Labor court dismissed union claim that employer delayed bonus payment contrary to collective agreement terms.

Työehtosopimuksen mukaan urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksettiin sisälle jäänyt palkkaerä heti kun työ oli valmis ja vastaanotettu.

Työehtosopimuksen määräyksen sanamuoto ja aikaisempi soveltamiskäytäntö olisivat johtaneet tulkintaan, jonka mukaan sisälle jäänyt palkka eli niin sanotut pohjarahat olisi tullut maksaa urakan mittausta seuranneena päivänä. Myöhemmin vakiintuneeksi käytännöksi oli muodostunut pohjarahojen maksaminen urakan mittausta seuraavana palkanmaksupäivänä.

Yhtiö, joka oli maksanut urakan pohjarahat ensimmäisenä urakan valmistumisen jälkeisenä palkanmaksupäivänä, ei ollut syyllistynyt työehtosopimuksen vastaiseen menettelyyn eivätkä työnantajaliitto ja sen piiriyhdistys olleet laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan. (Ään.).

Kantaja Rakennustyöläisten Liitto r.y. Vastaajat Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. Kivikartio Oy Kuultava Suomen Rakennusteollisuusliiton Lounais-Suomen Piiri r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 30.5.1986 allekirjoitetussa rakennusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

IV. Palkkaus

27 §

Palkanmaksu

1. Työpalkka maksetaan joka toinen perjantai taikka jos silloin on pyhä edellisenä arkipäivänä (palkanmaksupäivä.) Palkan laskemista varten saadaan jättää sisään 5 päivän palkka (laskenta-aika).

2. Urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksetaan ennakkoa noin 90 prosenttia suoritetun työn arvosta, ja sisälle jäänyt erä heti kun työ on valmis ja vastaanotettu.

4. Kun työsuhde irtisanotaan, on palkka maksettava viimeistään irtisanomisajan päätyttyä. Urakkatyötä suoritettaessa otetaan kuitenkin huomioon mittaukseen tarvittava aika, mutta palkka on maksettava viimeistään vuorokauden kuluttua mittauksesta.

KANNE

Kanteen perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on lausunut, että kirvesmiehet Tapani Pelkonen, Harri Korkeila ja Esko Nylander olivat työskennelleet työkuntana urakkatyössä Kivikartio Oy:n Munkvikhöjdenin rivitalotyömaalla Paraisilla 17.9.1986 alkaen. Työ oli päättynyt siten, että urakan mittaus- ja laskentapäivä oli ollut 1.10.1986. Työkunta oli vaatinut työnantajaa maksamaan urakan niin sanotut pohjarahat seuraavana päivänä vedoten työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohtaan. Työnantaja oli kieltäytynyt siitä ja pohjarahat oli maksettu 10.10.1986, jolloin oli ollut ensimmäinen urakan valmistumisen jälkeinen palkanmaksupäivä.

Asiasta oli käyty piiritason neuvottelut 9.10.1986 ja liittojen väliset neuvottelut 28.11.1986 pääsemättä yksimielisyyteen.

Työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdan ilmaisu "heti" merkitsi sitä, että pohjarahat oli maksettava urakan mittauksen jälkeisenä päivänä eikä työnantajalla ollut oikeutta siirtää niiden maksua seuraavaan työehtosopimuksen 27 §:n 1 kohdan mukaiseen palkanmaksupäivään. Tilanne erosi niin sanotuista könttäurakoista, joissa ei ollut yksikköhinnoittelua ja siitä johtuvaa pohjarahojen laskemista, vaan lopullisesti maksettavaksi tuleva palkka tiedettiin jo etukäteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että Kivikartio Oy on menetellyt vastoin työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohtaa maksaessaan urakan pohjarahat kirvesmiehille urakan valmistumisen jälkeisenä ensimmäisenä palkanmaksupäivänä 10.10.1986. Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut yhtiön tuomitsemista työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Suomen Rakennusteollisuusliiton sekä Suomen Rakennusteollisuusliiton Lounais-Suomen Piirin tuomitsemista valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

VASTINE

Vastineen perustelut

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Kivikartio Oy ovat lausuneet, että kantajaliiton työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdan perustui yhden sanan irroittamiseen laajemmasta asiayhteydestään. Työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdassa oli vain määritelty se, miten urakkatyötä suorittavan työntekijän kokonaisansio jakaantui yhtäällä urakan kestäessä maksettavaan ennakkoon ja toisaalta sen päätyttyä maksettaviin loppupohjiin. Määräyksen ennakkomaksua määrittävässä ensimmäisessä lauseessa ei ollut täsmennetty mainitun palkanosan maksupäivää. Säännöksen jälkimmäisen lauseen aikamääreelle "heti" ei säännöksen muodostaman kokonaisuuden tarkoituksen huomioon ottaen voitu myöskään antaa täsmällisen maksupäivän ajankohtaa määrittävää merkitystä.

Urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksettava ennakko ja loppupohjat olivat työehtosopimuksen 27 §:n 1 kohdan tarkoittamaa työpalkkaa. Tässä määräyksessä työpalkkoja ei ollut eroteltu toisistaan sillä perusteella, oliko kysymyksessä aikapalkka vai urakkapalkka taikka jälkimmäisen osalta, oliko kyseessä urakan ennakko vaiko loppupohjat. Määräyksen tarkoittama palkanmaksuajankohtien määrittely kattoi siis kaikki palkat, ellei kysymyksessä ollut työsuhteen päättymistilanne, jonka palkanmaksusta oli oma erityinen määräyksenä työehtosopimuksen 27 §:n 4 kohdassa.

Työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdassa ei toisin kuin saman pykälän 4 kohdassa mainittu mitään urakkatyön mittauksesta ja sen jälkeisestä maksuajasta. Tämä tuki käsitystä, että 27 §:n 2 kohtaa oli siinä olevasta aikamääreestä riippumatta tulkittava vain urakka-ansion maksamisajankohtien jakaantumista koskevaksi määräykseksi, ei täsmällisen maksupäivän sääteleväksi määräykseksi.

Könttäurakassa työntekijä oli sitoutunut tekemään tietyn, usein lyhytkestoisen työn tietystä kokonaispalkasta, jota ei ollut laskettu yksittäishintoja käyttäen. Urakkakäsitteen kannalta ei ollut merkitystä sillä, kuinka urakkasumman suuruus määrättiin. Työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohta koski sanamuotonsa mukaisesti kaikkia urakoita. Määräystä ei vain jouduttu soveltamaan lyhytkestoisiin, palkanmaksukauden sisään mahtuviin urakoihin, koska sen tarkoituksena oli määritellä useamman palkanmaksukauden kestävästä urakasta maksettavan ansion jakaantuminen eri palkanmaksupäiville. Toisin olisi, jos määräyksellä määritettäisiin loppupohjien maksuajankohta työehtosopimuksen 27 §:n 1 kohdasta poikkeavasti.

Vuoden 1945 rakennusalan työehtosopimukseen sisältyi 7 §:n 1 momentin määräys, jonka mukaan työpalkka maksettiin joka perjantai tai jos silloin oli pyhä, edellisenä arkipäivänä. Urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksettiin viikoittain etuantia noin 90 prosenttia suoritetun työn arvosta ja sisälle jäänyt erä heti, kun työ oli valmis ja vastaanotettu. Vuoden 1964 työehtosopimusratkaisun yhteydessä edellä mainitun määräyksen ensimmäinen ja toinen lause erotettiin toisistaan, edellinen 15 §:n 1 kohdaksi ja jälkimmäinen 15 §:n 2 kohdaksi tekstisisällön säilyessä ennallaan. Vuoden 1972 työehtosopimusratkaisun yhteydesä silloiset 20 §:n 1 ja 2 kohdat saivat sisällön, joka oli sama kuin voimassa olevassa työehtosopimuksessa.

Vuoden 1964 muutos oli luonnehdittava teknis-selkeyttäväksi. Vuoden 1972 muutoksen asiallinen merkitys oli siirtymisessä yhden viikon tilivälistä kahden viikon tiliväliin. Kummassakaan muutosvaiheessa ei ollut erikseen käsitelty sitä, mikä oli sanan "heti" merkitys urakkatyön loppupohjien maksamisajankohdan kannalta. Selvityksen esittäminen siitä, miten alkuperäisen vuoden 1945 työehtosopimuksen määräyksen sisältö siitä aikanaan neuvoteltaessa puolin ja toisin oli ymmärretty, ei ollut enää mahdollista. Alkuperäisen määräyksen ensimmäisessä lauseessa palkanmaksuväli oli kuitenkin määritelty viikon mittaiseksi. Varsin vieras oli ajatus siitä, että välittömästi seuraavassa lauseessa olisi urakan loppupohjien osalta haluttu tarkoittaa poikettavan palkanmaksuajankohtaa koskevasta ensimmäisen lauseen pääsäännöstä jatkuvien työsuhteiden osalta.

Suurin osa yrityksistä, joiden palkanmaksukäytäntöä työnantajaliitto tältä osin oli tiedustellut, oli ilmoittanut maksavansa jatkuvissa työsuhteissa urakan loppupohjat tavanomaisen palkanmaksun yhteydessä. Lisäksi useat yritykset ilmoittivat, että maksupäivästä voitiin työkunnan ja työnantajan kesken myös sopia. Kun kyse oli rakennusalalla pääpiirteissään samansisältöisenä yli 40 vuotta voimassa olleesta määräyksestä, oli mahdollista, että poikkeaviakin yksittäistapauksia löytyi. Sekä vastaajayhtiössä noudatettu että muissa rakennusalan yrityksissä vallitseva käytäntö tuki työnantajapuolen kantaa asiassa.

Rakennusalan työehtosopimuksessa 27 §:n 2 kohta sääteli vain urakka-ansion jakaantumisen ennakkoon ja loppupohjiin eikä määrittänyt loppupohjien maksuajankohtaa jatkuvissa työsuhteissa 27 §:n 1 kohdasta poikkeavasti. Tämän vuoksi yhtiö ei kanteessa tarkoitettua menettelyä noudattaessaan ollut menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti eivätkä Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Lounais-Suomen Piiri olleet laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Kivikartio Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

VASTASELITYS

Rakennustyöläisten Liitto on vielä lausunut, että vuoden 1964 muutos työehtosopimusmääräyksessä oli ollut luonteeltaan teknis-selkeyttävä, ainakin siinä mielessä, ettei muutoksella ollut puututtu "heti" sanan merkitykseen. "Heti" sana oli työntekijäpuolella ymmärretty kirjaimellisesti siten, että se tarkoitti viivytyksetöntä maksusuoritusta eikä työnantajalla ollut yksipuolista oikeutta siirtää pohjarahojen maksua seuraavaan työehtosopimuksen 27 §:n 1 kohdan mukaiseen palkanmaksupäivään. Myöskään vuoden 1972 työehtosopimuksen määräyksen muutoksen yhteydessä ei ollut puututtu "heti" sanan merkitykseen.

Työehtosopimusmääräyksestä ei ollut neuvoteltu liittojen välillä eikä työntekijäpuoli ollut tehnyt siihen muutosesityksiä. Työntekijäliiton kanta nojasi puhtaasti kieliopilliseen tulkintaan. Toisin sanoen "heti" tarkoitti viivytyksetöntä maksamista ja maksun siirtäminen seuraavaan palkanmaksupäivään sisälsi selkeän velallisen viivästyksen. Käytäntö ei ollut työnantajapuolen kannan mukainen niin suuressa määrin kuin työnantajapuoli oli antanut ymmärtää.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kanteessa mainitut kirvesmiehet ovat työskennelleet työkuntana urakkatyössä Kivikartio Oy:n työmaalla 17.9.1986 alkaen. Työ on päättynyt siten, että urakan mittaus- ja laskentapäivä on ollut 1.10.1986. Työnantaja on maksanut urakan pohjarahat ensimmäisenä urakan valmistumisen jälkeisenä palkanmaksupäivänä eli 10.10.1986.

Kanteen mukaan urakkatyön palkanmaksua säätelevää työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohtaa on tulkittava sanamuotonsa mukaisesti niin, että pohjarahat on maksettava mittausta seuraavana päivänä ilman, että työnantajalla olisi oikeutta siirtää niiden maksua saman pykälän 1 kohdan mukaiseen palkanmaksupäivään. Vastaajaliitto on taas vastineessaan katsonut, että työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdassa on määritelty ainoastaan se, miten urakkatyötä tekevän työntekijän kokonaisansio jakaantuu urakan kestäessä maksettavaan ennakkoon ja sen päätyttyä maksettaviin niin sanottuihin loppupohjiin eikä määritä loppupohjien maksuajankohtaa jatkuvissa työsuhteissa 27 §:n 1 kohdasta poikkeavasti.

Rakennusalan työehtosopimuksiin on vuodesta 1945 lähtien sisältynyt määräys, jonka mukaan urakkapalkasta sisälle jäänyt erä maksetaan heti, kun työ on valmis ja vastaanotettu. Sopimusmääräyksen sanamuotoa on muutettu vuosina 1964 ja 1972. Jutun käsittelyssä asianosaisliitot ovat olleet yksimielisiä siitä, ettei määräyksen muutoksilla ollut puututtu "heti" sanan merkitykseen. Pohjarahojen maksaminen ei ole selvityksen mukaan edes ollut esillä työehtosopimusneuvotteluissa.

Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä myös siitä, että lyhyissä yhden tilikauden sisään mahtuvissa urakoissa pohjarahat maksetaan seuraavana tavanomaisena palkanmaksupäivänä. Tästä ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä nyt riidan kohteena olevan määräyksen tulkinnasta, koska 27 §:n 2 kohta määrittelee vain sellaisia tilanteita, joissa urakka ulottuu useammalle tilikaudelle.

Työtuomioistuimelle ei ole esitetty selvitystä siitä, mitä osalliset ovat kyseessä olevalla määräyksellä tarkoittaneet, kun se on ensimmäisen kerran vuonna 1945 otettu työehtosopimukseen. Todistajana kuultujen kantajaliiton entisen jaostosihteerin ja vastaajaliiton Uudenmaan piirin asiamiehen kertomuksista on käynyt selville, että kyseessä olevaa määräystä on 1950- ja 60-luvulla tulkittu sanamuotonsa mukaisesti siten, että pohjarahat on maksettu loppumittauksen valmistuttua, jos kohta käytäntö on jossain määrin saattanut vaihdella. Mainitun asiamiehen kertoman mukaan on käytäntö sittemmin muuttunut johtuen osaksi palkanlaskennan siirtämisestä atk:lle ja osaksi myös työsuhteiden kestossa tapahtuneista muutoksista.

Vastaajaliiton kolme piiriasiamiestä ovat todistajina kertoneet pohjarahojen tämänhetkisestä maksukäytännöstä. Todistajien tiedot ovat perustuneet tämän tulkintariidan yhteydessä suoritettuihin tiedusteluihin. Lounais-Suomen piirissä asiaa oli tiedusteltu 15 rakennusliikkeeltä, jotka edustavat 85 prosenttia alueen rakentamisesta. Yhdessä pienessä rakennusliikeessä oli käytäntönä maksaa pohjarahat mittauksen jälkeen, muissa liikkeissä pohjarahat maksetaan tilin yhteydessä. Sisä-Suomen piirissä asiaa oli tiedusteltu 43 rakennusliikkeeltä, jotka kaikki maksoivat pohjarahat muun palkanmaksun yhteydessä. Uudenmaan piirissä asiaa on tiedusteltu työpäällikkökokouksessa ja lisäksi erillisillä kyselyillä. Todistajan mukaan pohjarahat maksetaan muun palkanmaksun yhteydessä.

Lounais-Suomen piiriasiamies on sen lisäksi todistajana kertonut tiedustelleensa käytäntöä myös muista piireistä. Käytäntö kaikkialla Suomessa on pohjarahojen maksuajankohdan suhteen pääosin samanlainen. Joissakin pienissä rakennusliikkeissä, joissa palkkalaskentaa ei ole viety atk:lle, maksetaan pohjarahat heti mittauksen jälkeen. Joissakin tapauksissa on pohjarahoja maksettu mittauksen jälkeen myös sen vuoksi, että työntekijällä on ollut tuolloin rahan tarvetta.

Työtuomioistuin toteaa esitetyn aineiston perusteella, että työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdan sanamuoto ja määräyksen soveltamiskäytäntö 1950- ja 60-luvulla johtavat lähinnä kantajan tulkintaan. Käytäntö on kuitenkin 70-luvun alkupuolelta lähtien muuttunut niin, että pohjarahojen maksamisajankohdaksi on otettu mittausta seuraava työehtosopimuksen 27 §:n 1 kohdan mukainen palkanmaksupäivä. Käytännön muuttumisesta huolimatta on määräyksen sanamuoto 80-luvullakin tehdyissä työehtosopimuksissa säilytetty entisellään tekemättä edes esityksiä kyseessä olevan määräyksen muuttamisesta. Muuttunutta käytäntöä noudatetaan vakiintuneeksi katsottavalla tavalla ja ilman, että se aiemmin olisi aiheuttanut tulkintaerimielisyyksiä.

Edellä olevilla perusteilla on työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohtaa tulkittava siten, että sisälle jäänyt osa urakkapalkasta eli niin sanotut pohjarahat on maksettava työn valmistumista ja vastaanottamista seuraavana sanotun pykälän 1 kohdan mukaisena palkanmaksupäivänä. Näin ollen ei Kivikartio Oy kanteessa kerrotuin tavoin pohjarahoja maksaessaan ole syyllistynyt työehtosopimuksen vastaiseen menettelyyn eivätkä Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Lounais-Suomen piiri ole laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Kivikartio Oy saavat kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Orasmaa, puheenjohtaja, Iirola, Airaksinen, Niskanen, Hölttä ja Palanko-Laaka.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Jäsen Hölttä, jonka lausuntoon jäsen Palanko-Laaka yhtyi, lausui:

Työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdan mukaan urakkatyöntekijöille on maksettava työnantajalle jäänyt osa palkasta heti, kun työ on valmis. Sanamuodon mukaan palkka on maksettava siis urakan laskenta- ja mittauspäivänä tai olosuhteista riippuen seuraavana päivänä. Sopimusmääräyksen 2. kohta on poikkeus 1. kohdan mukaisesta pääsäännöstä, mikä ilmenee myös siinä, että 2. kohdassa maksamisaika on heti vastakohtana 1. kohdan joka toiselle perjantaille.

Työehtosopimus on määrämuotoinen ja kirjallisessa muodossa saatettu julkisuuteen. Siltä voidaan siten vaatia julkista luotettavuutta. Sitä on tulkittava suppeasti sanamuodon mukaan. Tästä voidaan poiketa vetoamalla vallitsevaan käytäntöön vain, jos vastaajapuolen voidaan katsoa hyväksyneen tällaisen soveltamisen. Sanamuodosta poikkeavan käytännön pitäisi olla vakiintunut ja yhtenäinen (Sarkko, Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset s. 85 ja 83). Jos työnantaja tulkintaetuoikeudellaan on alkanut soveltaa sopimusmääräystä väärin eikä työntekijäliitto ole hyväksynyt tätä, niin vallitsevaksikaan tullut käytäntö ei saa syrjäyttää sanamuotoa.

Vastaaja on näyttänyt, että sen haluama käytäntö on jossain määrin vakiintunut vaikka määräystä onkin sovellettu usealla eri tavalla. Kantaja on näyttänyt, että se ei ole hyväksynyt muuttunutta maksamiskäytäntöä. Sen, ettei kantaja ole reagoinut muutettuun käytäntöön, ei ole näytetty tapahtuneen siitä riippumatta, että kantaja olisi tiennyt muuttuneesta käytännöstä. Pidän selvitettynä, että vastaaja on laatinut sopimusmääräyksen sanamuodon.

Jos työnantajapuoli perustelee kantaansa sillä, että sanamuodon mukainen käytäntö on sopimaton atk-laittein tapahtuneesa palkanlaskennassa, sen asia olisi ollut esittää määräyksen muuttamista.

Edellä mainituin perustein ja yhtyen muilta osin työtuomioistuimen tuomiolauselmaan vahvistan kanteen 1 kohdan osalta, että Kivikartio Oy on menetellyt työehtosopimuksen 27 §:n 2 kohdan vastaisesti ja velvoitan yhtiön ja vastaajaliiton korvaamaan yhteisvastuullisesti Rakennustyöläisten Liiton oikeudenkäyntikulut 1 700 markalla.