Labor court dismisses union claim that bonus pay increases violated local agreements due to collective minimum wage rules.

Panimon palkat olivat uusista ohjepalkoista laskettuina täyttäneet 1.10.1991 alkaen kussakin palkkamuodossa työehtosopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset. Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan leikkurisäännön mukaisesti ohjepalkkojen ylimääräinen korottaminen ei ollut aiheuttanut korotusta käytännön ansioissa. Toimitetussa ohjepalkkojen korotuksessa ei ollut menetelty paikallisten sopimusten vastaisesti.

Kysymys myös työtuomioistuimen toimivallasta.

Kantaja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y. Vastaaja Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL r.y. Kuultava Oy Amri Ab

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 14.5.1991 allekirjoitetussa panimoiden ja virvoitusjuomatehtaiden työehtosopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II TYÖPALKAT JA ERILLISET LISÄT

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

11 § Suorituspalkkatyö

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Palkkatakuu

7. Suorituspalkkatyössä ohjetuntipalkka on taattu. 8. Suorituspalkkatöiden hinnoittelusta sovitaan paikallisesti.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § Palkankorotukset vuonna 1991

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

B. 1.10.1991

1. Ohjepalkat

Ohjepalkat nousevat 33 penniä kaikissa palkkaryhmissä.

I kalleusluokan ja pääkaupunkiseudun ohjepalkat muodostetaan entisin eroin.

2. Ohjepalkkojen ylimääräinen korottaminen

Ohjepalkkojen ylimääräinen korottaminen ei sellaisenaan aiheuta korotusta käytännön ansioissa edellyttäen, että palkat uusista ohjepalkoista laskettuna täyttävät kussakin palkkamuodossa työehtosopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on lausunut, että Oy Hartwall Ab:n ja sen Kaarinan panimon työntekijäin välillä oli solmittu työehtosopimuksen 11 §:n 8 kohdassa tarkoitettuja suorituspalkkatöiden hinnoittelua koskevia, jäljempänä tarkemmin selostettavia palkkiopalkkasopimuksia. Oy Hartwall Ab oli yhtiöittänyt toimintojaan vuoden 1992 alussa, jolloin Kaarinan panimo oli siirtynyt Oy Amri Ab:lle. Tällöin työntekijät olivat siirtyneet Oy Amri Ab:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä entisin palkkaehdoin. Kumpikin yhtiö oli Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n jäsen.

Työehtosopimuksen 11 §:n mukaisia palkkiopalkkasopimuksia oli tehty kaikenkaikkiaan viisi ja ne olivat koskeneet panimon täyttöhallin töitä. Konelinja I:n sopimus oli allekirjoitettu 12.2.1991, konelinja IV:n sopimus 11.2.1988, konelinja V:n sopimus 17.6.1988, konelinja VI:n sopimus 30.12.1988 ja konelinja VII:n sopimus 16.2.1989. Sopimukset olivat koskeneet 50 työntekijää. Työntekijäin puolelta sopimukset oli allekirjoittanut Turun Juomateollisuustyöläisten Ammattiosasto 97 r.y:n nimeämä pääluottamusmies.

Palkkiopalkkasopimusten mukaan palkat muodostuivat palkkaryhmittäin sovitusta kiinteästä osasta ja kaikille samansuuruisesta liikkuvasta osasta (palkkiopalkkaosa). Sopimusten kiinteä palkanosa ja sovittu palkkiopalkan takuuraja olivat muodostaneet yhdessä palkan, joka sovitulla linjakohtaisella suoritustasolla oli aina ollut vähintään työehtosopimuksen mukainen ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentin lisällä. Liikkuvasta palkanosasta oli sopimuksessa sovittu alaraja, niin sanottu takuuraja, jolla oli turvattu edellä sanottu vähimmäispalkkataso eli että liikkuva osa oli aina ollut vähintään 15 prosenttia ohjetuntipalkasta. Kiinteän osan suuruutta ei ollut erikseen kirjattu sopimustekstiin, koska sovellutusperiaate oli ollut selkeä ja täten oli voitu aina ohjepalkan muuttuessa sopia joustavasti, sijoitettiinko korotus kiinteään vai liikkuvaan palkanosaan.

Palkkiopalkkasopimuksia oli aina tarkistettu yhteisissä sovellutusneuvotteluissa silloin, kun työehtosopimuksen ohjetuntipalkat olivat muuttuneet. Näissä neuvotteluissa oli aina sovittu, että takuuraja säilyi sovitulla tasolla. Siten palkka oli aina ollut vähintään työehtosopimuksen mukainen ohjetuntipalkka korotettuna 15 prosentilla. Tarkistus oli tehty vertaamalla palkkaryhmittäin kiinteää osaa takuurajaan. Näin saatu korotusmäärä oli toisinaan sovittu lisättäväksi osaksi kiinteään palkanosaan ja osaksi liikkuvaan palkanosaan. Tällöin liikkuvan osan taulukoita oli korotettu kaikissa suoritusportaissa samalla pennimäärällä ja liikkuvan osan takuurajaa oli vastaavasti korotettu. Toisinaan korotus oli sijoitettu pelkästään palkan kiinteään osaan, jolloin takuurajaa ei ollut muutettu, mutta laskentaperusteena korotukselle oli kuitenkin aina ollut, että ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentilla ohjetuntipalkasta täyttyi takuurajalla.

Esimerkkinä palkkiopalkkasopimusten mukaisten palkkojen muodostumisesta esitettiin seuraavassa taulukossa konelinjojen palkat 30.9.1991 takuurajalla (käytetty lyhenne pr tarkoitti palkkaryhmää):

pr 1

pr 2

pr 3

pr 5

pr 6

Kiinteä osa

27,62

28,84

29,48

31,16

33,20

Liikkuva osa

5,30

5,30

5,30

5,30

5,30

_____

_____

_____

_____

_____

Yhteensä =

ohjetuntipalkka +

15 %

32,92

34,14

34,78

36,46

38,50 mk/t

Edellä olevasta kävi ilmi sopimusten sovellutus ja sen tarkoitus. Palkkiopalkkasopimusten sovellutusneuvottelut olivat olleet takuurajan osalta ongelmattomat.

Työehtosopimuksen mukaisia ohjetuntipalkkoja oli korotettu 1.10.1991 lukien. Tällöin Oy Amri Ab:n edustaja oli ilmoittanut, että yhtiö tulkitsi palkkiopalkkasopimusten soveltamista uudella tavalla. Yhtiön edustaja oli vedonnut työehtosopimuksen minimimääräyksiin. Työnantajan edustajan mukaan, koska linjat olivat käyneet hyvin, käytännön ansioissa takuuraja eli ohjetuntipalkka 15 prosentin korotuksineen täyttyi kaikissa palkkaryhmissä. Tässä työnantajan edustajat olivat viitanneet työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräykseen, jonka mukaan ohjepalkkojen korotus ei sellaisenaan aiheuttanut korotusta käytännön ansioissa edellyttäen, että palkat uusista ohjepalkoista laskettuna täyttivät kussakin palkkamuodossa työehtosopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset.

Työnantajan vetoama työehtosopimusmääräys oli ollut osana valtakunnallista työehtosopimusta koko sen ajan, kun työpaikalla olivat olleet voimassa kerrotut palkkiopalkkasopimukset. Määräys ei siten ollut vaikuttanut vuosikausia ongelmitta jatkuneeseen tulkintakäytäntöön. Siten työnantajalla ei ollut ollut tähän vedoten perustetta muuttaa tulkintakäytäntöä.

Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan palkkoja olisi pitänyt 1.10.1991 korottaa 38 penniä tunnissa kaikissa palkkaryhmissä. Tätä yhtiö ei ollut suostunut toteuttamaan. Neuvottelurauhan turvaamiseksi yhtiö oli kuitenkin korottanut palkkoja 12 pennillä tunnissa. Tämän lisäksi yhtiö oli irtisanonut kaikki palkkiopalkkasopimukset ja niiden voimassaoloaika oli päättynyt 31.1.1992.

Edellä konelinjojen palkoista esitetyn esimerkin mukaan palkkojen olisi 1.10.1991 jälkeen tullut entisellä sovellutuskäytännöllä muodostua seuraavasti, jos korotuksesta olisi sijoitettu esimerkiksi 12 penniä kiinteään osaan ja 26 penniä liikkuvaan osaan. Laskentaesimerkki takuurajalla oli seuraava:

pr 1

pr 2

pr 3

pr 5

pr 6

Kiinteä osa

27,74

28,96

29,60

31,28

33,32

Liikkuva osa

5,56

5,56

5,56

5,56

5,56

_____

_____

_____

_____

_____

Yhteensä =

ohjetuntipalkka +

15 %

33,30

34,52

35,16

36,84

38,88 mk/t

Yhtiön soveltaman uuden, aiemmasta käytännöstä poikkeavan tulkinnan vuoksi takuuraja oli jäänyt entiselle tasolle eikä ollut noussut edellä osoitetulle tasolle, kuten sen olisi tullut noudatetun tulkintakäytännön mukaan tapahtua. Siten jokainen työntekijä oli menettänyt tunnissa 26 penniä, koska edellä kerrotun mukaisesti yhtiö neuvottelurauhan nimissä oli maksanut 12 penniä työntekijöille kuuluneesta 38 pennin korotuksesta. Kuukausittainen menetys työntekijää kohti oli ollut 45,50 markkaa.

Kun uudet palkkiopalkkasopimukset oli solmittu 7.5.1992, samalla oli sovittu, että vanhojen sopimusten sovellutus päättyisi uusien tullessa voimaan. Tällä perusteella työntekijöillä oli ollut oikeus saada aiemman tulkintakäytännön mukaan edellä sanottu 26 pennin erä tunnissa myös 1.2. ja 30.4.1992 väliseltä ajalta.

Tulkintakiistasta oli työpaikalla käyty lukuisia neuvotteluja syksyn 1991 ja kevään 1992 aikana. Ammattiosasto ja pääluottamusmies olivat jättäneet työnantajalle 25.4.1992 perustellun kirjallisen vaatimuksen, jossa oli katsottu, että yhtiö oli perusteitta ja yksipuolisesti muuttanut palkkiopalkkasopimusten vuosikausia jatkunutta tulkintakäytäntöä. Ammattiosasto ja pääluottamusmies olivat vaatineet, että yhtiön tuli noudattaa palkkiopalkkasopimusten vakiintunutta tulkintaa sekä maksaa työntekijöille tulkinnan mukaisesti palkka. Samaista tulkintaa tuli soveltaa myös palkkiopalkkasopimusten voimassaolon päättymisen jälkeen 31.1.1992, koska tämä oli todettu käydyissä neuvotteluissa sekä vahvistettu 7.5.1992 allekirjoitetussa uusia palkkiopalkkasopimuksia koskevassa pöytäkirjassa.

Neuvottelut olivat siirtyneet liittotasolle ja liittojen väliset neuvottelut oli käyty 30.9.1992 pääsemättä asiassa yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Oy Amri Ab:n Kaarinan panimon työntekijäin palkkiopalkkasopimuksia olisi tullut 1.10.1991 lukien tulkita vakiintuneen käytännön mukaisesti ottamalla huomioon panimoiden ja virvoitusjuomatehtaiden työehtosopimuksen 1.10.1991 voimaan tulleet ohjepalkkojen korotukset ja tarkistaa tämän mukaisesti palkkiopalkkasopimuksissa sovittua takuurajaa 26 penniä tunnissa sekä noudattaa tätä tulkintaa myös 1.2. ja 30.4.1992 välisenä aikana uusien 7.5.1992 allekirjoitettujen sopimusten allekirjoituspöytäkirjan tekstin mukaisesti.

VASTINE

Vastineen perustelut

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL on lausunut, ettei kanteessa tarkoitetuissa palkkiopalkkasopimuksissa ollut kysymys työehtosopimukseen perustuvista paikallisista sopimuksista vaan työsuhteen ehdoista, joiden tulkitseminen ei kuulunut työtuomioistuimen ratkaistaviin asioihin.

Lisäksi työnantajaliitto on lausunut, että työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n ohjepalkkojen ylimääräistä korottamista koskevan 2 kohdan mukaan ohjepalkkojen ylimääräinen korottaminen ei sellaisenaan aiheuta korotusta käytännön ansioissa edellyttäen, että palkat uusista ohjepalkoista laskettuna täyttävät kussakin palkkamuodossa työehtosopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset. Tämä määräys oli ollut kaikissa panimoalan työehtosopimuksessa vuosien ajan ja se oli yleinen periaate tarkistettaessa ohjetuntipalkkojen korotuksen vaikutusta käytännön ansioihin.

Työehtosopimuksen mukaan palkkiopalkkatyössä maksettavan vähimmäispalkan muodosti ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentilla ohjetuntipalkasta laskettuna. Yhtiön Kaarinan panimolla palkkiopalkka muodostui konelinjoilla kahdesta osasta. Kiinteä osa oli kussakin palkkaryhmässä saman suuruinen kaikilla konelinjoilla. Kiinteän osan suuruus oli sovittu erikseen joka kerran palkan soveltamisneuvottelujen yhteydessä. Kiinteää osaa ei ollut soveltamisneuvotteluissa verrattu palkkaryhmittäin "takuurajaan", josta olisi saatu korotusmäärä, kuten kanteessa oli väitetty.

Liikkuva osa oli kaikille samansuuruinen kullakin konelinjalla, mutta sen suuruus vaihteli eri konelinjoilla. Liikkuvan osan suuruus kaikilla konelinjoilla kasvoi käyttösuhteen kasvaessa paitsi lajittelulinjalla. Liikkuvan osan suuruus ja taulukko oli sovittu erikseen joka kerran palkan soveltamisneuvottelujen yhteydessä. Liikkuvasta palkanosasta ei ollut sovittu alarajaa. Ei myöskään ollut sovittu, että liikkuva osa olisi aina vähintään 15 prosenttia ohjetuntipalkasta, kuten kanteessa oli väitetty.

Henkilökohtainen palkkiopalkka oli muodostunut kiinteästä palkanosasta ja liikkuvasta palkanosasta. Sen suuruus oli siis kasvanut sitä mukaa kuin työskentelylinjan käyttösuhde oli kasvanut. Työnantaja oli tarkistanut kolmen kuukauden ajanjaksoin, että työehtosopimuksen edellyttämät palkkiopalkan vähimmäispalkat täyttyivät kullakin konelinjalla.

Palkkiopalkkasopimusten puitteissa oli käyty palkan suuruutta koskevia neuvotteluja. Näin oli tapahtunut muun muassa silloin kun oli ilmennyt tarvetta tarkistaa jonkin palkkiopalkan osan suuruutta, vaikka työehtosopimus ei ollutkaan edellyttänyt palkankorotusta missään muodossa. Konelinja IV:n osalta oli muun muassa 16.1.1991 tehty liikkuvan osan taulukon muutos. Samanaikaisesti oli neuvoteltu ja otettu käyttöön konelinja I:llä kokonaan uusi palkkiopalkkasopimus. Koko konelinja oli uusi ja tämän vuoksi 12.1.1991 solmittu palkkiopalkkasopimuskin oli vasta tuolloin neuvoteltu.

Palkankorotusten soveltamisesta ja toteutumisesta palkkiopalkkasopimusten puitteissa oli neuvoteltu aina kun työehtosopimuksella oli sovittu yleiskorotuksesta, ohjetuntipalkkakorotuksesta, pelkästään jommastakummasta korotuksesta tai molempien korottamisesta. Neuvottelut olivat tapahtuneet siis muinakin aikoina kuin vain työehtosopimuksen ohjetuntipalkan korotuksen yhteydessä. Näissä soveltamisneuvotteluissa oli ohjetuntipalkan korotusten yhteydessä tarkistettu palkkiopalkkatyössä maksettavan palkan vähimmäisvaatimukset eli uusi ohjetuntipalkka ja siihen lisättynä 15 prosenttia ohjetuntipalkasta laskettuna palkkaryhmittäin. Näin saadut uudet vähimmäispalkat olivat palkkiopalkkatyössä taatut jo työehtosopimuksen palkkamääräysten perusteella.

Takuurajalla vastaajapuoli tarkoitti työehtosopimuksen edellyttämän palkkiopalkkatyössä maksettavan palkan vähimmäismäärää palkkaryhmittäin eli vähimmäispalkkaa. Edellä kuvattu vähimmäispalkan suuruuden tarkistustapahtuma Kaarinan panimolla kävi ilmi sopimusneuvottelujen muistioista. Kysymys ei ollut palkkiopalkan tulkintakäytännöstä, kuten kanteessa oli väitetty. Tämä vähimmäispalkan nouseminen aikaisemmalta tasolta työehtosopimuksen ohjetuntipalkan korotuksen yhteydessä ei työehtosopimuksen mukaan aiheuttanut korotusta palkkiopalkkatyön käytännön palkassa, mikäli takuuraja täyttyi. Se ei aiheuttanut esimerkiksi automaattisesti palkkiopalkan liikkuvan osan taulukoiden nousua, kiinteän osan suuruuden tarkistamista tai molempien osien tarkistamista, kun palkkiopalkkatyössä liikuttiin sellaisella tasolla, että uudet vähimmäispalkkavaatimukset täyttyivät käytännön ansioissa.

Yhtiön Kaarinan panimossa käydyissä palkkiopalkan soveltamisneuvotteluissa työnantajan edustajat olivat aina aluksi todenneet työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräyksestä ilmenevän yleisen periaatteen ohjetuntipalkkojen korottamisesta. Tämä kävi ilmi myös kahdesta kantajapuolen jättämästä muistiosta. Määräys oli siis aina otettu huomioon soveltamisneuvotteluja käytäessä.

Sovellutuskertoja oli ollut 14 vuosina 1985 - 1991. Sovellutusneuvotteluja oli vuosien varrella ollut kuitenkin kymmeniä, koska neuvottelukokouksia oli ollut useampia soveltamiskertaa kohti. Neuvotteluissa oli puolin ja toisin tehty esityksiä palkankorotuksen suuruudeksi. Eri sovellutusneuvottelukerroilla työnantajapuolelta ja työntekijäpuolelta oli tehty esitykset. Minään kertana esitys tai vaatimus ei ollut ollut ohjetuntipalkkakorotuksen suuruinen. Neuvottelukokouksien kuluessa esitykset ja vaatimukset olivat muuttuneet ja lopulta oli päädytty täytön palkkaneuvotteluista 1986-1991 laaditun taulukon viimeisestä sarakkeesta ilmenevään lopputulokseen.

Toisinaan oli yksikin kokous saattanut riittää. Tulos oli kuitenkin useimmiten saavutettu joka kerran erikseen useissa neuvottelukokouksissa tapahtuneiden tarjousten ja vaatimusten esittämisen kautta. Lopulta oli saavutettu yksimielisyys ja päädytty kunakin kertana erikseen sovitun mukaiseen palkkaryhmäkohtaiseen yksilölliseen pennimäärään. Kun korotusmääristä oli neuvotteluissa päästy yksimielisyyteen, oli erikseen myös joka kerran neuvoteltu ja sovittu, miten pennit sijoitettiin eri palkkiopalkan osiin. Korotus oli voitu lisätä osittain kiinteän ja osittain liikkuvaan osaan, kokonaan kiinteään osaan tai kokonaan liikkuvaan osaan. Liikkuvan osan taulukoista oli aina erikseen sovittu. Linjakohtaista suoritustasoa takuurajan osalta ei ollut sovittu.

Minkäänlaisella sopimuksella ei ollut taattu, että ohjetuntipalkkojen korotus aina toisi vastaavan palkankorotuksen myös käytännön ansioihin. Siitä ei myöskään ollut muodostunut vakiintunutta tulkintakäytäntöä yhtiön Kaarinan panimossa. Näin ollen automaattista pitkään jatkunutta soveltamiskäytäntöä ja tulkintamallia ei ollut olemassa. Jos näin olisi ollut, ei sovellutusta olisi tarvinnut joka kerran erikseen neuvotella ja tehdä tarjouksia puolin ja toisin.

Päinvastoin kuin konelinjoissa työskenteleville työntekijöille oli huoltomiehille vuonna 1985 taattu ansio, joka oli vähintään työehtosopimuksen palkkaryhmä 4:n ohjepalkka lisättynä 26,46 prosentilla ohjetuntipalkasta. Tästä kirjauksesta oli ollut seurauksena tilanteen toteaminen ja automaattinen soveltaminen. Asiasta oli tehty vain kirjaus muistioon palkkaneuvotteluissa. Tämä ilmeni eri muistioista kuten 11.4.1990 päivätystä muistiosta. Samanlaista sovellutusprosessia joka kerran erikseen tapahtuvine tarjouksineen ja vaatimuksineen sekä useine neuvottelukertoineen kuin konelinjojen työntekijöiden palkankorotuksista oli käyty ei ollut käyty huoltomiesten korotuksen osalta, koska siitä oli ollut sopimus.

Konelinjoilla palkkiopalkan soveltamisneuvotteluissa syntyneet tulokset eivät myöskään osoittaneet, että sovellutusperiaate olisi vakiintunut joka kerran samanlaiseksi ja että palkankorotuksista olisi konelinjojen palkkiopalkkojen osalta muodostunut yritykseen vakiintunut tulkintamalli. Tätä tukivat täytön palkankorotukset 1985 - 1991 taulukosta ilmenevät seikat. Taulukkoon oli kirjattu työehtosopimuksella sovitut yleiskorotukset, ohjetuntipalkkakorotukset palkkaryhmittäin, yhtiön Kaarinan panimossa neuvottelun tuloksena saavutettu palkan-korotus palkkaryhmittäin ja yrityksessä toteutuneen korotuksen suhde työehtosopimuksen mukaiseen ohjetuntipalkan korotukseen palkkaryhmittäin.

Jotta kantajapuolen väittämä vakiintunut tulkintakäytäntö olisi muodostunut, tulisi taulukossa olla kullakin neuvottelukierroksella indeksiä osoittavalla rivillä luku 115 (OTP + 15 %). Useimmilla neuvottelukierroksilla, kahdellatoista neljästätoista, luku kuitenkin poikkesi ylöstai alaspäin. Vain kahtena kertana 1.5.1984 ja 1.4.1988 oli lukuna kaikissa palkkaryhmissä ollut 115.

Työehtosopimuksen mukaisia ohjetuntipalkkoja oli korotettu 1.10.1991 lukien 33 penniä tunnilta. Yhtiön Kaarinan panimolla oli käyty tavanomaiseen tapaan neuvottelut, joissa oli tarkistettu työehtosopimuksen edellyttämän palkkiopalkkamääräyksen toteutuminen Kaarinan panimon palkkiopalkkasopimuksissa eli takuuraja. Näissäkin neuvotteluissa yhtiön edustaja oli ilmoittanut perinteiseen tapaan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjasta ilmenevän periaatteen ohjetuntipalkkojen korotuksesta. Kysymys ei siis ollut ollut palkkiopalkkasopimuksen palkkamääräysten tai koko sopimuksen soveltamisesta uudella tavalla. Esille oli tuotu aikaisemman käytännön mukaisesti lähtökohdat, jonka mukaan palkantarkistus tälläkin kerralla tultaisiin toteuttamaan.

Koska eri konelinjoilla palkkiopalkkasopimuksen mukaisesti maksetut käytännön ansiot täyttivät työehtosopimuksen asettamat edellytykset uusista ohjetuntipalkoista laskettuna, ei työehtosopimus edellyttänyt palkkoja laisinkaan korotettavan. Tästä huolimatta työnantaja oli korottanut palkkoja kaikissa palkkaryhmissä 12 penniä yleiskorotuksen luonteisesti. Perusteita työntekijäpuolen neuvotteluissa ja kanteessa esitetyille vaatimuksille 38 pennin korotuksesta ei ollut.

Laskelmien alimmaisella rivillä 30.9. ja 1.10.1991 olivat olleet kirjattuina vähimmäispalkat palkkaryhmittäin ennen ja jälkeen ohjetuntipalkkakorotuksen. Muu osa laskelmasta oli kantajapuolen esitystä. Työehtosopimus velvoitti työnantajan maksamaan vähintään tämän palkan palkkiopalkkatyössä kussakin palkkaryhmässä. Yhtiön Kaarinan panimossa on kaikilla konelinjoilla 1.10.1991 lähtien maksettu vähintään tämä työehtosopimuksen edellyttämä palkka.

Työehtosopimus ei tässäkään tapauksessa edellyttänyt palkkiopalkan korottamista suoritustasolla, jossa palkkiopalkan vähimmäisehdot täyttyivät ja ylittyivät käytännön ansioissa. Paikallista sopimusta, takuuta tai pitkäaikaista tulkintakäytäntöä siten, että automaattisesti korotettaisiin aikaisemman ja uuden vähimmäispalkan eron suuruisella pennimäärällä joko kiinteää osaa tai liikkuvan osan koko taulukkoa, tai että pennimäärä jaettaisiin lisättäväksi kumpaankin osaan ei ollut muodostunut.

Kaarinan panimolla oli laadittu taulukko, joka oli otsikoitu "Palkkiopalkan indeksi verrattuna ohjetuntipalkkaan eri konelinjoilla, kun konelinjan käyttösuhde on vakio". Taulukosta ilmenevä käyttösuhteen prosenttiluku kullakin linjalla oli normaalikäynnin alarajalla. Tämän vuoksi käytännön ansiot olivat yleensä vielä suurempia kuin taulukosta ilmeni, sillä liikkuva osa kasvoi käyttösuhteen kasvaessa. Taulukossa tarkasteltiin palkkaryhmää, johon suurin osa työntekijöistä sijoittui.

Indeksisarakkeista voitiin havaita, että työntekijän käytännön palkka oli aina täyttänyt työehtosopimuksen vähimmäispalkkaedellytykset. Näin oli tapahtunut myös syksyn 1991 ratkaisun jälkeen. Mikäli liikuttaisiin vähimmäispalkkatasolla, olisi indeksi 115. Kaikissa tapauksissa vähimmäispalkkataso ylitettiin selvästi.

Yhtiön Kaarinan panimolla ei työnantaja ollut sopinut tai taannut, että ylimääräiset ohjetuntipalkkakorotukset automaattisesti korottaisivat myös käytännön ansiota. Samoin ilmeni, että tapahtuneista ja kuvatuista palkkiopalkan soveltamisneuvotteluista ei voitu tehdä kanteessa esitettyä tulkintaa tukevia johtopäätöksiä. Tämän vuoksi myöskään kanteessa esitetty vaatimus 26 pennin erästä tunnissa maksettavaksi ensinnäkin 1.10.1991 lähtien ja toisaalta 7.5.1992 allekirjoitetun pöytäkirjan perusteella 1.2. ja 30.4.1992 väliseltä ajalta ei ollut perusteltu.

Edellä oli kuvattu yhtiön Kaarinan panimolla käytyjä työehtosopimusten palkankorotusten soveltamisneuvotteluja yleensä ja 1.10.1991 erikseen. Jokainen soveltamisneuvottelu oli ollut yksilöllinen tapahtuma ja lopputulos erilainen.

Täytön palkankorotukset 1985 - 1991 taulukosta ilmenivät työehtosopimuksien palkankorotusten ajankohdat. Kullakin konelinjalla oli taulukossa mainittuna ajanjaksona 1.5.1984 ja 1.10.1991 välisenä aikana tehty useampia palkkiosopimuksia. Niinpä yhden palkkiosopimuksen voimassaoloaikana oli kullakin konelinjalla ollut sovellutusneuvotteluja yksi tai useampia. Lukumäärä oli riippunut palkkiopalkkasopimuksen kestoajasta. Koska jokainen palkkiopalkkasopimus oli ollut oma kokonaisuutensa, ei tämänkään vuoksi voitu puhua vuosikausia jatkuneesta vakiintuneesta tulkintakäytännöstä.

Kanteen alussa oli mainittu niiden palkkiopalkkasopimusten allekirjoittamisajankohdat, jotka olivat olleet voimassa nyt käsiteltävänä olevan erimielisyyden aikana. Konelinja I:n osalta oli sopimus ollut voimassa ainoastaan kahden soveltamisneuvottelun ajan, nimittäin 1.6.1991 ja kiistanalaisen neuvottelukerran ajan. Konelinja IV:n sopimuksen voimassaoloaikana oli käyty kahdeksan soveltamisneuvottelua alkaen 1.4.1988. Konelinja V:n sopimus oli ollut voimassa kolmen soveltamisneuvottelun ajan 1.10.1988 lähtien. Tämän linjan käyttö oli lopetettu helmikuussa 1990. Konelinja VI:n sopimus oli ollut voimassa kuutena kertana 15.3.1989 lähtien ja konelinja VII:n sopimus kuuden soveltamisneuvottelun ajan myös 15.3.1989 lähtien. Kaikkien linjojen kohdalla yksi edellä mainituista kerroista oli ollut nyt kiistanalainen soveltamisneuvottelu. Näin harvojen soveltamisneuvottelukertojen perusteella ei myöskään ollut voinut muodostua vakiintunutta soveltamiskäytäntöä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL on ensisijaisesti vaatinut kanteen jättämistä tutkittavaksi ottamatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on vielä lausunut, että työehtosopimuksen ohjetuntipalkkojen muuttuessa tarkistettiin yhteisissä neuvotteluissa, minkälaisia korotuksia ne palkkiopalkkoihin aiheuttivat. Palkkaneuvottelujen tarkoituksena oli ollut selvittää, täyttyikö palkkojen vähimmäistaso eli uusi ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentilla. Tällöin oli aina lähdetty siitä, että voimassa olevan palkkiopalkan liikkuvan osan alaraja säilyi entisellä tasolla.

Palkantarkistusneuvotteluissa oli siis verrattavaksi otettu työntekijän palkan kiinteä osa, jota palkkaneuvottelumuistioissa oli nimitetty henkilökohtaiseksi palkaksi, ja liikkuvan osan eli tuotantopalkkion alaraja ja tätä oli verrattu kokonaispalkan takuurajaan eli työehtosopimuksen uuteen ohjetuntipalkkaan lisättynä 15 prosentilla. Näin saadulla erotuksella palkkoja oli korotettu ottaen kokonaiskorotustarpeessa kuitenkin huomioon työehtosopimuksen edellyttämä yleiskorotus. Tämä soveltamiskäytäntö oli luettavissa kaikista palkkaneuvottelujen muistioista.

Vuosien 1986 ja 1987 syksyllä toteutetuissa korotuksissa ei ollut ollut mukana yleiskorotusta ja siitä voitiin havaita, että työntekijöiden palkkoja oli korotettu vähintään ohjetuntipalkan korotusta vastaavalla määrällä. Työpaikalla olivat tuolloinkin olleet voimassa kanteessa tarkoitettuja palkkiopalkkasopimuksia vastaavat sopimukset. Myös työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa oli ollut niin sanottu leikkurimääräys.

Indeksiluku 115 ei kertonut mitään siitä, mikä oli ollut tulkintakäytäntö palkan tarkistuksissa. Se kävi ilmi edellä mainituista vuosien 1986 ja 1987 palkantarkistuksista, jolloin tarkistuksissa ei ollut ollut mukana yleiskorotusta. Sanottuina kertoina palkkoja oli korotettu vähintään ohjetuntipalkkojen korotuksen mukaisesti, mutta sanottu indeksi oli ollut alimmillaan 100. Vastaajan saamasta ja käyttämästä indeksiluvusta huolimatta palkkoja oli kuitenkin korotettu vähintään ohjetuntipalkankorotuksia vastaavasti.

Kaarinan panimolla oli laadittu vastineen liitteenä oleva "Palkkiopalkan indeksi verrattuna ohjetuntipalkkaan eri konelinjoilla, kun konelinjan käyttösuhde on vakio" -niminen taulukko. Taulukon mukainen selvitys oli sikäli virheellinen, että siinä ei ollut otettu tarkistelun lähtökohdaksi palkan liikkuvasta osasta sovittua alarajaa. Vertailussa oli otettu palkkiopalkaksi 75 - 90 prosenttia (suoritteesta), jota sanottiin normaalikäynnin alarajaksi. Nämä luvut eivät kuitenkaan vastanneet niitä lukuja, joita palkkiopalkan alarajasta oli sovittu ja joita käytettiin perusteena palkantarkistusneuvotteluissa. Näin ollen liite ei vastannut sitä tilannetta, joka palkkatarkistusneuvotteluissa oli ollut lähtökohtana.

Kiistan syntymishetkellä olivat olleet voimassa kanteessa kerrotut palkkiopalkkasopimukset. Vastaavanlaisia sopimuksia oli kuitenkin kullekin konelinjalle tehty jo vuodesta 1986 lähtien ja palkkiopalkkasopimuksia oli uudistettu useaan otteeseen. Perusrakenteeltaan sopimukset olivat kuitenkin säilyneet muuttumattomina. Sopimusten uudistamisessa oli lähinnä ollut kyse työkohteesta ja palkkiopalkan laskentaperusteesta. Kaikissa sopimuksissa oli sovittu palkan liikkuvalle osalle alaraja, joka oli ollut pohjana palkantarkistusneuvotteluissa silloin, kun työehtosopimuksen ohjetuntipalkat olivat muuttuneet. Siten palkkiopalkkasopimusten soveltamiskäytäntö oli jatkunut tosiasiallisesti vuosikausia ja pitempään kuin syksyllä 1991 voimassa olleet palkkiopalkkasopimukset osoittivat. Vakiintunutta tulkintakäytäntöä osoitti tämän lisäksi kanteessa mainittujen palkkiopalkkasopimusten soveltaminen.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Oy Amri Ab on yhtynyt Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n puolesta esitettyyn.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL on ennen pääasiaan vastaamista väittänyt, että kanteessa on kysymys palkankorotusten soveltamisesta työsuhteen ehtoihin yhtiön Kaarinan panimolla ja täten työsopimuksen tulkinnasta. Koska kysymys ei siten ole työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaisesta työehtosopimuksen tulkintakiistasta, Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL on vaatinut kanteen jättämistä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Kanteen vahvistusvaatimus kuitenkin perustuu työehtosopimuksen 11 §:n 8 kohdassa tarkoitettujen työehtosopimuksina noudatettavien paikallisten palkkiopalkkasopimusten tulkintaan. Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asian käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan. Näin ollen Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL:n esittämä oikeudenkäyntiväite hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kanteen mukaan palkkiopalkkasopimuksia on aina tarkistettu yhteisissä sovellutusneuvotteluissa silloin, kun työehtosopimuksen ohjetuntipalkat ovat muuttuneet. Neuvotteluissa on sovittu, että takuuraja säilyy sovitulla tasolla. Palkka on ollut vähintään työehtosopimuksen mukainen ohjetuntipalkka korotettuna 15 prosentilla ohjetuntipalkasta. Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että yhtiön Kaarinan panimon työntekijöiden palkkiopalkkasopimuksia olisi tullut 1.10.1991 alkaen tulkita vakiintuneen käytännön mukaisesti ottamalla huomioon työehtosopimuksen 1.10.1991 voimaan tulleet ohjepalkkojen korotukset ja tarkistaa tämän mukaisesti palkkiopalkkasopimuksissa sovittua takuurajaa 26 penniä tunnissa sekä noudattaa tätä tulkintaa myös 1.2. ja 30.4.1992 välisenä aikana uusien 7.5.1992 allekirjoitettujen sopimusten allekirjoituspöytäkirjan tekstin mukaisesti.

Oy Hartwall Ab:n, nykyisen Oy Amri Ab:n, ja panimolla toimivan ammattiosaston nimeämän pääluottamusmiehen välillä on panimon täyttöhallin konelinja IV:n osalta 11.2.1988, konelinja V:n osalta 17.6.1988, konelinja VI:n osalta 30.12.1988, konelinja VII:n osalta 16.2.1989 ja konelinja I:n osalta 12.2.1991 solmittu työehtosopimuksen 11 §:n 8 kohdassa tarkoitettu palkkiopalkkatöiden hinnoittelua koskeva palkkiopalkkasopimus. Ohjepalkkakorotuksen yhteydessä yhtiö on irtisanonut kaikki mainitut palkkiopalkkasopimukset siten, että niiden voimassaoloaika on päättynyt 31.1.1992. Uudet palkkiopalkkasopimukset on solmittu 7.5.1992 ja samalla on sovittu, että vanhojen sopimusten sovellutus päättyy uusien tullessa voimaan.

Kaikkien viiden palkkiopalkkasopimuksen mukaan palkkiopalkan liikkuva osa maksetaan samansuuruisena kaikille konelinjoilla työskenteleville työntekijöille. Edelleen sopimusten laskentaperusteiden mukaan palkkiopalkan takuurajana oleva markkamäärä tarkistetaan kolmen kuukauden jaksoina eli kuuden viimeisen tilijakson keskiarvon pitää olla vähintään takuuraja.

Kaarinan panimon pääluottamusmies on työtuomioistuimessa todistajana kertonut, että Kaarinan panimolla on aina työehtosopimuksen ohjepalkkojen muuttuessa työnantajan ja työntekijöiden välillä sovittu siitä, että ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentilla ohjetuntipalkasta on muodostanut kunkin palkkaryhmän takuupalkan alarajan. Ohjetuntipalkan korotukset panimolla ovat todistajan mukaan niin sanotusti lyöneet läpi käytännön palkkoihin ja siten olleet yli alarajan, vaikka työehtosopimusten allekirjoituspöytäkirjoissa on aina ollut leikkurimääräys.

Työnantajaliiton johtaja on todistajana kertonut, että panimoalalla palkkiopalkkatyön vähimmäispalkka on muodostunut siten, että työehtosopimuksen mukainen ohjetuntipalkka on korotettu 15 prosentilla. Työehtosopimuksen sisältäessä palkankorotuksia yrityksissä tarkistettiin, täyttikö kunkin työntekijän käytännön ansio tämän vähimmäispalkan. Kun sovittiin työehtosopimuksella ylimääräisistä ohjepalkkakorotuksista ja käytännön ansiot täyttivät nämä uudet vähimmäispalkkamääräykset, ohjepalkkakorotukset eivät aiheuttaneet korotuksia käytännön ansioissa.

Kaarinan panimon tehtaanjohtaja on todistajana kertonut, ettei panimon täyttöosaston palkkiopalkkasopimuksissa ja niistä käydyissä neuvotteluissa ollut sovittu siitä, että palkkiopalkan alaraja säilyisi aina samassa kohdassa taulukkoa suhteessa ohjetuntipalkkaan, eikä siitä, että palkkiopalkan kiinteä palkanosa ja sovittu palkkiopalkan takuuraja muodostaisivat yhdessä palkan, joka sovitulla linjakohtaisella suoritustasolla olisi aina ohjetuntipalkka korotettuna 15 prosentilla ohjetuntipalkasta.

Kaarinan panimon tuotantopäällikkö on todistajana kertonut, että palkkiopalkkasopimukset ja ohjetuntipalkkojen korotukset ovat olleet yhteydessä siten, että kun uudet ohjetuntipalkat tulivat, niin tehtaalla jouduttiin tarkastamaan työehtosopimuksen minimipalkka eli ohjetuntipalkka lisättynä 15 prosentilla ohjetuntipalkasta. Neuvottelujen alussa esillä olleessa laskentakaaviossa on verrattu uuden ja vanhan palkkiopalkkatyön minimien erotusta. Se on tehty alarajan tarkistusta varten ja sen jälkeen ovat seuranneet erilliset palkankorotusneuvottelut. Uuden ja vanhan palkkiopalkan minimin erotus ei ole siirtynyt automaattisesti työntekijöiden käytännön palkkoihin. Työnantajapuoli ei todistajan mukaan ole sopinut työntekijäpuolen kanssa siitä, että palkkiopalkan alaraja säilyisi aina samassa kohdassa taulukkoa suhteessa ohjetuntipalkkaan.

Selvityksen mukaan Kaarinan panimolla palkat ovat uusista ohjepalkoista laskettuna täyttäneet 1.10.1991 alkaen kussakin palkkamuodossa työehtosopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset. Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan leikkurisäännön mukaisesti tällöin ohjepalkkojen ylimääräinen korottaminen ei sellaisenaan ole aiheuttanut panimolla korotusta käytännön ansioissa.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei Oy Amri Ab:n Kaarinan panimolla 1.10.1991 alkaen toimitetussa ohjepalkkojen korotuksessa ole kanteessa tarkoitetuin tavoin menetelty paikallisten sopimusten vakiintuneen soveltamiskäytännön vastaisesti.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Koska asian epäselvyyden vuoksi oikeudenkäyntiin on ollut perusteltua aihetta, Elintarviketeollisuuden Työnantajaliitto ETTL ja Oy Amri Ab saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Nouro, Tuulensuu, Korpela ja Palanko-Laaka jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.