Labor court dismisses union claim that new insurance product commission rates must follow collective agreement table premium rules.

Vakuutuskenttämiehen palkkio määräytyi työehtosopimuksen mukaan määräprosentteina henkivakuutuksen palkkioarvosta. Uuden henkivakuutuksen palkkioarvo taas määrättiin vakuutuksen taulustovuosimaksusta. Jos maksua ei saatu taulutosta, määriteltiin palkkioarvo kuormitustulon pääoma-arvon perusteella.

Näyttämättä oli jäänyt, että olisi ollut olemassa sellaista taulustovuosimaksua, josta uudentyyppisen henkivakuutuksen palkkioarvo olisi voitu määritellä. Erimielisyys koski myös palkkioitten maksuaikataulua.

Kantaja Vakuutusväen Liitto r.y. Vastaaja Vakuutusalan Työnantajayhdistys r.y. Kuultava Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen ja Vakuutusväen Liiton kesken 16.10.1985 allekirjoitetussa vakuutusalan kenttämiehiä koskevassa palkkasopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

8 § Henkivakuutusten palkkioarvo

1. Jokaisella uudella henkivakuutuksella on palkkioarvonsa. Palkkioarvo on yhtä suuri kuin vakuutuksen taulustovuosimaksu, mikäli maksuaika on vähintään 20 vuotta. Mikäli maksuaika on lyhyempi kuin 20 vuotta on palkkioarvo 5 % kutakin maksuvuotta kohden.

2. Palkkioarvo niissä vakuutuksissa, joiden maksua ei saa taulustosta, määritetään edellä esitetystä poiketen vakuutuksen kuormitustulon pääoma-arvon perusteella.

9 § Henkivakuutuksen palkkiot

1. Työsopimuksen perusteella pääasiallisesti henkivakuutuksia myyvän kenttämiehen palkkiot prosentteina henkivakuutuksen palkkioarvoista ovat seuraavat:

10 § Henkivakuutuksen palkkioiden maksaminen

1. Kenttämiehille maksetaan palkkiota toimialueella myydyistä yksilöllisistä henkivakuutuksista kolmelta ensimmäiseltä vakuutusvuodelta sitä mukaan ja siinä suhteessa kuin ko. maksuja tilitetään yhtiölle.

11 § Muuttuneet olosuhteet

Mikäli vakuutusalan päätettävissä olevat olosuhteet, joiden pohjalta henkivakuutuspalkkiota koskevat määräykset on tehty, sopimuskauden aikana olennaisesti muuttuvat, neuvotellaan tästä työehtosopimuksen neuvottelujärjestystä noudattaen.

KANNE

Kanteen perustelut

Vakuutusväen Liitto on lausunut, että Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva oli 1.1.1985 tuonut markkinoille uuden tuotteensa, Sampo Optimi henkilövakuutuksen. Se muodostui perinteisistä henkivakuutuskomponenteista, jotka olivat ensinnäkin riskivakuutus eli alenevasummainen kuolemanvaravakuutus, toiseksi tasasummainen kuolemanvaravakuutus ja kolmanneksi säästövakuutus. Yhtiö oli markkinoinut Optimia joustavana henkilövakuutuksena. Siinä vakuutuksenottaja sai valita itselleen parhaaksi katsomansa vakuutusmaksujen suorittamistavan. Maksuja voi suorittaa milloin tahansa ja millaisissa erissä tahansa, kunhan pidettiin huoli siitä, että oli riittävästi säästöjä riskiturvan ylläpitämiseksi. Tässä kohden Optimi poikkesi perinteisestä henkivakuutuksesta, jossa vakuutusmaksu pääsääntöisesti määräytyi kaikille yhteisestä vakuutusmaksutaulustosta.

Optimin myynnistä kenttämiehille maksettavista palkkioarvoista ja -prosenteista yhtiö oli ilmoittanut 4.1.1985 päivätyssä tiedotteessa. Palkkioarvojen osalta siinä todettiin, että jokaisella optimivakuutuksen komponentilla oli palkkioarvonsa. Riskikomponentin palkkioarvo oli puolet kysymyksessä olevan komponentin vuosimaksusta. Säästökomponentin palkkioarvo oli kuusi prosenttia keskisäästöstä, joka laskettiin puolivuosittain jälkikäteen kolmen vuoden ajan. Muilta osin yhtiö oli ilmoittanut noudattavansa vakuutusalan kenttämiehiä koskevan palkkasopimuksen henkivakuutuksen palkkioarvoja koskevia määräyksiä.

Kenttämiehille maksettavat palkkioprosentit palkkioarvoista olivat säilyneet samoina kuin perinteisestä henkivakuutuksesta maksettavat palkkioprosentit. Sen sijaan säästökomponentin osalta palkkioiden maksamista oli myöhennetty siten, että ne maksettiin 7, 13, 19, 25, 31 ja 37 kuukautena vakuutuksen myöntämisestä. Perinteisestä henkivakuutuksesta palkkiot oli maksettu 1, 7, 13, 20, 27 ja 33 kuukautena vakuutuksen myöntämisestä.

Palkkasopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaan jokaisen uuden henkivakuutuksen palkkioarvo oli yhtä suuri kuin vakuutuksen taulustovuosimaksu, mikäli maksuaika oli vähintään 20 vuotta. Mikäli maksuaika oli lyhyempi kuin 20 vuotta, oli palkkioarvo 5 prosenttia kutakin maksuvuotta kohden. Määräys ei siten asettanut henkivakuutuksen eri komponentteja palkkioarvoltaan eri asemaan. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva oli poikennut tästä määräyksestä määräämällä säästökomponentin palkkioarvoksi kuusi prosenttia ja riskikomponentin palkkioarvoksi 50 prosenttia vuosimaksusta.

Yhtiö oli siis pienentänyt palkkioarvoja olennaisesti palkkasopimuksen mukaisista arvoista. Määrättäessä riskikomponentin palkkioarvoksi 50 prosenttia vuosimaksusta oli Optimin palkkioarvo kenttämiesten palkkasopimuksen mukainen vain silloin, kun maksuja maksettiin enintään 10 vuotta. Silloin, kun vakuutusta maksettiin yli 10 vuotta, oli palkkasopimuksen mukainen palkkioarvo vuosimaksusta viisi prosenttia suurempi maksuvuotta kohden. Riskikomponentin osalta ero sopimuksen mukaisen ja Optimista maksettavan palkkioarvon välillä oli siten suurimmillaan 50 prosenttia vuosimaksusta kenttämiesten tappioksi.

Optimin säästökomponentin palkkioarvo oli aina kuusi prosenttia vuosimaksusta, kun se palkkasopimuksen mukaan oli suurimmillaan 100 prosenttia vuosimaksusta.

Myöhentämällä edellä kerrotuin tavoin palkkioiden maksamisajankohtaa yhtiö oli rikkonut myös palkkasopimuksen 10 §:n 1 kohtaa.

Yhtiö oli perustellut palkkasopimuksen 8 §:n 1 kohdan määräyksestä poikkeamista vetoamalla saman pykälän 2 kohtaan.

Ensimmäinen henkivakuutusyhtiöiden kenttämiehiä koskeva valtakunnallinen palkkasopimus oli solmittu 29.12.1972. Se oli tullut voimaan 1.4.1973. Sopimusehdotuksen oli tehnyt asianosaisliittojen asettama työryhmä. Työnantajapuolen esityksestä sopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan palkkioarvo niissä vakuutuksissa, joiden maksua ei saatu taulustosta, määritettiin vakuutuksen kuormitustulon pääoma-arvon perusteella. Määräys oli sisällöltään samanlainen kuin voimassa olevan palkkasopimuksen 8 §:n 2 kohdan määräys.

Vakuutusmaksut olivat perinteisesti määräytyneet maksutaulustosta, joka oli kaikilla yhtiöillä sama. Oli totta, että Optimin poikkeavista laskuperusteista ja rakenteesta johtuen siitä suoritettavia vakuutusmaksuja ei saatu suoraan taulustosta. Sopimuksen 8 §:n 2 kohdan määräystä ei ollut tarkoitettu sovellettavaksi niin sanottujen uusien tuotteiden kohdalla. Se oli syntynyt käytännön tarpeesta määritellä tietyille henkivakuutuksen ottajille lisääntyneen kuolemanriskin johdosta yksilölliset vakuutusmaksut. Vaikka vakuutusmaksu oli suurempi, ei kenttämiehille laskettava palkkioarvo tämän vuoksi kasvanut, vaan se määriteltiin kuormitustulon pääoma-arvon perusteella.

Vuonna 1972 ei vakuutusalalla ollut ollut yhtään Optimin kaltaista tuotetta, jossa maksua ei olisi saatu yhteisestä taulustosta. Ensimmäiset tällaiset uudet tuotteet olivat tulleet markkinoille vasta 1980-luvun alussa. Oli selvää, ettei sopimusneuvotteluissa vuonna 1972 ollut voitu tarkoittaa 8 §:n 2 kohtaa tulkittavaksi Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen omaksumalla tavalla.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Sampo Optimi-vakuutuksesta oli palkkioarvot laskettava vakuutusalan kenttämiehiä koskevan palkkasopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaisesti 1.1.1985 lukien ja että Sampo Optimi-vakuutuksesta oli kenttämiehille maksettava palkkiota palkkasopimuksen 10 §:n 1 kohdan edellyttämällä tavalla. Lisäksi Vakuutusväen Liitto on vaatinut Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on lausunut, että Optimin maksuja ei saatu yhteistaulustosta ensinnäkään siitä syystä, että se oli ainutlaatuinen vakuutustuote. Se kuului ainoastaan Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan tuotevalikoimaan eikä sitä voitu rinnastaa perinteiseen henkivakuutukseen. Optimista ei sen täysin poikkeavasta rakenteesta johtuen ollut edes mahdollista muodostaa yhteistaulustossa esiintyviä vakuutuskomponentteja ja niitä vastaavia vakuutusmaksuja, joten Optimi-vakuutus ei ollut palkkasopimuksen 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettu vakuutus. Koska 8 §:n 1 kohta koski ainoastaan yhteistauluston mukaisia perinteisiä henkivakuutuksia, muihin vakuutuksiin sovellettiin 8 §:n 2 kohtaa ja palkkioarvo määriteltiin vakuutuksen kuormitustulon pääoma-arvon perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti näiden vakuutuksien perusteet myös kuormitustulon osalta.

Ensimmäinen henkivakuutusyhtiöiden kenttämiehiä koskeva valtakunnallinen palkkasopimus oli syntynyt kantajankin ilmoittamin tavoin vuonna 1972. Puheena olevat sopimusmääräykset olivat säilyneet siitä asti periaatteessa samansisältöisinä. Sopimuksen sisältö oli nähtävä sen syntyajankohtana vallinneita olosuhteita silmälläpitäen. Aikaisempaa valtakunnallista sopimusta ei ollut ollut, mutta yhtiöiden tuotteet olivat yhteisiä. Yhtiöillä oli ollut käytössään niin sanottu yhteistaulusto, koska tuotteet vakuutusteknillisesti olivat samoja ja saman hintaisia. Palkkasopimuksessa käytetty termi taulusto tarkoittikin vain sanottua yhteistaulustoa.

Ennen sopimuksen syntymistä oli Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva tuonut markkinoille Indeksisäästövakuutusnimisen tuotteen maaliskuussa 1972. Vakuutuksesta ei maksettu lainkaan palkkioita, koska kuormituskustannukset tarvittiin uuden jakelutien kustannusten kattamiseen. Samoihin aikoihin olivat syntyneet myös järjestöjen ryhmävakuutukset. Myöskään nämä vakuutukset eivät kuuluneet perinteisen kenttämiesverkoston myytäviin tuotteisiin eikä niistä maksettu palkkioita. Nämä vakuutukset eivät kuuluneet yhteistaulustoon.

Yksilöllisen perinteisen henkivakuutuksen palkkiot oli aina laskettu nimenomaan normaaliriskiä vastaavasta maksusta. Taulustosta saatiin ainoastaan normaaliehdoin myönnettävien vakuutusten maksut. Sopimukseen oli otettu 8 §:n 2 kohdan määräys nimenomaan työntekijäpuolen vaatimuksesta. Työntekijäpuoli oli halunnut varmistaa, ettei sopimukseen tuotekehityksen seurauksena olisi jäänyt aukkoa sellaisten edellä mainittujen säästöhenkivakuutusten ja järjestöjen ryhmävakuutuksia vastaavien tuotteiden osalta, jotka eivät tulisi sisältymään yhteistaulustoon. Näihin vakuutuksiin oli tarkoitettu sovellettavaksi 8 §:n 2 kohtaa. Tuotekehitystä oli tapahtunut 1970-luvun alussa runsaasti. Työehtosopimuksen 8 §:n 2 kohdan määräys oli tarkoitettu sovellettavaksi ja sitä oli myös käytännössä sovellettu sanamuotonsa mukaisesti niihin vakuutuksiin, joiden maksua ei saatu taulustosta.

1970-luvulta lähtien oli sanottujen vakuutusten lisäksi syntynyt muitakin henkivakuutustuotteita, joissa palkkioarvo oli määritelty 8 §:n 1 kohdasta poikkeavasti ilman, että tätä menettelyä olisi riitautettu. Näitä tuotteita olivat esimerkiksi Elämisentasovakuutus, Vuosikasvuvakuutus ja Asuntosäästövakuutus. Vuonna 1978 oli aloitettu tapahtuneen tuotekehitystyön tuloksena Sampo-sopimuksen ryhmähenkivakuutusten markkinointi. Tästä vakuutuksesta oli maksettu palkkiota täsmälleen samalla tavoin kuin nyt Optimi-vakuutuksen riskiturvasta. Normaalia alempi kustannuskuormitus oli näissä vakuutuksissa ollut perusteena 50 prosenttia pienemmälle palkkioarvolle. Näiden palkkioiden ei ollut koskaan väitettykään olevan palkkasopimuksen vastaisia kuten nyt, kun niitä sovellettiin muuttumattomina Optimi-vakuutukseen.

Käytännössä 8 §:n 2 kohtaa oli sovellettu useisiin uusiin henkivakuutustuotteisiin ja työntekijäpuoli oli yli 15 vuoden ajan hyväksynyt 8 §:n 2 kohdan mukaisen menettelyn sen oikeellisuutta kiistämättä.

Optimi-vakuutus poikkesi täysin perinteisestä henkivakuutuksesta. Se ei ollut perinteinen yhteistaulustossa esiintyvä yksilöllinen henkivakuutus eikä sen palkkioarvoa voitu edes teoreettisesti laskea palkkasopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaisesti. Tämän osoitti myös sosiaali- ja terveysministeriön Optimista antama lausunto.

Vakuutusväen Liitto oli olettanut, että Optimi muodostuisi perinteisistä henkivakuutuskomponenteista. Asian laita ei ollut näin, vaan olennainen ero oli juuri siinä, ettei tällaisia perinteisiä vakuutuskomponentteja ollut enää tarpeen muodostaa eikä niitä voitukaan muodostaa. Perinteisellä henkivakuutuskomponentillahan tarkoitettiin osavakuutuksia, joiden kiinteät vakuutussummat ja vakuutusmaksut olivat laskettavissa vakuutuksen alkaessa sen vakuutus- ja maksuaikojen sekä vakuutetun iän perusteella.

Kantajan väite siitä, että Optimin osalta olisi rikottu palkkasopimuksen 10 §:n 1 kohtaa myöhentämällä palkkioiden maksuajankohtaa, perustui kestämättömiin lähtökohtiin. Vaatimus perustui siihen kuvitteelliseen ajatukseen, että Optimin osalta palkkioarvot voitaisiin määritellä 8 §:n 1 kohdan mukaisesti. Palkkasopimuksen 10 §:n 1 kohdassa todettiin nimenomaan, että palkkioita maksettiin kolmelta ensimmäiseltä vakuutusvuodelta sitä mukaan ja siinä suhteessa kuin maksuja tilitettiin yhtiölle. Optimi-vakuutuksen riskiturvan palkkioarvon laskuperusteet olivat täysin samat kuin Sampo-sopimuksen henkilövakuutuksissa, joten palkkioarvokin oli sama kuin pitkään voimassa olleen Sampo-sopimuksen ryhmävakuutuksen palkkioarvo. Palkkioitten maksua oli päinvastoin aikaistettu siten, että kaikki palkkiot maksettiin heti ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta.

Vakuutussäästöjen palkkioarvo maksettiin 8 §:n 2 kohdan ja 10 §:n 1 kohdan perusteella kolmen vuoden aikana puolivuosittain sitä mukaan kuin keskisäästö oli laskettavissa.

Edellä olevan perusteella Optimin palkkioperusteet tuli määritellä palkkasopimuksen 8 §:n 2 kohdan mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriön vahvistaman kuormitusperusteen mukaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusalan Työnantajayhdistys, jonka lausumaan jutussa kuultavana ollut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva osaltaan on yhtynyt, on vaatinut kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Vakuutusväen Liitto on vielä lausunut muun ohella, että ryhmähenkivakuutuksia koskevaa valtakunnallista palkkasopimusta ei ollut olemassakaan. Tällöin oli selvää, ettei voitu väittääkään niistä maksettavia palkkioita palkkasopimuksen vastaisiksi. Vakuutusväen Liiton ja Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen välillä solmittu kenttämiehiä koskeva palkkasopimus koski vain yksilöllisistä henkivakuutuksista maksettavia palkkioita. Liittojen välillä oli ollut esillä kysymys ryhmähenkivakuutuksista maksettavien palkkioiden sopimisesta ensimmäisen kerran jo vuonna 1972, mutta sopimusta ei ollut saatu aikaan. Näin ollen niistä maksettavat palkkiot oli voitu sopia vain yhtiökohtaisin sopimuksin.

Muillakaan vastaajan mainitsemilla soveltamisesimerkeillä ei ollut merkitystä nyt käsiteltävänä olevan riidan ratkaisulle. Säästöhenkivakuutus, Elämisentasovakuutus ja Vuosikasvuvakuutus olivat aluksi olleet suoramyyntituotteita eli niiden myyjinä olivat toimineet konttoritoimihenkilöt. Ne eivät olleet kuuluneet edes kenttämiesten myytäviin tuotteisiin. Tästä johtuen kenttämiehillä ei ollut myöskään ollut intressiä puuttua niistä maksettavien palkkioiden suuruuteen. Konttoritoimihenkilöiden myymiin vakuutuksiin ei puolestaan sovellettu kenttämiesten palkkasopimusta. Siinä vaiheessa kun kenttämiehet olivat alkaneet myydä mainittuja tuotteita, heille oli maksettu palkkiot sopimusten mukaisesti.

Tiedossa ei ollut yhtään tapausta, jossa yhtiö olisi yksipuolisesti poikennut vakuutusalan kenttämiehiä koskevan palkkasopimuksen määräyksistä vetoamalla sopimuksen 8 §:n 2 kohtaan. Käytäntö vakuutusalalla oli ollut se, että mikäli oli haluttu poiketa määräyksistä, oli noudatettu sopimuksen 11 §:n mukaista neuvottelumenettelyä. Esimerkkinä tästä voitiin mainita vastaajankin esille ottama Asuntosäästövakuutus.

Kuten sosiaali- ja terveysministeriöltä pyydetyssä lausunnossa todettiin, ministeriö ei ottanut suoranaisesti kantaa vakuutusten myynnistä maksettaviin palkkioihin vakuutuksen maksuperustetta vahvistaessaan. Tosin ne olivat osa vakuutusmaksuun vaikuttavia hallintokuluja, mutta ministeriö voi yhtiön hakemuksesta korjata laskuperustetta, mikäli todelliset hallintokulut ylittivät perusteissa määrätyn tason. Näin ollen yhtiön tapa alentaa hallintokuluja rikkomalla kenttämiesten palkkasopimusta oli kilpailuteko.

Vastineen väite, että Optimi ei muodostunut eikä edes olisi voinut muodostua perinteisistä henkivakuutuskomponenteista, ei pitänyt paikkaansa. Optimi muodostui täysin samoista komponenteista kuin perinteinen henkivakuutus.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vakuutusalan kenttämiehiä koskevan palkkasopimuksen 9 §:ssä on määrätty työsopimuksen perusteella pääasiallisesti henkivakuutuksia myyvän kenttämiehen henkivakuutuksen palkkioarvojen perusteella määräytyvät palkkioprosentit. Sopimuksen 10 §:ssä on määrätty henkivakuutusten palkkioiden maksamisaikataulu.

Työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaan jokaisella uudella henkivakuutuksella on palkkioarvonsa. Palkkioarvo on yhtä suuri kuin vakuutuksen taulustovuosimaksu, mikäli maksuaika on vähintään 20 vuotta. Mikäli maksuaika on lyhyempi kuin 20 vuotta, on palkkioarvo 5 prosenttia kutakin maksuvuotta kohti.

Työehtosopimuksen 8 §:n 2 kohdan mukaan palkkioarvo niissä vakuutuksissa, joiden maksuja ei saa taulustosta, määritetään vakuutuksen kuormitustulon pääoma-arvon perusteella.

Erimielisyys koskee toisaalta kysymystä siitä, miten kenttämiehen palkkiota määrättäessä Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan 1.1.1985 markkinoille tuoman Sampo Optimi-henkilövakuutuksen palkkioarvo on määrättävä, ja toisaalta niin sanotusta säästökomponentista kenttämiehelle maksettavan palkkion maksamisaikataulua. Vakuutusväen Liiton kanne lähtee siitä, että palkkioarvon tulisi määräytyä työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaisesti taulustovuosimaksusta. Lisäksi liitto edellyttää palkkion maksamista noudattaen samaa aikataulua kuin niin sanotun perinteisen henkivakuutuksen osalta on noudatettu. Vakuutusalan Työnantajayhdistys taas lähtee siitä, että Sampo Optimin palkkioarvoja ei ole mahdollista määritellä 8 §:n 1 kohdan perusteella vaan ne on määritettävä 8 §:n 2 kohdan nojalla sosiaali- ja terveysministeriön vahvistaman kuormitusperusteen mukaisesti.

Asianosaiset ovat työtuomioistuimessa esittäneet todistelua työehtosopimusmääräyksen tarkoituksesta ja lähinnä vastaaja on tuonut esille määräyksen voimassaoloaikana syntynyttä käytäntöä määrättäessä uudentyyppisten vakuutusten palkkioarvoja.

Työehtosopimuksen 8 §:n 2 kohta on otettu sopimukseen vuonna 1972. Määräys on saanut alkunsa tarpeesta määritellä tietyille henkivakuutuksen ottajille terveydellisistä syistä yksilölliset vakuutusmaksut erityisen riskin vuoksi. Vakuutusmaksu tuli tällaisissa tilanteissa määrättäväksi taulustomaksua korkeammaksi. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt kenttämiehen palkkion perusteena olevan palkkioarvon kasvua, vaan se määriteltiin kuormitustulon pääoma-arvon perusteella. Kummankaan osapuolen sopimusneuvottelijat eivät esitetystä selvityksestä päätellen ole tuolloin mieltäneet sellaista henkivakuutusten kehitystä, johon Sampo Optimi-tyyppisen henkivakuutuksen kohdalla on päädytty.

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on perustellut omaksumaansa tulkintaa Sampo Optimi-vakuutuksen palkkioarvon määrittelyssä tuomalla esiin vastineesta selviäviä erityyppisiä vakuutuksia, joista osa on henkivakuutuksia, joissa palkkioarvot on määritelty työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdasta poikkeavalla tavalla.

Vakuutusväen Liiton lausuman mukaan Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen esiin ottamista esimerkkitapauksista ei saataisi johtoa Optimin palkkioarvon määrittelemiseksi osittain siksi, etteivät eräät niistä lainkaan ole kuuluneet kenttämiesten myytäviin vakuutuksiin, joten niillä ei siten ole ollut merkitystä kenttämiesten palkkauksen kannalta. Osasta esimerkkitapauksia on Vakuutusväen Liiton ilmoituksen mukaan päästy sopimukseen työehtosopimuksen 11 §:n mukaista neuvottelumenettelyä noudattaen.

Se, että työehtosopimuksen voimassaoloaikana joidenkin henkivakuutustyyppien osalta on syntynyt palkkioarvon määrityksessä 8 §:n 1 momentista poikkeavia ratkaisuja, ei sinänsä osoita, että työntekijäpuolen olisi syntyneen käytännön perusteella näytetty sitoutuneen tietynlaiseen työehtosopimuksen tulkintaan myös uudentyyppisen Sampo Optimi-vakuutuksen kohdalla.

Vakuutusväen Liitto on kanteessaan katsonut Sampo Optimi-henkilövakuutuksen muodostuvan perinteisistä henkivakuutuskomponenteista, nimittäin riskivakuutuksesta eli alenevasummaisesta kuolemavaravakuutuksesta ja tasasummaisesta kuolemavaravakuutuksesta sekä säästövakuutuksesta. Liitto ei ole kuitenkaan voinut näyttää, että Sampo Optimi-vakuutukselle olisi vastoin vastaajaliiton esittämää selvitystä määrättävissä palkkioarvon perusteeksi asetettavia taulustovuosimaksuja.

Vakuutusalan Työnantajayhdistys taas on katsonut, ettei perinteisiä vakuutuskomponentteja Sampo Optimin kohdalla voida muodostaa. Perinteisillä henkivakuutuskomponenteilla tarkoitettiin yhdistyksen mukaan osavakuutuksia, joiden kiinteät vakuutussummat ja vakuutusmaksut voitiin laskea vakuutuksen alkaessa sen vakuutus- ja maksuaikojen sekä vakuutetun iän perusteella. Sampo Optimi-vakuutuksessa vakuutusmaksujen suuruus ja maksuajankohta ovat yleensä vakuutuksenottajan vapaasti valittavissa ja tämä voi lähes vapaasti poiketa vakuutusta ottaessaan ilmoittamastaan maksusuunnitelmasta.

Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen tulkintaa tukee sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston osastopäällikön lausunto, jonka mukaan ministeriö on hyväksynyt Sampo Optimi-järjestelmän mukaisten yksilöllisten henkivakuutusten laskuperusteet laskukaavoineen ja laskuperusteet poikkeavat perinteisestä yksilöllisestä henkivakuutuksesta siinä suhteessa, että optimivakuutuksissa ei ole ennalta sovittua maksuaikaa eikä sen mukaista kiinteää vuosimaksua.

Sanotun perusteella on työtuomioistuimen mielestä jäänyt näyttämättä, että olisi olemassa sellaista työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaista taulustovuosimaksua, josta Sampo Optimin palkkioarvo voitaisiin määritellä. Koska Sampo Optimin säästökomponentin palkkioarvo lasketaan keskisäästöstä puolivuosittain jälkikäteen, on selvittämättä myös jäänyt, että palkkiot olisi työehtosopimuksen 10 §:n 1 momentin mukaan maksettava Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan käyttämästä maksuaikataulusta poikkeavalla tavalla.

Hyväksyessään Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan menettelyn ei Vakuutusalan Työnantajayhdistys näin ollen ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Jutun laadun vuoksi Vakuutusalan Työnantajayhdistys saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Jäsenet: Huopaniemi, puheenjohtaja, Peltola, Uski, Loukola, Palanko-Laaka ja Hietikko.

Tuomio oli yksimielinen.