Labor court dismisses wage increase claims because collective agreements require union-level agreement for merit-based adjustments.

Juurikassokeriteollisuuden ja paperiteollisuuden työehtosopimuksiin otettujen ansiokehitystakuuta koskevien määräysten mukaan keskusjärjestöjen tuli sopia sopimusaloilla mahdollisesti toteutettavista palkankorotuksista.

Kun keskusjärjestöjen välillä ei ollut päästy sopimukseen palkankorotusten toteuttamisesta mainituilla sopimusaloilla eikä työtuomioistuimen tuomiolla ollut mahdollista korvata keskusjärjestöjen välistä sopimusta, ei perustetta ollut juurikassokeriteollisuuden ja tapettiteollisuuden palkkojen korottamiseen kanteissa vaadituin tavoin.

Kantajat Metallityöväen Liitto r.y. Paperiliitto r.y. Vastaaja Työnantajain Yleinen Ryhmä r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Metallityöväen Liiton välillä 11.4.1986 allekirjoitetussa metallialojen työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

I YLEISTÄ

1 § Sopimuksen soveltamisala

Tämän työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan jäljempänä pöytäkirjamerkinnöissä mainituin poikkeuksin juurikassokeritehtaiden sekä muiden Ryhmään kuuluvien metalliteollisuutta harjoittavien yritysten ja näiden työntekijäin välisissä työsuhteissa.

Pöytäkirjamerkintöjä:

1. Todettiin, että juurikassokeritehtaiden ns. käyntikausityöntekijät, joiden työ on kausiluontoista ja joiden työsopimus päättyy sekä muut mahdolliset kausityöntekijät juurikassokeritehtaissa eivät kuulu tämän työehtosopimuksen piiriin.

2. Lännen Tehtaat Oy:n osalta todettiin, että tämän työehtosopimuksen piiriin kuuluvat mainitun yhtiön varsinaisen juurikassokeritehtaan lisäksi sen yhteydessä toimivat konepaja ja elintarviketehdas sekä Paper pot-osasto tehdasalueella suoritettavan työn osalta.

Edellä mainitun työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

5 § Ansiokehitystakuu

Tammikuussa 1987 ja 1988 kokoontuvat keskusjärjestöt selvittämään taloudellista kehitystä ja hintakehitystä. Lisäksi selvitetään, miten kaikkien palkansaajien ja eri sopimusalojen ansiot ovat kehittyneet yli tämän sopimuksen edellyttämien korotusten. Aikaisempien sopimusten mukaiset korotukset rinnastetaan tämän sopimuksen mukaisiin korotuksiin, mikäli siitä alakohtaisesti erikseen sovitaan. Vertailujaksoina ovat III neljännes 1985 - III neljännes 1986 ja III neljännes 1986 - III neljännes 1987 tai vastaavat vertailujaksot. Jos selvitystyössä käy ilmi, että keskusjärjestöjen jollakin sopimusalalla tämä ylitys osoittautuu olennaisesti muiden alojen yleistä kehitystä pienemmäksi, keskusjärjestöt sopivat asianomaisilla sopimusaloilla mahdollisesti toteutettavista palkankorotuksista. Alle 0,3 prosentin suuruisia korotuksia ei kuitenkaan suoriteta.

Keskusjärjestöjen mahdollisesti sopimat palkankorotukset maksetaan liittojen sopimalla tavalla lähinnä seuraavien palkkojen yleiskorotusten yhteydessä.

Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Paperiliiton välillä 8.4.1986 allekirjoitetun Ryhmän tapettiteollisuusjaostoa koskevan työehtosopimuksen uudistamispöytäkirjan 5 §:ssä on samansisältöiset määräykset kuin edellä jäljennetyssä metallialojen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:ssä.

METALLITYÖVÄEN LIITON KANNE

Kanteen perustelut

Metallityöväen Liitto on Työnantajain Yleistä Ryhmää vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että metallialojen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan ansiokehitystakuuta koskevat 5 §:n määräykset olivat täsmälleen samansisältöiset kuin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y:n ja Suomen Työnantajain Keskusliitto r.y:n välillä 15.3.1986 allekirjoitetun tulopoliittisen kokonaisratkaisun vastaavat määräykset.

Keskeisten työmarkkinaosapuolten talouspoliittiset asiantuntijat olivat 27.1.1988 pitäneet kokouksen, jossa oli todettu, että edellä tarkoitettuun keskitettyyn työmarkkinaratkaisuun perustuvat palkankorotukset olivat vertailuajanjaksolla vuoden 1986 III neljännes - vuoden 1987 III neljännes olleet 5 prosenttia ja että todellinen ansiokehitys oli vertailujaksolla ollut 7,1 prosenttia. Ylite eli se määrä, jolla todellinen ansiokehitys oli ylittänyt sopimuksiin perustuvat palkankorotukset, oli siten ollut keskimäärin 2,1 prosenttia. Mainittu 2,1 prosenttia oli juuri ansiokehitystakuulausekkeessa tarkoitetun ansiokehityksen määrä. Tämä merkitsi sitä, että jos mainittu ylite olisi jollakin sopimusalalla ollut pienempi kuin 2,1 prosenttia, keskusjärjestöt sopisivat alalla toteutettavista palkankorotuksista.

Suomen Työnantajain Keskusliiton tilasto-osaston laatiman ansiokehitystakuulaskelman mukaan juurikassokeriteollisuudessa ei edellä mainittua ylitettä ollut lainkaan muodostunut, vaan alan todellinen ansiokehitys oli jäänyt 2,4 prosenttia jälkeen alan työehtosopimuksen edellyttämistä korotuksista. Ansiokehitystä kuvaavien tilastojen luvuista keskusjärjestöillä ei ollut ollut erimielisyyttä.

Ansiokehitystakuulausekkeen edellyttämät keskusjärjestöjen väliset neuvottelut oli käyty Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n välillä 9.3.1988. Neuvottelussa oli päästy yksimielisyyteen palkankorotuksista kuudella sopimusalalla. Sen sijaan juurikassokeriteollisuuden osalta keskusjärjestöt olivat jääneet erimielisiksi.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK oli katsonut, että juurikassokeriteollisuudessa palkkoja olisi ansiokehitystakuulausekkeen ja Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimien palkkatilastojen perusteella korotettava 2,4 + 2,1 prosenttia eli 4,5 prosenttia. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n mielestä kysymyksessä oli sopimusalakohtainen ansiokehitystakuu. Kun selvitystyö oli tehty Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimien sopimusalakohtaisten palkkatilastojen pohjalta, tällaisessa tapauksessa ansiokehitysvertailun osoittama palkkojen korotustarve tuli toteuttaa tilastolaskelman mukaisena. Tämän kaltainen työmarkkinakäytäntö oli syntynyt jo vuonna 1987 kysymyksessä olevan sopimuskohdan perusteella käydyissä neuvotteluissa.

Suomen Työnantajain Keskusliitto oli kantanaan esittänyt, että sopimuksen sanamuoto ja tarkoitus eivät edellyttäneet toimenpiteiden sitomista automaattisesti tilastoon, vaan mahdollisista korotuksista oli sovittava keskusjärjestöjen välillä. Juurikassokeriteollisuudessa oli yrityksen toimintoja vertailukautena uudistettu, jolloin merkittävä osa työntekijöistä oli siirtynyt alan ulkopuolelle. Juurikassokeriteollisuudessa tehty selvitys niin sanottujen identtisten työntekijöiden ansioiden noususta vertailukautena ei edellyttänyt muita toimenpiteitä.

Metallityöväen Liiton mielestä juurikassokeriteollisuudessa olisi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n taholta 9.3.1988 pidetyssä neuvottelussa esitetyillä perusteilla tullut toteuttaa 4,5 prosentin suuruiset palkankorotukset. Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimat sopimusalakohtaiset palkkatilastot eivät mitanneet pelkästään työntekijöiden henkilökohtaista tai toimipaikkakohtaista ansiokehitystä, vaan siihen vaikuttivat myös eri palkkaryhmiin kuuluvien työntekijöiden lukumäärien muutokset. Jos keskimääräistä pienempää palkkaa saavien työntekijäryhmien suhteellinen osuus väheni, tästä aiheutuneet keskiansioiden muutokset nostivat tilaston osoittamaa ansiokehitystä, vaikka yhdenkään yksittäisen työntekijän palkka ei olisi noussut. Tilanne oli päinvastainen, jos keskimääräistä parempaa palkkaa saavien työntekijäryhmien suhteellinen osuus väheni.

Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimat palkkatilastot eivät erotelleet rakenteellisista tekijöistä tilastoon aiheutunutta ansiotason muutosta yksittäisten työntekijöiden tai työntekijäryhmien saamien palkankorotusten aiheuttamasta muutoksesta. Vakiintuneeksi käytännöksi oli muodostunut, että tilaston osoittamaa kehitystä oli ansiokehitystakuuta koskeneissa neuvotteluissa käytetty sellaisenaan sopimuksissa tarkoitettuihin vertailuihin, vaikka oli ilmeistä, että rakenteelliset tekijät vaikuttivat tilastojen osoittamaan kehitykseen joissakin tapauksissa nostavasti ja joissakin tapauksissa laskevasti. Rakenteellisten tekijöiden huomioon ottaminen edellyttäisi todennäköisesti joillakin aloilla suurempia palkkojen korotuksia kuin mitä ansiokehitystakuun laskemista varten tehdyt selvitykset osoittivat.

Koska eri palkkaryhmiin kuuluvien työntekijöiden lukumäärien muutoksia ei ollut aiemminkaan otettu huomioon ansiokehitystakuun määrää laskettaessa, ei mitään perustettu ollut sille, että ne otettaisiin huomioon nyt esillä olevassa tapauksessa. Tilastojen osoittamat luvut oli otettava sellaisenaan ansiokehitystakuun maksamisen perusteeksi.

Metallityöväen Liiton ja Työnantajain Yleisen Ryhmän välillä 14.4.1988 käydyissä neuvotteluissa ei asiasta ollut päästy yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että juurikassokeriteollisuudessa oli toteutettava Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Metallityöväen Liiton välillä 11.4.1986 tehdyn metallialojen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:ssä tarkoitettuna ansiokehitystakuuna 4,5 prosentin suuruiset tai vaihtoehtoisesti 2,1 prosentin suuruiset palkankorotukset.

PAPERILIITON KANNE

Kanteen perustelut

Paperiliitto on Työnantajain Yleistä Ryhmää vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että tapettiteollisuutta koskevan työehtosopimuksen uudistamispöytäkirjan 5 §:n määräykset olivat samansisältöiset kuin Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n välillä 15.3.1986 tehdyn tulopoliittisen kokonaisratkaisun ansiokehitystakuuta koskevat määräykset.

Keskeisten työmarkkinaosapuolten talouspoliittiset asiantuntijat olivat 27.1.1988 pitäneet kokouksen, jossa oli todettu, että keskitettyyn työmarkkinaratkaisuun perustuneet palkankorotukset olivat vertailujaksolla vuoden 1986 III neljännes - vuoden 1987 III neljännes olleet 5 prosenttia ja että todellinen ansiokehitys oli mainitulla vertailujaksolla ollut 7,1 prosenttia. Ylite eli se määrä, jolla todellinen ansiokehitys oli ylittänyt sopimuksiin perustuvat palkankorotukset, oli ollut keskimäärin 2,1 prosenttia. Tämä 2,1 prosenttia oli juuri ansiokehitystakuulausekkeessa tarkoitetun ansiokehityksen määrä. Mikäli mainittu ylite olisi jollakin sopimusalalla ollut pienempi kuin 2,1 prosenttia, tuli keskusjärjestöjen sopia alalla toteutettavista palkankorotuksista.

Suomen Työnantajain Keskusliiton tilasto-osaston laatiman ansiokehitystakuulaskelman mukaan tapettiteollisuudessa ei ollut tapahtunut edellä tarkoitettua ylitettä lainkaan, vaan alan todellinen ansiokehitys oli jäänyt 8,2 prosenttia jälkeen alan työehtosopimuksen edellyttämistä korotuksista. Laskelmassa esitetyistä luvuista keskusjärjestöt olivat olleet yhtä mieltä.

Ansiokehitystakuulausekkeen edellyttämät keskusjärjestöjen väliset neuvottelut oli käyty Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n välillä 9.3.1988. Neuvottelussa oli päästy yksimielisyyteen kuudella sopimusalalla toteuttavista palkankorotuksista. Sen sijaan tapettiteollisuuden osalta keskusjärjestöt olivat jääneet erimielisiksi.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK oli katsonut, että tapettiteollisuudessa palkkoja olisi ansiokehitystakuulausekkeen ja Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimien palkkatilastojen perusteella tullut korottaa 8,2 prosenttia + 2,1 prosenttia eli yhteensä 10,3 prosentilla. Suomen Työnantajain Keskusliitto sen sijaan oli katsonut, että selvitys identtisten työntekijöiden ansioiden noususta vertailukautena ei edellyttänyt muita toimenpiteitä.

Paperiliiton mielestä tapettiteollisuudessa olisi pitänyt toteuttaa ansiokehityslausekkeen perusteella 10,3 prosentin suuruiset palkankorotukset. Tätä kantaa tukivat Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n taholta 9.3.1988 pidetyssä keskusjärjestöjen välisessä neuvottelussa esitetyt perustelut. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK oli todennut, että kysymyksessä oli sopimusalakohtainen ansiokehitystakuu ja että selvitystyö oli tehty Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimien sopimusalakohtaisten palkkatilastojen pohjalta. Tällaisessa tapauksessa ansiokehitysvertailun mahdollisesti osoittama palkkojen korotustarve tuli toteuttaa tilastolaskelman mukaisena. Tämän kaltainen työmarkkinakäytäntö oli syntynyt jo vuonna 1987 sopimuskohdan perusteella käydyissä neuvotteluissa.

Työnantajain Yleisen Ryhmän samoin kuin Suomen Työnantajain Keskusliiton kanta asiassa oli perustunut olennaisesti siihen seikkaan, että tapettiteollisuudessa yrityksen toimintoja oli vertailukautena uudistettu, jolloin merkittävä osa työntekijöistä oli siirtynyt alan ulkopuolelle.

Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimat sopimusalakohtaiset palkkatilastot eivät kuitenkaan mitanneet pelkästään työntekijöiden henkilökohtaista tai toimipaikkakohtaista ansiokehitystä. Kehitykseen vaikuttivat myös eri palkkaryhmiin kuuluvien työntekijöiden lukumäärien muutokset. Jos keskimääräistä pienempää palkkaa saavien työntekijäryhmien suhteellinen osuus väheni, tästä aiheutuneet keskiansioiden muutokset nostivat tilaston osoittamaa ansiokehitystä, vaikka yhdenkään yksittäisen työntekijän palkka ei olisi noussut. Tilanne oli päinvastainen, jos keskimääräistä parempaa palkkaa saavien työntekijäryhmien suhteellinen osuus väheni.

Suomen Työnantajain Keskusliiton laatimat palkkatilastot eivät erotelleet mainituista rakenteellisista tekijöistä tilastoon aiheutunutta ansiotason muutosta yksittäisten työntekijöiden tai työntekijäryhmien saamien palkankorotusten aiheuttamasta muutoksesta. Vakiintuneeksi käytännöksi oli muodostunut, että tilaston osoittamaa kehitystä oli ansiokehitystakuuta koskeneissa neuvotteluissa käytetty sellaisenaan sopimuksessa tarkoitettuihin vertailuihin, vaikka oli ollut ilmeistä, että rakenteelliset tekijät vaikuttivat tilastojen osoittamaan kehitykseen joissakin tapauksissa nostavasti ja joissakin tapauksissa laskevasti. Rakenteellisten tekijöiden huomioon ottaminen edellyttäisi todennäköisesti joillakin aloilla suurempia palkkojen korotuksia kuin mitä ansiokehitystakuun laskemista varten tehdyt selvitykset osoittivat.

Koska eri palkkaryhmiin kuuluvien työntekijöiden lukumäärien muutoksia ei ollut aiemminkaan otettu huomioon ansiokehitystakuun määrää laskettaessa, ei ollut mitään perustetta sille, että ne otettaisiin huomioon nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa. Näin ollen tilastojen osoittamat luvut oli otettava sellaisenaan ansiokehitystakuun maksamisen perusteeksi.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Paperiliitto on vaatinut vahvistettavaksi, että tapettiteollisuudessa oli toteutettava 8.4.1986 allekirjoitetun tapettiteollisuutta koskevan työehtosopimuksen uudistamispöytäkirjan 5 §:ssä tarkoitettuna ansiokehitystakuuna 10,3 prosentin suuruiset tai vaihtoehtoisesti 2,1 prosentin suuruiset palkankorotukset.

TYÖNANTAJAIN YLEISEN RYHMÄN VASTINEET

Vastineiden perustelut

Työnantajain Yleinen Ryhmä on kanteisiin vastatessaan lausunut, että 15.3.1986 tehdyn tulopoliittisen kokonaisratkaisun ansiokehitystakuuta koskevat määräykset oli sellaisenaan jäljennetty alakohtaisiin työehtosopimuksiin, muun muassa juurikassokeriteollisuutta ja tapettiteollisuutta koskeviin työehtosopimuksiin. Ansiokehitystakuuta koskevat määräykset edellyttivät keskusjärjestöjen suorittavan tiettyjä selvityksiä ja keskusjärjestöjen tämän jälkeen sopivan jollakin sopimusalalla mahdollisesti toteutettavista palkankorotuksista. Liittojen tehtävänä oli sopia vain siitä, kuinka palkankorotukset maksettiin.

Tarkasteltaessa ansiokehitystakuuta koskevien määräysten oikeudellista luonnetta siitä sopineiden keskusjärjestöjen välisessä suhteessa oli selvää - varsinkin työtuomioistuimen antaman tuomion n:o 125/88 jälkeen, ettei lausekkeella ollut työehtosopimuksen määräyksen oikeusvaikutuksia, koska lausekkeen sisältävää tulopoliittista kokonaisratkaisua ei voitu pitää työehtosopimuksena.

Tarkasteltaessa ansiokehitystakuuta koskevien määräysten oikeudellista luonnetta työehtosopimuksiin osallisten kannalta oli selvää, että määräystä oli pidettävä työehtosopimusmääräyksenä ja tarkemmin sanoen osallisia sitovana velvoitemääräyksenä. Työehtosopimukseen osallisten osalta velvoitevaikutus koski kuitenkin vain velvollisuutta sopia siitä, miten palkankorotukset maksettaisiin, mikäli keskusjärjestöt sopisivat palkankorotuksista.

Keskusjärjestöt eivät olleet ansiokehitystakuulausekkeen perusteella sopineet juurikassokeriteollisuutta eikä tapettiteollisuutta koskevista palkankorotuksista. Näin ollen myöskään kysymyksessä oleviin työehtopimuksiin osallisilla ei ollut mitään sovittavaa. Kun ansiokehitystakuulausekkeeseen perustuvat mahdolliset palkankorotukset oli jätetty keskusjärjestöjen sopimisen varaan, olisi kantajaliittojen oikeudellisten toimenpiteiden tullut kohdistua keskusjärjestöihin.

Sekä Metallityöväen Liiton että Paperiliiton kanteessa esitetyt vahvistusvaatimukset olivat selvästi työehtosopimukseen perustumattomia. Ansiokehityslausekkeen sanamuodosta ei saanut tukea kanteissa esitetyille vahvistusvaatimuksille. Mahdolliset ansiokehitystakuulausekkeeseen perustuvat palkankorotukset riippuivat keskusjärjestöjen välisestä sopimuksesta, eivätkä keskusjärjestöt olleet sopineet lausekkeen perusteella tapahtuvista palkankorotuksista juurikassokeriteollisuudessa eikä tapettiteollisuudessa. Työehtosopimuksiin otetuista ansiokehityslausekkeista ei voitu lukea tai muutenkaan päätellä eikä määräyksiä tulkita siten, että lausekkeen perusteella tulisi suorittaa kanteissa vaaditut palkankorotukset.

Keskusjärjestöt eivät 9.3.1988 olleet sopineet juurikassokeriteollisuuden osalta palkkojen korotuksista. Tämä johtui siitä, että tilastojen osoittama ansiotason lasku oli johtunut rakenteellisista muutoksista, mikä tarkoitti sitä, että alan yritykset olivat luopuneet konepajatoiminnoistaan, jolloin suuri osa työntekijöistä oli siirtynyt pois työehtosopimuksen soveltamisalan piiristä. Tehty selvitys identtisten työntekijöiden ansioiden noususta ei ollut edellyttänyt keskusjärjestöjen taholta muita toimenpiteitä.

Myöskään tapettiteollisuuden osalta keskusjärjestöt eivät olleet sopineet mistään korotuksista, koska tilastojen osoittama ansiotason lasku alalla oli johtunut rakenteellisista muutoksista eli siitä, että eräs tapettitehdas oli lopettanut toimintansa. Tehty selvitys identtisten työntekijöiden ansioiden noususta ei tapettiteollisuudessakaan ollut edellyttänyt muita toimenpiteitä.

Ansiokehitystakuulausekkeen sanamuoto ja tarkoitus eivät edellyttäneet toimenpiteiden sitomista automaattisesti tilastoon, vaan korotusten voimaantulo edellytti sopimista keskusjärjestöjen kesken. Tällöin voitiin ottaa huomioon muun muassa tilastoihin vaikuttavat rakenteelliset seikat.

Vastineissa esitetyt vaatimukset

Työnantajain Yleinen Ryhmä on vaatinut Metallityöväen Liiton ja Paperiliiton kanteiden hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, Työnantajain Yleinen Ryhmä 16 prosentin korkoineen.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Metallityöväen Liiton ja Paperiliiton Työnantajain Yleistä Ryhmää vastaan ajamat kanteet koskevat periaatteeltaan samanlaista, mutta eri työehtosopimuksiin perustuvaa erimielisyyttä. Työtuomioistuin on tästä syystä pitänyt tarkoituksenmukaisena ratkaista kanteiden kohteina olevat asiat, niiden käsittelemisen yhdistäen, samalla tuomiolla.

Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Metallityöväen Liiton välillä 11.4.1986 - 29.2.1988 voimassa olleen metallialojen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n mukaan keskusjärjestöt kokoontuvat määräyksessä sovituin tavoin tammikuussa 1987 ja 1988 selvittämään taloudellista kehitystä ja hintakehitystä sekä selvittämään, miten kaikkien palkansaajien ja eri sopimusalojen ansiot ovat kehittyneet yli järjestöjen tekemän sopimuksen edellyttämien korotusten. Jos selvitystyössä käy ilmi, että keskusjärjestöjen jollakin sopimusalalla edellä tarkoitettu ylitys osoittautuu olennaisesti muiden alojen yleistä kehitystä pienemmäksi, sopivat keskusjärjestöt asianomaisilla sopimusaloilla mahdollisesti toteutettavista palkankorotuksista. Allekirjoituspöytäkirjan määräyksen mukaan keskusjärjestöjen mahdollisesti sopimat korotukset maksetaan liittojen sopimalla tavalla lähinnä seuraavien palkkojen yleiskorotusten yhteydessä.

Samansisältöiset määräykset on otettu Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Paperiliiton välillä 8.4.1986 allekirjoitetun tapettiteollisuuden työehtosopimuksen uudistamispöytäkirjan 5 §:ään.

Molempiin työehtosopimuksiin ansiokehitystakuuta koskevat määräykset on otettu sellaisenaan 15.3.1986 tehdystä tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta.

Neuvotteluissa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n taholta on edellytetty kanteissa tarkoitettujen alojen ansiokehityksen jälkeenjääneisyyden korvaamista siten, että alakohtaisten jälkeenjääneisyyttä osoittavien prosenttilukujen lisäksi palkkoja tulisi korottaa tehdyn selvitystyön mukaisella keskimääräisellä ylityksellä eli 2,1 prosentilla. Tämä olisi edellyttänyt juurikassokeriteollisuudessa palkkojen korottamista 4,5 prosentilla ja tapettiteollisuudessa 10,3 prosentilla.

Suomen Työnantajain Keskusliiton edustajat ovat todenneet, että kysymyksessä olevilla teollisuuden aloilla yritysten toimintoja oli vertailukautena uudistettu, minkä seurauksena merkittävä osa työntekijöistä oli siirtynyt alan ulkopuolelle. Suomen Työnantajain Keskusliiton mielestä selvitys niin sanottujen identtisten työntekijöiden, toisin sanoen sellaisten työntekijöiden, jotka ovat olleet koko vertailukauden ajan asianomaisella alalla töissä, ansioiden noususta ei edellyttänyt ansiokehitystakuulausekkeeseen perustuvien palkankorotusten sopimisesta mainituilla aloilla.

Keskusjärjestöjen välillä ei eriävien näkemysten johdosta ole päästy sopimukseen palkkojen korottamisesta juurikassokeriteollisuudessa ja tapettiteollisuudessa.

Siinä yhteydessä kun kysymyksessä olevat ansiokehitystakuuta koskevat määräykset on otettu juurikassokeriteollisuuden ja tapettiteollisuuden työehtosopimukseen, kumpaankaan työehtosopimukseen osallisten välillä ei ole käyty keskustelua palkankorotusten toteuttamisesta sen varalta, että keskusjärjestöt eivät pääsisi palkankorotuksista yksimielisyyteen. Sanamuotonsa perusteella ansiokehitystakuuta koskevat määräykset ovat selvät siinä, että palkankorotusten toteuttaminen edellyttää asiasta sopimista keskusjärjestöjen välillä. Ottaessaan määräykset työehtosopimuksiin ovat työehtosopimusten osapuolet työtuomioistuimen mielestä lähteneet siitä, että keskusjärjestöjen tehtävänä on ollut sopia ansiokehitystakuulausekkeen edellyttämistä palkankorotuksista ja liittojen sitten toteuttaa keskusjärjestöjen välillä sovitut korotukset.

Kun keskusjärjestön välillä ei ole päästy sopimukseen palkankorotusten toteuttamisesta juurikassokeriteollisuudessa ja tapettiteollisuudessa, eikä työtuomioistuimen tuomiolla ole mahdollista korvata keskusjärjestöjen välillä tekemättä jäänyttä sopimusta, ei työtuomioistuimen mielestä ole esitetty perustetta juurikassokeriteollisuuden ja tapettiteollisuuden palkkojen korottamiseen kanteissa vaadituin tavoin.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin hylkää kanteet.

Asian laatuun katsoen saa Työnantajain Yleinen Ryhmä pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Iirola, H. Rautiainen, Virtanen, Sulkunen ja Kolula.

Tuomio oli yksimielinen.