Labor court dismissed union claim that October wage increase violated established wage adjustment rules.

Rakennusaineteollisuudessa oli sovittu vuoden 1989 palkankorotusten toteuttamisesta siten, että maaliskuussa suoritettiin yleiskorotus ja ohjetuntipalkkojen korotus sekä lokakuussa yksinomaan ohjetuntipalkkojen korotus. Työehtosopimuksiin sisällytettyä niin sanottua leikkurisääntöä oli sovellettava myös laskettaessa lokakuisen palkankorotuksen määrää.

Kantaja Rakennustyöläisten Liitto r.y. Vastaajat Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. Suomen Tiiliteollisuusliitto r.y. Työnantajain Yleinen Ryhmä r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Rakennustyöläisten Liitto on tehnyt Työnantajain Yleisen Ryhmän kanssa ajaksi 5.5.1988 28.2.1990 kalkki ja sementtiteollisuuden sekä kivenjalostusteollisuuden työehtosopimuksen, Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Suomen Rakennusteollisuusliiton kanssa betoniteollisuuden työehtosopimuksen ja Suomen Tiiliteollisuusliiton kanssa tiiliteollisuuden työehtosopimuksen. Rakennustyöläisten Liitto on edelleen 27.2.1989 sopinut sanottujen työnantajaliittojen kanssa työehtosopimusten soveltamisaloilla palkkojen korotuksista muun ohella seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 § 1 Työpalkat

Betoniteollisuuden, kalkki- ja sementtiteollisuuden, kivenjalostusteollisuuden ja tiiliteollisuuden työehtosopimusten soveltamisaloilla kaikkien työntekijöiden palkkoja korotetaan 80 pennin määräisellä yleiskorotuksella tunnilta 1.3.1989 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien.

2 Ohjetuntipalkkojen ja työkohtaisten palkkojen korotus

Ohjetuntipalkkojen ja työkohtaisten palkkojen ylimääräinen korotus ei aiheuta aikaeikä suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen, mikäli työpalkat yleiskorotuksella korotettuna täyttävät voimassa olevien työehtosopimusten määräykset.

Ohjetuntipalkat ja työkohtaiset palkat ovat liitteen 1 mukaiset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on lausunut, että työkohtaisilla palkoilla tarkoitettiin edelle jäljennetyssä määräyksessä samaa kuin ohjetuntipalkat. Kalkki- ja sementtiteollisuuden työehtosopimus käytti termiä "työkohtaiset palkat" ja muut kysymyksessä olevat työehtosopimuksen termiä "ohjetuntipalkat". Määräys oli niin sanottu leikkautuvuusmääräys tai leikkurisääntö. Allekirjoituspöytäkirja edellytti 1.3.1989 lukien ohjetunti- ja työkohtaisten palkkojen korotusta sekä yleiskorotusta, mutta 1.10.1989 vain 40 pennin ohjetunti- ja työkohtaisten palkkojen korotusta.

Työnantajain Yleinen Ryhmä oli lähettänyt 19.9.1989 asiaa koskevan kiertokirjeen, joka tosin koski vain betoniteollisuutta. Kaikkien työnantajaliittojen kanta oli kuitenkin ollut kirjeen mukainen. Kiertokirjeessä oli kehotettu toimeenpanemaan palkankorotus edellä jäljennetyn leikkautuvuusmääräyksen mukaisesti, vaikka sen soveltamista edellyttävää yleiskorotusta ei ollut lainkaan sovittu toimeenpantavaksi 1.10.1989 lukien. Osa yrityksistä oli noudattanut kiertokirjettä.

Asiasta oli käyty liittotason neuvottelu 2.11.1989. Neuvottelussa Rakennustyöläisten Liitto oli vaatinut 40 pennin korotusta maksettavaksi, kun taas työnantajapuoli oli kieltäytynyt siitä vedoten muun muassa palkkaliukumiin. Neuvottelu oli päättynyt tuloksettomana.

Työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut talvella 1989 ollut mitään epäselvyyttä käytettyjen termien merkityksestä. 1.10.1989 voimaan tulevaksi sovittu korotus oli kylläkin ollut luonteeltaan poikkeuksellinen. Sillä haluttiin suunnata korotus niille käytännössä usein matalapalkkaisille aikatyöntekijöille, joiden palkkaus perustui ohjetunti- ja työkohtaisiin palkkoihin. Myöskään tekstin kieliasussa ei ollut epäselvyyttä. Sanamuodon mukaan korotus oli maksettava, jos palkkaus perustui työehtosopimuksen ohjetunti- tai työkohtaisiin palkkoihin. Suorituspalkkatyössä näin tapahtui harvoin.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että betoniteollisuuden, tiiliteollisuuden, kalkki- ja sementtiteollisuuden sekä kivenjalostusteollisuuden 5.5.1988 - 28.2.1990 välisen työehtosopimuksen 27.2.1989 tehdyn allekirjoituspöytäkirjan mukaan 40 pennin korotus oli leikkautuvuusmääräystä soveltamatta maksettava niille työntekijöille, joiden palkkaus perustui ohjetunti- tai taulukkopalkkoihin. Edelleen Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Työnantajain Yleinen Ryhmä, Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Suomen Tiiliteollisuusliitto olivat laiminlyöneet työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa ja tuomitsemaan kyseiset liitot tämän vuoksi hyvityssakkoon.

VASTINE

Vastineen perustelut

Työnantajain Yleinen Ryhmä, Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Suomen Tiiliteollisuusliitto ovat lausuneet, että rakennusaineteollisuuden eri alojen työehtosopimuksissa oli tehty selvä ero yleiskorotuksen ja ohjetuntipalkkakorotuksen välillä. Yleiskorotus tarkoitti sitä, että kunkin työntekijän voimassa olevaa henkilökohtaista palkkaa korotettiin yleiskorotuksen määrällä. Ohjetuntipalkkakorotus tarkoitti työehtosopimuksen palkkaperusteiden korottamista.

Asianosaisliittojen välillä oli pitkään vallinnut yksimielisyys siitä, mikä oli yleiskorotuksen ja ohjetuntipalkkakorotuksen toteuttamistapa. Yleiskorotuksen yhteydessä kaikkien alan työntekijöiden henkilökohtaista palkkaa korotettiin yleiskorotuksen määrällä. Ohjetuntipalkkakorotuksen yhteydessä korotettiin ohjetuntipalkkoja. Ohjetuntipalkkakorotus aiheutti palkankorotuksen vain niille työntekijöille, joiden palkat eivät täyttäneet sovittuja ohjetuntipalkkatasoja. Ohjetuntipalkoista sopimisella oli tarkoitus taata kaikille työntekijöille tietty vähimmäisansiotaso.

Palkankorotusten yhteydessä oli rakennusaineteollisuuden eri sopimusaloilla noudatettu 27.2.1989 allekirjoitetun pöytäkirjan 2 §:n 2 kohtaan kirjattua määräystä. Sen tarkoituksena oli estää ohjetuntipalkkakorotusten yhteydessä sellaiset palkankorotukset, joita ei ollut sovittu toteutettaviksi. Palkankorotusten yhteydessä oli tällä määräyksellä estetty niin sanottu ohjetuntipalkkataulukoiden läpilyönti eli tilanne, jossa ohjetuntipalkkakorotus aiheuttaisi käytännön palkkojen ylimääräisen korotuksen. Tällainen määräys oli ollut kalkki- ja sementtiteollisuuden työehtosopimuksessa vuodesta 1972, betoniteollisuuden ja kivenjalostusteollisuuden työehtosopimuksessa vuodesta 1974 ja tiiliteollisuuden työehtosopimuksessa vuodesta 1976 lähtien. Rakennusaineteollisuuden eri sopimusaloilla määräystä oli sovellettu kaikissa suoritetuissa ohjetuntipalkkakorotuksissa sitomatta sitä vain palkankorotustilanteisiin, joissa suoritettiin samanaikaisesti yleiskorotus ja ohjetuntipalkkakorotus.

Kalkki- ja sementtiteollisuuden, betoniteollisuuden, kivenjalostusteollisuuden ja tiiliteollisuuden työehtosopimukset oli allekirjoitettu 5.5.1988. Betoniteollisuuden, tiiliteollisuuden ja kivenjalostusteollisuuden työehtosopimusten allekirjoituspöytäkirjojen 4 §:n mukaan liittojen tuli kokoontua tammikuussa 1989 neuvottelemaan vuoden 1989 yleiskorotuksesta ja työehtosopimuksen 9 §:ssä mainituista palkkaluvuista. Kalkki- ja sementtiteollisuuden osalta vastaava määräys oli kirjattu allekirjoituspöytäkirjan 8 §:ään. Vuoden 1989 palkankorotuksia koskeva neuvottelutulos oli syntynyt 6.2.1989. Sen mukaan oli 1.3.1989 suoritettava yleiskorotus ja ohjetuntipalkkakorotukset oli suoritettava kahdessa erässä, nimittäin 1.3. ja 1.10.1989. Palkankorotuksia koskeva pöytäkirja oli allekirjoitettava 27.2.1989.

Vuoden 1989 palkankorotusneuvottelut oli käyty aikaisempien palkkaneuvottelujen tapaan. Palkankorotuksista enempää kuin niiden toteuttamistavoista ei neuvottelujen aikana ollut esiintynyt aikaisemmasta käytännöstä poikenneita näkemyksiä, tulkintoja eikä esityksiä. Aikaisemman käytännön mukaisesti 27.2.1989 allekirjoitetun pöytäkirjan 2 §:n 2 kohtaan oli kirjattu ohjetuntipalkkojen läpilyönnin estävä määräys.

Työnantajain Yleinen Ryhmä oli lähettänyt 19.9.1989 ja Suomen Tiiliteollisuusliitto 26.9.1989 kiertokirjeen, joka koski 1.10.1989 suoritettavaa ohjetuntipalkkakorotusta. Kiertokirjeissä jäsenyrityksille oli tiedotettu 1.10.1989 suoritettavasta ohjetuntipalkkakorotuksesta ja sen toteuttamistavasta. Työnantajain Yleinen Ryhmä oli lähettänyt uuden asiaa koskevan kiertokirjeen 1.10.1989, koska Rakennustyöläisten Liitto oli lähettänyt jäsenkenttäänsä kirjeen, jossa se oli väittänyt Työnantajain Yleisen Ryhmän ohjeistaneen työnantajaa virheellisesti 1.10.1989 suoritettavan ohjetuntipalkkakorotuksen toteuttamistavasta.

Työnantajaliiton ohjeistus rakennusaineteollisuuden eri sopimusaloilla 1.10.1989 suoritetun ohjetuntipalkkakorotuksen toteuttamistavan suhteen vastasi 27.2.1989 allekirjoitetun pöytäkirjan 2 §:n 2 kohdan sisältöä ja yleiskorotuksen sekä ohjetuntipalkkakorotuksen yleistä toteuttamistapaa osapuolten välillä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Työnantajain Yleinen Ryhmä, Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Suomen Tiiliteollisuusliitto ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

RAKENNUSTYÖLÄISTEN LIITON VASTASELITYS

Rakennustyöläisten Liitto on vastineen johdosta todennut, että piti paikkansa, ettei ohjetuntipalkkakorotus merkinnyt suoraan käytännön ansioiden nousua. Käytännön ansioiden nousu viime kädessä riippui siitä, mitä ohjetuntipalkan lisäksi maksettavasta palkan osasta oli työsopimustasolla sovittu.

Tiedossa ei ollut, että ennen vuoden 1988 tiiliteollisuuden sopimusratkaisua olisi ollut tilannetta, jossa olisi korotettu vain ohjetuntipalkkoja. Siten määräyksen syntyja soveltamishistorian kannalta ei voitu sanoa, että määräyksen soveltaminen ei ollut sidottu vain palkankorotustilanteisiin, joissa suoritettiin samanaikaisesti yleiskorotus ja ohjetuntipalkkakorotus.

Vuoden 1989 työehtosopimusneuvotteluissa ei työnantajapuoleltakaan ollut tullut esille mitään sellaista, josta olisi ollut pääteltävissä, että tarkoitus oli soveltaa määräystä sanamuotonsa vastaisesti myös tilanteeseen, jossa yleiskorotusta ei ollut.

Rakennustyöläisten Liiton tietoon tuli ensimmäisen kerran vasta vireillä olevan asian esivalmistelussa tieto siitä, että tiiliteollisuudessa olisi vuonna 1988 käytetty leikkuria ohjetuntipalkan korotustilanteeseen. Tehtyjen tarkistusten mukaan soveltaminen ei ollut ollut johdonmukaista. Jos leikkuria oli sovellettu, oli samalla rikottu työehtosopimusta. Kun leikkurin soveltaminen tiiliteollisuudessa vuonna 1988 ei ollut ollut Rakennustyöläisten Liiton tiedossa, ei liitolla tälläkään perusteella ollut ollut työehtosopimusneuvotteluissa 1989 erityistä reagointivelvollisuutta siitä, että sopimusmääräystä tarkoitettiin sovellettavaksi sanamuotonsa mukaisesti.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Työnantajain Yleinen Ryhmä, Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Suomen Tiiliteollisuusliitto 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on 5.5.1988 allekirjoittanut Työnantajain Yleisen Ryhmän kanssa kalkki- ja sementtiteollisuutta sekä kivenjalostusteollisuutta koskevat työehtosopimukset ja samana päivänä Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Suomen Rakennusteollisuusliiton kanssa betonituotealan tehtaita ja elementtitehtaita koskevan työehtosopimuksen ja Suomen Tiiliteollisuusliiton kanssa tiiliteollisuuden työehtosopimuksen. Työehtosopimukset on sovittu olemaan voimassa 28.2.1990 saakka ja sen jälkeen vuoden kerrallaan sopimuksista selviävin irtisanomisehdoin.

Kaikkien neljän työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjoihin on sisällytetty niin sanottu leikkurisääntö, jonka mukaan ohjetuntipalkkojen (palkkaperusteiden) ylimääräinen korotus ei aiheuta aika- eikä suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen, mikäli työpalkat yleiskorotuksella korotettuna täyttävät uuden työehtosopimuksen määräykset.

Liitot ovat sopimusten voimassaoloaikana 27.2.1989 allekirjoittaneet pöytäkirjan sanottujen työehtosopimusalojen työntekijöiden palkkojen korottamisesta. Pöytäkirjassa on sovittu, että työehtosopimusten soveltamisaloilla kaikkien työntekijöiden palkkoja korotetaan 80 pennin määräisellä yleiskorotuksella tunnilta 1.3.1989 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien.

Pöytäkirjan liitteessä on määrätty betoniteollisuuden, tiiliteollisuuden ja kivenjalostusteollisuuden ohjetuntipalkat sekä kalkki- ja sementtiteollisuuden työkohtaiset palkat 1.3.1989 lukien ja 1.10.1989 lukien. Myös tässä yhteydessä on sovittu, että ohjetuntipalkkojen ja työkohtaisten palkkojen ylimääräinen korotus ei aiheuta aikaeikä suorituspalkkatyössä palkkojen korottamista yli yleiskorotuksen, mikäli työpalkat yleiskorotuksella korotettuna täyttävät voimassa olevien työehtosopimusten määräykset.

Erimielisyyttä osapuolten kesken on syntynyt siitä, millä tavalla ohjetuntipalkan tai työkohtaisen palkan ylittäneitä niin sanottuja liukuneita aikapalkkoja on sanotun pöytäkirjan perusteella ottaen huomioon siinä olevan korotuksen leikkaussäännön korotettava 1.10.1989 lukien.

Rakennustyöläisten Liitto vaatii pöytäkirjaa sen sanamuotoon viitaten sovellettavaksi siten, että 1.10.1989 taulukkopalkkoihin sisällytetty 40 pennin määräinen palkankorotus on maksettava kaikille niille työntekijöille, joiden palkkaus perustuu ohjetuntipalkkoihin taikka taulukkopalkkoihin. Ohjetunti- tai taulukkopalkkoihin perustuvalla palkalla tarkoitetaan tällöin palkkaa, jossa kiinteän ohjetuntipalkan tai taulukkopalkan lisäksi maksetaan tuotantolisää taikka vastaavaa työsuoritukseen perustuvaa palkkaa.

Rakennustyöläisten Liitto on työtuomioistuimessa perustellut vaatimustaan myös sillä, että liiton nimenomaisena tarkoituksena syksyn 1989 palkantarkistuksista neuvoteltaessa oli heikoimmin palkattujen työntekijöiden palkkauksen tarkistaminen. Sellaisia olivat ne työntekijät, joiden palkkaus oli suoraan työehtosopimuksen ohjetuntitai taulukkopalkan mukainen tai joiden palkkaus perustui niihin. Tavoitteena oli suorituspalkalla työskentelevien ja aikapalkalla työskentelevien työntekijöiden palkkauserojen pienentäminen. Allekirjoituspöytäkirjan leikkurisäännön sanamuoto osoitti liiton mielestä, ettei sitä ollut sovellettava 1.10.1989 lukien, koska tuosta ajankohdasta lukien työntekijöille ei ollut suoritettava yleiskorotusta.

Vastaajaliittojen taholta esitetty selvitys osoittaa, että kysymyksessä olevien alojen työehtosopimuksiin on pitkään sisällytetty tulkittavaa leikkurisääntöä vastaava määräys. Sen merkitys on ollut siinä, ettei pelkkä ohjetuntipalkkojen korotus korota niitä ylittäviä käytännön palkkoja. Tämä vastaa myös ohjetuntipalkkojen korotusten yleistä toteuttamistapaa eri sopimusaloilla.

Asian käsittelyn yhteydessä on käynyt selville, että yleensä ohjetuntipalkkojen korotukset ovat liittyneet samanaikaisesti toteutettuihin palkkojen yleiskorotuksiin. Ainakin elintarvikealalla on kuitenkin toteutettu yksinomaan ohjetuntipalkkojen korotuksia noudattaen tällöin työnantajapuolen nyt edustamaa tulkintaa. Myös Rakennustyöläisten Liitto on sopinut talonrakennusalalla taulukkopalkkakorotusten toteuttamisesta syksyllä 1989 ilman, että erimielisyyttä korotustavasta on syntynyt.

Rakennustyöläisten Liiton tavoitteet palkankorotusten osalta rakennusaineteollisuudessa vuodelle 1989 ovat alunalkaen olleet taulukko- eli ohjetuntipalkkoihin 210 penniä tunnille ja yleiskorotus 90 penniä tunnille. Yleiskorotus palkkoihin on tullut maaliskuun alusta, mutta taulukkopalkoista on neuvottelujen loppuvaiheessa kustannussyistä päädytty ratkaisuun, jossa ohjetuntipalkkojen korotus on sovittu toteutettavaksi kahdessa erässä, maaliskuun ja lokakuun alusta lukien. Leikkurisäännön soveltamistapa ei tuossa yhteydessä ole ollut esillä.

Ohjetuntipalkkojen korotuksilla on pyritty kivenjalostusteollisuuden ja tiiliteollisuuden työehtosopimusten nimenomaisten mainintojen mukaan supistamaan palkkaperusteiden ja todellisten ansioiden välisiä eroja. Jos Rakennustyöläisten Liitto tästä poiketen sopimalla ohjetuntipalkkakorotukset ajankohtaan, jolloin ei samalla toteuteta palkkojen yleiskorotusta, on pyrkinyt sopimaan tuossa vaiheessa nimenomaan aikapalkkojen ja suorituspalkkojen välisten erojen supistamisesta, sen olisi tullut tämä myös merkittäviä kustannusvaikutuksia aiheuttava kantansa neuvotteluissa ilmaista.

Kun leikkurisääntö on kirjoitettu allekirjoituspöytäkirjaan vakiintuneen tulkinnan saaneella tavalla ja kun työnantajapuolen edustajilla ei ole näytetty olleen syytä olettaa Rakennustyöläisten Liiton neuvotteluedustajien muuta tarkoittaneen, on kyseistä määräystä työtuomioistuimen mielestä sovellettava työnantajan esittämällä tavalla. Työehtosopimukselle ei siten voida vahvistaa kanteessa vaadittua sisältöä. Vastaajaliitot eivät näin ollen ole kanteessa kerrotuin tavoin menetellessään laiminlyöneet työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden saavat asianosaiset itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Jäsenet: Orasmaa, Tiitinen, Rautiainen, Tiitola, Sulkunen ja Vertanen.

Tuomio oli yksimielinen.