Labor court dismisses employer's dismissal due to lack of serious cause and orders severance pay.

Työnantaja oli purkanut työntekijän työsopimuksen ilmoittaen perusteeksi työnantajan omaisuuden anastamisen.

Näyttämättä oli jäänyt, että työntekijä olisi syyllistynyt väitettyyn anastukseen tai muutoinkaan menetellyt niin, että työnantajalla olisi ollut perusteltua syytä katsoa työsuhteen edellyttämän luottamuksen puuttuvan työnantajan ja työntekijän väliltä. Työnantajalla ei ollut siten tärkeätä syytä purkaa työsopimusta eikä edes erittäin painavia syitä sitä irtisanoa.

Irtisanomisajalta maksettavaan palkkaan kuului myös korvaus vuosilomaedun menettämisestä.

Työnantajaliitto velvoitettu maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi.

Kantaja Rakennustyöläisten Liitto r.y. Vastaaja Työnantajain Yleinen Ryhmä r.y. Kuultava Laatuelementti Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Työnantajain Yleisen Ryhmän, Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y:n ja Rakennustyöläisten Liiton välisessä betonituotealan tehtaita ja elementtitehtaita koskevassa 5.5.1988 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

YLEISET MÄÄRÄYKSET

2 § Keskusjärjestöjen väliset sopimukset

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia liitteinä olevia keskusjärjestöjen välillä solmittuja sopimuksia:

Irtisanomissuojaa ja lomautusta koskeva yleissopimus soveltamisohjeineen 24.4.1984 siihen 3.12.1985 tehtyine muutoksineen

Työehtosopimuksen osana noudatettavassa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

I Yleiset määräykset

2 §

Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

3 §

Irtisanomisajat

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

3. yli kymmenen vuotta neljän kuukauden pituista irtisanomisaikaa.

4 §

Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

II Irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä

8 §

Soveltamisala

Sen lisäksi mitä edellä on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.

Tämän luvun määräyksiä sovelletaan myös, jos

1. työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen;

16 §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijänsä, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

17 §

Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 20 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon paitsi työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä, erityisesti muun muassa työnantajan menettely työsopimusta irtisanottaessa, työntekijän itsensä antama aihe irtisanomiseen, työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, työsuhteen kestoaika, työntekijän arvioitu ansion menetys, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä muut näihin verrattavat seikat.

KANNE

Kanteen perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on lausunut, että betonimies A oli työskennellyt Laatuelementti Oy:n palveluksessa Kalkun elementtitehtaalla 2.6.1969 alkaen.

Tiistaina 24.5.1988 A oli töistä lähtiessään ottanut jätesäkissä styroxin hukkapaloja ja lastannut ne autoonsa. Samoin hän oli ottanut jätteeksi menevää betonimassaa. A:n lastatessa betonimassaa autoonsa oli tehdaspäällikkö tullut paikalle ja syyttänyt A:ta varkaaksi sekä ilmoittanut hänen saavan lopputilin välittömästi. A oli yrittänyt keskustella tehdaspäällikön kanssa, joka oli kuitenkin ollut niin kiihtyneessä mielentilassa, ettei keskustelusta ollut tullut mitään.

Rakennustyöläisten Pohjois-Hämeen Aluejärjestön aluesihteeri oli ottanut seuraavana päivänä yhteyttä tehdaspäällikköön tiedustellakseen A:n työsuhteen päättymisen syitä. Tuolloin tehdaspäällikkö oli kertonut A:n varastaneen tarveaineita rakennustyömaalleen ja saaneen sen vuoksi lopputilin. Kun aluesihteeri oli esittänyt asian selvittämistä ja sopimista, tehdaspäällikkö oli ilmoittanut, että aluesihteerin pyynnöstä suoritettaisiin poliisikuulustelu.

Tampereen raastuvanoikeudessa oli 6.10.1988 vaadittu A:lle rangaistusta näpistyksestä. Raastuvanoikeus oli kuitenkin hylännyt syytteen toteennäyttämättömänä. Oikeudenkäynnissä oli todistajien kertomuksista käynyt ilmi, että jätetavaraa oli saanut kuka tahansa ottaa ilman lupaa. A:n ottamat styroxin palat olivat olleet jätetavaraa, joten tehtaalla vallinneen käytännön mukaisesti ei A:lla ollut edes tarvinnut olla lupaa niiden ottamiseen. Todistajien kertomuksista oli käynyt myös ilmi, että A ja hänen lähin esimiehensä olivat molemmat ymmärtäneet, että A:lla oli ollut lupa betonimassan ottamiseen.

Tehdaspäällikkö oli näin ollen laiminlyönyt selvittää purkuperusteiden olemassaolon ennen työsopimuksen purkamista. Toimenpiteiden taustalla oli ollut A:n toimiminen tehtaalla työryhmässä, jonka tehtävänä oli ollut selvitellä elementtien valmistuksen uutta urakkahinnoittelua. Työmaalla oli ollut myös useiden viikkojen ajan kiistaa voimassa olevan urakkahinnoittelun soveltamisesta. Neuvotteluissa tehdaspäällikkö oli syyttänyt A:ta urakkahinnoittelukiistojen aiheuttajaksi. Tulehtunut tilanne työmaalla ja kiistat hinnoittelusta olivatkin ilmeisesti olleet perussyy A:n työsopimuksen purkamiseen.

Koska erimielisyyttä ei ollut pystytty ratkaisemaan työnantajan ja työntekijän kesken, erimielisyys oli saatettu 21.10.1988 neuvoteltavaksi asianosaisliittojen välillä. Neuvottelut olivat kuitenkin päättyneet tuloksettomina.

A:n työsuhde oli kestänyt 19 vuotta. A oli ollut työsuhteen päättymisestä lähtien koko ajan työttömänä. Hän oli koko työikänsä ollut saman työnantajan palveluksessa, eikä hänellä ollut muuhun työhön kokemusta eikä myöskään koulutusta. Työnsaantia oli vaikeuttanut myös työnantajan taholta tapahtunut perusteeton leimaaminen varkaaksi. Näin ollen 20 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta oli pidettävä täysin perusteltuna.

Koska työnantaja oli päättänyt A:n työsuhteen noudattamatta irtisanomisaikaa, A:lla oli oikeus irtisanomissuojasopimuksen 3 ja 4 §:n perusteella neljän kuukauden irtisanomisajan palkkaan sekä vuosilomakorvaukseen irtisanomisajalta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että työnantajalla ei ole ollut perusteita A:n työsopimuksen purkamiseen eikä edes sen irtisanomiseen, velvoittamaan työnantajan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa ja vuosilomakorvausta yhteensä 38 499,56 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.5.1988 lukien, irtisanomissuojasopimuksen mukaista korvausta 20 kuukaudelta 173 968 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä lukien sekä tuomitsemaan työnantajaliiton työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Työnantajain Yleinen Ryhmä, jonka lausumaan kuultavana ollut Laatuelementti Oy on yhtynyt, on lausunut, että työajan päättyessä 24.5.1988 oli Kalkun tehtaan eräs työnjohtaja tullut kysymään tehdaspäälliköltä, oliko A:lle annettu lupa viedä tavaraa tehdasalueelta. Koska tehdaspäällikkö ei ollut lupaa antanut, hän oli lähtenyt tarkistamaan asiaa tehtaalle. A oli ajanut autonsa peräkärryineen tehdashallin siipirakennuksessa olevan styroxleikkaamon ovelle, missä tehdaspäällikkö oli todennut auton etupenkin, takapenkin sekä hattuhyllyn olevan pakattu täyteen styrox-eristyslevyä. Peräkärryssä oli ollut kaksi betonimassalla täytettyä paljua sekä styrox-eristyslevyä.

Tehdaspäällikkö oli kutsunut paikalle kaksi työnjohtajaa toteamaan auton ja peräkärryn sisällön.

Styrox-eristyslevy tuli tehtaalle normaalisti 120 x 100 senttimetrin kokoisina eri paksuisina levyinä, jotka styrox-leikkaamossa leikattiin eri levyisiksi kappaleiksi. Valmiiksi leikatut levyt varastoitiin leikkaamorakennukseen. Autossa ja peräkärryssä olleet styrox-eristeet olivat 10-50 senttimetrin levyisiä, joten ne eivät missään tapauksessa olleet jätetavaraa. Styrox-eristettä oli A:n autossa ja peräkärryssä ollut noin kuutiometri. Eristeen hinta oli noin 250 markkaa kuutiometriltä.

Auton luona käydyn keskustelun aikana A oli myöntänyt tehdaspäällikölle vieneensä aiemminkin tehdasalueelta tavaraa ilman lupaa. Keskustelun oli kuullut myös kaksi työnjohtajaa, jotka olivat myös todenneet, että ettei autossa ja peräkärryssä ollut tavara ollut jätetavaraa.

Tämän jälkeen tehdaspäällikkö oli pyytänyt A:ta toimistoon, missä hän oli esittänyt A:lle, että tämä ottaisi itse lopputilin, jolloin työnantaja jättäisi asian sikseen, mihin A ei ollut kuitenkaan suostunut.

A oli 26.5.1988 ottanut puhelimitse yhteyttä tehdaspäällikön esimieheen ja kysynyt, oliko hän saanut lopputilin vai ei, jolloin hänelle oli vastattu myöntävästi. Keskustelun yhteydessä oli käynyt ilmi, että A oli ollut tietoinen tehtaalla käytännössä olevasta lupamenettelystä, sillä hän oli kertonut saaneensa tehdaspäälliköltä aikaisemmin luvan ottaa noin yhden kuutiometrin styrox-eristettä, jonka hän oli korvannut omalla työllään. A oli myös tarjoutunut korvaamaan ottamiensa tavaroiden arvon, mitä hän ei varmaankaan olisi tehnyt, jos kysymys olisi ollut kaatopaikalle menevästä jätteestä.

Kalkun tehtaalla oli jo joitakin vuosia sitten siirrytty lupakäytäntöön, jonka mukaan käyttökelpoisen tavaran viemiseen edellytettiin tehdaspäällikön lupaa. Käytäntönä oli, että mikäli työntekijä pyysi saada luvan viedä tehdasalueelta jotain tavaraa, esimerkiksi styrox-eristettä, tehdaspäällikkö oli kirjoittanut lupalapun tätä varten. Samanlainen lupalappu oli kirjoitettu myös esimerkiksi silloin, kun työntekijä oli jäänyt pesemään työajan jälkeen autoaan tehdasalueelle. Mikäli poisvietävä tavara oli ollut arvokkaampaa, tehdaspäällikkö oli ratkaissut kussakin tapauksessa erikseen, tuliko työntekijän korvata saamansa tavaran arvo.

Kalkun tehtaan aloittaessa toimintaansa silloinen tehdaspäällikkö oli ilmoittanut lupamenettelystä suullisesti työnjohtajille. Asiasta oli myös ajoittain keskusteltu tehdaspäällikön ja työnjohdon kokouksissa. Lupamenettelystä oli ilmoitettu myös luottamusmiehille, ja siitä oli ollut aikanaan tiedote tehtaan ilmoitustaululla. Myös vartiointiliike oli ollut tietoinen menettelystä, sillä vartijat olivat aina edellyttäneet lupalappua tehtaalla työajan päätyttyä olleilta henkilöiltä.

Tehtaalla syntyvää jätepuutavaraa varten oli kaksi vaihtolavaa, joista toinen oli tarkoitettu polttopuuksi kelpaavalle ja toinen huonompilaatuiselle puutavaralle. Kolmannelle lavalle kerättiin muu tehtaalla syntynyt jäte ennen kaatopaikalle viemistä. Varsinaiselta jätelavalta oli työntekijöillä oikeus ottaa jätteitä ilman lupaa. A ei kuitenkaan ollut ottanut tavaroita jätelavalta vaan muualta ilman lupaa ja vastoin tehtaalla vallitsevaa lupakäytäntöä. A oli nimittäin ottanut betonin peräkärryssään olleisiin kahteen paljuun suoraan betonin kuljetusastiasta. Autoonsa ja peräkärryynsä lastaamansa styroxin A oli ottanut suoraan styrox-leikkaamosta, sillä hänen autonsa ja peräkärrynsä oli tavattu styrox-leikkaamon ovelta.

Vaadittu neljän kuukauden irtisanomisajan palkka ja vuosilomakorvaus myönnettiin määriltään oikeiksi. Sen sijaan molemmat kiistettiin perusteiltaan.

A:n autosta ja peräkärrystä löytynyt styrox-eriste oli huomattavasti arvokkaampaa kuin betonipaljuissa ollut betonimassa, mutta tätä seikkaa tai sitä, minkä laatuista ja kuinka paljon styrox-eristettä A:n hallusta oli tavattu, ei raastuvanoikeudessa ollut näytetty. Styrox-eristeen osalta raastuvanoikeudessa oli ainoastaan väitetty, että tarvikkeet olisivat olleet kymmenen senttimetrin levyisiä jätesäkissä jätelavalle menossa olleita soiroja. Toisaalta A ei ollut pyytänyt lupaa styrox-eristeen ottamiseen eikä suoranaisesti lupaa betonimassankaan ottamiseen työnjohtajalta, joten hän oli joka tapauksessa menetellyt tietoisesti tehtaalla voimassa olevan käytännön vastaisesti.

Työsopimuslain 43 §:n perusteella työnantajalla on oikeus purkaa työsopimus, mikäli tärkeä syy sitä vaatii. Oikeuskäytännössä oli useita tapauksia, joissa oli katsottu työntekijän ja työnantajan välisen luottamussuhteen rikkoutumisen olevan työsopimuslain 43 §:n edellyttämä tärkeä syy. Oikeuskäytännössä oli myös useita esimerkkejä siitä, että työnantajalla oli katsottu olleen purkamisoikeus, vaikka rikosprosessissa syyte olisikin hylätty. Työsopimuslain 43 §:n edellyttämän tärkeän syyn ei nimittäin tarvinnut olla rikosoikeudellisesti rangaistava teko. A oli omalla menettelyllään aiheuttanut sen, että työnantaja ei ollut voinut enää katsoa luottavansa häneen siten kuin työsuhteessa edellytetään.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Työnantajain Yleinen Ryhmä on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Rakennustyöläisten Liitto on vielä lausunut, ettei väite siitä, että Kalkun tehtaalla olisi jo joitakin vuosia sitten siirrytty lupakäytäntöön, jonka mukaan käyttökelpoisen tavaran viemiseen edellytettiin tehdaspäällikön lupaa, pitänyt paikkaansa. Käytäntönä oli sen sijaan ollut, että työnjohtajan lupa oli riittänyt, vaikka työntekijät olivat luonnollisesti voineet kysyä lupaa myös tehdaspäälliköltä.

Styroxin kohdalla käytäntönä oli ollut, että siivooja keräsi jätteeksi menevän styroxin muovisäkkeihin, jotka vietiin jätelavalle. Eräs työnjohtajakin oli raastuvanoikeudessa kertonut, että tällaisen jätesäkin voi työntekijä viedä pois ilman lupaa myös ennen kuin siivooja on ehtinyt heittää jätesäkin jätelavalle.

Kyseisenä päivänä A oli pyytänyt siivoojalta, ettei tämä veisikään jätteeksi menevää styroxia sisältävää säkkiä jätelavalle vaan jättäisi sen styrox-leikkaamon ovelle, josta A voisi sen työpäivän päätyttyä ottaa mukaansa. Täyteen pakattu jätesäkki oli ollut niin iso, ettei se ollut mahtunut sellaisenaan A:n autoon, minkä vuoksi A oli joutunut ottamaan styroxin kappaleet pois jätesäkistä.

A oli pakannut autoonsa vain jätesäkissä olleita styroxin kappaleita, jotka siivooja oli jätesäkkiin laittanut. Näin ollen kyseinen styrox olisi mennyt joka tapauksessa jätteeksi siitä riippumatta, minkä kokoisia kappaleet olivat. Jos jätesäkissä olisi ollut sellaista styroxia, joka ei olisi työnantajan mielestä kuulunut jätteeksi, työnantaja oli laiminlyönyt tarpeellisen työnopastuksen, koska ei ollut antanut siivoojille riittäviä ohjeita siitä, minkälaiset styroxin kappaleet piti säilyttää ja mitkä sai heittää roskiin.

Koska kysymyksessä oli ollut kaatopaikalle menevä jätetavara, ei sillä ollut ollut työnantajalle taloudellista arvoa. Päinvastoin työnantajalle oli sitä edullisempaa, mitä vähemmän tavaraa kaatopaikalle täytyi toimittaa. Vastineessa esitetty väite siitä, että A oli tarjoutunut korvaamaan ottamiensa tavaroiden arvon, ei pitänyt paikkaansa. Tehdaspäällikkökin oli pitänyt tuossa vaiheessa tavaraa arvottomana, koska ei ollut vaatinut A:lta tavaroiden palauttamista vaan ainoastaan todennut, että tämä sai mennä kotiin.

Eräs työnjohtaja oli raastuvanoikeudessa kertonut, että kyseisenä päivänä olisi myös betonimassa mennyt jätelavalle. Siksi jätebetonin ottaminen olisi ollut mahdollista jopa ilman lupaa. Vaikka katsottaisiinkin, että kysymyksessä ei olisi ollut jätetavara, jonka ottaminen ilman lupaakin oli sallittu, A:lla oli joka tapauksessa ollut työnjohtajan lupa betonimassan ottamiseen. A oli etukäteen keskustellut työnjohtajan kanssa betonin ottamisesta ja ymmärtänyt saaneensa siihen luvan. Kun työnjohtaja oli vielä nähnyt A:n ottavan betonia eikä ollut asiaan mitenkään puuttunut, ei A:lla ollut ollut syytä epäillä, etteikö hänellä olisi ollut työnjohtajan lupaa. Raastuvanoikeudessa esitetty näyttö osoitti, että työnjohtajat olivat saaneet antaa ja olivat myös antaneet lupia työntekijöille tarvikkeiden ottamista varten.

Työnantajaliiton väittämä lupamenettely ei ollut ollut tehtaalla käytössä. Jos väitetystä lupamenettelystä olisi keskusteltukin tehdaspäällikön ja työnjohdon kokouksissa, siitä ei ollut kerrottu työntekijöille. Lupamenettelystä ei ollut ilmoitettu luottamusmiehille, eikä siitä ollut tiedotetta tehtaan ilmoitustaululla.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Betonimies A on työskennellyt Laatuelementti Oy:n palveluksessa Kalkun elementtitehtaalla 2.6.1969 alkaen.

Tiistaina 24.5.1988 A on kello 15 jälkeen lastannut henkilöautonsa peräkärryyn kahteen noin 100 litran vetoiseen tynnyrinpuolikkaaseen päivän valuista yli jääneen betonimassan. Lisäksi hän on ottanut styrox-leikkaamon ulkopuolelta siivoojan sinne A:n pyynnöstä kasaamia styroxin paloja. Työnantaja on katsonut A:n anastaneen työnantajan omaisuutta ja tällä perusteella A:n kieltäydyttyä itse irtisanoutumasta purkanut hänen työsuhteensa.

Yhtiön tehtyä asiasta rikosilmoituksen A:lle on Tampereen raastuvanoikeudessa vaadittu rangaistusta näpistyksestä. Raastuvanoikeus on 10.11.1988 julistamassaan sittemmin lainvoiman saaneessa päätöksessä todennut, että todistajien lausuntojen mukaan A:n ottama betonimassa oli ollut jätetavaraa, jolla ei ole ollut arvoa Laatuelementti Oy:lle ja joka olisi viety kaatopaikalle. A:n ottamia styrox-levyjen kappaleitakaan ei ollut näytetty muuksi kuin Laatuelementti Oy:lle arvottomaksi jätetavaraksi, joka sekin olisi viety kaatopaikalle. Niinikään oli näytetty, että jätetavaran ottaminen Laatuelementti Oy:n piha-alueella olleista jätelavoista on ollut sallittua ilman lupaa. A:n ottaman betonimassan osalta oli myös näytetty, että A oli edeltäkäsin keskustellut lähimmän esimiehensä kanssa jätebetonin ottamisesta omaan käyttöönsä ja että kyseessä oleva esimies oli nähnyt A:n ottavan betonimassan kieltämättä sen ottamista.

Koska A:n ottamalla tavaralla ei ollut näytetty olleen arvoa Laatuelementti Oy:lle ja koska betonimassan osalta esimiehen tietoisuuden perusteella A:lla oli voitu katsoa olleen syytä olettaa olevan lupa betonimassan ottamiseen, raastuvanoikeus on katsonut, ettei A ollut voinut teollaan syyllistyä tahalliseen anastusrikokseen. Lausumillaan perusteilla raastuvanoikeus on hylännyt syytteen näpistyksestä näyttämättömänä.

Jutun työtuomioistuinkäsittelyssä ei ole tullut esille seikkoja, jotka olisivat ristiriidassa raastuvanoikeuden päätöksen perusteluista ilmenevien tosiasioiden kanssa.

Todistajien kertomuksista käy ilmi, että ainakin vuoden 1988 puolella oli tavanomaista, että betonia jäi päivän valujen jälkeen yli muutamasta kymmenestä litrasta satoihin litroihin saakka. A itse oli tilannut kyseisen päivän viimeisen betonierän, mutta vastaajaliiton taholta ei ole edes väitetty, että A olisi tarkoituksellisesti tilannut betonimassaa enemmän kuin mitä kyseisessä työssä tarvittiin.

Asian käsittelyn yhteydessä on niinikään käynyt selväksi, että se styrox, jota A oli pakannut autoonsa ja sen peräkärryyn, on ollut periaatteessa tehtaan käyttötarkoituksiin soveltuvaa. Vaikka suurempia jätepaloja jossain määrin myös varastoitiin leikkaamossa, on leikkaamisesta syntyneet jätepalat kuitenkin pääosin kuljetettu kaatopaikalle. Kun kysymys on ollut jätelavalle menevästä styroxista, on A:lla ollut yhtiössä jätteiden osalta noudatettu käytäntö huomioon ottaen perusteltua aihetta olettaa, että hän voi styroxit käyttää omiin tarkoituksiinsa ilman erillistä lupaa.

A on esitetyn selvityksen mukaan aikaisemmin tehdaspäällikön luvalla vienyt rakennustyömaalleen styroxia ja korvannut sen tekemällä ylimääräisiä työtunteja. Selvittämättä on kuitenkin jäänyt, minkälaisesta styroxista tuolloin on ollut kysymys.

A:n ei ole näytetty anastaneen työnantajansa omaisuutta. Näyttämättä on myös jäänyt, että A muutoin olisi menetellyt siten, että työnantajalla olisi ollut perusteltua syytä katsoa työsuhteen edellyttämän luottamuksen puuttuvan työnantajan ja työntekijän väliltä. Yhtiöllä ei ole ollut näissä oloissa tärkeätä syytä purkaa A:n työsopimusta eikä myöskään erityisen painavia syitä sitä irtisanoa.

Kun A:n työsuhde on päätetty irtisanomisaikaa noudattamatta, on A:lla oikeus vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan, jonka vastaajaliitto on myöntänyt määrällisesti oikeaksi. Täyteen irtisanomisajan palkkaan kuuluu myös korvaus saamatta jääneestä vuosilomaedusta.

Työnantaja on purkanut A:n noin 19 vuotta kestäneen työsuhteen tehdaspäällikön ja A:n kiihtyneessä ilmapiirissä käymän keskustelun jälkeen. Purkaminen on perustunut yksinomaan työnantajan edustajien havaintoihin A:n ajoneuvoon lastatuista tarvikkeista. A:n menettelyä ei ole ennen työsopimuksen purkamista pyritty tarkemmin selvittämään siitäkään huolimatta, että tämän väitteet tarvikkeiden alkuperästä ja luonteesta olisivat olleet suhteellisen helposti tarkistettavissa. A on ollut työttömänä työsopimuksen purkamisesta lähtien. A:n työsuhteen kesto, työnantajan menettely työsopimusta purettaessa samoinkuin aiheutunut työttömyys on erityisesti otettu huomioon määrättäessä korvausta sopimuksenvastaisesta työsuhteen päättämisestä.

Työnantajain Yleinen Ryhmä on hyväksynyt liittojen välisissä neuvotteluissa työnantajan menettelyn selvittämättä tarkemmin niitä olosuhteita, joissa työsopimuksen purkaminen on tapahtunut. Työnantajaliitto on luottanut työnantajan antaman selvityksen oikeellisuuteen ottamatta myöskään huomioon sitä näyttöä, mitä A:n puolesta on raastuvanoikeudessa esitetty. Näin menetellessään Työnantajain Yleinen Ryhmä on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Laatuelementti Oy on purkaessaan A:n työsopimuksen menetellyt irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen vastaisesti.

Laatuelementti Oy velvoitetaan maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkana neljältä kuukaudelta 34 793,72 markkaa sekä siihen kuuluvana lomakorvauksena 3 705,84 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 25.5.1988 lukien.

Laatuelementti Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen mukaisena korvauksena sopimuksen vastaisesta työsuhteen päättämisestä 120 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 13.2.1989 lukien.

Työnantajain Yleinen Ryhmä velvoitetaan maksamaan Rakennustyöläisten Liitolle työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 16 000 markkaa.

Laatuelementti Oy ja Työnantajain Yleinen Ryhmä velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennustyöläisten Liiton oikeudenkäyntikulut 2 300 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Jäsenet: Orasmaa, puheenjohtaja, Peltola, Uski, Suomalainen, Kuivanen ja Pohja.

Tuomio oli yksimielinen.