Labor court allows break time for pre-1980 employees but dismisses claims for new hires lacking written agreement.

Työehtosopimuksen mukaan toimihenkilöiden vuosilomia ja muita sosiaalisia etuja ei voitu vähentää ilman sopijapuolten suostumusta. Vakuutusyhtiön eräällä vakuutusalueella pitkäaikaiseen käytäntöön perustunut oikeus ruokailla työaikana työpaikan ulkopuolella oli katsottu tuollaiseksi sosiaaliseksi eduksi. Eräässä vaiheessa työehtosopimusta oli muutettu siten, että työsopimuksiin oli tullut merkitä työehtosopimuksen määräyksiä paremmat ehdot.

Vakuutusyhtiö oli velvollinen säilyttämään niiden toimihenkilöiden oikeuden ruokailla työaikana työpaikan ulkopuolella, joiden työsuhteet olivat alkaneet ennen kirjallisten työsopimusten käyttöön ottamista.

Kanne hylättiin muiden toimihenkilöiden osalta, koska näyttämättä oli jäänyt, että heidän kanssaan olisi nimenomaisesti sovittu oikeudesta ruokailla työaikana.

Kantaja Vakuutusväen Liitto r.y.

Vastaaja Vakuutusalan Työnantajayhdistys r.y.

Kuultava Kansa-yhtiöt

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen kesken 16.12.1987 tehdyssä vakuutusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

I TYÖHÖN OTTAMISTA, HARJOITTELUAIKAA JA TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMISTÄ KOSKEVAT TYÖEHDOT

2 § Työhön ottaminen

Työsopimus

1. Työsuhteen alussa on työnantajan ja toimihenkilön tehtävä keskenään kirjallinen työsopimusliittojen yhteisesti hyväksymän mallin mukaan (liite).

Pöytäkirjamerkintä: Todettiin, että edellisen kappaleen määräystä sovelletaan 1.9.1980 tai sen jälkeen alkaviin työsuhteisiin.

Paremmat ehdot

2. Sovittaessa alan työehtosopimuksessa kulloinkin ehdot määrättyjä etuuksia paremmista henkilökohtaisista ehdoista on tämä tehtävä kirjallisesti.

III TYÖAIKAA JA VUOSILOMAA KOSKEVAT TYÖEHDOT

8 § Konttoritoimihenkilöiden työaika

Säännöllinen vuorokautinen työaika

1. Säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia ja 36 minuuttia vuorokaudessa ja 38 tuntia viikossa. Säännöllinen viikkotyöaika järjestetään siten, että se sijoitetaan viidelle arkipäivälle, ei kuitenkaan lauantaipäivälle.

Ruokatauko

4. Päivälepoa ei lueta työaikaan, jos toimihenkilö sinä aikana saa esteettömästi poistua työpaikalta ja lepoaika on vähintään puolen tunnin pituinen.

V MUITA TYÖEHTOJA

21 § Säännöt ja sosiaaliedut

1. Yhtiössä noudatetaan siinä kulloinkin voimassa olevaa ohjesääntöä ja työjärjestystä, mitkä eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa tämä sopimuksen kanssa.

2. Ohjesääntöä laadittaessa sekä sitä muutettaessa on neuvoteltava yhtiön toimihenkilöitä edustavan yhdistyksen tai, mikäli tällaista ei ole, luottamusmiehen kanssa.

Pöytäkirjamerkintä 1: Tämän sopimuksen voimaan tullessa kunkin yhtiön palveluksessa olevien, tämän sopimuksen sovellutuspiiriin kuuluvien toimihenkilöiden vuosilomia tai muita sosiaalisia etuja ei vähennetä tämän sopimuksen voimassa ollessa ilman sopijapuolten suostumusta.

KANNE

Kanteen perustelut

Vakuutusväen Liitto on lausunut, että Kansa-yhtiöiden Länsi-Suomen vakuutusalueella oli toimihenkilöiden viikottaiseksi työajaksi sovittu 37,5 tuntia. Päivittäinen työaika oli ollut 7,5 tuntia, joka oli sama kuin konttoreiden aukioloaika kello 9 - 16.30. Työhönoton yhteydessä oli kullekin toimihenkilölle suullisesti ilmoitettu, että ruokatauon pituus oli puoli tuntia ja että se luettiin työaikaan kuuluvaksi. Tauon ajaksi toimihenkilöt olivat saaneet vapaasti poistua työpaikalta. Aivan viime aikoina yhtiön palvelukseen tulleille oli työhönoton yhteydessä kuitenkin ilmoitettu, ettei ruokataukoa luettu työaikaan. Myöskään työehtosopimuksen mukaan ruokataukoa ei luettu työaikaan, jos toimihenkilö sai sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta ja tauon pituus oli vähintään puoli tuntia.

Kansa-yhtiöt oli ilmoittanut 7.1.1985 päivätyllä kirjeellä alueen toimistoille aukioloaikojen pidentämisestä 1.3.1985 alkaen puolella tunnilla kello 17:ään saakka. Samalla oli kerrottu, että käyttöön otettaisiin työehtosopimuksen mukainen ruokatauko, jota ei luettaisi työaikaan kuuluvaksi. Kirjeen saatuaan toimihenkilöt olivat välittömästi ilmoittaneet aluejohdolle muutoksen aiheuttavan joidenkin toimihenkilöiden kohdalla työajan pidennystä aiempaan verrattuna.

Asiasta oli käyty yhtiötasolla useita neuvotteluja, mutta osapuolia tyydyttävään ratkaisuun oli päästy vasta, kun pääluottamusmies oli ilmoittanut saattavansa asian erimielisenä liittotasolle. Tällöin yhtiön taholta oli kerrottu, että pidennetystä aukioloajasta huolimatta entistä käytäntöä jatkettaisiin niiden toimihenkilöiden kohdalla, joilla ruokatauko oli aiemminkin luettu työajaksi.

Tilanne oli pysynyt ennallaan vuoden 1987 syksyyn asti, jolloin Kansa-yhtiöiden vakuutusalueista vastaava johto oli ilmoittanut, ettei puolen tunnin pituista ruokataukoa luettaisi enää kenellekään työajaksi.

Yhtiötason erimielisyysneuvotteluissa pääluottamusmies oli ilmoittanut yli 15 vuotta noudatetun käytännön muodostuneen sellaiseksi työehtosopimuksen 21 §:ssä olevassa pöytäkirjamerkintä 1:ssä tarkoitetuksi sosiaaliseksi etuudeksi, jota työnantaja ei ollut saanut yksipuolisesti vähentää. Työnantaja puolestaan oli katsonut noudatetun käytännön perustuneen yhtiön yksipuolisiin ja vapaaehtoisiin toimenpiteisiin, jota käytäntöä sillä oli ollut oikeus yksipuolisesti muuttaa.

Työehtosopimuksen 21 §:ssä olevan pöytäkirjamerkintä 1:n mukaan sopimuksen soveltamispiiriin kuuluvien toimihenkilöiden vuosilomia tai muita sosiaalisia etuja ei vähennetä sopimuksen voimassa ollessa ilman sopijapuolten, toisin sanoen osallisliittojen suostumusta. Poistamalla yksipuolisesti toimihenkilöiltä oikeuden ruokailla työaikana työnantaja oli supistanut pöytäkirjamerkinnässä tarkoitettuja sosiaalisia etuja pidentämällä toimihenkilöiden päivittäistä työaikaa puolella tunnilla. Pöytäkirjamerkinnän tarkoituksena oli turvata kaikkien sosiaalisiksi katsottavien, työehtosopimusta parempien yhtiökohtaisten etujen säilyminen.

Koska asiasta ei ollut päästy yhtiötasolla yksimielisyyteen, asian käsittely oli siirtynyt liittotasolle. Keväällä 1988 käydyissä neuvotteluissa Vakuutusväen Liitto oli toistanut edellä kerrotut vaatimukset. Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen asiamiehen mielestä riidassa ei ollut kysymys työehtosopimuksen 21 §:ään liittyvässä pöytäkirjamerkintä 1:ssä tarkoitetusta sosiaalisesta edusta. Lisäksi työnantajayhdistyksen mukaan työehtosopimusta paremmista henkilökohtaisista etuuksista oli sovittava kirjallisesti, jotta sopimus olisi osapuolia sitova. Erimielisyysneuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina 15.6.1988.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan kanteen liitteessä lueteltujen 26 toimihenkilön säännölliseksi päivittäiseksi työajaksi 7,5 tuntia, johon sisältyy oikeus puolen tunnin pituiseen ruokataukoon, ja tuomitsemaan Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n mukaisen valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Asian esivalmistelussa Vakuutusväen Liitto on luopunut vaatimuksistaan kuuden toimihenkilön osalta.

VASTINE

Vastineen perustelut

Vakuutusalan Työnantajayhdistys, jonka lausumaan asiassa kuultavana ollut Kansa-yhtiöt on yhtynyt, on lausunut, että asiassa oli kiinnitettävä erityistä huomiota työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan sanamuotoon ja tarkoitukseen. Edelleen työehtosopimuksen 2 §:n 2 kohdan mukaan sovittaessa työehtosopimuksissa kulloinkin määrättyjä etuuksia paremmista henkilökohtaisista eduista se oli tehtävä kirjallisesti. Mainitut määräykset olivat olleet voimassa samansisältöisinä 1970-luvun loppupuolelta lähtien.

Erimielisyyksien aiheena oli noin 20 toimihenkilön vaatimus ruokatauon lukemisesta työaikaan kuuluvaksi. Erimielisyys koski vain Länsi-Suomen vakuutusaluetta, jossa Kansa-yhtiöiden palveluksessa työskenteli yhteensä noin 60 toimihenkilöä.

Kansa-yhtiöiden Länsi-Suomen vakuutusalueella toimihenkilöiden viikottaiseksi työajaksi oli työsopimuksissa sovittu 37,5 tuntia. Ruokatauosta kirjallisissa työsopimuksissa ei ollut ollut mitään mainintaa. Konttoreiden aukioloaika oli yleensä kello 9 - 16.30.

Kansa-yhtiöissä sovellettiin koko maassa edellä mainittua työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohtaa siten, että ruokataukoa ei luettu työaikaan, koska toimihenkilöt saivat sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta. Myöskään Länsi-Suomen vakuutusalueella ruokatauko ei kuulunut työaikaan, eikä ruokatauon kuulumisesta työaikaan myöskään ollut suullisesti tai kirjallisesti sovittu toimihenkilöiden kanssa. Toimihenkilöliitto oli myöntänyt, että toimihenkilöt saivat vapaasti poistua työpaikalta ruokatauon aikana.

Konttoreiden esimiehet olivat kuitenkin vuosien kuluessa sallineet toimihenkilöiden poistua työpaikalta välittömästi konttorin aukioloajan päätyttyä, mikäli se oli töiden lopettamisen kannalta ollut mahdollista. Pienissä konttoreissa aloittamis- ja lopettamistyöt eivät yleensä vieneetkään kovin paljon aikaa. Työhönsidonnaisuusaika saattoi näin ollen eräissä tapauksissa muodostua lähes yhtä lyhyeksi kuin työaika. Ruokailun salliminen työajan puitteissa oli ollut työnantajan yksipuolinen, vapaaehtoinen toimenpide, eikä se ollut muodostunut kenenkään toimihenkilön työsuhteen ehdoksi.

Aukioloaikojen muuttuessa myös toimihenkilöiden työhönsidonnaisuusaika oli jonkin verran muuttunut, mutta heidän työaikansa oli edelleen ollut työehtosopimuksen ja työsopimuksen mukainen. Tilanne olisi työnantajan kannalta ollut mahdoton, jos osa toimihenkilöistä olisi poistunut työpaikalta ennen aukioloajan ja työajan päättymistä. Kun tällaisia vaatimuksia oli alkanut esiintyä, uusille työntekijöille oli korostettu työhönoton yhteydessä, että ruokataukoa ei työehtosopimuksen mukaan lueta työaikaan.

Työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan perusteella oli selvää, että ruokataukoa ei ollut koskaan luettu toimihenkilöiden työaikaan. Kantajaliitonkin ilmoituksen mukaan toimihenkilöt olivat saaneet vapaasti poistua työpaikalta ruokatauon aikana. Tämä oli ollut yleinen käytäntö koko Kansa-yhtiöissä. Länsi-Suomen vakuutusalueella omaksuttu käytäntö oli johtanut työhönsidonnaisuusajan, mutta ei työajan lyhenemiseen.

Kenenkään toimihenkilön kanssa ei ollut myöskään tehty työehtosopimuksen 2 §:n 2 kohdassa tarkoitettua kirjallista sopimusta väitetystä työajan muutoksesta. Toimihenkilöiden kirjallisissa työsopimuksissa oli poikkeuksetta sovittu työajaksi 37,5 tuntia viikossa. Kenenkään toimihenkilön työsopimuksessa ei ollut työehtosopimuksesta poikkeavia ehtoja koskevassa kohdassa merkintää ruokatauon sisältymisestä työaikaan. Myöskään suullisia sopimuksia asiasta ei ollut toimihenkilöiden kanssa tehty.

Käytäntö oli muodostunut työnantajan yksipuolisin ja vapaaehtoisin toimenpitein, eikä se ollut tullut kenenkään toimihenkilön työsuhteen ehdoksi. Konttoreiden esimiehet olivat käytännössä sallineet ruokatauon pitämisen työajan puitteissa edellyttäen, että aloittamisja lopettamistyöt oli saatu tehdyksi. Työnantajan kannalta ei ollut ollut aina tarkoituksenmukaista edellyttää toimihenkilöiltä työssäoloa konttorin aukioloajan päättymisen jälkeen.

Asiassa ei ollut kysymys työehtosopimuksen 21 §:n pöytäkirjamerkintä 1:ssä tarkoitetusta sosiaalisesta edusta, vaan työehtosopimuksen mukaisen työajan noudattamisesta. Kysymyksessä ei ollut yhtiökohtainen etu, sillä asia koski vain noin 20 Länsi-Suomen vakuutusalueen toimihenkilöä. Vaatimus ruokatauon lukemisesta työaikaan ei perustunut yhtiössä voimassa olevaan ohjesääntöön tai työaikajärjestykseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Vakuutusväen Liitto on vielä lausunut, että asiassa oli kysymys toimihenkilöiden kannalta työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan määräystä edullisemmasta käytännöstä ja sen pysyvyydestä. Erimielisyys koski sitä, oliko pitkään noudatetusta käytännöstä, jonka mukaan ruokatauko oli luettu työaikaan, muodostunut sellainen sosiaalinen etuus, jota työehtosopimuksen 21 §:ään sisältyvässä pöytäkirjamerkintä 1:ssä tarkoitettiin ja jota yhtiö ei voinut yksipuolisesti muuttaa.

Työnantajayhdistys vetosi myös työehtosopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräykseen, jonka mukaan työehtosopimusta paremmista henkilökohtaisista eduista oli sovittava kirjallisesti. Määräys oli otettu työehtosopimukseen jo 1970-luvun lopussa. Sallimalla käytännön jatkumisen ennallaan suullisten sopimusten nojalla määräyksen voimaantulosta huolimatta yhtiö oli hyväksynyt menettelyn ruokailuajoissa toimihenkilöiden työsuhteen ehdoksi.

Vetoaminen aloittamis- ja lopettamistöiden suorittamiseen edellytyksenä ruokatauon työaikaan lukemiselle ei ollut asiaan kuuluvaa, koska toimihenkilöillä ei ollut velvollisuutta työskennellä aukioloaikaa vastaavan työajan ulkopuolella.

Erimielisyysmuistiossa Kansa-yhtiöt oli myöntänyt selvästi, että ruokatauko oli luettu työaikaan ja että käytännön muuttaminen merkitsi päivittäisen työajan pidentymistä puolella tunnilla.

Mikäli ruokataukoa ei olisi luettu työaikaan, olisi säännöllinen päivittäinen työaika ollut 7 tuntia ja viikottainen 35 tuntia. Tämä olisi ollut vastoin työsopimuksia, joissa viikottaiseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia. Näin ollen oli selvää, että ruokatauko oli täytynyt lukea työaikaan, jotta sovittu tuntimäärä täyttyisi. Työnantaja oli siten menettelyllään pidentänyt toimihenkilöiden säännöllistä päivittäistä työaikaa puolella tunnilla.

Kaikille kanteessa mainituille toimihenkilöille oli työhönoton yhteydessä ilmoitettu päivittäisen työajan olevan sama kuin aukioloaika ja että ruokailu voi tapahtua työaikana. Tämä etu oli tullut osaksi kunkin toimihenkilön työsopimusta, eikä työnantaja voinut sitä yksipuolisesti poistaa.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Kansa-yhtiöt 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kansa-yhtiöt on 7.1.1985 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut Länsi-Suomen vakuutusalueen toimistoille aukioloaikojen pidentämisestä puolella tunnilla 1.3.1985 lukien, jolloin aukioloajaksi on määrätty kello 9-17 aikaisemman aukioloajan kello 9-16.30 sijasta. Siihen saakka toimihenkilöt Länsi-Suomen vakuutusalueella ovat yleisesti saaneet pitää ruokatauon työaikana toimistojen esimiesten suullisten lupien perusteella. Aukioloaikojen pidennyttyä on ilmoitettu otettavaksi käyttöön työehtosopimuksen mukainen ruokatauko, jota ei lasketa kuuluvaksi työaikaan. Vuoden 1987 syksyllä yhtiön johdon taholta on vielä ilmoitettu, että puolen tunnin ruokataukoa ei lueta enää kenellekään työajaksi.

Toimihenkilöiden säännölliseksi viikottaiseksi työajaksi on sovittu joko suullisesti tai kirjallisissa työsopimuksissa 37,5 tuntia. Säännöllinen työaika on merkitty työsopimuksiin otettaessa kirjalliset työsopimukset käyttöön vuonna 1980, jolloin vakuutusalan työehtosopimukseen on liitetty työsopimuksen mallilomake. Ruokatauosta ei kirjallisissa työsopimuksissa ole mainintoja. Työsopimuksissa on sovittu noudatettavaksi palkka- ja muiden työehtojen osalta voimassa olevia lakeja, asianmukaisesti annettuja yhtiöiden sisäisiä ohjeita ja sääntöjä sekä vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevaa työehto- ja palkkasopimusta.

Työehtosopimuksen 21 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n mukaan toimihenkilöiden vuosilomia tai muita sosiaalisia etuja ei vähennetä sopimuksen voimassa ollessa ilman sopijapuolten suostumusta. Määräys on otettu työehtosopimukseen ensimmäisen kerran vuonna 1964.

Työtuomioistuimessa todistajana kuulusteltu toimihenkilöliiton toiminnanjohtaja on kertonut mainittua sopimuskohtaa muutetun vuonna 1970 yhdistämällä se eräiden muiden sopimusmääräysten kanssa, jolloin ei kuitenkaan ole tehty muutoksia itse asiasisältöön. Neuvotteluissa ei ole keskusteltu siitä, voidaanko työaikaan liittyviä järjestelyjä pitää pöytäkirjamerkinnässä tarkoitettuina sosiaalisina etuina vai ei. Määräyksellä turvatuiksi tarkoitettujen etujen lukuisuuden vuoksi niitä ei ole sopimuskohdassa erikseen lueteltu.

Riidanalainen pöytäkirjamerkintä on työehtosopimuksessa sijoitettu yhtiössä noudatettavaa ohjesääntöä ja työjärjestystä koskevien määräysten yhteyteen. Ohjesäännöstä ja työjärjestyksestä on sovittu, etteivät ne saa olla ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa. Poikkeuksena on kuitenkin puheena olevan pöytäkirjamerkinnän määräys työehtosopimuksen sovellutuspiiriin kuuluvien toimihenkilöiden vuosilomia ja muita sosiaalisia etuja koskevien etuuksien säilyttämisestä.

Pöytäkirjamerkinnällä on katsottava ensi sijassa tarkoitetun, että jos yhtiössä on ollut ohjesääntöihin ja työjärjestykseen perustuvia sanotunlaisia etuuksia, ne säilyvät työehtosopimuksen määräyksien muutoksista huolimatta. Kun pöytäkirjamerkinnässä ei säilytettävää etuutta ole sen sanamuodon mukaan nimenomaisesti kytketty siihen, että se olisi ohjesäännössä tai työjärjestyksessä vahvistettu, työtuomioistuimen mielestä yhtiössä muutoinkin noudatettu vakiintunut käytäntö voi olla perusteena pöytäkirjamerkinnässä turvatun etuuden säilyttämiselle.

Sosiaalisen etuuden käsite on epämääräinen. Sillä ilmeisesti täytyy katsoa tarkoitetun hyvin moninaisia seikkoja. Kun otetaan huomioon kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 8 §:n säännös, oikeus ruokailla työaikana työpaikan ulkopuolella kuuluu selvästi tuollaisten seikkojen piiriin.

Riidatonta on, että eräiden kanteessa tarkoitettujen toimihenkilöiden, kuten esimerkiksi Pirkko Kortepuron kohdalla on työhön otettaessa sovittu 30 minuutin ruokatauosta, joka luetaan työaikaan. Sitä, että näin olisi tapahtunut kaikkien toimihenkilöiden kohdalla, ei ole näytetty toteen. Päinvastoin selvitystä on esitetty myös siitä, että ruokataukojen pituus on yhtiön eri toimipisteissä vaihdellut ja että työhön otettaessa ruokatauoista työnantajan puolelta annetut ilmoitukset ovat koskeneet vain sitä, että ne ajankohdat, joina toimihenkilöt ovat saaneet vapaasti poistua ruokailua varten työpaikaltaan, eivät saisi haitata asiakaspalvelua.

Erimielisyyttä ei ole siitä, etteikö kanteessa tarkoitettujen toimihenkilöiden säännöllinen työaika olisi 37,5 tuntia viikossa.

Näillä perusteilla työtuomioistuin on päätynyt siihen, että yhtiössä pitkäaikaiseen käytäntöön perustuva oikeus ruokailla työaikana toimipaikan ulkopuolella voi olla sellainen sosiaalinen etu, jonka yhtiö työnantajana on ollut velvollinen säilyttämään. Sen sijaan selvittämättä on jäänyt, että työaikaan luettavan ruokatauon pituudeksi ollut kunkin kanteessa mainitun toimihenkilön kohdalla sovittu 30 minuuttia.

Edellä on osoitettu, että pöytäkirjamerkinnän mukaisilla, työehtosopimuksen muutoksista huolimatta säilytettävillä sosiaalisilla etuisuuksilla on tarkoitettu yhtiöissä yleisesti noudatettuja, lähinnä ohjesääntöihin ja työjärjestyksiin perustuvia etuja. Sellaisina ne koskevat yleensä kaikkia asianomaisen yhtiön toimihenkilöitä, joiden kohdalla sosiaalisen etuuden saamiselle ohjesäännöissä tai työjärjestyksessä asetetut edellytykset täyttyvät. Selvityksen mukaan Kansa-yhtiöissä on aikanaan yleisesti menetelty siten, että toimihenkilöt ovat saaneet ruokailla työaikana työpaikan ulkopuolella. Vähitellen tuollainen ruokailun järjestäminen on supistunut ja jäänyt käyttöön vain Länsi-Suomen alueella. Sielläkin se on viime aikoina koskenut vain osaa vakuutusalueen toimihenkilöistä.

Työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan mukaan ruokataukoa, jona toimihenkilöt saavat esteettä poistua työpaikaltaan, ei lueta työaikaan. Työehtosopimuksen 2 §:n 2 kohdassa on sovittu, että syyskuun alusta 1980 lukien tehtäviin kirjallisiin työsopimuksiin on tullut merkitä toimihenkilölle kuuluvat työehtosopimuksen määräyksiä paremmat ehdot. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut tuon ajankohdan jälkeen työhön otettujen toimihenkilöiden ruokataukojen osalta.

Asiassa ei ole täsmällisesti selvitetty, mitä asianosaisliitot ovat tarkoittaneet sopia sen tilanteen varalta, että työehtosopimuksessa määrättyä etua paremmasta ehdosta ei ole vastoin työehtosopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräystä sovittu kirjallisesti. Työtuomioistuimen mielestä sanottua määräystä ei voida pitää sellaisena muotomääräyksenä, josta johtuisi, että suullisesti sovittu etuisuus olisi merkityksetön. Kirjallista muotoa koskevasta edellytyksestä saatetaan perustellusti kuitenkin päätellä, että toimihenkilön on erimielisyyden sattuessa näytettävä toteen, että hänen kanssaan on sovittu suullisesti paremmista ehdoista kuin mitä hänellä työehtosopimuksen mukaan olisi.

Ne toimihenkilöt, joiden työsuhteet ovat alkaneet 1.9.1980 tapahtuneen kirjallisen työsopimusmallin käyttöön ottamisen jälkeen, eivät ole näyttäneet, että heidän kanssaan olisi nimenomaisesti sovittu oikeudesta ruokailla työaikana. Heidän kohdallaan on kysymys pelkästään käytäntöön perustuvasta menettelystä ruokailla työaikana. Työtuomioistuimen mielestä näin ollen niillä toimihenkilöillä, joiden työsuhteet ovat alkaneet sanotun ajankohdan jälkeen, ei ole sellaista oikeutta ruokailla työaikana, jota yhtiö työnantajana ei olisi voinut muuttaa työehtosopimuksen mukaiseksi.

Jutussa ei ole näytetty, että Eeva Lahden, Riitta Viitalan, Katriina Hellenin, Heli Lehden, Merja Orannan tai Tarja Linerin kanssa, joiden työsuhteet ovat alkaneet puheena olevan ajankohdan jälkeen, olisi kirjallisesti tai muutoinkaan yksilöidysti sovittu ruokatauon pitämistä koskevasta ehdosta. Näin ollen heillä ei ole tuollaista oikeutta. Muilla kanteessa tarkoitetuilla toimihenkilöillä on sen sijaan edelleen oikeus ruokailla työaikanaan työpaikkansa ulkopuolella aikaisemman käytännön mukaisesti.

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ei Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen ole näytetty laiminlyöneen sille kuuluvaa valvontavelvollisuutta.

Tuomiolauselma

Lausunnon antaminen kanteesta luovutuilta osin raukeaa.

Työtuomioistuin kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että Gunilla Markkulalla, Kirsti Paattiniemellä, Lauri Rajalalla, Irma Santalalla, Timo Silvolalla, Tuula Venetpalolla, Tauno Mattilalla, Marjatta Aholla, Anja-Leena Koponen-Aallolla, Pirkko Kortepurolla, Merja Saarisella, Anne Välilällä, Tarja Kiviojalla ja Pirkko Saunolalla on oikeus ruokailla työaikanaan toimipaikkansa ulkopuolella sillä tavoin kuin heidän ruokataukonsa osalta on vakiintuneesti menetelty.

Muilta osin kanne hylätään.

Vakuutusväen Liitto saa asian laatuun nähden itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa asiassa.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Tiitinen, Virtanen, Nouro, Leivo ja Kolula.

Tuomio oli yksimielinen.