Labor court dismisses claim that lunch break counts as working time when weekly hours were not 40.

Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että yrityksen autonkuljettajien säännöllinen työaika olisi työajan lyhentämistä koskevan työehtosopimuksen voimaan tullessa ollut 40 tuntia tai keskimäärin 40 tuntia viikossa. Autonkuljettajat eivät niin ollen olleet kuuluneet työajan lyhentämissopimuksen soveltamispiiriin.

Kysymys ruokailutauon lukemisesta työajaksi.

Kantajat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y. Vastaajat Kaupan Työnantajaliitto KTL r.y. Kesko Oy

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton sekä toiselta puolen muun muassa Kaupan Työnantajaliiton kesken 3.5.1984 allekirjoitetussa automiehiä koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

6 §

Työaika, yli- ja sunnuntaityökorvaus

1. Työaika sekä yli- ja sunnuntaityökorvaukset määräytyvät kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain mukaan.

3. Autonkuljettajan työajan katsotaan alkavan siitä hetkestä, jolloin hän ryhtyy autoa kunnostamaan, sekä jatkuvan siihen saakka, kun hän jättää auton halliin tai muuhun säilytyspaikkaan taikka toisen haltuun.

4. Ruokailuaikaa ei lueta työaikaan, ellei toisin ole sovittu.

5. Säännöllisen työajan ja työhöntulojärjestyksen määrää työpaikan johto lain ja tämän työehtosopimuksen rajoissa.

Sanotun työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

5 §

Työryhmät

Liitot asettavat työryhmän, jonka tehtävänä on 1.7.1984 mennessä sopia keskeytyvässä kolmivuorotyössä tehtävään yötyöhön verrattavan yötyön aiheuttama työajan lyhennys periodityötä sovellettaessa siten, että vuosityöaika muodostuu keskimäärin 38 tunniksi viikossa. Työryhmän tehtävänä on lisäksi selvittää neuvotteluissa esillä olleet työtuntijärjestelmään ja sen laatimiseen liittyvät kysymykset.

Liitot asettavat työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää vuotuisen työajan lyhentämistä niiden periaatteiden mukaisesti, jotka on sovittu keskusjärjestöjen välillä kuluvana keväänä allekirjoitetussa tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa.

Samojen osallisten kesken 21.5.1987 allekirjoitetun kaupan automiehiä koskevan työehtosopimuksen 6 §:än sisältyy samansisältöiset 1, 3, 4 ja 5 kohdat kuin vuoden 1984 työehtosopimuksen 6 §:än. Vuoden 1987 työehtosopimuksen 6 §:än sisältyy lisäksi muun ohella seuraavat määräykset:

7. Vuotuisen työajan yleisestä lyhentämisestä on sovittu liitteestä ilmenevällä tavalla.

Lisätyöstä, joka tehdään lyhennetyn työajan ja pisimmän lain mukaisen säännöllisen työajan välisenä aikana tai työajan lyhentämiseksi annettuna vapaapäivänä, maksetaan 50 %:lla korotettu palkka tai annetaan vastaava aikahyvitys.

Työajan lyhentämistä koskevassa työehtosopimuksen liitteessä on muun muassa seuraavat määräykset:

1. Soveltamisala

Työajan lyhennys koskee niitä työaikamuotoja, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia tai keskimäärin 40 tuntia viikossa. Työajan lyhennystä vähentävät paikalliseen sopimukseen tai käytäntöön perustuvat työaikaa lyhentävät vuosittaiset säännöllisesti toistuvat vapaat ja vuosiloma, jota ansaitaan enemmän kuin 2,5 päivää lomanmääräytymiskuukaudelta. Mikäli paikalliseen sopimukseen tai käytäntöön perustuen viikkotyöaika tai keskimääräinen viikkotyöaika toteuttaa vuonna 1987 48 tunnin ja vuonna 1988 64 tunnin vuotuisen työajan lyhennyksen, ei työajan lyhennys tule sovellettavaksi, ellei liittojen välillä toisin sovita.

Yötyöstä johtuva liittojen välisen 28.8.1984 päivätyn pöytäkirjan mukainen työajan lyhentäminen vähentää edellä sanottua työajan lyhentämisen määrää.

Työajan lyhentämisen piiriin kuuluvien työntekijöiden työaikaa lyhennetään vuonna 1987 48 tunnilla ja vuonna 1988 64 tunnilla.

KANNE

Kanteen perustelut

Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on lausunut, että osapuolten kesken oli sovittu työajan lyhentämisestä vuonna 1984. Työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan tarkoittamassa työryhmässä ei ollut päästy sopimukseen niistä tavoista, joilla sovittu työajan lyhentäminen toteutetaan. Keväällä 1984 solmitun tulopoliittisen kokonaisratkaisun mukaan yksityisellä sektorilla niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa, työaikaa oli sovittu lyhennettäväksi 32 tuntia vuodessa sillä tavalla kuin sopimusalakohtaisesti tarkemmin sovitaan. Työajan lyhentämistavasta oli sovittu kevään 1987 työehtosopimuksessa.

Kesko Oy:n Jyväskylän, Lappeenrannan, Rovaniemen ja Tampereen toimipisteissä työnantaja ei ollut suostunut toteuttamaan autonkuljettajien työajan lyhentämistä työehtosopimuksen edellyttämin tavoin. Kesko Oy oli perustellut menettelyään sillä, ettei autonkuljettajien säännöllinen työaika ollut 40 tuntia vaan 37,5 tuntia viikossa. Tämä taas oli johtunut siitä, että työnantaja oli yksipuolisesti muuttanut autonkuljettajien työajan laskentatapaa vuonna 1986 vähentämällä vuorokautisesta työajasta 30 minuuttia. Kysymys oli ollut pelkästään työajan laskentatavan muuttamisesta, eikä todellista muutosta työajassa tuolloin ollut tapahtunut. Työnantaja oli toteuttanut sanotun muutoksen yksipuolisesti sen jälkeen, kun siitä oli konttorityöntekijöiden ja varastotyöntekijöiden osalta näiden työntekijäryhmien kanssa sovittu. Tällä järjestelyllään työnantaja oli vesittänyt vuonna 1984 sovitun työajan lyhentämisen.

Kesko Oy:n autonkuljettajien säännöllinen työaika oli vuonna 1984 työajan lyhentämistä koskevan määräyksen tullessa voimaan 40 tuntia viikossa. Autonkuljettajat olivat tuolloin siis tulleet työajan lyhentämistä koskeneen määräyksen piiriin. Työnantaja oli vuonna 1986 määrännyt yksipuolisesti työajan lyhentämisen antamistavasta, vaikkei siitä ollut vielä tuolloin työehtosopimukseen osallisten kesken sovittu. Alakohtainen sopiminen oli tapahtunut toukokuussa 1987.

Kesko Oy oli siten jo vuonna 1986 rikkonut tietensä työehtosopimusta. Kun työnantaja ei ollut suostunut muuttamaan aiempia päätöksiään, työnantaja rikkoi edelleen vuonna 1987 solmitun työehtosopimuksen työajan lyhentämisen toteuttamistapaa koskevia määräyksiä.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto oli 10.12.1987 Kaupan Työnantajaliitolle lähettämässään kirjeessä kehottanut työnantajaliittoa huolehtimaan siitä, että sen jäsenyritys Kesko Oy ryhtyy noudattamaan työehtosopimusta. Kun näin ei ollut tapahtunut ja kun työnantajaliitto oli pikemminkin tukenut jäsenyritystään, se oli syyllistynyt valvontavelvollisuutensa laiminlyömiseen.

Asiasta oli neuvoteltu liittojen välillä yhteisymmärrykseen pääsemättä. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton kanta asiaan oli jätetty työnantajaliitolle kirjallisesti 17.2.1988. Kaupan Työnantajaliitto ei ollut useista sanotun päivän jälkeen esitetyistä pyynnöistä huolimatta suostunut ilmaisemaan kantaansa asiaan. Näin ollen olivat työtuomioistuimesta annetun lain 11 §:n mukaiset edellytykset kanteen tutkimiselle työtuomioistuimessa olemassa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Kesko Oy:n autonkuljettajien työajan lyhennys tuli toteuttaa työehtosopimuksen liitteen 2. kohdan mukaisella tavalla. Lisäksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on vaatinut Kesko Oy:n tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Kaupan Työnantajaliiton valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kaupan Työnantajaliitto ja Kesko Oy ovat lausuneet, että Kesko Oy ei ollut toteuttanut kanteessa sanotuissa toimipisteissä autonkuljettajien työajan lyhentämistä vaaditulla tavalla, koska Kesko Oy:ssä oli eräitä poikkeuksia lukuunottamatta jo vuodesta 1970 lähtien kaikkien työntekijöiden työaika ollut 37,5 tuntia viikossa. Ruokataukoja ei työehtosopimuksen mukaisesti ollut luettu työaikaan. Työehtosopimuksen mukaan 32 tunnin vuotuinen työajan lyhennys koski vain niitä automiehiä, joiden työaika ilman ruokataukoja oli ollut 40 tuntia viikossa.

Kesko Oy:n konttorityöntekijöitä ja varastotyöntekijöitä koskevan työajan lyhennyssopimuksen perusteella yhtiössä oli lisäksi toteutettu koko henkilökuntaa koskeva ylimääräinen puolentoista päivän pituinen vuotuinen työajan lyhennys niille työntekijöille, joiden työaika oli alle 40 tuntia viikossa. Väite siitä, että työnantaja olisi samalla muuttanut autonkuljettajien työajan laskentatapaa, ei pitänyt paikkaansa. Ylimääräinen lyhennys oli annettu niille automiehille, joiden työaika oli alle 40 tuntia viikossa. Kesko Oy ei ollut muuttanut autonkuljettajien työajan laskentatapaa vuonna 1986 vähentämällä vuorokautisesta työajasta 30 minuuttia niin kuin Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto kanteessaan väitti.

Asian ratkaisun kannalta oli merkittävää todellisen työajan pituus. Työehtosopimuksen mukaan ruokailuaikaa ei luettu työaikaan, ellei toisin ollut sovittu. Kesko Oy:n automiesten osalta ei ollut toisin sovittu. Automiesten ruokailutaukoa ei ollut koskaan luettu työajaksi.

Kanteeseen oli Kaupan Työnantajaliitton käsityksen mukaan antanut aiheen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton virheellinen käsitys siitä, että ruokailutauot tulisi laskea työajaksi. Tuollainen laskutapa ei työehtosopimuksen mukaan siis ollut mahdollista, ellei siitä ollut nimenomaan sovittu.

Muutamassa toimipisteessä autonkuljettajien työaikaa oli päinvastoin pidennetty autonkuljettajien omasta pyynnöstä silloin kun se oli ollut kuljetusten järjestelyjen kannalta perusteltua. Niihin tapauksiin työajan lyhentämissopimusta oli sovellettu.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kaupan Työnantajaliitto ja Kesko Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

AUTO- JA KULJETUSALAN TYÖNTEKIJÄLIITON VASTASELITYS

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on lausunut, ettei työehtosopimuksen ruokailutaukoa koskevaa määräystä saanut lukea irrallaan muista työaikamääräyksistä.

Työaika sekä yli- ja sunnuntaityökorvaukset määräytyivät kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain mukaan. Sanotun lain mukaan työnantajan oli jokaista työpaikkaa varten laadittava työtuntiluettelo, milloin se työn laatuun nähden oli mahdollista. Luettelosta piti käydä ilmi säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajan sekä ruokailu- ja lepoaikojen. Moottoriajoneuvon kuljettajan osalta työnantaja voi jättää työtuntiluettelon laatimatta vain, jos työsuojeluhallitus oli myöntänyt siitä vapautuksen. Työehtosopimuksen 6 §:n 4 kohdan määräyksellä oli tarkoitettu niitä työtuntijärjestelmässä ilmeneviä, etukäteen merkittyjä ruokailu- ja lepotaukoja, joita ei lain 8 §:n 6 momentin mukaan luettu työaikaan, jos työntekijä sai sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta.

Osapuolet eivät siten olleet sopineet, ettei ruokailutaukoa luettaisi työaikaan, ellei siitä ollut toisin sovittu. Tällaista sopimusta työehtosopimukseen osalliset eivät edes voineet tehdä, sillä se ei kuulunut säännöstämiskompetenssin piiriin. Se, luettiinko ruokailutauko työehtosopimuksen mukaan työaikaan, riippui siitä, voiko työntekijä poistua esteettömästi työpaikalta. Vaikka työntekijällä olisikin tällainen mahdollisuus, ruokailutauko oli työehtosopimuksen mukaan luettava työaikaan, jos siitä oli näin sovittu.

Työaikalain vastaavaa säännöstä tulkitessaan työneuvosto oli katsonut, että lepotaukoa ei luettu työaikaan silloin, kun työntekijällä oli lupa esteettömästi poistua työpaikalta ja kun lepotauko oli niin pitkä, että työntekijä paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ennätti poistua työpaikalta ja viettää halutessaan olennaisen osan lepoajasta työpaikan ulkopuolella. Edellä sanotut tulkintaperiaatteet oli myös kauppatyöaikalain osalta vahvistettu lakia koskevassa hallituksen esityksessä. Siinä todettiin nimenomaan, että lepoaikaa koskevia säännöksiä tarkoitettiin tulkittavan siten, että pelkkä oikeus poistua työpaikalta ei riittänyt, jottei lepoaikaa luettaisi työaikaan. Tämän lisäksi vaadittiin, että työntekijällä oli, ottaen huomioon työpaikan laajuus ja muut sellaiset seikat, todella käytännössä mahdollisuus poistua työpaikaltaan sekä niin halutessaan viettää enin osa tauosta työpaikan ulkopuolella. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton kantaa tuki myös työtuomioistuimen tuomio n:o 12 vuodelta 1987.

Kuljettajat ruokailivat työpäivänsä aikana työn kulun kannalta mahdollisena aikana. Tällöinkään kuljettaja ei ollut täysin vapaa, sillä hän joutui ruokailun aikana huolehtimaan autosta ja sen lastina olevista tavaroista. Kun ruokailutaukoja ei ollut merkitty työvuorolistaan, työnantajan taholtakin oli ilmeisesti mielletty niiden kuuluvan työaikaan.

Kesko Oy:ssä ylityökorvaukset oli maksettu yhtiössä noudatetun työajan ylittäviltä tunneilta lain mukaan eikä turvauduttu kauppatyöaikalain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuun lisätyökorvaukseen. Kesko Oy:n oli tämäkin huomioon ottaen täytynyt mieltää kuljettajien työajan olevan 40 tuntia viikossa.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Maaliskuun 4 päivänä 1984 solmitun tulopoliittisen kokonaisratkaisun mukaan yksityisellä sektorilla työaikaa lyhennetään niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, 32 tunnilla vuodessa sillä tavalla kuin sopimusalakohtaisesti tarkemmin sovitaan. Asianosaisliittojen kesken 3.5.1984 allekirjoitetun automiesten työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n nojalla liitot asettivat työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää vuotuisen työajan lyhentämistä niiden periaatteiden mukaisesti, joista oli sovittu edellä mainitussa tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa.

Asianosaisliitot ovat 21.5.1987 tekemässään työehtosopimuksessa sopineet, että työajan lyhennys koskee niitä työaikamuotoja, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia tai keskimäärin 40 tuntia viikossa. Työajan lyhentämisen piiriin kuuluvien työntekijöiden työaikaa lyhennetään vuonna 1987 48 ja vuonna 1988 64 tunnilla. Työajan lyhennyksen kertyminen on sopimuksen mukaan alkanut 1.1.1986 lukien. Vuonna 1986 kertynyt enintään 32 tunnin antamatta oleva vapaa annetaan joko vapaapäivinä vuoden 1987 loppuun mennessä tai suorittamalla rahakorvaus.

Kanteessa on vaadittu työtuomioistuinta vahvistamaan, että Kesko Oy:n autonkuljettajien työajan lyhennys tulee toteuttaa edellä selostetulla työehtosopimuksessa sovitulla tavalla.

Vuonna 1984 solmittuun samoin kuin myös tällä hetkellä voimassaolevaan automiehiä koskevaan työehtosopimukseen sisältyy määräys, jonka mukaan työaika sekä yli- ja sunnuntaityökorvaukset määräytyvät kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain mukaan. Tuon lain mukaan säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Edelleen mainitun lain mukaan työntekijälle on tavarankuljetustyössä annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana. Lepoaikaa ei lueta työaikaan, jos työntekijä saa sinä aikana esteettömästi poistua työpaikalta. Työehtosopimuksen mukaan ruokailuaikaa ei lueta työaikaan ellei toisin ole sovittu.

Kanteen mukaan tulkintaerimielisyyttä on syntynyt Kesko Oy:n Jyväskylän, Lappeenrannan, Rovaniemen ja Tampereen toimipisteissä. Jyväskylän ja Lappeenrannan toimipisteissä työskentelevät autonkuljettajat ovat todistajina kertoneet, että vuoteen 1986 saakka on tilinauhassa työajaksi merkitty 80 tuntia kahden viikon jaksossa. Jyväskylässä vuoden 1986 alusta ja Lappeenrannassa toukokuusta 1986 on tilinauhan merkintä muutettu 75 tunniksi. Ylityökorvaukset on maksettu kahdeksan tunnin jälkeiseltä ajalta. Kuukausipalkan perusteella laskettavan tuntipalkan jakaja oli muuttunut 160:ksi. Muutoksia työajassa ei tuossa yhteydessä ollut tapahtunut, joskin ruokailuajan on ilmoitettu olevan omaa aikaa. Tässä suhteessa aikaisemmin ei ollut täsmällisiä määräyksiä.

Todistajana kuullun Kesko Oy:n työsuhdepäällikön kertoman mukaan kysymys on ollut vain aikaisemman käytännön täsmennyksestä kirjallisesti siinä yhteydessä, jolloin annettiin talokohtainen ylimääräinen 1,5 päivän työajan lyhennys. Tällä tavalla oli menetelty kaikkien Kesko Oy:ssä työskentelevän noin 5000 työntekijän osalta. Ylityökorvausten maksaminen edellä todetulla tavalla on ollut talokohtainen etu, jollainen nyttemmin sisältyy myös työehtosopimukseen.

Kanteessa mainituissa toimipisteissä ei esitetyn selvityksen mukaan ole nimenomaisesti sovittu, että ruokatauko kuuluisi työaikaan. Edellä todetuilla perusteilla työntekijöillä on kuitenkin ainakin Jyväskylän ja Lappeenrannan toimipisteissä ollut vuoteen 1986 saakka perusteltua aihetta olettaa, että työaika oli 40 tuntia viikossa ja 8 tuntia päivässä ja että ruokatauko siten sisältyi työaikaan. Muiden toimipisteiden osalta ei vastaavaa selvitystä ole esitetty. Vuodesta 1986 on mainituissa toimipisteissä samoin kuin Kesko Oy:n muissakin alueellisissa toimipisteissä sovellettu autonkuljettajiin 37,5 tunnin työaikaa, minkä lisäksi heillä on ollut puolen tunnin mittainen ruokatauko, joka on nimenomaisen ilmoituksen mukaan ollut heidän omaa aikaansa.

Liittojen sopiessa 3.5.1984 työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa työryhmän asettamisesta selvittämään vuotuista työajan lyhentämistä ovat liitot sopineet velvoitteesta, joka on sitonut vain sopimukseen osallisia liittoja. Tuo velvoitemääräys ei siten ole sitonut työnantajia tai työntekijöitä, eivätkä työntekijät tuon sopimusmääräyksen perusteella ole vielä tuolloin tulleet työajan lyhentämistä koskevan määräyksen piiriin. Tämä on tapahtunut vasta toukokuussa 1987 solmitulla työehtosopimuksella.

Autonkuljettajat ovat voineet pitää ruokailutauon haluamanaan aikana, minkä vuoksi ruokailutaukojen ajankohtia ei ole merkitty etukäteen työtuntiluetteloon. Näin ollen sillä perusteella, että kyseisiä taukoja, joiden pituudesta sinänsä ei ole ollut epäselvyyttä, ei ole luetteloihin merkitty, ei voida päätellä, että tauot olisi luettava työaikaan.

Työneuvosto on lausunnoissaan katsonut, ettei ruokailutaukoa ole luettava työaikaan silloin kun työntekijällä on mahdollisuus esteettömästi poistua työpaikalta. Työtuomioistuimen mielestä ruokailutauon pituus puoli tuntia on mahdollistanut nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa poistumisen tauon aikana työpaikalta, joten Kesko Oy on voinut katsoa, ettei ruokailutauko kuulu työaikaan. Näin on asiaa tulkittu laajasti myös työntekijäpuolella ainakin vuonna 1986 Kesko Oy:ssä toteutetun työajan lyhennyksen ja siihen liittyvän työaikojen ja ruokailutaukojen uudelleen määrittelyn jälkeen, mitä osoittaa se, että ainakin viidessä niistä kahdestatoista aluetoimipisteestä, joissa autonkuljettajia työskentelee, on myöhemmin sovittu työajan pidentämisestä 40 tunniksi viikossa. Myös kanteessa tarkoitetussa Jyväskylän toimipisteessä on työntekijöiden taholta ehdotettu vastaavan sopimuksen solmimista.

Edellä todettuun nähden on jäänyt näyttämättä, että Kesko Oy:n autonkuljettajien säännöllinen työaika olisi työajan lyhentämistä koskevan työehtosopimuksen voimaantullessa ollut 40 tuntia tai keskimäärin 40 tuntia viikossa. Kysymyksessä olevat autonkuljettajat eivät ole kuuluneet työajan lyhentämissopimuksen soveltamispiiriin, joten Kesko Oy ei kanteessa kerrotuin tavoin menetellessään ole tietensä rikkonut kyseisen työehtosopimuksen määräyksiä eikä Kaupan Työnantajaliitto valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun katsoen Kaupan Työnantajaliiitto ja Kesko Oy saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Orasmaa, puheenjohtaja, Peltola, Suomalainen, Nouro, Kuivanen ja Porttila

Tuomio oli yksimielinen.