Labor court dismisses union claim that Sunday work without prior rest violates weekly rest compensation rules.

Sähköasentaja oli tehnyt työtä viikonlopun aikana sekä sunnuntaina että lauantaina. Työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta työntekijälle viikkolepokorvausta sunnuntaina tehdyiltä työtunneilta katsoen työntekijän saaneen kysymyksessä olevan viikon viikkolevon jo työntekijän aikaisemmin viikolla pitämän työajan lyhennysvapaan yhteydessä.

Työnantaja velvoitettu suorittamaan työntekijälle viikkolepokorvaus kysymyksessä olevana sunnuntaina tehdyiltä työtunneilta.

Niin sanotun pääalan työehtosopimukseen osallisten liittojen välillä sovittu työnantajan kannan mukainen viikkolevon antamista koskeva tulkinta ei sitonut nyt kysymyksessä olevaan työehtosopimukseen osallista työntekijäliittoa.

Työnantajaa vastaan työehtosopimuksen tieten rikkomisen perusteella samoin kuin työnantajaliittoa vastaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella esitetyt hyvityssakkovaatimukset hylätty.(Ään.)

Kantaja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto r.y. Vastaajat Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET r.y. Outokumpu Chrome Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 12.4.1990 solmitussa työehtosopimuksessa, jonka voimassaoloa on sittemmin jatkettu 31.10.1993 saakka, on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV TYÖAIKAMÄÄRÄYKSET

13 § Säänöllinen työaika

Työvuorokausi ja työviikko

Mom.1. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja enintään 40 tuntia työviikossa. Työviikko alkaa maanantaina.

Sunnuntaityövuorokausi samoin kuin viikkolepokorvauksen laskemisessa käytettävä vuorokausi määräytyvät työvuorokauden mukaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vapaapäivät

Mom.5. Työaikajärjestelmää laadittaessa pidetään tavoitteena, että työntekijällä on viikon aikana sunnuntain lisäksi toinenkin vapaapäivä. Jos toiseksi vapaapäiväksi määrätään kiinteä viikonpäivä, sen tulee, mikäli mahdollista olla lauantai. Toisen vapaapäivän ollessa liikkuva viikonpäivä sen tulee ilmetä etukäteen laaditusta työaikajärjestelmästä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

14 § Ylityö, sunnuntaityö ja viikkolevon aikana tehty työ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Viikkolepo ja viikkolepokorvaus

Mom. 9. Työntekijälle, joka tilapäisesti on työssä sunnuntaina, on, mikäli mahdollista, järjestettävä lain määräämä viikkolepo ensisijaisesti saman viikon lauantaina.

Työntekijälle, jota tilapäisesti tarvitaan viikkolevon aikana työhön liikkeessä, laitoksessa tai yrityksessä tehtävän työn säännöllisen kulun ylläpitämiseksi, korvataan menetetty viikkolepo lyhentämällä säännöllistä työaikaa viimeistään seuraavan kalenterikuukauden aikana viikkolevon aikana tehtyyn työhön käytetyllä ajalla. Työntekijän suostumuksella voidaan viikkolepokorvaus antaa myös siten, että hänelle suoritetaan työpalkan sekä mahdollisten ylityö- ja sunnuntaityölisien lisäksi korvaus, joka on 100 % keskituntiansiosta. Tätä laskettaessa otetaan huomioon ne työtunnit, joina hän on ollut työssä sen työvuorokauden aikana, jona viikkolepo olisi viimeistään ollut annettava.

Työntekijän kanssa on sovittava ennen viikkolepopäivänä tehtävää työtä, korvataanko menetetty viikkolepo antamalla vastaava vapaa vai maksamalla siitä rahakorvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:tä ja Outokumpu Chrome Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Outokumpu Chrome Oy:n palveluksessa olevan sähköasentaja Lauri Kylmämaan säännöllinen työaika oli kahdeksan tuntia päivässä maanantaista perjantaihin kello 7 - 15.30. Työpäivän aikana oli puolen tunnin pituinen ruokailutauko.

Kylmämaa oli maanantaina 24.8.1992 ollut työajan lyhentämisvapaalla eli niin sanotulla pekkasvapaalla. Viikon muina arkipäivinä hän oli ollut työssä säännöllisen työaikansa mukaisesti. Myös lauantaina 29.8. ja sunnuntaina 30.8.1992 Kylmämaa oli ollut työssä kahdeksan tuntia. Seuranneena maanantaina Kylmämaan työviikko oli jatkunut normaalisti. Työnantaja ei ollut sopinut Kylmämaan kanssa etukäteen siitä, että Kylmämaan viikkolepopäivä tulisi pidetyksi maanantaina 24.8.1992.

Koska Kylmämaa ei ollut saanut viikkolepoa, hänellä oli oikeus viikkolepokorvaukseen sunnuntaina 30.8.1992 tekemiltään kahdeksalta työtunnilta. Työnantaja oli kieltäytynyt viikkolepokorvauksen maksamisesta, koska työnantajan näkemyksen mukaan Kylmämaa oli saanut työajan lyhentämisvapaansa aikana vähintään 30 tuntia kestävän yhdenjaksoisen viikkolevon, joten hänelle ei ollut tarvinnut antaa viikkolepoa enää viikonlopun aikana. Tämän vuoksi työnantaja oli katsonut, ettei Kylmämaalla ollut oikeutta myöskään viikkolepokorvaukseen.

Työneuvoston lausunnoissa 44/81, 20/89, 77/89, 6/90 ja 32/90 oli ollut kysymys työaikalain viikkolepoa koskevien säännösten tulkinnasta. Työneuvosto oli omaksunut lausunnoissaan tulkinnan, jonka mukaan muulla perusteella annettua tai annettavaa vapaapäivää ei voitu ainakaan jälkikäteen määrätä viikkolepopäiväksi ja normaalia päivätyötä tekevälle työntekijälle oli annettava koko sunnuntaivuorokausi viikkolevoksi. Tämä periaate kävi ilmi myös Korkeimman oikeuden 24.4.1991 ja 15.7.1992 antamista tuomioista vastaavanlaisissa asioissa. Myös työtuomioistuin oli tuomioissaan 1991-96 ja 1992-62 omaksunut edellä tarkoitetun kaltaisen tulkinnan.

Työehtosopimuksen viikkolevon antamista koskevat määräykset eivät poikenneet asiallisesti työaikalain säännöksistä. Viikkolepokorvauksen laskentaperusteeksi työ-ehtosopimuksessa oli sovittu keskituntiansio. Kylmämaan keskituntiansio oli ollut 51,10 markkaa.

Paikallisissa neuvotteluissa, jotka olivat koskeneet Kylmämaan viikkolepokorvauksesta syntynyttä erimielisyyttä, työntekijäpuoli oli saattanut työnantajan tietoon edellä selostetun oikeuskäytännön. Tästä huolimatta työnantaja ei ollut suostunut maksamaan Kylmämaalle viikkolepokorvausta. Työnantaja oli siten menettelyllään tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä. Työnantajaliitto oli tukenut työnantajan menettelyä ja siten syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Syntyneestä erimielisyydestä oli käyty paikalliset neuvottelut 7.10.1992 ja liittojen väliset neuvottelut 20.1.1993. Neuvotteluissa ei ollut saavutettu yksimielisyyttä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut, että työtuomioistuin vahvistaisi, että Kylmämaalla on oikeus saada viikkolepokorvaus sunnuntaina 30.8.1992 tekemiltään työtunneilta ja että Outokumpu Chrome Oy velvoitettaisiin suorittamaan Kylmämaalle viikkolepokorvausta 408 markkaa 80 penniä 16 prosentin korkoineen 8.9.1992 lukien. Lisäksi Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut Outokumpu Chrome Oy:n tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Outokumpu Chrome Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että asiassa oli kysymys työehtosopimukseen sisältyvän viikkolepomääräyksen tulkinnasta. Näin ollen asian ratkaisun kannalta ei ollut merkitystä työneuvoston lausunnoilla tai Korkeimman oikeuden antamilla tuomioilla. Jos työneuvoston työaikalain tulkintaa koskeville ratkaisuille annettaisiin merkitystä nyt esillä olevan asian ratkaisussa, tulisi kuitenkin ottaa huomioon se, että työaikalain kysymyksessä olevien säännösten tulkinnasta oli vallinnut erimielisyyttä ja työneuvoston ratkaisut olivat syntyneet äänestyksen jälkeen.

Kylmämaa oli ollut maanantaina 24.8.1992 työajan lyhennysvapaalla. Hän ei ollut ollut työssä lauantaina 22.8.1992 eikä sunnuntaina 23.8.1992. Näin ollen hänen oli katsottava saaneen viikon 34 viikkoleponsa ajalla 22.8.1992 kello 19 - 24.8.1992 kello 01 ja viikon 35 viikkoleponsa ajalla 24.8.1992 kello 01 - 25.8.1992 kello 07.

Työaikalainsäädäntökomitea oli mietinnössään 1993:2 yksimielisesti lausunut lakiehdotuksen perusteluissa viikoittaisen vapaa-ajan osalta muun muassa seuraavaa:

"Työneuvoston käytännössä on ollut ratkaisevaa se, onko viikkolepo toteutunut nimenomaisesti viikkolepopäiväksi työtuntijärjestelmään merkittynä päivänä. Ainoastaan toissijainen merkitys on annettu sille, onko työntekijä saanut viikon aikana viikkolevon mittaisen vapaa-ajan tai olisiko työnantajalla ollut mahdollisuus antaa viikkolepo sunnuntaina.

Kyseinen käytäntö ei vastaa viikkolevon varsinaista tarkoitusta turvata työntekijälle ainakin yksi riittävän pitkä yhdenjaksoinen vapautus työstä viikon aikana. Ehdotetulla säännöksellä muutettaisiin viikoittaisen vapaaajan antamiseen liittyvät periaatteet paremmin tätä tarkoitusta vastaavaksi.

Säännösehdotuksen mukaan työaika olisi järjestettävä siten, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kestävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka olisi, mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Työnantajalla ei olisi velvollisuutta määritellä etukäteen, mikä ennalta laaditun työvuoroluettelon mukaisista vapaa-ajoista olisi säännöksessä tarkoitettua vapaa-aikaa. Viikon aikana annettu vuosiloma, arkipyhä, työajan tasoittumisvapaa tai mikä tahansa muu vähitnään 35 tunnin pituinen yhdenjaksoinen vapaa voisi muodostaa viikoittaisen vapaa-ajan."

Komitean kannanotosta kävi yksiselitteisesti ilmi, ettei työneuvoston omaksuma kanta viikkolevon antamisessa vastannut voimassa olevan työaikalain tarkoitusta. Näin ollen työneuvoston tulkintoja ei tulisi asettaa nyt tehtävän ratkaisun pohjaksi, vaan Kylmämaan tulisi katsoa saaneen viikkoleponsa edellä esitetyn mukaisesti.

Nyt kysymyksessä oleva työehtosopimusmääräys oli täysin samansisältöinen kuin pääalan eli työnantajaliiton Metallityöväen Liitto r.y:n kanssa solmiman metalliteollisuuden työehtosopimuksen viikkolepoa ja viikkolepokorvausta koskeva määräys. Jo 1960-luvulta lähtien Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton ja työnantajaliiton välisissä työehtosopimusneuvotteluissa oli sovittu, että nyt kysymyksessä olevan työehtosopimuksen piirissä yleiset työehdot määräytyivät pääalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tämä tarkoitti myös sitä, että työehtosopimuksen määräyksiä tuli tulkita samoin kuin pääalalla.

Metalliteollisuuden työehtosopimusta tulkittiin riidattomasti siten, ettei työntekijälle maksettu viikkolepokorvausta, jos hän oli saanut milloin tahansa viikon aikana vähintään 30 tuntia kestäneen yhdenjaksoisen vapaa-ajan. Viikkolepo voi työviikkojen vaihteessa sijoittua sekä päättyvän että alkavan viikon osalle. Koska usein vasta jälkikäteen voitiin todeta, oliko työntekijä saanut viikon aikana 30 tunnin yhdenjaksoisen vapautuksen työstä, ei viikkolevon tosiasiallisen saamisen kannalta merkitystä ollut sillä, oliko työnantaja ilmoittanut viikkolevon ajankohdasta etukäteen vai ei.

Sekä pääalan työehtosopimusta että nyt kysymyksessä olevaa työehtosopimusta oli käytännössä sovellettu edellä selostettua tulkintaa vastaavasti.

Kylmämaan oli siten katsottava saaneen työehtosopimuksen mukaisesti viikon 35 viikkoleponsa ajalla 24.8.1992 kello 01 - 25.8.1992 kello 07.

Kanteessa mainituissa kahdessa työtuomioistuimen tuomiossa oli ollut kysymys muun kuin nyt kysymyksessä olevan työehtosopimuksen tulkinnasta. Työntekijät, joista tuomiossa oli ollut kysymys, olivat lisäksi olleet kauppatyöaikalain alaisia.

Outokumpu Chrome Oy oli menetellyt asiassa työnantajaliitolta saamiensa tulkintaohjeiden ja vakiintuneen käytännön mukaisesti. Myöskään Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ei ollut syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Outokumpu Chrome Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vielä lausunut, että Kylmämaa oli kysymyksessä olevalla viikolla ollut työssä kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina, jolloin hän oli ollut työajan lyhennysvapaalla.

Työehtosopimuksen 13 §:n 5. momentissa oli todettu, että työaikajärjestelmää laadittaessa pidettiin tavoitteena, että työntekijällä oli viikon aikana sunnuntain lisäksi toinenkin vapaapäivä. Jos toiseksi vapaapäiväksi määrättiin kiinteä viikonpäivä, tuli sen työehtosopimuksen mukaan, mikäli mahdollista, olla lauantai. Kylmämaan kohdalla viikon toinen vapaapäivä oli ollut kiinteästi lauantai ja viikkolepopäivä sunnuntai. Kun Kylmämaa oli saanut maanantaina vapaapäivän, oli se tullut lauantain tilalle ja viikkolepopäivä oli jäänyt saamatta.

Työehtosopimuksen 14 §:n 9. momentin mukaan työntekijän kanssa oli sovittava ennen viikkolepopäivänä tehtävää työtä, korvattiinko viikkolepo antamalla vastaava vapaa tai maksamalla siitä rahakorvaus. Työnantaja ei ollut menetellyt tämän määräyksen mukaisesti.

Työaikalain 20 §:ssä oli säädetty, että työpaikkaa varten oli laadittava työtuntijärjestelmä, josta kävi ilmi muun muassa viikkolepopäivä. Työnantaja oli laiminlyönyt tämän velvollisuutensa ja pyrkinyt saamaan etua oman laiminlyöntinsä kautta.

Työehtosopimusta ei myöskään käytännössä ollut sovellettu vastaajien väittämin tavoin, vaan viikkolepokorvaukset oli vastaavan kaltaisissa tilanteissa maksettu. Vastaajien esittämä tulkinta ja käytäntö ei ollut myöskään koskaan ollut esillä liittojen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa.

Myöskään työaikalainsäädäntökomitean kannanotoilla ei ollut merkitystä nyt esillä olevan asian ratkaisemiselle, koska komitean kannanotoilla ei ollut voimassa olevan lain tulkintaa muuttavaa merkitystä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Outokumpu Chrome Oy:n palveluksessa olevan sähköasentajan Lauri Kylmämaan säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia päivässä maanantaista perjantaihin. Maanantaina 24.8.1992 Kylmämaa on ollut työajan lyhennysvapaalla. Kaikkina muina viikon työpäivinä Kylmämaa on ollut työssä kahdeksan tuntia ja samoin myös lauantaina 29.8. ja sunnuntaina 30.8.1992. Seuraavalla työviikolla Kylmämaa on työskennellyt maanantaista alkaen säännöllisen viikkotyöaikansa mukaisesti.

Kanteessa on kysymys Kylmämaan oikeudesta viikkolepokorvaukseen hänen sunnuntaina 30.8.1992 tekemiltään työtunneilta. Työnantajapuoli on katsonut, ettei Kylmämaalla ole oikeutta vaadittuun viikkolepokorvaukseen, koska hän on maanantaina 24.8.1992 pitämänsä työajan lyhennysvapaan yhteydessä saanut työehtosopimuksen 14 §:n 9. momentissa tarkoitetun vähintään 30 tunnin pituisen viikkolevon.

Työehtosopimuksen 14 §:n 9. momentin mukaan työntekijälle, joka tilapäisesti on työssä sunnuntaina, on mikäli mahdollista järjestettävä lain määräämä viikkolepo ensisijaisesti saman viikon lauantaina. Riippumatta siitä, onko työehtosopimukseen osallisten tarkoituksena ollut ottaa työaikalain viikkolepoa koskevat määräykset työehtosopimuksen osaksi, on edellä mainitulla määräyksellä kuitenkin sovittu siitä, että viikkolepo annetaan työntekijälle ensisijaisesti sunnuntaina, kuten myös työaikalain 15 §:ssä on edellytetty. Niissä tapauksissa, joissa työntekijä on tilapäisesti työssä sunnuntaina, on viikkolepo annettava työntekijälle työehtosopimuksen mukaan, mikäli mahdollista, lauantaina, kun se työaikalain 15 §:n 1 momentin mukaan on vastaavassa tilanteessa annettava muuna viikon aikana.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liiton välillä solmitun metalliteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalalla ovat työehtosopimukseen osalliset hyväksyneet tulkinnan, jonka mukaan sunnuntaina työssä tilapäisesti olleen työntekijän katsotaan saaneen viikkolevon, jos työntekijä kysymyksessä olevan viikon aikana on muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työstä poissaolon johdosta saanut viikon aikana hyväkseen 30 tunnin pituisen lepoajan. Työtuomioistuimelle on esitetty myös selvitystä, jonka mukaan yrityksissä, joissa sovelletaan sekä edellä mainittua metalliteollisuuden työehtosopimusta että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta, on noudatettu tämän mukaista käytäntöä.

Kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen viikkolepoa koskevat määräykset ovat samansisältöiset kuin niin sanotun pääalan eli edellä mainitun metalliteollisuuden työehtosopimuksen vastaavat määräykset. Työnantajaliiton ilmoituksen mukaan työehtosopimuksia solmittaessa tarkoituksena on ollut, että myös määräysten tulkinnat molempien sopimusten soveltamisalalla ovat samanlaiset.

Kun asia huomioon ottaen viikkolepokorvausten maksamisesta esitetyn käytännön ja pääalan työehtosopimuksen soveltamisalalla hyväksytyn tulkinnan on ollut tulkinnanvarainen ja Outokumpu Chrome Oy on menetellyt lisäksi asiassa työnantajaliitolta saamiensa ohjeiden mukaan, työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että yhtiö olisi viikkolepokorvauksen maksamisesta kieltäytyessään rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Myöskään Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ei edellä esitetyt seikat huomioon ottaen ole syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Kylmämaalla on oikeus saada viikkolepokorvaus sunnuntaina 30.8.1992 tekemiltään työtunneilta ja velvoittaa Outokumpu Chrome Oy:n suorittamaan Kylmämaalle viikkolepokorvausta 408 markkaa 80 penniä 16 prosentin korkoineen 8.9.1992 lukien.

Kanne hylätään enemmälti.

Jutun laatuun nähden saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Virtanen, Tiitola, Leivo ja Sulkunen jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Tiitolan lausunto, johon jäsen Virtanen yhtyi:

Jutussa on kysymys siitä, onko työnantaja työehtosopimuksen perusteella velvollinen maksamaan viikkolepokorvausta kanteessa tarkoitetussa tapauksessa.

Asiassa on käynyt selville, että vuodesta 1964 lukien on riidan osapuolina olevien liittojen väliset työehtosopimukset tehty siten, että yleiset työehdot määräytyvät pääalan työehtosopimuksen eli Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liiton välillä solmitun metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaisesti. Kanteessa tarkoitettu työehtosopimus on tältä osin samansisältöinen kuin pääalan työehtosopimus. Menettelytapana on myös ollut se, että kanteessa tarkoitettu työehtosopimus on solmittu pääalan työehtosopimuksen solmimisen jälkeen. Yleisten työehtojen sisällöstä ei ole käyty erikseen neuvotteluja. Näistä syistä lähtökohtana tulee olla, että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta tulkitaan samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta.

On kiistatonta, että pääalan työehtosopimusta on tulkittu siten, että sunnuntaina työssä tilapäisesti olleen työntekijän katsotaan saaneen viikkolevon, jos työntekijä kysymyksessä olevan viikon aikana on muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työstä poissaolon vuoksi saanut hyväkseen vähintään 30 tunnin pituisen lepoajan. On esitetty selvitystä myös siitä, että yrityksissä, joissa sovelletaan sekä pääalan työehtosopimusta että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta, on noudatettu tämän tulkinnan mukaista käytäntöä.

Pääalan työehtosopimuksen viikkolepokorvausta koskevien määräysten tulkinta vastaa työaikalain viikkolepokorvausta koskevien säännösten alkuperäistä tulkintaa. Työneuvoston lausunnossa n:o 748 on ollut kysymyksessä tapaus, jolloin työntekijä on työskennellyt kaikkina viikon seitsemänä päivänä. On selvää, että työaikalain mukaan tulee tällaisessa tapauksessa maksaa viikkolepokorvaus. Lausunnossa on kuitenkin edelleen todettu, ettei työntekijää voida pitää sunnuntaina työssä, ellei hänelle sitä ennen saman viikon aikana ole annettu lepopäivää. Tästä käy ilmi tuolloin vallinnut työaikalain tulkinta, jonka mukaan viikkolepokorvausta ei makseta, jos työntekijä on viikon aikana saanut vähintään 30 tunnin pituisen lepoajan. Tästä työaikalain tulkinnasta poikkeava näkemys on esitetty ensimmäisen kerran vasta työneuvoston lausunnossa 77/89. Lausuntopyyntö on esitetty työneuvostolle vuonna 1989. Siihen asti työaikalakia on vakiintuneesti tulkittu edellä esitetyin tavoin.

Kantaja on näkemyksensä tueksi vedonnut työneuvoston ja tuomioistuinten viimeaikaiseen käytäntöön, joka kiistatta poikkeaa ennen vuotta 1989 vallinneesta työaikalain vakiintuneesta tulkinnasta. Kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta edeltäneitä työehtosopimuksia on siten ainakin vuoteen 1989 asti täytynyt tulkita samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta. Jos Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto olisi halunnut muuttaa työehtosopimuksen tulkintaa, olisi sen tullut ottaa asia esille työehtosopimusneuvotteluissa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Kun työehtosopimus solmitaan sillä tavoin, että sen sisällöksi omaksutaan pääalan työehtosopimuksen määräykset niiden sisällöstä keskustelematta, on mielestäni selvää, että työehtosopimusta tulkitaan samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta, ellei tästä periaatteesta poikkeamiseen ole esitetty päteviä syitä. Kun tällaisia syitä ei ole esitetty, on kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta tulkittava samoin kuin pääalan sopimusta.

Edellä esitetyin perustein hylkään kanteen.

Jutun laatuun nähden saavat Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Outokumpu Chrome Oy pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.