Labour court dismisses union claim that employee with under-seven-hour workday is entitled to lunch break and meal voucher under collective agreement.

Osittaisella hoitovapaalla olevalla matkatoimistovirkailijalla, jonka säännöllinen työaika oli alle seitsemän tuntia vuorokaudessa, ei ollut työehtosopimuksen nojalla oikeutta päivittäiseen vähintään puolen tunnin pituiseen lepotaukoon, eikä oikeutta ostaa työnantajalta lounasseteleitä. (Ään.)

Kantaja Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. Vastaajat Matkatoimisto Kaleva Oy LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 20.2.1987 allekirjoitetussa matkatoimistoja koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

6 § Työaika

1. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 38 tuntia viikossa.

5. Päivittäin pidetään yksi vähintään puolen tunnin pituinen lepohetki, jonka aikana toimihenkilöllä on oikeus poistua työpaikalta.

P ö y t ä k i r j a m e r k i n t ä : Matkatoimistossa olevaa käytäntöä ei sopimuskauden aikana muuteta ilman toimihenkilöiden suostumusta.

7. Tämän pykälän ja 8 §:n määräyksistä voidaan työnantajan ja toimihenkilön välillä sopia toisinkin. Edellä mainitusta sopimuksesta on työnantajan tehtävä ilmoitus toimihenkilöitä edustavalle luottamusmiehelle. Toimipisteen työaika- ja aukioloaikamuutoksista neuvotellaan luottamusmiehen kanssa YT-lain mukaisesti.

Asianosaisliitot ovat uudistaneet 15.12.1988 allekirjoitetulla työehtosopimuksella edellä mainitun työehtosopimuksen. Uudistetussa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

2 § Lounasseteli

Lounasseteliä koskevaa työehtosopimuksen kirjausta muutetaan 1.1.1989 lukien seuraavasti:

Työnantaja järjestää toimihenkilölle tilaisuuden lämpimän aterian nauttimiseen työpäivän aikana. Toimihenkilölle myydään lounasseteleitä (1 kpl/työpäivä), joista toimihenkilö maksaa puolet lounassetelin nimellisarvosta. Lounassetelin arvo on 28 markkaa.

Lounassetelien myynnin osalta noudatetaan kulloinkin voimassa olevia verohallituksen ohjeita ja määräyksiä.

Paikallisesti voidaan sopia myös muunlaisesta ruokailun järjestämisestä.

KANNE

Kanteen perustelut

Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on lausunut, että Matkatoimisto Kaleva Oy oli työehtosopimuksen määräysten vastaisesti kieltänyt matkatoimistovirkailija Sirpa Markkaselta puolen tunnin mittaisen ruokatunnin pitämisen. Lisäksi työnantaja oli työehtosopimuksen tarkistusneuvottelussa 15.12.1988 tehdyn sopimuksen vastaisesti kieltäytynyt myymästä Markkaselle lounasseteleitä. Puolen tunnin ruokailutauon asemesta Markkaselle oli annettu kaksi 15 minuutin mittaista taukoa eväiden syömistä varten. Työnantajan mielestä Markkasella ei ollut oikeutta ruokatuntiin ja lounasseteleihin, koska Markkasen työaika oli lyhennetty osittaisen hoitovapaan johdosta kuuteen tuntiin.

Markkasen palattua äitiyslomalta 1.9.1988 olivat työnantaja ja Markkanen sopineet, että Markkanen jäisi heti osittaiselle hoitovapaalle. Päivittäiseksi työajaksi oli sovittu kuusi tuntia ja viikkotyöajaksi 30 tuntia. Samalla oli sovittu, että Markkanen saisi tarvittaessa pitää puolen tunnin ruokatunnin, jolloin työaika olisi kello 8 - 14.30. Työnantaja oli muuttanut käytännön ruokatauon osalta 1.12.1988 alkaen sopimatta siitä Markkasen kanssa. Samalla työnantaja oli kieltänyt Markkaselta lounasseteliedun.

Asiasta oli neuvoteltu paikallisesti ja liittojen välillä sovintoon pääsemättä.

Työnantaja oli rikkonut työehtosopimuksen 6 §:n 5 kohdan määräystä, jonka mukaan päivittäin pidettiin yksi vähintään 30 minuutin lepotauko, jonka aikana toimihenkilöllä oli oikeus poistua työpaikalta, sekä 15.12.1988 sovittua työehtosopimusmääräystä, jonka mukaan työnantaja järjesti toimihenkilölle tilaisuuden lämpimän aterian nauttimiseen työpäivän aikana. Markkanen ei ollut luopunut työehtosopimuksen määräyksiin ja työpaikan käytäntöön perustuvasta oikeudestaan puolen tunnin ruokailutaukoon. Määräykset olivat selvät ja riidattomat, joten työnantajan olisi pitänyt käsittää, ettei sanottua työsuhteen ehtoa saanut yksipuolisesti muuttaa, ja että ruokailutauon kieltäminen tässä tapauksessa, kun Markkanen aloitti työpäivänsä kello 8, oli kohtuutonta.

Työnantaja oli kieltäytymällä myymästä Markkaselle lounasseteleitä rikkonut mainitun neuvottelupöytäkirjan 1.1.1989 voimaan tullutta määräystä, jonka mukaan toimihenkilölle myytiin 14 markalla kutakin työpäivää kohden yksi 28 markan arvoinen lounasseteli.

LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto oli hyväksynyt Matkatoimisto Kaleva Oy:n sopimuksenvastaisen menettelyn. Vaikka edellä mainitut sopimukset olivat riidattomia, työnantajapuoli oli liittojen välisissä erimielisyysneuvotteluissa väittänyt, ettei Markkasella ollut työehtosopimukseen perustuvaa oikeutta ruokailutauon pitämiseen eikä työnantajalla velvollisuutta myydä hänelle lounasseteleitä.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että Sirpa Markkasen työnantaja Matkatoimisto Kaleva Oy oli 1.1.1989 alkaen menetellyt työehtosopimuksen määräysten vastaisesti. Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on edelleen vaatinut Matkatoimisto Kaleva Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen määräysten rikkomisesta ja LTK:n Erikoisalojen Työnantajaliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Matkatoimisto Kaleva Oy ja LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että vuonna 1984 lakon sovittelun yhteydessä LTK:n Erityisalojen Työnantajaliiton ja Teknisten ja Erikoisammattien Liiton välillä oli sovittu, että vuonna 1986 kevään palkankorotusten yhteydessä alalla toteutettaisiin lounassetelijärjestelmä. Sopimusmääräyksen mukaan "työnantaja järjestää toimihenkilölle tilaisuuden lämpimän aterian nauttimiseen työpäivän aikana. Työntekijälle myydään lounasseteleitä (1 kpl/työpäivä), joista työntekijä maksaa verohallituksen vahvistaman kulloinkin voimassa olevan luontoisedun raha-arvon. Lounassetelin arvo on kaksi kertaa silloista verotusarvoa lähinnä oleva määrä. Paikallisesti voidaan sopia myös muunlaisesta ruokailun järjestämisestä."

Vuoden 1987 työehtosopimusratkaisussa lounassetelimääräystä oli muutettu vain verotuksen osalta. Liittojen välillä oli tehty sopimusratkaisu lounassetelien ja palkkojen osalta 15.12.1988, joka tuli voimaan 1.1.1989 lukien.

Matkatoimistojen työehtosopimuksen työaikaa koskevan 6 §:n määräykset perustuivat kokoaikaisen toimihenkilön työajan säätelylle. Kauppaliikkeiden ja toimistojen työajoista annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä oli oikeus vähintään tunnin mittaiseen lepoaikaa, mikäli työaika oli vuorokaudessa seitsemää tuntia pidempi. Saman pykälän 5 momentin mukaan työehtosopimuksella saatettiin 1 momentin määräyksestä poiketa, mutta lepoaikaa ei saanut sopia puolta tuntia lyhyemmäksi. Matkatoimistojen työehtosopimuksessa kauppatyöaikalain lepoaikaa koskevasta säännöksestä oli poikettu siten, että lepohetki oli lyhennetty puoleksi tunniksi.

Työehtosopimusmääräyksellä ei ollut sovittu eikä myöskään tarkoitettu sopia, että lepohetkeen oikeutettujen piiriä laajennettaisiin koskemaan muita kuin kauppatyöaikalain mukaan lepoaikaan oikeutettuja työntekijöitä. Toimihenkilöllä oli oikeus puolen tunnin mittaisen lepohetken pitämiseen silloin, kun työaika oli seitsemää tuntia pidempi.

Lounassetelijärjestelmän mukaan työnantaja järjesti toimihenkilölle tilaisuuden lämpimän aterian nauttimiseen työpäivän aikana myymällä lounasseteleitä. Työpäivän aikana nautittu ateria edellytti, että työntekijällä oli kauppatyöaikalain ja työehtosopimuksen mukaan oikeus lepoajan pitämiseen kesken työpäivän. Tällainen oikeus oli toimihenkilöllä, joka työskenteli yli seitsemän tuntia päivässä. Osa-aikatyöntekijällä, joka teki alle seitsemän tunnin työpäivää, ei ollut kauppatyöaikalain eikä työehtosopimuksen perusteella oikeutta lepohetken pitämiseen.

Yksilöllistä työaikaa koskeva lainsäädäntö oli tullut voimaan 1.8.1988. Työntekijällä oli lain mukaan tietyin edellytyksin oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, joka käytännössä tarkoitti pienten lasten vanhempien lyhennettyä työaikaa. Mikäli työntekijä piti osittaista hoitovapaata, määräytyivät hänen työehtonsa tehdyn työajan mukaan.

Yksilöllistä työaikaa koskevan lainsäädännön voimaan tullessa sovellettiin 1.3.1987 voimaan tullutta matkatoimistoja koskevaa työehtosopimusta, josta sovittaessa ei ollut mahdollista ennakoida tulevaa lainsäädäntöä. Sopimusta uudistettaessa eräiden tekstikysymysten osalta 15.12.1988 ei osittaista hoitovapaata koskevia määräyksiä ollut otettu työehtosopimukseen, vaikka siihen oli kirjattu työsopimuslain uuden 34 c §:n mukainen oikeus tilapäisen hoitovapaan pitämiseen. Oikeus osittaisen hoitovapaan pitämiseen perustui ainoastaan lakiin.

Matkatoimistoja koskevassa työehtosopimuksessa ei ollut sovittu, että osittaisella hoitovapaalla oleva työntekijä rinnastettaisiin työehtojen osalta kokoaikaisiin työntekijöihin, vaan toimihenkilön työehdot määräytyivät kuten muiden osa-aikaisten työntekijöiden. Mikäli työtuomioistuin katsoisi, että osittaisella hoitovapaalla olevalla työntekijällä olisi työehtosopimuksen mukaan oikeus lepohetken pitämiseen ja lounassetelien saamiseen, joutuisi työnantaja alunperin sovittua huonompaan asemaan lainsäädännössä tapahtuneen muutoksen vuoksi. Työtuomioistuimen aiemmassa tuomiossa, joka koski myös matkatoimistojen työehtosopimuksen tulkintaa, omaksutun kannan mukaan työehtosopimukselle ei voitu vahvistaa sisältöä, joka käytännössä merkitsisi työnantajan joutumista sopimushetkeä huonompaan asemaan lainsäädännössä tapahtuneen muutoksen vuoksi.

Kun lounassetelijärjestelmä oli otettu käyttöön keväällä 1986 vuonna 1984 tehdyn sopimuksen mukaisesti, laadittiin LTK:n Erityisalojen Työnantajaliiton ja Teknisten ja Erikoisammattien liiton välillä yhdessä lounasseteliä koskeva soveltamisohje matkatoimistoalalle. Soveltamisohjeen mukaan "lounassetelijärjestelmän piirissä ovat pääsääntöisesti ne yrityksen työntekijät, joiden työ- ja palkkaehdot määräytyvät matkatoimistosopimuksen mukaan ja joiden päivittäinen työaika noudattaa yrityksen normaalia työaikaa. Ulkopuolelle jäävät näin ollen esimerkiksi osa-aikatyöntekijät, joilla ei ole lain tarkoittamaan ruokatuntia."

Soveltamisohjeesta kävi selvästi ilmi, että lounassetelijärjestelmän piiriin kuuluvat vain ne toimihenkilöt, joilla oli oikeus ruokatunnin pitämiseen kauppatyöaikalain perusteella, eli yli seitsemän tuntia päivässä työskentelevät. Soveltamisohje oli lähetetty työnantajaliiton matkatoimistojäsenille jäsenkirjeenä tammikuussa 1986.

Kun 15.12.1988 lounasseteliä koskevaa kirjausta verotuskäytännön muuttumisen vuoksi muutettiin 1.1.1989 lukien, lähetti matkatoimistojen työnantajayhdistys 20.12.1988 jäsenkirjeen, jossa todettiin, että kirjaus tarkoitti ainoastaan verotuskäytännön muuttumista ja että "lounassetelijärjestelmän piirissä ovat edelleen pääsääntöisesti ne yrityksen työntekijät, joiden työ- ja palkkaehdot määräytyivät matkatoimistosopimuksen mukaan ja joiden päivittäinen työaika noudattaa yrityksen normaalia työaikaa. Ulkopuolelle jäävät näin ollen esim. osa-aikatyöntekijät, joilla ei ole lain tarkoittamaa ruokatuntia. Kauppatyölain mukainen lepotauko kuuluu niille työntekijöille, joiden päivittäinen työaika on yli 7 tuntia".

Markkanen oli palannut hoitovapaalta työhön 1.9.1988 ja esittänyt pyynnön lyhennetyn työpäivän tekemisestä, koska lain edellyttämä osittaisen hoitovapaan ilmoitusaika oli kulunut umpeen. Työnantaja oli suostunut pyyntöön ja sopinut Markkasen kanssa määräaikaisella työsopimuksella lyhennetyn työajan tekemisestä 30.11.1988 saakka. Koska Markkasella ei kauppatyöaikalain ja työehtosopimuksen mukaan ollut oikeutta ruokatauon pitämiseen, oli sopimukseen kirjattu ehdoksi Markkaselle oikeus tarvittaessa sopimukseen perustuen pitää 30 minuutin ruokatauko. Lounassetelioikeudesta sopimusta ei tehty, joten oikeutta lounassetelien ostamiseen Markkasella ei ollut.

Markkanen oli jäänyt 1.12.1988 lain tarkoittamalle osittaiselle hoitovapaalle ja tehnyt kuuden tunnin työpäiviä. Kauppatyöaikalain ja työehtosopimuksen perusteella Markkasella ei ollut oikeutta ruokailutauon pitämiseen, eikä työehtosopimuksen mukaista oikeutta lounassetelien nostamiseen.

Työnantaja oli menetellyt täysin työehtosopimuksen mukaisesti, koska työehtosopimus ei velvoittanut työnantajaa antamaan ruokatuntia muille kuin työntekijöille, jotka kauppatyöaikalain mukaan olivat oikeutettuja lepotauon pitämiseen. Työnantaja myi lounasseteleitä ainoastaan työpäivän aikana tapahtuvaa lämpimän aterian nauttimista varten, ei työntekijän vapaa-ajan ruokailua varten. Mikäli työnantaja luovuttaisi työntekijälle lounasseteleitä vapaa-ajan ruokailua varten, katsottaisiin niiden koko arvo verotettavaksi tuloksi.

Teknisten ja Erikoisammattien Liiton palkkasihteeri oli jättänyt Matkatoimistovirkailijat MVY r.y:n kirjalliset tekstimuutostavoitteet työnantajaliitolle 12.6.1989. Työntekijäliiton muutostavoitteeksi oli kirjattu: "Lounassetelit. Osittaisella hoitovapaalla olevalla toimihenkilöllä on sama oikeus lounasseteleihin kuin ns. täyttä työpäivää tekevillä". Työntekijäliiton tavoitteena oli ollut muuttaa voimassa olevaa työehtosopimusta, jonka perusteella oikeutta lounasseteleihin ei ollut. Työntekijäliiton esittämästä tekstimuutostavoitteesta ilmeni, että edes työntekijäliiton käsityksen mukaan voimassa olevien työehtosopimusmääräysten perusteella osittaisella hoitovapaalla olevalla toimihenkilöllä ei ollut oikeutta lounasseteleihin eikä myöskään 30 minuutin lepohetken pitämiseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Matkatoimisto Kaleva Oy ja LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ovat pyytäneet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Teknisten ja Erityisalojen Ammattiliitto on vastineessa esitetyn johdosta lausunut muun muassa, että lounassetelien myymisestä ei ollut sovittu työehtosopimusmää

räyksin ennen 15.12.1988 eikä vastineessa mainittuja soveltamisohjeita ollut laadittu yhdessä työtekijäliiton kanssa.

Matkatoimistosopimuksen 6 §:n työaikamääräykset koskivat kaikkia toimihenkilöitä, mutta työehtosopimuksen 6 §:n 7 kohdan nojalla työajoista voitiin sopia toimihenkilön ja työnantajan välillä toisinkin.

Myös 1.9.1988 jälkeen, kun työpäivän lyhentämisestä lapsen hoitamista varten oli sovittu, Markkasen työsuhteen ehtoihin oli kuulunut puolen tunnin ruokatunti sekä oikeus ostaa 28 markan arvoisia lounasseteleitä 14 markalla.

Lokakuussa 1988 Markkanen oli allekirjoittanut työnantajan pyynnöstä kirjallisen määräaikaisen sopimuksen, jossa oli todettu 30 tunnin viikkotyöaika ja oikeus 30 minuutin ruokatuntiin. Markkaselle oli kerrottu, että tämä sopimus oli muodollisuus, joka tarvittiin siitä syystä, ettei hän ollut osittaiselle hoitovapaalle jäädessään noudattanut lain mukaista ilmoitusaikaa.

Työehtosopimuksen 6 §:n 5 kohdan määräys ei ollut tulkinnanvarainen. Työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvat kaikki matkatoimistovirkailijat työaikamuodosta riippumatta. Markkasen oikeus ruokatuntiin ei perustunut kauppatyöaikalakiin, jossa lepoajan eli ruokatunnin pituudeksi oli sovittu yksi tunti, vaan työehtosopimukseen, jossa ilman työaikaa koskevaa rajoitusta ruokatunnin pituudeksi oli sovittu puoli tuntia.

Työnantajan menettely oli ristiriidassa myös 12.2.1976 solmitun työpaikkaruokailun kehittämistä koskevan yleissopimuksen keskeisten periaatteiden kanssa. Tässä työehtosopimukseen osana kuuluvassa yleissopimuksessa, johon ruokatuntia ja lounassetelietua koskevat sopimusmääräykset perustuivat, korostettiin oikeaan aikaan nautitun ja terveellisen ravinnon merkitystä samoin kuin ruokailumahdollisuuden järjestämistä kaikille työntekijöille työaikamuodosta riippumatta.

Varsinaisena syynä siihen, että Markkaselta oli kielletty ruokatunnin pitäminen, oli erimielisyys lounasseteliedusta. Palattuaan hoitovapaalta 1.9.1988 Markkanen oli sopinut, että työaikaa lyhennettiin osittaisen hoitovapaan johdosta kuuteen tuntiin. Nimenomaisesti oli sovittu, että Markkanen pitäisi puolen tunnin ruokatunnin, joka ei kuulunut työaikaan, joten työpäivän pituudeksi sovittiin kello 8-14.30. Markkasen tiedusteltua lounasseteleitä pääkonttorista oli ilmoitettu, ettei niitä annettaisi osittaisella hoitovapaalla oleville. Markkanen oli riitauttanut asian, jonka jälkeen hänelle oli annettu lounassetelit, mutta samalla vaadittu allekirjoitus määräaikaiseen työsopimukseen.

Markkanen ei joulukuussa ollut suostunut allekirjoittamaan uutta sopimusta, jossa maininta ruokatunnista oli poistettu. Sittemmin erimieliyysneuvotteluissa oli sovittu, että Markkanen luopuisi ruokatunnin pitämisestä 1.3.1989 alkaen, kunnes asia olisi työtuomioistuimessa ratkaistu.

Lounassetelit olivat tulleet matkatoimistoalalla käytöön 1986, mutta vielä silloin niistä ei ollut sovittu työehtosopimuksessa. Työnantajaliiton soveltamisohjeista ei ollut sovittu työntekijäliiton kanssa. Tätä ennen lounasseteleistä ei ollut syntynyt erimielisyyttä.

Lounassetelietuus ei kuulunut niille lyhyempää työaikaa tekeville toimihenkilöille, joilla ei ollut ruokatuntia. Esimerkiksi vain lauantaisin työssä olevilla matkatoimistovirkailijoilla ei yleensä sitä ollut. Sitävastoin lounassetelietu kuului niille matkatoimistovirkailijoille, jotka olivat sopineet ruokatunnin pitämisestä, vaikka heidän työaikansa olikin normaalia lyhyempi. Kun soveltamisohjeissa oli todettu, että "lounassetelijärjestelmän piiriin kuuluvat pääsääntöisesti ne yrityksen palveluksessa olevat työntekijät, joiden työ- ja palkkaehdot määräytyvät matkatoimistosopimuksen mukaan ja joiden päivittäinen työaika noudattaa yrityksen normaalia työaikaa", lienee silmällä pidetty juuri näitä tapauksia.

Markkasella oli myös työehtosopimuksen perusteella oikeus lounassetelietuun 1.1.1989 alkaen. Hän ei ollut luopunut oikeudestaan puolen tunnin ruokatuntiin, eikä työnantajalla ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa sovittua työsuhteen ehtoa.

Lakisääteisen hoitovapaan johdosta lyhennettyä työaikaa ei voinut suoraviivaisesti rinnastaa osa-aikatyöhön. Työntekijällä, joka oli tehnyt työsopimuksen alle 7 tunnin päivittäisestä osa-aikatyöstä, ei ollut kauppatyöaikalain nojalla oikeutta ruokatuntiin, mutta työsopimusta tehdessään hänellä on ollut mahdollisuus siitä sopia.

VASTAAJAN LISÄSELITYS

Matkatoimisto Kaleva Oy ja LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ovat vielä lausuneet, että matkatoimistojen työehtosopimuksen ruokatuntia koskeva säännös "päivittäin pidetään yksi vähintään puolen tunnin pituinen lepohetki, jonka aikana toimihenkilöllä on mahdollisuus poistua työpaikalta", oli kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 8 §:n 5 momentin mukainen, saman pykälän 1 momentin mukaista ruokatuntia lyhentävä säännös. Työehtosopimusmääräys oli lain mukaista ruokatuntioikeutta rajoittava säännös, jota ei voitu samanaikaisesti tulkita lakia laajentavasti niin, että ruokatuntioikeus olisi muilla kuin kauppatyöaikalain mukaan siihen oikeutetuilla, vähintään seitsemän tunnin työpäivää tekevillä työntekijöillä.

Pelkkä ruokatunnista sopiminen ei vielä oikeuttanut toimihenkilöä lounasseteleiden saamiseen silloin kun lain tarkoittamaa ruokatuntia ei ollut. Markkanen ei ollut tehnyt työnantajansa kanssa 1.12.1988 alkaen osittaisen hoitovapaan aikaa koskevaa sopimusta. Työtuomioistuimen toimivaltaan ei kuulunut ratkaista työsopimukseen perustuvia vaatimuksia.

Koska lainmukainen osittaiselle hoitovapaalle jäämisen ilmoitusaika oli kulunut umpeen, oli ajalle 1.9.-30.11.1988 tehty sopimus lyhennetystä työajasta. Lain tarkoittamalle osittaiselle hoitovapaalle Markkanen oli jäänyt joulukuun alusta.

Työpaikkaruokailun kehittämistä koskeva yleissopimus ei sisältänyt työnantajaa tai liittoja velvoittavia määräyksiä. Sopimus sisälsi työpaikkaruokailun kehittämistä koskevia periaatteita. Työnantaja oli järjestänyt Markkaselle kaksi 15 minuutin mittaista kahvitaukoa päivittäistä ruokailua varten.

Kantaja oli perustanut kanteensa osittain Markkasen työsopimukseen. Kun työtuomioistuimen toimivaltaan kuului ainoastaan työehtosopimukseen perustuvien vaatimusten ratkaiseminen, kanne tuli tältä osin jättää tutkimatta.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on pyytänyt oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Matkatoimisto Kaleva Oy ja LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ovat pyytäneet oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi laillisine korkoineen.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Matkatoimisto Kaleva Oy:n palveluksessa oleva liikematkavirkailija Sirpa Markkanen on palannut hoitovapaalta työhön 1.9.1988. Markkanen olisi halunnut jäädä työsopimuslain tarkoittamalle osittaiselle hoitovapaalle, mutta kun tätä tarkoittava pyyntö olisi tullut esittää työnantajalle kolme kuukautta ennen aiottua vapaata, ovat Kaleva Oy ja Markkanen sopineet, että Markkanen määräaikaisella sopimuksella tekee lyhennettyä työaikaa 30.11.1988 saakka. Lokakuussa 1988 on laadittu tuoksi ajaksi määräaikainen kirjallinen työsopimus, jonka mukaan Markkasella on ollut oikeus pitää tarvittaessa 30 minuutin ruokatauko. Sopimuksessa ei ole mainintaa lounasseteleistä, mutta Markkanen on sopimuksen voimassaoloajan saanut ostaa niitä työnantajalta.

Määräaikaisen sopimuksen lyhennetystä työajasta päätyttyä työnantaja on soveltanut Markkasen työsuhteeseen työsopimuslain osittaista hoitovapaata koskevia määräyksiä, joiden mukaan työaika on kuusi tuntia vuorokaudessa ja 30 tuntia viikossa. Markkanen ei ole saanut pitää vaatimaansa ruokatuntia eikä hän liioin ole saanut ostaa lounasseteleitä. Markkanen on voinut kuitenkin pitää kaksi 15 minuutin taukoa eväiden syöntiä varten.

Matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevassa työehtosopimuksessa on todettu, että työntekijän oikeus hoitovapaaseen määräytyy työsopimuslain perusteella. Työehtosopimukseen ei sisälly nimenomaisia määräyksiä osittaisella hoitovapaalla olevien työntekijöiden oikeudesta lepotaukoihin eikä myöskään tällaisella hoitovapaalla olevien toimihenkilöiden oikeudesta ostaa lounasseteleitä. Asiaa on näin ollen tulkittava työehtosopimuksen työaikaa ja lounasseteleitä koskevien yleisten määräysten pohjalta.

Työehtosopimuksen työaikaa koskevan määräyksen mukaan säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 38 tuntia viikossa. Päivittäin pidetään yksi vähintään puolen tunnin pituinen lepohetki, jonka aikana toimihenkilöllä on oikeus poistua työpaikalta. Teknisten ja Erikoisammattien Liiton näkemyksen mukaan Markkasella on tämän työehtosopimusmääräyksen perusteella oikeus pitää 30 minuutin lepotauko, koska tätä oikeutta ei ole työehtosopimuksessa sidottu työajan pituuteen. Ruokailutauon kieltäminen on kantajaliiton mielestä tässä tapauksessa, kun Markkanen on aloittanut työpäivänsä kello 8, ollut myös kohtuutonta.

LTK:n Erityisalojen Työnantajaliiton näkemyksen mukaan matkatoimistojen työehtosopimuksen työaikaa koskevat määräykset ovat perustuneet kokoaikaisen toimihenkilön työajan säätelylle. Kauppaliikkeiden ja toimistojen työajoista annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä on oikeus vähintään tunnin mittaiseen lepoaikaan, mikäli työaika on vuorokaudessa seitsemää tuntia pidempi. Matkatoimistojen työehtosopimuksessa kauppatyöaikalain lepoaikaa koskevasta säännöksestä on poikettu siten, että lepohetki on lyhennetty puoleksi tunniksi. Työehtosopimusmääräyksellä ei ole kuitenkaan sovittu eikä myöskään tarkoitettu sopia, että lepohetkeen oikeutettujen piiriä laajennettaisiin koskemaan muita kuin kauppatyöaikalain mukaan lepoaikaan oikeutettuja työntekijöitä. Toimihenkilöllä on vastaajaliiton käsityksen mukaan oikeus puolen tunnin mittaisen lepohetken pitämiseen silloin kun toimihenkilön työaika on seitsemää tuntia pidempi.

Työehtosopimusmääräysten soveltamiskäytännön selvittämiseksi on työtuomioistuimessa kuultu muun muassa työntekijäliiton palkkasihteeriä. Hän on kertonut, että ehkä vain suurimmissa matkatoimistoissa noudatetaan 38 viikkotunnin työaikaa. Niissäkin voidaan työaikaa liu'uttaa tietyissä aikarajoissa ja myös ruokatunnin osalta. Muutoin matkatoimistoissa on paljon eri pituisia viikkotyöaikoja ja lisäksi erilaisia työaikoja kesä- ja talviaikana. Tavanomaista on, että työntekijät voivat sopia, pitävätkö he ruokatunnin ja minä aikana. Aikaisemmin ongelmia tässä suhteessa ei ole ilmennyt. Työnantajaliiton palveluksessa asiamiehenä vuodesta 1985 vuoteen 1988 asti toiminut todistaja on kertonut vastaavasti, että yrityksissä noudatetaan erilaisia työaikoja. Työehtosopimuksessa lähtökohtana on kuitenkin ollut, että siinä tarkoitettu lepotauko on annettava työntekijälle, jonka työaika on kauppatyöaikalain tarkoittamat seitsemän tuntia tai sitä pitempi.

Todistajana kuultu erään matkatoimiston henkilöstöpäällikkö on niin ikään kertonut soveltamiskäytännöstä työaikojen osalta. Ruokatuntien osalta normaalikäytäntönä on todistajan kertoman mukaan ollut, että ruokatuntia ei anneta osa-aikaiselle työntekijälle, ellei kysymys ole sellaisesta tapauksesta, että henkilö tekee normaalipituista päivää, mutta osaviikkoa, jolloin hänelle on annettu ruokatauko. Sen sijaan alle normaalin työpäivän mittaista työaikaa noudattaville työntekijöille ei tällaista taukoa ole kuulunut.

Myös Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on myöntänyt, että työntekijällä, joka on tehnyt työsopimuksen alle seitsemän tunnin päivittäisestä osa-aikatyöstä, ei ole kauppatyöaikalain nojalla oikeutta ruokatuntiin, joskin hänellä työsopimusta tehdessään on ollut mahdollisuus siitä sopia. Lakisääteistä hoitovapaata ei kuitenkaan kantajaliiton mielestä pidä suoraviivaisesti rinnastaa osa-aikatyöhön.

Työehtosopimuksen lepotaukoa koskevaa määräystä on esitetyn selvityksen perusteella ja asianosaisten yhteisen näkemyksen mukaisesti tulkittava siten, että työntekijällä, jonka säännöllinen työaika on alle seitsemän tuntia vuorokaudessa, ei ole ilman eri sopimusta oikeutta työehtosopimuksen tarkoittamaan päivittäiseen vähintään puolen tunnin pituiseen lepohetkeen. Näyttämättä on jäänyt, että työehtosopimusta tulisi tulkita eri tavalla osittaisella hoitovapaalla olevien ja tämän vuoksi lyhyempää työaikaa tekevien työntekijöiden osalta.

Työnantajaliitto on todennut, että lounassetelijärjestelmän mukaan työnantaja järjestää toimihenkilölle tilaisuuden lämpimän aterian nauttimiseen työpäivän aikana myymällä toimihenkilölle lounasseteleitä. Työpäivän aikana nautittava ateria edellyttää, että työntekijällä on kauppatyöaikalain ja työehtosopimuksen mukaan oikeus lepoajan pitämiseen kesken työpäivän. Tällainen oikeus on toimihenkilöllä, joka työskentelee yli seitsemän tuntia päivässä. Osa-aikatyöntekijällä, joka tekee alle seitsemän tunnin työpäivää, ei ole kauppatyöaikalain eikä työehtosopimuksen perusteella oikeutta lepohetken pitämiseen eikä siten myöskään oikeutta ostaa lounasseteleitä. Näin on asiaa tulkittu myös työnantajan lounasseteleitä koskevassa soveltamisohjeessa sekä vuonna 1986 että vuonna 1988. Soveltamisohjeesta, jota laadittaessa on kuultu työntekijäliiton edustajaa, käy ilmi, että lounassetelijärjestelmän piiriin kuuluvat vain toimihenkilöt, joilla on oikeus ruokatunnin pitämiseen kauppatyöaikalain perusteella.

Teknisten ja Erikoisammattien Liitto on myöntänyt, ettei lounassetelietuus työehtosopimuksen määräysten perusteella kuulu niille lyhyempää työaikaa tekeville toimihenkilöille, joilla ei ole ruokatuntia, mutta että Markkaselle kuuluisi tämä etuus työnantajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella.

Esitetyn selvityksen valossa työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Markkasella olisi työehtosopimuksen määräysten perusteella oikeutta ostaa lounasseteleitä.

Työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia työehtosopimuksesta poiketen ruokatunnin pituudesta ja työntekijän oikeudesta ostaa lounasseteleitä. Työsopimuksen tulkinta, sen kohtuullisuuden arviointi tai työsopimuksesta johtuvien muiden riitojen tutkiminen ja ratkaiseminen eivät kuitenkaan kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan.

Edellä olevaan nähden on jäänyt näyttämättä, että Matkatoimisto Kaleva Oy olisi rikkonut asiassa työehtosopimuksen määräyksiä tai LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden saavat asianosaiset itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Jäsenet: Orasmaa, puheenjohtaja, Rihto, Äimälä, Tiitola, Kuivanen ja Sulkunen.

Eri mieltä olevan jäsen Sulkusen lausunto:

Sirpa Markkasen ja Matkatoimisto Kaleva Oy:n välillä tehtyä sopimusta lyhennetystä työajasta 30.11.1988 saakka on mielestäni pidettävä työehtosopimuksen 6 §:n 7 kohdan nimenomaiseen valtuutukseen perustuvana paikallisena työsopimuksena, jonka valvonta on osin luottamusmiehen ja muutoin asianosaisliittojen asiana. Tämän vuoksi sopimuksen tulkinta ja siitä johtuvien riitojen tutkiminen ja ratkaiseminen kuuluvat työtuomioistuimen toimivaltaan.

Näillä ja muutoin työtuomioistuimen enemmistön mainitsemilla perusteilla hylkään kanteen. Myös oikeudenkäyntikulujen osalta yhdyn työtuomioistuimen tuomioon.