Labor court dismisses claim that mobile phone readiness constitutes on-call duty under collective agreement.

Työehtosopimus ei asettanut edellytykseksi varallaolokorvauksen maksamiselle toimihenkilöiden oleskelua päivystysvalmiudessa tietyssä, työnantajan tiedossa olevassa paikassa. Ajojärjestelijä oli varallaoloaikanaan ollut sidoksissa puhelinyhteyteen ja tehtävien hoitamisen edellyttämään aineistoon voidakseen tarvittaessa välittömästi ryhtyä työntekoon. Ajojärjestelijällä oli oikeus korvaukseen varallaoloajalta.

Työnantaja oli kieltäytyessään maksamasta ajojärjestelijälle varallaolokorvausta tietensä rikkonut työehtosopimusta. Työnantaja tuomittu maksamaan hyvityssakkoa toimihenkilöliitolle.

Työnantajaliitto oli hyväksyessään työnantajan menettelyn laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa ja tuomittu maksamaan hyvityssakkoa toimihenkilöliitolle. (Ään.)

Kantaja Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO r.y. Vastaajat Autoliikenteen Työnantajaliitto ry Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 1.3.1992 31.10.1993 voimassa olleessa konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

14 § VARALLAOLO

Jos toimihenkilö sopimuksen mukaan on velvollinen oleskelemaan asunnossaan tai muualla päivystysvalmiudessa, josta hänet tarvittaessa voidaan sovitulla tavalla kutsua työhön, maksetaan hänelle siltä ajalta, jonka hän joutuu olemaan sidottuna työtä suorittamatta puoli palkkaa laskettuna säännöllisestä peruspalkasta. Varallaolokorvausta maksetaan vähintään neljältä tunnilta. Mikäli toimihenkilö on tänä aikana kutsuttu työhön, maksetaan varallaolokorvausta ja työpalkkaa yhteensä vähintään neljältä tunnilta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

15 § HÄLYTYSLUONTOINEN TYÖ JA PUHELINOHJEET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9. Mikäli toimihenkilön toimeen kuuluu pysyvänä ja luonteenomaisena osana velvollisuus antaa vapaa-aikanaan, yrityksen toiminnan niin vaatiessa, puhelimitse erityisiä toimintaohjeita tai -määräyksiä, tulee tämä ottaa huomioon toimihenkilön palkkauksessa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on Autoliikenteen Työnantajaliittoa ja Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Jorma Palokas oli toiminut ajojärjestelijänä Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:n palveluksessa. Hänen työsuhteeseensa oli sovellettu asianosaisliittojen välistä konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta. Työsopimusta solmittaessa oli sovittu, että Palokkaan työtehtäviin liittyisi niin sanottua varallaoloa, josta korvaus maksettaisiin niin kuin alan työehtosopimuksessa oli säädetty. Varallaoloa oli Palokkaalla ja muilla yhtiön ajomestareilla ollut 10 - 12 päivänä kuukaudessa.

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab oli maksanut Palokkaalle kulloinkin voimassa olleen työehtosopimuksen mukaisen korvauksen varallaolosta. Korvauksena arkipäiväksi sattuvasta varallaolosta oli maksettu viiden tunnin palkkaa vastaava korvaus ja lauantain tai sunnuntain aikaisesta varallaolosta kahdeksan tunnin palkkaa vastaava korvaus.

Asiasta oli neuvoteltu sekä työpaikkatasolla että asianosaisliittojen välillä. Neuvottelut olivat päättyneet erimielisinä. Työnantajapuoli oli perustellut kielteistä kantaansa varallaolokorvauksen maksamiseen sillä, että Palokas ei ollut NMT-puhelimen hankkimisen jälkeen enää joutunut viettämään koko päivystysaikaansa työhön sidottuna kotonaan. Työehtosopimuksen sanamuoto ei kuitenkaan asettanut varallaolokorvauksen maksamisen edellytykseksi sitä, että toimihenkilö joutuisi oleskelemaan asunnossaan. Sitä paitsi työnantajayhtiö oli itsekin katsonut NMT-puhelimen hankinnasta huolimatta olevansa velvollinen maksamaan varallaolokorvauksen vuosina 1990 - 1992.

Ajojärjestelijän tehtävänä oli vastata linja-autoliikenteen häiriöttömästä ja aikataulun mukaisesta kulusta. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvittiin päivystystä säännöllisen työajan ulkopuolella. Varallaoloaikainen työnteko ajankohtaistui auton rikkoutumisten, matkatavarajärjestelyjen, sairaustapausten ynnä muiden sellaisten aiheuttamien järjestelytehtävien muodossa. Varallaolosäännöksen tarkoittama työhön kutsuminen merkitsi harvemmin kutsua työpaikalle. Ajojärjestelijä kutsuttiin päivystysaikana työhön siten, että hänelle ilmoitettiin ongelmatilanteesta. Yksi puhelinsoitto väärään kohteeseen menneistä matkatavaroista tai auton rikkoutumisesta aiheutti laajojakin järjestelyjä, joihin ajojärjestelijä ryhtyi kotoaan käsin puhelinta käyttäen. Voidakseen suorittaa järjestelyt, oli ajojärjestelijällä oltava kotonaan tarvittava materiaali. Palokas säilytti kotonaan salkkua, joka sisälsi muun muassa reittikartat, kuljettajaluettelot ja kaikkien liikennöitävien linjojen aikataulut.

Varallaolokorvausta maksettiin päivystysvalmiudesta ja sen aiheuttamasta sidottuisuudesta. Työehtosopimuksen 14 §:n määräys ei ollut identtinen työaikalain varallaolomääräyksen kanssa. Työehtosopimuksen mukaisen varallaolokorvauksen maksaminen ajankohtaistui siinä tapauksessa, että toimihenkilö oli velvollinen oleskelemaan asunnossaan päivystysvalmiudessa tai muualla päivystysvalmiudessa. Varallaolokorvauksen maksaminen ei edellyttänyt edellä mainitun lisäksi sitä, että toimihenkilön oli oltava sidottuna varallaoloonsa ennalta sovitussa paikassa. Työehtosopimus ei edellyttänyt varallaolokorvauksen maksamiseksi mitään nimettyä tai sovittua päivystyspaikkaa. Oheismateriaalin tarpeesta johtuen ja sen vuoksi, että päivystäjän kotinumeroon soitettiin myös varsin usein, oli päivystyspaikkana tavallisesti ajojärjestelijän asunto.

Varallaolokorvauksen maksuvaatimus perustui työehtosopimukseen eikä työaikalakiin, jossa varallaolon edellytykset oli rajattu työehtosopimuksen varallaoloa huomattavasti suppeammaksi. Työneuvosto oli tulkinnut työaikalaissa, ei työehtosopimuksissa asetettuja edellytyksiä varallaolokorvauksen maksamiselle.

Työehtosopimuksen 15 §:n 9 kohdan määräyksellä puhelinohjeiden antamisesta ei ollut liittymäkohtaa esillä olevaan asiaan siitä syystä, että puhelinohjeet työehtosopimuksen tarkoittamassa tapauksessa annettiin toimihenkilön vapaa-aikana eikä päivystysaikana, josta tässä tapauksessa oli kysymys. Puhelinohjeita koskeva säännös tarkoitti satunnaista puhelinneuvontaa eikä päivystysaikana säännönmukaisesti toistuvaa puhelinpalvelua ja ongelmatilanteiden ratkaisemista.

Varallaolojärjestelmä oli ollut yrityksessä käytössä Palokkaan vuonna 1980 alkaneen työsuhteen ajan. Varallaolojärjestelmä oli kehittynyt siten, että aluksi päivystävän ajojärjestelijän kotipuhelinnumero oli merkitty kuljettajia varten varikkojen seinälle. Tämän jälkeen oli hankittu jokaiselle ajojärjestelijälle oma nauha puhelinvastaajaan, jonka viesti oli kertonut ulkopuolisille päivystävän ajojärjestelijän kotipuhelinnumeron. Viimeisenä vaiheena varallaolojärjestelmän kehittämisessä oli ollut NMT-puhelimen hankinta. Puhelin oli hankittu muun muassa sen takia, että päivystävä ajojärjestelijä oli ollut tavoitettavissa myös työpaikan ja kodin välisillä työmatkoilla.

Varallaolomääräystä tulkittaessa oli päähuomio kiinnitettävä päivystysvalmiudessa -sanaan ja sen asettamiin rajoituksiin viettää täysipainoista vapaa-aikaa. Varallaolokorvausta ei maksettu sen takia, että toimihenkilö oleskeli jossain paikassa vaan sen takia, että työnantaja ja toimihenkilö olivat sopineet toimihenkilön vapaa-ajan kattavasta valmiudesta. Tästä valmiustilasta aiheutuvasta haitasta oli sovittu maksettavaksi työehtosopimuksen mukaista varallaolokorvausta, johon myös Palokas oli oikeutettu.

Työehtosopimuksen varallaolomääräys vastasi STL:n ja STK:n välisen yleissopimuksen varallaolomääräystä. Kun liikenteenjärjestelytoimihenkilöiden työsuhteita koskeva työehtosopimus oli solmittu ensimmäisen kerran vuonna 1979, oli varallaolomääräys kopioitu yleissopimuksesta. Määräys oli ollut asiallisesti samansisältöinen kuin voimassa olevassa työehtosopimuksessa. Vuonna 1981 oli sovittu yleissopimuksen soveltamisohjeista. Niissä varallaolokorvaukseen oikeuttava päivystysvalmius edellytti, että työnantaja ja toimihenkilö olivat sopineet päivystysvalmiudesta, toimihenkilön kulloinenkin päivystysvalmiuden piiriin sovittu olinpaikka oli työpaikalla tiedossa, toimihenkilö oli välittömästi tavoitettavissa ja että toimihenkilö oli valmis ilmoituksen saatuaan lähtemään työpaikalle.

Verrattaessa soveltamisohjeen määräyksiä Palokkaan varallaoloon oli huomattava, että kaikki yleissopimuksen soveltamisohjeissa asetetut kriteerit täyttyivät. Kun soveltamisohjeissa puhuttiin kulloisestakin olinpaikasta, tarkoitti tämä sitä, että päivystyspaikka oli saattanut vaihdella useampaan otteeseen yhden varallaolokerran aikana jo silloin, kun työehtosopimus ensimmäisen kerran oli solmittu. Päivystyspaikka saattoi vaihdella nykyään aikaisempaa useammin senkin takia, että varallaolovelvollisella toimihenkilöllä oli NMT-puhelin mukanaan.

Varalla ollessa työhön lähteminen tarkoitti sitä, että toimihenkilö ryhtyi tekemään työtä siihen soveliaassa paikassa. Ajojärjestelijöiden työ oli sellaista, että se tehtiin puhelimitse. Jos työ oli päivystyspaikassa mahdollista hoitaa, se tehtiin sieltä käsin, koska nopea toiminta oli vahinkojen välttämiseksi tärkeää. Ajojärjestelijän suorittaessa työtehtäviään varallaolon aikana ei työ ollut yksistään puhelinohjeiden antamista. Ajojärjestelijä ryhtyi selvittämään ongelmatilanteita ollen yhteydessä ensisijaisesti yhtiön ulkopuolelle. Ajojärjestelijä tarvitsi tämän vuoksi varalla ollessaan erilaisia aikatauluja, kiertolistoja, muiden liikennöitsijöiden yhteystietoja ja lisäksi myös verkkovirtalaturin NMT-puhelintaan varten.

Työtuomioistuin oli tuomiossaan n:o 67/1985 ratkaissut palopäällikön oikeuden runkosopimuksessa sovittuun varallaolokorvaukseen. Runkosopimuksen määräys oli samansisältöinen kuin yleissopimuksen ja nyt tulkittavana olevan työehtosopimuksen varallaolosäännös. Tuossa tapauksessa oli ollut riitaa siitä, oliko toimihenkilöllä ollut oikeus varallaolokorvaukseen, kun hänellä oli varallaoloaikanaan ollut mukana kannettava autoradiopuhelin. Työtuomioistuin oli katsonut varallaolon edellytysten täyttyneen.

Kieltäytymällä maksamasta Palokkaalle työehtosopimuksen mukaista varallaolokorvausta oli Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä ja erityisesti varallaolokorvausta koskevaa sopimuksen 14 §:ää. Hyväksymällä jäsenyrityksensä menettelyn ja kieltäytymällä ryhtymästä työehtosopimuksen vastaisen asiantilan poistamiseen oli Autoliikenteen Työnantajaliitto laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan työehtosopimuksen oikeaksi tulkinnaksi sen, että Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab oli velvollinen suorittamaan ajojärjestelijä Jorma Palokkaalle työehtosopimuksen tarkoittaman varallaolokorvauksen varallaoloajalta siitä huolimatta, että työnantaja oli hankkinut päivystävän ajojärjestelijän käyttöön NMT-puhelimen.

Kantajaliitto on edelleen vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:n työehtosopimuslain 7 §:n tarkoittamaan hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Autoliikenteen Työnantajaliiton työehtosopimuslain 9 §:n tarkoittamaan hyvityssakkoon valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:ssä oli otettu 1980-luvun puolivälissä käyttöön ajojärjestelijöiden varallaolojärjestelmä, joka aluksi oli ollut alalla noudatettavan työehtosopimuksen 14 §:n mukainen. Työnantajan ja ajojärjestelijöiden välillä oli sovittu, että toimihenkilö oli velvollinen oleskelemaan asunnossaan päivystysvalmiudessa. Korvaus oli niinikään sovittu työehtosopimuksen mukaisesti. Varallaolojärjestelmä oli luotu yhtiön linja-autoliikenteen häiriöttömän kulun turvaamiseksi. Järjestelmä oli koskenut kahta ajojärjestelijää, joilla varallaolovuoro oli keskimäärin ollut joka neljäs viikonloppu. Muun päivystyksen oli suorittanut yhtiön talonmies oman toimensa ohella.

Päivystäjien työn helpottamiseksi yhtiö oli hankkinut ajojärjestelijöille vuoden 1989 lopussa uutta tekniikkaa edustavan kevyen kannettavan NMT-puhelimen. Sen hankkiminen oli ollut järkevää myös siitä syystä, että sen avulla päivystäjän tavoitti aina yhdestä tietystä numerosta, eikä ongelmatilanteissa tarvinnut ensin selvittää sitä, kuka kulloinkin oli päivystäjänä. NMT-puhelinta käyttöön otettaessa toimihenkilöiden kanssa oli sovittu myös siitä, ettei heidän tarvinnut enää olla sidottuna asuntoonsa, vaan heillä oli päivystysaikana vapaa liikkumisoikeus puhelimen kuuluvuusalueella. Kun päivystysten suorittamisen oli havaittu helpottuneen, ajojärjestelijöiden päivystyksiä oli voitu lisätä vuoden 1990 alussa.

Vuoden 1991 syksyllä Palokas oli alkanut vaatia yhtiöltä päivystysajaltaan myös sunnuntaityökorotuksia. Tässä vaiheessa yhtiö oli ryhtynyt tutkimaan asiaa ja havainnut, ettei käytössä ollut päivystysjärjestelmä enää NMT-puhelimen hankkimisen jälkeen täyttänyt työehtosopimuksen varallaololle asettamia edellytyksiä. Tästä syystä virheellisesti maksetun päivystyskorvauksen maksaminen oli keskeytetty ja asiasta käyty neuvotteluja työpaikkatasolla yhteisymmärrykseen pääsemättä. Koska sopimusta ei ollut saatu aikaan, työnantaja oli ryhtynyt 1.3.1992 alkaen maksamaan Palokkaalle päivystyksestä kanteessa mainittua erillistä korvausta.

Työehtosopimuksen 14 § sisälsi varallaoloa koskevat määräykset. Määräyksen sanamuodon, tarkoituksen ja yleisen soveltamistavan mukaisesti edellytettiin, että toimihenkilö oli velvollinen oleskelemaan asunnossaan tai muualla päivystysvalmiudessa, josta hänet sovitulla tavalla voitiin kutsua työhön. Lisäksi edellytettiin, että toimihenkilön oli oltava sidottuna varallaoloonsa ennalta sovitussa paikassa.

Tulkittava työehtosopimuksen määräys ilmeni pelkästään työehtosopimuksesta. Runkosopimuksen soveltamisohjeita ei noudatettu alalla. Liittojen välillä oli todettu se, että niin yleissopimus kuin alan konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskeva sopimus elivät omaa elämäänsä.

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:ssä käytössä oleva päivystysjärjestelmä ei ollut työaikalain 8 §:n ja työehtosopimuksen 14 §:n tarkoittamaa varallaoloa, koska toimihenkilö saattoi vapaasti liikkua päivystysaikanaan taskupuhelimen ja mahdollisten vähäisten muistiinpanojen sitä estämättä. Tällainen järjestely oli otettu huomioon muun muassa työehtosopimuksen 15 §:n 9 kohdan määräyksessä.

Tässä tapauksessa ei ollut myöskään kyse työhönlähtövalmiudesta vaan valmiudesta antaa tarvittaessa puhelinohjeita ja työnjohdollisia määräyksiä ennalta arvaamattomissa tilanteissa kuten esimerkiksi autorikkotapauksissa tai kuljettajan yllättäen sairastuessa. Päivystysjärjestelmien moninaisuus ja tekniikan kehitys oli otettu huomioon myös työaikalainsäädäntökomitean mietintöön (1993:2) sisältyvän lakiehdotuksen 5 §:n valmiusaikaa koskevissa määräyksissä.

Ajojärjestelijän tehtävänä oli vastata liikenteen päivittäisestä toimimisesta vuorokausi kerrallaan. Järjestelmässä oli mukana kolme ajojärjestelijää. Ajojärjestelijän työpäivä alkoi arkipäivisin kello 11, jolloin hän muun työnsä ohella valmisteli seuraavaa päivää ja vastasi siitä, että kullakin linjalla oli oikea määrä kuljettajia ja linja-autoja. Työpäivä päättyi kello 19 ja seuraava työvuoro alkoi aamulla kello 5. Koska ajojärjestelijä oli jo etukäteen valmistellut seuraavan päivän ajot, tiesi hän tarkalleen, mitä toimenpiteitä tarvittiin, jos suunnitelmiin tuli esimerkiksi sairastumistapauksen vuoksi muutos. Itsestään selvää oli, että ajojärjestelijän työn luonteeseen kuului tästä syystä myös vapaa-aikana antaa tarvittaessa toimintaohjeita tai määräyksiä ongelmatilanteissa.

Ajojärjestelijä ei tarvinnut varalla ollessaan tehtäviensä hoitamiseksi kuin vuorolistan kyseiseltä, edelliseltä ja seuraavalta päivältä sekä lähtölistat kyseiseltä ja seuraavalta päivältä. Näiden lisäksi oli oltava mukana puhelinmuistio, joista ilmeni kuljettajien puhelinnumerot. Materiaali oli alle senttimetrin paksuinen pino A4 -kokoisia paperiarkkeja, joiden mukana pito ei rajoittanut ajojärjestelijän liikkumisvapautta. Kun päivystyksessä oli kyse ajojärjestelijän kannalta aina etukäteen valmistellusta päivästä, ei sairaustapauksen tai autorikon hoitaminen vaatinut kovin monimutkaisia toimenpiteitä. Muunlaiset ongelmatilanteet olivat harvinaisia.

Ajojärjestelijät eivät olleet koskaan laskuttaneet päivystysaikana tehdystä työstä. Kyse oli ajojärjestelijän työn luonteeseen olennaisena osana kuuluvasta neuvojen antamisesta. Järjestelmään kuuluvista kolmesta ajojärjestelijästä kahdelle tämä oli huomioitu suoraan kuukausipalkassa ja vain Palokkaalle vanhimpana ajojärjestelijänä oli maksettu erillistä suoriteperusteista korvausta. Palokkaalle järjestelmä oli antanut paremman ansion kuin nuoremmille ajojärjestelijöille.

Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 67/1985 oli kysymys hyvinkin poikkeuksellisesta tilanteesta. Palopäälliköllä oli erittäin tiukat aikarajat, eikä tähän ratkaisuun voitu tässä tapauksessa vedota.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vastaajat ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi 16 prosentin vuotuisine korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:ssä on syntynyt erimielisyys ajojärjestelijänä toimineen Jorma Palokkaan oikeudesta työehtosopimuksen mukaiseen varallaolokorvaukseen.

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:ssa on ajojärjestelijöiden työaika arkisin järjestetty niin, että, työaika on joko aamusta kello 5:stä iltapäivään kello 13:een tai aamupäivästä kello 11:stä iltaan kello 19:ään. Todistajana kuullun yhtiön aluejohtajan kertoman mukaan ajojärjestelijä on operatiivisessa vastuussa liikenteestä vuorokauden kerrallaan. Tultuaan töihin kello 11 ajojärjestelijä käy läpi edellisessä vuorossa olleen ajojärjestelijän kanssa siirtyvät tehtävät, minkä jälkeen hän vastaa liikenteen sujumisesta seuraavaan vuoronvaihtoon saakka. Näin ollen vuorossa oleva ajojärjestelijä vastaa myös vuoronsa kello 19 päätyttyä siitä, että liikenne mahdollisissa häiriötilanteissakin, esimerkiksi auton rikkouduttua tai kuljettajan sairastuttua, sujuu mahdollisimman normaalisti.

Syksyyn 1989 asti päivystysjärjestelmä toimi siten, että ajojärjestelijä päivysti kotonaan puhelimen äärellä. Ongelmatilanteissa ajojärjestelijä ryhtyi kotoaan käsin puhelimitse selvittämään asiaa. Työpaikalleen joutui ajojärjestelijä menemään päivystysaikanaan vain poikkeuksellisesti. Syksyllä 1989 päivystävää ajojärjestelijää varten hankittiin kannettava NMT-puhelin helpottamaan yhteydenpitoa ja myös keventämään päivystyksestä aiheutuvaa rasitusta. Tämän jälkeen ajojärjestelijä ei päivystysaikanaan ollut enää sidottu kotiinsa tai muuhunkaan tiettyyn paikkaan, riittävää oli, että hän piti puhelinta mukanaan ja oli siten välittömästi tavoitettavissa.

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab oli maksanut päivystysajalta Palokkaalle konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 14 §:n mukaisena varallaolokorvauksena viiden tunnin palkkaa vastaavan määrän arkipäivältä ja kahdeksan tunnin palkkaa vastaavan määrän lauantain tai sunnuntain aikaisesta varallaolosta maaliskuuhun 1992 saakka. Tuolloin työnantaja oli katsonut, että kun kannettava puhelin oli vapauttanut Palokkaan sidottuisuudestaan kotiinsa tai muuhun tiettyyn paikkaan, kysymys ei enää ollut kyseisen sopimusmääräyksen tarkoittamasta varallaolosta. Tämän vuoksi työnantajayhtiö ryhtyi maksamaan Palokkaalle 1.3.1992 lukien puhelimen kantokorvausta, jonka suuruus on 150 markkaa arkipäivältä ja 330 markkaa lauantain tai sunnuntain käsittävästä varallaolosta.

Esitetyn selvityksen mukaan varallaoloa koskeva 14 §:n määräys on otettu jo alan ensimmäiseen työehtosopimukseen vuonna 1979. Sitä ennen oli sovellettu STK:n ja STL:n välistä yleissopimusta, jossa on ollut vastaavan sisältöinen määräys varallaolosta. Otettaessa uuteen sopimukseen määräyksiä yleissopimuksesta samalla hyväksyttiin noudatettavaksi niistä omaksutut tulkinnat. Tämän jälkeen sopimukset ovat olleet itsenäisiä sikäli kun muutoksia määräysten tai niiden tulkintojen osalta on tehty. Näin ollen liikenteenjärjestelytoimihenkilöiden sopimusalalla ei sovelleta vuodelta 1981 olevia yleissopimuksen soveltamisohjeita, joskaan ne todistajana kuullun vastaajaliiton osastopäällikön kertoman mukaan eivät poikkea nyt kysymyksessä olevalla sopimusalalla noudatettavista varallaolon korvaamisperiaatteista.

Sopimuksen 14 §:n mukaan varallaolokorvausta maksetaan, jos toimihenkilö sopimuksen mukaan on velvollinen oleskelemaan asunnossaan tai muualla päivystysvalmiudessa, josta hänet tarvittaessa voidaan sovitulla tavalla kutsua työhön. Erimielisyydessä on kysymys siitä, onko Palokas enää kannetavan puhelimen hankkimisen jälkeen ollut sopimuksen tarkoittamalla tavalla velvollinen oleskelemaan asunnossaan tai muualla päivystysvalmiudessa.

Ajojärjestelijöiden kohdalla päivystysvalmiudella ei käytännössä ole tarkoitettu valmiutta lähteä työhön, jota päivystysaikaiset työtehtävät esitetyn selvityksen mukaan vain harvoin ovat edellyttäneet. Sen sijaan ajojärjestelijän tulee olla valmiudessa ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin erityisesti liikenteen häiriötilanteissa tai muutoin ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Tämä valmius edellyttää jutussa kuultujen ajojärjestelijöiden kertoman mukaan puhelimen lisäksi muun muassa kuljettajien työvuorolistoja ja erilaisia yhteystietoja samoin kuin neuvontaa varten esimerkiksi aikataulutietoja.

Autoliikenteen Työnantajaliitto on todistajana kuullun osastopäällikön kertoman mukaan alunalkaen tulkinnut määräyksen sanontaa "asunnossaan tai muualla" niin, että työntekijän on oltava kiinteässä paikassa, josta hänet on silloisin yhteydenpitovälinein, lankapuhelimella tai tarvittaessa vaikka lähetin välityksellä, voitu tavoittaa. Työehtosopimusosapuolten kesken ei ole keskusteltu varallaolomääräyksen tarkemmasta sisällöstä eikä liittojen kesken ole aiemmin ollut määräystä koskevia erimielisyystapauksia.

Määräyksen nyt riidanalaisen kohdan sanamuoto eroaa työaikalain 8 §:n varallaolosäännöksestä, jossa työntekijän oikeus laissa säädettyyn korvaukseen on sidottu velvollisuuteen oleskella asunnossaan, josta hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Tämän vuoksi työneuvoston tai tuomioistuinten säännöstä koskevista ratkaisuista ei voida saada välitöntä johtoa nyt kysymyksessä olevan työehtosopimusmääräyksen tulkintaan.

Konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 14 § ei sanamuotonsa mukaan edellytä päivystysvalmiudelta oleskelua tietyssä työnantajan tiedossa olevassa paikassa. Kun ajojärjestelijät esitetyn selvityksen mukaan ovat varallaoloaikanaan sidoksissa puhelinyhteyteen ja tehtävien hoitamisen edellyttämään aineistoon voidakseen tarvittaessa välittömästi ryhtyä työtilanteen edellyttämiin toimenpiteisiin, heidän on katsottu olevan päivystysvalmiudessa työehtosopimuksen 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Palokas on siten oikeutettu kyseisen määräyksen mukaiseen korvaukseen varallaoloajalta.

Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:n olisi tullut muuttaessaan yhtiössä noudatettua työehtosopimuksen tulkintaa tarkemmin selvittää menettelynsä sopimuksenmukaisuus. Tämän laiminlyödessään ja kieltäytyessään maksamasta Palokkaalle 1.3.1992 jälkeen työehtosopimuksen 14 §:n mukaista varallaolokorvausta yhtiön on katsottava rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoittamalla tavalla. Autoliikenteen Työnantajaliitto on hyväksyessään Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:n menettelyn laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab on velvollinen suorittamaan ajojärjestelijä Jorma Palokkaalle konttoritoimihenkilöitä ja liikenteenjärjestelytoimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 14 §:n mukaisen korvauksen myös 1.3.1992 jälkeiseltä varallaoloajalta.

Työtuomioistuin tuomitsee Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab:n työehtosopimuksen 14 §:n tietensä rikkomisesta työehtosopimuslain 7, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan hyvityssakkoa Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:lle 15 000 markkaa.

Autoliikenteen Työnantajaliitto tuomitaan työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:lle 17 000 markkaa.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Oy Etelä-Pohjolan Liikenne Ab velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:n oikeudenkäyntikulut 2 400 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Lyytikäinen, Äimälä, Rautiainen, Sulkunen ja Korpela jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Rautiaisen lausunto, johon jäsen Äimälä yhtyi:

Esitetyn selvityksen mukaan varallaoloa koskeva 14 §:n määräys on otettu alan työehtosopimukseen vuonna 1979. Sitä ennen alalla sovellettiin STK:n ja STL:n välillä solmittua yleissopimusta. Yleissopimuksessa oli samansisältöinen määräys varallaolosta.

Otettaessa alan sopimukseen määräyksiä yleissopimuksesta hyväksyttiin samalla noudatettavaksi yleissopimusta koskevat tulkinnat. Työehtosopimusosapuolet hyväksyivät näin ollen myös yleissopimuksen varallaolomääräystä koskevat soveltamisohjeet. Myöhemmin käydyissä neuvotteluissa osapuolet eivät ole tehneet varallaolomääräykseen mitään muutoksia eivätkä ne ole esitetyn selvityksen mukaan soveltaneet alan varallaolomääräystä yleissopimuksen soveltamisohjeista poiketen. Näin ollen katson, että sopimuksen 14 §:n tulkinnassa on otettava huomioon yleissopimuksen soveltamisohjeet.

Työtuomioistuin on tuomiossaan n:o 61/1978 ratkaissut asian, jossa kysymys on ollut muun muassa vuoden 1976 runkosopimuksen nyt kysymyksessä olevilta kohdin täysin samasanaisen varallaolomääräyksen ja siihen liittyvän myöskin täysin samasanaisen soveltamisohjeen tulkinnasta. Tuomiossaan työtuomioistuin hylkäsi vaatimuksen varallaolokorvauksen maksamisesta runkosopimuksen varallaolomääräyksen perusteella.

Mainitun tuomion tarkoittamassa soveltamisohjeessa erääksi korvattavan varallaolon tunnusmerkiksi oli sovittu, että toimihenkilön kulloinenkin, päivystysvalmiuden piiriin sovittu olinpaikka on työpaikalla tiedossa. Työtuomioistuin totesi tuomiossaan muun muassa, ettei autoradiopuhelinnumeron ilmoittaminen kirjaimellisesti täytä tunnusmerkin vaatimusta tiedossa olevasta olinpaikasta. Työtuomioistuin totesi lisäksi, ettei autoradiopuhelinverkkoa kuitenkaan vielä ollut olemassa kysymyksessä olevia sopimusmääräyksiä laadittaessa.

Edellä mainitun tuomion jälkeen on puhelintekniikka kehittynyt merkittävästi. Kannettavat puhelimet eivät edellytä enää lainkaan sitä, että työpaikalla tiedettäisiin puhelinta käyttävän työntekijän olinpaikka. Nyt esillä olevassa tapauksessa ajojärjestelijällä on ollut käytössään NMT-puhelin. Ajojärjestelijä ei ollut päivystysaikanaan sidottu kotiinsa, autoonsa tai muuhunkaan tiettyyn paikkaan, riittävää oli, että hän piti puhelinta mukanaan ja oli siten tavoitettavissa. NMT-puhelimen käyttö ei rajoittanut millään tavalla ajojärjestelijän päivystysvalmiudessa tapahtuvaa vapaa-ajan viettoa. Työnantaja ei ollut myöskään asettanut ajojärjestelijän liikkumiselle päivystysaikana minkäänlaisia rajoituksia. Näillä perusteilla katson, ettei NMT-puhelimen mukana kantaminen täytä sopimuksen varallaolomääräyksen ja siihen liittyvien soveltamisohjeiden vaatimusta tiedossa olevasta olinpaikasta.

Runko- ja yleissopimuksen soveltamisohjeiden mukaan tunnusmerkiksi on lisäksi sovittu, että toimihenkilö on valmis ilmoituksen saatuaan lähtemään työpaikalle. Tuomion n:o 61/1978 tarkoittamassa tapauksessa tuli toimihenkilön olla työkohteessa neljän tunnin kuluttua vikailmoituksesta. Esillä olevassa tapauksessa ei ajojärjestelijällä ollut laisinkaan velvollisuutta lähteä työpaikalle eräitä hyvin poikkeuksellisia tilanteita lukuun ottamatta.

Konttoritoimihenkilöitä ja liikennejärjestelytoimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 14 § ja sitä koskevat soveltamisohjeet edellyttävät päivystysvalmiudelta oleskelua tietyssä paikassa. Kun ajojärjestelijät eivät ole varallaoloaikanaan sidoksissa määrättyyn paikkaan, heidän ei ole katsottava olevan päivystysvalmiudessa työehtosopimuksen 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Kun ajojärjestelijä Jorma Palokkaalla ei ole oikeutta varallaolokorvaukseen työehtosopimuksen 14 §:n nojalla, harkitsen oikeaksi hylätä kanteen.

Jutun laatuun nähden Autoliikenteen Työnantajaliitto saa itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.