Labor court refuses opinion on wage calculation during work stoppage under Labor Code Section 27.2 when collective agreement is silent.

Paperiteollisuuden työehtosopimuksessa ei ollut sovittu siitä, miten palkka tuli suorittaa työntekijälle tilanteessa, jossa työn tekeminen oli estynyt työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syystä. Alalla ei ollut myöskään syntynyt tältä osin vakiintuneeksi katsottavaa käytäntöä. Lausuntopyynnössä tarkoitetun asian ratkaiseminen riippui siten siitä, miten työsopimuslain edellä mainittua säännöstä oli tulkittava. Tältä osin asiassa ei ollut kysymys sellaisesta työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttävästä asiasta, josta työtuomioistuin voi antaa lausunnon.

Kuultavat Metsäteollisuuden Työnantajaliitto r.y. Paperiliitto r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välillä 21.3.1988 allekirjoitetussa paperiteollisuuden työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

III PALKKAMÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

15 § KESKITUNTIANSIO

1. Tässä työehtosopimuksessa tarkoitettu keskituntiansio saadaan lisäämällä kulloinkin vallitsevaan kausipalkan tuntipalkkaan keskimääräinen lisien ja palkkioiden osuus, joka saadaan jakamalla edellisen vuosineljänneksen aikana kausipalkan tuntipalkan lisäksi maksetut olosuhde-, sauna- ja vuorotyölisät sekä suorituspalkkatyöstä maksetun kausipalkan tuntipalkan ylittävät osuudet ilman yli-, sunnuntai- ja seisokkityön korotusosuuksia saman ajanjakson aikana tehdyillä työtunneilla.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

SOV. KESKITUNTIANSIO

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Keskituntiansiota käytetään yleensä silloin kuin suorituspalkkatyötä tekevän työntekijän osalta joudutaan maksamaan esim. vapaavuororahaa, sairausajan palkkaa tai siihen verrattavaa palkkaa, joka määritellään työntekijän keskimääräisen ansion perusteella. Mikäli työntekijä on tehnyt saman palkkakauden aikana sekä aika-, urakka- että palkkiotyötä, maksetaan korvaus sen palkkausmuodon mukaan, jossa enin osa palkkakauden säännöllisistä tunneista on tehty.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Paperiliitto on A. Ahlström Osakeyhtiötä vastaan Euran kihlakunnanoikeudessa ajamassaan kanteessa lausunut, että A. Ahlström Osakeyhtiö oli 27.6.1988 ilmoittanut lomauttavansa 101 Euran Paperin työntekijää 25.7.1988 alkaen. Yhtiön mukaan lomautus oli perustunut siihen, että siltä oli evätty Neuvostoliiton kauppaan liittyvä vientilisenssi. Lomautus oli kestänyt useita viikkoja.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukaan työntekijällä oli oikeus saada palkka enintään kahdelta viikolta työn estymisen aikana, mikäli työpaikkaa oli kohdannut tulipalo tai poikkeuksellinen luonnontapahtuma tai muu näihin verrattava työnantajasta riippumaton este. Korkein oikeus oli katsonut muun muassa lakon työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamaksi esteeksi.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittama palkanmaksuvelvollisuus edellytti työnantajasta riippumattoman esteen olemassaoloa. A. Ahlström Osakeyhtiö oli lomauttanut työntekijät viitaten Neuvostoliiton kaupassa vallitsevaan epätasapainoon ja vientilisenssioinnin rajoittamiseen.

Maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetun asetuksen 1 §:ssä säädettiin, että tavaroiden tuontia ja vientiä tarkkailtiin ja rajoitettiin siten kuin asetuksessa säädettiin ja että asianomaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta huolehti lisenssivirasto. Lisenssiointimenettely sisälsi joko vientilisenssien myöntämisen taikka vientitarkkailuilmoituksen hyväksymisen. Näistä toimenpiteistä päättäminen kuului lisenssivirastolle.

Lisenssiointi oli lisenssiviraston suorittama toimenpide, jossa päätöksenteko tapahtui hallintomenettelyn muodossa. Lisenssivirasto käytti itsenäistä päätäntävaltaa. Lisenssiviraston päätöksenteko oli aineellisesti sidottu vain maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annettuun asetukseen. Lisenssiviraston lisenssiointia koskeviin päätöksiin ei voitu hakea muutosta valittamalla.

Lisenssiointiin liittyvä päätöksenteko oli siten lisenssioinnin hakijasta riippumaton, joten minkäänlainen neuvottelumenettely hakijan ja lisenssiviraston välillä ei voinut tulla kysymykseen. Lisenssiointimenettely oli hakijasta riippumaton toimenpide. A. Ahlström Osakeyhtiön pyytämän lisenssioinnin saama kielteinen ratkaisu oli yhtiöstä riippumaton tapahtuma.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin säännöksen tarkoituksena oli ollut vahvistaa työnantajalle kahden viikon palkanmaksuvelvollisuus tilanteissa, joissa työnteko oli estynyt jostakin sellaisesta seikasta, joka ei ollut työnantajan määrättävissä eikä ennakoitavissa. Lisenssiointimenettelyn lopputulokseen hakija ei voinut vaikuttaa. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa lisenssiointimenettelyn kielteinen ratkaisu ei ollut ollut ennakoitavissa. Vallitsevan oikeuskäytännön perusteella voitiin katsoa esteen täyttävän työsopimuslain 27 §:n 2 momentin erityispiirteet.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittama palkanmaksuvelvollisuus syntyi työnantajalle silloin, kun tietty olosuhde oli kohdannut työpaikkaa ja siitä oli aiheutunut työnteon estyminen. A. Ahlström Osakeyhtiö oli lomautusilmoituksessa nimenomaisesti ilmoittanut työnteon estymisestä ja siihen johtaneen syyn. Riidatonta siten oli, että lisenssioinnin kielteinen ratkaisu oli ollut syynä työnteon estymiseen.

Lomautusilmoituksen antaminen ja lomauttaminen eivät vapauttaneet työnantajaa palkanmaksuvelvollisuudesta, mikäli työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamat palkanmaksamisen edellytykset täyttyivät. Tämä ilmeni muun muassa korkeimman oikeuden tuomioista 1980 II 109 ja 1981 II 134. Osittain näihin tuomioihin viitaten oli professori Pirkko K. Koskinen todennut Lakimies -lehdessä vuonna 1987 julkaistussa artikkelissa, että työnantaja voi yleensä vapautua palkanmaksuvelvollisuudestaan lomauttamalla työntekijät, mutta kun työsopimuslain 27 §:n 2 momentti oli ehdoton, ei lomautuskaan siinä tarkoitetun esteen vallitessa vapauttanut työnantajaa palkanmaksuvelvollisuudesta lainkohdassa tarkoitetun kahden viikon ajalta.

Korkeimman oikeuden vuonna 1980 antamassa tuomiossa n:o 1411 oli ollut kysymys työtaistelun aiheuttamasta työnteon estymisestä. Tuomiosta kävi ensinnäkin ilmi, että työnantaja ei vapautunut palkanmaksuvelvollisuudesta työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamissa tapauksissa, mikäli lomautusilmoitus oli annettu ennen lainkohdan tarkoittaman esteen tosiasiallista alkamista. Tämä kanta vahvisti lainkohdan määräyksen ehdottomuuden ja sen, että palkanmaksuvelvollisuus syntyi annetusta lomautusilmoituksesta huolimatta. Toinen periaate, mikä ilmeni korkeimman oikeuden tuomiosta oli se, että poikkeuksellisen olosuhteen katsottiin kohdanneen työpaikkaa, kun olosuhteen vaikutukset olivat tosiasiallisesti kohdanneet työpaikkaa ja työnteko oli estynyt.

Kun lisenssiointimenettely edellä esitetyin tavoin täytti poikkeukselliselta olosuhteelta vaadittavan työnantajasta ja työntekijästä riippumattoman aseman ja koska työn estymiseen liittyvät edellytykset olivat täyttyneet, oli A. Ahlström Osakeyhtiölle syntynyt palkanmaksuvelvollisuus lomautusajalta.

Edellä tarkoitetut 101 työntekijää olivat siirtäneet palkkasaatavansa Paperiliiton perittäväksi. Kaikkien kysymyksessä olleiden työntekijöiden kohdalla ei työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettu kahden viikon lomautusaika ollut kuitenkaan täyttynyt kokonaan.

Kanteessa esitetty vaatimus

Paperiliitto on vaatinut A. Ahlström Osakeyhtiön velvoittamista suorittamaan Paperiliitolle A. Ahlström Osakeyhtiön 101 työntekijän palkkasaatavat ajalta 25.7. - 7.8.19 88 yhteensä 316 912 markkaa 72 penniä 16 prosentin korkoineen ja vaatinut lisäksi oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

VASTINE

Vastineen perustelut

A. Ahlström Osakeyhtiö on kanteeseen vastatessaan lausunut, että yhtiön Eurassa sijaitsevan jalostustehtaan, Euran Paperin karamellipaperilinjalla valmistettiin karamellipaperia noin 12 000 tonnia vuodessa. Tuotannosta vietiin noin 95 prosenttia Neuvostoliittoon. Neuvostoliittoon vietävä karamellikäärepaperi sisältyi Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosittain neuvoteltavaan tavaranvaihtopöytäkirjaan. Karamellipaperin vienti oli siis kiintiökauppaa ja perustui bilateraaliseen kauppasopimukseen. Kauppaa ei käyty vapaasti vaihdettavilla valuutoilla. Vientitoimitusten maksaminen tapahtui clearing-järjestelmän avulla Suomen Pankin välityksellä.

Karamellipaperin vienti Neuvostoliittoon edellytti A. Ahlström Osakeyhtiöltä lisenssiviraston hyväksymää vientitarkkailuilmoitusta eli vientilisenssiä. Päätöksen vientitarkkailuilmoituksesta teki lisenssivirasto noudattaen maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetun lain ja sitä täydentävän asetuksen periaatteita. Asetus sisälsi tavaroiden tuonnin ja viennin määrälliseen rajoittamiseen ja tarkkailuun liittyvät aineelliset säännökset. Laissa ja asetuksessa ei ollut yksityiskohtaisesti säännelty vientilisenssin myöntämisen edellytyksiä. Lisenssiviraston johtokunnan tuli vientilisenssejä myöntäessään ottaa huomioon myös bilateraalisen kaupan maksutasapaino sekä tavaranvaihtopöytäkirjassa vahvistettujen kiintiöiden tilanne.

Lisenssivirasto oli myöntänyt A. Ahlström Osakeyhtiölle niin sanotun venäläisen karamellipaperin vientiä varten vuodelle 1988 lisenssejä seuraavasti: 16.12.1987 308 tonnia, 7.1.1988 1 000 tonnia, 8.2.1988 2 692 tonnia, 6.5.1988 1 220 tonnia, 30.8.1988 750 tonnia, 13.9.1988 365 tonnia, 30.9.1988 1 920 tonnia ja 31.10.1988 1 100 tonnia.

A. Ahlström Osakeyhtiö oli sopinut vuoden 1988 alussa neuvostoliittolaisen osapuolen kanssa noin 11 500 tonnin karamellipaperin toimituksesta vuonna 1988. Kauppa oli vastannut määrältään aikaisempina vuosina toteutuneita toimituksia, sillä esimerkiksi viiden viimeisen vuoden aikana toimitukset olivat olleet vuosittain 10 000 11 000 tonnia. Kun tehtaan tuotantokapasiteetti karamellipaperin osalta oli noin 12 000 tonnia vuodessa, edellytti sovituista toimituksista selviytyminen tasaista tuotantoa heti vuoden alusta alkaen.

Kun lisenssivirasto ei helmikuun alun 1988 jälkeen ollut myöntänyt karamellipaperin vientiä varten maaliskuussa uutta lisenssiä eikä virasto pyynnöstä huolimatta ollut suostunut ilmoittamaan, miten lisenssejä tultaisiin myöntämään lähitulevaisuudessa, oli tehtaalla huhtikuun alussa käynnistetty tehtaan johdon ja henkilöstön edustajien kanssa yhteistoimintamenettely mahdollisesta lomautuksesta. Syynä lomautusvaihtoehdon esille ottamiseen oli ollut se, että vuoden alusta huhtikuun alkuun karamellipaperia oli tuotettu noin 3 553 tonnia ja samaan aikaan vientilisenssejä oli myönnetty vuodelle 1988 4 000 tonnia eikä paperitehtaalla ollut ollut mahdollisuutta tehdä karamellipaperia varastoon rajoittamattomia määriä.

Tehtaan varastotilanne oli mahdollistanut enintään 1 200 tonnin tekemisen varastoon. Kun lisenssivirasto toukokuun alussa 1988 oli myöntänyt 1 220 tonnin vientilisenssin, oli varastoon tehdyt 1 200 tonnia kyetty viemään ja samalla oli voitu aloittaa uudestaan varastoon tekeminen. Tämän jälkeen lisenssivirasto ei pyynnöistä huolimatta ollut ennen kesälomien alkua juhannuksena 1988 myöntänyt minkäänlaista lisenssiä. Varaston täytyttyä yhtiö oli ollut pakotettu antamaan työntekijöille lomautusilmoitukset.

Lisenssiviraston menettely oli ollut aikaisemmista vuosista poikkeavaa. Poikkeavan menettelyn syynä oli ollut tavanomaista suuremmaksi kasvanut Neuvostoliiton ja Suomen välisen kaupan epätasapaino. Suomalaiset viranomaiset olivat pyrkineet vientilisenssejä rajoittamalla vaikuttamaan neuvostoliittolaisten käyttäytymiseen kauppataseen epätasapainon korjaamiseksi. Valtioiden välinen ratkaisu oli saavutettu syyskuussa 1988, jonka jälkeen lisenssiointimenettely oli karamellipaperin viennin osalta jälleen noudattanut aikaisempaa menettelyä. Tästä syystä yhtiö oli voinut 16.9.1988 lähettämällään kirjeellä peruuttaa lomautukset.

Edellä selostetuista syistä johtuen yhtiö oli 27.6.1988 annetuilla lomautusilmoituksilla lomauttanut karamellipaperilinjan henkilöstön 25.7.1988 alkaen. Kanteessa tarkoitetut työntekijät olivat tästä syystä olleet lomautettuina siten, että lomautukset olivat päättyneet 19.9.1988. Lomautuksen perusteena oli ollut Neuvostoliiton vientilisenssin saamatta jäämisestä aiheutuneet taloudelliset perusteet. Yhtiöllä ei ollut ollut tarjota mielekästä työtä karamellipaperilinjan työntekijöille tehtaan varastojen täytyttyä.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentti koski tilanteita, jolloin työntekijä oli estynyt suorittamasta työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon tai poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen työntekijästä ja työnantajasta riippumattoman esteen takia. Kysymys oli työpaikkaa yllättäen kohdanneesta ylivoimaisesta tapahtumasta. Lain sanamuodon mukaan näytti tällaisille tapahtumille olevan luonteenomaista niiden ennalta-aavistamattomuus ja onnettomuuden luonteisuus.

Korkeimman oikeuden 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvulla antamilla tuomioilla oli edellä tarkoitettua lain säännöstä tulkittu myös niin, että työpaikkaa kohdanneen ulkopuolisen työtaistelun vaikutuksia oli arvioitava lainkohdassa tarkoitetulla tavalla.

Nyt esillä olevassa kanteessa oli pyritty laajentamaan työsopimuslain 27 §:n 2 momentti koskemaan myös tilanteita, joissa työnteko oli estynyt lisenssin saamatta jäämisestä johtuen. Vaikka lisenssin saamatta jääminen saattoi aiheuttaa katastrofin luontoisen tilanteen yritykselle, ei lisenssin saamatta jääminen ollut kuitenkaan luonteeltaan ennalta-aavistamaton ja onnettomuuden luontoinen tapahtuma. Lisenssin saamatta jäämistä oli arvioitava pikemmin kuin kysymyksessä olisi tilauksen menetys. Tämä taas merkitsi sitä, että kysymyksessä oli liiketoimintaan liittyvä riski. Jos yrityksen tilauskanta oli romahtanut yrityksestä johtumattomista syistä, eikä yritys ollut voinut sopeuttaa tuotantoaan muuttuneisiin tilanteisiin, oli yrityksellä tällöin oikeus lomauttaa työntekijät. Lisenssin saamatta jääminen oli tilauskantaan samalla tavoin vaikuttava tekijä. Sen vaikutuksiin työnantajalla oli oikeus suhtautua työsopimuslain lomauttamista koskevien säännösten mukaisesti.

Kanteessa ei ollut edes väitetty, että lomauttaminen olisi tapahtunut työsopimuslain 30 §:n lomauttamista koskevien säännösten vastaisesti.

Kanteessa esitetyt korvausvaatimukset oli laskettu siten, että niiden perusteena oli ollut kunkin työntekijän työehtosopimuksen tarkoittama henkilökohtainen keskituntiansio elokuussa 1988. Keskituntiansio oli kerrottu työehtosopimuksen mukaisesti luvulla 80 ja saatu työntekijäkohtainen korvausvaatimus.

Keskituntiansion käyttäminen tilanteessa, jossa tuotanto oli keskeytynyt, ei ollut oikea laskentaperuste arvioitaessa työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettua palkkaa ja sen menetystä. Paperiteollisuuden työehtosopimuksen 15 §:n mukaisessa keskituntiansiossa oli peruspalkan eli kausipalkan tuntipalkan ohella otettu huomioon myös edellisen vuosineljänneksen aikana maksetut olosuhde-, sauna- ja vuorotyölisät sekä suorituspalkkatyöstä tulleet palkkiot. Tuotannon ollessa keskeytyneenä työntekijä ei voinut työskennellä olosuhteissa, joiden johdosta hänelle tulisi suorittaa työehtosopimuksen mukaisia olosuhdelisiä poikkeavista työskentelyolosuhteista tai maksaa epämukavista työajoista ilta- ja yötyölisiä.

Tuotantopalkkion maksaminen vailla vastaavaa työsuoritusta oli luonnollista ja ymmärrettävää vain silloin, kun työntekijä yrityksen tuotannon ollessa käynnissä oli estynyt jostakin syystä ansaitsemasta muille tuotannossa oleville työntekijöille maksettavaa tuotantopalkkiota. Keskituntiansiossa huomioon otettu tuotantopalkkio korvasi tällöin työntekijälle tällaisen edun menetyksen. Kun työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamissa olosuhteissa ei yrityksessä ollut tuotannollista toimintaa, ei lainkohdassa tarkoitettuna palkkana voitu pitää tuotantopalkkiota.

Mikäli katsottaisiin, että työntekijöille olisi maksettava kanteessa tarkoitetulta ajalta kahden viikon palkka, tulisi palkka laskea työntekijän peruspalkan eli kausipalkan tuntipalkan mukaisesti. Keskituntiansioon perustuva vaatimus oli perusteeton.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

A. Ahlström Osakeyhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

KANTAJAN VASTASELITYS

Paperiliitto on kihlakunnanoikeudessa edelleen lausunut, että liitto oli pyytänyt työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitiseltä asiantuntijalausunnon työsopimuslain 27 §:n 2 momentin soveltuvuudesta lisenssiviraston päätöksenteosta aiheutuneisiin lomautustilanteisiin. Asiantuntijalausunnossaan Tiitinen oli tuonut esiin lukuisan määrän asiakokonaisuuksia, joiden hän oli katsonut kuuluvan työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamaan ylivoimaiseen luonnontapahtumaan verrattavaan seikkaan. Tiitinen oli maininnut näiden joukossa viranomaistoimenpiteet niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tässä yhteydessä Tiitinen oli esimerkinomaisesti tuonut esille erinäiset toimintakiellot, vienti- ja tuontiluvat sekä niiden epäämisen taikka peruuttamisen. Lausunnosta voitiin suoraan päätellä, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamana esteenä oli pidettävä muun ohessa lisenssiviraston ratkaisuvallan käyttämisestä aiheutuneita tapahtumia ja niiden muodostamia työpaikkaa kohtaavia esteitä.

Lausunnossaan Tiitinen oli katsonut, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetun esteen kohtaamisen ajankohta oli oikeuskäytännössä ratkaistu työntekijäkohtaisesti eikä työpaikkakohtaisesti. Tämä merkitsi, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettu este oli kohdannut työpaikkaa kunkin työntekijän kohdalla silloin, kun asianomaisen työntekijän työnteko oli esteen kohtaamisesta johtuen estynyt. Nyt esillä olevassa tapauksessa ei siten sillä seikalla, että työntekijät oli lomautettu eri aikoina ja osin eripituisiksi jaksoiksi, ollut vaikutusta kysymyksessä olevan lainkohdan soveltamiselle.

Mitä sitten tuli kanteessa vaaditun palkan määrään, voitiin tältä osin todeta, että professori Tiitinen oli Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirjassa 1979 julkaistussa artikkelissaan todennut, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukaan työntekijällä oli oikeus "palkkaansa". Tiitinen oli todennut tulkintanaan mainitun lainkohdan tarkoittavan sitä palkkaa, jonka työntekijä olisi ansainnut, ellei estettä olisi syntynyt. Tältä osin kanteessa esitetty palkanmääritysperuste oli siten oikea.

VASTAAJAN VASTASELITYS

Työsopimuslain 27 §:n 1 momentti oli 2 momentista poiketen dispositiivinen. Jos työsuorituksen este oli työsopimuslain 27 §:n 1 momentissa tarkoitettu ja säännöksen muutkin edellytykset täyttyivät, sai työntekijä oikeuden estymisajan palkkaan paitsi, jos oli sovittu toisin. Kairinen oli lausunnossaan katsonut, että kun esteen syy oli riippuvainen työnantajasta, oli kysymyksessä myötävaikutusvelvoitteen rikkominen. Työnantaja voi välttyä maksamasta tällaisessa estymistilanteessa palkkaa, jos hän esimerkiksi lomautti työntekijän asianmukaisesti ennen sitä, kun este kohtasi työpaikkaa. Lomauttaminen siis poisti tilapäisesti työnantajan myötävaikutusvelvoitteen työntekijän suorituksen suhteen.

Työnteko karamellipaperin tuotantolinjalla oli estynyt 27.6.1988 alkaen. Työntekijöille oli samana päivänä annettu lomautusilmoitukset. Samana päivänä olivat alkaneet myös työntekijöiden vuosilomat.

Jos katsottaisiin, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentti tulisi esillä olevassa työnteon estymistilanteessa sovellettavaksi, oli sen enintään kahden viikon pituisen ajanjakson, jonka ajalta työntekijöillä oli oikeus saada palkkansa, katsottava alkaneen 27.6.1988. Työnteon este oli kohdannut työpaikkaa vuosilomien alkamisesta alkaen eikä suinkaan lomautuksen voimaantulosta 25.7.1988. Näin ollen kanteessa esitetty vaatimus oli sen lisäksi, että se perusteiltaan oli virheellinen, kohdistettu myös väärään ajanjaksoon, mikäli työsopimuslain 27 §:n 2 momentin soveltaminen tulisi kysymykseen.

Kun vuosilomat ja työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukainen enintään kahden viikon määräaika kuluivat yhtä aikaa, olivat työntekijät jo vuosilomapalkan muodossa saaneet sen korvauksen, johon heillä edellä mainitun lainkohdan mukaan, jos se tulisi sovellettavaksi, olisi oikeus.

Jos katsottaisiin, että kysymyksessä oli työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukainen työnteon estyminen ja että kahden viikon määräajan laskeminen aloitettaisiin kanteessa vaaditun mukaisesti 25.7.1988, oli työnteon tällöinkin katsottava estyneen kaikilta työntekijöiltä samanaikaisesti. Kun kysymyksessä oli ollut karamellipaperin koko tuotantotoiminnan keskeytyminen yhdestä ja samasta syystä, ei kahden viikon pituisen määräajan laskemista voitu aloittaa työntekijäkohtaisesti eri päivämääristä.

Jo aikaisemmin oli yhtiön puolelta todettu, että keskituntiansio, joka kausipalkan tuntipalkan lisäksi käsitti myös edellisen vuosineljänneksen aikana maksetut olosuhde-, sauna- ja vuorotyölisät, ei ollut oikea laskentaperuste arvioitaessa työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamaa palkkaa tuotannon keskeytymistilanteissa. Helsingin hovioikeus oli 3.5.1989 antamassaan lainvoimaisessa tuomiossaan asiassa S 88/287, jossa oli ollut kysymys muun muassa irtisanomisajan palkan laskemisesta, ottanut asiaan tällaisen kannan. Tuomiossa oli katsottu, että irtisanomisajan palkkaa laskettaessa ei otettu huomioon erityiskorvauksia ja -lisiä, koska työntekijä oli välttynyt työskentelemästä sanottujen lisien edellyttämissä oloissa.

Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 98/1984 oli ollut kysymys siitä, oliko lomautettuna olleelle ja sittemmin irtisanotulle työntekijälle maksettava irtisanomisajan palkka määrättävä keskituntiansion vai perustuntipalkan mukaan. Työtuomioistuin oli tuomiossaan todennut muun muassa, että työnantaja olisi voinut teettää työntekijällä työtä irtisanomisaikana aikapalkallakin. Työnantajalla ei siten tuomiossa omaksutun kannan mukaan ollut ollut velvollisuutta maksaa työntekijälle irtisanomisajalta palkkaa keskituntiansion mukaan. Myös nyt esillä olevassa tapauksessa työnantaja olisi lomautusaikana voinut teettää työntekijöillä työtä kausipalkan tuntipalkalla. Voimassa ollut työehtosopimus antoi tähän mahdollisuuden.

NÄYTTÖ

Paperiliiton puolesta on kihlakunnanoikeudessa kuultu työpaikan pääluottamusmiestä, joka on kertonut työnantajan karamellipaperin viennistä Neuvostoliittoon 1980-luvulla ja vuonna 1988, lisenssien saamisesta vuonna 1988, työnantajan toimittamista lomautuksista sekä karamellipaperin tuotannosta kysymyksessä olevana vuotena.

A. Ahlström Osakeyhtiö on kuulustuttanut todistajana yhtiön palveluksessa venäläisen karamellipaperin tuotantolinjan tuotantopäällikkönä toiminutta henkilöä, joka on kertonut lisenssien myöntämisestä vuonna 1988 ja tämän vaikutuksesta tuotantotilanteeseen sekä lomautusten ajankohtaan liittyvistä seikoista ja vuoden 1988 tuotantomääristä.

KIHLAKUNNANOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Kihlakunnanoikeus on 29.1.1991 julistamallaan välipäätöksellä päättänyt pyytää työtuomioistuimen lausuntoa siitä, kuinka Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välillä ajaksi 21.3.1988 - 28.2.1990 tehdyn työehtosopimuksen palkkamääräyksiä tuli soveltaa työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamassa tilanteessa.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Metsäteollisuuden Työnantajaliitolle ja Paperiliitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto on lausunnossaan esittänyt muun muassa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Paperiteollisuuden työehtosopimus oikeuttaa työnantajan muuttamaan työntekijän työaikamuotoa kahden viikon ennakkoilmoitusaikaa noudattaen. Tämä olisi ollut mahdollista myös Euran kihlakunnanoikeudessa käsiteltävänä olevassa lausuntopyyntöön johtaneessa jutussa. Jutun käsittelyssä on vastaajan puolelta tuotu esille se tosiseikka, että työ oli tosiasiallisesti estynyt jo 28.6.1988, kun taas palkanmaksamista koskeva vaatimus kohdistuu ajanjaksoon 25.7.-7.8.1988. Työnantaja olisi voinut teettää ko. ajanjaksona työntekijöillä päivätyötä.

Työehtosopimuksen 15 §:n mukaan työehtosopimuksessa tarkoitettu keskituntiansio saadaan lisäämällä kulloinkin vallitsevaan kausipalkan tuntipalkkaan keskimääräinen lisien ja palkkioiden osuus joka saadaan jakamalla edellisen vuosineljänneksen aikana kausipalkan tuntipalkan lisäksi maksetut olosuhde-, sauna- ja vuorotyölisät sekä suorituspalkkatyöstä maksetun kausipalkan tuntipalkan ylittävät osuudet ilman yli-, sunnuntai- ja seisokkityönkorotusosuuksia saman ajanjakson aikana tehdyillä työtunneilla. Sopimuskohdan soveltamisohjeessa on esimerkkiluettelo siitä mitä keskimääräisten lisien ja palkkioiden osuuteen sisällytetään.

Eri alojen työehtosopimuksista todettakoon, että mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan mukaan maksetaan tuotannon keskeytymistilanteessa ja työsopimuslain 27 §:n 2. momentin tarkoittamassa tilanteessa palkkaa, joka on 85 % keskituntiansiosta. Kysymyksessä olevassa keskituntiansiossa ei mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen mukaan vuorotyö- eikä olosuhdelisiä oteta huomioon, vaikka pääsäännön mukaan keskituntiansiossa otetaan edellä mainitut lisät huomioon. Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan mukaan vastaavassa tilanteessa työntekijöille maksetaan ohjetuntipalkkaa ja metalliteollisuuden työehtosopimusta tulkitaan siten, että ko. tilanteessa työntekijälle voidaan maksaa henkilökohtaista tuntipalkkaa.

Paperiteollisuuden työehtosopimuksessa ei rajoiteta työnantajan oikeutta siirtää työntekijä aikatyöhön, eli työskentelemään kausipalkan tuntipalkalla. Euran kihlakunnanoikeudessa vireillä olevassa lausuntonpyynnön kohteena olevassa jutussa työnantajan olisi ollut mahdollista siirtää työntekijät aikatyöhön. Työnteko oli tosiasiallisesti estynyt jo 28.6.1988, kun varastoihin ei voitu enää valmistaa karamellipaperia. Tässä tilanteessa työntekijät olisivat olleet velvollisia siirtymään tekemään työnantajan osoittamaa työtä kausipalkan tuntipalkalla. Kieltäytyessään työntekijät olisivat menettäneet oikeuden saada palkkaa.

Loppuyhteenvetona toteamme, että edellä esitetyt eri alojen sopimusten tulkinnat ja muodostunut oikeuskäytäntö tukevat kantaamme, jonka mukaan paperiteollisuudessa työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamassa tilanteessa työnteon ollessa keskeytynyt työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijöille palkkaa, joka määräytyy kausipalkan tuntipalkan perusteella. Korostamme myös sitä, että työnantajalla on oikeus siirtää työntekijä työskentelemään aikapalkalla ja nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa tämä olisi ollut myös mahdollista. Olennaista on myös se, että työntekijät työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tilanteessa myös välttyvät työskentelemästä keskituntiansioon kuuluvien lisien edellyttämissä olosuhteissa. Koska työnantajalla olisi ollut oikeus teettää 25.7.-7.8.1988 työntekijöillä päivätyötä ja tuotantoa ei voitu jatkaa, on selvää, ettei työntekijälle ko. ajalta olisi maksettu vuorotyölisiä eikä tuotantopalkkiota.

Edellä esitettyyn viitaten pyydämme, että työtuomioistuin katsoisi lausunnossaan, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamassa tilanteessa Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välisen 21.3.1988-28.2.1990 voimassa olleen työehtosopimuksen palkkausmääräyksiä sovelletaan siten, että työntekijöille maksetaan palkka kausipalkan tuntipalkan mukaan ja että keskituntiansio ei tule sovellettavaksi ko. tilanteessa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Paperiliitto on lausunnossaan esittänyt muun muassa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

1. Mielestämme asiassa ei ole kysymys työehtosopimuksen soveltamisesta tai tulkinnasta, vaan työsopimuslain 27 §:n 2. momentin sanan "palkkansa" tulkinnasta. Käsittääksemme työtuomioistuin ei voi sinänsä tulkita työsopimuslakia.

2. Jos kuitenkin työtuomioistuin katsoo voivansa antaa siltä pyydetyn lausunnon asiassa, toteamme seuraavaa:

21.3.1988 - 28.2.1990 voimassa olleen Metsäteollisuuden Työnantajaliiton ja Paperiliiton välisen työehtosopimuksen 13 §:n 1. kohdassa on määrätty, että palkkakausi on kaksi työehtosopimuksen mukaista työviikkoa. Työehtosopimuksen 11 §:ssä on määritelty, miten kausipalkat sovitaan kussakin teollisuuslaitoksessa. Työehtosopimuksen 15 §:n 1. kohdan tässä työehtosopimuksessa tarkoitettu keskituntiansio saadaan lisäämällä kulloinkin vallitsevaan kausipalkan tuntipalkkaan keskimääräinen lisien ja palkkioiden osuus, joka saadaan jakamalla edellisen vuosineljänneksen aikana kausipalkan tuntipalkan lisäksi maksetut olosuhde-, sauna- ja vuorotyölisät sekä suorituspalkkatyöstä maksetun kausipalkan tuntipalkan ylittävät osuudet ilman yli-, sunnuntai- ja seisokkityön korotusosuuksia saman ajanjakson aikana tehdyillä työtunneilla.

15 §:n 2. kohdan mukaan edellisen vuosineljänneksen keskimääräistä lisien ja palkkioiden osuutta käytetään vuosineljänneksen päättymisen jälkeen toisen palkkakauden alusta lukien seuraavan vuosineljänneksen toisen palkkakauden alkuun saakka. Näin ollen keskimääräisten lisien ja palkkioiden osuuden laskenta perustuu neljännesvuotta vastaavaan ajanjaksoon kahden viikon palkkakausia.

Keskituntiansioon sisällytetään 15 §:n 2. kohdan soveltamisohjeen mukaan

- mm. palkkakauden aikana tapahtuneet kausipalkan tuntipalkan tilapäiset muutokset, - vuorotyölisät, - saunalisä, - suorituspalkkatyössä urakkahinnoittelun perusteella maksettu kausipalkan ylittävä osuus, - olosuhdelisät, - työnopastuksesta maksettu erillinen lisä, - luontaisetukorvaukset.

Työehtosopimuksen 6 §:n 14. kohdan mukaan vuorovapailta maksettava korvaus sisältyy kausipalkkaan. Lisäksi maksetaan 15 §:n mukainen keskimääräinen lisien ja palkkioiden osuus. Saman kohdan mukaan, mikäli vuorovapaat korvataan rahassa, maksetaan vuorovapaaraha, joka määräytyy keskituntiansion perusteella. Samansisältöiset määräykset on lisäksi työehtosopimuksen 6 §:n 25. kohdassa sekä työajan lyhennyksestä vuoden 1986 keskitetyn ratkaisun mukaisesti tehdyssä pöytäkirjassa.

Työehtosopimuksen 13 §:n 3. kohdan mukaan jokaiselle työntekijälle maksetaan palkkakauden säännöllisen työajan ansiota vastaava tasaerä, joka työsuhteen päättyessä vähennetään lopputiliansiosta. Tasaerä muodostetaan kausipalkasta lisäämällä siihen 15 §:n mukainen keskimääräinen ja palkkioiden osuus sekä keskimääräinen sunnuntaityön korotusosuuksien osuus palkkakautta kohti laskettuna.

Kausipalkka ja muut palkanerät on maksettu työntekijöille työehtosopimuksen voimassa ollessa palkkakauden päättymistä seuraavana palkanmaksupäivänä. Jotta tämä maksutekniikka olisi yleensä mahdollista, on työntekijöille maksettu säännöllisen työajan ansiota vastaava tasaerä. 13 §:n 3. kohdan soveltamisohjeen toisen kappaleen mukaan tasaerä määritellään työntekijän kolmannen vuosineljänneksen keskituntiansion perusteella, jonka mukaisesti sitä myös vuosittain tarkistetaan.

Näin ollen tulee, työehtosopimuksen edellä olevat määräykset huomioon ottaen, maksaa työsopimuslain 27 §:n 2. momentissa tarkoitettu palkka keskituntiansion perusteella. Jos palkka maksettaisiin pelkästään kausipalkan tuntipalkkatekijän mukaisesti, ei työehtosopimuksen mukainen kausipalkan maksutekniikka toteutuisi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Paperiliitto on lisäksi esittänyt, että Turun hovioikeus oli 12.8.1988 antamassaan tuomiossa katsonut, että virkamieslakko oli muodostanut työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetun esteen. Hovioikeus ei ollut muuttanut alioikeuden päätöstä, jolla työnantaja oli velvoitettu suorittamaan esteen vuoksi vaille töitä jääneille työntekijöille korvausta keskituntiansion perusteella. Kun mainittu erimielisyys oli ollut esillä liittojen edustajien välisessä neuvottelussa, ei työnantajaliiton taholta näissä neuvotteluissa eikä myöskään missään vaiheessa asian oikeuskäsittelyn aikana ollut katsottu, että keskituntiansio ei olisi oikea korvauksen määräämisen peruste.

Euran kihlakunnanoikeus oli 20.6.1989 julistamallaan päätöksellä asiassa, joka oli koskenut erään paperityöntekijän irtisanomista, tuominnut työntekijälle irtisanomisajan palkan käyttäen perusteena keskituntiansiota. Oikeudenkäynnissä kantajaa oli edustanut Paperiliiton asiamies ja vastaajaa Metsäteollisuuden Työnantajaliiton asiamies. Missään vaiheessa asian käsittelyn aikana ei työnantajapuolelta ollut väitetty, että keskituntiansion käyttäminen irtisanomisajan palkan määräämisen perusteena ei olisi oikein.

Liittojen välisissä neuvotteluissa, jotka olivat koskeneet irtisanomistilanteita, oli vastaavanlaisia tapauksia esiintynyt muitakin. Näin oli ollut varsinkin niissä tilanteissa, joissa irtisanominen oli koskenut useampia työntekijöitä. Tällöin työntekijäpuolelta oli korvauksia vaadittaessa palkanmaksun perusteena käytetty aina keskituntiansiota. Näin oli ollut myös niissä tilanteissa, joissa työntekijöillä ei ollut ollut työntekovelvollisuutta irtisanomisaikana.

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto on vielä lausunut, että kun liittojen välisissä neuvotteluissa oli ollut esillä irtisanomisia koskevia erimielisyyksiä, ei neuvotteluissa yleensä ollut keskusteltu korvauksen perusteena olevan palkan määräytymisen perusteista vaan yleensä vain siitä, miten monen kuukauden palkka jouduttaisiin maksamaan, jotta asiasta ei syntyisi oikeusriitaa. Yksittäisissä irtisanomistapauksissa tilanne usein oli sellainen, että tuotanto tehtaalla jatkui. Tällaisia tilanteita tuli arvioida eri tavoin kuin sellaisia, joissa tuotanto tehtaalla oli kokonaan pysähtynyt. Paperiteollisuuden työehtosopimuksessa oli sovittu keskituntiansion käyttämisestä eri tilanteissa. Työehtosopimuksen määräykset tältä osin olivat tyhjentävät. Kaikille näille tilanteille, joissa keskituntiansiota käytettiin, oli yhteistä se, että työt tehtaalla jatkuivat.

Käytännöstä voitiin vielä esittää esimerkkinä A. Ahlström Oy:n Santalahden tehtaiden lopettaminen elokuussa 1989. Työntekijät oli vähän ennen tehtaan lopettamista siirretty päivätöihin ja heille oli ryhdytty maksamaan palkkaa ilman työntekovelvollisuutta. Palkka oli maksettu kausipalkan tuntipalkan mukaan. Lisäksi oli sovittu, että kausipalkan tuntipalkan lisäksi maksettaisiin osa tuotantopalkkioista.

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiassa seuraavan lausunnon:

Kihlakunnanoikeuden lausuntopyynnössä on kysymys siitä, kuinka paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluville työntekijöille tulee maksaa palkka tilanteessa, jossa työntekijöiden työnteko on työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin estynyt työntekijästä ja työnantajasta riippumattoman esteen takia.

Kihlakunnanoikeudessa esillä olevassa asiassa on vaadittu palkan maksamista paperiteollisuuden työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella. Vastaajayhtiö on katsonut oikeaksi palkan määräytymisperusteeksi kausipalkan tuntipalkan.

Paperiteollisuuden työehtosopimukseen osalliset Paperiliitto ja Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ovat yhtä mieltä siitä, että työehtosopimuksessa ei ole sovittu työntekijälle maksettavan palkan määräytymisestä työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa. Työehtosopimuksessa on sen sijaan sovittu erikseen tietyistä tilanteista, joissa työntekijä ei ole ollut työssä ja joissa palkka määrätään keskituntiansion perusteella. Keskituntiansion perusteella maksetaan muun muassa palkka sairausajalta, vuorovapailta ja koulutuksen ajalta. Näitä erityistapauksia koskevista työehtosopimuksen määräyksistä ei työtuomioistuimen mielestä voida tehdä yleisiä päätelmiä sellaisten tilanteiden varalta, joissa muutoin on kysymys palkan maksamisesta ilman työntekovelvollisuutta.

Käytännöstä esitetty selvitys ei työtuomioistuimen mielestä riitä osoittamaan, että paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalalla olisi syntynyt vakiintunutta käytäntöä siitä, kuinka palkka tulee määrätä sellaisessa työsopimuslain 27 §:n tarkoittamassa tilanteessa, jossa työntekijällä on oikeus palkkaan ilman työntekovelvollisuutta.

Kun paperiteollisuuden työehtosopimuksessa ei ole sovittu lausuntopyynnössä tarkoitetusta asiasta eikä alalla ole myöskään syntynyt vakiintuneeksi katsottavaa käytäntöä, jää lausuntopyynnössä tarkoitetun asian ratkaiseminen riippumaan siitä, miten työsopimuslain 27 §:n 2 momentin säännöstä on tulkittava. Tältä osin asiassa ei ole kysymys sellaisesta erityisestä työehto-, virkaehto- tai toimiehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttävästä asiasta, josta työtuomioistuin siitä annetun lain 39 §:n mukaan voi antaa lausunnon.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Pelkonen puheenjohtajana sekä Peltola, Äimälä, Rautiainen, Sulkunen ja Korpela jäseninä.

Lausunto on yksimielinen.