Labor court grants sick pay to employee who returned to work over a year after temporary disability pension ended.

Työntekijän määräaikainen työkyvyttömyyseläke oli päättynyt 31.12.1988. Hän oli palannut työhön 27.2.1989 ja siirtynyt 1.8.1989 lukien osa-aikaiseksi työntekijäksi saaden osatyökyvyttömyyseläkettä. Työntekijä oli 1.4.1990 sairastunut samaan sairauteen, joka oli ollut määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja myös osatyökyvyttömyyseläkkeen myöntämisen perusteena. Koska työntekijä oli ollut määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeensä päättymisen jälkeen työssä yli vuoden, hänellä oli oikeus sairausajan palkkaan myös eläketapahtumaan johtaneen sairauden uusiutuessa.

Kantaja Kunta-alan unioni r.y. Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuultava Vantaan kaupunki

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja toiselta puolen muiden muassa Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liitto KTV r.y:n, nykyisen Kuntaalan unionin, välillä 25.1.1990 allekirjoitetussa kunnallisessa kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

51 § SAIRAUSAJAN PALKKA

1. Työntekijällä, joka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodistuksella on osoittanut olevansa kykenemätön suorittamaan työtään todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 28 §:n 1 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairausajan palkan saamiseen, saman kalenterivuoden kuluessa saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkkana, jos hänen työsuhteensa on keskeytymättä jatkunut vähintään 60 kalenteripäivää välittömästi ennen sairauslomaa, täysi palkka 60 kalenteripäivän ajalta ja sen jälkeen kaksi kolmasosaa täydestä palkasta 120 kalenteripäivän ajalta.

2. Työntekijän ehdoton oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyy kalenterivuoden vaihtumisesta riippumatta sen jälkeen, kun hän on saanut eläketapahtumaan johtaneen sairauden, vian tai vamman perusteella palkallista sairauslomaa 180 kalenteripäivän ajalta. Kalenterivuoden vaihtuminen ei tällöin oikeuta täyteen palkkaan.

3. Työnantajan harkinnasta riippuu, onko ja mikä palkka työntekijälle sen jälkeen maksettava, jolloin palkkaa ei kuitenkaan voida määrätä maksettavaksi enempää kuin kaksi kolmasosaa täydestä palkasta enintään 185 kalenteripäivän ajalta saman kalenterivuoden kuluessa.

Mikäli eläkepäätös viipyy ja työntekijä on jo saanut 180 kalenteripäivän ajalta palkallista sairauslomaa eläkehakemuksen perusteena olevan sairauden takia, voidaan sairauslomaa myöntää palkallisena harkinnan perusteella siten kuin tässä kohdassa sanotaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

51 § SAIRAUSAJAN PALKKA

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

51 § 2. - 3. kohdat Eläkkeelle johtavan sairausajan palkan maksaminen

Työehtosopimuksen 51 §:n 2. kohdan ja 3. kohdan määräykset tulevat sovellettavaksi tapauksessa, jossa työntekijälle myönnetään sairauden perusteella työkyvyttömyyseläke toistaiseksi tai määräaikaisesti. Työehtosopimuksen 51 §:n 2. ja 3. kohtien määräyksiä ei sovelleta 52 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa eikä yksilölliselle varhaiseläkkeelle jäävään työntekijään, vaikka työkyvyttömyys voi olla eräs peruste yksilöllisen varhaiseläkkeen myöntämiselle.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä oleminen

Määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyessään työntekijän työsuhde lakkaa.

Jos työntekijä palattuaan määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä sairastuu uudelleen muuhun kuin eläketapahtumaan johtaneeseen sairauteen, työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan 51 §:n 1. kohdan mukaisesti. Jos työntekijä sairastuu uudelleen samaan sairauteen, joka on aikaisemmin johtanut eläketapahtumaan (määräaikainen työkyvyttömyyseläke), häneen sovelletaan 51 §:n 2. kohdan määräyksiä, ellei määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä palaamisesta ole kulunut vähintään vuosi, jolloin työkyvyttömyyden katsotaan aiheutuvan eri sairaudesta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Järviselle olisi tullut maksaa sairausajan palkka riidan kohteena olevilta ajoilta 1.4. - 30.6.1990 ja 12.8. 30.9.1990. Työehtosopimuksen 51 §:n soveltamisohjeiden mukaan työntekijän sairastuessa uudelleen samaan sairauteen, joka oli aikaisemmin johtanut eläketapahtumaan eli määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen, häneen sovellettiin 51 §:n 2 momentin määräyksiä ellei määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä palaamisesta ollut kulunut vähintään yksi vuosi, jolloin työkyvyttömyyden katsottiin aiheutuvan eri sairaudesta. Työehtosopimuksen sopijapuolet eivät sopimusta laatiessaan olleet tarkoittaneet, että tällaisessa tilanteessa sairausajan palkkaa ei maksettaisi.

Eräänä keskeisenä palvelussuhteen päättymisperusteena oli työehtosopimuksessa pidetty eläketapahtumaa eli työntekijän siirtymistä eläkkeelle. Työehtosopimuksesta sovittaessa ei ollut haluttu säännellä työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa, vaan yksinomaan sitä aikaa, jolloin työsuhde oli ennen eläkkeelle siirtymistä ollut vielä voimassa. Eräänä keskeisenä työsuhteen päättymisperusteena oli työehtosopimuksen 3 §:ssä mainittu joko työkyvyttömyyseläketapahtumaan perustuva tai vanhuuseläkeiän saavuttamiseen perustuva eläketapahtuma. Tämän mukaisesti myös työehtosopimuksen 51 §:n sairausajan palkkamääräyksiä laadittaessa oli eräänä keskeisenä lähtöolettamana pidetty sitä, että siihen sisältyvät sairausajan palkkasäännökset koskivat aikaa ennen eläkkeelle siirtymistä. Työehtosopimuksen 51 §:ssä itsessään ei ollut mitään erillistä määräystä palkanmaksun osalta sen varalta, että mahdollisen työkyvyttömyyseläkkeen päättymisen jälkeen henkilö palaisikin kunnan palvelukseen.

Osatyökyvyttömyyseläke omana eläkemuotonaan oli kunnallisessa eläkejärjestelmässä otettu käyttöön vasta 1.1.1989 lukien. Sen sijaan työehtosopimuksen 51 § oli ollut sellaisenaan voimassa huomattavasti mainittua ajankohtaa aikaisemmin. Näin ollen työehtosopimusta aikanaan laadittaessa ei ollut voitu edes tarkoittaa sitä sovellettavaksi sellaiseen eläkemuotoon, jota ei ollut ollut edes olemassa sopimusta tehtäessä.

Järvisen sairausloma oli alkanut yli vuoden kuluttua siitä, kun hän oli palannut määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä. Näin ollen työehtosopimuksen sopijapuolten yhteisesti hyväksymän ja laatiman soveltamisohjemääräyksen nojalla Järviselle tuli maksaa sairausajan palkka ajalta 1.4. - 30.6. ja 12.8. - 30.9.1990.

Osatyökyvyttömyyseläketapauksessa tuli työnantajapuolen kannan mukaan sairausajan palkka jättää maksamatta työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan nojalla sen vuoksi, että osatyökyvyttömyyseläkettä ei ollut määräyksessä suljettu pois. Tämä ei ollut sopusoinnussa työehtosopimuksen 51 §:n sairausajan palkanmaksua koskevien yleisten lähtökohtien kanssa. Työehtosopimuksen 51 §:n 1 kohdassa keskeisenä arvioinnin perusteena oli kysymys siitä, oliko työntekijä kykenemätön suorittamaan työtään vai ei. Järvinen oli määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen päätyttyä 31.12.1988 ollut kykenevä tekemään työtään yhdenjaksoisesti vähintään vuoden. Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa oleva kriteeri siitä, että oikeus samaan sairauteen vetoamiseen päättyi sen jälkeen, kun työkyvyttömyyden päättymisestä oli kulunut vuosi, oli otettu sairausvakuutuslain 19 §:n 4 momentista. Myös tämä seikka tuki Järvisen sairausajan palkkavaatimusta.

Paikallisneuvottelut asiassa oli käyty 2.1.1991 ja keskusneuvottelut 22.2.1991 pääsemättä yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunta-alan unioni on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Vantaan kaupungin on suoritettava Aila Järviselle työehtosopimuksen 51 §:n 1 kohdan mukainen sairausajan palkka ajalta 1.4. - 30.6.1990 ja 12.8. 30.9.1990.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on lausunut, että Vantaan kaupungin palveluksessa oleva Järvinen oli ollut kanteessa mainitun ajan määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jolta Vantaan kaupungin palvelukseen 27.2.1989 palattuaan hän oli 1.8.1989 lukien siirtynyt osa-aikaiseksi työntekijäksi, jonka säännöllinen työaika oli 20 tuntia viikossa, ja alkanut saada osatyökyvyttömyyseläkettä. Järvinen oli ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä ollessaan sairauslomalla 1.4. - 30.6.1990 ja 12.8. - 30.9.1990 saman sairauden vuoksi, mikä oli ollut mainittujen määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja osatyökyvyttömyyseläkkeen myöntämisen perusteena.

Järvinen oli ennen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistään jo ollut palkattomalla sairauslomalla saatuaan puheena olevan sairauden vuoksi palkallista sairauslomaa 180 kalenteripäivän ajalta. Työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan mukaan työntekijän ehdoton oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyi kalenterivuoden vaihtumisesta riippumatta sen jälkeen, kun hän oli saanut eläketapahtumaan johtaneen sairauden, vian tai vamman perusteella palkallista sairauslomaa 180 kalenteripäivän ajalta. Kalenterivuoden vaihtuminen ei tällöin oikeuttanut täyteen palkkaan. Palkan maksaminen sanotun 180 kalenteripäivän jälkeiseltä sairausajalta riippui työehtosopimuksen 51 §:n 3 kohdan mukaan työnantajan harkinnasta.

Esillä olevaan tapaukseen oli sovellettava työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohtaa. Soveltamisohjeiden perusteella määräystä sovellettiin sellaisessa tapauksessa, jossa työntekijälle myönnettiin sairauden perusteella työkyvyttömyyseläke esimerkiksi toistaiseksi, kuten osatyökyvyttömyyseläke Järvisen tapauksessa oli myönnetty. Koska 1.7.1989 lukien kunnallisessa eläkejärjestelmässä voimaan tulleen yksilöllisen varhaiseläkkeen eräänä myöntämisperusteena voi olla työkyvyttömyys, olivat työehtosopimuksen sopijapuolet selvyyden vuoksi rajanneet yksilöllisen varhaiseläkkeen työehtosopimuksen 51 §:n 2 ja 3 kohtien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle.

Kunnallisen eläkelaitoksen voimassa olevan eläkesäännön 2 a §:n 1 momentin mukaan työkyvyttömyyseläke määrättiin joko täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä ja yksilöllinen varhaiseläke myönnettiin täytenä työkyvyttömyyseläkkeenä. Työkyvyttömyyseläkkeen käsitteen piiriin kuuluivat siten paitsi yksilöllinen varhaiseläke, mikä työehtosopimuksen soveltamisohjeessa oli kuitenkin nimenomaan suljettu työehtosopimuksen 51 §:n 2 ja 3 kohtien soveltamispiirin ulkopuolelle, myös osatyökyvyttömyyseläke, mitä työehtosopimuksen soveltamisohjeissa ei puolestaan ollut suljettu mainittujen kohtien soveltamispiirin ulkopuolelle. Niinpä työehtosopimuksen 51 §:n 2 ja 3 kohtia oli sovellettava myös silloin, kun työntekijä oli jo saanut osatyökyvyttömyyseläkkeeseen johtaneen sairauden perusteella palkallista sairauslomaa 180 kalenteripäivän ajalta. Näin oli myös Järvisen tapauksessa. Hänellä ei siten työehtosopimuksen perusteella ollut enää oikeutta saada sairausajan palkkaa ajalta 1.4. - 30.6.1990 ja 12.8. 30.9.1990.

Työsuhteen päättymistä koskevassa työehtosopimuksen 3 §:ssä ei ollut työkyvyttömyyseläkkeen muotona mainittu osatyökyvyttömyyseläkettä, koska työsuhde ei osatyökyvyttömyyseläkkeen vuoksi lakannut.

Tällainen tulkinta oli siinä määrin epätarkoituksenmukainen ja epäoikeudenmukainen sekä merkitsi niin suurta poikkeamista eläketapahtumaan johtaneen sairauden vuoksi myönnetyn sairausloman palkallisuutta koskevasta pääsäännöstä, että jos työntekijäliiton edustajat olivat voimassa olevan työehtosopimuksen soveltamisohjeisiin otetulla vähintään vuoden määräaikaa koskevalla puheena olevalla lisäyksellä tarkoittaneet mainitunlaista tulkintaa, heidän olisi tullut käsityksestään mainita soveltamisohjeneuvotteluissa. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Sanotunlaista tulkintaa ei siten voitu pitää sopijapuolten yhteisen tarkoituksen mukaisena. Työnantajan harkintaan tämän pohtiessa osa-aikatyön järjestämistä osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyvälle voi olennaisesti vaikuttaa se seikka, millainen sairausajan palkanmaksuvelvollisuus työnantajalla oli eläketapahtumaan johtaneesta sairaudesta aiheutuneilta työkyvyttömyysajoilta.

Mainittu vuoden määräaikaa koskeva soveltamisohjeiden maininta perustui siihen, että oli pidetty kohtuullisena, että työelämään palannut työntekijä, joka tietyn ajan työsuhteessa työskentelemällä oli käytännössä osoittanut olevansa tehtäviinsä riittävän työkykyinen, asetettiin myös sairausajan palkan maksamisen suhteen samaan asemaan kuin sellaiset työntekijät, jotka eivät sairasta eläketapahtumaan johtavaa sairautta. Eläketapahtumaan johtavaa sairautta sairastavan työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan oli työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdassa olevan pääsäännön mukaan rajoitettu juuri siksi, että tällainen työntekijä anoisi työkyvyttömyyseläkettä sen sijaan, että työnantaja olisi velvollinen maksamaan jopa jatkuvasti sairauslomalla olevalle, mutta kuitenkin kerran vuodessa vähintään 30 kalenteripäivää yhtäjaksoisesti työssä olevalle työntekijälle sairausajan palkkaa työsuhteen päättymiseen asti ilman, että olisi toiveita hänen normaalista työssä olostaan.

Vuoden määräaikaa ei ollut otettu työntekijäpuolen väittämin tavoin sairausvakuutuslain 19 §:n 4 momentin jo vuodesta 1982 lukien voimassa olleesta säännöksestä, missä oli kysymys vähintään 12 kuukautta työkykyisenä olleen työntekijän oikeudesta saada päivärahaa ottamatta huomioon sanottua 12 kuukauden ajanjaksoa edeltäneeltä ajalta saatua päivärahaa. Mainitusta säännöksestä ei ollut ollut edes puhetta työehtosopimuksen 51 §:ää koskevissa työehtosopimusneuvotteluissa tai soveltamisohjeneuvotteluissa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Vantaan kaupunki on osaltaan yhtynyt kunnallisen työmarkkinalaitoksen puolesta esitettyyn.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Aila Järvinen, joka on toiminut tekstinkäsittelijänä Vantaan kaupungin palveluksessa, on ollut määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä 30.9.1987 - 31.12.1988. Hän on palannut takaisin Vantaan kaupungin palvelukseen 27.2.1989 ja siirtynyt 1.8.1989 lukien osa-aikaiseksi työntekijäksi saaden samasta ajankohdasta lukien osatyökyvyttömyyseläkettä. Sairastuttuaan sittemmin samaan sairauteen, joka oli ollut määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja myös osatyökyvyttömyyseläkkeen myöntämisen perusteena, hän on ollut sairauslomalla 1.4. - 30.6.1990 ja 12.8. - 30.9.1990.

Vantaan kaupunki on kieltäytynyt maksamasta Järviselle palkkaa edellä mainituilta sairausjaksoilta. Työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan mukaan työntekijän oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyy sen jälkeen, kun hän on saanut eläketapahtumaan johtaneen sairauden perusteella palkallista sairauslomaa 180 päivän ajalta. Kun Järvisen osatyökyvyttömyys on johtunut samasta sairaudesta kuin hänen aikaisempi määräaikainen työkyvyttömyytensä ja kun hän on saanut palkallista sairauslomaa jo määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen johtaneen sairautensa vuoksi 180 päivää, hänellä ei työnantajan näkemyksen mukaan ole oikeutta enempään palkalliseen sairauslomaan saman sairauden perusteella.

Työntekijäpuolen näkemyksen mukaan Järvisen oikeus sairausajan palkkaan on ratkaistava työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan soveltamisohjeen perusteella. Kyseisen soveltamisohjeen mukaan työkyvyttömyyden katsotaan aiheutuvan eri sairaudesta, jos määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä palaamisesta on kulunut vähintään vuosi. Kun Järvinen on palannut määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä 27.2.1989 ja sairastunut sen jälkeen ensimmäisen kerran 1.4.1990, hänellä on oikeus sairausajan palkkaan työehtosopimuksen 51 §:n 1 kohdan mukaisesti.

Työntekijäpuoli oli esitetyn selvityksen mukaan jo useamman vuoden pyrkinyt muuttamaan työehtosopimusta siten, että henkilölle, joka palattuaan esimerkiksi määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön sairastuu uudelleen samaan sairauteen, suoritettaisiin palkka sairausajan palkkasäännösten mukaisesti. Työehtosopimukseen, joka on tullut voimaan 1.3.1990, määräys on otettu työnantajapuolen esittämässä muodossa. Asianosaisten tarkoituksena on katsottava olleen vuoden pituisen karenssiajan jälkeen saattaa työntekijä sairausajan palkanmaksun suhteen samaan asemaan sellaisen työntekijän kanssa, jota ei ole kohdannut sopimuksen tarkoittama eläketapahtuma. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, mikä merkitys puheena olevassa suhteessa on pantava sille, että työntekijä on siirtynyt osatyökyvyttömyyseläkkeelle saman sairauden johdosta kyseisen määräajan kuluessa.

Osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen työehtosopimuksen tarkoittamana eläketapahtumana ja sen merkitys sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden kannalta ei asianosaisten ilmoituksen mukaan ole ollut esillä työehtosopimusneuvotteluissa.

Asian käsittelyn yhteydessä on viitattu vuoteen 1989 saakka voimassa olleeseen erotuseläkejärjestelmään, jota oli sovellettu siten, että työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutetulla edelleen työsuhteessa kunnalliseen työnantajaan olevalla työntekijällä, joka jo ennen uuteen, työkykyään paremmin vastaavaan työhön siirtymistä oli saanut sairausajan ehdottomat palkkaedut 180 päivältä, ei ollut nämä palkkaedut saatuaan työehtosopimuksen silloisen 23 §:n 2 kohdan (mitä vastaava määräys on voimassa olevan työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdassa) perusteella ehdotonta oikeutta sairausajan palkkaan hänen sairastuessaan uudessa työssä ollessaan samaan sairauteen, mikä oli johtanut erotuseläkkeen perusteena olleeseen eläketapahtumaan.

Kun edellä selostetusta työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan soveltamisohjeen muutoksesta on sovittu vasta vuonna 1990 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa, ei erotuseläkejärjestelmää sovellettaessa erotuseläkkeen merkitys ole voinut nyt puheena olevassa suhteessa nousta esille. Näin ollen erotuseläkejärjestelmän soveltamisesta ei työtuomioistuimen mielestä voida saada välitöntä johtoa esillä olevan kysymyksen ratkaisemiseksi. Esitetystä selvityksestä on kuitenkin pääteltävissä, että myös osaeläkkeelle siirtymisellä eläketapahtumana voi olla merkitystä sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden määräytymisen suhteen.

Arvioitaessa peräkkäisten eläketapahtumien merkitystä työehtosopimuksessa määrätyn yhden vuoden karenssiajan kulumisen kannalta asianosaisten työehtosopimusmääräyksen soveltamisohjeesta ilmenevää tarkoitusta työtuomioistuimen käsityksen mukaan parhaiten vastaa tulkinta, jonka mukaan ratkaisevaa on se, onko kysymyksessä olevaan sairauspoissaoloon - joka yleensä edeltää eläketapahtumaa, mutta tässä tapauksessa on sattunut vasta sen jälkeen kulunut työehtosopimuksen edellyttämä aika.

Järvisen joutuessa 1.4.1990 sairauslomalle hän on ollut määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeensä päättymisen jälkeen työssä yli vuoden, joten hänellä sairausajan palkkaa koskevan 51 §:n 2 kohdan soveltamisohjeen mukaan on oikeus työehtosopimuksen 51 §:n 1 kohdan mukaiseen sairausajan palkkaan myös eläketapahtumaan johtaneen sairauden uusiutuessa.

Työtuomioistuimen ei ole tämän asian yhteydessä tarpeen ottaa kantaa siihen, onko osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä sinänsä pidettävä sellaisena eläketapahtumana, johon johtaneen sairauden uusiutumisen osalta on sovellettava työehtosopimuksen 51 §:n 2 kohdan soveltamisohjeessa tarkoitettua yhden vuoden määräaikaa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Vantaan kaupungin on suoritettava Aila Järviselle kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen 51 §:n 1 kohdan mukainen sairausajan palkka 1.4. ja 30.6.1990 sekä 12.8. ja 30.9.1990 väliseltä ajalta.

Asian laatuun nähden Kunta-alan unioni saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Peltola, Äimälä, Uski, Kuivanen ja Pohja jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.