Labor court dismisses union appeal; employer terminated employee for repeated absence and duty avoidance under collective agreement.

Työnantaja oli irtisanonut huoltomiehen työsopimuksen toistuvan työpaikalta poissaolon ja työtehtävien välttelyn perusteella. Huoltomies oli lisäksi ollut työpaikalla päihtyneenä ja hänen lukuisat sairauspoissaolonsa osoittivat, että hänen mahdollisuutena selviytyä työtehtävistään olivat huonontuneet.

Työnantajalla oli ollut työehtosopimuksen perusteella oikeus irtisanoa huoltomiehen työsopimus. (Ään.)

Kanne hylätty.

Kantaja Kunta-alan unioni r.y. Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuultava Helsingin kaupunki

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Toiselta puolen Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja toiselta puolen muun muassa Kuntaalan unionin välillä 19.2.1992 allekirjoitetussa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuksen kumoamisesta tehdyssä työehtosopimuksessa, joka on ollut voimassa 1.2.1992 31.3.1992, on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

T y ö s u h t e e n p ä ä t t y m i n e n

10 mom. Työsopimuksen lakkaaminen ja päättämismenettely määräytyvät työsopimuslain asianomaisten säännösten mukaisesti, ellei jäljempänä 11 - 23 momenteissa ole toisin määrätty.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12 mom. Irtisanomisperusteet (työntekijästä johtuva syy)

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta työntekijästä johtuvasta syystä ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa perustetta. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään paitsi syitä, joiden vuoksi työsopimus voidaan työsopimuslain mukaan purkaa, myös sellaisia työntekijästä itsestään johtuvia syitä, kuin töiden laiminlyöminen, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättäminen, järjestysmääräysten rikkominen, perusteeton poissaolo ja ilmeinen huolimattomuus työssä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Kunta-alan unioni on kunnallista työmarkkinalaitosta vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Helsingin kaupunki oli irtisanonut 19.2.1992 huoltomekaanikko A:n työsopimuksen. Irtisanomisilmoituksessa oli perusteeksi kirjattu toistuva poissaolo työpaikalta sekä työtehtävien välttely kirjallisen varoituksen jälkeen.

Asiasta oli neuvoteltu paikallisesti sekä keskusneuvotteluissa. Neuvottelut olivat päättyneet erimielisinä.

A:n työsuhteen irtisanomisen välittömänä syynä olivat olleet 7.2.1992 päivän tapahtumat. Isännöitsijä oli tuolloin iltapäivällä yrittänyt tavoittaa A:ta työpaikalta tuloksetta. Kun ei A:n lähin työtoveri eikä rakennusviraston autotallinvalvoja olleet häntä nähneet, oli työnantajalle syntynyt epäilys, että A oli luvatta poistunut työpaikaltaan ja vältellyt työtehtäviään. Tapahtumiin liittyi vielä se, että A oli unohtanut hakulaitteensa tuona päivänä kotiin, joten hänen nopea tavoittamisensa oli ollut vaikeaa. Unohduksestaan hän oli kuitenkin ilmoittanut aamupäivällä isännöitsijän sihteerille.

Mitään näyttöä edellä mainittujen epäilyjensä tueksi työnantaja ei ollut kuitenkaan esittänyt. Näyttöä ei ole ollut siitä, että A olisi ollut työpaikkansa ulkopuolella iltapäivällä 7.2.1992. A ei ollut laiminlyönyt mitään yksittäistä työtehtävää tai kieltäytynyt suorittamasta annettuja tehtäviä. Sen sijaan oli selvitetty, että A oli aivan tavalliseen tapaan leimannut itsensä työpaikalle kellokortin mukaan aamulla kello 7 ja ulos työpäivän päätteeksi kello 15. A ei ollut ollut päihtynyt työpaikalta poistuessaan.

A oli toiminut Helsingin kaupungin rakennusvirastossa huoltomekaanikkona. Hänen tehtävänään oli ollut kiinteistöön kuuluvien huolto- ja sähköasennustöiden suorittaminen. Työmaana oli ollut koko kiinteistö, joten mikäli isännöitsijä oli häntä etsinyt, oli tavoittaminen voinut olla vaikeaa, jollei isännöitsijä ollut tiennyt, mistä päin taloa A:n olisi voinut tavoittaa. Työ oli ollut itsenäistä eikä työnjohto ole ollut paikanpäällä valvomassa työtä. A ei myöskään ollut välttämättä tekemisissä lähimmän työtoverinsa kanssa töitä tehdessään. Molemmat esimiehet, isännöitsijä ja apulaisisännöitsijä, työskentelivät toisessa, noin 100 metrin päässä olevassa rakennuksessa, joten heitä ei useinkaan tavannut, ellei heillä ollut jotain erityistä asiaa. Päivittäiset vikailmoitukset ja korjaustehtävät tulivat talon vahtimestareilta tai hakulaitteen kautta.

Suurimmat huoltotyöt A:lle oli antanut apulaisisännöitsijä ja sähkötyöt oli antanut muuntamonhoitaja. Isännöitsijä ei ollut antanut A:lle huoltotyötehtäviä sillä vain autotallinvalvojan sijaisuuksien hoitomääräykset olivat tulleet isännöitsijältä.

A:lle ei ollut annettu ohjeita siitä, että hänen olisi tullut ilmoittautua vahtimestareille mahdollisten työtehtävien saamiseksi tai sen vuoksi, että työnantaja olisi voinut todeta, että hän oli työpaikalla. Tällaista käytäntöäkään ei ollut muodostunut.

A oli iltapäivällä 7.2.1992 tehnyt rutiininomaisia huoltotöitä kuten lampun vaihtoja ja vastaavia. Kun työnantaja oli kaksi viikkoa tapahtumapäivän jälkeen kysellyt kyseisen päivän työtehtäviä, oli ollut mahdotonta muistaa rutiinitöitä yksityiskohtaisesti. Tavanomaisten töiden lisäksi A oli ollut kyseisenä iltapäivänä rakennusviraston alemmassa autotallikerroksessa siivoamassa väestönsuojatilaa ja suunnittelemassa sinne tulevan lasituskaapin hankintaa.

A oli aikaisemmin käynyt väestönsuojassa apulaisisännöitsijän, rakennusviraston taidekerhon puheenjohtajan ja erään kerhon jäsenen kanssa, jolloin oli sovittu, mitä tavaroita sieltä piti viedä pois. Tämän mukaisesti A oli 7.2.1992 iltapäivällä vienyt väestönsuojasta tavaroita pihalla olevalle vaihtolavalle. Kuljetuksen hän oli hoitanut tavarahissiä käyttäen, eikä ollut kulkenut sellaista reittiä, että hän olisi kohdannut matkallaan autotallinvalvojan. Siivoaminen oli liittynyt myös väestönsuojelupäällikön ilmoitukseen tulevasta väestönsuojeluharjoituksesta, jonka vuoksi väestönsuojatilan tuli olla kunnossa.

Lasituskaappihankinta oli liittynyt rakennusviraston henkilöstökerhona toimineen taidekerhon vuosikokouksen valmisteluihin. Vuosikokouksessa 11.2.1992 oli ollut tarkoitus käsitellä rakennusvirastolta anottavaa henkilöstömäärärahaa ja sitä varten A oli valmistellut kerhon varapuheenjohtajan ominaisuudessa lasituskaapin hankinta-asiaa. A oli 7.2.1992 kello 14 - 15 käynyt yhdessä erään rakennusmestarin kanssa katsomassa ja mittaamassa lasituskaapin koon ja paikan väestönsuojassa.

A oli toiminut aktiivisesti rakennusviraston henkilöstön taidekerhossa useita vuosia. Vuosittain hän oli myös jonkin verran joutunut käyttämään työaikaansa taidekerhon asioiden hoitoon, sillä kaikkia asioita ja yhteydenottoja ei ollut voinut suorittaa työajan jälkeen. Koskaan aikaisemmin ei työnantaja ollut puuttunut taidekerhon toimintaan liittyvien tehtävien suorittamiseen työaikana, vaan oli pidetty itsestään selvänä, että tällaisia vähäisiä tehtäviä voitiin tehdä työaikana. Mitään erillistä lupamenettelyä tai vastaavaa ei näissä tilanteissa ollut noudatettu.

A:lle oli 7.11.1991 annettu varoitus neljänä päivänä sattuneista myöhästymisistä. A oli kuitenkin tehnyt kunakin päivänä normaalin työajan jälkeen sen työajan, joka oli jäänyt tekemättä myöhästymisten vuoksi. Syynä myöhästymisiin oli ollut leikatusta oikeasta polvesta johtunut kipu, joka oli vaatinut lääkitystä ennen kuin jalalla oli voinut kävellä. Myöhästymisistään A ei ollut voinut ilmoittaa esimiehilleen, sillä hänen työaikansa oli alkanut kello 7 ja esimiesten työaika kello 8, jolloin A oli jo tullut töihin. Myöhästymiset olivat olleet niin vähäisiä laiminlyöntejä, etteivät ne olleet muodostaneet irtisanomisperustetta. Varoituksella ei ollut merkitystä irtisanomisperusteen arvioinnissa myöskään siksi, että se oli koskenut toisenlaisia laiminlyöntejä kuin mistä 7.2.1992 oli ollut kysymys.

Varoitukseen 7.11.1991 oli liittynyt huomautus päihtyneenä olosta tapauksessa, joka oli sattunut työajan jälkeen eli A:n vapaa-aikana. A oli silloin joutunut käymään virastotalossa käynnistämässä taidekerhon toimintaan liittyvää uunia. Siinä oli käytetty yösähköä, mikä oli ollut käytettävissä vasta kello 19 jälkeen.

Helmikuun 7 päivän 1992 tapahtumissa ei ollut mitään perusteita, jotka olisivat oikeuttaneet työnantajan irtisanomaan A:n työsopimuksen. Helsingin kaupungin edustajat olivat 21.4.1992 käydyssä paikallisneuvottelussa ilmoittaneet, että edellä selostetut tapahtumat olivat olleet työnantajan tiedossa jo irtisanomishetkellä. Täten työnantaja oli irtisanonut A:n työsopimuksen tietoisena irtisanomisperusteiden riittämättömyydestä. Irtisanominen oli tapahtunut tahallisesti työehtosopimuksen määräyksiä rikkoen.

Erilaisten loukkaantumisten vuoksi A oli joutunut olemaan melko paljon sairaslomilla. Yleensä tällaisissa tilanteissa oli menetelty siten, että työntekijä oli hakenut eläkettä ja kohtuullista olisi ollut, että A:kin olisi ohjattu eläkkeelle, eikä sairauspoissaoloja olisi käytetty irtisanomisperusteena.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli ollut keskusneuvottelujen kuluessa tietoinen tapahtumien todellisesta kulusta. Työmarkkinalaitos ei kuitenkaan ollut pyrkinyt saamaan kaupunkia perumaan sopimuksen vastaista irtisanomista. Näin menetellessään työmarkkinalaitos oli laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa.

A:n palkka oli työsuhteen päättymishetkellä ollut 7 936 markkaa kuukaudessa.

A:lla ei ollut huollettavia. Hän oli vielä jutun pääkäsittelyistunnon aikana marraskuussa 1992 työttömänä ja työttömyys jatkuisi mahdollisesti pitkään. A oli hakenut eläkettä marraskuussa 1992.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunta-alan unioni on vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan kunnallisen työmarkkinalaitoksen työehtosopimuslain 9 §:n mukaiseen hyvityssakkoon sekä vahvistamaan, että Helsingin kaupunki on sitä velvoittavien työehtosopimusmääräysten vastaisesti, ilman erityisen painavaa perustetta irtisanonut huoltomekaanikko A:n työsopimuksen.

Kunta-alan unioni on edelleen vaatinut Helsingin kaupungin velvoittamista suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuksen laittoman päättämisen johdosta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 190 464 markkaa 16 prosentin korkoineen työsuhteen päättymispäivästä 20.6.1992 lukien.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on kanteeseen vastatessaan lausunut, että A:n työsopimuksen irtisanomisen syynä oli ollut kirjallisen varoituksen jälkeen tapahtunut toistuva työpaikalta poissaolo ja työtehtävien välttely. A:lle oli annettu 7.11.1991 kirjallinen varoitus luvattomasta poissaolosta työpaikalta.

A:n irtisanomiseen oli johtanut se, ettei hänen esimiehensä yrityksistään huolimatta ollut tavoittanut A:ta työpaikalta 7.2.1992. Rakennusviraston autotallin valvoja ei ollut nähnyt A:ta mainittuna aikana eikä myöskään A:n lähin työtoveri.

Katuosaston rakennusmestari ja kaksi rakennusviraston työntekijää olivat kirjallisten lausuntojensa mukaan tavanneet A:n rakennusvirastossa 7.2.1992 kello 13.55 ja 15 välisenä aikana. A oli kirjallisessa lausunnossaan ilmoittanut poistuneensa 7.2.1992 työpaikalta kello 14.45. Edellä mainitut asiat oli todettu yksimielisesti asian johdosta käydyissä keskusneuvotteluissa.

Päivittäiset vikailmoitukset ja korjaustehtävät olivat tulleet A:lle talon vahtimestareilta tai hakulaitteen välityksellä. Hakulaitteensa A oli ilmoittanut unohtaneensa kotiinsa 7.2.1992, mistä seikasta A oli ilmoittanut tuona päivänä aamupäivän aikaan isännöitsijän sihteerille. Kun A:lla ei siten ollut ollut hakulaitetta mukanaan, oli tuon päivän vikailmoitukset ja korjaustehtävät voitu välittää hänelle vain vahtimestareiden välityksellä. Isännöitsijän kysyessä rakennusvirastossa 7.2.1992 A:n olinpaikasta vahtimestarilta tämä oli todennut, ettei ollut A:ta nähnyt. A ei siten ollut käynyt vahtimestaria tapaamassa eikä hakulaitteen puuttumisesta huolimatta ollut ilmoittanut vahtimestarille olinpaikkaansa. A olikin ilmeisesti pyrkinyt käyttämään tilaisuutta hyväkseen välttyäkseen työtehtävien tekemiseltä.

Kyseisenä päivänä kello 14 - 15 A oli käynyt katuosaston rakennusmestarin kanssa, joka ei ollut A:n esimies, rakennusviraston alemmassa autotallikerroksessa rakennusviraston henkilöstökerhona toimineen taidekerhon asioissa katsomassa ja mittaamassa kerholle hankittavan lasituskaapin koon ja paikan väestönsuojassa.

Työnantaja ei ollut puuttunut noin 10 - 20 minuutin pituisiin työnteon keskeytyksiin henkilöstön taidekerhon asioiden hoitamiseksi työaikana. Esillä olevassa tapauksessa A:ta ei kuitenkaan ollut tavattu koko iltapäivän aikana työnteossa. Katuosaston rakennusmestarin lisäksi kaksi rakennusviraston työntekijää oli tavannut lausuntojensa mukaan A:n rakennusvirastossa noin kello 14 - 15, mutta tuolloinkin kysymys oli ollut lyhyistä tapaamisista, joiden aikana A oli ollut hoitamassa taidekerhon asioita.

A:n olisi tullut ymmärtää, ettei yli 20 minuuttia kestänyt muiden kuin työtehtävien tekeminen voinut olla sallittua ja asianmukaista. A:n olisi samoin tullut käsittää, että hänen olisi tullut puheena olevana päivänä ilmoittaa olinpaikkansa ainakin vahtimestarille, koska häntä ei tuona päivänä ollut voitu tavoittaa hakulaitteen avulla.

Vahtimestari ei ollut nähnyt A:ta 7.2.1992 kello 10 - 15. A:n lähimpänä työtoverina työskennellyt yliasentaja oli tavannut A:n tuona päivänä kaksi kertaa eli A:n tullessa töihin noin kello 8 ja toisen kerran kello 14.45 A:n poistuessa työpaikalta. Yleensä yliasentaja oli tavannut A:n useamman kerran päivässä. A:n ei voitu osoittaa tehneen työtehtäviään lainkaan iltapäivällä eikä myöskään aamupäivällä kello 10 - 12. Poistuessaan työpaikalta 7.2.1992 noin kello 14.45 A oli ollut päihtyneenä.

A ei ollut tehnyt väittämiään lampun vaihtoja 7.2.1992. Lampun vaihdot oli määrätty toisen huoltomiehen tehtäväksi. Tämä johtui siitä, että A oli ilmoittanut, ettei hän voinut kipeän polvensa vuoksi nousta tikkaille. Kipeä polvi oli ollut hänellä pitempiaikaisena vaivana.

A oli väittänyt iltapäivällä 7.2.1992 siivonneensa alemmassa autotallikerroksessa väestönsuojatilaa. Autotallin valvoja ei ollut A:ta tuona päivänä kuitenkaan havainnut. A:n oli väitetty väestönsuojatilaa siivotessaan kuljettaneen sieltä tavaroita tavarahissillä pihalla olevalle vaihtolavalle, minkä vuoksi hän ei olisi tavannut tavaroita muuttaessaan tai siirtäessään autotallin valvojaa. Tällaista varsinaista tavarahissiä ei kuitenkaan rakennusvirastossa ollut, vaan kysymys oli ollut isosta henkilöhissistä, jossa kulki jatkuvasti rakennusviraston väkeä. Kukaan ei kuitenkaan ollut tuona päivänä A:ta havainnut.

Väestönsuoja oli ollut kokonaan henkilökunnan taidekerhon käytössä, joten siellä tapahtunut toiminta oli liittynyt taidekerhon toimintaan eikä A:n työtehtäviin. Kanteessa oli mainittu väestönsuojeluharjoitus, jonka vuoksi tavaroita olisi siirretty. Tällaisen väestönsuojeluharjoituksen päivämäärää ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut määrätty, eikä liioin A:ta ollut määrätty työaikanaan siivoamaan tätä taidekerhon käytössä ollutta väestönsuojaa. A:n mahdollinen taidekerhon asioiden hoitaminen väestönsuojaa siivottaessa oli ollut harrastustoimintaa, joka ei ollut kuulunut A:n työtehtäviin.

A:lle oli annettu 7.11.1991 kirjallinen varoitus luvattomasta poissaolosta työpaikalta. Varoitus oli perustunut muun muassa neljänä työpäivänä tapahtuneisiin myöhästymisiin.

Nämä myöhästymispäivät olivat olleet 2.10.1991, jolloin A oli saapunut kello 7.51, 4.10., jolloin A oli tullut töihin kello 7.51, 8.10., jolloin A oli tullut töihin kello 8.09 ja 11.10., jolloin A oli tullut töihin kello 8.26. Asiakirjoista oli ilmennyt, että A oli lisäksi myöhästynyt töistä 2.8.1991, jolloin hän oli saapunut työpaikalle kello 7.44 ja 7.8.1991, jolloin hän oli saapunut työhön kello 7.43.

A oli 29.10.1991 tullut työpaikalle vasta kello 12.12 ja ilmoittanut työnantajaa harhauttaen olleensa terveydenhoitajan vastaanotolla, missä hän ei kuitenkaan ollut saatujen tietojen mukaan käynyt. Lisäksi A oli ollut 30.10.1991 työajan jälkeen työpaikalla alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin vartiointiliikkeen työntekijä oli joutunut poistamaan hänet työpaikalta.

A:lla oli ollut kiinteä työaika, joka oli alkanut päivittäin kello 7 ja päättynyt maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kello 16, torstaina kello 15.15 ja perjantaina kello 15.

Paitsi töiden laiminlyömiset ja perusteettomat poissaolot, myöskin päihtyneenä esiintymiset työpaikalla olivat olleet syynä irtisanomiseen. Lisäksi irtisanomisperusteen olemassaoloa koskevaan kokonaisarviointiin oli vaikuttanut se, että A oli ollut sairaana, joko sairauden tai tapaturman vuoksi vuonna 1990 206 päivää, vuonna 1991 167 päivää ja vuonna 1992 työsuhteensa päättymiseen 20.6.1992 mennessä 77 päivää. A:n poissaolot osoittivat, että hän oli tullut pysyvästi työhönsä kykenemättömäksi.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ja kuultava ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujaan korvattaviksi 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Helsingin kaupunki on osaltaan yhtynyt Kunnallisen työmarkkinalaitoksen puolesta lausuttuun.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Helsingin kaupungin rakennusvirastossa huoltomekaanikkona työskennelleen A:n työsopimus on irtisanottu 19.2.1992. Kirjallisessa ilmoituksessa on irtisanomisen perusteena mainittu toistuva poissaolo työpaikalta ja työtehtävien välttely 7.11.1991 annetun kirjallisen varoituksen jälkeen.

Virastoneuvottelussa 2.3.1992 on työnantajan taholta todettu, että edellä tarkoitetun varoituksen jälkeen A:ta on pidätetty palkka 12. ja 24.11.1991 väliseltä ajalta, koska hän ei ollut toimittanut Kansaneläkelaitoksen vaatimaa lääkärintodistusta kyseiseltä poissaoloajalta. A on sittemmin esittänyt vaaditut lääkärintodistukset. Keskusneuvottelussa on vedottu irtisanomiseen johtaneina syinä edellä tarkoitetun varoituksen lisäksi tapahtumiin 7.2.1992.

Työnantajan mukaan A ei ollut tuona päivänä ollut tavoitettavissa työpaikallaan kello 10 jälkeen, eikä hän ollut siten tehnyt työtehtäviään. Oikeudenkäynnin aikana on tuotu lisäksi esille, että A, jonka työaika on alkanut kello 7, on tullut työhön 7.2.1992 vasta kello 7.26 ja ollut poistuessaan silmin nähden juovuksissa. Lisäksi Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Helsingin kaupunki ovat vedonneet A:n runsaisiin sairauspoissaoloihin, jotka työnantajapuolen mukaan osoittivat A:n tulleen pysyvästi kykenemättömäksi työhönsä.

A:n hakulaite, jonka kautta hän normaalisti työpäivän mittaan sai osan työmääräyksistään, oli 7.2.1992 unohtunut kotiin, mistä seikasta hän oli aamulla ilmoittanut esimiehensä sihteerille. A on kertonut tehneensä tuona päivänä tavanomaisia työtehtäviään, kuten lamppujen vaihtoja sekä siivonneensa viraston henkilökunnan taidekerhon käytössä olleita tiloja. Lisäksi hän oli hoitanut joitain taidekerhon asioita. A on kertonut olleensa ruokatunnin kello 11 - 12 viraston ulkopuolella.

A:n esimiehenä toiminut isännöitsijä on todistajana työtuomioistuimessa kertonut tavoitelleensa henkilökohtaisesti A:ta 7.2.1992 kello 10 ja 11 välillä häntä kuitenkaan tapaamatta. A:n olinpaikkaa eivät olleet tienneet myöskään vahtimestarit, jotka myös välittävät työmääräyksiä huoltohenkilöstölle. Isännöitsijä on edelleen kertonut, ettei A:lle ollut annettu tehtäväksi siivota taidekerhon käytössä olleita tiloja. Todistajan mukaan käytännössä on ollut sallittua hoitaa henkilökuntakerhojen asioita vähäisessä määrin myös työaikana.

A:n lähimpänä työtoverina työskennellyt yliasentaja on todistajana kertonut tavanneensa A:n 7.2.1992 aamulla sekä iltapäivällä töistä lähdettäessä noin kello 14.45. Yleensä hän on tavannut A:ta useamman kerran työpäivän aikana. Todistaja on kertonut A:n olleen 7.2.1992 poistuessaan työpaikalta siinä määrin päihtynyt, että oli horjahdellut ja hänen puheensa oli sammaltanut. Niinikään todistajana kuultu työsuojeluteknikko on kertonut kuulleensa A:n ja edellä mainitun yliasentajan keskustelevan kovaäänisesti A:n alkoholin käytöstä, mutta todistaja ei noin 20 metrin etäisyydeltä voinut arvioida poistumassa olleen A:n mahdollista humalatilaa.

A:lle on 7.11.1991 annettu kirjallinen varoitus luvattomista, toistuvista poissaoloista työpaikalta. Varoituksen yhteydessä on annettu huomautus päihtyneenä esiintymisestä työpaikalla 30.10.1991. A oli 30.10.1991 tavattu työpaikalta päihtyneenä työajan päättymisen jälkeen.

Luvattomien poissaolojen osalta työnantaja on työtuomioistuimessa lisäksi viitannut poissaoloihin kahtena päivänä vuonna 1988 ja päivän poissaoloon vuodelta 1989. Lisäksi A:lta on pidätetty 9.3.1990 tapahtuneen luvattoman poissaolon perusteella kahden tunnin palkkaa vastaava määrä. A oli saanut vuodelta 1985 huomautuksen luvattomasta poissaolosta yhtenä päivänä ja vuonna 1984 kahtena päivänä. Näillä poissaoloilla ja huomautuksilla ei työtuomioistuimen mielestä ole merkitystä A:n työsopimuksen irtisanomisperusteita arvioitaessa enää sen jälkeen, kun A samasta syystä on saanut edellä todetun varoituksen.

A:n on ilmoitettu olleen sairaana vuonna 1990 206 päivää, vuonna 1991 167 päivää ja vuonna 1992 työsuhteensa päättymiseen 20.6.1992 mennessä 77 päivää. Sairauspoissaoloja on ollut huomattavan paljon myös vuonna 1989. A on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut runsaiden sairauspoissaolojen vuonna 1990 johtuneen siitä, että hänelle suoritettu jalkaleikkaus oli epäonnistunut aiheuttaen pitkäaikaisen sairaalahoidon ja työkyvyttömyyden. Vuonna 1991 A on kertomansa mukaan loukkaantunut onnettomuudessa, jonka jälkiseuraamuksista toipuminen on kestänyt pitkään. Työtuomioistuimelle on esitetty 20.2.1992 päivätty lääkärinlausunto, jossa A:n on todettu olleen työkykyinen, joskin suorituskyvyn jonkin verran alentuneen. A:n sairauspoissaoloista esitetty selvitys sellaisenaan työtuomioistuimen mielestä kuitenkin osoittaa, että hänen sairastavuutensa on jatkuvaa ja hänen mahdollisuutensa selviytyä työtehtävistään on sen vuoksi alentunut.

Työtuomioistuin katsoo jutussa esitettyjen todistajankertomusten ja muun selvityksen perusteella näytetyksi, että A ei ole 7.2.1992 kello 10 jälkeen ollut yhteydessä esimiehiinsä tai työtehtäviä välittäneisiin vahtimestareihin siitä huolimatta, että hän on unohtanut työnantajan yhteydenpidon mahdollistavan hakulaitteen kotiinsa. A:n esimies on nimenomaisesti kello 10 ja 11 välillä etsinyt A:ta työmääräyksen antaakseen. Huoltomekaanikot ovat voineet itsenäisesti ilman esimiestensä erityistä määräystäkin tehdä tehtäviinsä kuuluvia tavanomaisia töitä, mutta A:n oma selvitys tekemistään rutiiniluonteisista töistä on jäänyt epämääräiseksi. Taidekerhon hallinnassa olevien tilojen siivoaminen ei normaalisti kuulu huoltohenkilöstön tehtäviin eikä sitä tuona päivänä ollut ainakaan enemmälti tehty.

Esitetty selvitys työtuomioistuimen mielestä osoittaa, että A on 7.2.1992 vältellyt työtehtäviä ja siten laiminlyönyt työvelvoitteensa. Lisäksi on näytetty, että hän on ollut töistä poistuessaan päihtyneenä. Kun A:ta on edellä todetuin tavoin 7.11.1991 varoitettu työvelvoitteidensa vastaisesta menettelystä, työtuomioistuin ottaen huomioon irtisanomiseen johtaneet olosuhteet kokonaisuudessaan katsoo Helsingin kaupungilla olleen työehtosopimuksessa tarkoitetut erityisen painavat perusteet irtisanoa A:n työsopimus. Näyttämättä on siten jäänyt, että Helsingin kaupunki olisi menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti tai Kunnallinen työmarkkinalaitos laiminlyönyt sille työehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Kunta-alan Unioni velvoitetaan korvaamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen oikeudenkäyntikulut 2 700 markalla sekä Helsingin kaupungin oikeudenkäyntikulut 1 800 markalla, kummatkin määrät 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Uski, Nouro, Sulkunen ja Korpela jäseninä.

Eri mieltä olleen jäsen Sulkusen lausunto:

Yhdyn työtuomioistuimen tuomiolauselmaan. Ratkaisun perustelujen tulisi kuitenkin mielestäni kuulua seuraavasti:

A:n työsopimuksen irtisanomisen välittömänä perusteena on ollut A:n käyttäytyminen helmikuun 7 päivänä 1992. Irtisanomisperusteina oli ilmoitettu toistuva poissaolo työpaikalta sekä työtehtävien välttely kirjallisen varoituksen jälkeen.

Oikeudenkäynnin yhteydessä vastaaja on vedonnut siihen, että A oli 7.2.1992 tapahtuneiden laiminlyöntien lisäksi esiintynyt työpaikalla päihtyneenä ennen työajan päättymistä. Myös A:n lukuisiin sairauspoissaoloihin vuosina 1990 - 1992 on vastaaja vedonnut irtisanomisperusteena.

A:n työtehtävistä tai niiden laiminlyömisestä 7.2.1992 ei työtuomioistuimelle ole esitetty luotettavaa selvitystä. A:n viaksi kuitenkin jää, ettei hän unohdettuaan hakulaitteensa kotiin ole ilmoittanut, mistä hänet voidaan työpäivän kuluessa kulloinkin tarvittaessa tavoittaa. Sen sijaan katson selvitetyksi, että A on esiintynyt päihtyneenä työpaikalla mainittuna päivänä ennen työajan päättymistä. Kun tämä seikka on ilmeisesti yhteydessä A:n väitettyyn työstä poissaoloon ja työtehtävien laiminlyöntiin, se on otettava huomioon irtisanomisperustetta harkittaessa, vaikka siihen ei ole alun perin vedottukaan.

Asianosaiset ovat olleet yhtä mieltä siitä, että 7.11.1991 annettuun varoitukseen liittyvät seikat ovat sellaisia, jotka voidaan ottaa huomioon irtisanomisperustetta harkittaessa. Varoituksen perusteena olevia A:n poissaoloja ja työpaikalla päihtyneenä esiintymistä työajan jälkeen ei kantaja ole pyrkinyt kiistämäänkään.

Kun otetaan huomioon A:n viaksi lueteltavien seikkojen laatu ja niiden toistuminen suhteellisen lyhyen ajan kuluessa, ei Helsingin kaupungin A:n työsopimuksen irtisanoessaan ole näytetty menetelleen työehtosopimuksen vastaisesti, vaikkei 7.11.1991 annetun varoituksen yhteydessä A:lle nimenomaisesti ilmoitettukaan, että vastaavien virheiden toistuminen tulisi johtamaan työsuhteen päättymiseen.

A:n lukuisat eri syistä johtuvat sairauspoissaolot olivat Helsingin kaupungin tiedossa jo työsopimusta irtisanottaessa. Niihin ei myöskään ole vedottu erimielisyysneuvotteluissa. Tämän vuoksi irtisanomisperustetta harkittaessa ei mielestäni voida ottaa huomioon vasta oikeudenkäynnin yhteydessä esitettyä selvitystä A:n sairauspoissaoloista.