Labor court dismissed claim that employer unilaterally changed work location and stopped travel allowance payments under collective agreement.

Piirirakennustoimiston palveluksessa olevien korjaustyöntekijöiden matkakustannusten korvaamista ja päivärahojen maksamista koskevan työehtosopimuksen määräyksiä ei voitu tulkita siten, että työnantaja olisi voinut yksipuolisesti muuttaa työntekijöiden kokoontumispaikan ja samalla lopettaa päivärahojen maksamisen.

Työnantajaa vastaan työehtosopimuksen tieten rikkomisen perusteella esitetty hyvityssakkovaatimus hylätty.

Kantaja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto r.y. Vastaaja Rakennushallitus

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Rakennushallituksen ja Rakennustyöläisten Liitto r.y:n välisestä 10.6.1986 pidetystä työehtosopimusneuvottelusta laaditussa pöytäkirjassa, johon Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on yhtynyt, todetaan muun muassa seuraavaa:

1 § Sovittiin, että Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton kesken 30. päivänä toukokuuta 1986 allekirjoitettua rakennusalan työehtosopimusta siihen liittyvine allekirjoitus- ja täytäntöönpanopöytäkirjoineen noudatetaan rakennushallituksen ja Rakennustyöläisten Liiton välisenä työehtosopimuksena valtion talonrakennus- ja kiinteistöhallinnon työnjohdon alaisissa rakennustöissä jäljempänä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin.

7 § Edellä 1 §:ssä tarkoitetun työehtosopimuksen 28 ja 29 §:stä poiketen sovittiin, että työntekijäin matkakustannusten korvauksen ja päivärahan maksuperusteiden suhteen noudatetaan valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annettua valtioneuvoston päätöstä myöhempine muutoksineen.

KANNE

Kanteen perustelut

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on lausunut, että rakennushallituksen alaisen KeskiSuomen piirirakennustoimiston palveluksessa Leivonmäellä sijaitsevalla Selänpohjan koulutus ja virkistyskeskuksen korjaustyömaalla olivat seuraavat työntekijät työskennelleet seuraavasti: Aarre Anttila 25.8.19868.6.1987, Paavo Halttunen 24.11.19868.6.1987, Kai Hakulinen 17.11.198618.5.1987, Veini Hokkanen 25.8.19868.6.1987, Ari Kivinen 8.12.19868.6.1987, Riitta Kekki 30.4.8.6.1987, Pekka Kurki 17.11.198625.5.1987, Martti Lönn 25.8.19868.6.1987, Martti Närhi 24.11.198625.5.1987 ja Ari Suuronen 14.10.19868.6.1987.

Työntekijät olivat ennen kyseistä työmaata työskennelleet lähinnä Jyväskylän kaupungin alueella. Heidän kokoontumispaikkansa eli työpaikkansa oli aina ollut Jyväskylä, jossa oli myös sijainnut heidän sosiaalitilansa. Jyväskylästä oli Selänpohjan työmaalle matkaa noin 40 kilometriä. Työmatka oli alkanut päivittäin Jyväskylästä kello 6.20 ja päättynyt Jyväskylään kello 16.40. Selänpohjassa työnantajalla ei ollut ollut osoittaa työntekijöille mitään sosiaalitiloiksi katsottavia tiloja.

Työmaan alusta 16.1.1987 saakka työntekijöille oli maksettu valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annetun valtioneuvoston päätöksen mukaista päivärahaa ja kilometrikorvaukset niille työntekijöille, jotka kulkivat omilla autoillaan työssä.

Työnantajan edustajat olivat 6.1.1987 ilmoittaneet työntekijöille, että kokoontumispaikaksi muutettaisiin 19.1.1987 lukien Selänpohja ja että tämän vuoksi päivärahojen maksaminen lopetettaisiin 19.1.1987 lukien samoin kuin kilometrikorvausten maksaminen oman auton käytöstä. Myöhemmin työnantajan edustajat olivat ilmoittaneet, että niille työntekijöille, jotka käyttivät omaa autoa, maksettaisiin kilometrikorvaukset 2.2.1987 lukien kotoa Selänpohjaan ja takaisin. Päivärähan osalta oli pidetty kuitenkin voimassa aikaisempi päätös.

Työnantajan olisi kuitenkin tullut maksaa valtioneuvoston päätöksen mukaista päivärahaa myös 19.1.1987 jälkeiseltä ajalta työmaan loppumiseen saakka, koska työntekijöiden kokoontumispaikka eli valtioneuvoston päätöksen 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu työpaikka oli sijainnut Jyväskylän kaupungissa ja työnantaja oli siten velvollinen maksamaan päivärahan asuin- ja työpaikan ulkopuolelle tehdyiltä työmatkoilta.

Erimielisyyden johdosta oli 18.3.1987 käyty paikallisneuvottelu ja 8.6.1987 keskusneuvottelu, jolloin asian oli todettu jääneen erimieliseksi.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että kanteessa mainituilla työntekijöillä oli oikeus saada valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen mukaista päivärahaa siltä ajalta, kun he olivat työskennelleet rakennushallituksen alaisen Keski-Suomen piirirakennustoimiston palveluksessa Selänpohjan koulutus- ja virkistyskeskuksen korjaustyömaalla 19.1.1987 alkaen siihen saakka, kunnes kunkin työntekijän työskentely työmaalla päättyi. Vielä kantajaliitto on vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan rakennushallituksen hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta.

VASTINE

Vastineen perustelut

Piirirakennustoimistolla oli ollut oikeus yleiseen työnjohtovaltaansa kuuluvana muuttaa kokoontumis- eli työntekopaikkaa. Tämä oikeus oli myös nimenomaisesti todettu työsopimuslomakkeessa seuraavasti: "Työmaan muuttuessa kokoontumispaikkaa voidaan muuttaa." Työsopimuslomake oli laadittu työryhmässä, jossa kantajaliiton edustajat olivat olleet mukana, joten periaate oli yhteisesti hyväksytty.

Valtioneuvoston päätöksen 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksen mukaisia maksuperusteita sovellettiin vain sellaisiin tapauksiin, joissa työntekijä työnjohdon määräyksestä tilapäisesti matkusti asuin- ja työpaikkansa ulkopuolelle. Matkakustannusten korvauspäätöksen soveltaminen tuli siis kysymykseen vain tilapäisissä matkoissa. Ratkaisu riippui siitä, miten pitkää työkomennusta voitiin vielä pitää tilapäisenä. Rakennushallituksen koulutustilaisuuksissa oli tapauksen luonteesta riippuen rajana pidetty enintään kahta viikkoa. Jos työmaan kesto ylitti kaksi viikkoa, tuli kokoontumispaikkaa muuttaa. Piirirakennustoimisto olikin maksanut päivärahoja liian pitkältä eikä liian lyhyeltä ajalta.

Piirirakennustoimistolla oli ollut oikeus ja suorastaan velvollisuus viimeistään 19.1.1987 lukien muuttaa kokoontumispaikkaa, koska kysymys ei ollut enää tilapäisestä matkustamisesta. Rakennusalalla oli yleinen käytäntö, että työsopimukset tehtiin asianomaiselle työmaalle. Matkakustannusten korvauspäätöksen soveltamisohjeissa todettiinkin 3 §:n osalta seuraavaa: "Valtion rakennustyömaiden työntekijöiden työsopimukset tehdään vallitsevan käytännön mukaisesti heidän varsinaisesta koti- ja asuinpaikastaan riippumatta yleensä asianomaiselle työmaalle. Työntekijät eivät siten yksinomaan sanotulla työmaalla työskentelyn tai työmaamajoituksessa olon perusteella tule valtioneuvoston päätöksessä tarkoitettujen etuuksien piiriin. Mikäli tällainen työntekijä työnjohdon määräyksestä suorittaa komennusluontoisen matkan, hänen matkakustannuksensa korvataan valtioneuvoston päätöksestä ilmenevien edellytysten rajoissa ja mukaisesti."

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Rakennushallitus on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on vielä lausunut, ettei piirirakennustoimistolla ollut ollut oikeutta yleisen työnjohtovaltansa nojalla yksipuolisesti muuttaa työntekijöiden kokoontumis- eli työntekopaikkaa. Vaikka työntekijöistä Anttilan, Halttusen, Hakulisen, Kivisen, Kekin, Kurjen ja Närhen työsopimuk

sissa olikin maininta, että työmaan muuttuessa kokoontumispaikkaa voidaan muuttaa, se ei vaikuttanut asiaan.

Vakiosopimuslomakkeessa oleva maininta kokoontumispaikan muuttamisesta koski vain sellaisia työsuhteita, joissa kokoontumispaikka työn luonteesta johtuen muuttui jatkuvasti. Sen sijaan kysymyksessä olevien työntekijöiden kokoontumispaikaksi oli sovittu ja se oli myös käytännössä aina ollut Jyväskylä. Kokoontumispaikka ei ollut kertaakaan muuttunut, vaikka eräskin työmaa Viitasaaren kunnassa oli kestänyt 2-3 kuukautta ja eräs toinen työmaa Laukaan kunnassa koko kesän.

Rakennusalalla ei ollut yleinen käytäntö, että työsopimukset tehtiin asianomaiselle työmaalle. Tällaista käytäntöä tosin oli, mutta sen ohella osa rakennusalan työntekijöistä oli sopinut ainoastaan yhdestä kokoontumispaikasta, jonka muuttamisesta ei ollut sovittu, tai kokoontumispaikka oli käytännön myötä muodostunut muuttamattomaksi.

Matkakustannusten korvauspäätöksen soveltamisohjeissakin todettiin, että työsopimukset tehtiin vallitsevan käytännön mukaisesti työntekijöiden varsinaisesta koti- ja asuinpaikasta riippumatta yleensä asianomaiselle työmaalle. Käytäntö ei siis ollut poikkeukseton.

Työntekijöistä Lönnin, Hokkasen ja Suurosen työsopimuksissa oli seuraava maininta: "Työntekijän matkakustannusten korvauksen ja päivärahan maksuperusteiden soveltamisen suhteen todetaan, että työntekijän asunto on työsopimusta tehtäessä Jyväskylän kaupungissa ja että työsopimuksen tarkoittama työpaikka työsopimusta tehtäessä käsittää vuosikorjaus-, perusparannus- ja muutostyömaan Jyväskylän kaupungissa."

Työsopimuksissa ei siten ollut ollut edes mainintaa siitä, että kokoontumispaikkaa voitaisiin muuttaa ainakaan työnantajan yksipuolisin määräyksin.

Vaikka työsopimusten sisällöstä ja sovelletusta käytännöstä huolimatta muiden työntekijöiden kuin Hokkasen, Lönnin ja Suurosen kirjallisissa työsopimuksissa oleva maininta kokoontumispaikan muuttamisesta olisikin oikeuttanut piirirakennustoimiston yksipuolisesti muuttamaan kokoontumispaikan Jyväskylän ulkopuolelle, ei kokoontumispaikan muuttaminen tässä tapauksessa Leivonmäelle kuitenkaan ollut ollut työsopimusten ja sovelletun käytännön mukaista.

Rakennushallituksen ja kantajaliiton asettaman työryhmän mielestä ei uutta kokoontumispaikkaa olisi tullut määrätä lyhytaikaista työmaata varten, mikäli sieltä puuttuvat sosiaalitilat. Selänpohjan työmaalla ei ollut ollut sosiaalitiloiksi katsottavia tiloja.

Kantajaliitto on kiistänyt väitteen, jonka mukaan työmaan keston ylittäessä kaksi viikkoa tuli kokoontumispaikkaa muuttaa. Tilapäisen matkan kestolle ei voitu asettaa aikarajaa, vaan asiaa oli tarkasteltava kokonaisvaltaisesti huomioon ottaen valtioneuvoston päätöksen 3 §:n 2 momentin määräyksen, jonka mukaan siirto ei ollut kysymyksessä silloin, kun vieraalla paikkakunnalla olo oli tarkoitettu niin lyhytaikaiseksi, ettei asianomaisen sen johdosta kohtuudella voitu edellyttää hankkivan pysyvää asuntoa sillä paikkakunnalla.

Selänpohjan työmaan alkaessa oli sekä työnantajan että työntekijöiden käsitys ollut, että kysymys olisi lyhytaikaisesta työmaasta. Näissä oloissa olisi ollut kohtuutonta edellyttää työntekijöiden hankkivan pysyvää asuntoa Leivonmäeltä.

Kun tammikuussa 1987 työnantajalle oli selvinnyt, että työmaa jatkuisi vielä noin viisi kuukautta, oli tilanne ollut sama. Tällöin oli nimittäin tiedetty, että kysymyksessä olisi vain tilapäinen työskentely Leivonmäellä enintään kesäkuun 1987 alkuun saakka, eikä työntekijöiltä tuolloinkaan ollut kohtuudella voitu edellyttää pysyvän asunnon hankkimista Leivonmäeltä tuoksi ajaksi.

Jutussa ei ollut kysymys siitä, oliko työnantajalla ollut yksipuolisesti oikeus määrätä työntekijät työskentelemään Leivonmäellä, koska työntekijät eivät koskaan olleet vastustaneet työskentelemistä Jyväskylän ulkopuolella. Työsopimuksen olennainen ehto oli, minkä kunnan alueella työ oli sovittu tehtäväksi. Työnantajalla ei ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen olennaisia ehtoja. Työnantajan toimivalta ei siten ulottunut työskentelypaikan yksipuoliseen muuttamiseen toisen kunnan alueelle. Rakennushallitus oli myöntänyt, ettei kenenkään työntekijän kokoontumispaikkaa ollut koskaan aiemmin muutettu, mutta väitti tämän johtuneen siitä, ettei siihen ollut ollut tarvetta, koska Jyväskylän ulkopuoliset työt olisi teetetty urakoitsijoilla.

Keski-Suomen piirirakennustoimiston palveluksessa oli lukuisia työntekijöitä, joiden työsuhteet olivat kestäneet yli kymmenen vuotta. Oli ollut hyvin yleistä, että työmaat olivat sijainneet esimerkiksi Jämsässä, Leivonmäellä tai Kuhmoisissa. Työmaat olivat kestäneet useita kuukausia, eräät yli puoli vuottakin. Koskaan työnantaja ei ollut muuttanut kokoontumispaikkaa, ja työntekijöille oli aina maksettu päivärahat.

Rakennushallitus on väittänyt, että Lönnin, Hokkasen ja Suurosen työsopimuksissa ollut maininta "...työsopimusta tehtäessä käsittää vuosikorjaus-, perusparannus- ja muutostyömaan Jyväskylän kaupungissa" sisältäisi ajatuksen, että työnantaja voisi yksipuolisesti muuttaa kokoontumispaikkaa. Kun työsopimuksissa oli nimenomaan sovittu työpaikaksi Jyväskylä eikä mitään muuta kuntaa, tällä oli haluttu korostaa työntekopaikan sijaintia Jyväskylässä eikä missään muualla ilman eri sopimusta.

VASTAAJAN LISÄVASTINE

Rakennushallitus on vielä lausunut, että työsopimusten maininta oikeudesta muuttaa kokoontumispaikkaa tarkoitti työnantajalle annettua yksipuolista oikeutta määrätä työntekopaikasta. Muuten maininnalla ei olisi ollut mitään merkitystä, koska työsopimusta voitiin aina yhteisesti muuttaa.

Kysymys ei ollut vakiosopimuslomakkeesta vaan asianosaisten yhteisessä työryhmässä nimenomaan näitä työsuhteita varten tekemästä lomakkeesta. Lomaketta ei myöskään ollut tehty jatkuvasti muuttuvia työsuhteita varten, jollaisia ei rakennushallinnossa edes ollut.

Työntekijöiden kokoontumispaikka oli kauan ollut Jyväskylä, koska sitä ei ollut ollut tarvetta muuttaa, sillä Jyväskylän ulkopuoliset työt oli teetetty urakoitsijoilla. Käytäntö ei siten ollut johtunut siitä, että olisi katsottu, ettei kokoontumispaikkaa olisi voitu muuttaa. Jos kokoontumispaikkaa ei olisi voitu muuttaa, se olisi merkinnyt rajoitusta työnjohto-oikeuteen sekä sitä, että Jyväskylän ulkopuoliset työt olisi aina ollut pakko teettää urakoitsijoilla tai palkata työntekijät asianomaiselta paikkakunnalta.

Lönnin, Hokkasen ja Suurosen työsopimuksissa ei ollut ollut mainintaa kokoontumispaikan muuttamismahdollisuudesta, koska työsopimukset oli tehty ennen uuden työsopimuslomakkeen vahvistamista. Kokoontumispaikan muuttamismahdollisuus perustui työnjohto-oikeuteen eikä pelkästään työsopimuksen mainintaan asiasta.

Asuntolarakennuksessa oli ollut sekä keittomahdollisuus että suihkut työntekijöiden käytössä. Näin ollen sosiaalitilat olivat olleet vähintään samaa tasoa kuin korjaustöissä yleensäkin.

Kokoontumispaikan muuttamismahdollisuudesta oli nimenomaan sovittu seitsemän työntekijän kanssa ja kolmen työntekijän työsopimuksissa sitä oli selvästi edellytetty. Lisäksi kantajaliiton edustajat olivat pitäneet työnantajan yksipuolista kokoontumispaikan muuttamismahdollisuutta hyvänä käytäntönä ja yhdessä työnantajan edustajien kanssa muotoilleet sitä koskevan lauseen uuteen työsopimuslomakkeeseen.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Rakennushallituksen alaisen Keski-Suomen piirirakennustoimiston palveluksessa olevat 10 kanteessa mainittua korjaustyöntekijää, joiden asuinpaikka on ollut Jyväskylässä tai sen ympäristössä, on määrätty työskentelemään noin 40 kilometrin päässä Jyväskylästä Leivonmäellä sijaitsevalle Selänpohjan koulutus- ja virkistyskeskuksen työmaalle, jolla rakennustyöt on aloitettu elokuussa 1986. Työntekijät ovat ennen kyseistä työmaata työskennelleet enimmäkseen Jyväskylän alueella. Heidän kokoontumis- ja työntekopaikkansa on ollut Jyväskylä, jossa ovat myös sijainneet heidän sosiaalitilansa.

Työmaan alusta 16.1.1987 saakka työntekijöille on maksettu valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen (553/1972) mukaista päivärahaa ja kilometrikorvauksia oman auton käytöstä. Työnantajan edustaja on 6.1.1987 ilmoittanut työntekijöille, että kokoontumispaikaksi muutettaisiin 19.1.1987 lukien Leivonmäki ja tämän vuoksi päivärahojen maksaminen lopetettaisiin sanotusta päivästä alkaen. Kilometrikorvausten maksaminen on samoin lopetettu, mutta aloitettu uudelleen 2.2.1987 lukien.

Työnantajan oikeutta määrätä työntekijät työskentelemään Selänpohjan koulutus- ja virkistyskeskuksen työmaalle ei ole asetettu riidanalaiseksi. Asianosaiset ovat sen sijaan eri mieltä siitä, onko kokoontumispaikkaa voitu muuttaa ja samalla lopettaa päivärahojen maksaminen.

Sovellettavan työehtosopimuksen mukaan työntekijöiden matkakustannusten korvausten ja päivärahan maksuperusteiden suhteen noudatetaan valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annettua valtioneuvoston päätöstä myöhempine muutoksineen. Tuo työehtosopimuksena sovellettava päätös ei sisällä nimenomaisia määräyksiä työntekopaikan ja kokoontumispaikan muuttamisen edellytyksistä.

Kyseistä valtioneuvoston päätöstä koskevissa valtiovarainministeriön 1.11.1984 antamissa soveltamisohjeissa on todettu muun muassa, että työsopimukset tehdään vallitsevan käytännön mukaisesti työntekijöiden varsinaisesta koti- ja asuinpaikasta riippumatta yleensä asianomaiselle työmaalle eivätkä työntekijät yksinomaan työmaalla työskentelyn perusteella tule päätöksessä tarkoitettujen etuuksien piiriin.

Rakennushallituksen ja kantajaliiton edustajista 20.10.1983 muodostettu työryhmä on joulukuussa 1983 laatinut rakennusalan uuden työsopimuslomakkeen. Työsopimuslomakkeeseen on matkakustannusten korvauksia koskevan otsikon alle otettu maininta, jonka mukaan työmaan muuttuessa kokoontumispaikkaa voidaan muuttaa.

Todistajana kuultu kyseisen työryhmän puheenjohtajana toiminut rakennushallituksen yli-insinööri on kertonut tarkoituksena olleen luopua toistuvista työsopimuksista. Työsuhde voisi jatkua työmaan muuttuessa, ja työmaan muutos kirjattaisiin sopimukseen palkanlaskentaa varten. Kokoontumispaikan muuttamismahdollisuus tuli sopimuslomakkeelle, jotta vältyttäisiin määräaikaisilta työmaakohtaisilta työsopimuksilta. Työryhmän jäsenenä toiminut kantajaliiton toimitsija on kertonut työryhmän työn lähtökohdista vastaavalla tavalla. Kokoontumispaikan muutos edellytti todistajan mukaan työmaalta asianmukaisia sosiaalitiloja.

Esitetty selvitys osoittaa, että työryhmän tarkoituksena on ollut yksinkertaistaa ja selkiyttää menettelyä edellä tarkoitetussa suhteessa määräaikaisten työsuhteiden osalta. Tähän viittaa myös työryhmän laatiman lomakkeen uusittu sanamuoto matkakustannusten korvaamista koskevassa osassa, johon on lisätty maininta kokoontumispaikan muuttamismahdollisuudesta työmaan muuttuessa. Lomakkeella työmaa mainitaan vain niissä tapauksissa, joissa sopimus on tehty määräaikaisena päättymään määrätyn työn valmistuttua.

Kanteessa tarkoitetut työntekijät ovat työskennelleet toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Keski-Suomen piirirakennustoimiston alueella. Työryhmä ei ole heidän osaltaan voinut sopia työehtosopimusta huonommista työsuhteen ehdoista. Esitetty selvitys ei osoita, että tarkoitus olisi liioin ollut yhteisesti tulkita työehtosopimuksen matkakustannusten korvaamista ja päivärahan maksamista koskevia määräyksiä siten, että työnantaja voisi näiden työntekijöiden osalta yksipuolisesti määrätä, milloin korvausten maksamisen edellytykset ovat olemassa. Tähän ei viittaa myöskään soveltamiskäytännöstä esitetty selvitys, jonka mukaan kokoontumispaikkaa ei ole jotakin poikkeustapausta lukuun ottamatta muutettu siinäkään tapauksessa, että työmaa on kestänyt suhteellisen pitkän ajan.

Edellä todettuun nähden työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että työnantajalla olisi ollut esittämillään perusteilla oikeus yksipuolisesti muuttaa kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden kokoontumispaikan Leivonmäen kuntaan. Kieltäytyessään maksamasta päivärahoja työnantaja on menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Asia on kuitenkin ollut siinä määrin tulkinnanvarainen, ettei rakennushallituksen ole näytetty rikkoneen työehtosopimuksen määräyksiä työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Selänpohjan koulutus- ja virkistyskeskuksen korjaustyömaalla työskennelleillä Aarre Anttilalla, Paavo Halttusella, Kai Hakulisella, Veini Hokkasella, Ari Kivisellä, Riitta Kekillä, Pekka Kurjella, Martti Lönnillä, Martti Närhellä ja Ari Suurosella on oikeus saada työehtosopimuksen osana noudatettavan valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen mukaista päivärahaa siltä ajalta, kun he ovat työskennelleet rakennushallituksen alaisen Keski-Suomen piirirakennustoimiston palveluksessa edellä mainitulla työmaalla 19.1.1987 alkaen siihen saakka, kunnes kunkin työntekijän työskentely työmaalla on päättynyt.

Rakennushallitus velvoitetaan korvaamaan Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton oikeudenkäyntikulut 2 300 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Enemmälti kanne hylätään.

Jäsenet: Orasmaa puheenjohtaja, Iirola, Äimälä, Kontio, Porttila ja Hölttä.

Tuomio oli yksimielinen.