Labor court dismisses claim for damages due to missed collective bargaining deadlines but exempts employer from penalty for excusable error.

Suoritusvaatimusta koskevasta riidasta, jossa virkaehtosopimuksen soveltamisesta oli erimielisyyttä, oli vaadittava kunnallisen pääsopimuksen mukaisia neuvotteluja saatavan syntymistä seuranneen kalenterivuoden loppuun mennessä.

Työmarkkinalaitos oli laiminlyönyt keskusneuvottelujen aloittamisen pääsopimuksen mukaisessa määräajassa. Kun laiminlyönti oli johtunut anteeksiannettavasta erehdyksestä, työmarkkinalaitosta ei tuomittu hyvityssakkoon.

Kantaja Akava r.y. Vastaaja Kunnallinen työmarkkinalaitos

TUOMIO

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Toiselta puolen muun ohella Akavan ja toiselta puolen kunnallisen sopimusvaltuuskunnan, nykyisin kunnallisen työmarkkinalaitoksen kesken 22.9.1984 allekirjoitetussa pääsopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

2. luku

Neuvottelumenettely tulkinta- ja soveltamiskysymyksissä

5 § Välitön neuvonpito

1 mom. Virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevan erimielisyyden sattuessa on kuntaa tai kuntainliittoa työnantajana edustavan viranomaisen ja toisaalta viranhaltijan tai häntä edustavan luottamusmiehen pyrittävä välittömällä neuvonpidolla selvittämään erimielisyydet.

2 mom. Mikäli asiaa ei saada 1 momentissa tarkoitetulla tavalla selvitetyksi, voidaan se siirtää neuvoteltavaksi 6 - 11 §:ssä määrätyssä järjestyksessä.

6 § Paikallisneuvottelut

1 mom. Edellä 5 §:n 2 momentin nojalla siirretyt neuvottelut käydään tehtävään määrätyn kunnan tai kuntainliiton viranomaisen ja asianomaisen sopijajärjestön tai sen alayhdistyksen kesken (paikallisneuvottelut).

7 § Keskusneuvottelut

1 mom. Ellei paikallisneuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi sopimukseen osallinen saattaa asian käsiteltäväksi keskusneuvotteluissa, jotka käydään sopimusvaltuuskunnan ja asianomaisen sopijajärjestön kesken.

2 mom. Vaatimus keskusneuvottelujen käymisestä on puhevallan menettämisen uhalla tehtävä kolmen kuukauden kuluessa paikallisneuvottelujen päättymisestä.

3 mom. Riidan laadusta tai muista erityisistä syistä johtuen voi sopimukseen osallinen saattaa virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevan erimielisyyden suoraan käsiteltäväksi keskusneuvotteluissa.

8 § Neuvottelujen aloittaminen, päättäminen ja pöytäkirja

1 mom. Paikallisneuvottelut on aloitettava kahden viikon ja keskusneuvottelut kolmen viikon kuluessa siitä, kun vastapuolelle on jätetty kirjallinen vaatimus, jossa neuvottelujen kohteeksi tulevat asiat on ilmoitettu, elleivät osapuolet sovi pidemmästä määräajasta.

3. luku

Neuvotteluoikeuden vanhentuminen

10 § Neuvottelu- ja kanneoikeuden vanhentuminen

1 mom. Virkaehtosopimukseen perustuvaa vaatimusta koskevan riidan ratkaisemiseksi on 6 tai 7 §:ssä tarkoitettuja neuvotteluja puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vaatimuksen perusteena oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt.

2 mom. Jos virkaehtosopimuksen soveltamisesta ei ole erimielisyyttä, noudatetaan virkasäännössä määrättyjä tai erikseen säädettyjä vanhentumisaikoja.

KANNE

Kanteen perustelut

Keskusneuvotteluissa Akava oli uudistanut Rovaniemellä paikallisneuvotteluissa 7.7.1987 esittämänsä vaatimuksen asuntokorvausten maksamisesta Salolle. Akava oli viitannut kaupunginhallituksen esitykseen 16.3.1987 ja katsonut, että korvaukset olisi tullut maksaa esityksen mukaisesti. Akava oli kiistänyt kunnallisen työmarkkinalaitoksen väitteen siitä, että asia olisi vanhentunut.

Salon asuntokorvauskysymys oli ollut vireillä aina kaupunginvaltuuston kokoukseen 30.3.1987 asti. Vasta sen jälkeen oli voitu todeta, että palkkasaatavaa ei ollut virkaehtosopimuksen edellyttämällä tavalla maksettu. Keskusneuvotteluissa Akava oli katsonut, että pääsopimuksen mukainen vanhentumisaika voi alkaa kulua vasta siitä, kun kaupunginvaltuuston päätös oli saanut lainvoiman. Tätä ennen ei asiassa ollut voitu käydä paikallisneuvotteluja, koska Rovaniemen kaupunginhallitus oli koko käsittelyn ajan ollut valmis maksamaan Salolle hänen vaatimansa asuntokorvaukset. Vasta kaupunginvaltuuston tehtyä asiassa lopullisen päätöksensä asia voitiin katsoa sillä tavalla riitautetuksi, että olisi ollut mahdollista ryhtyä pääsopimuksen mukaisiin neuvotteluihin.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Akava on asian esivalmistelussa kanteessa esittämiään vaatimuksia täsmennettyään vaatinut, että työtuomioistuin vahvistaisi, että Akava on tehnyt asianmukaisen paikallisneuvottelupyynnön pääsopimuksen tarkoittamassa määräajassa ja että kunnallinen työmarkkinalaitos on menetellyt pääsopimuksen 8 §:n 1 momentin vastaisesti, koska keskusneuvotteluja ei ollut Akavan vaatimuksesta huolimatta aloitettu mainitussa määräyksessä asetetun määräajan kuluessa. Kun kunnallinen työmarkkinalaitos oli siten rikkonut törkeästi pääsopimuksen määräyksiä, Akava on lisäksi vaatinut kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemista rikkomuksestaan hyvityssakkoon virkaehtosopimuksen mukaisesti.

Akava on luopunut esivalmistelussa vaatimasta asian palauttamista kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Akavan välisiin keskusneuvotteluihin.

VASTINE

Vastineen perustelut

Kunnallinen työmarkkinalaitos on lausunut, että kunnallisen pääsopimuksen 10 §:n 1 momentin mukaan virkaehtosopimukseen perustuvaa vaatimusta koskevan riidan ratkaisemiseksi on pääsopimuksen 6 §:ssä tarkoitettuja paikallisneuvotteluja tai 7 §:ssä tarkoitettuja keskusneuvotteluja puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vaatimuksen perusteena oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt.

Vanhentumisajan keskeytti siis vain pääsopimuksen 8 §:ssä tarkoitettu kirjallinen paikallisneuvottelu- tai keskusneuvotteluvaatimus. Muu kirjallinen vaatimus tai esimerkiksi pääsopimuksen 5 §:ssä tarkoitettu vapaamuotoinen välitön neuvonpito ei keskeyttänyt vanhentumisajan kulumista.

Vaatimuksen perusteena oleva pääsopimuksen 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu tapahtuma oli ollut kaupunginjohtaja Salon palkkaukseen kuuluneen asuntokorvauksen indeksikorotusten maksamatta jättäminen. Asuntokorvaus oli ilmeisesti erääntynyt maksettavaksi kuukausittain muun kuukausipalkan yhteydessä. Asuntokorvauksen indeksikorotukset olivat todennäköisesti erääntyneet maksettavaksi samalla kertaa kuin asuntokorvauskin. Kaikki virkaan kuuluvat palkkaedut, joista nyt oli kysymys, olivat erääntyneet maksettaviksi viimeistään virkasuhteen päättyessä vuonna 1984. Jos palkanmaksua ei ollut tapahtunut silloin, kun palkka oli erääntynyt ja virkaehtosopimuksen mukaan maksettava, pääsopimuksen 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu vanhentumisaika alkoi kulua palkan erääntymispäivästä, jolloin suorituksen olisi virkaehtosopimuksen mukaan pitänyt tapahtua.

Väite, että vanhentumisaika olisi alkanut kulua vasta siitä, kun kaupunginvaltuuston päätös oli saanut lainvoiman, ja että asiassa ei olisi voitu käydä tätä ennen paikallisneuvotteluja, oli perusteeton. Paikallisneuvottelujen tarve ilmeni silloin, kun palkanmaksu oli viivästynyt eikä suoritusta huomautuksesta huolimatta ollut viipymättä tehty. Vaatimus asuntokorvauksen indeksikorotusten suorittamisesta perustui kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen yleisen osan 10 kohdan 2 momentin pöytäkirjamerkintään, jonka mukaan voimassa olleita kuntakohtaisia erityislaatuisia järjestelmiä oli noudatettava edelleen. Asuntokorvauksesta ja sen indeksikorotuksesta ennen 1.12.1970 tehty päätös oli kuntakohtainen erityislaatuinen järjestelmä. Eri asia oli, miten esimerkiksi virkaehtosopimuksen palkkaluokituksen mukaiset tai muut palkkaluokan tarkistukset olivat vaikuttaneet asuntokorvauksen määrään ja miten indeksitarkistuksia oli voitu soveltaa eri ajankohtina.

Akavan käsitys vanhentumisaikojen laskemisesta poikkesi täysin yleisesti noudatetuista vanhentumissäännöistä, joissa vanhentumisaika luettiin rahasuorituksissa poikkeuksetta suorituksen erääntymisestä lukien.

Koska pääsopimuksen 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu tapahtuma oli tässä tapauksessa sattunut vuonna 1984 tai sitä aikaisemmin, pääsopimuksen 6 §:ssä tarkoitettuja paikallisneuvotteluja olisi tullut vaatia viimeistään vuoden 1985 loppuun mennessä. Kun näin ei ollut tapahtunut, vaan Akava oli vaatinut paikallisneuvotteluja vasta 29.6.1987, Akava oli menettänyt asiassa puhevaltansa.

Akava oli lisäksi vaatinut kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemista hyvityssakkoon, koska sen pyytämiä keskusneuvotteluja ei ollut aloitettu kolmen viikon kuluessa neuvottelupyynnön saapumisesta. Pääsopimuksen 8 §:n mukaan keskusneuvottelut oli aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun vastapuolelle oli jätetty kirjallinen vaatimus, jossa neuvottelujen kohteiksi tulevat asiat oli ilmoitettu, elleivät osapuolet sopineet pitemmästä määräajasta. Käytännössä kolmen viikon määräaikaa ei yleensä ollut noudatettu paitsi kiireellisissä tapauksissa. Neuvottelujen aloittamisesta oli yleensä sovittu puhelimitse järjestöjen toimihenkilöiden kesken. Ensimmäisen kerran virkaehtosopimusjärjestelmän voimassa ollessa oli nyt vedottu edellä mainittuun määräaikaan.

Neuvottelujen viivästymisen syynä oli ollut se, että Akavan lähettämä keskusneuvottelupyyntö oli joutunut kateisiin kunnallisessa työmarkkinalaitoksessa sen jälkeen, kun se oli kirjattu ja lähetetty asianomaiselle osastolle. Keskusneuvottelupyynnön saapumisaikoihin asianomaisen osaston päällikön huoneeseen oli vaihdettu kalusteita, josta seikasta oli ilmeisesti johtunut asiakirjojen katoaminen. Asiasta oli jo aikaisemmin käyty epävirallisia keskusteluja Akavan kanssa. Kun asiakirjoja ei ollut löytynyt, oli Akavasta toimitettu jäljennös keskusneuvottelupyynnöstä liitteineen kunnallisen työmarkkinalaitoksen toimistoon. Keskusneuvottelut oli sitten käyty ja pöytäkirja laadittu välittömästi.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut kanteen hylkäämistä. Mikäli sen kuitenkin katsottaisiin tuottamuksellisesti rikkoneen pääsopimuksen keskusneuvottelujen aloittamista koskevia määräyksiä, anteeksiannettavan erehdyksen vuoksi oli erityinen syy jättää hyvityssakko tuomitsematta.

KANTAJAN VASTASELITYS

Akava on vielä lausunut, että Rovaniemen kaupunginhallitus oli vuonna 1984 tehnyt päätöksen, että kaupunginjohtajalle suoritettaisiin asuntokorvauksia vuosilta 1979-1984. Päätös oli merkinnyt, että korvausasiasta oli vallinnut yksimielisyys eikä tarvetta asian riitauttamiseen vielä tuolloin ollut.

Päätöksestä tehdyn valituksen jälkeen lääninoikeus oli 19.9.1986 kumonnut kaupunginhallituksen päätöksen ja todennut kaupunginhallituksen ylittäneen toimivaltansa käyttäessään talousarviossa varattua varamäärärahaa valtuuston päätöksestä poikkeavan korotuksen maksamiseen. Lääninoikeus ei siten ollut puuttunut päätöksessään korvauksen asialliseen sisältöön. Näin ollen asia olisi ollut hoidettavissa kaupungin taholta määrärahajärjestelyin ja tekemällä päätös oikeassa järjestyksessä. Tarvetta asian riitauttamiseen Salon puolelta ei edelleenkään ollut olemassa.

Kaupunginhallitus oli 16.3.1987 päättänyt asiaa uudelleen käsitellessään esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyisi kaupunginhallituksen vuonna 1984 tekemän päätöksen ja suorittaisi kaupunginjohtajalle korvauksia vuoden 1987 talousarvion tililtä yhteensä 26 286 markkaa.

Asian oltua useita vuosia käsittelyssä eri asteissa kaupunginvaltuusto oli 30.3.1987 päättänyt vastoin ennakkokäsityksiä ja vastoin kaupunginhallituksen esitystä äänestyksen jälkeen jättää korvaukset maksamatta. Näin ollen kaupunginvaltuuston päätöksen ja sen lainvoimaiseksi tulon jälkeen kaupunginjohtajalle oli vasta syntynyt peruste korvausasian riitauttamiselle.

Vastoin kunnallisen työmarkkinalaitoksen käsitystä asuntokorvauksen erääntymispäivillä ei ollut merkitystä neuvottelu- ja kanneoikeuden vanhentumisen kannalta, koska suoritusten viivästyminen oli johtunut yksinomaan eri käsittelyvaiheiden ja päätöksenteon poikkeuksellisen pitkästä vireilläolosta.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ollut kiistänyt syyllistyneensä pääsopimuksen 8 §:n rikkomiseen. Se oli lisäksi myöntänyt kadottaneensa Akavan lähettämän keskusneuvottelupyynnön. Asiassa ei ollut erityisiä syitä hyvityssakon tuomitsematta jättämiselle.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Rovaniemen kaupunginhallitus on 12.3.1984 pitämässään kokouksessa päättänyt, että kaupunginjohtaja Salolle suoritetaan asuntokorvauksia vuosilta 1979 - 1984. Salon virkasuhde on päättynyt vuonna 1984.

Päätöksestä tehdyn valituksen johdosta Lapin lääninoikeus on 19.9.1986 antamassaan päätöksessä todennut kaupunginhallituksen ylittäneen asiassa toimivaltansa käyttäessään talousarviossa varattua arviomäärärahaa sanottuun tarkoitukseen ja kumonnut kaupunginhallituksen päätöksen.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.1986 ja 16.3.1987 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle asuntokorvausten maksamista vuonna 1984 tekemänsä päätöksen mukaisesti.

Kaupunginvaltuuston 30.3.1987 pidetyssä kokouksessa esitys ei ole saavuttanut määräenemmistöä, joten se on hylätty.

Akava on 29.6.1987 päivätyllä kirjeellä pyytänyt Rovaniemen kaupungin henkilöstölautakunnalta kunnallisen pääsopimuksen mukaisia paikallisneuvotteluja Salon asuntokorvauksia koskevassa asiassa.

Henkilöstölautakunta on 7.7.1987 pidetyissä paikallisneuvotteluissa katsonut, ettei korvauksia voitu maksaa, koska kaupunginhallituksen esitys ei ollut saavuttanut kaupunginvaltuustossa vaadittua määräenemmistöä.

Kun asianosaiset ovat paikallisneuvotteluissa jääneet erimielisiksi, Akava on 25.8.1987 pyytänyt asiassa keskusneuvotteluja. Keskusneuvotteluissa, jotka on pidetty 21.12.1988, Akava on uudistanut paikallisneuvotteluissa esittämänsä vaatimukset. Kunnallinen työmarkkinalaitos on, ottamatta kantaa korvausvelvollisuuteen sinänsä, katsonut, että koska asiassa on pyydetty paikallisneuvotteluja vasta 29.6.1987 mutta Salon virkasuhde on päättynyt jo vuonna 1984, Akava on pääsopimuksen 10 §:n 1 momentin nojalla menettänyt asiassa puhevaltansa.

Pääsopimuksen 10 §:n 1 momentin mukaan virkaehtosopimukseen perustuvaa vaatimusta koskevan riidan ratkaisemiseksi on paikallis- tai keskusneuvotteluja puhevallan menettämisen uhalla vaadittava vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vaatimuksen perusteena oleva tapahtuma on sattunut tai olosuhde syntynyt.

Asiakirjoista käy ilmi, että Salolle vaadittu asuntokorvaus perustuu kunnallisten yleisten virkaehtosopimusten mukaan niin sanotun kuntakohtaisen erityislaatuisen järjestelmän perusteella säilytettäviin viranhaltijan etuisuuksiin. Asiakirjoista on myös pääteltävissä, että kysymys on asuntokorvaukselle suoritettavista indeksikorotuksista.

Työtuomioistuin toteaa, että pääsopimuksen edellä mainitun määräyksen 2 momentin mukaan siinä tapauksessa, että virkaehtosopimuksen soveltamisesta ei ole erimielisyyttä, noudatetaan virkasäännössä määrättyjä tai muuten erikseen säädettyjä vanhentumisaikoja. Määräyksellä on ilmeisesti tarkoitettu sopia siitä, etteivät virkaehtosopimuksen kannalta riidattomat saatavat kuulu neuvottelumenettelyn piiriin.

Saatavan vanhentuminen yleensä alkaa sen syntymisestä. Asianosaiset eivät ole esittäneet selvitystä siitä, mitä pääsopimuksen osapuolet ovat tarkoittaneet sopiessaan kanneoikeuden vanhentumisen alkamisaikaa koskevasta määräyksestä. Muun selvityksen puuttuessa työtuomioistuimen mielestä vanhentumisajan alkamisajankohtaa kuvaavilla sanonnoilla vaatimuksen perusteena olevan tapahtuman sattumisesta tai olosuhteen syntymisestä on ymmärrettävä niitä seikkoja tai tilanteita, joiden perusteella viranhaltijalle on syntynyt palvelussuhteensa perusteella oikeus palkkaan, korvaukseen tai muuhun etuuteen. Tätä käsitystä voidaan tukea myös oikeuskirjallisuudessa esitetyillä käsityksillä, muun muassa professori Kari-Pekka Tiitisen väitöskirjassa olevalla esityksellä.

Pääsopimuksen mukaan virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevan erimielisyyden sattuessa on kuntaa työnantajana edustavan viranomaisen ja toisaalta viranhaltijan tai häntä edustavan luottamusmiehen pyrittävä välittömällä neuvonpidolla selvittämään erimielisyydet. Jollei asiaa saada tällä tavoin selvitettyä, se voidaan siirtää neuvoteltavaksi paikallisneuvotteluissa tai eräissä tapauksissa myös suoraan keskusneuvotteluissa. Erimielisyys on mahdollista ottaa esille myös paikallisneuvotteluja pyytämällä.

Rovaniemen kaupunginhallitus on työnantajana, huomioon ottaen kunnallislain 76 §:n säännöksen, voinut päättää kanteessa tarkoitetun korvauksen suorittamisesta. Asia on kuitenkin tullut riitaiseksi kaupunginhallituksen 12.3.1984 tekemästä päätöksestä tehdyn valituksen johdosta. Asiakirjoista eikä asiassa esitetystä muusta selvityksestä ole mahdollista päätellä, onko lääninoikeudessa käsitellyssä asiassa ollut kysymys pelkästään siitä, mistä varoista kanteessa tarkoitettu korvaus voidaan suorittaa. Epäselväksi on yhtä lailla jäänyt, onko asian myöhemmissä vaiheissa ollut kysymys erimielisyydestä suorittaa puheena oleva korvaus vai vain siitä, mistä varoista se voitaisiin suorittaa.

Pääsopimuksessa sovittu neuvotteluvelvollisuus, joka on asetettu työtuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin edellytykseksi, ei koske sellaisia kunnallislain tulkinnasta riippuvia kysymyksiä, kuten määrärahojen käyttöön liittyviä menettelyjä, joita koskevien riitojen käsitteleminen jää työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan sen toimivallan ulkopuolelle.

Työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluu siitä annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan suoritusvaatimuksen käsitteleminen ainoastaan, jos velvollisuus suoritukseen riippuu lainkohdan 1 momentissa mainitun riita-asian ratkaisemisesta. Kanteessa tarkoitetun korvauksen suorittamista koskeva asia kuuluakseen työtuomioistuimen toimivaltaan edellyttää, että siinä on kysymys virkaehtosopimuksen kannalta riitaisen suoritusvaatimuksen käsittelyä koskevasta asiasta.

Akava on katsonut, että asiassa on kysymys neuvotteluvelvollisuuden piiriin kuuluvasta vaatimuksesta. Kun otetaan huomioon, että Rovaniemen kaupunginhallituksen usein mainittu 12.3.1984 tekemä päätös on valituksen perusteella kumottu, työtuomioistuimessa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka mukaan Rovaniemen kaupunki olisi riidattomasti sitoutunut suorittamaan kanteessa tarkoitetun virkaehtosopimukseen perustuvan korvauksen. Asiassa ei siten ole liioin näytetty, että Salon oikeus korvaukseen olisi ollut ennen Rovaniemen kaupunginvaltuuston 30.3.1987 tekemän päätöksen lainvoimaiseksi tuloa Rovaniemen kaupunkia sitovalla tavalla riidaton.

Sikäli kuin asiassa on kysymys, kuten Akava on esittänyt, sellaisesta suoritusvaatimuksesta, jossa virkaehtosopimuksen soveltamisesta on erimielisyyttä, työtuomioistuimen mielestä pääsopimuksen 10 §:n 1 momentin oikeana sisältönä on pidettävä, että sitä koskevasta riidasta on vaadittava neuvotteluja saatavan syntymistä seuranneen kalenterivuoden loppuun mennessä.

Työtuomioistuin toteaa vielä, että oikeus käyttää riita-asiassa puhevaltaa voidaan lopullisesti ratkaista vasta siinä oikeudenkäynnissä, jossa on kysymys neuvotteluvelvollisuuden kohteena olevan, viranhaltijalle kuuluvan palkka- tai muun edun suorittamisesta tai vahvistamisesta. Puhevallan käyttämisessä ja sen menettämisessä on oikeudenkäynnissä edellytyksiä, joihin vastapuolen on vedottava, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon.

Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että vahvistusvaatimus voitaisiin hyväksyä Akavan esittämällä tavalla.

Akava on kerrotuin tavoin esittänyt 25.8.1987 kunnalliselle työmarkkinalaitokselle keskusneuvottelujen käymistä asiassa, mutta keskusneuvottelut on pidetty vasta 21.12.1988.

Keskusneuvottelut on pääsopimuksen 8 §:n 1 momentin mukaan aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun vastapuolelle on jätetty kirjallinen vaatimus, jossa neuvottelujen kohteeksi tulevat asiat on ilmoitettu, elleivät osapuolet sovi pitemmästä määräajasta.

Kunnallinen työmarkkinalaitos on myöntänyt keskusneuvottelujen alkamisen viivästyneen. Syynä siihen on ollut neuvottelupyyntöä koskevan esityksen joutuminen kadoksiin kunnallisen työmarkkinalaitoksen asianomaisella osastolla.

Akava on ilmoittanut, ettei neuvottelujen aloittamiselle asetettua määräaikaa ole käytännössä säännönmukaisesti noudatettu. Akavan taholta on kirjallisen neuvottelupyynnön toimittamisen jälkeen pyydetty uudelleen neuvottelujen aloittamista ja viitattu työmarkkinalaitokselle lähetettyyn neuvottelupyyntöön.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ole ryhtynyt huomautusten jälkeen asiassa toimenpiteisiin. Kunnallinen työmarkkinalaitos on laiminlyönnillään rikkonut pääsopimuksen 8 §:n 1 momenttia. Kun laiminlyönti on johtunut anteeksiannettavasta erehdyksestä sekä ottaen huomioon neuvottelukäytännöstä esitetyn selvityksen ja myös työtuomioistuimesta annetun lain 11 §:n 2 momentin säännöksen, olosuhteet ovat muodostaneet sellaisen kunnallisen virkaehtosopimuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun erityisen syyn, jonka nojalla kunnallinen työmarkkinalaitos on jätettävä tuomitsematta hyvityssakkoon.

Tuomiolauselma

Lausunnon antaminen kanteesta raukeaa siltä osin kuin siitä on luovuttu.

Työtuomioistuin vahvistaa, että kunnallinen työmarkkinalaitos on menetellyt kunnallisen pääsopimuksen 8 §:n 1 momentin vastaisesti, kun se ei esitetyn pyynnön johdosta ole aloittanut keskusneuvotteluja asiassa pääsopimuksen edellä mainitussa momentissa tarkoitetussa määräajassa. Kunnallinen työmarkkinalaitos jätetään kuitenkin laiminlyöntinsä johdosta kunnallisen virkaehtosopimuslain 21 §:n 1 momentin nojalla hyvityssakkoon tuomitsematta.

Työtuomioistuin katsoo, ettei se voi muilta osin antaa Akavan kanteesta sellaista lausuntoa kuin on vaadittu, ja hylkää sen vuoksi kanteen enemmälti.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Peltola, Rautiainen, Voipio, Sulkunen, Lehto ja Kannisto.

Tuomio oli yksimielinen.