Claims dismissed because claimants did not meet the strict criteria for the highest pay grade despite handling complex claims.

Vakuutusyhtiön lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyssä ei ollut vaativia erikoistapauksia keskitetty määrättyjen korvauskäsittelijöiden tehtäväksi kuten palkkaryhmittelyssä oli tarkoitettu. Yhtiö ei ollut ryhtynyt sellaisiin järjestelyihin, että seitsemänteen palkkaryhmään olisi voitu sijoittaa vaativimpia erikoistapauksia hoitavat korvauskäsittelijät. Kuudenteen palkkaryhmään jääneitä korvauskäsittelijöitä ei taas ollut mahdollista asettaa toisiinsa nähden eri asemaan. Kanteessa tarkoitetut korvauskäsittelijät olivat tehneet siinä määrin seitsemänteen palkkaryhmään kuuluviksi sovittuja tehtäviä, että heidät oli sijoitettava sanottuun palkkaryhmään.

Työnantajayhdistys ei ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan, koska oli kysymys uuden määräyksen soveltamisesta, joka oli tarkoituksella jätetty harkinnanvaraisuutta sisältäväksi. (Ään.)

Kantaja Vakuutusväen Liitto r.y. Vastaaja Vakuutusalan Työnantajayhdistys r.y. Kuultava Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisyhdistysten välillä 16.10.1985 allekirjoitetussa vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevassa palkkasopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

2 § Palkkaryhmät

1. Konttoritoimihenkilöt sijoitetaan palkkaryhmiin työn laadun ja vastuunalaisuuden perusteella: ks. liite 1.

Palkkasopimuksen liitteenä olevassa vakuutusalan konttoritoimihenkilöiden palkkaryhmittelyssä on muun muassa seuraava määräys:

1. VAKUUTUSTOIMI

Korvauskäsittely

6. Itsenäinen korvausratkaisutyö joka muodostuu ratkaisujen tekemisestä yhtiön korvauskäytännön mukaisesti.

Toimi edellyttää

- ratkaisuun vaikuttavan lainsäädännön tai vakuutussopimusten ja niiden soveltamisesta annettujen ohjeiden tuntemusta sekä yleisohjeisiin perustuvien, tehtävään liittyvien työnkulkujen ja asiakirjojen kokonaisvaltaista tuntemusta.

Asianosaisliittojen välillä 30.5.1986 tehdyssä lisäyksessä edellä mainittuun liitteeseen sanotaan seuraavaa:

7. Itsenäinen korvauskäsittely, johon sisältyy säännöllisesti myös vaativien erikoistapausten ratkaisemista yhtiön korvauskäytännön mukaisesti.

Toimi edellyttää

- ratkaisuun vaikuttavan lainsäädännön sekä vakuutussopimusten ja niiden soveltamisesta annettujen ohjeiden sekä yhtiön korvauskäytännön syvällistä tuntemusta - yritysten tai yksityisten henkilöiden vastuuseen perustuvaa ratkaisujen tekoa - muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyä - yleisohjeisiin perustuvien, tehtävään liittyvien työnkulkujen ja asiakirjojen kokonaisvaltaista tuntemusta.

KANNE

Kanteen perustelut

Yhdistysten päästyä alustavaan sopimukseen siitä, että seitsemännen palkkaryhmän määritelmien tulisi koskea korvaus ja eläkekäsittelyä, oli aloitettu neuvottelut sopimuksen sisällöstä. Kummankin osapuolen tekemiä esityksiä oli muokattu, kunnes 13.5.1986 oli sovittu määritelmien sanamuodosta ja eräistä neuvottelutulokseen liittyvistä järjestelyistä. Vakuutusväen Liiton hallitus oli hyväksynyt neuvottelutuloksen kokouksessaan 28.5.1986. Uusi ryhmittely oli tullut voimaan 1.6.1986.

Neuvotellessaan korvauskäsittelijöiden sijoittamisesta seitsemänteen palkkaryhmään olivat asianosaisyhdistykset olleet yhtä mieltä siitä, että uutta palkkaryhmää tulisi soveltaa lähinnä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen, liikennevakuutuksen sekä oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen korvauskäsittelijöihin. Tätä osoitti käytetty sanamuoto, jossa viitattiin ratkaisuun vaikuttavan lainsäädännön sekä vakuutussopimusten tuntemukseen uuteen palkkaryhmään sijoittamisen edellytyksenä.

Työnantajapuolen mielestä määritelmään piti sisällyttää maininta vaativista erikoistapauksista siinä tarkoituksessa, että vain ne käsittelijät, joiden työhön kuului myös tällaisia tapauksia, voivat kuulua seitsemänteen palkkaryhmään. Työnantajayhdistyksen neuvottelijat eivät olleet kuitenkaan osanneet esittää yhtään käytännön esimerkkiä vaativista erikoistapauksista. Liioin he eivät neuvotteluissa olleet pystyneet sanomaan, oliko jokin Vakuutusväen Liiton esille ottama tapaus esityksen tarkoittama vaativa erikoistapaus vai ei.

Toimihenkilöliitto oli esittänyt, että vaativien erikoistapauksien käsitettä täsmennettäisiin edes joillakin esimerkeillä. Tässä tarkoituksessa osapuolet olivat 13.5.1986 sopineet, että toimihenkilöliitto tekisi asiasta soveltamisohjeen, jonka se toimittaisi työnantajayhdistyksen tarkastettavaksi hyvissä ajoin ennen uuden ryhmittelyn sovittua voimaantuloa. Siltä osin kuin työnantajayhdistys voisi soveltamisohjeen hyväksyä, sitä pidettäisiin yhdistysten yhteisenä tulkintana. Toimihenkilöliitto oli lähettänyt soveltamisohjeensa työnantajayhdistykselle 21.5.1986. Toimihenkilöliiton hallitus oli kokoontunut päättämään ryhmittelymuutoksen hyväksymisestä 28.5.1986. Siihen mennessä työnantajayhdistys ei ollut esittänyt huomautuksia soveltamisohjetta vastaan, joten hallitus saattoi tehdä myönteisen päätöksensä siinä käsityksessä, ettei työnantajapuoli vastustanut soveltamisohjeen mukaisia tulkintoja.

Työnantajapuoli oli neuvotteluissa esittänyt määritelmään myös otettavaksi muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyä koskevan edellytyksen. Toimihenkilöliiton neuvottelijat olivat vastustaneet sitä, koska muutoksenhakuvaiheen voitiin ymmärtää koskevan vain tuomioistuinkäsittelyä. Työnantajayhdistyksen asiamies oli ilmoittanut, että esityksellä oli tarkoitettu lausuntojen valmistelua tai asiakkaan toimittamien lisäselvitysten arviointia asioissa, joissa oli jo annettu korvauspäätös ja joissa esimerkiksi korvauskäsittelijä joutui esittelemään päätöksen muuttamista. Näin täsmennetyn ehdotuksen toimihenkilöliiton neuvottelijat olivat katsoneet voivansa hyväksyä, koska kysymys oli korvauskäsittelijän työhön normaalisti kuuluvasta itseoikaisumenettelystä.

Myöhemmin työnantajayhdistys oli muuttanut tulkintaansa niin, että puheena olevat edellytykset täyttäisivät vain niin sanotut valitusvastineiden laatijat, jotka olivat yleensä palkkaryhmien yläpuolelle sijoitettuja toimihenkilöitä. Tulkinnan hyväksymisestä olisi seurannut, ettei seitsemänteen palkkaryhmään olisi voitu sijoittaa muita kuin palkkaryhmien yläpuolella ennestään olleita toimihenkilöitä. Seitsemännen palkkaryhmän perustamisesta alustavasti sovittaessa molempien sopijapuolten kantana oli kuitenkin ollut se, että seitsemäs palkkaryhmä muodostettaisiin kuudennen palkkaryhmän vaativista tehtävistä.

Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa osapuolet olivat ryhtyneet neuvottelemaan seitsemännen palkkaryhmän soveltamisesta tapaturmakorvausosaston käsittelijöiden työhön kesällä 1986. Osapuolten 31.10.1986 käymässä neuvottelussa oli todettu, ettei yhtiötasolla ollut päästy asiasta ratkaisuun.

Yhtiö oli perustellut kielteistä kantaansa seitsemännen palkkaryhmän soveltamisessa sillä, ettei liittotason neuvotteluissa ollut tarkoitettu kaikkien kuudennen palkkaryhmän korvauskäsittelijöiden siirtämistä seitsemänteen palkkaryhmään, vaan siihen olisi sijoitettava vain muita enemmän osaavat ja säännöllisesti myös vaativia erikoistapauksia ratkaisevat korvauskäsitellijät. Neuvotteluissa yhtiö oli tulkinnut määritelmää niin, ettei edes säännöllinen vaativien erikoistapausten ratkaiseminen riittäisi seitsemänteen palkkaryhmään pääsemiseksi, vaan vaativien erikoistapausten pitäisi olla korvauskäsittelijän päätyö. Lisäksi työnantaja oli vedonnut siihen, etteivät korvauskäsittelijät laatineet vastineita eikä lausuntoja muutoksenhakuelimille, mitkä tehtävät yhtiön mielestä kuuluivat muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyyn. Vastineita laati nykyisin yhtiön apulaisjohtaja.

Seitsemättä palkkaryhmää koskevasta määritelmästä johtui, ettei kaikkia kuudennessa palkkaryhmässä olleita korvauskäsittelijöitä ollut tarkoitus siirtää seitsemänteen palkkaryhmään. Ulkopuolelle jäisi joka tapauksessa valtaosa korvauskäsittelijöistä, muun muassa yksityisen vakuutuksen käsittelijät lähes kokonaan. Mistään määrällisistä kiintiöistä ei liittotason työehtosopimusneuvotteluissa myöskään ollut sovittu. Toimihenkilöiden ammattitaidosta tai pätevyysehdoista ei ollut edes keskusteltu seitsemännen palkkaryhmän tunnusmerkkeinä. Se olisi ollut palkkasopimuksen 2 §:n 1 kohdan vastaista.

Yhtiön toimihenkilöiden luottamusmies oli vaatinut lakisääteisen tapaturmavakuutuksen itsenäisesti työskentelevien korvauskäsittelijöiden siirtämistä seitsemänteen palkkaryhmään. Työnantaja oli vastannut esittämällä seitsemänteen palkkaryhmään pääsyn ehdoksi eräiden korvauskäsittelijöiden tehtävien muuttamista, jotta heidän päätyökseen olisi tullut vaativien erikoistapausten käsittely. Seitsemännen palkkaryhmän määritelmästä olisi seurannut, että tällaisen erikoiskäsittelijän tehtävät tulisivat kuulumaan palkkaryhmän yläpuolelle. Työnantaja oli luvannut tehtäväkohtaisia lisiä, jos työntekijäpuoli luopuisi vaatimuksistaan. Lupauksia ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut täsmennetty.

Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaushakemukset jaettiin korvauskäsittelijöille hakijan sukunimen mukaan. Jokaisella käsittelijällä oli siten yhtä suuri mahdollisuus saada ratkaistavakseen myös vaativia erikoistapauksia. Poikkeuksena tästä olivat olleet osastolla työskentelevät kaksi aloittelevaa käsittelijää, jotka eivät ratkaisseet korvaushakemuksia itsenäisesti.

Vaativia erikoistapauksia korvauskäsittelijöiden työssä olivat ainakin seuraavat tapaukset:

- Vaikeat työsuhderatkaisut, joissa oli selvitettävä, oliko kyseessä ollut tapaturmavakuutuslainsäädännön edellyttämien tunnusmerkkien mukainen työsuhde vai ei. Se edellytti paitsi yhtiön korvauskäytännön syvällistä tuntemusta myös tietoja lukuisista oikeustapauksista ja pitkälle menevää harkintaa näiden seikkojen pohjalta.

- Ammattitautiratkaisut, joissa oli selvitettävä ammattitaudin tunnusmerkkien soveltaminen sekä lisäksi se työsuhde, mikä oli hakijan ammattitaudin aiheuttaja.

- Vaikeat vuosityöansioratkaisut, joissa voi olla kysymys harkinnanvaraisesta ansion määrittelystä lukuisten eri seikkojen, kuten sukupuolen, iän, työalan, työn säännöllisyyden, urakoiden ja työesteiden pohjalta. Käsittelijä joutui soveltamaan eri alojen palkkahinnoitteluja ja laskemaan rahanarvon muutoksia.

- Tapaturmaeläkeratkaisut, joissa käsittelijän oli pystyttävä määrittelemään se vammautuneen ansion alenema, johon eläke perustui. Määrittely tapahtui vastaavin perustein kuin vuosityöansioratkaisuissa kuitenkin myös sosiaalitaloudelliset seikat huomioon ottaen.

- Kuntoutus- ja koulutustarpeen ratkaiseminen, jolloin arvioitavana oli sekä lääkinnällisen että ammatillisen kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuus.

Vaativiksi erikoistapauksiksi oli lisäksi yleisesti katsottu muun muassa hylkäyspäätösten perustelujen laatiminen. Niillä oli ratkaiseva merkitys asian käsittelyssä tuomioistuimissa. Edellä mainittuja tapauksia oli jokaisella itsenäisesti työskentelevällä korvauskäsittelijällä lähes päivittäin. Myös seitsemännen palkkaryhmän muut tunnusmerkit täyttyivät korvauskäsittelijöiden työssä.

Korvauskäsittelijän oli työssään ratkaistava, missä määrin asiakkaan toimittamat lisätiedot antoivat aihetta muuttaa jo tehtyä korvaus- tai hylkäyspäätöstä. Samoin oli ratkaistava, missä määrin vahingoittunut oli itse vastuussa tapaturmasta esimerkiksi päihtymyksen tai törkeän huolimattomuuden vuoksi. Korvausmäärissä ei ollut ylärajaa. Esimerkiksi tapaturmaeläkepäätöksen lopullinen korvausmäärä voi nuoren työntekijän ollessa eläkkeen saajana nousta miljooniin markkoihin.

Korvauskäsittelyn seitsemättä palkkaryhmää oli sovellettu muissa suurimmissa yhtiöissä johdonmukaisesti tavalla, joka tuki toimihenkilöliiton käsitystä. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen käsittelijöistä seitsemänteen palkkaryhmään oli yleisesti sijoitettu määritelmän edellytysten mukaisesti itsenäisesti työskentelevät käsittelijät, jotka ratkaisivat myös edellä mainittuja vaativia erikoistapauksia. Esimerkiksi Yrittäjäin Fenniassa ja Kansa-yhtiöissä seitsemättä palkkaryhmää oli sovellettu lähes kaikkiin käsittelijöihin, lukuunottamatta muutamia nuorempia käsittelijöitä, jotka eivät hoitaneet vaativia erikoistapauksia lainkaan. Samalla tavalla oli määräystä tulkittu myös Sampo- ja Pohjola-yhtiöissä kuitenkin niin, että jälkimmäisessä yhtiössä oli seitsemänteen palkkaryhmään sijoitetuille annettu vielä huomattavia lisävaltuuksia.

Liitot olivat neuvotelleet erimielisyydestä useaan otteeseen keväällä 1987 pääsemättä asiassa yksimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

VASTINE

Vastineen perustelut

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on lausunut, että seitsemännen palkkaryhmän perusteet johtuivat syksyn 1985 työehtosopimusratkaisusta. Silloin oli sovittu, että yhdistykset tulisivat sopimaan 1.6.1986 mennessä määritelmän seitsemännestä palkkaryhmästä. Palkkaryhmä oli sovittu toteutettavaksi siten, että siihen siirrettäisiin toisaalta jo palkkaryhmän yläpuolella olevia toimihenkilöitä, mistä ei aiheutuisi kustannusvaikutuksia, sekä kuudennessa palkkaryhmässä olevia toimihenkilöitä siten, että siirroista aiheutuisi 0,1 prosentin kustannusvaikutus. Sillä oli haluttu nimenomaan rajoittaa siirtyvien toimihenkilöiden määrää.

Seitsemäs palkkaryhmä oli perustettu tasolle, joka vastasi aiemman sopimuksen mukaista palkkaryhmien yläpuolisten toimihenkilöien minimipalkkaa. Siirtäminen kuuudennesta palkkaryhmästä seitsemänteen palkkaryhmään 1.6.1986 oli merkinnyt toimihenkilölle Helsingissä noin 500 markan kuukausipalkan korotusta. Palkkaryhmissä olevien toimihenkilöiden keskiansio oli elokuussa 1986 Helsingissä ollut noin 6 000 markkaa, joten kysymys oli merkittävästä palkankorotuksesta. Lähtökohtana oli ollut, että myös toimien vaativuuseron tuli olla tuntuva.

Työnantajapuoli oli huhtikuussa 1986 esittänyt työehtosopimusneuvotteluissa laskelman sovitun kustannusvaikutuksen perusteella uuteen palkkaryhmään siirtyvistä toimihenkilöistä. Laskelmassa oli päädytty siihen, että 0,1 prosentin kustannusvaikutuksella voitiin siirtää vajaat 100 toimihenkilöä seitsemänteen palkkaryhmään. Työntekijäliiton esittämissä laskelmissa oli päädytty noin 120 toimihenkilön siirtoon. Mainittuihin lukuihin sisältyivät kaikki uuden seitsemännen palkkaryhmän määritelmän mukaan siirrettäväksi aiotut.

Vakuutusväen Liitto oli esittänyt 23.3.1986 päivätyssä kirjoituksessa korvauskäsittelijöiden lisäksi monia muitakin tehtäviä siirrettäväksi seitsemänteen palkkaryhmään. Tästä voitiin päätellä, että työntekijäliitonkaan ei voitu katsoa uskoneen, että yhtiöt siirtäisivät kovin monta toimihenkilöä seitsemänteen palkkaryhmään.

Työnantajapuoli oli neuvottelujen aikana koko ajan korostanut, että seitsemännen palkkaryhmän perustamisen tuli olla luonteeltaan vaiheittain toteutuva, hyvin kapea avaus, koska se muodosti uuden, alan ylimmän palkkaryhmän. Määritelmät tuli työnantajapuolen mukaan laatia siten, että niissä otettiin riittävästi huomioon myös tehtävien vaativuudessa tapahtuvat muutokset.

Työnantajapuoli oli heti vastannut työntekijäliiton 23.3.1986 päivättyyn esitykseen ilmoittamalla, että ehdotetut määritelmät johtaisivat lähes kaikkien kuudennessa palkkaryhmässä olevien korvauskäsittelijöiden nousemiseen seitsemänteen palkkaryhmään. Tämän vuoksi työnantajapuoli oli kieltäytynyt ottamasta esitystä muutoksen pohjaksi.

Työnantajapuolen vastaesityksessä oli lähdetty aluksi siitä, että vaativien erityistapausten ratkaisemisen tuli muodostaa seitsemänteen palkkaryhmään sijoitettavan toimihenkilön päätehtävä. Toimihenkilöliiton pidettyä ehdotusta liian kireänä työnantajapuoli oli 29.4.1986 esittänyt sovittavaksi sanamuodosta, jonka mukaan korvauskäsittelyn tuli muodostua olennaiselta osalta myös vaativien erikoistapausten ratkaisemisesta. Määräykseen oli lopuksi hyväksytty sanamuoto, jonka mukaan itsenäiseen korvauskäsittelyyn tuli sisältyä säännöllisesti myös vaativien erikoistapausten ratkaisemista.

Työntekijäliiton neuvottelijoiden lähtökohtana oli koko ajan ollut se, että liitto olisi halunnut täsmälliset määritelmät niistä vakuutuslajeista tai tehtävistä, jotka kuuluisivat seitsemänteen palkkaryhmään. Työnantajapuolen mielestä yhtiöiden tavat organisoida ja järjestää työt poikkesivat siinä määrin toisistaan, että toimihenkilöliiton ehdottamaa määritelmää oli kapean avauksen ja kustannusvaikutuksen puitteissa mahdotonta hyväksyä. Sen vuoksi oli lähdettävä siitä, että kussakin yhtiössä tarkasteltiin ja tarvittaessa kehitettiin korvausratkaisutyötä niin, että korvauskäsittelijöiden joukosta valittiin erikseen ne, joiden tehtävät olivat tai tulisivat muodostumaan vaativimmiksi. Tarkoituksena oli ollut nostaa seitsemänteen palkkaryhmään sellaiset toimet, joihin säännöllisesti kuului myös vaativien erityistapausten itsenäistä ratkaisemista.

Missään yhtiössä ei ollut määräystä sovellettu kanteessa esitetyllä tavalla. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen käsittelijöistä seitsemänteen palkkaryhmään oli yleensä sijoitettu vain niin sanotut erikoiskäsittelijät, joiden tehtäviä oli kehitetty vaativien erikoistapausten ratkaisemisen osalta. Tavanomaista korvauskäsittelytyötä ei ollut pidetty sopimusmääräyksen mukaan itsenäisenä korvauskäsittelytyönä, johon sisältyi myös vaativien erikoistapausten ratkaisemista. Päätösten tekeminen erikoistapauksissa yleensä tapahtui yhdessä lääkärien ja esimiesten kanssa.

Sopimusmääräyksen sanamuodon mukaan seitsemäs palkkaryhmä edellytti itsenäistä korvauskäsittelyä, johon sisältyi säännöllisesti myös vaativien erikoistapausten ratkaisemista yhtiön korvauskäytännön mukaisesti. Edelleen edellytykseksi oli asetettu sanamuodon mukaan muun muassa muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittely. Tähän tehtävään liittyviä vastineita ja lausuntoja korvauskäsittelijät eivät yhtiössä olleet laatineet. Muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyssä olennaista oli sen vaatiman harkinnan taso riippumatta siitä, oliko kysymyksessä itseoikaisu tai varsinainen muutoksenhakuvaihe.

Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaushakemukset ohjattiin käsittelijöille hakijan sukunimen mukaan. Kuitenkin oli huomattava, että vaativimpien elinkorko-, tapaturmaeläkesekä huolto- ja perhe-eläketapausten korvauskäsittelytehtävät olivat jo palkkauksellisesti määrätty ylemmällä tasolla käsiteltäviksi. Ammattitautiratkaisuissa oli kysymys aina lääketieteellisestä ratkaisusta. Korvauskäsittelijä ei tehnyt itsenäisesti päätöstä, vaan se tehtiin yhtiön lääkärin kannanoton perusteella. Korvauskäsittelijät eivät myöskään ratkaisseet lääkinnällistä kuntoutusta tai koulutusta koskevia asioita, vaan päätökset teki yhtiön lääkäri tai esimies.

Korvauskäsittelijät eivät myöskään tehneet itsenäistä harkintaa vaativia työsuhderatkaisuja tai muita oikeudellisia erikoisratkaisuja. Tällaisissa tilanteissa ratkaisut tehtiin yhtiön lakimiesten harkinnan perusteella. Tapaturmavakuutuslain edellyttämä ratkaisutoiminta perustui paljolti kaavamaiseen käytäntöön, jonka yhteydessä ei voitu puhua vaativien erikoistapausten ratkaisemisesta. Vaativia erikoistapauksia oli hyvin vähän ja niidenkin osalta harkinnan suoritti yleensä joko yhtiön lääkäri tai lakimies. Tavanomaisen korvauskäsittelyn nykyinen toimenkuva yhtiössä voitiin määritellä seuraavien tunnusmerkkien avulla: Ratkaisujen tekeminen, korvausten laskeminen ja myönteisten päätösten laatiminen ja kirjoittaminen tavanomaisissa tapaturmissa tai ratkaisujen tekeminen erikoistapauksissa yhdessä lääkärien ja esimiesten kanssa. Vastineiden ja hylkäyspäätösten laatiminen ja kirjoittaminen sekä osa-eläkepäätösten tekeminen eivät kuuluneet korvauskäsittelijän tehtäviin.

Yhtiön tapaturmakorvausosastolla oli 1.11.1987 lähtien neljä erikoiskäsittelijää, jotka oli siirretty seitsemänteen palkkaryhmään. Heidän toimenkuvaansa kuului myös vastineiden kirjoittaminen valitusasioissa. Heille oli myös keskitetty vaativammat korvausasiat, kuten eläkepäätösten käsitteleminen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Vakuutusalan Työnantajayhdistys on vaatinut korvaukselle korkoa 16 prosenttia tuomion antopäivästä lukien.

KUULTAVA

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola on ollut jutussa kuultavana.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevaan palkkasopimukseen sisältyvässä vakuutusalan konttoritoimihenkilöiden palkkaryhmittelyliitteessä on sopimuskauden alkaessa ollut korvauskäsittelyn kohdalla kolme palkkaryhmää, nimittäin palkkaryhmät 4-6. Ylimpään kuudenteen palkkaryhmään on kuulunut itsenäinen korvausratkaisutyö, joka muodostuu ratkaisujen tekemisestä yhtiön korvauskäytännön mukaisesti. Tuohon ryhmään kuuluvalta toimelta edellytetään ratkaisuun vaikuttavan lainsäädännön tai vakuutussopimusten ja niiden soveltamisesta annettujen ohjeiden tuntemusta sekä yleisohjeisiin perustuvien tehtävään liittyvien työnkulkujen ja asiakirjojen kokonaisvaltaista tuntemusta.

Asianosaisyhdistykset ovat 16.10.1985 tehdyllä sopimuksella päättäneet seitsemännen palkkaryhmän perustamisesta ja sen jälkeen 30.5.1986 sopineet seitsemännen palkkaryhmän toteuttamisesta seuranneen kesäkuun alusta lukien. Sopimuksen mukaan seitsemänteen palkkaryhmään kuuluu muun muassa myös itsenäinen korvauskäsittely, johon sisältyy säännöllisesti myös vaativien erikoistapausten ratkaisemista yhtiön korvauskäytännön mukaisesti. Sijoittuakseen puheena olevaan palkkaryhmään toimi edellyttää ratkaisuun vaikuttavan lainsäädännön sekä vakuutussopimusten ja niiden soveltamisesta annettujen ohjeiden sekä yhtiön korvauskäytännön syvällistä tuntemusta, yritysten tai yksityisten henkilöiden vastuuseen perustuvaa ratkaisujen tekoa, muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyä ja yleisohjeisiin perustuvien, tehtävään liittyvien työnkulkujen ja asiakirjojen kokonaisvaltaista tuntemusta.

Vakuutusväen Liitto on toukokuussa 1986 laatinut seitsemättä palkkaryhmää varten soveltamisohjeet. Työnantajayhdistys ei ole kuitenkaan hyväksynyt ohjeita.

Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa on heti uuden palkkaryhmittelyn voimaantulon jälkeen kesällä 1986 ryhdytty neuvottelemaan kanteessa tarkoitettujen, tapaturmakorvausosastolla toimivien lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelijöiden sijoittamisesta seitsemänteen palkkaryhmään. Toimihenkilöiden luottamusmies on vaatinut heidän siirtämistään seitsemänteen palkkaryhmään. Yhtiö on siitä kieltäytynyt. Osallisliittojen välillä keväällä 1987 aloitetut neuvottelut, jotka ovat päättyneet seuranneen syyskuun lopussa, eivät ole johtaneet yksimielisyyteen.

Uuden palkkaryhmittelyn tullessa voimaan kesällä 1986 yhtiön tapaturmakorvausosastolla työskennelleet kaikki korvauskäsittelijät ovat tehneet samanlaista työtä. Korvausasiat on jaettu toimihenkilöille korvausta hakeneiden henkilöiden nimien aakkosjärjestyksen mukaan. Mitään erottelua asioiden vaikeusasteen tai laadun mukaisesti ei ole suoritettu.

Ilmeisesti syksyllä 1987 on neljä korvauskäsittelijää nimitetty erikoiskäsittelijöiksi. Heidät on siirretty 1.11.1987 lukien seitsemänteen palkkaryhmään. Erikoiskäsittelijöille on heidän aikaisemman korvauskäsittelytyönsä lisäksi siirretty vastinekirjoitusten laatimista lähinnä vakuutusoikeutta ja tapaturmalautakuntaa varten sekä myös hylättyjen korvaushakemusten perustelujen kirjoittamista, joita tehtäviä ovat aikaisemmin hoitaneet pääasiassa eräs osastopäälliköistä ja yhtiön lääkärit.

Korvauskäsittelijät on jaettu neljään ryhmään ja kullakin ryhmällä on ollut esimiehenä korvauskäsittelyyn myös osallistunut niin sanottu ryhmänvetäjä. Ryhmänvetäjien palkkaus, josta kanteessa ei ole kysymys, on 1.3.1987 lukien maksettu seitsemännen palkkaryhmän mukaisesti.

Selvityksen mukaan lakisääteistä tapaturmavakuutusta on riidanlaisesta määräyksestä neuvoteltaessa pidetty sellaisena vakuutuslajina, että sitä koskeva korvauskäsittely soveltuu sinänsä seitsemänteen palkkaryhmään sijoitettavaksi tehtäväksi. Neuvotteluissa ei ole tarkemmin selvitetty, mitä vaativalla erikoistapauksella määräyksessä tarkoitetaan. Vakuutusväen Liitto on tehnyt ehdotuksia eräiden tehtävien toteamisesta tuollaisiksi erikoistapauksiksi, mutta työnantajapuolen mielestä tehtävien vaikeusaste olisi ratkaistava vaativuuden yleisemmän arvioimisen pohjalta ilman, että määritelmässä puuttuttaisiin työn yksityiskohtiin. Selvityksen mukaan säännönmukaisuudella on ollut tarkoitus kuvata sitä, ettei vaativien erikoistapausten käsittelemisen tarvitse olla korvauskäsittelijän yksinomainen tai pääasiallinen työ, mutta vaativia asioita tulee esiintyä työssä riittävän useasti tavanomaisempien joukossa.

Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa on lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyssä korvausasioiden joukossa asioita, joita esimerkiksi työsuhteen, vuosiansion taikka koulutus- ja kuntoutustarpeen selvittämisen takia tai ammattitauteihin ja muihin työkyvyttömyystilanteisiin liittyvien ansion alenemista ja muita seikkoja koskevien arvioimisten ja määrittelyjen vuoksi on pidettävä erityisen vaativina. Asiassa ei ole tarkemmin selvitetty tuollaisten korvaushakemusten osuutta, mutta perusteita ei ole sellaiselle päätelmälle, että niitä esiintyisi Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa vähemmän kuin muissa vastaavaa toimintaa harjoittavissa vakuutusyhtiöissä.

Erääksi edellytykseksi asetetulla muutoksenhakuvaiheen korvauskäsittelyllä on määräyksestä neuvoteltaessa tarkoitettu, paitsi tuomioistuinten ja lautakuntien käsittelyä varten valmistettavia asiakirjoja, myös muuttuneiden olosuhteiden tai uusien tietojen perusteella vakuutusyhtiöissä suoritettavia asioiden uudelleen käsittelyjä ja oikaisumenettelyjä, joita kanteessa tarkoitetut korvauskäsittelijätkin suorittavat.

Esitetyn selvityksen mukaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelijöiden sijoittaminen seitsemänteen palkkaryhmään on vaihdellut eri vakuutusyhtiöissä. Se on osaltaan riippunut siitä, miten korvauskäsittelyn piiriin kuuluvien asioiden käsitteleminen on järjestetty, ja etenkin siitä, onko käsiteltävien asioiden jakamisessa toimihenkilöiden kesken otettu huomioon asioiden laatu ja niiden vaikeusaste vai ei. Jutussa on käynyt selville, että ainakin kahdessa vakuutusyhtiössä, joissa korvauskäsittelyssä ei ole noudatettu asian laadun tai sen vaikeusasteen mukaista jaoittelua, on lähes kaikki korvauskäsittelijät sijoitettu ylimpään palkkaryhmään.

Asianosaisyhdistykset ovat 16.10.1985 sopiessaan edellä kerrotuin tavoin seitsemännen palkkaryhmän perustamisesta samalla sopineet sen aiheuttamaksi kustannusvaikutukseksi 0,1 prosenttia. Korotukseen käytettävä rahamäärä on tarkoitettu laskea toimihenkilöiden kiinteiden henkilökohtaisten palkkojen perusteella. Samassa yhteydessä on vielä sovittu palkkaryhmien yläpuolelle jäävien toimihenkilöiden vähimmäispalkan määräytymisestä.

Neuvotteluissa on työnantajayhdistyksen puolelta arvioitu uuteen seitsemänteen palkkaryhmään tulevan, kustannusvaikutus huomioon ottaen, sijoittumaan noin vajaat 100 toimihenkilöä, kun taas Vakuutusväen Liiton arvion mukaan heitä tulisi olemaan noin 120 toimihenkilöä. Arvioissa on otettu huomioon vain aikaisemmin kuudennessa palkkaryhmässä olleet toimihenkilöt. Tarkoituksena on nimittäin ollut, että seitsemänteen palkkaryhmään sijoittuisi myös sellaisia toimihenkilöitä, jotka aikaisemmin ovat olleet palkkauksellisesti kuudennen palkkaryhmän yläpuolella.

Työnantajayhdistyksessä laaditun, elokuun 1986 ansiotilastoon perustuvan selvityksen mukaan seitsemännessä palkkaryhmässä on ollut noin 250 toimihenkilöä. Heidän joukossaan on arvioitu olleen vähän alle 100 aikaisemmin kuudennen palkkaryhmän yläpuolella olevaa toimihenkilöä. Näiden toimihenkilöiden kohdalla ei ole aiheutunut huomioon otettavaa kustannusvaikutusta.

Seitsemännen palkkaryhmän perustamisen lähtökohdaksi otetun kustannusvaikutuksen sovittua 0,1 prosentin rajoitusta ylittämättä ei työtuomioistuimen mielestä Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa ole ollut mahdollista sijoittaa sanottuun palkkaryhmään jo mainitun neljän erikoiskäsittelijän lisäksi kanteessa tarkoitettuja yhtätoista muuta korvauskäsittelijää. Työtuomioistuimelle ei ole esitetty tarkempaa selvitystä seitsemänteen palkkaryhmään sijoitetuista toimihenkilöistä eri vakuutusyhtiöissä eikä heidän tehtävistään. Tästä huolimatta ei kustannusvaikutuksesta sovittaessa ilmeisesti ole tarkoitettu, että yksistään Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Tapiolassa yhden vakuutusmuodon, lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyn piirissä voisi seitsemänteen palkkaryhmään tulla kuulumaan enemmän kuin noin kymmenesosa koko ryhmään kaikissa vakuutusyhtiöissä sijoitettaviksi suunnitelluista kuudennen palkkaryhmän toimihenkilöistä.

Neuvotteluissa sovitulla kustannusvaikutuksella ei voi kuitenkaan olla sellaista sitovuutta, että jokin toimihenkilö, jonka tehtävät täyttävät seitsemänteen palkkaryhmään kuulumiselle sovitut edellytykset, jäisi kustannusten ylittymisen takia sen ulkopuolelle. Sitä vastoin sillä seikalla, että uuden palkkaryhmän perustamisessa on siitä aiheutuvat kustannukset sovittu rajoitettavaksi, on merkitystä siinä, miten suppeasti palkkaryhmään kuulumisen edellytyksiä on tulkittava.

Riidanalaisen määräyksen voimaantulon jälkeen yhtiöllä on täytynyt olla kohtuullinen aika varautua toteuttamaan uudelleen järjestelyjä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelyssä. Tästä seikasta ja määräyksen sisällön tulkinnanvaraisuudesta johtuen yhtiöllä ei ole ollut riidatonta velvollisuutta siirtää kanteessa tarkoitettuja, kuudenteen palkkaryhmään jääneitä korvauskäsittelijöitä ennen asianosaisyhdistysten kesken tapahtunutta asian selvittämistä, jonka on katsottava lopullisesti päättyneen erimielisyyden saattamisella työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Yhtiö on siten ollut velvollinen siirtämään puheena olevat, kuudennessa palkkaryhmässä olevat toimihenkilöt ylempään palkkaryhmään jutun vireilletuloa 30.11.1987 seuranneen päivän alusta.

Perusteita sille, että kanteessa tarkoitetuista toimihenkilöistä Eija Kujala, Liisa Naukkarinen, Liisa Tarvainen ja Eeva Veijalainen olisi pitänyt siirtää seitsemänteen palkkaryhmään jo ennen 1.11.1987, ei liioin edellä sanotuista syistä ole.

Kun kysymys on uuden määräyksen soveltamisesta, joka on monessa kohdin tarkoituksella jätetty harkinnanvaraisuutta sisältäväksi, ei Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen voida katsoa laiminlyöneen valvontavelvollisuutta, vaikka se on hyväksynyt Keskinäisen Vakuutusyhtiö Tapiolan menettelyn.

Kun kanteessa ei ole ilmoitettu 1.12.1987 jälkeiseltä ajalta kunkin toimihenkilön kuukausipalkan määrää, työtuomioistuin katsoo, ettei se voi antaa asiassa suoritustuomiota.

Tuomiolauselma

Lausunnon antaminen raukeaa siltä osin kuin siitä on luovuttu.

Työtuomioistuin vahvistaa, että kanteessa tarkoitetuista korvauskäsittelijöistä kuuluvat korvauskäsittelytyössään seitsemänteen palkkaryhmään 1.12.1987 lukien Heljä Arovaara, Liisa Hänninen, Eila Kalaoja, Anita Kaltio, Kaisu Leinonen, Ulla Leppäkoski, Ulla Martiskainen, Riitta Mattila, Tuulikki Tönning, Toini Vahtolampi ja Anna Virta.

Kanne hylätään muutoin.

Asian laatuun nähden Vakuutusväen Liitto saa kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Tiitinen, Virtanen, Airaksinen, Hietikko ja Kolula.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot.

Jäsen Kolula, jonka mielipiteeseen jäsen Hietikko yhtyi, lausui:

Esitetyn selvityksen mukaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauskäsittelijöiden sijoittaminen seitsemänteen palkkaryhmään on vaihdellut eri vakuutusyhtiöissä. Se on osaltaan riippunut siitä, miten korvauskäsittelyn piiriin kuuluvien asioiden käsitteleminen on järjestetty, ja etenkin siitä, onko käsiteltävien asioiden jakamisessa toimihenkilöiden kesken otettu huomioon asioiden laatu ja niiden vaikeusaste vai ei. Jutussa on käynyt selville, että ainakin kahdessa vakuutusyhtiössä, joissa korvauskäsittelyssä ei ole noudatettu asian laadun tai sen vaikeusasteen mukaista jaoittelua, on lähes kaikki korvauskäsittelijät sijoitettu ylimpään palkkaryhmään.

Uuden palkkaryhmän perustamisessa huomioon otettava kustannusvaikutus ei voi vaikuttaa palkkaryhmän kuulumisen edellytyksien tulkitsemiseen. Seitsemänteen palkkaryhmään on sijoitettava kaikki siihen kuuluvia tehtäviä suorittavat korvauskäsittelijät siitä riippumatta, ylittyykö kustannusvaikutus vai ei.

Edellä olevilla perusteilla ja huomioon ottaen, että uusi palkkausryhmittely on ollut tarkoitus ottaa käyttöön sen voimaan saattamisesta lukien, katson, että kanteessa tarkoitetut toimihenkilöt ovat korvauskäsittelytehtävissään kuuluneet seitsemänteen palkkaryhmään 1.6.1986 lukien.

Näillä perusteilla yhdyn muutoin tuomiolauselmaan, mutta vahvistan, että kanteessa tarkoitetut korvauskäsittelijät kuuluvat korvauskäsittelytyössään seitsemänteen palkkaryhmään 1.6.1986 lukien, sekä velvoitan Keskinäisen Vakuutusyhtiö Tapiolan maksamaan määriltään oikeiksi myönnettyinä palkkoina 1.6.1986 - 29.2.1988 välisiltä ajanjaksoilta Arovaaralle 12 462 markkaa, Hänniselle 12 057 markkaa, Kalaojalle 13 254 markkaa, Kaltiolle 8 765 markkaa, Kujalalle 9 475 markkaa, Leinoselle 13 596 markkaa, Leppäkoskelle 13 311 markkaa, Martiskaiselle 12 963 markkaa, Mattilalle 12 462 markkaa, Naukkariselle 8 045 markkaa, Tarvaiselle 10 886 markkaa, Tönningille 12 978 markkaa, Vahtolammelle 13 596 markkaa, Veijalaiselle 10 886 markkaa ja Virralle 6 471 markkaa, kaikki erät 16 prosentin korkoineen 1.3.1988 lukien.

Jäsen Virtanen lausui:

Riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen tulkinnassa tulee kiinnittää huomiota siihen, että palkkaryhmittely on joustava ja perustuu toimihenkilöiden työtehtävien suhteelliseen keskinäiseen vaativuusasteeseen. Palkkaryhmittely ei perustu täsmällisesti rajattuihin tehtävänimikkeisiin. Se, että kanteessa tarkoitetut toimihenkilöt ovat jossain määrin suorittaneet myös seitsemänteen palkkaryhmään sinänsä kuuluvia tehtäviä, ei aiheuta sitä, että heidät tulisi yksinomaan tällä perusteeella siirtää seitsemänteen palkkaryhmään. Riidanalaisen sopimusmääräyksen tulkinnassa tulee ottaa huomioon myös vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevan palkkasopimuksen tehtäväkohtaista lisää koskeva 3 §:n 4. kohta. Viimeksi mainitun sopimusmääräyksen mukaan toimihenkilölle voidaan suorittaa tehtäväkohtaista lisää, jos hän suorittaa eriasteisia tehtäviä, eikä hänen vaativin tehtävänsä muodosta hänen päätehtäväänsä.

Näillä perusteilla katson jääneen näyttämättä, että kanteessa tarkoitetut toimihenkilöt tulisi sijoittaa seitsemänteen palkkaryhmään, ja hylkään kanteen kokonaisuudessaan.

Asian laatuun nähden Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola saavat kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.