Labor court dismisses union claim that collective agreement clause defines Sunday start time under Labor Act.

Kysymys siitä, onko työehtosopimukseen otetulla määräyksellä työviikon alkamisesta samalla sovittu työaikalain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla poikkeavasti sunnuntaivuorokauden alkamisajasta, ei työaikalain tulkintakysymyksenä kuulunut työtuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomiossa on kuitenkin vahvistettu, etteivät sopijapuolet ole tarkoittaneet määräyksellä tuollaista sopimusta.

Kantaja Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto KNL r.y. Vastaaja Nahkateollisuuden Työnantajaliitto r.y. Kuultava Satanahka Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 10.4.1984 allekirjoitetussa kenkä ja nahkateollisuuden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

6 §

Työaika

1. Työaikaan nähden noudatetaan työaikalain ja tähän sopimukseen liittyviä määräyksiä.

11. Työviikko lasketaan alkavan yksi- ja kaksivuorotyössä maanantaina aamuvuoron alkamisajasta ja kolmivuorotyössä sunnuntaina yövuoron alkamisajasta.

KANNE

Kanteen perustelut

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on lausunut, että Nahkateollisuuden Työnantajaliiton jäsenyrityksessä Satanahka Oy:ssä oli keskeytyvässä kolmivuorotyössä reikkauskoneella ollut 1.3. - 31.12.1984 kaksi työntekijää sekä niin ikään 19.5. - 30.6.1985 kaksi työntekijää. Lisäksi 14.8.1984 lukien oli vakuumi- ja oikomakoneella ollut samanlaisessa kolmivuorotyössä kolme työntekijää. Keskeytyvässä kolmivuorotyössä oli viimeinen työvuoro päättynyt lauantaina kello 22 ja sunnuntaina työvuoro oli alkanut kello 22.

Työntekijät tai luottamusmiehet eivät olleet tehneet työaikalain 18 §:n 3 momentissa tarkoitettua sopimusta siitä, että sunnuntaivuorokausi olisi alkanut muulloin kuin kello 00. Sen johdosta työntekijät olivat paikallisissa neuvotteluissa esittäneet vaatimuksen työaikalain 18 §:n 1 momentin mukaisen sunnuntaityökorotuksen maksamisesta kahdelta tunnilta kultakin sunnuntailta. Paikallisissa ja liittojen välisissä neuvotteluissa asiasta ei ollut päästy yksimielisyyteen.

Ennen 30.12.1965 säädettyä työaikalain muutosta työvuorokausi oli aina vaihtunut kello 00. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä oli 2.8.1946 säädetyn työaikalain 18 §:n 3 momentin mukaan kuitenkin mahdollista laskea sunnuntaivuorokausi alkavaksi joko kuusi tuntia sanottua ajankohtaa aikaisemmin tai kuusi tuntia myöhemmin. Työaikalain 5 §:ään oli lisätty 30.12.1965 annetulla lailla neljäs momentti, joka teki mahdolliseksi sopia, että työvuorokauden katsottiin alkavan siitä, kun työntekijän oli säännönmukaisesti saavuttava työhönsä. Lailla oli samalla muutettu myös työaikalain 18 §:n 3 momenttia niin, että vastaava sopiminen sunnuntaityön osalta oli tullut mahdolliseksi. Työaikalain 5 §:n 4 momentti ja 18 §:n 3 momentti oli kuitenkin kirjoitettu erillisiksi säännöksiksi. Sopimus vuorokauden vaihtumisajankohdasta työaikalain 5 §:n 4 momentin mukaan voitiin tehdä siis riippumatta siitä, sovittiinko myös sunnuntain alkamisesta lain 18 §:n 3 momentin nojalla.

Työneuvosto oli aikaisemmin voimassa ollutta työaikalakia koskevassa lausunnossaan n:o 114 vuodelta 1950 katsonut, että milloin työaikalain 18 §:n 3 momentin säännöksen nojalla sunnuntai keskeytymättömässä kolmivuorotyössä oli sovittu säännöllisesti alkavaksi joko kuusi tuntia aikaisemmin tai kuusi tuntia myöhemmin, se aiheutti vastaavanlaisen ajan siirtymisen viikon kaikkina vuorokausina. Työaikalain vuonna 1965 tapahtuneesta muutoksesta lähtien oli työviikon alkaminen työneuvoston vuonna 1978 antaman lausunnon n:o 1048 mukaan liitettävä vuorokauden vaihtumiseen työaikalain 5 §:n 4 momentin mukaan riippumatta siitä, oliko myös sunnuntaivuorokauden päättyminen lain 18 §:n 3 momentin nojalla sovittu sijoitettavaksi samaan ajankohtaan.

Työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdassa oli sovittu pelkästään työaikalain 5 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla työviikon ja vuorokauden alkamisesta. Kuten työneuvoston lausunnosta n:o 1048 kävi ilmi, ei sunnuntaivuorokauden päättyminen lain 18 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla ollut automaattisesti sidottu samaan ajankohtaan kuin työviikon ja vuorokauden alkaminen. Sanamuotonsa mukaisesti työehtosopimuksen määräys koski pelkästään työviikon alkamista, mihin vuorokauden alkaminen edellä selostetulla tavalla oli sidoksissa. Mikäli samalla olisi ollut tarkoitus sopia myös sunnuntaivuorokauden alkamisesta ja päättymisestä, olisi siitä tullut sopimuksessa erikseen mainita sillä tavalla kuin esimerkiksi metalliteollisuuden työehtosopimuksessa oli tehty.

Kumiteollisuuden työehtosopimuksen 5 §:n 9 kohdassa oli samansisältöinen työviikon alkamista koskeva sopimusmääräys kuin nyt kysymyksessä olevassa työehtosopimuksessa. Kumiteollisuuden työehtosopimuksen määräystä tulkittiin täysin vakiintuneesti siten, että riippumatta työviikon ja vuorokauden vaihtumisesta keskeytyvässä kolmivuorotyössä suoritettiin sunnuntaityökorotus muutoin maanantaihin kuuluvan ensimmäisen yövuoron kahdelta ensimmäiseltä tunnilta. Tulkintaa koskeva erimielisyys oli ollut liittojen välillä esillä keväällä 1984 Oy Nokia Ab:n Lieksan kumitehtaan osalta. Liittojen välisissä neuvotteluissa työnantajaliitto oli hyväksynyt työntekijäliiton käsityksen mukaiseen vakiintuneeseen käytäntöön perustuvan tulkinnan.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdassa ei ole sovittu työaikalain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla sunnuntaivuorokauden alkamisesta samaan aikaan kuin työntekijän on säännönmukaisesti saavuttava työhönsä tai, jos vaatimusta ei voitaisi näin yleisessä muodossa vahvistaa, toissijaisesti että työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdan mukaan Satanahka Oy:n kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden sunnuntaivuorokausi keskeytyvässä kolmivuorotyössä ei päättynyt silloin, kun heidän sunnuntaina kello 22 säännönmukaisesti oli saavuttava työhönsä, vaan sunnuntaivuorokausi työaikalain 18 §:n 3 momentin tarkoittamassa mielessä vaihtui maanantaiksi vasta kello 00.

VASTINE

Vastineen perustelut

Nahkateollisuuden Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Satanahka Oy:ssä oli työskennelty keskeytyvässä kolmivuorotyössä kanteessa mainittuina ajankohtina. Kolmivuorotyössä sunnuntain yövuoro oli alkanut kello 22 ja päättynyt maanantaina kello 6.

Työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdan mukaan työviikko laskettiin alkavan kolmivuorotyössä sunnuntaina yövuoron alkamisajasta. Työehtosopimuksen määräyksellä oli sovittu työviikon ja työvuorokauden alkamisesta. Kolmivuorotyön osalta se tarkoitti, että sunnuntain työtunnit kello 22 - 24 olivat maanantain työvuorokauden tunteja. Näin ollen kolmivuorotyössä muodostui maanantain työvuorokaudeksi tässä tapauksessa sunnuntain kello 22 ja maanantain kello 22 välinen aika. Tiistain työvuorokaudeksi kolmivuorotyössä muodostui maanantain kello 22 ja tiistain kello 22 välinen aika. Työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdan määräyksestä, jolla oli sovittu työviikon ja työvuorokauden alkamisajankohdasta, johtui, että sunnuntain työvuorokaudeksi muodostui lauantain kello 22 ja sunnuntain kello 22 välinen aika.

Koska työehtosopimuksessa riidattomasti oli sovittu, että maanantain työvuorokausi kolmivuorotyössä alkoi sunnuntai-iltana kello 22, niin työntekijäliiton kanta johtaisi siihen, ettei sunnuntaityövuorokausi vastaavasti alkaisi lauantai-iltana kello 22, vaan sunnuntaina kello 00. Sunnuntaivuorokausi olisi silloin vain 22 tunnin mittainen. Sunnuntai-illan 2 työtuntia kello 22 - 24 eivät voineet olla toisaalta sunnuntain työtunteja ja toisaalta maanantaipäivän työtunteja. Sunnuntaityövuorokauden täytyi olla 24 tunnin mittainen. Sen vuoksi se alkoi lauantai-iltana kello 22 ja päättyi sunnuntai-iltana kello 22. Mikäli näin ei olisi, tulisi sunnuntaista 22 tunnin mittainen ja lauantaista vastaavasti 26 tunnin mittainen.

Työneuvoston edellä mainitusta lausunnosta n:o 1048 kävi ilmi, että työviikon ja työvuorokauden alkaminen oli kytketty toisiinsa. Koska työehtosopimuksella oli sopijapuolten yhteisen käsityksen mukaan sovittu kolmivuorotyön osalta työviikon ja työvuorokauden alkamisesta yövuoron alkamisajankohdasta, tästä seurasi, että myös muiden työvuorokausien alkaminen siirtyi vastaavalla tuntimäärällä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Nahkateollisuuden Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on vaatinut korvaukselle korkoa 16 prosenttia tuomion antopäivästä lukien.

KUULTAVA

Satanahka Oy on ollut jutussa kuultavana.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työaikalain säännöllistä työaikaa koskevassa 2 luvussa on sen 5 §:n 4 momentissa säännös, jonka mukaan vuorokauden lasketaan alkavan kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin työntekijän on saavuttava säännönmukaisesti työhönsä. Työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdan mukaan työviikon alkaminen lasketaan yksi- ja kaksivuorotyössä maanantaina aamuvuoron ja kolmivuorotyössä sunnuntaina yövuoron alkamisajasta.

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on asian käsittelyssä ilmoittanut olevansa yhtä mieltä työnantajaliiton kanssa siitä, että säännöllistä työaikaa ja myös ylityökorvauksia laskettaessa vuorokauden ja myös työssäoloviikon on katsottava alkavan työehtosopimuksen mainitun määräyksen mukaisista alkamishetkistä. Työviikon ensimmäisen vuorokauden alkamisajankohdan siirtyminen vaikuttaa vastaavasti muiden vuorokausien alkamisajankohtaan. Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on vielä selittänyt, että sunnuntaina kello 22 - 24 tehtyä työtä koskevat työtunnit luetaan, jos on kysymys työaikalain 5 §:n 4 momentin mukaan säännölliseen työaikaan luettavasta ajasta, seuraavaan maanantaivuorokauteen kuuluviksi. Tällaisessa tapauksessa sunnuntaiksi sattuva vuorokausi luetaan alkavaksi lauantaina kello 22 ja päättyväksi vastaavana aikana 24 tunnin kuluttua.

Työaikalain 18 §:n 3 momentissa on säädetty, että sunnuntaiksi tai kirkolliseksi juhlapäiväksi luetaan työaikalaissa vuorokausi, joka alkaa kello 00 sanottuna päivänä, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin työntekijän on säännönmukaisesti saavuttava työhön. Sunnuntaina ja kirkollisena juhlapäivänä tehdystä työstä on suoritettava työaikalaissa säädettyä korotettua palkkaa.

Kanteessa on kysymys siitä, onko työehtosopimuksen puheena olevalla määräyksellä sovittu poikkeavasti myös työaikalain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetun sunnuntain tai kirkollisen juhlapäivän alkamisesta kolmivuorotyötä suoritettaessa.

Puheena olevan sisältöinen määräys on vuonna 1970 otettu erillisiin kenkä- ja nahkateollisuuden työehtosopimuksiin kumiteollisuuden työehtosopimuksesta, jossa se on ollut samansisältöisenä jo vuodesta 1956 alkaen. Kenkäja nahkateollisuuden yhteisessä työehtosopimuksessa määräys on ollut alusta alkaen ja siten vuodesta 1974 saakka.

Työaikalain 18 §:n 3 momentin säännös sunnuntaiksi ja kirkolliseksi juhlapäiväksi laskettavan vuorokauden alkamis- ja päättymisajankohdan määrittelemisestä ja tuollaisen päivän alkamisajankohdasta sopimisesta liittyy yleisesti lain säännöksiin ja erityisesti laissa säädettyyn sunnuntaityökorotuksen suorittamiseen. Työehtosopimuksessa ei ole sovittu sunnuntaityökorotuksen maksamisesta, minkälaisen korotuksen suorittamisesta liittojen välisistä neuvotteluista esitetyn selvityksen mukaan osapuolet pohjimmiltaan ovat erimielisiä. Kun kysymys siitä, onko jotakin välipuhetta, jollaiseksi myös työehtosopimuksen määräys on katsottava, pidettävä työaikalain 18 §:n 3 momentissa tarkoitettuna sopimuksena, on työaikalain tulkintakysymys, työtuomioistuin katsoo, ettei se voi ratkaista sitä kysymystä, millä tavoin sanottua lainkohtaa ja siihen sisältyvää säännöstä sunnuntaivuorokaudesta sopimisesta on sovellettava.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin, jonka toimivaltaan ei siitä annetun lain 1 §:n mukaan kuulu työaikalakia koskevien riita-asioiden käsitteleminen, antamatta kanteesta muuta lausuntoa vahvistaa, että työehtosopimuksen 6 §:n 11 kohdassa ei ole tarkoitettu sopia sunnuntain tai kirkollisen juhlapäivän määräytymisestä työaikalain 18 §:n 3 momentista poikkeavalla tavalla.

Asian laatuun nähden asianosaiset saavat kärsiä kulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Silenti, Airaksinen, Sariola, Pohja ja Kolula.

Tuomio oli yksimielinen.