Court allows severance pay for unjust dismissal but reduces amount due to employee's own misconduct.

Työntekijän olisi annetun varoituksen jälkeen tullut havaita, että hänen ulkopuolisille tekemänsä työt saattoivat olla sen laatuisia, että niiden suorittaminen yksityisesti voi olla ristiriidassa hänen työsopimuksensa edellyttämien työtehtävien kanssa. Näyttämättä oli jäänyt, että hänen toimintansa olisi ollut sen laatuista ja laajuista, että siitä olisi aiheutunut vahinkoa työnantajalle ja se siten olisi muodostanut erityisen painavan syyn työntekijän irtisanomiselle. Työntekijän työnantajan ohjeiden vastainen menettely oli kuitenkin muodostanut sellaisen työntekijän itsensä antaman aiheen irtisanomiseen, joka vaikutti irtisanomisen johdosta tuomittavan korvauksen määrään alentavasti. Edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ei myöskään katsottu olevan olemassa.

Kantaja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto r.y. Vastaaja Museovirasto

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Museoviraston sekä Akava r.y:n ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välillä 16.4.1984 allekirjoitetussa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa työehtosopimuspöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

2. §

Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa toimihenkilön työsopimusta ilman työsopimuslain 37. §:n 2. momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia toimihenkilöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta toistuvaa poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

II IRTISANOMINEN TOIMIHENKILÖSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

16. §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2. §:ssä määriteltyjen toimihenkilöstä johtuvien irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut toimihenkilön, on velvollinen maksamaan toimihenkilölle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

17. §

Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 20 kuukauden palkka. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon paitsi toimihenkilön ja työnantajan olosuhteet yleensä, erityisesti muun muassa työnantajan menettely työsopimusta irtisanottaessa, toimihenkilön itsensä antama aihe irtisanomiseen, työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, työsuhteen kestoaika, toimihenkilön arvioitu ansion menetys, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä muut näihin verrattavat seikat.

18. §

Työsuhteen jatkamisen edellytysten selvittäminen

Toimihenkilön vaatimuksesta tai ennen irtisanomisajan päättymistä esitetystä työnantajan vaatimuksesta on neuvotteluissa tai työtuomioistuimessa harkittava, ovatko asiassa ilmenneet olosuhteet sellaiset, että edellytykset ovat olemassa työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle.

Edellä 1 kappaleessa mainittuja edellytyksiä harkittaessa on kiinnitettävä huomiota, paitsi asiassa ilmenneisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan, erityisesti irtisanomisen syihin, työnantajan toiminnan laajuuteen ja työnantajan palveluksessa olevien toimihenkilöiden määrään sekä irtisanotun toimihenkilön haluun ja tosiasiallisiin mahdollisuuksiin palata entiseen työhönsä sekä hänen muihin olosuhteisiinsa.

19. §

Korvaus työsuhteen jatkuessa

Jos neuvotteluissa todetaan tai työtuomioistuin katsoo, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle ovat olemassa, voidaan määrätä, että työnantajan on maksettava joko 17. §:n mukainen korvaus tai, mikäli työnantaja antaa työsuhteen jatkua, vaihtoehtoinen korvaus. Tällainen määräys voidaan antaa myös työsuhteen jo päätyttyä sen varalta, että työnantaja neuvotteluissa tai tuomiossa asetetun määräajan kuluessa tarjoaa toimihenkilölle joko irtisanotun työsopimuksen edellyttämää tai siihen rinnastettavaa työtä. Vaihtoehtoisen korvauksen suuruus voidaan määrätä 17. §:n 1 kappaleessa säädetystä vähimmäiskorvauksen määrästä riippumatta taikka, jos vahinkoa ei ole syntynyt, määrätä, ettei korvausta ole lainkaan suoritettava.

KANNE

Kanteen perustelut

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on museovirastoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että museovirasto oli 20.1.1987 irtisanonut viraston palveluksessa vuodesta 1970 lähtien olleen suunnittelijan Henry Forssellin työsuhteen päättymään 20.5.1987. Forssell oli 21.1.1987 pyytänyt museovirastoa kirjallisesti yksilöimään irtisanomisperusteet. Museovirasto oli 23.1.1987 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut irtisanomisen perusteiksi jatkuvan ilman lupaa tapahtuvan työskentelyn ulkopuolisten toimeksiantajien lukuun ja työajan käyttämisen tällaiseen toimintaan tai ainakin jatkuvan yhteydenpidon muihin työnantajiin työaikana, kieltäytymisen asiallisesti selvittämästä näitä tehtäviä, toimivaltuuksien ylittämisen, museoviraston alkuperäisen tutkimusmateriaalin luovuttamisen ulkopuolisille sekä jatkuvan sopeutumattomuuden työympäristöön ja tavanomaisiin työskentelytapoihin sekä tahallisen viivyttelyn työn suorittamisessa.

Forssell oli 26.1.1987 ilmoittanut työnantajalle, ettei hän hyväksynyt työsopimuksensa irtisanomisen perusteita. Museoviraston ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välillä 27.1.1987 käydyt neuvottelut asiasta olivat päättyneet erimielisinä.

Forssellin tehtäviin museoviraston palveluksessa olivat toimenkuvauksen mukaan kuuluneet näyttelyjen suunnittelu ja toteutus, julkaisujen suunnittelu ja tuotannon valvonta, tieteellinen ja teknillinen kuvaaminen, mittausja rekonstruktiopiirrosten laatiminen, tieteellisen työpiirustusarkiston ja museaalisen piirustusarkiston hoito, kuvaus- ja asiakirjavälineistön valvonta sekä itsenäinen tutkimus merellisen kansantieteen alalla.

Museovirasto oli antanut Forssellille 22.4.1983 varoituksen, jossa oli todettu seuraavaa: "Työtehtävien hoitamisessa ja käyttäytymisessänne työpaikalla on todettu piirteitä, joita ei voida pitää virastossa noudatettavaan käytäntöön ja hyviin tapoihin kuuluvina. Näiden seikkojen johdosta käytyjen neuvottelujen ja saatujen selvitysten jälkeen museovirasto antaa teille varoituksen rikkeiden johdosta. Toimistopäällikkö antaa työtehtävät, määrää töiden tärkeysjärjestyksen ja suorittamistavan sekä vastaa kaikesta työnjohdosta. Mikäli tehtävien suorittamisessa aiheutuu epäselvyyksiä tai on epävarmaa, kuuluuko töiden suorittaminen tehtäviinne, on asia varmistettava toimistopäälliköltä. Erityisesti huomautamme, että oma-aloitteisista työtehtäviin läheisesti liittyvistä yksityisluontoisiksi mielletyistä töistäkin on syytä neuvotella toimistopäällikön kanssa, jotta vältytään väärinkäsityksiltä."

Forssell ei ollut syyllistynyt mihinkään sellaiseen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan työehtosopimuspöytäkirjan 2 §:ssä mainittuun toimintaan, joka olisi oikeuttanut työnantajan irtisanomaan Forssellin työsopimuksen. Forssellin kuukausipalkka oli irtisanomisen aikaan ollut 7 070 markkaa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on pyytänyt, että työtuomioistuin 1. vahvistaisi, ettei museovirastolla ole ollut irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n tarkoittamaa erityisen painavaa syytä Forssellin irtisanomiseen, 2. velvoittaisi museoviraston suorittamaan Forssellille irtisanomissuojasopimuksen 19 §:n mukaisen korvauksen, mikäli työnantaja antaa työsuhteen jatkua ja työtuomioistuin harkitsee, että edellytykset ovat olemassa työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle, 3. velvoittaisi museoviraston suorittamaan Forssellille irtisanomissuojasopimuksen 17 §:n mukaisena korvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavat 141 400 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien, mikäli työtuomioistuin harkitsee, ettei edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle tai työsuhteen palauttamiselle ole olemassa.

VASTINE

Vastineen perustelut

Museovirasto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Forssellin työtehtäviin oli kuulunut pääasiassa näyttelyiden ja julkaisujen suunnittelu. Forssell itse oli kieltäytynyt muista tehtävistä. Forssell ei ollut venetutkija eikä muukaan tutkija. Tutkijalta museovirastossa edellytettiin yleensä korkeakoulututkintoa. Forssellin pohjakoulutus oli keskikoulu. Lisäksi hän oli käynyt Suomen taideteollisen opiston graafisen opintolinjan. Hänet oli palkattu museoviraston palvelukseen suunnittelijaksi.

Museoviraston merihistorian toimistossa oli vuosikausien ajan esiintynyt työskentelyyn liittyviä vaikeuksia, jotka olivat johtaneet toimiston käytännön työn hankalaan tilanteeseen. Ongelmat olivat usein aiheutuneet Forssellin toiminnasta. Forssell ei ollut sopeutunut esimiehiensä alaisuuteen. Forssell oli jättänyt noudattamatta niitä esimiestensä määräyksiä, jotka eivät olleet häntä miellyttäneet tai vaikeuttanut tällaisten määräysten täyttämistä. Museoviraston merihistorian toimiston aikaisempi päällikkö oli jatkuvasti kertonut esimiehilleen niistä vaikeuksista, joita oli aiheutunut Forssellin suhtautumisesta työhön. 1970-luvun puolivälin paikkeilla oli museovirastossa käyty neuvotteluja, jotka olivat koskeneet Forssellin ja erään toisen merihistorian toimistossa työskennelleen henkilön toimia. Neuvottelut oli käyty merihistorian toimiston silloisen päällikön pyynnöstä. Myöhemminkin oli toistuvasti jouduttu neuvottelemaan eri tahojen kanssa niistä vaikeuksista, joita Forssellin toiminta oli aiheuttanut.

Vuoden 1983 keväällä Forssellille oli annettu varoitus erilaisten rikkomusten johdosta. Varoituksessa oli nimenomaan korostettu sitä, että toimistopäällikön kanssa tuli neuvotella myös yksityisluontoisiksi mielletyistä läheisesti museovirastoon tai asianomaisen omaan työhön liittyvistä tai niitä lähellä olevista töistä. Vuoden 1986 toukokuussa museoviraston ylijohtaja oli pyytänyt selvittämään Forssellin ulkopuolisille suorittamia töitä. Forssell ei ollut pyytänyt toiminnalleen virastolta lupaa eikä neuvotellut tehtävistä toimistopäällikön eikä viraston johdon kanssa. Hänen oli kuitenkin havaittu tehneen lukuisia näyttelyitä ja muuta museoalan työtä.

Suullisesti esitettyyn selvityspyyntöön Forssell oli vastannut, että sen perusteella hän ei aikonut selvittää asiaa, vaan hänelle tulisi esittää kirjallinen selvityspyyntö, jossa olisi maininta siitä, minkä lainkohdan perusteella selvitystä pyydettiin. Museovirasto oli 11.6.1986 päivätyllä kirjeellä pyytänyt Forssellilta selvitystä asiasta 15.7.1986 mennessä. Forssell oli tämän jälkeen toimittanut virastolle 28.8.1986 päiväämänsä kirjeen, jossa hän oli ainoastaan ilmoittanut tehneensä kaiken viraston kirjeessä tarkoitetun työn vapaa-aikanaan käyttämättä museoviraston kalustoa, työvälineitä tai työtiloja ja että näihin töihin liittyneet matkat oli samoin tehty vapaa-aikana.

Museovirasto oli valtion virasto, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia museotoimen yleisestä johdosta ja valvonnasta. Museovirasto myönsi valtion avustuksia museoiden toimintaan. Museoviraston palveluksessa oleva henkilökunta oli yleensä erikoistunut kullekin henkilölle kuuluvien työtehtävien perusteella jollekin tietylle erikoisalalle. Viraston henkilökunta joutui työtehtävissään olemaan yhteydessä valtion viranomaisten, kaupunkien, kuntien, yhteisöjen, museoiden ja yksityisten kanssa sekä ottamaan viraston puolesta kantaa virastolle esitettyihin suunnitelmiin ja alan toimenpide-ehdotuksiin.

Museovirasto ei ollut pitänyt suotavana, että sen palveluksessa oleva henkilökunta suoritti yksityisesti tai oli osallisena yksityisessä yrityksessä, jonka tehtävänä oli suunnitella tai toteuttaa sellaisia hankkeita, joiden suunnittelu, tarkastaminen tai hyväksyminen saattaisi kuulua museovirastolle tai museoviraston palveluksessa olevan henkilön tehtäviin museovirastossa tai johon virasto myönsi valtion avustusta. Tällaisten töiden suorittamista varten tuli museoviraston palveluksessa olevan henkilön saada viraston lupa. Luottamus henkilökunnan toiminnan asiallisuuteen sekä yleiset moraalikäsitykset edellyttivät, ettei mainitunlaista toimintaa harjoitettu ilman lupaa. Muutoin viraston henkilökunnan asema ulkopuolisten mielissä hämärtyi ja antoi aihetta kysymyksiin, kenen palveluksessa asianomainen henkilö oikeastaan oli.

Annetusta varoituksesta huolimatta Forssell ei ollut hakenut toiminnalleen viraston lupaa eikä hän edes ollut neuvotellut tällaisista töistä eikä ilmoittanut niiden suorittamisesta virastolle. Forssellin toiminta oli ollut varsin laajaa ja viraston tiedossa olevat Forssellin kevään 1983 jälkeen tekemät työt vastasivat ilmeisesti Forssellin useiden vuosien työpanosta museovirastossa. Erityisen kiusallisena oli museovirastossa koettu muun muassa tilanne, jolloin eräs museo oli hakenut museovirastolta valtion avustusta toimintaansa varten ilmoittaen, että työn, johon avustusta haettiin, suorittaisi Forssell.

Museovirastossa suoritettiin myös maksullista palvelutoimintaa ulkopuolisille. Sen vuoksi Forssellin olisi ollut syytä selvittää, millä tavoin esille tulleet ulkopuoliset hankkeet olisi ollut asiallista suorittaa. Yksinomaan maksullista palvelutoimintaa varten museoviraston palveluksessa oli tälläkin hetkellä kolme henkilöä. Museovirasto ei ollut suorittanut maksullisena palvelutoimintana näyttelyiden suunnittelutyötä. Museovirasto olisi kuitenkin voinut harjoittaa tällaista toimintaa, mikäli siitä olisi neuvoteltu viraston kanssa ja sovittu siitä, miten tehtävä suoritettaisiin.

Museovirasto ei ollut antanut yksityiskohtaisia ohjeita sivutoimista, sillä melkein kaikki tapaukset poikkesivat toisistaan ja yhtenäisten ohjeiden laatiminen siten oli hankalaa. Asiat oli ratkaistu tapauksittain asianomaisten tekemien hakemusten perusteella. Museoviraston palveluksessa olevien henkilöiden tiedossa oli ollut viraston kanta ulkopuolisille suoritettavien töiden luvanvaraisuudesta.

Työsopimuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun kiellon rikkominen törkeällä tavalla oli peruste työsopimuksen purkamiselle. Museovirastolla olisi siten ollut oikeus purkaa Forssellin työsopimus ja joka tapauksessa virastolla oli ollut peruste työsopimuksen irtisanomiselle.

Monet Forssellin ulkopuolisille tekemät työt olivat tulleet viraston tietoon siten, että sellaiset henkilöt, joihin Forssell ei tavanomaisissa työtehtävissään ollut lainkaan yhteydessä, olivat kysyneet Forssellia puhelimessa. Forssellin poissa ollessa oli muulta henkilökunnalta tiedusteltu töiden etenemistä tai valmistumista. Forssell oli ilmeisesti hoitanut yhteydenpidot ulkopuolisten töiden teettäjiin työaikanaan museovirastosta käsin. Yhteydenpito ei käytännössä ilmeisesti olisi ollut mahdollista yleisten työaikojen ulkopuolella. Forssell oli siten jatkuvasti käyttänyt työaikaansa ulkopuolisten toimeksiantojen hoitamiseen ilman lupaa.

Edellä selostetuista tapahtumista kävi selvästi ilmi, että Forssell ei annetusta varoituksesta huolimatta ollut halunnut asiallisesti selvittää harjoittamaansa toimintaa, eikä hän myöskään ollut aikonut hakea lupaa toiminnalle tai lopettaa sitä.

Forssell oli jatkuvasti omavaltaisella toiminnallaan ylittänyt toimivaltuutensa puuttumalla sellaisiin tehtäviin, jotka eivät hänelle lainkaan kuuluneet. Forssell oli esimerkiksi luovuttanut kokoelmia luvatta alkuperäisille lahjoittajille tai antanut niitä ulkopuolisten kopioitavaksi sekä luovuttanut ulkopuoliselle viraston alkuperäistä tutkimusmateriaalia. Tällaisista esimerkkeinä voitiin mainita muun muassa Hellmanin valokuvakokoelman luovuttaminen takaisin lahjoittajalle, valokuvien luvatta luovuttaminen kopioitavaksi kaupallisiin tarkoituksiin, valokuvausluvan myöntäminen mainostarkoituksiin ja Eckerön postiveneen mallin luovuttaminen harrastajarakentajalle kopioitavaksi. Nämä tapaukset olivat sattuneet ennen varoituksen antamista.

Loppukeväällä 1986 oli havaittu merihistorian toimiston arkistohuoneesta hävinneen eräitä vedenalaisia hylkyjä koskeneita kaivauspöytäkirjoja, jotka olivat viraston alkuperäistä arvokasta tutkimusmateriaalia. Näitä ei yleisen museokäytännön mukaisesti olisi saanut luovuttaa mihinkään eikä viedä pois virastosta. Asian selvittämiseksi koko museorakennus oli tutkittu tarkoin ja varmistuttu siitä, että aineisto oli poissa. Sittemmin kaksi henkilöä oli kertonut, että museoviraston merihistorian toimiston entinen toimistopäällikkö oli kertonut saaneensa mainitut kaivauspöytäkirjat Forssellilta. Forssellin irtisanomisen jälkeen kaivauspöytäkirjat olivat ilmestyneet merihistorian toimistoon. Museoalalla edellä mainitunlaisia rikkomuksia pidettiin erittäin törkeinä.

Forssell oli viivytellyt omien töidensä suorittamisessa tahallisesti tai jättänyt toimittamatta niitä eteenpäin, vaikka ne olisivat olleet valmiita. Esimerkkinä voitiin mainita, että kun toimistopäällikkö oli ihmetellyt Forssellille näyttelyn valmistelun etenemisen hitautta, Forssell oli todennut, että naulat olivat loppuneet eikä hänen tehtäviinsä kuulunut naulojen hankinta. Forssell oli ilmeisesti viikkoja odotellut nauloja ilmoittamatta, että niitä olisi hankittava. Forssell oli useista kehotuksista huolimatta ryhtynyt hyvin haluttomasti ja hidastellen täydentämään ja muuttamaan museon näyttelyä annettujen ohjeiden mukaisesti, sillä hän oli katsonut, ettei hänen näyttelysuunnitelmaansa tullut muuttaa.

Forssellin edellä kuvattu toiminta osoitti selvästi, ettei hän sopeutunut tavanomaiseen useita henkilöitä käsittävään työyhteisöön, vaan hän pyrki omavaltaisesti toimimaan siten kuin itse katsoi parhaaksi.

Jokainen esitetystä irtisanomisperusteesta olisi erikseenkin muodostanut työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitetun irtisanomiseen oikeuttavan erityisen painavan syyn. Museovirasto ei katsonut voivansa antaa Forssellin työsuhteen jatkua. Edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ei ollut.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Museovirasto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on vielä lausunut, että yksikään Forssellin ulkopuolisille suorittama työ ei ollut ollut sellainen, jonka museovirasto olisi voinut suorittaa maksullisena palvelutoimintana. Näin ollen Forssell ei ollut syyllistynyt työsopimuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun kiellon rikkomiseen.

Forssell oli joskus vastannut museoviraston puhelimeen, kun hänelle oli tullut tiedustelusoitto asiassa, joka oli koskenut hänen yksityistä toimeksiantoaan. Näitä tapauksia oli kuitenkin ollut ainoastaan muutama, joten työajan väärinkäytöstä ei voinut olla kysymys. Forssell ei myöskään missään vaiheessa ollut kieltäytynyt selvittämästä ulkopuolisille tekemiään töitä.

Vastineessa mainitun Hellmanin valokuvakokoelman luovuttamisen kohdalla oli ollut kysymys tapauksesta, joka oli sattunut 1970-luvun lopulla. Tuolloin valokuvakokoelman omistajan valtuuttama asianajaja oli pyytänyt valokuvakokoelmaa takaisin museovirastosta. Valokuvakokoelmaa ei koskaan ollut lahjoitettu eikä edes tallennettu museovirastolle. Valokuvakokoelma oli tullut museovirastolle kauppa- ja teollisuusministeriön välityksellä näytteille. Forssellin suorittamasta valokuvakokoelman omistajalle luovuttamisesta ei ollut koitunut valtiolle mitään taloudellisia seuraamuksia. Valtio tai museovirasto ei koskaan jälkeenpäin ollut yrittänyt saada takaisin valokuvakokoelmaa. Näin olisi tapahtunut varmasti siinä tapauksessa, että kokoelma olisi lahjoitettu museovirastolle.

Forssell ei ollut luovuttanut valokuvia luvatta kopioitavaksi kaupallisiin tarkoituksiin. Valokuvien kopiointi ja reprokuvaaminen asiakastyönä oli suoritettu aina kansantieteen toimiston kuva-arkiston kautta. Forssell ei myöskään muistanut myöntäneensä valokuvauslupaa mainostarkoituksiin. Eckerön postiveneen pienoismalli oli luovutettu museovirastosta lainaksi Wärtsilän telakalle mittausta varten. Mittaus oli osa alkuperäisen veneen rakentamista, josta merihistorian toimisto oli saanut valokuvasarjan ilmaiseksi. Lainasta oli tehty asianmukainen kuitti. Edellä selostetut tapahtumat olivat sattuneet ennen varoituksen antamista vuonna 1983. Museovirasto ei ollut edes väittänyt Forssellin toimineen tämän jälkeen vastaavanlaisissa asioissa moitittavasti.

Forssell oli luovuttanut vedenalaisia hylkyjä koskeneista kaivauspöytäkirjoista ainoastaan jäljennökset niitä pyytäneelle merihistorian toimiston entiselle toimistopäällikölle.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on vaatinut oikeudenkäyntikuluilleen korkoa 16 prosenttia tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Museovirasto on 20.1.1987 irtisanonut palveluksessaan vuodesta 1970 lukien olleen suunnittelijan Henry Forssellin työsuhteen päättymään 20.5.1987. Irtisanomisen perusteiksi on ilmoitettu jatkuva ilman lupaa tapahtunut työskentely viraston ulkopuolella olevien lukuun, työajan käyttäminen tuollaiseen toimintaan sekä Forssellin kieltäytyminen asiallisesti selvittämästä sanottuja tehtäviään. Lisäksi perusteiksi on ilmoitettu, että Forssell on ylittänyt toimivaltuuksiaan luovuttamalla museoviraston alkuperäistä tutkimusmateriaalia ulkopuolisille sekä osoittanut jatkuvaa sopeutumattomuutta työympäristöön ja työskentelytapoihin sekä tahallisesti viivytellyt töiden suorittamisessa.

Forssellille on 22.4.1983 annettu kirjallinen varoitus. Syyksi siihen on ilmoitettu Forssellin menettelytavat työtehtävien hoitamisessa ja käyttäytymisessä työpaikalla. Näitä ei varoituksen mukaan voitu pitää virastossa noudatettavaan käytäntöön ja hyviin tapoihin kuuluvina. Lisäksi varoituksessa on huomautettu erityisesti siitä, että oma-aloitteisista työtehtäviin läheisesti liittyvistä yksityisluontoisiksi ymmärretyistäkin töistä tulee neuvotella toimistopäällikön kanssa.

Museoviraston puolesta on ilmoitettu, että virasto ei ole harjoittanut maksullisena palveluna Forssellin ulkopuolisille tekemiin näyttelyiden suunnittelutöihin verrattavia töitä. Virasto olisi saattanut ottaa tällaisia tehtäviä suoritettavakseen, mikäli niistä olisi otettu yhteyttä museovirastoon.

Forssell on myöntänyt, että hän on ulkopuolisten toimeksiantajiensa kanssa käynyt työaikana puhelinkeskusteluja vastatessaan toimeksiantajiensa puhelinsoittoihin. Jutussa on jäänyt näyttämättä, että Forssell olisi muulla tavoin käyttänyt työaikaansa ulkopuolisille tekemäänsä työhön. Mainittua työajan käyttämistä puhelinkeskusteluihin ei työtuomioistuimen mielestä voida pitää sellaisena työajan väärinkäyttämisenä, joka olisi muodostanut irtisanomisperusteen, varsinkaan kun Forssellin menettelystä ei museoviraston puolesta ole esitetty tarkempaa selvitystä.

Museoviraston puolesta on vedottu myös siihen, että Forssell on kieltäytynyt asianmukaisesti selvittämästä ulkopuoliselle suorittamiaan toimeksiantoja. Näyttöä ei ole esitetty siitä, että Forssellilta olisi vaadittu selvitystä ulkopuolisille tehdyistä töistä muutoin kuin edellä mainitulla 11.6.1986 päivätyllä kirjeellä tai että Forssell olisi siitä kieltäytynyt. Forssell ei tosin ole vastannut heti asianmukaisesti työnantajan pyytämään selvitykseen, mutta hän on sittemmin kuitenkin tehnyt.

Forssellin on väitetty luovuttaneen asiattomasti museoviraston alkuperäistä tutkimusmateriaalia ulkopuolisille. Tältä osin museovirasto on esittänyt esimerkkeinä eräitä tapauksia, jotka ovat sattuneet ennen vuotta 1983. Näiden lisäksi museovirasto on ilmoittanut, että Forssell on antanut eräitä vedenalaisia hylkyjä koskevia alkuperäisiä kaivauspöytäkirjoja kaivaustöitä johtaneelle, pöytäkirjat laatineelle museoviraston merihistorian toimiston entiselle toimistopäällikölle. Hänen todistajana antamansa lausuman mukaan Forssell on toimittanut hänelle ainoastaan jäljennökset kaivauspöytäkirjoista mutta ei pöytäkirjoja alkuperäisinä. Selvittämättä on jäänyt, että museovirastossa olisi annettu ohjeita asiakirjajäljennösten luovuttamisesta niiden laatijoille. Kun näyttämättä on jäänyt, että Forssell vuonna 1983 annetun varoituksen jälkeen olisi syyllistynyt epäasialliseen menettelyyn, työtuomioistuin katsoo, etteivät ennen varoituksen antamista sattuneet tapahtumat muodostaneet syytä Forssellin irtisanomiselle.

Forssellin on myös jatkuvasti ilmoitettu viivytelleen töiden suorittamisessa. Museoviraston puolelta on esitetty, että Forssell on ollut haluton muuttamaan museon näyttelyä annettujen ohjeiden mukaisesti ja hidastellut mainitussa työssä. Lisäksi on esimerkkinä mainittu, että Forssell erään näyttelyn valmistelun yhteydessä on laiminlyönyt ilmoittaa eräiden tarvikkeiden puuttumisesta, mistä johtuen näyttelyn valmistelu on viivästynyt. Forssellin töiden hidastamisesta ei ole kuitenkaan esitetty tarkempaa selvitystä. Mainitut esimerkit eivät työtuomioistuimen mielestä riitä irtisanomisen perusteeksi.

Vaikka Forssellia on edellä mainitun varoituksen yhteydessä kehotettu neuvottelemaan työhönsä läheisesti liittyvistä yksityisluontoisista tehtävistä työnantajan kanssa, hän ei ole toiminut työnantajan edellyttämällä tavalla. Forssellin olisi annetun varoituksen jälkeen kuitenkin tullut havaita, että hänen ulkopuolisille tekemänsä työt saattavat olla sen laatuisia, että niiden suorittaminen yksityisesti voi olla ristiriidassa hänen työsopimuksensa edellyttämien työtehtävien kanssa. Näyttämättä on työtuomioistuimen mielestä kuitenkin jäänyt, että Forssellin toiminta olisi ollut sen laatuista ja laajuista, että siitä olisi aiheutunut vahinkoa työnantajalle ja se siten olisi muodostanut erityisen painavan syyn Forssellin irtisanomiselle. Forssellin työnantajan ohjeiden vastainen toiminta on kuitenkin muodostanut sellaisen irtisanomissuojasopimuksen 17 §:ssä tarkoitetun työntekijän itsensä antaman aiheen irtisanomiseen, joka vaikuttaa irtisanomisen johdosta tuomittavan korvauksen määrään alentavasti.

Ottaen huomioon Forssellin itsensä antaman aiheen irtisanomiseen ja sen, että museovirasto on ilmoittanut, ettei se voi sallia Forssellin työsuhteen jatkumista, työtuomioistuin katsoo, ettei edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ole olemassa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin harkitsee oikeaksi vahvistaa, että museovirastolla ei ole ollut irtisanomissuojasopimuksen 2 §:ssä tarkoitettua erityisen painavaa syytä Forssellin irtisanomiselle, ja velvoittaa museoviraston maksamaan Forssellille irtisanomissuojasopimuksen vastaisen irtisanomisen johdosta korvauksena 85 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.3.1987 lukien.

Kanne hylätään enemmälti.

Museovirasto velvoitetaan korvaamaan Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton oikeudenkäyntikulut 1 600 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Iirola, Loukola, K. Rautiainen, Kuivanen ja Pennanen.

Tuomio oli yksimielinen.