Labour Court dismisses appeal; collective agreement not binding on non-member employer without national agreement.

Kysymys samanlaisesta asiasta kuin lausunnossa n:o 42/1990.

Kuultavat Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto r.y. Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto r.y. Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto/Graafiset Toimihenkilöt r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto/Graafisten Toimihenkilöiden välillä 21.1.1988 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa sekä Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton välillä 23.3.1988 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa on kumpaisessakin muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

SOVELTAMISALA

1 §

1. Tämän työehtosopimuksen piiriin kuuluvat koulutuksestaan riippumatta Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritysten palveluksessa olevat toimihenkilöt, jotka työskentelevät kaupallishallinnollisissa konttori- ja toimistotehtävissä lukuunottamatta teknisiä ja välittömästi tuotantoon liittyviä tehtäviä tai toimituksellisia tehtäviä poikkeuksena kuitenkin kustannustoimittajat, jotka kuuluvat tämän sopimuksen piiriin.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4. Osa-aikatyötä tekeviin toimihenkilöihin ja henkilöihin, jotka suorittavat työnsä pääasiallisesti provisiotyönä, noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Ensiksi mainitun työehtosopimuksen 1 §:ssä on lisäksi myös seuraava kohta:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvat lehtiyrityksissä sellaiset toimihenkilötehtävät, joissa ilmoituksen vastaanottoon liittyy suorasyöttöä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Graafisen Teollisuuden Työnantajain ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton välisen työehtosopimuksen 1 §:ssä on lisäksi myös seuraava kohta:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluu sellainen kustannustoimittajan työ, johon liittyy toimituksellisen aineiston luomista, muokkausta ja edelleentoimittamista näyttöpäätettä hyväksi käyttäen, ei kuitenkaan tekstinkirjoittajan työ.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE RAASTUVANOIKEUDESSA

Kanteen perustelut

Myyntineuvottelija Ilse Airut Mattila on Oulun raastuvanoikeudessa Oulun Kaiku Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että hän oli tullut yhtiön palvelukseen 17.5.1988 ilmoitusmyyjäksi. Hänen työtehtäviinsä oli kuulunut aluksi mainosten myynti Oulun Kaiku -lehteen ja Radio Kaiun aloitettua toimintansa elokuussa 1988 mainosten myynti siihen. Lisäksi Mattila oli myynyt mainoksia suunnitteilla olleeseen Oulun Kaiku -lehteen, jonka oli pitänyt ilmestyä loppusyksystä 1988. Lehteä ei kuitenkaan ollut painetettu, vaikka siihen oli hankittu valmiiksi ilmoituksia.

Mattila ja Oulun Kaiku Oy olivat sopineet siitä, että Mattila toimisi provisiopalkalla ja saisi provisiona lehteen hankituista ilmoituksista 20 prosenttia ilmoitusten hinnasta ja Radio Kaikuun myydyistä mainoksista 15 prosenttia niiden hinnasta.

Kun Mattilan tehtävänä oli ollut aluksi hankkia Oulun Kaiku -lehdelle ilmoituksia, oli hänen työnsä katsottava olleen sellaista, johon työsopimuslain 17 §:n perusteella oli sovellettava Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton kesken solmittua työehtosopimusta. Työehtosopimuksessa työ, jota Mattila oli tehnyt, oli luokiteltu tasoon 3 A.

Palkkasopimuksen 6 §:n mukaan provisiopalkkaisille työntekijöille oli taattava vähintään luokituksen mukainen palkka. Provisioiden mukaan laskettuna Mattilan palkka ei ylettynyt taulukkopalkkoihin. Mattilan ohjepalkka työehtosopimuksen mukaan olisi ollut 6 005 markkaa kuukaudessa. Toukokuussa 1988 oli Mattilalta jäänyt saamatta 11 päivältä 272,95 markan suuruinen päiväpalkka eli 3 002,45 markkaa, kesä-lokakuulta 1988 viiden kuukauden palkka eli 30 025 markkaa ja marraskuulta 1988 viideltä päivältä 272,95 markkaa eli 1 364,75 markkaa. Kaikkiaan hänen olisi pitänyt saada palkkaa 34 392,20 markkaa.

Mattilalle oli maksettu työsuhteen kestäessä 8.9.1988 palkkaa 1 422 markkaa sekä provisioennakkoa 4 500 markkaa eli yhteensä 5 922 markkaa. Kun nämä määrät vähennettiin hänen palkkasaatavistaan, maksettavaksi jäi vielä 28 470,20 markkaa.

Mattila oli työsuhteensa aikana ansainnut kymmenen lomapäivää. Hänen päiväpalkkansa määrä oli 240,20 markkaa, kun hänen kuukausipalkkansa 6 005 markkaa jaettiin 25:llä. Lomakorvauksen määrä oli 2 402 markkaa.

Jos Mattilan ja Oulun Kaiku Oy:n välisessä työsuhtessa ei tullut noudattaa Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton välistä työehtosopimusta, oli Mattilalla joka tapauksessa provisiosaatavia yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Mattila oli hankkinut ilmoituksia Radio Kaiulle 197 000 markan arvosta sekä mainoksia ja ilmoituksia lehteen yhteensä 28 000 markan arvosta. Mattilalla oli provisiosaatavia 35 150 markkaa. Kun siitä oli vähennetty edellä mainitut 5 922 markkaa, hänen saatavakseen jäi 29 228 markkaa.

Kun Mattilalle ei ollut työsuhteen päättyessä suoritettu hänelle kuuluvia työsuhteesta johtuvia saatavia, oli hän oikeutettu saamaan työsopimuslain 22 §:n 5 momentin perusteella odotusajan palkan kuudelta päivältä.

Mattilalle suoritettu palkka oli ollut kohtuuttoman pieni. Mattila oli ollut Oulun Kaiku Oy:n palveluksessa 17.5. - 7.11.1988 yli 5 « kuukautta. Hänen työaikansa oli ollut lähes säännönmukaisesti kello 8 - 17. Koko työssäoloajalta hänelle oli suoritettu palkkaa 5 922 markkaa, mikä merkitsi noin 1 000 markkaa kuukaudessa.

Ennen nykyistä työsopimuslakia oli ollut voimassa työsopimuslaki vuodelta 1922. Siinä ei ollut varsinaista säännöstä vähimmäispalkasta, mutta periaatteena oli jo tuolloin ollut se, ettei työntekijän tarvinnut tyytyä miten pieneen palkkaan tahansa. Aikaisemman työsopimuslain 12 §:ssä todettiin, että työsopimus oli mitätön, jos sopimus oli tehty ehdoilla, jotka olivat ilmeisessä ristiriidassa paikkakunnan tavan tai sellaisessa työssä tavallisesti noudatetun menettelyn kanssa. Lain 13 §:ssä oli säädetty, että jos työsopimuksen ehtoja ei voitu toteen saattaa, noudatettakoon siinä kohden paikkakunnan tapaa ja sellaisessa työssä tavanmukaista menettelyä.

Uutta työsopimuslakia koskevassa hallituksen esityksessä oli esitetty lain 17 §:n 1 momentin sanamuodoksi seuraavaa: "Työnantajan on maksettava työntekijälle palkka, josta on sovittu työsopimuksessa tai muussa työnantajaa työntekijään nähden sitovassa sopimuksessa. Jollei palkkaa ole näin määrätty, työntekijälle on maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka." Ehdotusta perusteltiin hallituksen esityksessä sillä, ettei palkan määrää enää tulisi määritellä viittamalla nimenomaan paikkakunnan tapaan, vaan palkan määräytymisen tulisi ensijaisesti tapahtua alan työehtosopimuksen mukaan.

Hallituksen esitystä ei tältä osin kuitenkaan hyväksytty, vaan se sai nykyisen muodon eduskunnan sosiaalivaliokunnan mietinnön pohjalta. Valiokunnan mietinnössä todettiin, että hallituksen esityksen mukainen säännös merkitsisi, että työnantaja, jota työehtosopimus ei sitoisi, voisi edelleenkin vapaasti sopia työntekijän kanssa tälle maksettavasta palkasta. Sen vuoksi valiokunta piti tärkeänä, että kaikille työntekijöille siitä riippumatta, oliko työnantaja yksittäistapauksessa työehtosopimuksen sitoma vai ei, maksettaisiin ainakin tietty vähimmäispalkka. Tällaisen palkan tuli valiokunnan mielestä vastata palkkaa, joka kyseessä olevassa tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli määrätty noudatettavaksi.

Mattilan ja Oulun Kaiku Oy:n välisen työsopimuksen ehtoja tuli sovitella oikeustoimilain 36 §:n nojalla siten, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan Mattilalle kohtuullinen palkka. Kohtuullisena palkkana tässä tapauksessa tuli pitää työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Mattila on vaatinut Oulun Kaiku Oy:n velvoittamista suorittamaan hänelle palkkana ajalta 17.5. - 7.11.1988 28 470,20 markkaa ja lomakorvauksena 2 402 markkaa sekä odotusajan palkkana 1 637,70 markkaa, kaikki erät korkoineen. Mattila on vaatinut myös korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

VASTINE RAASTUVANOIKEUDESSA

Vastineen perustelut

Oulun Kaiku Oy on kanteeseen vastatessaan lausunut, että toimilupa radiolähetystoimintaa varten Oulun Kaiku Oy:lle oli myönnetty toukokuussa 1988. Siinä vaiheessa, kun Mattila oli tullut Oulun Kaiku Oy:n provisiopalkkaiseksi ilmoitusmyyjäksi, oli oletettu, että hänellä olisi ennakkoverolippu. Hänellä tiedettiin olleen Raahessa liikeyritys. Mattilaa ei ollut palkattu työsopimuslain 1 §:n tarkoittamaan työsuhteeseen, vaan hänen tehtävänään oli ollut yksityisenä elinkeinonharjoittajana myydä provisiopalkalla ilmoituksia Radio Kaikuun.

Ennen radiotoiminnan aloittamista oli tehty yksi kuuntelijalehti, joka oli ilmestynyt juhannuksen 1988 alla. Suunnitteilla oli ollut toisen lehden painaminen syksyllä 1988, mutta sitä ei ollut painettu. Kenellekään ei ollut annettu toimeksiantoa myydä siihen ilmoituksia.

Sekä lehteen myytyjen ilmoitusten että radiomainosten provisio oli ollut kaikilla myyntineuvottelijoilla 15 prosenttia toteutuneista ilmoituksista ja mainoksista. Toteutuneilla ilmoituksilla ja mainoksilla tarkoitettiin lehdessä painettuja ilmoituksia tai radiomainoksia, jotka olivat julkistettu siinä muodossa ja laajuudessa kuin oli sovittu. Mattila ei ollut saanut toimeksiantoa myydä ilmoituksia mahdollisesti joskus julkaistavaan kuuntelijalehteen. Tällaiset ilmoitukset eivät olleet toteutuneet.

Oulun Kaiku Oy:ssä ei ollut tietoa siitä, että Mattila olisi myynyt ilmoituksia mahdollisesti syksyllä 1988 suunnitteilla olleeseen lehteen. Mattila oli toiminut eräänlaisena ilmoitusmyyjien päällikkönä ottamalla yhteyttä nuorempien ilmoitusmyyjien hankkimiin asiakkaisiin ja tekemällä sopimukset heidän kanssaan asian valmistaneen myyntimiehen ohittaen.

Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton kesken solmittu työehtosopimus ei soveltunut Mattilan ja Oulun Kaiku Oy:n väliseen työsuhteeseen. Mainitussa työehtosopimuksessa toimihenkilöt oli jaettu tehtyjen työtuntien mukaan kahteen luokkaan, nimittäin 8 tuntia ja 7,5 tuntia työskenteleviin toimihenkilöihin. Mattilalle ei ollut määrätty työssäoloeikä pakollista paikallaoloaikaa.

Mattila oli Oulun raastuvanoikeudessa vireillä olevassa toisessa jutussa todistajana kertonut, että hän oli työskennellyt kello 9 - 16 välillä. Kun tästä otettiin pois vielä tunnin mittainen ruokatunti, jäi Mattilan tosiasialliseksi työajaksi vain kuusi tuntia. Kun työehtosopimus edellytti vähintään 7,5 tunnin mittaista työpäivää, ei työehtosopimusta voitu soveltaa.

Paikallisradioissa ei sovellettu kanteessa mainittua työehtosopimusta. Toimihenkilöt eivät edes sitä halunneet. Pääsääntöinen menettely oli se, että toimihenkilöllä oli pohjapalkka ja pieni provisio, kuten tässäkin tapauksessa. Mattilalle luvattu provisio oli ollut tavallista suurempi.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Oulun Kaiku Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

MATTILAN VASTASELITYS

Mattila on vastineen johdosta lausunut muun muassa, että hän oli ollut vanhempi myyntineuvottelija. Myyntineuvottelijoille oli jaettu yrityspohjalta omat alueet, jolla toimiviin yrityksiin he olivat ottaneet yhteyttä. Mattila oli ollut Oulun Kaiku Oy:n palveluksessa kaksi viikkoa, kun ensimmäinen lehti oli ilmestynyt, ja juhannukseksi oli ilmestynyt toinen lehti. Kun yrityspohjainen jako oli tullut voimaan, Mattilalle oli jäänyt vanhat asiakkaat, vaikka ne kuuluivat jaon mukaan toiselle myyjälle.

Mattila oli tullut Oulun Kaiku Oy:hyn palkatuksi työntekijäksi. Tuolloin ei ollut ollut puhetta ennakoverolipusta. Kun muut myyntineuvottelijat olivat tulleet työhön, uusi toimitusjohtaja oli kehottanut myyntineuvottelijoita hankkimaan ennakkoveroliput. Mattila oli soittanut Raahen verotoimiston johtajalle ja Oulun verotoimistoon sekä tiedustellut asiaa. Mattilalle oli sanottu, ettei ennakkoverolippua voitu käyttää palkan maksamisessa, koska toimihenkilöillä oli työpaikka ja työhuone. Tällainen menettely olisi ollut veron kiertämistä.

Raahen verojohtaja oli soittanut Mattilalle ja ilmoittanut, että tällaisessa tapauksessa olisi pitänyt anoa toiminimi. Mattila oli ilmoittanut toisille myyntineuvottelijoille, ettei hän aikonut hankkia ennakkoverolippua, jonka jälkeen muut myyntineuvottelijat olivat hakeneet verotoimistosta verokortit. Tuolloin heille oli sanottu, ettei heille olisi pitänyt antaa alun alkaenkaan ennakkoverolippua.

Oulun Kaiku Oy:ssä oli ollut suunnitelma, että kolmas lehden numero ilmestyisi samaan aikaan, kun radiotoiminta alkaisi. Myyntineuvottelijat olivat myyneet ilmoituksia lehteen, mutta sen ilmestymisaika oli siirtynyt. Valmiista, jo myydyistä mainoksista oli ollut olemassa kansio.

Mattilan aloittaessa työt Oulun Kaiku Oy:ssä oli provisioksi sovittu radiomainoksista 15 prosenttia ja lehtimainoksista 20 prosenttia. Mattila oli vaatinut palkkaansa 5. tai 6.9.1988 ilmoittaen samalla lähtevänsä työpaikasta pois, mikäli palkkaa ei hänelle maksettaisi. Hänelle oli tuolloin maksettu 4 500 markkaa ennakon nimellä ja provisioina kahteen lehteen myydyistä mainoksista. Hän ei ollut saanut enempää palkkaa työssäoloaikanaan.

Aluksi lehteä tehtäessä olivat toimihenkilöt aamulla tulleet töihin kello 8 ja 9 välillä ja lähteneet töistä kello 16 tai sen jälkeen. Kun radiotoiminta oli alkanut, kaikki olivat tehneet innolla töitä. Mattila oli ajanut työmatkansa Raahesta Ouluun ja lähtenyt kotoa aamulla kello 7, joten hän oli ollut töissä jo ennen 8:aakin. Hänellä oli käynyt paljon asiakkaita yhtiön tiloissa. Illalla oli asiakkaita saattanut tulla vielä kello 17 - 18 aikaan. Työpäivä saattoi siten venyä yli kello 20:n illalla, mutta keskimäärin työskentelyaika oli ollut kello 8 - 17 tai 8 - 18.

NÄYTTÖ

Asiassa on kuultusteltu Mattilan nimeämiä todistajia.

Yhtiön palveluksessa 18.7. - 8.12.1988 työskennellyt myyntineuvottelija on todistajana kertonut, että Mattila oli yleensä ollut töissä aamuisin, kun todistaja oli saapunut töihin kello 8 - 9 aikaan. Mattila ja todistaja olivat lähteneet monta kertaa yhtä aikaa töistä pois kello 16 - 18. Mattila oli yleensä ruokaillut työpaikalla, mutta joskus myös työpaikan ulkopuolella, jolloin hän oli pitänyt vähintään puoli tuntia ruokailutaukoa. Mattila ei ollut pitänyt ainoatakaan vapaapäivää.

Yhtiö oli sunnitellut lehden ilmestyvän syksyllä 1988. Kaikki myyntineuvottelijat olivat hankkineet lehteen ilmoituksia. Lehteä varten oli ollut valmiita ilmoituksia.

Todistajana on kuulusteltu myös yhtiön palveluksessa ollutta toimittajaa. Todistaja on kertonut olleensa Oulun Kaiku Oy:n palveluksessa 18.7.1988 alkaen tammi-maaliskuulle 1989 saakka. Todistaja oli ollut ensin Kaiku -lehden päätoimittajana ja sitten radion toimittajana 18.7.1988 alkaen.

Myyntineuvottelijoiden työajat olivat noudattaneet liikkeiden tavanomaista aukioloaikaa. Ilmoitusmyyjät olivat tulleet töihin kello 9:ään mennessä. He olivat kuitenkin työskennelleet myös työpaikan ulkopuolella, joten todistaja ei ollut tietoinen heidän töistä lähtöajoistaan. He olivat töissä yhtiön tiloissa yleensä ainakin kello 16:een saakka. Työ oli vaatinut kuitenkin, että joskus tehtiin myös pitempää työpäivää. Todistaja ei ollut seurannut myyntimiesten pitämiä ruokatunteja.

Kaiku -lehteä oli julkaistu seitsemän numeroa. Kesällä ja syksyllä lehteen 1988 oli myyty mainoksia, sillä tarkoituksena oli, että yksi lehti julkaistaisiin vielä samoihin aikoihin kun radio aloitti toimintansa. Viimeinen lehti oli julkaistu juhannuksen alla 1988. Seuraavan numeron julkaisemista oli lykätty ja se oli lopulta jäänyt julkaisematta. Myyntimiesten tehtävänä oli ollut hankkia mainoksia radiotoiminnan aloittamisen aikoihin julkaistavaksi suunniteltuun lehteen, mutta todistaja ei tiennyt, oliko ilmoituksia saatu hankituksi.

Todistaja ei tiennyt ilmoitusmyyjien palkkiosopimuksesta. Kaiku -lehteä tehtäessä oli sovittu, että ilmoitusmyyjät tulisivat töihin kello 9:ään mennessä.

Mattila oli tullut töihin viimeistää kello 9:ksi, mutta useimmiten jo kello 8 jälkeen. Mattila oli työskennellyt päivittäin kello 16 - 17 saakka. Mattila oli ollut hankkimassa ilmoituksia jo siihen lehteen, joka oli ilmestynyt juhannuksen alla vuonna 1988.

Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton asiamies on todistajana kertonut, että työehtosopimuksen 37,5-tuntisen työviikon yhteydessä käytetty sanonta "oleellinen poikkeama" liittyi siihen työehtosopimuksen palkkasopimuksen kohtaan, jossa sanottiin, että vähimmäispalkat oli laskettu 37,5 tunnin viikkotyöajan mukaan. Jos työaika oleellisesti poikkesi siitä, palkka suhteutettiin vastaavasti. Jos noudatettiin 40-tuntista työviikkoa, vähimmäispalkkoja korotettiin 6,7 prosenttia. Tämä liittyi siihen, että jos työaika oli 8 tuntia päivässä, vähimmäispalkkaan laskettiin lisää 2,5 tunnin osuus. Sen sijaan osa-aikatyö oli erikseen määritelty palkkasopimuksessa. Oleellinen oli ilmeisesti 2,5 tunnin poikkeama. Käytännössä pienemmän kuin 2,5 tunnin poikkeaman ollessa kyseessä maksettiin palkka 37,5-tuntisen työviikon mukaan. Käytännössä kuitenkin maksettiin suhteutettua palkkaa myös 35 tunnin viikkotyöajasta.

Vuoden 1970 työsopimuslaissa oli omaksuttu laajempi työehtosopimukseen sidottuisuus siten, että jos työehtosopimukseen oli sidottu niin suuri joukko työntekijöitä, että sitä voitiin pitää alalla yleisenä, silloin järjestäytymättömät, työehtosopimuksen ulkopuolella olevat työnantajat tulivat sidotuiksi työehtosopimukseen. Edellytyksenä oli, että työnantajan harjoittama liiketoiminta oli sen laatuista kuin työehtosopimuksessa tarkoitettu toiminta. Työsopimuslain tarkoittama sidottuisuus tarkoitti yleissitovuutta.

Kysymys oli siitä, joutuiko järjestäytymätön työnantaja noudattamaan työehtosopimusta sillä perusteella, että jollakin toimialalla oli sovittu työehtosopimuksesta. Ainoa työnantajajärjestö, joka oli ottanut jäsenikseen sellaisia työnantajia, jotka toimivat tiedotusteollisuudessa, lukuun ottamatta yleisradiota ja mainostelevisiota, oli Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto.

Viestintäteollisuus oli ajan myötä kehittynyt. Painetun viestinnän lisäksi oli muodostunut kaapelin kautta kulkevaa viestintää ja ilmassa kulkevaa radioviestintää. Niiden mukaantulo graafiseen teollisuuteen ilmeni siten, että alan työnantajaliitto oli toukokuussa 1982 muuttanut sääntöjensä 2 §:ää siten, että liitto otti jäsenikseen myös muita kuin perinteisen graafisen teollisuuden alalla toimivia, kuten viestintäteollisuuden ja niihin liittyvien teollisuuden ja kaupan alojen piirissä toimivia yrityksiä ja laitoksia. Viestinnän laajeneminen oli tapahtunut siten, että perinteiset painotalot olivat ottaneet toimintaansa mukaan radiotoimintaa. Kun erillissopimuksia ei ollut tehty uusien alojen osalta, sidottuisuus vanhaan graafisen alan työehtosopimukseen ulottui myös uusille toimialoille. Lisäksi oli ryhdytty perustamaan itsenäisiä pieniä radioyrityksiä, joista osa oli oma-aloitteisesti hankkiutunut jäseniksi Graafisen Teollisuuden Työnantajaliittoon.

Ydinkysymys työehtosopimuksen yleissitovuuden kannalta oli se, oliko graafisen teollisuuden jäsenyritysten piirissä niin paljon työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvia henkilöitä, että he muodostivat enemmistön alalla olevista henkilöistä. Tähän kysymykseen vastaaminen perustui pelkkään kokemusperäiseen arviointiin. Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritysten jäsenluettelon perusteella todistajalle oli syntynyt sellainen mielikuva, että enemmistö myös paikallisradioista oli sidottu mainittuun työehtosopimukseen. Tätä todistaja perusteli yritysten lukumäärällä ja sillä, että järjestäytyneet yritykset olivat suurehkoja.

Kysymykseen kuinka suuri osa paikallisradioiden henkilökunnasta oli järjestäytynyt, todistaja lausui, ettei hän pystynyt kysymykseen vastaamaan. Karkena sääntönä oli, että graafisen teollisuuden toimihenkilösopimuksen alueella kolmannes oli järjestäytymättömiä, kolmannes kuului Suomen Kirjatyöntekijäin Liittoon ja kolmasosa taas Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liittoon. Viimeksi mainittujen liittojen työehtosopimukset olivat samansisältöiset. Kysymykseen paikallisradioiden toimihenkilöiden järjestäytymisasteesta todistaja lausui, että niistä toimihenkilöistä, jotka tekivät työtä pääyhtiöiden puolella, oli järjestäytynyt 80 prosenttia ja muilta osin lukumäärä oli pienempi. Toimittajat olivat kaikki järjestäytyneitä, mutta myyntimiehistä osa kuului myös Suomen Myyntimiesten Keskusjärjestöön. Kaikkiaan toimihenkilöistä hieman yli puolet oli järjestäytynyt joko Suomen Kirjatyöntekijäin Liittoon tai Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liittoon.

Palkan määräsi tosiasiallisen työn kuvaus. Vähimmäispalkkatason taas ratkaisi tosiasiallisen työn sisältö.

Paikallisradiot olivat järjestäytyneet aatteellisesti Paikallisradioiden Liittoon. Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitolla ja Paikallisradioiden Liitolla ei ollut yhteistoimintaa. Suomen Sanomalehtimiesten Liitto ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto olivat keskustelleet erillisen sopimuksen tekemisestä.

Ilmoitusmyyjän ja myyntineuvottelijan työehtosopimuksen mukaisesta palkkaryhmittelystä todistaja lausui, että mainostuotteen myyntityö oli työehtosopimuksessa jaoteltu kahteen luokkaan tasolle 2. tai 3. Tasolle 2. luokiteltiin sellainen myyntiin liittyvä työ, joka oli passiivista ilmoitusten vastaanottamista. Tasolle 3. kuului vaativampi ilmoitustyö, joka käsitti ilmoitustilan myyntiä. Siihen liittyi usein ilmoituksen sisällön muotoilemista ja asiakkaiden kanssa yritettiin saada aikaan myyntisopimus. Ilmoitusmyyjät, myyntikonsulentit ja myyntineuvottelijat olivat tasolla 3. Heidän lähtötasonsa oli 3 A-ryhmä. Myyntipäälliköt olivat 4. tasolla. Työhön liittyi laajempaa myyntityötä.

Työehtosopimus oli koskenut alunperin nimenomaan lehdissä tai kirjapainoissa tapahtuvaa työskentelyä, jossa yhtenä tehtävänä oli ilmoitusten myynti.

Yritysten lukumäärä sinänsä ei vaikuttanut työehtosopimuksen soveltuvuuteen, vaan henkilömäärä. Paikallisradioiden palveluksessa oli useita kymmeniä myyntimiehiä, mutta ei kuitenkaan satoja.

Paikallisradioiden palveluksessa olevat myyntimiehet olivat järjestäytyneet Suomen Kirjatyöntekijäin Liittoon, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liittoon ja Suomen Myyntimiesten Keskusjärjestöön. Osa heistä oli järjestäytynyt mainittuihin muihin liittoihin. Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton työehtosopimukset olivat samansisältöisiä.

RAASTUVANOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Raastuvanoikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausuntoa siitä, oliko paikallisradioiden palveluksessa olevien, ilmoitushankkijoina toimivien myyntineuvottelijoiden työhön sovellettava Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton välistä tai jotain muuta työehtosopimusta.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitolle, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitolle ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto/Graafisille Toimihenkilöille tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Liitot ovat yhteisessä lausunnossa esittäneet muun muassa seuraavaa:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Katsomme, että Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton välillä solmittu työehtosopimus ei ole paikallisradioalalla TSL 17 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus, jota tulisi yleissitovuuden perusteella soveltaa paikallisradioalan toimihenkilötehtävissä.

Tällä hetkellä paikallisradioalalla ei ole yleissitovina pidettäviä työehtosopimuksia. Toimittajien osalta Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto, Suomen Paikallisradioliitto ja Suomen Sanomalehtimiesten Liitto ovat neuvotelleet yhteisen 1.5.1988 voimaantulleen paikallisradiotoimittajien työehtoja koskevan suosituksen, jolla ei ole työehtosopimuksen oikeusvaikutuksia.

Paikallisradiotoiminta alkoi Suomessa vasta vuonna 1985. Tällä hetkellä toimivia paikallisradioita on yli 60, joista 20 kuuluu jäsenenä Graafisen Teollisuuden Työnantajaliittoon. Toiminnan alkuvaiheessa eräät GTT:n jäsenyritykset olivat mukana perustamassa paikallisradioita. Ne joutuivat Suomen Työnantajien Keskusliiton sääntöjen 4 §:n ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton sääntöjen 3 §:n nojalla liittymään jäseniksi GTT:hen ja sitä kautta STK:hon myös paikallisradiotoiminnan osalta.

Graafisella alalla noudatetaan konttoritoimihenkilöihin soveltamisalaltaan kahta rinnakkaista työehtosopimusta, joista toinen on solmittu GTT:n ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton ja toinen GTT:n ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton/Graafiset toimihenkilöt r.y:n välillä. Molempien työehtosopimusten soveltamisalamääräyksen 1 §:n 1 kohta on ollut jo ennen radiotoiminnan alkua seuraavan sisältöinen:

"Tämän työehtosopimuksen piiriin kuuluvat koulutuksestaan riippumatta Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritysten palveluksessa olevat toimihenkilöt, jotka työskentelevät kaupallishallinnollisissa konttori- ja toimistotehtävissä lukuunottamatta teknisiä ja välittömästi tuotantoon liittyviä tehtäviä tai toimituksellisia tehtäviä poikkeuksena kuitenkin kustannustoimittajat, jotka kuuluvat tämän sopimuksen piiriin."

Soveltamismääräyksen sisältö ja GTT:n säännöt ovat johtaneet siihen, että GTT:n jäsenyritykset ovat soveltaneet toimihenkilöihin joko GTT:n ja SKL/GT:n tai GTT:n ja STL:n välistä työehtosopimusta. Todettakoon, että GTT ei ole neuvotellut SKL/GT:n tai STL:n kanssa paikallisradioiden työehdoista eikä toimihenkilöjärjestöjen taholta ole myöskään esitetty valtakunnallisen paikallisradioita koskevan työehtosopimuksen solmimista. Kantamme mukaan GTT-SKL/GT:n ja GTT-STL:n työehtosopimusten soveltaminen perustuu GTT:n jäsenyyteen ja sitoo siten ainoastaan GTT:n jäsenyrityksiä eikä soveltaminen perustu työsopimuslain 17 §:n yleissitovuuteen.

Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitolla ei ole edustavuutta neuvotella yleissitovasta työehtosopimuksesta, koska vain noin 1/3 paikallisradioyrityksistä kuuluu jäseninä GTT:hen. Arvioimme keräämiemme tietojen perusteella, että GTT:n jäsenyrityksissä työskentelee noin 1/3 paikallisradioalan toimihenkilöistä.

Oulun Kaiku ei ole GTT:n jäsen, minkä vuoksi se ei näkemyksemme mukaan ole yleissitovan työehtosopimuksen puuttuessa velvollinen noudattamaan GTT:n ja SKL/GT:n tai GTT:n ja STL:n välillä solmittuja konttoritoimihenkilösopimuksia.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiassa seuraavan lausunnon:

Graafisen Teollisuuden Työnantajaliitto, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto/Graafiset Toimihenkilöt ovat edelle jäljennetyssä yksimielisessä lausunnossaan esittäneet, ettei paikallisradiotoimintaa harjoittavien yritysten palveluksessa olevien, ilmoitushankkijoina toimivien myyntineuvottelijoiden työhön voida työsopimuslain 17 §:n yleissitovuutta koskevan säännöksen nojalla soveltaa Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton välistä työehtosopimusta eikä myöskään työnantajaliiton ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto/Graafisten Toimihenkilöiden välistä vastaavaa työehtosopimusta. Liittojen mielestä paikallisradioalalla ei ole toimihenkilöitä koskevaa yleissitovaa työehtosopimusta.

Kysymys siitä, mitä työehtosopimusta on työsopimuslain 17 §:n mukaan pidettävä alan yleiseksi katsottavana valtakunnallisena työehtosopimuksena, on työsopimuslain tulkintakysymys. Työsopimuslain sisällön tulkitseminen ei ole sellainen työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:ssä tarkoitettu asia, joka edellyttäisi erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta. Tämän huomioon ottaen työtuomioistuin lausuntonaan katsoo, että sen tiedossa olevien seikkojen mukaan liittojen lausunnossa esitettyjä käsityksiä voidaan perustellusti pitää oikeina ja asianmukaisina.

Työtuomioistuimella ei ole lausuntoasiaa käsitellessään mahdollisuutta selvittää, saatettaisiinko mahdollisesti joidenkin muiden kuin edellä mainittujen liittojen välisiä työehtosopimuksia pitää puheena olevien ilmoitushankkijoiden työssä työsopimuslain 17 §:n mukaisena, yleissitovuuden nojalla sovellettavana työehtosopimuksena.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Peltola, Rautiainen, Niskanen, Sulkunen ja Vertanen.

Lausunto oli yksimielinen.