittäisi hänen edustamiensa työntekijöiden enemmistön suostumus. Pidänkin sovellutusohjeita sopimuksen syntyhistoriaa koskevien seikkojen ohella osoituksena siitä, että myös työnantajapuolella on sopimusmääräyksessä tarkoitetun yhteisen toteamisen ymmärretty tapahtuvan luottamusmiessopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti.

Asiassa on sinänsä riidatonta, että työ Panpark Oy:n tuotantolaitoksella ei ole kokonaan päättynyt, vaan työhön on jäänyt työtuomioistuimen päätöksessä kerrotuin tavoin kolmen teknisen toimihenkilön lisäksi kolme työntekijää. Näin ollen työnantajan viaksi jää, ettei pääluottamusmiehen kanssa ole pyrittykään luottamusmiessopimuksen edellyttämin tavoin saamaan yhteisesti todetuksi, ettei hänelle voida järjestää muuta hänen ammattitaitoaan tai hänelle muutoin sopivaa työtä. Pelkästään siivoojan työn tarjoamista pääluottamusmiehelle ei voida pitää riittävänä sopimuksessa tarkoitetun neuvotteluvelvollisuuden täyttämiseksi (vrt. KKO 1984 1112).

Sekä Kemianteollisuus KT:n että Suomen Työnantajain Keskusliiton neuvottelijoiden olisi tullut ymmärtää, että heidän edustamansa tulkinta olisi merkinnyt olennaista muutosta kysymyksessä olevan sopimusmääräyksen vakiintuneeseen tulkintaan ja soveltamiskäytäntöön. Valvontavelvollisena Kemianteollisuus KT ei voi myöskään nojautua Suomen Työnantajain Keskusliitosta esitettyyn tulkintaan, jonka työnantajaliiton olisi pitänyt käsitää virheelliseksi. Tämän vuoksi Kemianteollisuus KT on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Sen sijaan Panpark Oy ei luottaessaan työnantajaliitostaan saamiinsa ohjeisiin ole rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 § tarkoitetuin tavoin.

Edellä mainituin perustein ja muutoin työltuomioistuimen päätöksen perusteluihin ja tuomiolauselmaan yhtyen velvoitan Kemianteollisuus KT:n maksamaan työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla hyvityssakkoa Kemian Työntekijäin Liitolle 100 000 markkaa

Panpark Oy:hyn kohdistetun oikeudenkäntikuluvaatimuksen hyläten velvoitan Kemianteollisuus KT:n korvaamaan Kemian Työntekijäin Liiton oikeudenkäntikulut 2 400 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.