Labour court allows union to claim additional allowance despite statutory holiday pay under 1983 collective agreement.

Kysymys merenkulkulaitoksen aluksen päällystön oikeudesta virkaehtosopimuksessa tarkoitettuun lisävastikkeeseen siinä tapauksessa, että virkamies oli saanut työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettuun lakiin perustuvaa pyhätyökorvausta.

Kysymys myös kanteen muuttamisesta ja sen yksilöimisestä.

Kantaja Julkisten työalojen ammattijärjestö JTA r.y. Vastaaja Valtiovarainministeriö

TUOMIO

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Merenkulkulaitoksen alusten virkasuhteisia päälliköitä ja muuta päällystöä koskevassa, 16.3.1983 tehdyssä virkaehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

1 §. Työaika

Sen estämättä, mitä laissa työajasta kotimaanliikenteen aluksissa (248/82) on säädetty, noudatetaan merenkulkulaitoksen aluksissa, mitä tässä virkaehtosopimuksessa on sovittu.

2 §. Ylityö

Varsinaisen työajan lisäksi saadaan aluksissa teettää myös välttämättömäksi katsottavaa ylityötä, josta suoritetaan eri korvaus, joka on arkipäivänä tehdyltä tunnilta 1/102 ja pyhäpäivänä tehdyltä tunnilta 1/63 kuukautisesta rahapalkasta toimiraha mukaan luettuna. Edellä sanotun lain 7 §:ssä tarkoitettua työtä saadaan teettää rajoituksetta.

3 §. Vastike

Virkamiehellä, lukuun ottamatta päällikköä ja vahtivapaata konepäällikköä, on oikeus arkilauantaina, juhannusaattona, jouluaattona ja pyhäpäivänä tehtyyn varsinaiseen työhön käytettyä aikaa vastaavaan vastikkeeseen.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa sanotaan, siinä tarkoitettu virkamies on oikeutettu 8 tunnin vastikkeeseen jokaista pyhäpäivää kohden, jonka alus on ollut merellä. Tulo- ja lähtövuorokaudelta, joka on pyhäpäivä, virkamies on oikeutettu yhden tunnin vastikkeeseen jokaiselta alkavalta 3 tunnilta, jonka alus on ollut merellä.

Milloin vastike korvataan rahana, on korvaus päällikön, perämiehen, merenmittauspäällikön, luotauspäällikön ja mittausteknikon osalta 1.3.1980 lukien 1/160 ja muiden osalta 21.5.1980 lukien 1/168 asianomaisen kuukausipalkasta toimiraha mukaanluettuna. Näin korvatut vastiketunnit eivät oikeuta luontoisetukorvaukseen. Milloin vastike annetaan lomana, vastaa kunkin arkipäivän varsinaista työaikaa vastaava vastiketuntimäärä ko. päivän vastikelomaa ja milloin vastike annetaan vuosiloman pidennyksenä, vastaa päällikön, perämiehen, merenmittauspäällikön, luotauspäällikön ja mittausteknikon osalta 1.3.1980 lukien ja muun virkamiehen osalta 21.5.1980 lukien 6,6 vastiketuntia yhden päivän lomaa.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa (248/82) annetun lain 14 §:n mukaista viikkoylityökorvausta laskettaessa otetaan 1.10.1983 lukien työssäoloajan veroisena huomioon, pykälän soveltamisalaa tai sisältöä muutoin muuttamatta, se aika, minkä kyseessäoleva virkamies on ollut vuosilomalla, vastikelomalla taikka lain 7 §:n 2 tai 3 momentin tahi 13 tai 14 §:n mukaisella vapaalla. Työssäoloajan veroiseksi luetaan tällöin annetun vapaa-ajan pituuden osoittama tuntimäärä, kuitenkin enintään 8 tuntia vuorokaudelta tai enintään 40 tuntia viikolta.

Vastaavassa 11.4.1984 tehdyssä virkaehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

4 §. Työajaksi laskettava aika

1. Työajaksi lasketaan työntekoon käytetty aika. Vuorotyössä työvuoro lasketaan työajaksi, vaikka virkamies saisikin tilapäisesti sen aikana poistua työpaikaltaan. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaiseen valmiuteen käytetty aika on kokonaisuudessaan luettava työaikaan.

3. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 14 §:n mukaista viikkoylityökorvausta laskettaessa työajaksi lasketaan myös se aika, minkä kyseessäoleva virkamies on ollut vuosilomalla, vastikelomalla, lain 7 §:n 2 tai 3 momnetin tahi 13 tai 14 §:n mukaisella vapaalla, todistetusta sairaudesta, viasta tai vammasta johtuvalla sairauslomalla taikka vapaana työstä muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvana uudenvuodenpäivänä, vapunpäivänä ja itsenäisyyspäivänä. Työajaksi lasketaan tällöin annetun vapaa-ajan pituuden osoittama tuntimäärä, kuitenkin enintään 8 tuntia vuorokaudelta tai enintään 40 tuntia viikolta.

5 §. Ylityö

Ylityön teettämisen edellytyksistä on säädetty työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 8, 9 ja 10 §:ssä.

9 §. Pyhätyön korvaaminen

1. Sunnuntaina, muuna kirkollisena juhlapäivänä, itsenäisyyspäivänä tai vapunpäivänä tehdyn vuorokautisen ja viikottaisen ylityön korvaamisesta on säädetty työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 13 ja 14 §:ssä sekä 17 §:n 2 momentissa. Lain 7 §:n 1 momentin mukaiseen valmiuteen merellä tai satamassa käytetty aika on momentin mukaan tällöin luettava kokonaisuudessaan työaikaan. Jos edellä mainittuna päivänä tehty työ ei ole vuorokautista eikä viikoittaista ylityötä vaan siis säännöllisenä työaikana tehtyä, virkamies on tämän momentin mukaisten korvausten asemesta oikeutettu 2-4 momentin mukaisiin korvauksiin.

3. Virkamies, lukuunottamatta päällikköä, vuorovapaata konepäällikköä ja merenmittausretkikunnan päällikköä, on oikeutettu 1 momentissa mainittuna päivänä säännöllisenä työaikana merellä tekemäänsä työhön tai työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaiseen valmiuteen merellä tai satamassa käytettyä aikaa vastaavaan vastikkeeseen sekä lain 17 §:n 1 momentin mukaiseen pyhätyökorvaukseen.

4. Virkamies, lukuunottamatta päällikköä, vuorovapaata konepäällikköä ja merenmittausretkikunnan päällikköä, on oikeutettu 8 tunnin lisävastikkeeseen jokaiselta 1 momentissa mainitulta päivältä, jonka alus on merellä. Tulo- ja lähtövuorokaudelta, joka on tällainen päivä, virkamies, lukuunottamatta edellä poissuljettuja virkamiehiä, on oikeutettu yhden tunnin lisävastikkeeseen jokaiselta alkavalta 3 tunnilta, jonka alus on merellä. Virkamies on oikeutettu tämän momentin mukaiseen korvaukseen vain, jos se on työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 17 §:n mukaista pyhätyökorvausta edullisempi.

KANNE

Kanteen perustelut

Asiasta ei ollut päästy yksimielisyyteen merenkulkuhallituksen ja Suomen Laivanpäällystöliiton välillä 24.11.1982 käydyissä neuvotteluissa. Julkisten työalojen ammattijärjestö ei ollut hyväksynyt 1.3.1984 voimaan tulleen merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen 9 §:n 4 momentin viimeistä lausetta.

Kun työaikaa kotimaanliikenteen aluksissa koskevaa lakia oli valmisteltu, oli ollut tiedossa eri alojen työ- ja virkaehtosopimusten sisältö. Tarkoituksena ei ollut ollut lailla muuttaa voimassa olevia työ- ja virkaehtosopimuksia, vaan lain avulla määritellä työaikakorvausten vähimmäistaso. Lakia säädettäessä ei ollut selvitetty, mitkä lakiin perustuvat korvaukset mahdollisesti vastaisivat eri alojen sopimusten mukaisia korvauksia. Lain valmistelutyössä ei ollut ollut esillä kysymys siitä, että lain mukainen pyhätyökorvaus korvaisi esimerkiksi virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisävastikkeen.

Merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan, 1.3.1983 voimaan tulleen virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu lisävastike maksettiin silloin, kun alus oli ollut pyhäpäivän merellä riippumatta siitä, tekikö päällystöön kuuluva virkamies tällöin työtä vai ei. Saman periaatteen mukaan maksettiin lisävastiketta pyhäpäiväksi sattuvalta tulo- ja lähtövuorokaudelta. Lisävastike oli korvausta merelläolosta eikä työskentelystä pyhäpäivänä. Tämä oli ollut jo alunperin määräyksen lähtökohta.

Sen sijaan työajasta kotimaanliikenteen aluksista annetun lain 17 §:n mukainen pyhätyökorvaus oli korvausta pyhänä tehdystä työstä eikä merelläolosta. Määräykset eivät siten olleet toisiaan korvaavia, vaan täydentäviä. Niitä tuli soveltaa rinnakkain. Lailla ei ollut voitu edes heikentää virkaehtosopimuksen etuja. Vasta lain säätämisen jälkeen valtio työnantajana oli ryhtynyt tulkitsemaan lakia siten, että lain mukainen pyhätyökorvaus oli korvausta samasta velvollisuudesta kuin 1.3.1983 voimaan tulleen merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu lisävastike. Valtiovarainministeriön ja merenkulkuhallituksen kanta oli kuitenkin virheellinen. Kysymys ei ollut ollut virkamiehen saman, vaan eri velvollisuuden korvaamisesta.

Merenkulkuhallituksen ja Suomen Laivanpäällystöliiton välillä 28.2.1986 käydyissä paikallisneuvotteluissa oli periaattellisen erimielisyyden ohella käsitelty jäänmurtaja Urhon ensimmäisen perämiehen Juha Heikki Variksen oikeutta vastikkeisiin helmi-toukokuun 1985 välisenä työjaksona. Tätä työjaksoa koskeva erimielisyys oli koskenut 71,75 tunnilta maksettavaa korvausta.

Merenkulkuhallitus oli laskelmassaan laskenut yhteen työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaisen viikoittaisen ylityökorvauksen ja pyhätyökorvauksen ja katsonut, että näin menetellen päästiin virkamiehen kannalta edullisempaan lopputulokseen kuin soveltamalla virkaehtosopimuksen vastikkeita koskevia määräyksiä.

Järjestön kannan mukaan näitä korvauksia ja vastikkeita ei ollut voitu tällä tavoin yhdistää ja verrata toisiinsa, vaan vertailu lain ja virkaehtosopimuksen määräysten välillä tuli tehdä työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaisen viikoittaisen ylityökorvauksen ja virkaehtosopimuksessa tarkoitettujen vastikkeiden välillä. Virkaehtosopimuksen mukaiset vastikekorvaukset johtivat virkamiehen kannalta parempaan lopputulokseen. Lisäksi tuli virkamiehelle maksaa työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukainen pyhätyökorvaus. Se ei nimittäin vastannut 1.3.1983 voimaan tulleen virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua lisävastiketta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Julkisten työalojen ammattijärjestö on kanteessaan aluksi vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, ettei 1.3.1983 voimaan tulleen merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu lisävastike ole korvausta samasta velvoitteesta kuin työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 17 §:n mukainen pyhätyökorvaus ja että niitä tulee soveltaa rinnakkain.

Julkisten työalojen ammattijärjestö on jutun käsittelyn aikana täsmentänyt kannetta vaatimalla vahvistettavaksi, että 1.3.1983 voimaan tulleen virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua lisävastiketta tulee suorittaa riippumatta siitä, onko virkamies oikeutettu työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 17 §:n mukaiseen pyhätyökorvaukseen vai ei.

Järjestö on samalla ilmoittanut, että kanne koski vain 28.1.1985 jälkeistä aikaa ja ainoastaan Suomen Laivanpäällystöliiton edustamia virkamiehiä sekä että kanteessa oli kysymys pelkästään merelläolovuorokausista sekä tulo- ja lähtövuorokausista sekä muusta työstä kuin vuorokautisesta ylityöstä. Lisäksi Julkisten työalojen ammattijärjestö on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että merenkulkuhallitus on velvollinen suorittamaan merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen mukaisesti ensimmäiselle perämiehelle Juha Heikki Varikselle helmi-toukokuussa 1985 olleelta työjaksolta 71,75 vastiketunnin mukaisena korvauksena yhteensä 3 189 markkaa.

VASTINE

Vastineen perustelut

Valtiovarainministeriö on kanteen johdosta lausunut, että Julkisten työalojen ammattijärjestö täsmentäessään vahvistusvaatimustaan oli muuttanut sitä kielletyllä tavalla. Muutettu vaatimus poikkesi keskusneuvotteluissa esillä olleesta erimielisyydestä. Virkaehtosopimukseen perustettua vaatimusta ei ollut rajoitettu mihinkään tietyt tunnusmerkit omaaviin tilanteisiin. Näin rajoittamaton vaatimus ei voinut olla oikeudenkäynnin kohteena. Sen vuoksi kanne oli jätettävä näiltä osin tutkimatta.

Kanteeseen vastatessaan valtiovarainministeriö on lausunut, että työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettu laki oli tullut voimaan merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan, 19.3.1981 tehdyn virkaehtosopimuksen voimassaoloaikana, jäänmurtajien osalta 1.10.1982. Virkaehtosopimuksen 3 §:n 1 ja 2 momentti olivat samansisältöiset myös 16.3.1983 tehdyssä virkaehtosopimuksessa.

Lakia koskevassa hallituksen esityksessä oli todettu uuden, kuten myös aikaisemman työaikaa kotimaanliikenteen aluksissa koskevan lain olevan luonteeltaan työntekijän vähimmäissuojan turvaava puitelaki. Lakia voitiin tarvittaessa täydentää työehto- ja virkaehtosopimuksilla työntekijälle kuuluvia etuja kuitenkaan vähentämättä. Lakia säädettäessä ei ollut selvitetty, miten lain mukaiset etuudet sovitettaisiin yhteen työtai virkaehtosopimuksessa sovittujen etuuksien kanssa, vaan asia oli jäänyt käytännössä ratkaistavaksi.

Uuden lain voimaantulosta saakka oikeustilanne oli ollut seuraava: Jos kysymys oli ollut laissa tarkoitetusta viikkoylityöstä, virkamiehellä oli ollut oikeus lain mukaiseen viikkoylityökorvaukseen ja lisäksi, sen mukaan kumpi oli edullisempi, lisävastikkeeseen tai lain mukaiseen pyhätyökorvaukseen. Jos kysymys taas oli ollut säännöllisenä työaikana tehdystä työstä, virkamiehellä oli ollut oikeus vastikkeeseen ja lisäksi, sen mukaan kumpi oli ollut edullisempi, lisävastikkeeseen tai lain mukaiseen pyhätyökorvaukseen.

Pyhätyökorvaus oli tullut erillisenä korvauksena voimaan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetussa laissa. Aikaisempi laki ei ollut tuntenut pyhätyökorvausta. Merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevassa, 11.3.1981 tehdyssä virkaehtosopimuksessa, jonka voimassaoloaikana uusi laki oli tullut voimaan, oli ollut erityinen pyhätyön korvausjärjestelmä, joka 16.3.1983 tehdyssä virkaehtosopimuksessa oli säilynyt edelleen samansisältöisenä. Sen mukaan pyhävuorokaudelta, jonka alus oli ollut merellä, virkamiehellä oli ollut oikeus varsinaiseen työhön käytettyä aikaa vastaavaan vastikkeeseen. Lisäksi virkamiehellä oli oikeus kahdeksan tunnin lisävastikkeeseen tai, milloin kysymyksessä oli ollut lähtö- tai tulovuorokausi, yhden tunnin lisävastikkeeseen kultakin alkavalta kolmelta tunnilta. Muuta korvausta pyhätyöstä ei ollut maksettava.

Uuden työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaan aluksen ollessa pyhänä merellä tuli virkamiehelle mainituissa tapauksissa suorittaa lain 17 §:n nojalla korotettu palkka, jonka suuruus oli tunnilta vähintään 1/86:s osa työntekijän kuukausipalkasta, ja sen ohessa antaa lain 14 §:n nojalla, jos työ oli ollut viikoittaista ylityötä, jokaisesta ylityötunnista 1,5 tuntia vapaa-aikaa.

Lain mukaan pyhävuorokaudelta maksettavien korvauksien laskentaperusteena oli tehty työaika. Virkaehtosopimuksen mukaan samalta ajanjaksolta maksettavien korvausten laskentaperusteena vastikkeen osalta oli työaika ja lisävastikkeen osalta merelläoloaika. Vaikka peruste näin tarkasteltuna oli erilainen, ei ollut perustetta vaatia sekä pyhätyökorvausta että lisävastiketta. Oikeus oli vain edullisempaan niistä. Peruste oli kuitenkin olennaisesti sama, korvaus työstä ja työhön liittyvästä sidonnaisuudesta pyhänä.

Uuden työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain tultua voimaan oli lain ja virkaehtosopimuksen mukaisia pyhävuorokaudelta tulevia etuuksia käytännössä vakiintuneesti vertailtu. Korvaukset virkamiehelle oli suoritettu valtiovarainministeriön kannan mukaisesti. Lain ja virkaehtosopimuksen mukainen ja myös 29.2.1984 vallinnut soveltamiskäytäntö ilmeni myös merenkulkuhallituksen virkaehtosopimuksen soveltamisesta 14.6.1985 antamista ohjeista. Julkisten työalojen ammattijärjestön kanta oli ilmaus yrityksestä käyttää hyväksi lain ja sopimuksen eroja kohtuuttoman edullisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Ammattijärjestön kanta johtaisi jopa viisinkertaista tuntipalkkaa vastaavaan korvaukseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Valtiovarainministeriö on vaatinut yleisenä esitetyn vahvistusvaatimuksen jättämistä tutkittavaksi ottamatta ja toissijaisesti sen ja myös Varista koskevan kannevaatimuksen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Julkisten työalojen ammattijärjestö on vielä lausunut, että keskusneuvotteluissa esitetty vaatimus ja yleisenä esitetty vahvistusvaatimus olivat ehkä sanonnaltaan toisistaan poikkeavia, mutta ne olivat tarkoittaneet samaa asiaa. Järjestö on vaatinut väitteiden hylkäämistä.

Kysymys oli virkaehtosopimuksen määräysten soveltamisesta. Merenkulkuhallituksen soveltamisohje oli työnantajan yksipuolisesti antama ohje.

Varista koskeva vaatimus perustui siihen, että merenkulkuhallitus oli maksanut työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaisen viikkoylityökorvauksen ja pyhätyökorvauksen. Järjestö oli vaatinut virkaehtosopimuksen mukaista vastiketta ja lisävastiketta sekä lain mukaista pyhätyökorvausta. Työpäivää kohti erotusta muodostui yleensä 4 tuntia.

Työnantajapuoli oli katsonut, että lain mukaiset viikkoylityökorvaus ja pyhätyökorvaus olivat edullisempia kuin virkaehtosopimuksen mukaiset vastikekorvaukset. Järjestön käsityksen mukaan virkaehtosopimuksen mukaista lisävastiketta ja lain mukaista pyhätyökorvausta ei voitu rinnastaa toisiinsa.

VASTAAJAN SELITYS

Valtiovarainministeriö on vielä lausunut, että merenkulkuhallituksen antamista merenkulkulaitoksen alusten virkaehtosopimuksen soveltamisohjeista ilmeni työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain voimaantulosta jäänmurtajilla 1.10.1982 lukien vallinnut ja edelleen jatkuva virkaehtosopimuksen mukainen merelläoloajan korvauskäytäntö. Sitä järjestö ei ollut kiistänyt. Vaikka lain ja virkaehtosopimuksen mukaisten korvausten laskentaperusteet olivat olleet erilaiset, niiden tosiasiallinen peruste oli ollut sama ja siten siis työ ja työhön sidonnaisuus. Lain ja virkaehtosopimuksen mukaisten etuuksien yhtäaikainen soveltaminen ei voinut olla osapuolten tarkoituksena.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Julkisten työalojen ammattijärjestö on täsmentänyt merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevaa päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisävastikkeen saamisen edellytyksiä koskevaa vahvistusvaatimustaan asian käsittelyssä sitä muuttamalla. Vaatimus johtuu muutettunakin edelleen olennaisesti samasta perusteesta. Näin ollen työtuomioistuin, huomioon ottaen oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n säännöksen, hylkää kanteen kiellettyä muuttamista koskevan väitteen.

Työtuomioistuin katsoo myös, ettei valtiovarainministeriö ole esittänyt asianmukaisia perusteita sen väitteensä tueksi, että vahvistusvaatimus olisi epäselvänä tai puutteellisesti yksilöitynä jätettävä tutkittavaksi ottamatta. Jutussa on jäänyt selvittämättä, että vahvistusvaatimus koskisi sellaisia seikkoja, joista ei olisi käyty keskusneuvotteluja. Estettä jutun tutkimiselle ei siten ole esitetty.

Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevaa päällystöä koskevan 16.3.1983 allekirjoitetun virkaehtosopimuksen 3 §:n 1 momentin mukaan virkamiehillä, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta, on oikeus saada muun muassa lauantaina ja pyhäpäivänä tehdystä työstä siihen käytettyä aikaa vastaava vastike. Saman §:n 2 momentissa on sovittu, että edellä mainituilla virkamiehillä on lisäksi oikeus kahdeksan tunnin vastikkeeseen jokaista pyhäpäivää kohti, jonka alus on ollut merellä. Pyhäpäiväksi sattuvalta tulo- ja lähtövuorokaudelta virkamies saa yhden tunnin vastikkeen jokaiselta alkavalta kolmelta tunnilta, jonka alus on ollut merellä.

Virkaehtosopimuksessa ei ole muita yleisiä määräyksiä korvauksesta, joka maksettaisiin pyhäpäivältä tai muulta siihen rinnastettavalta päivältä tehdystä työstä, eikä myöskään määräystä viikoittaisen ylityön korvaamisesta.

Sitä vastoin työajasta kotimaanliikenteen aluksissa 26.3.1982 annetun, 1.5.1982 voimaan tulleen lain 17 §:n mukaan sunnuntaina ja muuna siihen verrattavana pyhätai vapaapäivänä tehdystä työstä on suoritettava korotettu palkka, jonka suuruus on vähintään 1/86:s osa työntekijän kokonaispalkasta. Lain 14 §:ssä on säädetty viikoittaisen ylityön korvaamisesta siten, että jokaista ylityötuntia kohti annetaan 1,5 tuntia vapaa-aikaa. Vapaa-aika voidaan työntekijän suostumuksella korvata myös rahalla. Erityisesti on lain 17 §:n 2 momentissa säädetty, että jos pyhäpäivänä suoritettu työ on ollut viikoittaista ylityötä, se on korvattava samalla lailla kuin muukin viikoittainen ylityö.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 8 §:stä käy ilmi, että muun muassa viikoittaisen ylityön korvaamista ja pyhätyökorvausta koskevat lain säännökset ovat ehdottomia siten, ettei virkaehtosopimuksella voida vähentää virkamiehille kuuluvia etuja.

Valtiovarainministeriö on keskusneuvotteluissa puolestaan ollut sitä mieltä, että noudatettaessa 16.3.1983 tehtyä virkaehtosopimusta sellaisessa tilanteessa, jolloin on kysymys viikoittaisesta ylityöstä pyhäpäivänä, virkamiehellä on oikeus toisaalta työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaan viikkoylityökorvaukseen ja pyhätyökorvaukseen sekä taas toisaalta virkaehtosopimusten mukaan vastikkeeseen ja lisävastikkeeseen. Ministeriön käsityksen mukaan lain säätämien etuuksien ja virkaehtosopimukseen perustuvien vastikkeiden välillä on suoritettava yhteen sovittaminen, sillä ne ovat korvausta samoista työhön vaikuttavista olosuhteista. Virkamiehellä on sen mukaisesti oikeus joko laissa säädettyyn viikoittaisen ylityön korvaukseen tai sopimuksessa sovittuun vastikkeeseen sen mukaan, kumpi niistä on hänelle edullisempi. Vastaavasti virkamiehelle on annettava joko lisävastiketta tai suoritettava lain mukainen pyhätyökorvaus riippuen taas siitä, kumpi on yksittäistapauksessa edullisempi.

Virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuun lisävastikkeeseen on oikeutettu pyhäpäivänä aluksella merellä oleva sopimuskohdassa tarkoitettu virkamies siitä riippumatta, onko hän ollut työssä vai ei. Lisävastikkeen määräytymisen perusteet ovat toisenlaiset kuin työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukaisen pyhätyökorvauksen, jonka saaminen edellyttää pyhäpäivänä tehtyä työtä. Lisävastike voidaan korvata rahana tai antaa lomana, kun taas pyhäkorvaus on aina suoritettava rahassa.

Se seikka, että lisävastiketta koskeva sopimusehto sisällytettiin 16.3.1983 tehtyyn virkaehtosopimukseen, vaikka työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettu laki siihen sisältyvine pyhätyökorvausta koskevine säännöksineen on tuolloin jo ollut voimassa, osoittaa, ettei lisävastiketta ole ainakaan ilman muuta tarkoitettu pyhätyökorvauksella korvattavaksi. Selvitys osoittaa, että osapuolet ovat puheena olevaa virkaehtosopimusta tehdessään jääneet erimielisiksi sopimuksen ja lain säännösten yhteensovittamisesta.

Maaliskuun alusta 1984 voimaan tulleeseen, 11.4.1984 tehtyyn virkaehtosopimukseen on otettu aikaisemmassa virkaehtosopimuksessa tarkoitettuja vastikkeita koskevia määräyksiä vastaavat sopimusehdot. Lisävastikkeen osalta on kuitenkin uudessa virkaehtosopimuksessa täydentävä määräys, jonka mukaan virkamies on oikeutettu lisävastikkeena annettavaan korvaukseen vain, jos se on lain mukaista pyhätyökorvausta edullisempi.

Sopijapuolet ovat 16.3.1984 sopineet siitä, että virkaehtosopimuksen uudelleen kirjoittamisella ei ole tarkoitettu muuttaa sitä oikeudellista tilannetta ja työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettuun lakiin ja virkaehtosopimukseen perustuvaa käytäntöä, jota on noudatettu aikaisemmin voimassa olleen virkaehtosopimuksen päättyessä 29.2.1984. Keskusneuvotteluissa valtiovarainministeriö on todennut, että Julkisten työalojen ammattijärjestöllä on 11.4.1984 tehdyssä virkaehtosopimuksessa käytettyjen sanamuotojen estämättä oikeus vedota asiassa ennen virkaehtosopimuksen voimaan tulemista vallinneeseen tilanteeseen. Työtuomioistuin katsoo keskusneuvotteluissa tehdyllä toteamuksella tarkoitetun ainakin sitä, että ratkaistaessa kysymystä virkamiehen oikeudesta lisävastikkeeseen työtuomioistuin ei ole sidottu 11.4.1984 tehdyn virkaehtosopimuksen edellä mainittuun lisävastikkeena annettavaa korvausta koskevan täydentävän määräyksen sanamuotoon.

Edellä on jo todettu, että lisävastike ja pyhätyökorvaus eivät määräytymisperusteiltaan ole toisiaan vastaavia. Myös niiden tuottamat etuudet ovat erilaisia. Kun oikeus saada niin lisävastiketta kuin myös pyhätyökorvausta on sisällytetty samaan virkaehtosopimukseen vielä 1.3.1984 voimaan tulleessa sopimuksessa, työtuomioistuimen mielestä ainoastaan lisävastikkeen antamista koskevalla täydentävällä määräyksellä olisi mahdollista perustella valtiovarainministeriön esittämää tulkintaa. Tuollaista määräystä ei kuitenkaan ole ollut aikaisemmassa työehtosopimuksessa, jonka voimassaoloajan mukaisen tilanteen perusteella kysymys kanteessa tarkoitettujen virkamiesten oikeudesta on sovittu ratkaistavaksi.

Näillä perusteilla työtuomioistuin päätyy siihen, että sovellettaessa 1.3.1983 voimaan tullutta virkaehtosopimusta kanteessa tarkoitetuilla virkamiehillä on ollut oikeus sopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuun lisävastikkeeseen sen saamiseen oikeuttavien edellytysten täyttyessä siitä riippumatta, että virkamies on saanut lakiin perustuvaa pyhätyökorvausta.

Asiassa on myös kysymys jäänmurtaja Urholla helmi-toukokuussa 1985 palvelleen ensimmäisen perämiehen Juha Heikki Variksen oikeudesta vastikkeeseen ja lisävastikkeeseen tuolta ajalta.

Työtuomioistuimen mielestä on riidatonta, että Varis on puheena olevana ajanjaksona ollut töissä siten, että hän on oikeutettu saamaan toisaalta vastiketta ja lisävastiketta ja toisaalta myös korvausta viikoittaisesta ylityöstä. Erimielisyyden kohteena on hänen työnsä korvaamisen osalta ollut se, millä tavoin vastikkeiden ja viikoittaisen ylityön korvaus on soviteltava yhteen. Virkaehtosopimukseen ei ole otettu yhteen sovittamista koskevaa määräystä. Kun Julkisten työalojen ammattijärjestö on keskusneuvottelussa myöntänyt vastikkeiden sisältävän korvauksen viikoittaisesta ylityöstä, Varis on oikeutettu vaatimaansa korvaukseen.

Tuomiolauselma

Jutun tutkimista vastaan tehdyt väitteet hylätään.

Työtuomioistuin vahvistaa, että milloin on kysymys sel

laisesta Suomen Laivanpäällystöliittoon jäsenenä kuuluvasta virkamiehestä, jonka oikeus saada 1.3.1983 voimaan tulleen merenkulkulaitoksen alusten päällystöä koskevan virkaehtosopimuksen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua lisävastiketta 28.1.1985 jälkeiseltä ajalta on riippuvainen mainitun virkaehtosopimuksen oikean sisällön tulkitsemisesta, virkamiehellä on oikeus lisävastikkeeseen muiden sen saamisen edellytysten täyttyessä riippumatta siitä, onko hän oikeutettu työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 17 §:n mukaiseen pyhätyökorvaukseen.

Työtuomioistuin vahvistaa myös, että merenkulkuhallitus on velvollinen suorittamaan Juha Heikki Varikselle helmi-toukokuussa 1985 olleelta työjaksolta 71,75 vastiketuntia vastaavana korvauksena 3 189 markkaa.

Asian laatuun nähden saa Julkisten työalojen ammattijärjestö kärsiä itse oikeudenkäyntikulunsa.

Läsnä: Pelkonen, puheenjohtaja, Peltola, Vihma, Ahlman, Leivo ja Koivistoinen.

Tuomio oli yksimielinen.