Labor court dismisses claim that Sunday work abroad requires weekly rest pay under collective agreement.

Sähköasentaja oli ulkomaan työkomennuksensa aikana tehnyt työtä myös sunnuntaina. Työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta työntekijälle viikkolepokorvausta katsoen työntekijän saaneen viikkolevon jo matkustamisvuorokauden yhteydessä.

Työehtosopimuksen viikkolepokorvausta koskevia määräyksiä tuli soveltaa myös ulkomailla tehtävään työhön. Työnantaja velvoitettu suorittamaan työntekijälle viikkolepokorvaus kysymyksessä olevana sunnuntaina tehdyiltä työtunneilta.

Niin sanotun pääalan työehtosopimukseen osallisten liittojen välillä sovittu työnantajan kannan mukainen viikkolevon antamista koskeva tulkinta ei sitonut nyt kysymyksessä olevaan työehtosopimukseen osallista työntekijäliittoa.

Työnantajaa vastaan työehtosopimuksen tieten rikkomisen perusteella samoin kuin työnantajaliittoa vastaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella esitetyt hyvityssakkovaatimukset hylätty.

Kysymys siitä, oliko työehtosopimuksen määräyksiä sovellettava ulkomailla tehtävään työhön, oli kannetta koskeva asiakysymys. (Ään.)

Kantaja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto r.y. Vastaajat Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET r.y. Kone Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 12.4.1990 solmitussa työehtosopimuksessa, jonka voimassaoloa on jatkettu 31.10.1993 saakka, on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV TYÖAIKAMÄÄRÄYKSET

13 § Säännöllinen työaika

Työvuorokausi ja työviikko

Mom. 1. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja enintään 40 tuntia työviikossa. Työviikko alkaa maanantaina. Sunnuntaityövuorokausi samoin kuin viikkolepokorvauksen laskemisessa käytettävä vuorokausi määräytyvät työvuorokauden mukaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vapaapäivät

Mom. 5. Työaikajärjestelmää laadittaessa pidetään tavoitteena, että työntekijällä on viikon aikana sunnuntain lisäksi toinenkin vapaapäivä. Jos toiseksi vapaapäiväksi määrätään kiinteä viikonpäivä, sen tulee, mikäli mahdollista olla lauantai. Toisen vapaapäivän ollessa liikkuva viikonpäivä sen tulee ilmetä etukäteen laaditusta työaikajärjestelmästä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

14 § Ylityö, sunnuntaityö ja viikkolevon aikana tehty työ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Viikkolepo ja viikkolepokorvaus

Mom. 9. Työntekijälle, joka tilapäisesti on työssä sunnuntaina, on, mikäli mahdollista, järjestettävä lain määräämä viikkolepo ensisijaisesti saman viikon lauantaina. Työntekijälle, jota tilapäisesti tarvitaan viikkolevon aikana työhön liikkeessä, laitoksessa tai yrityksessä tehtävän työn säännöllisen kulun ylläpitämiseksi, korvataan menetetty viikkolepo lyhentämällä säännöllistä työaikaa viimeistään seuraavan kalenterikuukauden aikana viikkolevon aikana tehtyyn työhön käytetyllä ajalla. Työntekijän suostumuksella voidaan viikkolepokorvaus antaa myös siten, että hänelle suoritetaan työpalkan sekä mahdollisten ylityö- ja sunnuntaityölisien lisäksi korvaus, joka on 100 % keskituntiansiosta. Tätä laskettaessa otetaan huomioon ne työtunnit, joina hän on ollut työssä sen työvuorokauden aikana, jona viikkolepo olisi viimeistään ollut annettava.

Työntekijän kanssa on sovittava ennen viikkolepopäivänä tehtävää työtä, korvataanko menetetty viikkolepo antamalla vastaava vapaa tai maksamalla siitä rahakorvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

V ERINÄISET KORVAUKSET

16 § Työskentely tehdasalueen ulkopuolella

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Mom. 3. T y ö u l k o m a i l l a

Ulkomailla tehtävän ns. matkatyön palkkaehdoista, palkanmaksutavasta ym. työsuhteeseen liittyvistä taloudellisista eduista on työnantajan ja työntekijän ennen matkan alkamista sovittava liittojen yhteisesti hyväksymien periaatteiden mukaisesti, ellei asiasta ole aikaisemmin sovittu.

Liitot suosittelevat, että ulkomaan komennuksen työehdoista sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä kirjallisesti.

P ö y t ä k i r j a m e r k i n t ä 1:

Ulkomaan komennukselle ei työntekijää tule määrätä ilman hänen suostumustaan, ellei kyseessä ole työntekijä, jonka kanssa tehty työsopimus edellyttää matkustamista myös ulkomaille tai jonka normaaleihin tehtäviin tämä on aikaisemmin kuulunut tai ellei työkomennus ole tuotannon teknisten syiden vuoksi kiireellinen.

Päivärahaa maksetaan seuraavasti:

Päivärahan määrä kussakin maassa on se, jonka verohallitus vuosittain verovapaaksi vahvistaa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Matkustussääntö

Työpaikkaa varten voidaan sopia vahvistettavaksi matkustussääntö, jossa työntekijän ulkomaan komennuksen matkakustannusten korvaamisesta määrätään toisinkin. Edellytyksenä on, että matkustussäännön mukaiset edut ovat kokonaisuutena samantasoiset kuin tämän momentin mukaiset edut.

Mikäli työn suorittaminen kestää vähintään kaksi kuukautta, voidaan paikallisesti sopia päivärahojen suuruudesta ottaen huomioon paikalliset olosuhteet ja ne toimenpiteet, joihin työnantaja mahdollisesti on ryhtynyt oleskelua silmälläpitäen.

Muuten sovelletaan ulkomailla tehtävän matkatyön osalta tämän työehtosopimuksen määräyksiä, mikäli ne eivät ole ristiriidassa kyseisen maan lainsäädännön kanssa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on Kone Oy:tä ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Kone Oy:n palveluksessa olevan sähköasentaja Arto Vaaraniemen työpaikka sijaitsi Hyvinkäällä Kone Oy Nosturikomponentit-nimisessä toimipaikassa. Vaaraniemen säännöllinen työaika oli kahdeksan tuntia päivässä maanantaista perjantaihin kello 7 - 16. Työpäivän aikana oli tunnin pituinen ruokailutauko.

Vaaraniemi oli ollut työkomennuksella Italiassa vuonna 1992 viikoilla 23 ja 24. Maanantaina 1.6.1992 Vaaraniemi oli ollut työssä Hyvinkäällä sijaitsevassa toimipaikassa. Hän oli lähtenyt matkalle tiistaina 2.6.1992 ja palannut Suomeen perjantaina 12.6.1992. Italiassa Vaaraniemi oli tehnyt työtä keskiviikosta 3.6.1992 torstaihin 11.6.1992 kaikkina päivinä vähintään kahdeksan tuntia. Myös sunnuntaina 7.6.1992 hän oli työskennellyt kahdeksan tuntia.

Työnantaja ei ollut antanut Vaaraniemelle viikkolepopäivää viikolla 23. Työnantaja ei myöskään ollut sopinut Vaaraniemen kanssa viikkolepopäivän siirrosta tiistaille eli matkustuspäivälle. Koska Vaaraniemi ei ollut saanut viikkolepoa, hänellä oli oikeus viikkolepokorvaukseen sunnuntaina 7.6.1992 tekemiltään kahdeksalta työtunnilta. Työnantaja oli kieltäytynyt viikkolepokorvauksen maksamisesta ilmoittaen perusteluksi sen, että Vaaraniemellä oli ollut viikolla yksi matkustuspäivä, minkä vuoksi hänelle ei ollut tarvinnut antaa viikkolepoa.

Yhtiössä oli noudatettu käytäntöä, jonka mukaan työntekijöiden työaikaa ei lyhennetty viikkolevon aikana tehtyyn työhön käytetyllä ajalla, vaan työntekijöille oli maksettu viikkolepokorvaus rahana. Työneuvosto oli muun muassa lausunnoissaan 44/81, 20/89, 77/89, 6/90 ja 32/90 tulkinnut työaikalain viikkolepoa koskevia säännöksiä. Lausunnoissaan työneuvosto oli katsonut, että muulla perusteella annettua tai annettavaa vapaapäivää ei voitu ainakaan jälkikäteen määrätä viikkolepopäiväksi ja normaalia päivätyötä tekevälle työntekijälle oli annettava koko sunnuntaivuorokausi viikkolevoksi.

Myös Korkeimman oikeuden 24.4.1991 ja 15.7.1992 vastaavanalaisissa asioissa antamista tuomioista kävi ilmi sama periaate kuin työneuvoston lausunnoista. Myös työtuomioistuimen tuomioissa n:ot 1991-96 ja 1992-62 oli omaksuttu edellä esitetyn kaltainen tulkinta.

Nyt kysymyksessä olevan työehtosopimuksen viikkolevon antamista koskevat määräykset eivät poikenneet asiallisesti työaikalain vastaavista säännöksistä. Työehtosopimuksessa viikkolepokorvauksen laskentaperusteeksi oli sovittu keskituntiansio. Vaaraniemen keskituntiansio oli ollut 56,40 markkaa.

Työnantajan määräyksestä tehtyä matkustuspäivää ei voitu pitää työntekijän viikkolepopäivänä ainakaan, jos työntekijä ei siihen suostunut.

Vaaraniemen viikkolepokorvauksesta syntyneen erimielisyyden johdosta käydyissä paikallisissa neuvotteluissa työntekijäpuoli oli saattanut työnantajan tietoon edellä selostetun oikeuskäytännön. Tästä huolimatta työnantaja ei ollut suostunut maksamaan Vaaraniemelle vaadittua viikkolepokorvausta. Työnantaja oli siten tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä. Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET oli tukenut työnantajan menettelyä ja siten laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.

Asiasta oli käyty paikalliset neuvottelut 15.9.1992 ja liittojen väliset neuvottelut 20.1.1993. Neuvotteluissa ei ollut saavutettu yksimielisyyttä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut, että työtuomioistuin vahvistaisi, että Vaaraniemellä on oikeus saada viikkolepokorvaus sunnuntaina 7.6.1992 tekemiltään työtunneilta ja että Kone Oy velvoitettaisiin suorittamaan Vaaraniemelle viikkolepokorvausta 451 markkaa 20 penniä 16 prosentin korkoineen 17.6.1992 lukien. Lisäksi Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut Kone Oy:n tuomitsemista työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n tuomitsemista valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

VASTINE

Vastineen perustelut

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Kone Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että kysymyksessä olevaa työehtosopimusta ei ollut tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla tehtävään työhön. Tämä kävi ilmi työehtosopimuksen 16 §:n 3. momentin määräyksestä, jonka mukaan ulkomailla tehtävän niin sanotun matkatyön palkkaehdoista, palkanmaksutavasta ynnä muista työsuhteeseen liittyvistä taloudellisista eduista oli työnantajan ja työntekijän ennen matkan alkamista sovittava liittojen yhteisesti hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Jos työnantajan ja työntekijän välillä olisi sovittu meneteltävän viikkolevon ja viikkolepokorvauksen suhteen työehtosopimuksen 14 §:n 9. momentin mukaisesti, kysymyksessä olisi yksittäisen työsopimuksen ehto, jonka tulkinta ei kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan.

Kanteen tueksi oli esitetty perusteluja työaikalain tulkinnoista. Koska nyt esillä olevassa asiassa oli kuitenkin kysymys työehtosopimuksen viikkolepomääräyksen tulkinnasta, ei työneuvoston työaikalain tulkintaa koskeville lausunnoilla tai eri tuomioistuinten ratkaisuilla ollut merkitystä asian ratkaisemisessa. Työneuvosto oli lausunnossaan n:o 511 todennut, ettei työaikalakia ollut sovellettava Suomen rajojen ulkopuolella. Jos työneuvoston työaikalain tulkintaa koskeville lausunnoille annettaisiin merkitystä, tulisi ottaa huomioon, että lain tulkinnasta oli vallinnut erimielisyyttä ja työneuvoston lausunnot olivat syntyneet äänestyksen jälkeen.

Jos työntekijä oli saanut sunnuntain ajaksi tai jollei se ollut mahdollista, muuna viikon aikana vähintään 30 tuntia kestävän yhdenjaksoisen vapaa-ajan, oli hänen katsottava saaneen asianomaista viikkoa koskevan viikkoleponsa. Matkustusaikaa oli tarkasteltava tässä suhteessa oikeusvaikutuksiltaan samalla tavoin kuin niin sanotussa päivätyössä toisena viikkovapaapäivänä normaalisti käytettävää lauantaita. Kysymys siitä, oliko työntekijä saanut viikkoleponsa vai ei, koski työaikalain 15 §:n tulkintaa. Sillä, mitä nimitystä vapaasta oli käytetty, ei ollut työaikalain kysymyksessä olevan säännöksen kannalta merkitystä. Työaikalain 15 §:n tulkinnan kannalta ei myöskään ollut merkitystä sillä, oliko vapaata annettaessa menetelty työaikalain 20 §:n tai muiden menettelytapasäännösten tai -määräysten mukaisesti.

Vaaraniemi oli saanut viikkoleponsa ajalla 1.6.1992 kello 16 - 2.6.1992 kello 22, koska matkustusaikaa ei luettu työajaksi.

Työaikalainsäädäntökomitea oli mietinnössään 1993:2 yksimielisesti lausunut lakiehdotuksen perusteluissa viikoittaisen vapaa-ajan osalta muun muassa seuraavaa:

"Työneuvoston käytännössä on ollut ratkaisevaa se, onko viikkolepo toteutunut nimenomaisesti viikkolepopäiväksi työtuntijärjestelmään merkittynä päivänä. Ainoastaan toissijainen merkitys on annettu sille, onko työntekijä saanut viikon aikana viikkolevon mittaisen vapaa-ajan tai olisiko työnantajalla ollut mahdollisuus antaa viikkolepo sunnuntaina.

Kyseinen käytäntö ei vastaa viikkolevon varsinaista tarkoitusta turvata työntekijälle ainakin yksi riittävän pitkä yhdenjaksoinen vapautus työstä viikon aikana. Ehdotetulla säännöksellä muutettaisiin viikoittaisen vapaaajan antamiseen liittyvät periaatteet paremmin tätä tarkoitusta vastaavaksi.

Säännösehdotuksen mukaan työaika olisi järjestettävä siten, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kestävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka olisi, mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Työnantajalla ei olisi velvollisuutta määritellä etukäteen, mikä ennalta laaditun työvuoroluettelon mukaisista vapaa-ajoista olisi säännöksessä tarkoitettua vapaa-aikaa. Viikon aikana annettu vuosiloma, arkipyhä, työajan tasoittumisvapaa tai mikä tahansa muu vähintään 35 tunnin pituinen yhdenjaksoinen vapaa voisi muodostaa viikoittaisen vapaa-ajan."

Komitean mielipide vahvisti yksiselitteisesti sen, ettei työneuvoston omaksuma kanta viikkolevon antamisesta vastannut voimassa olevan työaikalain tarkoitusta. Näin ollen työneuvoston omaksumille tulkinnoille ei tulisi antaa merkitystä, vaan Vaaraniemen tulisi katsoa saaneen viikkoleponsa edellä esitetyn mukaisesti.

Nyt kysymyksessä olevan työehtosopimuksen viikkolepoa koskeva määräys oli samansisältöinen kuin metalliteollisuuden pääalan eli Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liitto r.y:n välillä solmitun työehtosopimuksen viikkolepoa ja viikkolepokorvausta koskeva määräys. Jo 1960-luvulta lähtien oli nyt kysymyksessä olevaan työehtosopimukseen osallisten liittojen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa sovittu, että yleiset työehdot määräytyivät pääalan mukaisesti. Tämä tarkoitti myös sitä, että työehtosopimuksen määräyksiä tuli tulkita samoin kuin pääalalla.

Pääalan työehtosopimusta tulkittiin riidattomasti siten, ettei työntekijälle maksettu viikkolepokorvausta, jos hän oli saanut viikon aikana vähintään 30 tuntia kestäneen yhdenjaksoisen vapaa-ajan. Koska usein vasta jälkikäteen voitiin todeta, oliko työntekijä saanut viikon aikana 30 tunnin yhdenjaksoisen vapautuksen työstä, ei viikkolevon tosiasiallisen saamisen kannalta ollut merkitystä sillä seikalla, oliko työnantaja ilmoittanut viikkolevon ajankohdasta etukäteen vai ei.

Sekä pääalan työehtosopimusta että nyt kysymyksessä olevaa työehtosopimusta oli käytännössä sovellettu edellä mainitun tulkinnan mukaisesti. Näin ollen Vaaraniemen oli katsottava saaneen työehtosopimuksen mukaisesti viikon 23 viikkoleponsa ajalla 1.6.1992 kello 16 - 2.6.1992 kello 22.

Kanteessa mainituissa kahdessa työtuomioistuimen tuomiossa oli ollut kysymys muiden alojen kuin nyt esillä olevan työehtosopimuksen tulkinnasta. Työntekijöihin, joista tuomioissa oli ollut kysymys, oli myös sovellettu kauppatyöaikalakia.

Kone Oy oli noudattanut asiassa työnantajaliitolta saamiaan ohjeita. Toisaalta se oli menetellyt vakiintuneen käytännön mukaisesti. Myöskään työnantajaliitto ei ollut syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Kone Oy ovat vaatineet ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vastineen johdosta lausunut, että työsopimuslain mukaan työsuhteeseen sovellettiin sen maan lakia, missä työntekijällä ja työnantajalla oli kotipaikka ja missä työsopimus oli tehty. Vaaraniemen työsuhteeseen oli siten sovellettava Suomen lainsäädäntöä ja tätä kautta myös kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta. Työehtosopimuksen 16 §:n 3. momentti sisälsi ulkomaan työtä koskevat määräykset. Nyt kysymyksessä olevalla työpaikalla oli ollut sopimuksen veroinen käytäntö, jonka mukaan töihin ulkomaille lähdettiin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ja ulkomaan komennuksiin sovellettiin työehtosopimusta ja Suomen lainsäädäntöä. Myös työaikalaki tuli sovellettavaksi Vaaraniemen ulkomailla tekemään työhön siltä osin kuin kanteessa oli kysymys. Vaaraniemen ulkomailla tekemään työhön oli siten sovellettava kysymyksessä olevaa työehtosopimusta ja työtuomioistuin oli toimivaltainen käsittelemään asian.

Työehtosopimuksessa oli viittaus työaikalakiin ja näin ollen työaikalaissa olevat viikkolepoa koskevat säännökset olivat tulleet työehtosopimuksen osaksi. Näin ollen työneuvoston lausuntoja voitiin käyttää tulkintaohjeena myös tässä asiassa. Merkitystä ei ollut myöskään sillä seikalla, että työneuvoston eräät lausunnot olivat syntyneet äänestyksen jälkeen.

Työnantaja oli laiminlyönyt työaikalain 20 §:ssä tarkoitetun työtuntijärjestelmän laatimisen. Jos työnantaja olisi laatinut työtuntijärjestelmän, olisi sunnuntai merkitty Vaaraniemelle viikkolepopäiväksi. Kohtuutonta oli, että työnantaja voisi saada etua oman laiminlyöntinsä perusteella.

Asiaa ratkaistaessa ei merkitystä ollut myöskään työaikalainsäädäntökomitean kannanotoilla, koska komitean tehtävänä ei ollut ollut voimassa olevan lain tulkinnan muuttaminen.

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton ja Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n välillä ei ollut sovittu, että työehtosopimuksen viikkolepoa koskevia määräyksiä tulkittaisiin toisin kuin työaikalain viikkolepoa koskevia säännöksiä. Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton tiedossa ei myöskään ollut ollut, että käytännössä viikkolepomääräyksiä olisi sovellettu työnantajaliiton ilmoittamin tavoin.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Kone Oy ovat vaatineet kanteen jättämistä tutkimatta sillä perusteella, että kysymyksessä olevan työehtosopimuksen määräyksiä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla tehtävään työhön. Tällainen väite on kuitenkin asiaväite, jonka hyväksyminen ei johda kanteen tutkimatta jättämiseen vaan sen hylkäämiseen. Näin ollen työtuomioistuin hylkää vaatimuksen kanteen jättämisestä tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kone Oy:n palveluksessa olevan sähköasentaja Arto Vaaraniemen säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia päivässä maanantaista perjantaihin. Vaaraniemi on ollut työkomennuksella Italiassa tiistaista 2.6.1992 perjantaihin 12.6.1992. Työkomennuksen alkamista edeltäneenä maanantaina Vaaraniemi on ollut työssä kahdeksan tuntia. Työmatka Italiaan on alkanut tiistaina aamulla kello 5. Työkomennuksen aikana Vaaraniemi on työskennellyt keskiviikosta 3.6. seuranneen viikon torstaihin asti joka päivä, myös lauantaina 6.6. ja sunnuntaina 7.6., vähintään kahdeksan tunnin ajan.

Kanteessa on kysymys Vaaraniemen oikeudesta viikkolepokorvaukseen hänen sunnuntaina 7.6.1992 tekemiltään työtunneilta.

Työehtosopimuksen 16 §:n 3. momentti sisältää myös määräykset, jotka koskevat ulkomaan työkomennuksen päivärahoja ja matkustussääntöä. Momentin viimeisessä kappaleessa on määräys, jonka mukaan muuten sovelletaan ulkomailla tehtävän matkatyön osalta tämän työehtosopimuksen määräyksiä, mikäli ne eivät ole ristiriidassa kyseisen maan lainsäädännön kanssa.

Työnantajapuolen mukaan työehtosopimukseen osallisten tarkoituksena ei ole ollut, että työehtosopimuksen määräyksiä sovellettaisiin ulkomailla tehtävään työhön. Työtuomioistuimessa todistajana kuultu työnantajaliiton apulaisjohtaja, joka on osallistunut kysymyksessä olevaa työehtosopimusta koskeneisiin neuvotteluihin, on kertonut, että työehtosopimuksen määräyksiä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla tehtävään työhön. Työnantajapuolelta ei kuitenkaan ole esitetty perusteita tälle työehtosopimuksen viimeksi mainitun määräyksen selvästä sanamuodosta poikkeavalle tulkinnalle. Näin ollen työtuomioistuin katsoo, että Vaaraniemen ulkomailla tekemään työhön on tullut soveltaa työehtosopimuksen viikkolepokorvausta koskevia määräyksiä.

Kysymyksessä olevan työehtosopimuksen 14 §:n 9. momentin mukaan työntekijälle, joka tilapäisesti on työssä sunnuntaina, on mikäli mahdollista järjestettävä lain määräämä viikkolepo ensisijaisesti saman viikon lauantaina. Riippumatta siitä, onko työehtosopimukseen osallisten tarkoituksena ollut ottaa työaikalain viikkolepoa koskevat määräykset työehtosopimuksen osaksi, on edellä mainitulla määräyksellä kuitenkin sovittu siitä, että viikkolepo annetaan työntekijälle sunnuntaina, kuten myös työaikalain 15 §:ssä on edellytetty. Niissä tapauksissa, joissa työntekijä on tilapäisesti työssä sunnuntaina, on viikkolepo työehtosopimuksen mukaan annettava työntekijälle, mikäli mahdollista, lauantaina, kun se työaikalain 15 §:n 1 momentin mukaan on vastaavassa tilanteessa annettava muuna viikon aikana.

Työnantajapuoli on katsonut Vaaraniemen saaneen viikkolevon 1.6.1992 alkaneella viikolla 1.6. kello 16:n ja 2.6. kello 22:n välisenä aikana, josta osa on ollut matka-aikaa.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liitto r.y:n välillä solmitun metallialan työehtosopimuksen soveltamisalalla ovat työehtosopimukseen osalliset hyväksyneet tulkinnan, jonka mukaan sunnuntaina työssä tilapäisesti olleen työntekijän katsotaan saaneen viikkolevon, jos työntekijä kysymyksessä olevan viikon aikana on muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työstä poissaolon johdosta saanut viikon aikana hyväkseen vähintään 30 tunnin pituisen lepoajan. Työtuomioistuimelle on esitetty myös selvitystä, jonka mukaan yrityksissä, joissa sovelletaan sekä edellä mainittua metalliteollisuuden työehtosopimusta että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta, on noudatettu tämän mukaista käytäntöä.

Kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen viikkolepoa koskevat määräykset ovat samansisältöiset kuin niin sanotun pääalan eli edellä mainitun metalliteollisuuden työehtosopimuksen vastaavat määräykset. Työnantajaliiton ilmoituksen mukaan työehtosopimuksia solmittaessa tarkoituksena on ollut, että myös määräysten tulkinnat molempien sopimusten soveltamisalalla ovat samanlaiset.

Kun asia huomioon ottaen viikkolepokorvausten maksamisesta esitetyn käytännön ja pääalan työehtosopimuksen soveltamisalalla hyväksytyn tulkinnan on ollut tulkinnanvarainen ja Kone Oy on menetellyt lisäksi asiassa työnantajanliitolta saamiensa ohjeiden mukaan, työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että yhtiö olisi viikkolepokorvauksen maksamisesta kieltäytyessään rikkonut työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Myöskään Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ei edellä esitetyt seikat huomioon ottaen ole syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Vaaraniemellä on oikeus saada viikkolepokorvaus sunnuntaina 7.6.1992 tekemiltään työtunneilta ja velvoittaa Kone Oy:n suorittamaan Vaaraniemelle viikkolepokorvausta 451 markkaa 20 penniä 16 prosentin korkoineen 17.6.1992 lukien.

Kanne hylätään enemmälti.

Jutun laatuun nähden saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Virtanen, Tiitola, Leivo ja Sulkunen jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Tiitolan lausunto, johon jäsen Virtanen yhtyi:

Yhdyn tuomioon siltä osin kuin siinä on kysymys työehtosopimuksen viikkolepokorvausta koskevan määräyksen soveltamisesta ulkomailla tehtävään työhön.

Muulta osin totean, että jutussa on kysymys siitä, onko työnantaja työehtosopimuksen perusteella velvollinen maksamaan viikkolepokorvausta kanteessa tarkoitetussa tapauksessa.

Asiassa on käynyt selville, että vuodesta 1964 lukien on riidan osapuolina olevien liittojen väliset työehtosopimukset tehty siten, että yleiset työehdot määräytyvät pääalan työehtosopimuksen eli Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET:n ja Metallityöväen Liiton välillä solmitun metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaisesti. Kanteessa tarkoitettu työehtosopimus on tältä osin samansisältöinen kuin pääalan työehtosopimus. Menettelytapana on myös ollut se, että kanteessa tarkoitettu työehtosopimus on solmittu pääalan työehtosopimuksen solmimisen jälkeen. Yleisten työehtojen sisällöstä ei ole käyty erikseen neuvotteluja. Näistä syistä lähtökohtana tulee olla, että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta tulkitaan samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta.

On kiistatonta, että pääalan työehtosopimusta on tulkittu siten, että sunnuntaina työssä tilapäisesti olleen työntekijän katsotaan saaneen viikkolevon, jos työntekijä kysymyksessä olevan viikon aikana on muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työstä poissaolon vuoksi saanut hyväkseen vähintään 30 tunnin pituisen lepoajan. On esitetty selvitystä myös siitä, että yrityksissä, joissa sovelletaan sekä pääalan työehtosopimusta että kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta, on noudatettu tämän tulkinnan mukaista käytäntöä.

Pääalan työehtosopimuksen viikkolepokorvausta koskevien määräysten tulkinta vastaa työaikalain viikkolepokorvausta koskevien säännösten alkuperäistä tulkintaa. Työneuvoston lausunnossa n:o 748 on ollut kysymyksessä tapaus, jolloin työntekijä on työskennellyt kaikkina viikon seitsemänä päivänä. On selvää, että työaikalain mukaan tulee tällaisessa tapauksessa maksaa viikkolepokorvaus. Lausunnossa on kuitenkin edelleen todettu, ettei työntekijää voida pitää sunnuntaina työssä, ellei hänelle sitä ennen saman viikon aikana ole annettu lepopäivää. Tästä käy ilmi tuolloin vallinnut työaikalain tulkinta, jonka mukaan viikkolepokorvausta ei makseta, jos työntekijä on viikon aikana saanut vähintään 30 tunnin pituisen lepoajan. Tästä työaikalain tulkinnasta poikkeava näkemys on esitetty ensimmäisen kerran vasta työneuvoston lausunnossa 77/89. Lausuntopyyntö on esitetty työneuvostolle vuonna 1989. Siihen asti työaikalakia on vakiintuneesti tulkittu edellä esitetyin tavoin.

Kantaja on näkemyksensä tueksi vedonnut työneuvoston ja tuomioistuinten viimeaikaiseen käytäntöön, joka kiistatta poikkeaa ennen vuotta 1989 vallinneesta työaikalain vakiintuneesta tulkinnasta. Kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta edeltäneitä työehtosopimuksia on siten ainakin vuoteen 1989 asti täytynyt tulkita samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta. Jos Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto olisi halunnut muuttaa työehtosopimuksen tulkintaa, olisi sen tullut ottaa asia esille työehtosopimusneuvotteluissa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Kun työehtosopimus solmitaan sillä tavoin, että sen sisällöksi omaksutaan pääalan työehtosopimuksen määräykset niiden sisällöstä keskustelematta, on mielestäni selvää, että työehtosopimusta tulkitaan samalla tavoin kuin pääalan työehtosopimusta, ellei tästä periaatteesta poikkeamiseen ole esitetty päteviä syitä. Kun tällaisia syitä ei ole esitetty, on kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta tulkittava samoin kuin pääalan sopimusta.

Edellä esitetyin perustein hylkään kanteen.

Jutun laatuun nähden saavat Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ja Kone Oy pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.