Labor court allows sick pay when conflicting doctor opinions exist without proven fraud.

Se, että työntekijä oli työterveyslääkärillä käyntiä seuranneena päivänä hakeutunut samojen vaivojen vuoksi terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, ei osoittanut, että työntekijä olisi epäasiallisin keinoin pyrkinyt hankkimaan virheellisen lääkärintodistuksen ja siten harhaanjohtamaan työnantajaa. Työnantajalla ei aikaisempaan työterveyslääkärin arvioon vedoten ollut perusteita kieltäytyä hyväksymästä työntekijän esittämää, terveyskeskuslääkärin antamaa lääkärintodistusta. (Ään.)

Kantaja Kunta-alan unioni r.y. Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuultava Kajaanin kaupunki

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kunnallisia kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevassa työehtosopimuksessa (1.3.1988 28.2.1990) on muun muassa seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

23 § SAIRAUSAJAN PALKKA

1. Työntekijällä, joka asianmukaisesti hyväksytyllä lääkärintodistuksella on osoittanut olevansa kykenemätön suorittamaan työtään todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeus, jollei tauti tai tapaturma ole sattunut oloissa, jotka työsopimuslain 28 §:n 1 momentin mukaan ovat esteinä samassa laissa säädetyn sairausajan palkan saamiseen, saman kalenterivuoden kuluessa saada hänelle myönnetyn sairausloman aikana sairausajan palkkana, jos hänen työsuhteensa on keskeytymättä jatkunut vähintään 60 kalenteripäivää välittömästi ennen sairauslomaa, täysi palkka 60 kalenteripäivän ajalta ja sen jälkeen kaksi kolmasosaa täydestä palkasta 120 kalenteripäivän ajalta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

1.3.1990 - 29.2.1992 voimassa olevan työehtosopimuksen 51 §:ssä on samansisältöinen määräys sairausajan palkasta.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa on muun muassa seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

SAIRAUSAJAN PALKKA (23 §)

Yleistä (23 §:n 1. kohta)

Sairausajan palkan maksamisen yleisenä edellytyksenä on, että työntekijä osoittaa työkyvyttömyytensä työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Lääkärintodistuksen tulee nimenomaan osoittaa työntekijän olevan todetun sairauden tai tapaturman vuoksi kykenemätön tekemään omaa työtään. Todistus esimerkiksi lääkärissä käynnistä, tutkimuksesta tai kuntoutuksesta ei riitä palkallisen sairausloman myöntämisen perusteeksi, jollei työntekijä samanaikaisesti ole työkyvytön todetun sairauden tai tapaturman vuoksi. Mikäli työntekijän esittämää lääkärintodistusta ei perustellusta syystä voida hyväksyä, työnantaja voi omalla kustannuksellaan lähettää työntekijän määräämänsä lääkärin tarkastukseen (25 §:n 3. kohta).

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vastaavan sisältöinen soveltamisohje sisältyy myös 1.3.1990 - 29.2.1992 voimassa olevaan työehtosopimukseen.

KANNE

Kanteen perustelut

Kunta-alan unioni on kanteessaan lausunut, että Kajaanin kaupungin palveluksessa keittiöapulaisena oleva Armi Korhonen oli ollut vuoden 1990 alkupuolella sairauslomalla niska-hartiaseudun kipujen vuoksi. Lääkärintodistusten mukaan Korhonen oli ollut työkyvyttömänä 22.1.

23.1.1990, 24.1. - 26.1.1990, 30.1. - 31.1.1990, 1.2. -

2.2.1990, 5.2. - 9.2.1990, 12.2 - 15.2.1990 ja 16.2. 23.2.1990. Työkyvyttömyyden perusteeksi oli kaikissa tapauksissa merkitty diagnoosi "tension neck". Kajaanin kaupunki oli hyväksynyt sairausajan palkan maksun perusteeksi edellä mainittuja työkyvyttömyysjaksoja koskevat lääkärintodistukset, jotka olivat eri terveyskeskuslääkärien antamia.

Maanantaina 26.2.1990 Korhonen oli mennyt Kajaanin kaupungin työterveyslääkärin vastaanotolle, koska hänen niska-hartiaseutunsa oli edelleen kipeä. Työterveyslääkäri ei kuitenkaan ollut määrännyt Korhosta sairauslomalle. Korhonen oli mennyt 27.2.1990 aamulla töihin, mutta kun hänellä oli ollut vaikeuksia selviytyä tavanomaisista työtehtävistään niskakipujen vuoksi, hän oli mennyt tiistaina uudelleen lääkäriin. Korhosta aiemmin hoitanut terveyskeskuslääkäri oli todennut Korhosen työkyvyttömäksi ja määrännyt tämän sairauslomalle 27.2. - 3.2.1990 väliseksi ajaksi. Työkyvyttömyyden syyksi lääkärintodistukseen oli merkitty "tension neck".

Kajaanin kaupunki oli 12.3.1990 tehnyt päätöksen, että Korhosen esittämää, terveyskeskuslääkärin allekirjoittamaa lääkärintodistusta ei hyväksytty sairausajan palkan maksun perusteeksi. Kajaanin kaupungin puolesta päätöksen tehnyt rehtori oli perustellut päätöstä sillä, että työterveyslääkäri ei ollut todennut Korhosella sellaista sairautta, joka olisi aiheuttanut työkyvyttömyyden. Osapuolten välisessä paikallisneuvotteluissa Kajaanin kaupunki oli lisäksi ilmoittanut, ettei se pitänyt Korhosen esittämästä lääkärintodistuksesta huolimatta tätä työkyvyttömänä 27.2. - 2.3.1990 välisenä aikana.

Työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä oli, että työntekijä oli sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön. Toisena edellytyksenä oli, että työntekijä oli esittänyt työkyvyttömyydestään sellaisen lääkärintodistuksen, jonka työnantaja oli asianmukaisesti hyväksynyt. Työnantajalla ei lääketieteellisen asiantuntemuksen puuttumisen vuoksi kuitenkaan ollut rajoittamatonta oikeutta olla hyväksymättä työntekijän esittämää lääkärintodistusta. Sairausajan palkan epääminen edellytti objektiivisesti hyväksyttävissä olevia perusteita. Lääkärintodistuksen hyväksymättä jättäminen ei siten voinut perustua yksinomaan työnantajan tarkoituksenmukaisuusharkintaan.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeeseen sisällytetty ohje korosti lääkärintodistuksen hyväksymättä jättämisen poikkeuksellisuutta ja toisaalta sairausajan palkan epäämispäätöksen perustumista objektiivisesti hyväksyttäviin ja perusteltuihin syihin. Ohjeen mukaan työnantaja saattoi varmistaa työntekijän esittämän lääkärintodistuksen diagnoosin ja työkyvyttömyyden olemassaoloa koskevan lääkärin arvion sekä samalla mahdollisen sairausajan palkan maksamista koskevan kielteisen päätöksensä asianmukaisuuden lähettämällä työntekijän uuteen lääkärintarkastukseen.

Kajaanin kaupunki oli työehtosopimuksen 23 §:n 1. kohdan perusteella velvollinen suorittamaan Korhoselle sairausajan palkan 27.2. ja 2.3.1990 väliseltä ajalta, koska Korhonen oli esittänyt tältä ajalta työnantajalle asianmukaisen, hänen työkyvyttömyytensä osoittavan lääkärintodistuksen. Kajaanin kaupungin päätös jättää sairausajan palkka maksamatta ei ollut perustunut asiallisiin syihin. Kaupunki ei ollut voinut evätä sairausajan palkkaa pelkästään sillä perusteella, että työkyvyttömyystodistuksen oli kirjoittanut muu kuin työterveyslääkäri.

Kajaanin kaupunki ei ollut ilmoittanut työntekijöille, että se ei hyväksy muita kuin työterveyslääkärin kirjoittamia lääkärintodistuksia. Myöskään Korhoselle ei ollut asiasta etukäteen ilmoitettu. Kajaanin kaupunki oli lisäksi aiemmin hyväksynyt Korhosen sairausajan palkanmaksun perusteeksi saman terveyskeskuslääkärin kirjoittaman lääkärintodistuksen, jossa työkyvyttömyyden perusteena oli ollut sama diagnoosi eli "tension neck".

Työnantajan palkanmaksuvelvollisuutta ei voitu kiistää pelkästään sillä väitteellä, että työntekijä lääkärintodistuksesta huolimatta ei olisi ollut työkyvytön. Työnantajan tuli pystyä esittämään väitteensä tueksi sellaisia seikkoja, jotka olivat omiaan saattamaan työntekijän työkyvyttömyyden olemassaolon kyseenalaiseksi. Kajaanin kaupunki ei ollut esittänyt tällaisia perusteita. Yksinomaan se tosiasia, että Korhonen oli maanantaina 26.2.1990 käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla eikä työterveyslääkäri ollut määrännyt hänelle sairauslomaa, ei voinut olla perusteltu syy seuraavana päivänä terveyskeskuslääkärin kirjoittaman työkyvyttömyystodistuksen hyväksymättä jättämiselle.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kunta-alan unioni on vaatinut, että Kajaanin kaupunki velvoitetaan maksamaan Armi Korhoselle kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 23 §:n 1. kohdan mukaan sairausajan palkan 28.2. 2.3.1990 väliseltä työkyvyttömyysajalta.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vastineessaan lausunut, että Armi Korhonen oli ollut kanteessa mainituin tavoin vuoden 1990 tammi- helmikuussa sairauslomalla 4 - 12 kalenteripäivän pituisia ajanjaksoja niska-hartiaseudun kipujen vuoksi. Korhonen oli käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla 26.2.1990, jolloin tämä ei ollut havainnut Korhosessa työkyvyttömyyttä aiheuttavaa sairautta. Korhosen käytyä 27.2.1990 terveyskeskuslääkärin vastaanotolla ja saatua tuolloin sairauslomaa, Kajaanin kaupunki oli hyväksymättä lääkärintodistusta sairausajan palkan maksun perusteeksi myöntänyt Korhoselle palkatonta työlomaa 27.2.-2.3.1990 väliseksi ajaksi.

Työehtosopimuksen mukaan työntekijällä oli oikeus sairausajan palkkaan, jos työnantaja oli hyväksynyt työntekijän esittämän lääkärintodistuksen. Työehtosopimuksen soveltamisohjeesta kävi edelleen ilmi, että työnantaja saattoi olla hyväksymättä lääkärintodistuksen perustellusta syystä. Määräys merkitsi sitä, että työntekijällä oli todistustaakka lääkärintodistuksen asianmukaisuudesta. Sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevalla määräyksellä oli haluttu estää mahdollinen lääkärintodistusten väärinkäyttö tilanteissa, joissa työntekijä todellisuudessa oli työkykyinen.

Kun työnantaja ei itse yleensä pystynyt lääketieteellisesti arvioimaan työntekijän työkykyä, lääkärintodistuksen hylkäämisen tuli perustua perusteltuun syyhyn. Mainitunlainen syy saattoi olla esimerkiksi se, että tietty lääkäri tunnetusti antoi työkyvyttömyystodistuksia kevyin perustein. Tällaisia tapauksia lukuun ottamatta ei se seikka, että lääkärintodistuksen oli antanut tietty lääkäri, yleensä ollut työehtosopimuksessa tarkoitettu perusteltu syy olla hyväksymättä työntekijän esittämää lääkärintodistusta. Tästä ei esillä olevassa asiassa ollut myöskään kysymys.

Työehtosopimuksessa tarkoitettu perusteltu syy saattoi olla myös se, että työnantajalla oli tiedossaan toisistaan poikkeavat eri lääkäreiden arviot työntekijän työkyvyttömyydestä. Esillä olevassa tapauksessa oli kysymys tällaisesta tilanteesta. Työnantajalla oli ollut perusteltu syy olla hyväksymättä terveyskeskuslääkärin antamaa lääkärintodistusta, koska työnantajalla oli ollut tiedossaan se, että työterveyslääkäri oli pitänyt Korhosta työkykyisenä tutkittuaan häntä saman niska- ja hartiavaivan vuoksi, mikä oli merkitty terveyskeskuslääkärin seuraavana päivänä antamaan lääkärintodistukseen työkyvyttömyyden syyksi. Työnantaja ei siten ollut hylännyt terveyskeskuslääkärin antamaa todistusta sillä perusteella, että se ei ollut työterveyslääkärin antama. Työnantajan antama ohje vain työterveyslääkärin antaman lääkärintodistuksen hyväksymisestä oli koskenut ainoastaan vastaisuudessa noudatettavaa käytäntöä.

Työnantaja saattoi työehtosopimuksen 54 §:n 3. kohdan nojalla lähettää työntekijän määräämänsä lääkärin, kuten esimerkiksi työterveyslääkärin tarkastukseen. Esillä olevassa tapauksessa tällaiseen lääkärintarkastukseen määräämiseen ei kuitenkaan ollut ollut syytä, koska Korhonen oli jo käynyt työterveyslääkärillä. Työnantaja oli ottaen huomioon työterveyslääkärin pitkän kokemuksen voinut luottaa tämän tekemään arvioon Korhosen työkyvystä. Työterveyslääkäri oli lisäksi pyytänyt Korhosta tulemaan tarvittaessa uudelleen vastaanotolle, mitä pyyntöä Korhonen ei kuitenkaan ollut noudattanut. Korhosen menettelystä oli syntynyt käsitys, että Korhonen oli pyrkinyt välttelemään työterveyslääkärin vastaanotolle menoa.

Sillä seikalla, että työnantaja oli aikaisemmin hyväksynyt saman terveyskeskuslääkärin antaman Korhosta koskevan lääkärintodistuksen, johon myös oli merkitty työkyvyttömyyden syyksi "tension neck", ei ollut merkitystä esillä olevassa asiassa, koska tuolloin työnantajan tiedossa ei ollut ollut työterveyslääkärin poikkeavaa kantaa Korhosen työkyvyttömyydestä.

Työnantajalta ei voitu vaatia jälkiseurantaa tai lääketieteellistä arviointia siitä, miten työntekijän terveydentila sairausloman aikana tai sen jälkeen koheni tai huononi. Työnantaja ei siten ollut velvollinen ottamaan huomioon jälkikäteisiä arvioita, jotka perustuivat myöhempiin lääkärintutkimuksiin. Työnantajan oikeus hyväksyä tai olla hyväksymättä lääkärintodistus merkitsi myös sitä, että hänen tuli sillä hetkellä, kun hän sai lääkärintodistuksen, voida päättää sairausloman myöntämisestä.

Kunta-alan unionin esittämä tulkinta Kajaanin kaupungin sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta ei ollut työehtosopimuksen mukainen. Korhosella oli kuitenkin oikeus työpalkkaan 27.2.1990, jolloin hän oli ollut työssä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Kunta-alan unioni on vielä lausunut, että sairausajan palkkaa koskeva työehtosopimuksen 23 § ja siihen sisältyvä soveltamisohje olivat sisältyneet kunta-alan työehtosopimukseen 1970-luvun alusta lukien. Soveltamisohjeeseen sisältyvää lääkärintodistusten hyväksymättä jättämistä koskevaa perustellun syyn käsitettä ja merkityssisältöä ei työehtosopimusneuvotteluiden yhteydessä tiettävästi ollut eritelty.

Työehtosopimuksen tulkinnan ja työnantajan palkanmaksuvelvollisuuden kannalta oli tärkeää, oliko perustellun syyn liityttävä siihen, oliko työntekijä tosiasiallisesti työkyvytön vai oliko perusteltu syy riippumaton työkyvyttömyyden olemassaolosta ja sen selvittämisestä.

Kajaanin kaupungin päätöksessä ei ollut edes väitetty, että Korhonen ei olisi ollut työkyvytön. Päätöksen perusteluna oli ollut, että työterveyslääkäri ei ollut todennut sairautta. Tämän vahvistukseksi päätöksessä oli vielä todettu, että vastaisuudessa Korhosen sairausajan palkanmaksun perusteeksi hyväksyttiin vain työterveyslääkärin antama todistus. Paikallisneuvotteluissa 14.2.1991 työnantajan taholta oli ilmoitettu, että lääkärintodistuksesta huolimatta oli käynyt ilmi, ettei Korhonen ollut ollut työkyvytön 27.2. - 2.3.1990. Tätä arviota oli perusteltu ainoastaan sillä, että Korhonen oli käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla 27.2.1990, ja työterveyslääkäri ei tuolloin ollut todennut sairautta, joka olisi ollut työnteon esteenä. Korhonen ei kuitenkaan ollut käynyt työterveyslääkärillä 27.2.1990 vaan 26.2.1990.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan esillä olevassa tapauksessa oli kysymys tilanteesta, jossa työnantajalla oli ollut tiedossaan toisistaan poikkeavat lääkärin arviot työntekijän työkyvyttömyydestä. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli siten katsonut, että pelkästään se tosiasia, että työterveyslääkäri ei ollut 26.2.1990 kirjoittanut työkyvyttömyystodistusta, riitti perusteeksi sairausajan palkan epäämiselle 27.2. - 2.3.1990 väliseltä ajalta.

Se, että yksi lääkäri oli tutkinut Korhosen 26.2.1990 eikä ollut kirjoittanut hänelle työkyvyttömyystodistusta ei kuitenkaan riittänyt työehtosopimuksen tarkoittamaksi perustelluksi syyksi sairausajan palkan epäämiselle. Perustellun syyn tuli liittyä sairausajan palkan perusteeseen eli työkyvyttömyyteen. Kysymykseen tuli siten sellainen syy, jonka nojalla voitiin päätellä, että Korhonen ei todennäköisesti ollut työkyvytön kysymyksessä olevana ajankohtana. Korhosen sairauteen ja kysymyksessä olevaan tilanteeseen liittyvät olosuhteet ja tekijät olivat olleet sellaisia, että työnantajan menettelyä ei voitu pitää perusteltuna, vaan olosuhteet tukivat tosiasiaa, että Korhonen oli ollut mainittuna aikana työkyvytön.

Korhonen ei ollut käynyt samana päivänä kahden eri lääkärin vastaanotolla, vaan hän oli palannut työhön 26.2.1990 ja oltuaan aamulla 27.2.1990 työssä hakeutunut uudelleen lääkärin vastaanotolle samojen vaivojen vuoksi. Oli täysin perusteltua ajatella, että Korhonen ei ollut hakeutunut terveyskeskuslääkärin vastaanotolle yksinomaan sen vuoksi, että hän ei olisi ollut innostunut työnteosta.

Työterveyslääkäri oli Korhosen käydessä hänen vastaanotollaan tehnyt pintapuolisen tutkimuksen selvittäen tämän käsien ja niskan liikkuvuuden. Työterveyslääkäri, joka ei ollut aikaisemmin tutkinut Korhosta, oli kiistämättä Korhosella esiintyvien kiputilojen olemassaoloa katsonut tämän työhön kykeneväksi. Korhosen aiemmin tutkineet lääkärit olivat sen sijaan antaneet Korhosen sairaudesta yhtäpitäviä työkyvyttömyystodistuksia. Työterveyslääkärin tulkinta sairauden vaikutuksista Korhosen työkykyyn 26.2.1990 oli poikennut kolmen muun lääkärin näkemyksistä. Työterveyslääkärin asennetta kuvasi se, että hän oli ehdottanut Korhoselle hoidoksi kuntosaliohjelmaa.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa oli annettu työnantajalle selkeä käyttäytymisohje, jonka mukaan työnantajan tuli pyrkiä varmistamaan työntekijän työkyky/työkyvyttömyys myös niissä tilanteissa, joissa työnantaja epäili työntekijän esittämän lääkärintodistuksen paikkansapitävyyttä. Kajaanin kaupunki ei ollut varmistanut toimenpiteensä oikeellisuutta selvittämällä työterveyslääkärin näkemyksen perusteita. Myöskään Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin, vaikka Korhosen sairauden kesto ja luonne olivat riittävä peruste asettaa työterveyslääkärin diagnoosi kyseenalaiseksi.

Korhonen oli käynyt 6.2.1990 alkaen kuntoutuksessa saaden fysikaalista hoitoa. Korhonen oli ollut myös 2.3.1990 jälkeen työkyvyttömänä niska- ja hartiaseudun kipujen vuoksi. Korhosta hoitaneen fysiatrian erikoislääkärin mukaan Korhosella oli ollut vaikea niska- ja hartiaseudun sairaus, joka oli lyhyen työssäolojakson aikana 25.3.1990 pahentunut työkyvyttömyyteen johtaneeksi tilaksi. Tämä oli todettu myös erikoislääkärin kirjoittamassa työkyvyttömyystodistuksessa, jossa oli lisäksi todettu, että Korhosen kiputila saattoi työliikkeen yhteydessä pahentua ja toisaalta kivun aste saattoi vaihdella päivittäin. Tilanne maaliskuussa 1990 oli siten ollut samantyyppinen kuin 26.2. - 27.2.1990. Jatkosairauslomien ajalta Kajaanin kaupunki oli maksanut Korhoselle sairausajan palkan. Korhosen vaiva oli fysiatrian erikoislääkärin määräämillä myöhemmillä hoitotoimenpiteillä parantunut.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Jutussa kuultavana ollut Kajaanin kaupunki on osaltaan yhtynyt Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vastineessa lausuttuun.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kajaanin kaupungin palveluksessa oleva keittiöapulainen Armi Korhonen on ollut tammi-helmikuussa 1990 useita jaksoja sairauslomalla niska- ja hartiaseudun kipujen vuoksi. Edellisen sairauslomansa päätyttyä Korhonen on 26.2.1990 käynyt Kajaanin kaupungin työterveyslääkärin vastaanotolla samojen vaivojen vuoksi. Työterveyslääkärin todettua Korhosen työkykyiseksi Korhonen on palannut työhön, mutta 27.2.1990 kääntynyt uudelleen lääkärin puoleen, jolloin Kajaanin terveyskeskuslääkäri on todennut Korhosen työkyvyttömäksi sekä määrännyt tämän sairauslomalle 27.2. ja 2.3.1990 väliseksi ajaksi. Kajaanin kaupunki on kieltäytynyt hyväksymästä Korhosen esittämää lääkärintodistusta sairausajan palkan perusteeksi sen vuoksi, että Korhosen edellisenä päivänä tutkinut työterveyslääkäri ei ole nähnyt estettä Korhosen työhön palaamiselle.

Kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 23 §:n soveltamisohjeen mukaan sairausajan palkan maksamisen yleisenä edellytyksenä on, että työntekijä osoittaa työkyvyttömyytensä työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Määräyksessä todetaan edelleen, että mikäli työntekijän esittämää lääkärintodistusta ei perustellusta syystä voida hyväksyä, työnantaja voi omalla kustannuksellaan lähettää työntekijän määräämäänsä lääkärintarkastukseen.

Asianosaiset ovat olleet eri mieltä siitä, milloin työnantajalla on perusteltu syy kieltäytyä hyväksymästä työntekijän esittämää lääkärintodistusta sairausajan palkan maksun perusteeksi. Kunta-alan unionin mukaan perustellun syyn tulee olla sellainen, jonka nojalla voidaan päätellä, että Korhonen ei todennäköisesti ole ollut työkyvytön kanteessa mainittuna ajanjaksona. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan työnantajalla on syy kieltäytyä sairausajan palkan maksusta, kun sillä on tiedossaan toisistaan poikkeavat eri lääkäreiden antamat arviot työntekijän työkyvyttömyydestä.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, minkälaisiin perusteisiin työnantajan oikeus olla hyväksymättä työntekijän esittämää lääkärintodistusta oli tarkoitettu ulottaa työehtosopimuksen 23 §:n määräyksestä sovittaessa.

Kun lääkärintodistuksen hyväksymistä tai hyväksymättä jättämistä koskevan päätöksen harkinnan kohteena on lääkärin suorittaman lääketieteellisen arvion oikeellisuus, työnantajan oikeuden olla hyväksymättä työntekijän esittämää lääkärintodistusta tulee perustua objektiivisesti arvioiden perusteltuun syyhyn, kuten esimerkiksi lääkärintodistuksen antamisessa tai hankkimisessa tapahtuneeseen väärinkäytökseen. Virheellisyyden tulee lisäksi viime kädessä liittyä lääketieteellisten seikkojen arviointiin eli siihen, onko työntekijä lääkärintodistuksessa mainittuna ajanjaksona ollut sairauden vuoksi työkyvytön.

Kajaanin kaupunki on perustellut Korhosen esittämän lääkärintodistuksen hyväksymättä jättämistä sillä, että Korhonen on 26.2.1990 käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla, jolloin työterveyslääkäri on Korhosta samoista niskahartiaseudun vaivoista tutkittuaan pitänyt tätä työkykyisenä. Kajaanin kaupunki on edelleen katsonut, että sillä on ollut työterveyslääkärin pitkä kokemus työterveyslääkärinä huomioon ottaen perusteltu syy luottaa tämän suorittamaan tutkimukseen ja lääketieteelliseen arvioon. Kunnallinen työmarkkinalaitos on oikeudenkäynnin kuluessa edelleen viitannut siihen, että Korhonen on vältellyt työterveyslääkärin vastaanotolle tuloa hakeutumalla 27.2.1990 terveyskeskuslääkärin vastaanotolle.

Työtuomioistuimen mielestä se, että Korhonen on 27.2.1990 hakeutunut niska- ja hartiaseudun sairauden vuoksi terveyskeskukseen, jossa häntä on aiemminkin hoidettu saman sairauden vuoksi, ei osoita, että Korhonen olisi pyrkinyt epäasianmukaisin keinoin hankkimaan virheellisen lääkärintodistuksen ja siten harhaanjohtamaan työnantajaa.

Työterveyslääkärin ja terveyskeskuslääkärin päätyminen peräkkäisinä päivinä erilaiseen arvioon Korhosen työkyvystä olisi saattanut antaa työnantajalle työehtosopimuksen edellyttämän perustellun syyn lähettää Korhonen uuteen lääkärintarkastukseen. Selvittämättä edellä mainittujen arvioiden perusteita Kajaanin kaupungilla ei pelkästään aikaisempaan työterveyslääkärin arvioon vetoamalla ole ollut perusteita kieltäytyä hyväksymästä Korhosen esittämää terveyskeskuslääkärin antamaa, sisällöltään sinänsä hyväksyttävää lääkärintodistusta. Kun Kajaanin kaupunki ei ole näyttänyt, että Korhosen toimittama lääkärintodistus olisi muutoinkaan ollut virheellinen, sillä ei ole ollut hyväksyttävää syytä kieltäytyä Korhosen sairausajan palkan maksusta 28.2. ja 2.3.1990 väliseltä ajalta.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Armi Korhosella on oikeus sairausajan palkkaan 28.2. ja 2.3.1990 väliseltä ajalta.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Peltola, Äimälä, Uski, Kuivanen ja Pohja jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Uskin lausunto, johon jäsenet Äimälä ja Peltola ovat yhtyneet:

Työterveyslääkäri ja terveyskeskuslääkäri ovat päätyneet peräkkäisinä päivinä erilaiseen arvioon Korhosen työkyvystä. Kun Kajaanin kaupungin pitkäaikaisella työterveyslääkärillä työpaikkaselvitysten pohjalta on ollut parhaat mahdollisuudet käytännössä arvioida työntekijän työkykyä ja sen riittävyyttä päivittäisissä työskentelyolosuhteissa, Kajaanin kaupungilla on ollut hyväksyttävä syy työterveyslääkärin lausuntoon nojautuen kieltäytyä Korhosen sairausajan palkan maksusta 28.2. ja 2.3.1990 väliseltä ajalta.

Edellä lausutuilla perusteilla hylkään kanteen.